Pariisissa vaihdossa ollut opiskelijatoverini kertoi, että hän unettomana sängyssä pyöriessä seurasi ajan kulkua ikkunasta näkyvästä Eiffeltornista, joka öisin vilkkui aina tasatunnein. Meillä ei Georgiassa moisia hienouksia ole, mutta olen useampana yönä havahtunut puoli yhdeltä, kun juna kulkee ohitse jatkuvasti tuuttaillen. Tai ohitse ja ohitse: meiltä lähimmälle junaradalle on noin kaksi kilometriä, mikä kertonee jotain sekä junan tuuttausten desibeleistä että talomme äänieristyksestä.
Meidän kylästämme Kennesawsta ei ole ollut rautatiematkustajaliikennettä moneen vuosikymmeneen, vaan raiteita pitkin raahataan hiiltä sekä läheisen kaivoksen malmia. Jos haluaa liikkua Atlantasta junalla toiseen kaupunkiin, päivittäisiä yhteyksiä on kaksi: yksi New Orleansiin, toinen Washington DC:hin. Yhdensuuntaiset hinnat ovat sadan taalan tienoilla kumpaankin kaupunkiin, ja matka kestää kymmenisen tuntia. Kun kaupunkien välisiä lentolippuja saa välillä halvemmalla, ei ole mikään ihme, että junamatkailu ei ole suosiossa.
Vieraillessani Washington DC:ssä tutkin mahdollisuutta kulkea toiseen suuntaan junalla, koska lentoliput olivat lyhyellä varoitusajalla hinnoissaan. Päädyin kuitenkin palaamaan junan sijasta bussilla, koska bussiliput olivat vielä halvempia, suorastaan pilkkahintaisia. Jälkeenpäin kävi mielessä, olisiko sittenkin kannattanut maksaa vähän enemmän suorasta, mukavasta junayhteydestä…
Greyhoundin bussiasema oli juna-aseman parkkihallin yhdessä nurkassa oleva koppi ja sen vieressä olevat neljä parkkipaikkaa. Näyttötauluja ei ollut, selkeitä ohjeistuksia ei ollut, vaan oikea lähtölaituri selvisi herättämällä torkuilla ollut työntekijä. Odotusta oli vajaa tunti ennen bussin lähtöä, ja olin yksi viimeisimmistä matkustajista, joka sai istumapaikan parkkihallin penkiltä. Vieressä ikäiseni musta nainen kuorsasi neljän valtavan matkalaukun päällä, toisella puolella nuorempi mies kuunteli gängstäräppiä kuulokkeista niin että minäkin sain siitä nauttia.
Kun kerroin Washingtonissa tapaamilleni ihmisille, että matkustan takaisin päin bussilla, yksi totesi: Wow. I hope everything goes alright, but it probably won’t. Kuulema bussit ovat harvoin ajoissa, ja koska matkalipussani oli vaihto keskellä yötä, hänen ennustuksensa oli, että myöhästyisin hyvin todennäköisesti jatkoyhteydestäni. Toinen taas kertoi, että jotkut kodittomat ostavat bussilippuja vain päästäkseen nukkumaan lämpimässä yön. Odotukset siis olivat korkealla.
Kun bussi saapui paikalle puolilta öin, möreä-ääninen huomioliiveihin puketunut työntekijä oli myös herännyt ja huusi ohjeistuksia: ensimmäisenä bussiin pääsevät lapset perheineen, toisena naiset, ja hän kutsuu matkustajat bussiin yksi kerrallaan pärstäkertoimen ja käytöksen mukaan. Jos tönii tai kiroilee, ei pääse bussiin ollenkaan. Lisäksi meitä matkustajia oli liikaa yhteen bussiin, joten Greyhound oli tuomassa paikalle toista bussia, jolla ensimmäisestä bussista ylijääneet tuotaisiin sitten perässä. Hetken ehdin huolestua, mutta onneksi pärstäkertoimeni oli suht hyvä, sillä pääsin kuin pääsinkin ensimmäiseen bussiin ja lisäksi löysin vierustoverin, joka vei leveyssuunnassa vain vähän yli oman penkkinsä verran tilaa ja jonka korvakuulokkeissa soiva R&B ei ollut häiritsevän kovalla.
Parin tunnin torkkujen jälkeen bussi pysähtyi Richmondissa ja edessä oli puolentoista tunnin vaihto kalsealla linja-autoasemalla. Vein laukkuni ”jonottamaan” seuraavaan bussiin – älytön käytäntö, mutta kun kaikki muutkin niin en aio jäädä viimeiseksi – ja istahdin penkille katselemaan ympärilleni. Minun lisäkseni vaihtoasemalla istui kolmelta aamuyöllä kolme muuta valkoista; muut lähes sata matkustajaa olivat mustia ja latinoja. Muistaakseni tulomatkalla lentokoneessa suhdeluku rotujen välillä oli ollut toiseen suuntaan. Ero korreloi jossain määrin tulotasojen mukaan mutta silti yllätti räikeydellään.
Kun puoli neljältä yöllä pääsin Atlantaan menevään bussiin, luulin saavani nukkua kunnon yöunet. Turha luulo, sillä kaikki matkustajat tyhjennettiin ulos bussista joka ikisellä pysäkillä, joita oli parin tunnin välein. Sentään sain siitä eteenpäin pitää oman paikkani, sillä ”vanhat” matkustajat päästettiin aina bussiin ennen uusien lastaamista, mutta yöunet jäivät todella katkonaisiksi, ja kolmen vartin odottelut asemilla ottivat otsaan. Kun vielä sain aamupalaksi automaatista pussin sipsejä ja pikkupurkin pähkinöitä – mitään järkevämpää ei ollut tarjolla ja asemien kahvilat olivat kiinni – oli aika vahva fiilis, että tämä taisi jäädä viimeiseksi yö-Greyhoundeilukseni.
Jos olisi hattu, niin nostaisin sitä sinulle. Tuo pitkä bussimatka on ihan kunnioitettava tutustuminen Amerikkaan. Jonkun verran olen kokeillut junaa – Boston- NYC ja se oli ihan kiva kokemus.
Olisin tykännyt paljon enemmän päiväbusseilusta, niin olisi ehkä nähnytkin jotain. Nyt näki kalseita linja-autoasemia… mutta tuli kyllä paljon selkeämpi fiilis siitä, kuinka kaukana DC ja Atlanta toisistaan oikeasti ovatkaan. :)
Minä olen matkustanut 8v sitten ”chinatown” bussilla NYC-DC-NYC, ja oli ihan miellyttävä kokemus. DC:ssä asuva ystävä suositteli juuri tuota chinatown bussia. Mielenkiintoista oli kun pysähdyttiin puolivälissä matkaa (joka kesti kai jotain 4-5h), niin kaikki osti kauheesti oikeaa ruokaa, ja söivät sitten bussissa… Etteivät vaan kuole nälkään. Meillä oli vain patongit ja karkkia. Vain pieni osa matkustajista oli aasialaisia, mutta kuski oli.
Kun olin au-pairina Poughkeepise, NY:ssä menin usein junalla NYC:iin. Matka kesti jotain 1,5h ja oli mukava.
Kiitti vinkistä! Jos tulee tehtyä pidempää bussiretkeä pohjoiseen päin, niin tuota Chinatown-yhteyttä pitää ehdottomasti harkita. :) 4-5h tuntuu myös paljon inhimillisemmältä kuin 12h.
Huh, olipa melko tuskaisen kuuloinen matka, mutta jännittävää luettavaa näin kotisohvalta luettuna. Eikö sinua pelottanut ollenkaan?
Ei. Asemien ympäristöt vaikuttivat vähän epäilyttäviltä, mutta pysähdyksillä ei tarvinnut poistua asemalta, enkä olisi edes uskaltanut, kun seuraavaa lähtöaikaa ei oltu selkeästi kerrottu. Asemilla oli kuitenkin henkilökuntaa ja muut matkustajat eivät vaikuttaneet pelottavilta vaan lähinnä hyvin unisilta.
Toisaalta eteläamerikkalaisen kaverini mielestä minulla on jopa suomalaiseksi hyvin alhainen itsesuojeluvaisto, joten jos jotain vaaraa oli, se on saattanut mennä minulta täysin ohi. :)
Vautsi mikä seikkailu. En kyllä kestäisi tuollaista parin tunnein välein herättelyä! Kiitti, että suoritat meidän lukijoiden puolesta näitä ihmiskokeita!
En edes tajua, miksi meidät piti herättää parin tunnin välein! Kolmen vartin tauon aikana kuski taisi lähinnä käydä vessassa, ja tietenkään sinä kolmena varttina ei voinut nukkua, kun piti koko ajan kytätä, milloin pääsee takaisin bussiin.
Huh, kuulostaapa epämiellyttävältä! Käsittämätöntä, että teidät herätettiin joka pysäkillä. Onneksi et myöhästynyt jatkoyhteydestäsi!
Minulla oli se käsitys, että Greyhound olisi varsin luotettava yhtiö – ainakin verrattuna aasialaisomisteisiin halpabussiyhtiöihin, jotka kaupittelevat lippuja dollarilla. Siippani matkusti kerran sellaisella Bostonista NYC:iin, ja siihen liittyi kaikenlaisia seikkailuja, kuten bussin hajoaminen matkalla. Mutta hyvä tietää, että myös Greyhoundilla on herkästi tielle jättävän maine.
Itse olen kulkenut Greyhoudilla kahdesti Boston-NYC-Boston-välin, ja nyt kun asiaa mietin, yksikään busseista ei tainnut alun perinkään lähteä ajallaan puhumattakaan siitä, että matkan kesto olisi vastannut arvioitua aikaa. En ollut siitä yllättynyt, koska ruuhkat täällä ovat niin arvaamattomia kuin ne ovat, mutta jatkoyhteyden kannalta on tietysti iso ongelma, ettei aikatauluihin voi luottaa. Pitääkin pitää se mielessä seuraavan kerran, kun harkitsen turvautuvani Greyhoundiin.
Onkohan busseissa keskimääräistä enemmän häiritseviä kanssamatkustajia? On mahdollista, että lippujen halvat hinnat ovat luoneet kulttuurin, jossa bussissa käyttäydytään miten sattuu. Yhdellä omalla bussimatkallani täällä myöhäiseen ilta-aikaan kaksi matkalaista alkoi katsoa käytävän yli yhdessä kännykkävideoita. Kuulokkeita heillä ei ollut, joten äänet piti tietystikin laittaa niin kovalle, että kumpikin varmasti kuulisi. Kumpaakaan ei tuntunut yhtään häiritsevän se, että koko muu bussi yritti nukkua…
Täällä en sentään ole nähnyt kenenkään yrittävän tupakoida bussissa sisällä kuten Kuubassa. Siellä se ihmetytti erityisesti siksi, että kyseessä oli sikäläisittäin erittäin kallis turistibussi, jossa matkustaa vain hyvin valikoitunutta porukkaa.
Maria / Amerikkaa ymmärtämässä on viimeisimpänä kirjoittanut: Roadtrip Kaliforniaan, Las Vegasiin, Grand Canyoniin ja Utahiin
Lyhyt vastaus kysymykseesi: on. Se vaikuttaa, että busseilla matkustavat yleensä lähinnä köyhät, kun muut turvautuvat omaan autoon, ja se sitten vaikuttaa bussien maineeseen sekä siihen todellisuuteen busseissa. Harmillista mutta totta.
Luin kirjoituksesi… Riippuu siihen mihin vertaa… Jos lentämiseen niin Se onkin jo toinen STORY – USA on KANSOJEN SULATUSUUNI… ja jos sinne haluaa – kuka mistäkin syystä – niin on parasta ottaa päivä kerrallaan… Säännöt / ohjeet on tehty paikallisille ihmisille – ei satunnaisille turisteille… Eli systeemit toimii niin että on joku KONTROLLI ! Amerikka on hieno paikka – kunhan ” ei pane kissaa mikroon kuivumaan ”… Sillä ihmisiä ohjeistetaan ja eivät HE TAAS TIEDÄ MITÄÄN MUUTA TAPAA HOITAA TYÖTEHTÄVIÄÄN…