Minun lukuharrastukseeni käyttämäni aika jakaantuu suunnilleen seuraavasti:
Ehkäpä etenkin tuosta punaisesta ”kakunpalasta” johtuen kaikkein syvällisimmät kirjat menevät minulta ohitse. Toisaalta arvostan mukaansatempaavia kirjoja, koska jos kirja on tylsä, sitä ei jaksa lukea keskeytyksettä monta tuntia putkeen. Jos kuulostaa yhtään tutulta, tässä viime vuodelta viisi kirjaa, joille annoin Goodreadsissa täydet pisteet:
Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät (2014)
Amerikkalaismies muuttaa rakkauden perässä Suomeen, kärsii kulttuurishokista ja lopulta jättää vaimonsa ja poikansa ja lähtee takaisin kotiin. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin nähdään, miten tämä on vaikuttanut mieheen, naiseen ja poikaan, ja vahvoina teemoina kirjassa kulkevat niin eläinoikeudet, sosiaalisen median kehitys ja yksityisyyden suoja kuin akateemisen maailman eroavaisuudet Suomessa ja Yhdysvalloissa.
Ulkosuomalaisena ja itse vieraiden kulttuurien kanssa painineena sekä Yhdysvalloissa asuneena kirjan parasta antia oli kulttuurien kolahtelut ja Yhdysvaltojen ja Suomen erot. Kirja on täynnä oivalluksia, joita ei ole itse tullut ajatelleeksi, mutta jotka luettuaan ei voi todeta muuta kuin: Juuri näin, näinhän se on. Kun tähän vielä lisää moniulotteiset henkilöhahmot ja jännittävän juonen, ei ihme, että kirja voitti Finlandia-palkinnon.
Jälkeenpäin jäi häiritsemään oma suhtautumiseni henkilöhahmoihin, erityisesti naiseen. Kukaan päähenkilöistä ei ole pulmunen – mies jättää perheensä, poika sekoilee omalla tahollaan – mutta näitä kahta pystyin hyvin ymmärtämään: vaikea lapsuus jne. Naista kohtaan tunsin kuitenkin suoranaista raivoa. Miten se kehtaa! Mitä ihmettä, miksi se tekee noin, älä! Loukkaannuin naiselle tavasta, jolla hän tuhosi muiden päähenkilöiden elämät, vaikka kaikkihan kirjassa vaikuttivat negatiivisesti kaikkiin. Onko kukaan muu lukenut kirjaa ja kokenut samaa? Olisinkohan ollut naiselle yhtä suuttunut, jos nainen olisikin ollut mies?
Elina Lappalainen: Syötäväksi kasvatetut (2012)
Tämän kirjan ansiosta tuon nykyään esille ruokapöytäkeskusteluissa seikkaperäisiä tietoja siitä, miten tämänkin ruoan raaka-aineena ollut eläin on kärsinyt, valitan ”hyvinvointimerkin” puuteesta sekä sekavista ja mitäänsanomattomista ”all natural”-merkinnöistä amerikkalaisissa kanapaketeissa ja meuhkaan maitotölkki kädessä parsinavetoista. Tieto lisää tuskaa, mutta tämän kirjan kohdalla se on kaikki tarpeellista ja sen arvoista.
Minun oli niin helppo tykätä Elina Lappalaisen kirjasta varmaankin siksi, että olen ruokafilosofialtani hänen kanssaan hyvin samoilla linjoilla. Syön lihaa – sen verran rajoitetusti, että osa työkavereistani luulee minun olevan kasvissyöjä, mutta syön kuitenkin – ja minulle tärkeintä olisi, että eläin olisi sitä ennen saanut elää mahdollisimman hyvän elämän. Tästä (sekä parista muusta seikasta, mm. vähemmästä antibioottien ja hormonien käytöstä) olen valmis maksamaan lompakollani, mutta tällä hetkellä monesti valinnanmahdollisuutta ei ole tai se piilotetaan epämääräisen markkinointihötön alle. Lappalainen pyrkii avaamaan tätä vyyhtiä kertomalla eläintuotannosta hyvin asiallisesti ja ilman kiihkoa, kaikkia osapuolia kuunnellen ja ilman propagandan sävyä, mitä arvostan tietokirjassa (ja näköjään joku muukin arvostaa – tämähän voitti Tieto-Finlandian taannoin).
Seuraavaksi pitäisi varmaan lukea joku aiheeseen liittyvä amerikkalainen kirja, jotta saisi paremman käsityksen tuotantoeläinten kohtelusta sillä puolen rapakkoa. Ja niistä parsinavetoista: Minttu ansiokkaasti otti kirjan lukemisen jälkeen yhteyttä suomalaisiin meijereihin, ja tällä hetkellä vaikuttaisi siltä, että jos et halua lehmien viettävän koko talven päästään sidottuna parteen vaan haluat, että ne pääsevät liikkumaan vapaasti vuodenajasta riippumatta, niin Suomessa kannattaa suosia Maitomaan tuotteita, Juustoportti hyvänä kakkosena.
Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa (2006)
Ennen tämän kirjan lukemista Biafra ei sanonut minulle kovinkaan paljoa: joku juttu vanhempieni sukupolven aikaan, jossa oli kova nälänhätä, lapsilla turvonneita vatsoja, ja sijainti jossain Afrikassa. Nyt sanoo. Tositapahtumiin perustuvan historian oppitunnin lisäksi kirja tarjosi koskettavia henkilöhahmoja, näkymän nigerialaiseen kulttuuriin ja juonen, joka paikoin nauratti, paikoin itketti.
Kirja seuraa erästä Biafran itsenäisyyttä ajavaa nigerialaista perhettä sekä heidän palvelijapoikaansa ja avaa motiiveja sille, miksi biafralaiset halusivat pois Nigerian hallinnon alta. Jos ei politiikasta ja historiasta niin välitä, kirjassa on myös hyvin kirjoitettua parisuhdedraamaa. Välillä lauletaan Biafran kansallislaulua, jonka säveltä ei tietenkään kirjassa kuule, mutta joka on kaikille tuttu Finlandia-hymni.
Tästä kirjasta on kirjoittanut myös Annika blogissaan.
Kate Griffin: A Madness of Angels (2009)
Teininä luin lähes pelkästään fantsua ja scifiä. Jossain vaiheessa sitten sain yliannostuksen ja rupesin alitajuisesti karttelemaan genreä, koska liian moni lukemani kirja oli aika heppoinen. Tuntui, että fantsulle ja scifille on niin suurta tilausta tietyissä piireissä, että mikä tahansa tauhka pääsee kirjapainosta lävitse.
Sitten luxemburgilaisessa kirjapiirissä eräs mies kysäisi minulta, olenko lukenut Neil Gaimania. Totta kai olen! No siinä tapauksessa varmaan pidät tästä…
Griffinin kirjat sijoittuvat Lontooseen, joka muuten muistuttaa sitä kaupunkia, jonka me kaikki tunnemme, mutta on täynnä magiaa. Magian taitajat liikkuvat siellä keskuudessamme ja suojelevat meitä pahoilta voimilta huomaamattamme. Kuulostaa ehkä Harry Potterilta, ja sitä se vähän onkin, mutta kirja oli mukaansatempaava.
Kävi mielessä, että olisin saanut kirjasta vielä enemmän irti, jos tuntisin Lontoota paremmin. Kaupunki on kirjassa vahvasti läsnä paikkoineen, rakennuksineen ja metrolinjoineen.
Adam Johnson: The Orphan Master’s Son (2013)
Tämä kirja päätyi hyllyyni, kun kävin ostamassa ranskan oppikirjoja luxemburgilaisesta kirjakaupasta. Oppikirjat oli piilotettu johonkin taakse, mutta kaupan etuosassa oli alennuksessa englanninkielisiä pokkareita, ja sieltä joukosta poimin tämän pelkästään siksi, että sen kannessa mainostettiin Pulitzer-palkintoa, jonka kirja oli voittanut.
Kirja oli ehkä vuoden paras lukukokemus.
Jos olet koskaan miettinyt, millaista olisi asua Pohjois-Koreassa, niin tässä on yksi mahdollinen näkemys. En tiedä, kuinka iso osuus kirjasta perustuu todellisuuteen, kuinka iso osa kuvitelmiin tuosta salaperäisestä diktatuurista, enkä oikeastaan välitä. Kirjassa ei varsinaisesti ole mitään hauskaa – ihmisiä kuolee ja heitetään vankileireille – mutta silti kirja on hauska, absurdilla tavalla. Päähenkilö on oppinut toimimaan systeemissä, jossa ei ole mitään järkeä, ja siinä järjettömässä maailmassa hän pääsee pitkälle.
Kirja on näköjään ilmestynyt viime vuonna suomeksi nimellä Orpokodin poika, ja siihen ei ole Pääkaupunkiseudun kirjastoissa edes jonoa. Hop hop lainaamaan!
Loput kirjat, joita luin helmikuusta 2014 tammikuuhun 2015, järjestyksessä parhaimmasta huonoimpaan:
- Gretchen Rubin: Onnellisuusprojekti: eli Miksi käytin vuoden elämästäni siivoten kaappeja, laulaen aamuisin, riidellen oikein, lukien Aristotelesta ja muutenkin pitäen enemmän hauskaa – Hyviä tutkimustietoon perustuvia vinkkejä siihen, miten olla onnellisempi, jotka eivät saaneet aikaan mitään suurta mullistusta elämässäni, mutta joista pari tarttui mukaan jäädäkseen. Hauska tietokirja, jota kannattaa lukea lyhyemmissä pätkissä.
- Katja Kettu: Kätilö – Jatkosodan loppuvaiheita Lapissa, jossa suomalainen kätilö rakastuu SS-upseeriin. Kirja pienistä ihmiskohtaloista sodan jaloissa, joka sai pidättämään hengitystä ja suremaan ihmiskohtaloita – sekä haluamaan Lappiin.
- Kate Griffin: The Midnight Mayor – Aiemmin hehkuttamani Lontooseen sijoittuvan fantasiakirjan jatko-osa, joka ei ollut ihan yhtä mukaansatempaava, mutta silti hyvä.
- Chris Pavone: The Expats – Ainoa Luxemburgiin sijoittuva englanninkielinen kirja, josta olen ikinä kuullut. Agenttijännäri, joka oli ihan ok jännärinä, mutta josta erityisesti tykkäsin siksi, että siinä pyörittiin tutuissa maisemissa.
- Jenni Linturi: Malmi 1917 – Tuokiokuvaus Pohjois-Helsingistä juuri ennen itsenäisyyttä, joka oli vähän liian irrallinen minun makuuni, mutta herätti kiinnostuksen lukea lisää oman kotiseudun historiasta.
- Jana Hensel: Zonenkinder: eilisen aatteen lapset – Käsittelee irrallisuuden tunnetta, jota DDR:ssä kasvaneet 70- ja 80-luvuilla syntyneet tuntevat Berliinin muurin hajoamisen jälkeen. Olisin kaivannut enemmän tietoa DDR:n elämästä, vähemmän itsetutkiskelua nykyajassa, mutta hyvä näinkin.
- Caitlin Moran: Naisena olemisen taito – Kirja feminismistä, josta osan tunnistan täysin, osa taas tuntuu olevan kuin toiselta planeetalta. Joka tapauksessa ajatuksia herättävä kirja, mutta suomennos oli ärsyttävä; olisi varmaan kannattanut lukea englanniksi.
- Pamela Druckerman: Kuinka kasvattaa bébé: vanhemmuus Pariisin malliin – Jännä sekoitus ranskalaista omituisuutta, suomalaisille itsestäänselvää kasvatustyyliä ja amerikkalaisia varoittavia esimerkkejä. Lapsettomana oli hauska lukea, koska pystyi suhtautumaan kirjan oppeihin niin ehdottomasti, ”noinhan se tietenkin menee” ja ”ei tietenkään näin”. En sitten tiedä miten lapsiperheiden vanhemmat tämän näkevät…
- Marjorie Kinnan Rawlings: The Yearling – Floridalaisen perheen elämää 1800-luvun lopussa pojan näkökulmasta. Suota, krokotiileja, käärmeitä ja karhuja, sekä yksi peuran vasa. Ihana kieli, mutta vähän hidastempoinen.
- Anja Kauranen: Tushka – Egyptiin sijoittuva kasarikirja, jossa ajan hamas on purrut ja kertojaääni lähinnä ärsyttää. Omituisella tavalla vierasta meininkiä.
- Fay Weldon: The Spa Decameron – Kirjallisuuspiirin iranilaisnainen työnsi tämän minulle sanoen, että ”tästä kaikki naiset taatusti löytävät vähintään yhden kohtalon, johon samaistua”. En löytänyt, pidin novellimaisen kirjan jokaista tarinaa aika absurdina, ja jälkeenpäin mietin, kuinka paljon minua ärsyttävät stereotypiset ”kaikki naiset”-oletukset, jotka liian usein saavat minut tuntemaan oloni epänaiselliseksi, kun en sovikaan jonkun muun määrittelemään muottiin.
Jos olet itse Goodreadsissa, saa pyytää kaveriksi! Ja jätä toki kommentti, jos olet lukenut näitä samoja kirjoja.
Kiitos Jenni tasta postauksesta! Tartteepa yrittaa saada kasiin muutama noista mainitsemistasi kirjoista. Erityisesti jai kiinnostamaan noi kulttuurieroihin ja kulttuurisuuteen liittyvat kirjat ja Katilo (mun toinen puoli sydamesta on Lapissa). Mun oma lukeminen on lahinna puolisen tuntia illalla ennen kuin silmat lupsaa siihen malliin ettei lukemisesta tule mitaan. Ma olen lukenut nuorena myos hirveat maarat scifia ja fantasiaa. Eddings, Jordan, Tolkien nyt ensimmaisena mielessa. Sitten lueskelin paljon Suomalaisia klassikkoja. Nyt kun olen taalla ollut olen tippunut ihan kokonaan kyydista suomalaisen kirjallisuuden suhteen. En muista koska olisin viimeeksi lukenut suomalaisen kirjan. Nyt lueskelen Diana Gabaldonia. Onko sulle tuttu? Historiaa, vahan fantasiaa, draamaa, historiaa, rakkautta. Olen tykannyt. Luen hanen Outlander sarjaansa toista kertaa. :)
Ina on viimeisimpänä kirjoittanut: Lunta 1 / Snow 1
Eddings, juu, Tolkien, juu! Jordania en koskaan aloittanut lukemaan, mutta kuulema nyt kirjailijan kuoltua Ajan pyörä on vihdoin saatu päätökseen (jonkun toisen kirjoittamana) ja mietin, pitäisikö alkaa kahlaamaan tuota sarjaa lävitse. ;) Toisaalta aika moni aikuinen on sarjaa haukkunut, joten jatkan ehkä miettimistä.
Ei ollut Diana Gabaldon tuttu, mutta nyt on! Lisäsin Goodreadsissa lukulistalle, vaikutti mielenkiintoiselta ja näköjään moni oli tykännyt. Ja minuun uppoaa aina historic fiction!
Siita on aikaa kun Ajanpyoraa luin. Muistan etta tykkasin hirveesti alussa mutta sitten valilla siina oli jaksoja, jotka olis voinut hypata yli ja arsytti vahan kun kerrontaa oli niin monen eri samanaikaisen tapahtuman ja hahmon takia. Luulen etta jossain vaiheessa luen uudestaan ainakin niin pitkalle kuin mulla kirjoja on….. yli kymmenen jos muistan oikein. :)
Gabaldonin kirjat mulla on kaikki. :) Tykkaan kovasti hanen tyylistaan kirjoittaa. Ja nyt kun Starz kanavalta tulee viela Outlander tv-sarjakin (on nyt tosin tauolla ja jatkuu huhtikuussa) niin aloitin uudestaan ja saan luettua viimeisen kirjan, jonka ostin vahan aika sitten, jota mulla ei ollutkaan. Aloitin alusta niin etta muistan kaiken sitten kun paasen viimeiseen kirjaan. :) Ehdottomasti kannattaa lukea. Ja ala kato TV sarjaa ennen kuin olet lukenut ainakin ekan kirjan. :D Tv sarjakin on ollut ihan hyva ei siina mitaan mutta kirja on parempi.
Ina on viimeisimpänä kirjoittanut: Lunta 2 / Snow 2
Olen lukenut juuri nyt tammikuussa näistä lukemistasi kirjoista He eivät tiedä mitä tekevät ja Katja Ketun Kätilön. Molemmat ihan erinomaisia kirjoja!
Naisen (Alinan) käytös ärsytti minuakin Valtosen kirjassa. Tosin on kyllä ihailtavaa, miten hahmoista saa tehtyä niin eläviä. Olisin toivonut onnellisempaa loppua kirjalle, kun sellaisten fani olen, mutta ymmärrän kyllä, miksi sellaista ei tullut. Samaten kirjassa oli loistavaa se, miten se onnistui yhdistämään niin hienosti monta erilaista teemaa. Ei mikään ihme, että nappasi sen Finlandian!
Anu Johanna on viimeisimpänä kirjoittanut: Puutarhoja ja vanhoja taloja La Orotavassa
Kiva kuulla, että joku muukin ei sulattanut Alinan menoa! Muakin harmitti onnellisen lopun puute, ja viime hetkeen saakka toivoin sellaista, vaikka merkit eivät hyvältä näyttäneetkään. Silti se loppu tuli aika puun takaa, en ihan tuollaista olisi arvannut.
Mielenkiintoinen tuo sinun ”lukukakkusi”. Itseltäni on lukeminen unohtunut taas ihan tyystin – mulla on aikakausia, että luen kirjoja, ja sitten on aikakausia, että en lue ainuttakaan. Nyt on taas tämä jälkimmäinen, joka on jatkunut muistaakseni kesän korvilta asti. Lukutottumukseni ovat myös sellaiset, että luen ennen nukkumaanmenoa, ja joskus jaksan lukea vain pari sivua, ennen kuin uni tulee. Lukeminen on siis todella katkonaista, vähän niin kuin tuo sinun työmatkalukemisesi.
Minua rupesi hirveästi kiinnostamaan tuo Valtosen kirja, ja ajattelin, että varaan sen kirjastosta. No, en taidakaan viitsiä, kun olisin varausjonossa sijalla 2790. :-(
Satu on viimeisimpänä kirjoittanut: Kun Muhammed vuorelle kiipesi
Mullakin lukeminen vaihtelee jonkin verran, mutta enemmän sen mukaan, kuinka paljon tulee reissattua ja istuttua erilaisissa kulkuvälineissä. Välillä tosin työmatkalukeminen on jäänyt, kun on löytänyt jonkun uuden kännykkäsovelluksen, jota keskittyy sen sijaan räpläämään, hyvänä esimerkkinä Duolingo ja kielten opiskelu.
Valtosen kirja oli sen verran suosittu joululahjakirja, että ehkäpä joltakulta se löytyisi hyllystäkin, että voisi lainata? Tai jos ei, niin ainahan voi ostaa itse ja lainata sitten eteenpäin. :)
Kiitos vinkeistä ja suorasta kirjasuosituskesta :) Täytyy pistää tuo korvan taakse. Suomeen muutettua kävin hankkimassa uuden kirjastokortin ja nyt on pitkä lista kirjoja varattuna. Pelkään, että ne tulee kaikki samaan aikaan vapaaksi ja sitten olen pulassa. Tällä hetkellä vissiin 2 odottaa hakua :P Orpokoti ja Valtonen ainakin on laitettava muistiin.
Annika on viimeisimpänä kirjoittanut: Matkamessuista ja blogipöhinästä
Mulla on käynyt joskus juuri noin, että pari varattua kirjaa tulee yhtä aikaa. Ei ehdi lukea, eikä voi lainata uudestaan, koska listalla on vielä varauksia.
Mä noita sun kirjapostauksia luettuani luulen, että sä tykkäisit erityisesti Orpokodista! En usko, että siinä on edes jonoa, kun ei suomalaiset taida Pulitzer-palkintojen päälle ymmärtää – en minä ainakaan ymmärtänyt vielä Suomessa asuessani. ;)
mulla on ollut varmaan kohta vuoden Lilla Stjärna kesken. On aika rankkaa lukea ruotsiksi. En voi kuitenkaan lukea muutakaan. Siksi luen nykyään vain lehtiä ja blogeja ja olen lukenut luettelemistasi kirjoista vain tuon Karjalaisen kirjan.
Voisin tarkentaa tuota meijeriasiaa, että otanta oli aika pieni. Vaikka Valiolla oli vasta puolet navetoista pihattoja, niin musta on todella hienoa, että osuuskunnalla on kuitenkin suunta oikea, hyvät suositukset navettojen rakentamisesta ja koulutusta jäsenilleen. Ja Valio vastasi noista kolmesta nopeiten ja kattavimmin. S-ryhmä ei ole vieläkään vastannut. Ja muilta en ole kysynyt.
Ugh, olen mouhunnut. :)
Minttu on viimeisimpänä kirjoittanut: Ensimmäisen maailman ongelmia
Mä luin viimeksi ruotsiksi satavuotiasta joka hyppäsi ikkunasta, ja jätin ihan kylmästi kesken. Ei vaan sujunut niin hyvin, että olisi ollut hauskaa, ja iskin silmäni johonkin kiinnostavampaan.
Karjalainen? Varmaankin Lappalainen. ;) Melkein sama asia? ;)
Sä voisit sitten joskus aikoinaan, kun olet riittävän kauan odotellut, tehdä tästä jonkun yhteenvetopostauksen blogiisi. Sinnehän se sopisi hyvin maitorahkojen väliin!
Täytyy laittaa tuo Valtosen kirja listalle – vaikuttaa mielenkiintoiselta. Kiva tuo tilasto, missä luet – ja itsellä on myös tapana varata lukemista lentokoneeseen.
Leena on viimeisimpänä kirjoittanut: Kuvapostaus Santa Monica – LA
Pitkillä matkoilla mulla on käsityöt ja leffat käytössä, mutta lyhyillä matkoilla ja nousujen ja laskujen aikana on pakko olla kirja. Yleensä lehdet ei kuitenkaan riitä luettavaksi koko matkalle vaikka ostaisikin vinon pinon naistenlehtiä Helsinki-Vantaalta, kuten viimeksi tein.
Elina Lappslaise kirja on todellakin loistava. En enää nykyisin hirveästi halua itseäni tämän tyyppisellä kirjallisuudella ”kiduttaa”, sillä olen ollut yli puolet elämästäni kasvissyöjä ja jo pari vuotta enemmänkin vegaani, joten asiat alkaa olla vähän turhankin tuttuja… Mutta tämä kirja tosiaan voitti ansaitusti palkintonsa! Ja hienoa tosiaan tuo uusi vapaan lehmän maito! Kannustan myös ihmisiä ennakkoluulottomasti testaamaan eri kasvismaitoja -kermoja ja -jogurtteja, joita löytyy kaupoista kymmeniä erilaisia :)
Kiitos myös muista vinkeistä! Kirjastokeikkaa pukkaa :)
Suomessa noita vaihtoehtoja tosiaan on! Luxemburgissa selvästi huonommin peruskaupoissa, kuten muitakin kasvisruokavalion aineksia. Yritin tehdä Chocochilin ohjeella makaronilaatikkoa, mutta härkäpapujauhoja ei löytynyt mistään (ehkä ihan odotetusti). Sen sijaan minut yllätti, että soijarouhettakaan en onnistunut löytämään, enkä mitään muutakaan kasvispohjaista proteiinia, millä sen olisi voinut korvata. Kermatkin olivat kaikki ihan siitä lehmästä, mutta sentään luomuversio löytyi. Punajuurikeittoon taas löytyi linssejä jostain ”saksalaiset ihmeluomutuotteet”-erikoishyllystä…
Druckermanin kirja oli ehkä suomalaisittain vähän utopistisen oloinen, mutta itse asiassa ranskalaiseen kasvatuskulttuuriin ei voi olla Luxissa törmäämättä… Öiden tekeminen, raskauden jälkeinen fysioterapia ja yleinen mentaliteetti ovat myös Luxissa asuvien ulkomaalaisten äitien keskuudessa arkipäivää, ja niitä alkaa myös suomalaisena omaksumaan.. Tarhakuvaukset (créche) ynnä muut kasvatukselliset faktat ovat käsittääkseni hyvin samanlaiset, vaikkei oma poikani ihan vielä sitä arkea ole aloittanutkaan… Lisää Suomalaisen äidin kokemuksia Luxissa lily.fi/mama-de-lux :-)
Muista kirjoista tekisi mieli keskustella lisää mutta juuri nyt täytyy mennä…
Jännää, että meno täällä on niin ranskalaista. Jotenkin aina kuvittelen, että Saksastakin tulisi tänne vaikutuksia, mutta ehkä sitä ei vaan niin huomaa, tai sitten Ranska todellakin jyllää täällä rintamalla.
Käväisin nopeasti lukemassa juttuja sun blogista ja pitää käydä uudestaan ajan kanssa! Nyt pitää mun mennä tekemään yöni. ;)
Hieman mattimyöhäinen täällä kommentoi aiheeseen. :) Mutta kiva ja kiitos, kun vinkkasit tuosta Elina Lappalaisen kirjasta! Mulla on mennyt se jotenkin ihan ohi. Täytyy seuraavalla Suomen reissulla etsiä se käsiin. Amerikkalaisten tuotantoeläinten kohtelusta saa vihiä esim. Food Inc. dokumentista.
Mä olen nähnyt tuon Food Incin, mutta kuten sanoit, siitä saa korkeintaan vihiä. Enemmän tunnuttiin keskittyvän muihin ongelmiin ruoantuotannossa (jäljitettävyys, valvovien viranomaisten hampaattomuus), ja eläinten hyvinvointi ohitettiin aika nopeasti. Silti erinomainen dokkari, jota minäkin suosittelisin kaikille!