maailmanmatkaaja

Miksi maabongaus ei vakuuta

Matkailijoiden seurassa se on ehkäpä klassisin kysymys: kuinka monessa maassa olet käynyt? Reissaajat pitävät lukua ja ilmoittavat sen Twitter-profiileissaan: käytyjä maita 42, eipäs kuin 76, tai vaikka 100+ kun ei jaksa enää laskea!

Itsekin pidin kirjaa käydyistä maista vielä joitain vuosia sitten ja suunnittelin tavoitteita maiden määrälle eri ikävuosille, mutta en enää. Yksi syy on, että kaikenlaisten matkailubongauslistojen joukossa maiden laskeminen tuntuu olevan sieltä järjettömimmästä päästä. Yhdysvaltoja tai Luxemburgia ei kumpaakaan voi nähdä viikonlopussa, mutta jälkimmäisessä voi edes saada jonkinlaisen käsityksen maasta, ja näiden vertaaminen tuntuu hupsulta. Toinen on, että tykästyin yhden maan syvällisempään tutkimiseen: Ranskan departementit tuntuvat jokainen omanlaiseltaan, Yhdysvaltain osavaltiot eroavat välillä toisistaan kuin yö ja päivä, ja Belgian pikkukaupungin paastojuhlat sykähdyttävät omintakeisuudellaan, vaikka olisi käynyt 20 kertaa Brysselissä.

Lopullisen naulan kohdallani maabongauksen arkkuun löi kuitenkin Veikko Huhtala omaelämäkerrallaan Maailmanmatkaaja. Pyysin kirjaa arvosteltavaksi, koska oletin sen olevan täynnä kiehtovia tarinoita mitä kummallisimmista maailmankolkista. Löysin kuitenkin kirjasta miehen, joka tuntuu käyneen uskomattoman monessa paikkaa näkemättä oikeastaan mitään.

Mikään ei ole niin tärkeää kuin pinnat.

Kuluneesta viikosta puolet oli lomailua ja toinen puoli kovaa matkustamista. Mutta pinnoja tällekin matkalle lähdettiin hakemaan ja jos joku luulee sen olevan lomailua, niin hän erehtyy pahemman kerran.

Veikko Huhtala ei kerää maita vaan ”pinnoja”, Most Travelled People -listan mukaisia maa-alueita. Alueita tällä listalla on yli 1000, joten periaatteessa se tuntuu aika hyvältä mittarilta arvioida, kuinka kattavasti joku on matkustanut maailmassa. Pieleen mennään, kun pinnat muuttuvat itsetarkoitukseksi ja kaikki muu jää taka-alalle.

Maassa olisi kyllä enemmänkin nähtävää, mutta pinnankeruu ja lomailu ovat ihan kaksi eri asiaa, ensin kerätään pinnat ja jos paikka näyttää hyvältä, lomailemaan mennään joskus myöhemmin.

Tässä Huhtala tiivistää sen, mikä hänen matkailutyylissään minua häiritsi, kahteen sanaan: joskus myöhemmin. Tämä sama ”näyttää ihan ok:lta, nyt ei ollut kuin alle vuorokausi aikaa, ainahan tänne voi palata joskus myöhemmin” toistuu kirjassa useaan otteeseen, mutta ei koskaan sellaisen maan yhteydessä, johon Huhtala olisi joskus palannut ennen kirjan julkaisemista. Googlaillessani myöhemmin lisätietoa Huhtalasta sain tietää, että hän menehtyi äkillisesti pian kirjan julkaisun jälkeen. Joskus myöhemmin päätyi kuulostamaan aika surulliselta ilmaisulta.

Käytännössä tätä Huhtalan ”ensin kerätään pinnat”-meininkiä kuvaa ehkä parhaiten matka Yhdysvaltoihin, kun hän osti Greyhound-bussiyhtiöltä kuukausilipun.

Ensimmäisenä otamme tähtäimeen New Yorkin pohjoispuolen osavaltiot, Connecticutin, Rhode Islandin, Massachusettsin, Mainen, Vermontin ja New Hampshiren. Kuusi pinnaa reilussa vuorokaudessa. Homma tuntuu paranevan vaan. Seuraava reitityksemme kulkee Pennsylvanian Pittsburghin, Länsi-Virginian ja Ohion kautta Michiganiin, jossa vietämme ensimmäisen yömme hotellissa. Johan sitä on tullut huristeltuakin. Aamulla sitten Illinoisista Wisconsiniin ja vaikka sukulaiseni asustelevatkin tässä osavaltiossa, ei nyt ole aikaa tervehdyskäynnille, vaan pinnoja on kerättävä niin paljon kuin mahdollista.

Jos on kulkenut vaikkapa Vermontin läpi lähinnä bussissa nukkuen ja välillä asemalla noussut käymään vessassa, niin rohkenen kyseenalaistaa, onko silloin oikeasti käynyt Vermontissa. Ainakaan minkäänlaista käsitystä näistä osavaltioista tuskin tällä reissulla syntyi. Sama meno jatkui läpi koko Yhdysvaltojen, jotta Huhtala voisi kehua ”käyneensä” kaikissa Yhdysvaltain osavaltioissa. Varsinaisia kokemuksia bussin ulkopuolelta kirjaan on päätynyt kaksi: parin tunnin pysähdyksellä Salt Lake Cityssä hän kävi syömässä hondurasilaisessa ravintolassa (koska ei pidä hampurilaisista) ja New Yorkissa hän kävi YK:n päämajassa, koska tämäkin on MTP-listalla oma alueensa. Reissukertomuksen loppukaneetti sai minut hörähtämään:

Bussilla ajoa 33821 kilometriä, eli yli 1000 kilometriä päivää kohden. Uskon, että aika monelta samanlainen reissu jäisi tekemättä. Voi yrittää, kuka haluaa.

Niin, kuka haluaa? Minä en ainakaan. Tämä reissu kattoi 48 osavaltiota, ja myöhemmin Huhtala kävi bongaamassa myös Alaskan:

Joku voi ihmetellä sitä, että mitä järkeä on lähteä Alaskaan keskellä talvea ja vuoden kylmimpään aikaan. Ja tottahan se onkin, ei siinä paljon järkeä ole. Pinnojen keräilijä ei kuitenkaan paljoakaan vuodenajoista piittaa, jos tarkoituksena on hakea pelkkä pinna. Voihan sitä oleilla hotellissakin, jossa varmaan tarkenee kylmänäkin talvena.

…ja tästä päästäänkin siihen osioon Huhtalan matkoja – siihen valtaosaan – joka pisti suoranaisesti vihaksi. Painiskelen itse tasaisin väliajoin matkustamisen ympäristöystävällisyyden kanssa, ja selittelen itselleni, että ainakin päästöjä vastaan laajennan omaa (ja ehkäpä muidenkin) ymmärrystä maailmasta. Lisäksi matkoista jää vaikka mitä muistoja ja rahani hyödyttävät paikallistaloutta.

Yritän viimeiseen saakka välttää sanomasta muille, että väärin matkustettu, koska koen, että matkustustyylejä on monia ja ihmiset saavat irti eri juttuja eri asioista. Kuitenkin kun Huhtala lentää maailman toiselle puolelle ”kärvistelemään” kaksi päivää alaskalaisessa hotellissa hanapakkausviinin kanssa, houkutus käyttää tätä sanaparia on aikamoinen.

Winter's soft light
Alaska talvella näyttää tältä. Huhtala ei tätä nähnyt, koska ei poistunut reissun aikana Anchoragesta. Lisää Alaskan maisemia löytyy Deep Red blues -blogista. [kuva: JLS Photography]
Hotelli on yleinen sisältö Huhtalan reissuille muutenkin silloin, kun maltetaan pysyä samassa maassa useamman vuorokauden.

Ulos lähdettyämme huomataan, ettei [N’Djamenassa] mitään nähtävää ole ja loppuajan pysyttelemmekin melkein hotellin aitojen sisäpuolella kalastajien touhuja Chari-joella seuraillen. Ja paikallinen olutkin on ihan juomakelpoista, joten janoonkaan ei tarvitse kuolla.

Yleinen trendi Huhtalan matkoissa tuntuu olevan, että ne suuntautuvat paikkoihin, joissa Huhtalan mielestä ”ei ole mitään nähtävää”.

Oi epäkiinnostava maailma!

Cayennessa viivymme pari yötä, mutta emme kuitenkaan lähde Pirunsaarelle, joka on ehkä alueen tunnetuin turistikohde. Jostain syystä saari ei erityisemmin minua kiehdo ja mitäpä näkemistä siellä olisi?

Minäpä kerron: Cayennen Pirunsaarella oli rangaistussiirtokunta, jonne Ranska lähetti virumaan melkein satatuhatta vankia vuosina 1852-1946. Tästä Huhtala ei kuitenkaan mainitse halaistua sanaakaan, koska mitäpä näkemistä yhdessä maailman tunnetuimmista ja pahamaineisimmista poliittisten vankien vankiloista olisi?

Vaikka tarkoituksenamme onkin pysytellä vain hotellimme lähistöllä, alkaa aikamme kuitenkin käydä pitkäksi ja menemmekin ostamaan matkatoimistosta matkan Yalan luonnonpuistoon, jossa viivymme kaksi päivää. […] Retki on ihan mukava piristysruiske muuten hiukan yksitoikkoiseen oleiluumme, emmekä siihen haaskaamiamme rupioita sen enempää sure. Nähtiinpä sentään jotakin. […] Viikko kuluu ja lähdemme tyytyväisin mielin kotia kohti, sillä toista viikkoa emme haluaisi täällä viettää.

Niin, kukapa nyt haluaisi viettää enempää aikaa yksitoikkoisessa ja pitkästyttävässä Sri Lankassa, varsinkaan jos ei halua poistua hotellin alueelta? Minulla olisi tähän kohtaan kehitysehdotus: mitäpä jos niille retkille osallistuisi useammin, jos kerran ne vaikuttavat ihan kivoilta, niin ei tarvitse lähteä maailmalle pitkästymään? Paitsi tietenkin, jos ei retkistä yleensä ole kiinnostunut.

Matkapakettiimme kuuluu paljon sellaistakin, josta emme niin olisi välittäneet. Yksi tällainen retki matkamme loppupäivinä on käynti Tiikerinpesä-nimisessä pyhäkössä. […] Paikka ei minua erityisemmin kiehdo, mutta voinhan kertoa siellä käyneeni. […] Muihin retkiin emme kuitenkaan enää osallistu, vaan vietämme lopun aikaa hotellin ympäristön maisemia katsellen ja kuvaillen.

Ylläoleva lainaus Huhtalan matkalta Bhutanissa. Ketäpä tällaiset maisemat kiinnostaisivat:

Tiikerinpesä-pyhäkkö eli Taktshang Monastery. Vähän mielenkiintoisempaa juttua Bhutanista voi lukea Mikon blogista, josta kyseinen kuva on peräisin.
Tiikerinpesä-pyhäkkö eli Taktshang Monastery. Vähän mielenkiintoisempaa juttua Bhutanista voi lukea Mikon blogista, josta kyseinen kuva on peräisin.

Dafnissa hyppäämme maihin ja menemme rantabaariin naukkailemaan pinnaoluet, jossa ystävällinen kissa kyhnäilee kyljessämme. [..] Dafnia pidemmälle emme lähde. Luostarivaelluksetkaan eivät oikein kiinnosta, sillä onhan pinna jo saatu näinkin ja luostareita löytyy helpommistakin paikoista, jos nistä on kiinnostunut. Laivan paluuta odotellessamme ehdimme lipitellä vielä toisenkin oluen ja napsia toisistamme muutamia kuvia, joilla voisimme todistaa täällä käyntimme, jos joku sitä sattuisi epäilemään.

…ja että missä Huhtala tässä kävi? Athosvuorella. Tai siis, ei vuorella, vaan siinä pienessä satamassa, jota kautta vuorelle kuljetaan. Vuoren kuuluisat luostarit eivät kuitenkaan olleet vaatimus pinnalle, joten miksipä turhaan niissä käymään.

The Holy Mount Athos
Eipä paljoa kiinnosta. [kuva: World Public Forum Dialogue of Civilizations]

Tiraspolin asemalla nousemme sen verran junasta, että voimme ruksata itsellemme Transnistrian pinnan, johon kaupunkiin emme missään tapauksessa halua pitemmäksi aikaa jäädä.

Onko oikeasti käynyt maassa, jos on vain astunut asemalla junasta minuutiksi?

Aamulla aikaisin lähdemme ajelemaan Espanjan pohjoisrantaa seuraillen kohti Baskimaata, josta tulee seuraava pinnamme. Sinne emme kuitenkaan sen pidemmäksi aikaa jää, vaan lähdemme Irunin kautta Ranskan puolelle yöpymään johonkin Bordeauxin seutuville. Koska täällä ei ole mitään bongattavaa, emme liiemmin pysähtele kuin kahvinkeiton ajaksi.

Ymmärrän, että Huhtalan mielessä ei ole muuta bongattavaa kuin pinnat, mutta itse keksisin Bordeauxista aika liudan bongattavaa.

Havanna on meille hirveä kokemus. Olemme kyllä tienneet, mitä kommunistimaalta voi odottaa, mutta täällä ainakin minä tunnen ahdistavaa tuntemusta rinnassani. Olemme varanneet hotellin, sillä jatkolentomme Mexico Cityyn on huomenna. Lähdemme kaupungille kävelemään, mutta emme löydä ainuttakaan kauppaa, näyteikkunoista puhumattakaan. Postikortiktin jäävät näin ollen ostamatta. Palaamme hotelliimme ja mietimme tilannetta. Koska kerran mikään ei tunnu pelaavan, eikä mitään voi liikkeiden puuttuessa ostaa, onko meidän pakko viipyä täällä huomiseen. Kysymme hotellin henkilökunnalta, mistä löytyisi lähin matkatoimisto ja otamme taksin sinne. Meillä käy tuuri, sillä vielä tänä iltana Havannasta lähtee kone Meridaan Jukatanin niemimaalle ja tilaakin on.

Kyllä, Huhtala kävi 80-luvulla Kuubassa, ei löytänyt postikortteja ja päätti näin ollen lähteä pois vielä saman päivän aikana. Ei tullut toista käyntiä.

Niameyssa majoitumme aivan Niger-joen rannalla olevaan hotelliin ja saamme vielä huoneen siltä puolelta, josta on avoin näköala sinisenä välkehtivälle joelle. Muutahan tekemistä kaupungissa ei ole.

Erityisesti Huhtalan Afrikan reissut ovat raivostuttavaa luettavaa. Maissa vietetään usein alle vuorokausi, joissain käväistään vain lentokentällä. Jos maassa viivytään yli vuorokausi, ainoa maininta saattaa olla, että ”hotellilta löytyi olutta”.

Niamey, Niger
Edellä mainitun Niameyn lähellä on maailmanperintölistaltakin löytyvä W-kansallispuisto, joka tunnetaan mm. kirahveistaan. Mutta kun ei kiinnosta… [kuva: LenDog64]

Nigeria ei meitä hirveästi kiinnosta ja sen takia sovitimme lentomme niin, ettei meidän tarvitse lähteä lentokentältä pois. Koneeseen noustessa nenässä alkaa haista tuttu ryssän haju, joka on niin tyypillinen Aeroflotin koneissa.

”Ryssä” esiintyy kirjassa useaan otteeseen, ”neekerikin” kerran, varmaankin ihan vitsinä hehheh. Toisessa yhteydessä Huhtala kertoo ivallisesti tummaihoisesta maahantulovirkailijasta, joka on hänen mielestään tyhmä kun kyselee kysymyksiä, mutta onneksi paikalle tuli valkoinen järkevä maahantulovirkailija, joka kumarsi ja pahoitteli ennen kuin toivotti Huhtalalle hyvää matkaa. Tasa-arvoasioita Huhtala kommentoi toteamalla, ettei suomalaisnaisten kannata ”valittaa” kun muualla on asiat huonommin. Serbejä hän kutsuu ”mulkeroiksi”, kun taas joku rajamies on ”kurmuttanut” häntä, ja pitää EU:n laajenemista kannattavia hulluina.

Minä jäin ihmettelemään, onko tällä kirjalla ollut ollenkaan kustannustoimittajaa.

Hotellilla tapaamme ihmissyöjän näköisen miekkosen, joka tarjoutuu näyttämään meille kaupungin nähtävyyksiä. Otammekin hänen tarjouksensa vastaan, sillä niin ruman näköistä porukkaa kadulla pyörii, ettemme oikein uskalla lähteä heidän joukkoonsa kaksistaan kävelemään. Ei olisi mikään mukava asia joutua lomamatkallaan keittopataan.

Mikä sitten kiinnostaa?

Huomaamme pitkästä aikaa saapuneemme taas jonkinlaiseen paratiisiin. Hotellimme ympärillä on hieno puutarha ja aivan parvekkeemme edessä olevassa puussa huomaan maailman pienimmän linnun. […] Hiekkarantakin tuntuu niin mukavalta, että vietämme sielläkin päivittäin aikaamme, Oili pääasiassa vain palmun katveessa makaillen, mutta tuntuu siitä huolimatta saavansa enemmän väriä nahkaansa. Käyn aina joskus pulahtamassa Atlantin vilvoittaviin aaltoihinkin ja annan auringon kuivatella ihoani lämpimillä säteillään.

Kirjassa Huhtala usein mainitsee D-vitamiinin tarpeen ja moni reissu on selvästikin rantaloma all-inclusive-resorteihin. Osa näistä saa paljonkin hehkutusta, keskimääräistä reppureissua selvästi enemmän. Tämän huomioiden tuntuu siltä, että ehkäpä Huhtala olisi ollut tyytyväisempi matkailija,  jos olisi pitäytynyt vain niissä rantaresorteissa. Mutta kun:

Olemme tosiaan nyt rantalomailijan paratiisissa, vaikka emme heidän joukkoonsa katso lukeutuvammekaan.

Toinen Huhtalan mielenkiinnon kohteista tuntuu olevan mahdollisimman pienet ja epämääräiset saaret ympäri maapallon. Harvemmin kirjasta selviää mitään muuta syytä mielenkiinnolle kuin se, että siellä on niin harva käynyt.

Ihan mukava ja mielenkiintoinen saari [Chatham]. Ihmettelen vaan niitä suomalaisia, joita Uudessa Seelannissa joka vuosi käy. Tuskinpa monikaan heistä tulee pistäytymään tälle saarelle. Ehkäpä heidänkin pitäisi joskus vilkaista karttapalloa ja tutkia, mitä kaikkia paikkoja maapallolta löytyykään.

En väitä, etteikö 600 asukkaan saari keskellä Tyyntämerta voisi olla mukava ja mielenkiintoinen, mutta enemmän taidan silti ihmetellä Huhtalan matkustustyyliä.

Kun annatte maallenne nimen, varmistattehan Huhtalalta, onko se sopiva.

Vuoteen 1975 maa tunnettiin nimellä Dahomey, mutta niin kuin tyypillistä, maa halusi vaihtaa siirtomaa-aikaisen nimensä. Mutta onko Benin nyt parempi nimi? Siihen en halua ottaa sen enempää kantaa.

Kirjassa Huhtala päivittelee moneen otteeseen sitä, kun erinäiset maat ovat vaihtaneet nimiä siirtomaa-ajan jälkeen paikallisten käyttämiksi. Huhtala perustelee jo varhain kirjassa näkemyksensä, että kun nimi kerran jollain paikalla on, niin sitä ei pitäisi sen jälkeen enää muuttaa. Sillä ei tietenkään ole väliä, että nämä muutokset usein palauttavat nimet paikallisten käyttämiksi, ja vanhat nimet saattavat tuntua paikallisista jopa loukkaavilta. Huhtala käyttää silti teksteissä itsepintaisesti nimiä, jotka eurooppalaiset paikoille ovat antaneet.

Seuraava kohteemme on Manado. Se sijaitsee Celebesin saaren pohjoiskärjessä ja syy, miksi tänne tulimme on se, että Celebeskin on oma pinnansa meidän listallamme. Sinne se on kirjoitettu Sulawesin nimellä, mutta en ole koskaan ymmärtänyt tällaisia paikannimien vaihtoja ja mieluummin kutsunkin saarta sen vanhalla nimellä.

Jayapura sijaitsee Uuden Guinean saaren pohjoisrannalla, aivan Papua-UusiGuinean rajan välittömässä läheisyydessä. Vielä 60-luvulla tämänkin kaupungin nimi oli Hollandia, mutta eiväthän tällaiset nimet näille ihmisille kelpaa, senhän nyt tietää.

Niin, miksiköhän ”Hollandia” ei kelpaa nimeksi indonesialaisen provinssin pääkaupungille…

Ja sitten vielä aimo annos ylemmyydentunnetta…

Niuen postimerkeillä varustetut kortit ovat harvinaista herkkua ja postitammekin niitä melkoisen nipun. Sääli vaan, etteivät vastaanottajat ymmärrä niiden arvoa, mutta väliäkö sillä. […] Niue on kuitenkin sellainen saari, etten usko kovinkaan monen suomalaisen siellä vierailleen. Ja syykin on selvä; harva tietää tällaista saarta olemassa olevankaan. Maantiedon tuntemus ei välttämättä ole kovinkaan korkealla tasolla kansamme keskuudessa.

…vai olisiko syy kuitenkin siinä, että Niue sijaitsee käytännössä katsoen toisella puolen maapalloa, saarella asuu vain tuhat ihmistä, ja sinne lennetään lentokoneella vain kahdesti viikossa?

Pitäähän täältäkin laittaa pakolliset postikortit Suomeen, vaikka olenkin aivan varma siitä, ettei kukaan vastaanottajista pysty löytämään tätä paikkaa edes maailmankartan avustuksella.

Ihmettelen vain, miksi Huhtala vaivautui lähettämään postikortteja ihmisille, joita ei selvästikään arvosta.

Samalla reissulla postitamme myös postikortit Christmas Island -merkeillä varustettuna. Mietin, kuinkahan moni näidenkin korttien vastaanottajista löytää Joulusaaren maailmankartalta? Tuskinpa kukaan, eikä se varmaan heitä sen enempää hetkauta, saman verran kuin kortti Taka-Hikiältä esimerkiksi.

Myöskään muut maabongarit eivät liiemmin nauti Huhtalan arvostusta. Hän vihjailee useaan otteeseen kirjassa, että listalla on ”huijareita”.

Monet MTP-ihmiset väittävät vierailleensa Korallimeren saarilla, mutta suurin osa heistä on käynyt vain Isolla Valliriutalla, joka on lähellä Australian rannikkoa. Ihmettelen sitä, miksi ihmiset eivät ota selvää maantiedosta, sillä netistä löytyy kyllä kaikkien alueiden rajat. Toisaalta, voihan joku valehdella tarkoituksellakin.

…vaikka onko siihen ylemmyydentunteeseen varaa?

Menemme kaikki transithalliin tankkauksen ajaksi. Ostan kaupasta shamppanjapullon, jonka aion naukkailla ennen Bangkokiin saapumistamme. Tunnin päästä jatkamme matkaa. Pian otan esiin shamppanjapullon ja avaan sen polvieni välissä. Olen varovainen ja saan korkin auki ilman mitään paukahdusta tai korkin kattoon lentämistä. Tyhmyyttäni en vielä ymmärrä, ettei omien juomien nauttiminen koneessa ole sallittua. Pian lentoemäntä huomaakin pöydälle nostamani pullon ja alkaa kertoa minulle sääntöjä melko vihaisin äänenpainoin. Varmaan hän tietää neuvonsa turhiksi, koska neuvoo minua lopuksi laittamaan pullon ainakin piiloon. Näin teen ja naukkailen aina joskus kupillisen lattialle nostamastani pullosta.

Okei, kaikki tekevät nuorena virheitä – Huhtala on tarinan aikaan 31-vuotias – ja jos on ensimmäistä kertaa reittilentokoneessa, niin mistäs sitä tietäisi, miten käyttäydytään. Näitä alkoholipainotteisia ”hauskoja” tarinoita vaan on kirjassa aika paljon enemmänkin.

Emme ota nytkään hotellia, sillä onhan meillä nyt auto, jossa yöpyä. Ajelemme kuitenkin kauemmas erämaahan, ennen kuin rupeamme viettelemään iltaamme mustakarhujen isännöimissä maisemissa. Olemme niitä jo nähneet bussimatkamme aikana toistakymmentä ja tottahan niitä täälläkin täytyy olla. Mutta vaarattomia veijareitahan ne ovat, ja uskallamme hyvin liikuskella ympäristössä ennen autoon sulkeutumistamme.

Tässä Huhtala kertoo kokemuksistaan Yukonin pohjoisosissa. Mielessä käy, että kannattiko ihan oikeasti irvailla suomalaisten maantiedon taidoille, kun biologian taidot Huhtalalla ovat tällaisissa kantimissa: hän ei taida osata erottaa mustakarhua alueella huomattavasti yleisemmästä harmaakarhusta, joka on kaukana vaarattomasta.

Äkkiä saan päähäni, että mitä jos kiivettäisiin Kheopsin [pyramidin] huipulle. Esaa ei tarvitse kahta kertaa suostutella. […] Helppoa nouseminen ei missään nimessä ole. Askelmat ovat suurinpiirtein puolitoista metriä korkeita ja joudumme ponnistamaan itsemme käsivoimin seuraavalle askelmalle. […] Pitääkin ottaa monta neuvoa-antavaa, ennen kuin olemme huipulla. […] Naukkailemme viskipullon tyhjäksi ja jätämme sen huipulle muistoksi siellä käymisestämme.

EEIIIIII! Kuinka pässi täytyy olla, että kiipeää tuhansia vuosia vanhan muinaismuiston päälle ja kaiken kukkuraksi jättää sinne viskipullon??? Ilmeisesti aika pässi, sillä Huhtala muistelee tätä myöhemmin kirjassa käydessään uudesti Egyptissä tyyliin ”olipa hauska juttu, hehheh”. Hehheh vaan.

Oliko kirjassa sitten jotain hyvää?

Kirjassa oli kolme osiota, joista voin sanoa pitäneeni. Huhtalan tarinat rauhanturvaajakokemuksistaan 70-luvulta ovat mielenkiintoisia, vaikka niistäkin osa on mukahauskoja ryyppyreissukuvauksia, joiden ainoa pointti tuntui olevan todistella, kuinka paljon viinaa sitä on joskus tullut juotua.

80-luvun tarinat Valmetin työkeikasta Sudanissa tuovat esille kulttuurien erilaisuutta, vaikka niiden luotettavuus vähän kärsiikin siitä, että tähän mennessä olin jo todennut, että monessa Huhtalan tarinassa on selvää kalavaleen makua.

Entä se kolmas? Se taisi olla yksi harvoista paikoista maailmassa, joka Huhtalalle aidosti kelpasi, ja jossa hän viihtyi: Falklandinsaaret. Syynä oli varmaan Huhtalan lintubongausharrastus, mutta ei tarvitse olla lintubongari tykätäkseen Huhtalan tarkasta kerronnasta saarilla vierailusta.

falkland
Jos haluat lukea Falklandinsaarista, niin älä kuitenkaan hyvä ihminen sen takia osta Huhtalan kirjaa! Tästä kaukaisesta saariryhmästä löytyy paljon mielenkiintoisempaa juttua Elinan Vaihda Vapaalle -blogista, josta tämäkin upea kuva on peräisin.

PS. Tänään maanantaina klo 20 Suomen aikaa #matkachatissa keskustellaan matkakirjallisuudesta. Tervetuloa Twitterin käyttäjät kertomaan parempia matkakirjojen lukukokemuksia…





85 kommenttia aiheesta “Miksi maabongaus ei vakuuta”

  1. Onko väärin sanoa, että tässä tapauksessa matkailu ei tainut avartaa? Alkoi jotenkin suututtamaan tuollainen meininki mutta haluan kuitenkin uskoa, etteivät kaikki maabongarit ole samoilla motiiveilla liikkeellä. On kieroa, että laittaa rahaa haisemaan ihan järjettömästi, että saa kerättyä munankasvatus pinnoja. Ja nuo alkoholijutut vaan sopii tuohon kuvaan. Jokainen tavallaan tietenkin :)
    SariKoo.fi on viimeisimpänä kirjoittanut: Chiang Main paras paikka auringonlaskubongarilleMy Profile

    1. Mä en usko ollenkaan, että tämä olisi jotenkin kattava kuvaus maabongareista. Itselle tämä oli ehkäpä varoittava esimerkki siitä, mihin voi päätyä, jos alkaa ottaa bongailun liian vakavasti.

  2. Herranjumala. Verenpainehan tässä nousi. Mulla tuli vähän vastaava ylimielisyysfiilis Rauli Virtasen Reissukirjasta, mutta ei sekään vetänyt tälle vertoja missään määrin. Hyi.

    Mä olen muuten myös tykästynyt siihen, että tutkin jotain tiettyä paikkaa oikein perusteellisesti, enkä stressaa maamäärän kasvattamisesta. Moni maa on kuitenkin niin iso, kuin nyt vaikka tässä esimerkkinä käyttämäsi Yhdysvallat. Toinen vähän vastaava voisi olla vaikka Venäjä, jossa on auringon varmasti aika erilainen meininki Pietarissa ja jossain itäisessä Siperiassa. Silti maa on molemmissa ihan se sama.

    Toivottavasti ehdin tänään mukaan matkachattiin, tässä on mennyt niin monta kertaa alkuvuoden aikana koko setti ohi suun. :-)
    sarrrri | La Vida Loca 2.0 Matkablogi on viimeisimpänä kirjoittanut: Pääsiäinen WienissäMy Profile

  3. Apua! Luin kaikki lainaukset ja ihmettelen, miksi kyseinen henkilö matkustaa tai edes kehtaa kirjoittaa tuollaisen kirjan. Luoja!!!

  4. Hahahhahaa, ei suututtanut edes vaan sain tuosta ukkelista hyvät naurut. Kiitos tästä :) Vaikka pyramidille kiipeäminen ei ehkä ollut enää hauskaa… Ehkä kuitenkin pakko lukea nyt toi kirja. Aikamoista meininkiä, en oo ihan noin hardcore -bongauksesta ennen kuullutkaan! Ja oon kyllä maabongauksesta kanssasi ihan samaa mieltä, se on aika ongelmallista kun Jenkit tai Aussit esimerkiksi on vähän eri asia kun vaikka se Luxemburg.. Lähden mielelläni itse samoihin maihin uudestaan ainakin niin kauan, kun niistä löytyy paikkoja, joita en ole nähnyt. Esim. Filippiineille, jossa on joku tuhat asuttua saarta. Sielläkin riittää nähtävää muutamalle reissulle :)
    Anna | Muuttolintu.com on viimeisimpänä kirjoittanut: 10 Matkavinkkiä HavaijilleMy Profile

  5. Huh! Aikamoista :D Toiset tosin nauttivat siitä, että saavat kertoa muille, että ovat käyneet jossain, vaikkeivät nauti itse käymisestä. Tyylinsä kullakin. Harmi vaan, että Huhtalan ajatuksena oli ”sitten joskus”, jota ei koskaan tullut.

    Minä aion edelleen laskea maat, joissa käyn (joskin nyt olen pari vuotta jäljessä laskuista), ja varmaan tulee pistäydyttyä tulevaisuudessakin joissain maissa ihan vain sen takia, että ne sattuu olemaan lähistöllä, ja jotta tulee käytyä uudessa maassa. Mutta vielä ei ole tullut sellaista retkeä vastaan, joka olisi ollut niin kamala, ettei olisi kannattanut käydä kuin pisteiden haussa. Usein tulee päinvastoin yllättäviä kokemuksia, joita ei ilman uuden maan hakemista olisi tullut koettua.
    Teija / Lähdetään taas on viimeisimpänä kirjoittanut: Pitkä lento vauvan kanssa – näin selviydyt kunniallaMy Profile

    1. Eipä sillä syyllä lähteä matkaan ole niin väliä, kunhan vaan matkasta nauttii. Tuon ”sitten joskus” -ajatuksen lisäksi jotenkin suretti kirjassa se, että niin monesta reissusta Huhtala totesi, että ”tylsä reissu mutta tulipahan käytyä”.

  6. No ohhoh, aikamoinen maailmanmatkaaja! En ehkä tilaa juuri tätä kirjaa äidiltä Suomen tuliaiseksi, eiköhän parempaakin matkalukemista löydy. Kiitos referaateista!

    Minusta ei ikinä tulisi maabongaria ihan siitä syystä, että joka vuosi ainakin yksi lomareissu pitää tehdä Suomeen ja se syö melko paljon sekä budjettia että aikaa. En myöskään varsinaisesti rakasta lentokenttiä eli mitä vähemmillä lennoilla elämässä selviän, sitä parempi. Ristiriitaista siinä mielessä, että matkustan kuitenkin paljon :). Olen siis mieluummin pidempään yhdessä paikassa ja tutkin siellä paikkoja kuin jonottelen lentokentillä.

    Nyt olisi kyllä taas kiinnostava matkachat-aihe. Hitsi, kun mun ainoa ilta viikossa, jolloin en mitenkään ehdi tuohon aikaan läppärin ääreen, on just maanantai :/
    Ansku BCN on viimeisimpänä kirjoittanut: Soma kylä kauniilla paikalla – Moustiers Sainte MarieMy Profile

  7. Mä olen järkyttynyt! En ole koskaan kuullut noin ääliömäisestä pinnojen keräilystä.

    Mulla on kavereiden kanssa tapana laskea maita, mutta mä olen myös asunut 7 eri maassa, joten jotain on tässä laskemisen ohella tullut nähtyäkin… Lisäksi mä palaan myös jo vierailtuihin maihin, koska matkustamisen tarkoitus ei mulla ole se maiden kartuttaminen. Se on vain hauska sivujuonne, jota ei missään nimessä pidä ottaa liian vakavasti.

    1. Maiden laskeminen on musta ongelma vain, jos siitä kehittyy kilpailu. Itsekin olen välillä siihen syyllistynyt, mutta pitäisi muistaa, että kokemusten syvällisyydessä voi olla paljonkin eroja, eikä määrä kerro paljoakaan siitä, miten paljon on nähnyt. Tässä tapauksessa ei missään nimessä pidä ottaa tilastoja vakavasti!

  8. Vaikken minäkään pysty samaistumaan tai ihailemaan liiaksi tätä tyyliä, en myöskään suoranaisesti ymmärrä tätä hyökkäystä toista vastaan – kuten mainitsit, matkustustyylejä on monia ja yksi sopii toiselle, toinen toiselle. Anteeksi nyt vaan, mutta tulee taas vähän sellainen olo, että ”me kaikkitietävät matkabloggarit päätämme ja kerromme, mikä on oikein ja mikä väärin matkustuksessa.”

    Ja ei, en minäkään peukuta pyramidien päälle kiipeämistä ja viskipullojen jättämistä sinne – mutta se onkin sääntöjen rikkomista. Muu, jota vastaan hyökkäät, on vain erilaista, kun mihin olet tottunut ja mitä kannatat, ja kirjoituksestasi tulee nyt olo, että niin ei saa tehdä, koska sinäkään et tee.

    Pyydän miettimään jatkossa, että on myös muuta tapoja ja vaihtoehtoja, kuin ne sinulle tutut ja mieluisat. Moni kun löytää varmasti niistäkin paljon kritisoitavaa.

    1. Kuten jo tekstissä totesin, mulla ei ole tapana kritisoida muiden matkustustyylejä, koska ymmärrän, että eri ihmiset tykkäävät eri asioista. Tässä kuitenkin kyse oli kirjoittajasta, joka oli kirjoittanut kirjan (ei blogin, vaan julkaistun kirjan) omasta matkustustyylistään ja antoi monessa kohtaa ymmärtää, että se on ylivertainen, tavoiteltava, ja ketkä eivät sitä seuraa ovat laiskoja, kykenemättömiä tai omaavat puutteelliset maantiedon taidot.

      Tulee mieleen sananlasku: Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Suhtautumiseni kirjaan olisi ollut varmasti positiivisempi ilman siitä huokuvaa brassailua ja ylemmyydentunnetta, jonka moni kommentoija taisi huomata jo lainauksista.

      1. Olen samaa mieltä Jennin kanssa. Jos kirjoittaa kirjan, asettaa sen samalla alttiiksi kritiikille – olkoonkin että se tässä tapauksessa tapahtuu postuumisti.
        Minäkään en käsitä, miksi tämä kirja ylipäätään on kirjoitettu. Ketä kiinnostaa kirjoittajan kaljoittelu eri puolilla maailmaa tai se, että hän ei jaksa käydä katsomassa mielenkiintoisia kohteita, joita lähistöllä olisi tarjolla?
        Ilmiönä maabongaus on kiinnostava, mutta tässä tapauksessa olisi pitänyt tyytyä antamaan haastattelu jollekin lehdelle. Kirjan kirjoittamiseen taidot ja tarinat eivät selvästikään riittäneet. Ja tänä ehtyvien luonnonvarojen aikakautena on ihan oikeutettua kysyä, onko pelkkien pisteiden perässä kaukomatkojen lentely eettisesti oikein, varsinkin jos kohteista ei edes erityisesti nauti.

  9. Hui kauhistus! :D No nyt ainakin tiedän, minkä kirjan jätän lukematta… Maabongaus, tai ylipäätään minkäänlainen keräily ei ole koskaan puhutellut minua, vaikka toki hiukan erilaisella matkustustyylillä ja asenteella siitä varmasti saa irti upeita kokemuksia!

  10. Mua jotenkin huvitti tämän lukeminen. :D Itsellä on käytyjen maiden määrä varmaan lähempänä 10 kuin 20, ja vaikka tottakai haluan uusiin maihin, niin enemmänkin sen vuoksi millaiset kohteet ovat haaveissani kuin numeroita varten. Meidän reissutyyli on myös melko kiireinen, mutta lähinnä siksi, ettei haluta hukata hetkeäkään matkalla. Mennään aamusta iltaan pitkiä päiviä, jotta ehditään nähdä ja kokea mahdollisimman paljon. Mutta kaikki hakee eri asioita, ja todennäköisesti kirjailijakin on harrastuksestaan kokenut itse saavansa paljon, vaikka tapa kertoa kokemuksista onkin tuollainen.
    Maarit on viimeisimpänä kirjoittanut: Val di FunesMy Profile

    1. Ainakin toivon, että osa kirjan fiiliksistä tuli negatiivisesta kirjoitustyylistä! Yhden tällaisen ”eipä kiinnostanut” ja ”emme poistuneet hotellilta” -reissuluvun lopussa oli kommentti, että reissu oli paras siihen mennessä, joten jotain osa viestistä on varmasti hukkunut ”matkalla”.

  11. Mä olen pyöritellyt samaa aihetta päässäni jo pitkään, mutta löytämättä siihen oikeaa kulmaa. Tämä antoikin sen täydellisesti.

    On jo pitkään ihmetyttänyt ihmisten tapaa huudella maita, ihan kun se kertoisi paljonko siitä on oikeasti nähnyt. Voitko sanoa tuntevasi Thaimaan, jos olet käynyt viisi kertaa hotellissa pysytellen poolilla lillumassa? Voitko sanoa kokeneesi maat?

    Paljon ihmetyttää myös median ihannointi ”paljon matkustaneita” kohtaan. Numero ei vielä kerro mitään kokemuksista.

    Ah, miten hyvin pantu tämä, kiitos kun kirjoitit sen niin hyvin puolestani!
    Miika & Gia | matkakuume.net on viimeisimpänä kirjoittanut: Kaksi kämppää ja taivaalla revontulia – kotona Kuusamon TropiikissaMy Profile

    1. Media on varmasti osasyy tähän kilpailuun, joka maabongauksen ympärille on kehittynyt, ja jota itse vierastan. Niin usein näkee juttuja, joissa ylistetään reissukokemuksia numeroiden eikä niiden kokemusten perusteella. Onhan se hienoa, jos jollakulla on ollut tavoitteena vaikkapa kaikissa maissa käyminen ja siinä onnistuu, mutta hienoa se on lähinnä henkilön omalta kannalta, ei suhteessa muihin. Tätä näkemystä ei tainnut Huhtala jakaa kanssani, sen verran kirjassa oli valitusta ranking-listojen sijoituksista ja muiden matkaajien matkoista.

  12. Tosi mielenkiintoinen postaus ja samalla myös vihastuttava sellainen! Olen ihan samoilla kannalla sinun kanssasi, eli en voi ymmärtää tuollaista meininkiä. Suoraan sanoen tuo kuulostaa todella tyhjältä elämältä, vaikka siinä olisi ollut potentiaalia vaikka mihin. Taisi olla vain asenteessa vikaa. Ei tosiaan saisi sanoa, että jonkun tyyli matkustaa on väärä, mutta tuossa matkustamisessa oli kyllä paljon sellaisia piirteitä, joita kannattaisi ehkä vähän miettiä tarkemmin.

    Itsekin tykkään mieluummin tutustua kaupunkiin/maahan/alueeseen paremmin ja läpikotaisemmin, jotta opin oikeasti tuntemaan sen, sen sijaan, että juoksisin maasta toiseen ainoastaan kerskailuoikeuksien takia. En siis väitä, että kaikki maabongarit tekevät näin, mutta kyseinen herra ainakin toimi tuolla tavalla. On typerää, että mielen sopukoissa saattaa käydä pieni häpeän tunne, kun matkabloggaajaporukassa vertaillaan kuinka monessa maassa on käyty, kun olen itse käynyt niin harvassa, mutta toisaalta samaan aikaan ei voisi vähempää kiinnostaa :P. Minun tyylini matkustaa on minun tyylini ja sillä selvä :).

  13. Mun ei missään nimessä kannata lukea tuota kirjaa omien hermojen vuoksi :D Aikamoinen tyyppi! Jokainen toki tyylillään, mutta vähän ihmettelen, että mitä matkailua tuo tuollainen on. Itse haen matkakohteista fiiliksiä ja elämyksiä ja se ei sekunnissa välity. Asiasta sitten ihan toiseen. Näyttääpä tuo Athosvuori hienolta! Sinne!
    Jenna / With huge passion for life on viimeisimpänä kirjoittanut: Muutama ravintolavinkki PrahaanMy Profile

    1. Harmi vaan, että Athosvuori ottaa vastaan vain miehiä. :) Muuten mäkin olisin noista maisemista innoissani!

  14. kiitos loistavasta ja juuri sopivan ärhäkästä analyysistä. Itsellä (ja varmasti monella muullakin) ne matkailuun, niin rakas ja antoisa harrastus kuin se onkin, upotettavissa olevat resurssit ovat nii ajan kuin rahan puolesta rajalliset. Siksi tuntuu tympeältä, että ihmiseltä, jolla niitä on, ei intressejä ja edellytyksiä tilanteensa…no, fiksumpaan hyödyntämiseen puolestaan löydy.

    Yritän toki ajatella minäkin, että jokainen tyylillään, mutta… kyllä hänen tyylinsä vain tuntuu olleen ihan luokattoman huono. Onkohan hän saanut kuinka paljon iloa matkoistaan, sen pakkomielteenomaisen ja veren maku suussa äärimmilleen viedyn skabaamisen lisäksi?
    Erja/ Andalusian auringossa- ruokamatkablogi on viimeisimpänä kirjoittanut: Tuulahdus Andalusian aurinkoa – chorizolihapullat ja Los Monteros
    Crianza / Santiago 1541 Syrah Cabernet Malbec
    My Profile

    1. Jälkipuheessa kirjoittaja tuntui olevan tyytyväinen ja ylpeä matkoistaan, mutta vaikea tosiaan sanoa, kuinka iso osa tyytyväisyydestä kumpusi tuosta skabaamisesta. Sen ja eri sijoitusten puimiseen sekä parin muun top-listalla olevan matkaajan dissaamiseen meni nimittäin iso osa jälkipuheenkin sivutilasta.

  15. Huhhuh mikä juttu! Mustakaan ei tulis maabongaria, sillä tykkään matkustaa samankaltaisiin tai jopa samoihin paikkoihin vuosi toisensa jälkeen. Miksi käyttää rahaa sellaiseen joka ei oikeasti kiinnosta? Tässä tulee taas esiin se, että kannattaa vaan tehdä ja nähdä niitä juttuja mistä oikeasti itse tykkää, ei sitä mistä muut tykkää tai mitä ”muka” pitäisi nähdä. Tollanen pisteiden tai pinnojen kerääminen on mun kirjoissa ihan järjetöntä.

    PS. Kiitos maininnasta! :)
    Kea | Deep Red Blues on viimeisimpänä kirjoittanut: Petrified ForestMy Profile

  16. Voi huhhuh! Vähän toista olisin odottanut tältä kirjalta ja mieheltä, joka on matkustanut niin paljon ja jonka pitäisi tosiaankin tietää paremmin. Jep, ei ole kyllä maabongaus minunkaan juttuni. En ole laskenut maita ja en valitse lentoreittejä sen vuoksi, että ”olisin käynyt” jossakin maassa. Mitä noita maabongausjuttuja on lueskellut, niin eivät kaikki bongaajat onneksi ihan samanmoisia taida olla. Pistettä eivät yleensä ota parin tunnin pyörähtämisestä.

    1. Tässä MTP-listassa on toki tarkasti määritelty säännöt, ja sääntö kuuluu, että jalkojen pitää koskettaa maata. :) Bussimatkalla pitää siis poistua bussista vähintään huoltiksella ja lentomatkalla koneesta pitää käväistä ulkona, jos jatketaan samalla koneella. Älytön määritelmä paikan bongaamiselle, jos multa kysytään, mutta eipä kysytä.

  17. Hahaah, jos tämä olisi julkaistu viime perjantaina, olisin kuvitellut kyseessä olevan aprillipila :) Olin varannut tuon kirjan syksyllä kirjastosta, mutta kun sain sen hyllystä käteeni ja avasin/selailin kaksi sekuntia totesin, että kuivalta vaikuttaa. En siis kantanut kotiin ja lukenut. Onneksi en :)

  18. Olen tavannut Veikon monta kertaa. Tiesin matkustustapansa osittain, mutta en ihan tällaiseksi. Sinänsä pisteet ovat keräilykohde siinä missä postimerkitkin, joten en sanoisi että väärin matkustettu, vaikken itse moista ymmärräkään. Toisaalta hämmentää kyllä, miksi joku matkustaa, jos ei ole maailmasta ollenkaan kiinnostunut.

    Olen itse näitä halveksimiasi käytyjen maiden määrä Twitter-tilissä -tyyppejä. Minulle se on lähinnä osoitus, että koko maailma kiinnostaa. Ei ehkä sittenkään ole väärin matkustettu käydä usein uudessa paikassa kuin palata aina samoihin. On vain erilaisia tapoja. Toisaalta tulevan kesän liikun vain jo käymissäni maissa ja juuri nyt olen sellaisessa. Niihin joskus kivaksi koettuihin tosiaan voi palata.

    Mutta joo, samanlaiset odotukset minulla olisi kirjasta ollut: jos on paljon matkustanut, luulisi olevan repullinen (tai monta) kaikenlaisia tarinoita kerrottavana.
    Annika | Travellover on viimeisimpänä kirjoittanut: Ljubljanan vanhaa kaupunkia maalta ja joeltaMy Profile

    1. Sen verran korjaan, etten halveksi ketään sen perusteella, ilmoittaako käytyjen maiden määrän Twitter-profiilissa vai ei, vaan tämä oli vain esimerkki ilmiöstä, joka on olemassa. En ylipäätään pidä tapana halveksia suuria kasvottomia ihmismassoja. Tämä tuntui kirjan perusteella olevan enemmänkin Veikon heiniä.

  19. Itselleni on ollut tärkeää, että ennen 50-vuotta täyttämistäni olisin käynyt 100 eri maassa. Nyt tuo näyttää toteutuvan (vielä Libanon, Kazakhstan ja Kirgisia), mutta ennen sitä on vielä vuorossa 15. matkani Turkkiin.
    Rakastan nähdä maailmaa, ja olla liikkeessä
    Maiden bongaus on ihanaa, mutta en oikeasti ajattele, että määrä on tärkeää. Tulipahan tuo tehtyä, mutta ei se vielä todista minusta mitään.
    Arvostan niitä, jotka paneutuvat ja tutustuvat.
    Toisaalta, Tallinnan matkoja on 100. Kiva, kun on tutut ympyrät.

  20. Aikamoinen hyökkäys edesmennyttä Veikkoa kohtaan – vaikka hän kieltämättä hyvin extreme-harrastaja maabongauksen saralla olikin. Joltain osin kirja varmasti on kärjistystä – Veikon tyyliä sekin – ja saattaisin hyvin kuvitella hänen hiukan hykertelevänkin sen tiimoilta, miten paljon on saanut ihmisiä tällä ärsytettyä :-)
    Useimmat meistä maabongareista – kyllä, kuuluin Veikon tuttavapiiriin ja Maailmanmatkaajat -yhteisöön, jota Veikko osaltaan on ollut Suomeen perustamassa – koluavat kyllä maailmaa siihen oikeasti laajalti tutustuen.

    Haluaisin välttää asioiden arvottamista, sillä jokainen saanee tutustua maailmaan tavallaan, mutta en nyt ole ihan varma siitäkään, että samoilla Thaimaan turistisaarilla vuodesta toiseen käyminen tarkoittaa paljon sen paremmin Thaimaan historian ja yhteiskunnan tuntemista kuin pinnan haku maasta. Ja kun joku viittasi täällä myös Reissukirjaan, niin olkoonkin ehkä ylimielinen, siis Rauno Virtanen, mutta ainakin mukana on myös laaja ymmärrys maailmasta, jota ei saavuteta arvioimalla lentoyhtiöitä tai loistohotelleja. Toki, taas, ne jotka sitä haluavat tehdä, niin tehkööt, mutta yritetään muistaa tuo, että jokaisella on oma tapansa hahmottaa maailmaa ja se jokaiselle sallittakoon, kunhan ei muita tekemisillään loukkaa tai vahingoita.
    Pirkko / Meriharakka on viimeisimpänä kirjoittanut: Historiaa Välimeren etelärannallaMy Profile

    1. Juurikin tuo ”kunhan ei muita tekemisillään loukkaa tai vahingoita” on minusta olennaista. Siinä vaiheessa, kun laukoo rasistisia loukkauksia, suhtautuu epäkunnioittavasti vierailemiansa maita kohtaan (käyttää kolonialistisia termejä, kiipeilee muinaismuistojen päälle), dissaa niin suomalaisia matkailijoita kuin ei-matkaileviakin JA kirjoittaa tämän kaiken kirjamuotoon, joka julkaistaan, asettaa itsensä kritiikin kohteeksi. Kirjoja on tapana arvostella riippumatta siitä, onko kirjoittaja yhä elossa, kirjailijan persoonalla on vaikea puolustaa huonoa kirjaa, ja omaelämäkerran arvostelu ylimieliseksi ei ole hyökkäys.

    2. Lisään vielä, että mieluummin tietenkin en olisi kirjan luettuani löytänyt kuolinilmoitusta. En tiedä, kuinka läheisesti sinä tai muut tätä kommentoineet Veikon tutut tunsitte miehen, mutta joka tapauksessa osanotot. En tiedä, olisiko hän halunnut tähän kritiikkiin vastata, jos olisi yhä elossa, mutta joka tapauksessa olisin mieluusti hänelle sen mahdollisuuden suonut. Kirja kuitenkin jatkaa elämistään hänen poismenonsa jälkeenkin, oli siitä mitä mieltä vaan.

      1. Voi Jenni-parka, kun olet ymmärtänyt kirjan sanoman melkein täydellisesti väärin ja lukenut kuin piru Raamattua. Kirja on omakustanne ja kirjoitettu lähipiiriä varten eikä kirja-arvostelua ole todellakaan pyydetty. Kirjaan ei ole voinut kirjoittaa tietyistä syistä kaikkia meheviä juttuja, jotka on kuitenkin säilytetty päiväkirjoissa muun matkoihin liittyvän todistusaineiston kanssa.
        Pinnojen keruu ei ole ollut itsetarkoitus. Matkustaminen sinänsä on elämäntapa. Kun ikää on 60 v ja yli täytyy pitää kiirettä että näkee edes jotain. Olen ollut mukana 1986 lähtien kaikilla matkoilla paria poikkeusta lukuun ottamatta, joten tiedän mistä puhun. Mitä tulee majapaikkoihin niin yövyimme pääasiassa hostelleissa eikä missään öykkärihotelleissa. Luonto on ollut tärkein kiinnostuksen kohde. Toki museoihin ja kirkkoihin/moskeijoihin on tutustuttu. Paikallisten sekaan vain, vaikka rasismi valkoisia kohtaan on tätä päivää! Matkat ovat olleet mielenkiintoisia. Kun liian paljon näkee kerralla, niin voi tulla eteen väliaikainen kyllästyminen- ”eihän täällä mitään uutta ole”. Oluesta mainitseminen on sotilaitten oma vitsi. Kun pullotetusta vedestä saa kunnon vatsataudin, niin olut voi olla turvallisempi vaihtoehto.

        Itseesi on tainnut tarttua ylimielisyys/omahyväisyys ”suuressa maailmassa”. Me emme
        ole sellaiseen syyllistyneet.
        Odottelen julkista anteeksipyyntöä epäasiallisten kommenttiesi vuoksi.

        1. Kuten tässä aiemminkin tuli mainittua, jos kirja on kirjoitettu vain lähipiiriä varten eikä sitä haluta kritiikin kohteeksi, niin sille ei kannata hankkia ISBN-numeroa tai toimittaa kirjastoihin ja medialle. Silloin kun niin tekee (niin kuin nyt on tehty), niin kirja asetetaan julkisesti arvioitavaksi, eivätkä arviot välttämättä aina miellytä tai arvioitsijat lue kirjaa juuri niin, kuin kirjoittaja sitä haluaisi luettavan.

          Harmi, ettei nähtävyyksiin ja paikallisiin tutustuminen tullut ilmi itse kirjasta.

  21. Laitanpa lusikkani tähän soppaan minäkin. Kovin kriittiä arvioita sekä blogisti että enemmistö kommentoijista esittää. Väärin matkustettu, toden totta, sanovat modernin maailman modernit matkabloggarit.

    En ole lukenut kirjaa, mutta muutaman kerran Veikko Huhtalan ennen hänen kuolemaansa tapasin, juurikin maabongaritapaamisissa. Tulkintani mukaan Veikko oli vanhan liiton miehiä, mutta siitä huolimatta jotain sukulaissieluisuutta tunsin. Ehken niinkään maanisessa maanbongausmielessä, vaan tavastansa katsella maailmaa. Ehkä se johtui rauhanturvaajataustastani. Vaikkakin ihan eri aikakausina noissa hommissa, olivat ajatusmallit tunnistettavissa samantyyppisiksi, kuin palvelustovereillani 2000-luvulla. Valitettava tosiasia lienee, että kriisinhallintatehtävät saavat näkemään maailman aika lailla realistisemmin ja jopa kyynisemmin kuin pelkkä, sanokaamme, ”huvimatkailu”.

    Uskoisin, että sama vaikutus on myös maailman peräkylien kiertämisellä, jonka heijastumia lienevät kommentit Rauli Virtasen ”ylimielisestä” asenteesta, johon joku tuossa ylempänä viittasi. Mitä köyhempiin ja kummallisempiin paikkoihin nokkansa työntää, sitä karumpi kuva maailmasta alkaa muodostua. Haastan kaikki kokeilemaan. Nostan hattua niille, joille näin ei käy. Vaan sitäpä ei voi tietää ennen kuin kokeilee.

    Tämä aihe ”väärin matkailusta” on ehkä siinäkin mielessä minulle läheinen, että vuosi sitten talvella ajoimme omalla bussillamme Kapkaupungista Suomeen. Tuolloin esitin blogissani mielestäni realistisia kokemuksiamme kyseisestä maanosasta. Jotkut Afrikasta kovasti pitävät tuntuivat loukkaantuvan tästä henkilökohtaisesti. Olimme kuulemma käyneet vain turistikohteissa ja emme tutustuneet kunnolla paikallisiin ja paikalliseen kulttuuriin. Voiko Afikan halki etelästä pohjoiseen ajaa käymällä vain turistikohteissa? Tai tutustumatta paikallisiin? Mielestäni väite oli suoranaisen absurdi. Mutta aina tuntuu löytyvän ihmisiä, jotka pitävät kokemustapaa vääränä jos johtopäätös ei ole sama kuin heillä itsellään. Onhan tämä toisaalta ymmärrettävääkin. Different strokes for different folks, ja niin päin pois. Joskus tosin soisi, että se tunnetilamittari käännettäisiin sieltä yhdestätoista vaikkapa alle vitoseen.

    Tomi – Havaintoja matkan varrelta on kirjoittanut viimeisempänä kirjan.

    Havaintoja Afrikasta kertoo juurikin tuosta automatkastamme Kapkaupungista Suomeen. Haastan kaikki tätä lukevat asiasta kiinnostuneet matkabloggarit repimään kapaleiksi myös sen (heh). Kirjan sivut: http://www.havaintoja.com. Voi olla, että ilmainen arvostelukappalekin järjestyisi. Kiinnostuneet voivat laittaa minulle mailia tomi (a) havaintoja.com.
    Tomi Tölli on viimeisimpänä kirjoittanut: Vielä kerran Mauritius – saaren osista ja paluu EurooppaanMy Profile

    1. Oma kritiikkini ylimielisyydestä perustui lähinnä siihen, miten Huhtala kirjassa kommentoi muita suomalaisia. Toivon todellakin, ettei rauhanturvaajakokemus tai kehitysmaakokemukset yleisemmin aiheuta tällaista ylimielisyyttä, ja vaikea siihen olisikaan uskoa. En oikein saanut kiinni, miksi uskoisit ”modernin maailman modernien matkabloggarien” (…siis anteeksi keiden? :D) repivän kirjasi kappaleiksi. Nostatko sinäkin Huhtalan tavoin oman matkustustyylisi jalustalle joka välissä ja pilkkaat heitä, jotka eivät samanlaiselle matkalle lähtisi? Toivottavasti et, sillä kirjasi konsepti kuulostaa kuitenkin ihan mielenkiintoiselta.

      Tämän lukemani kirjan perusteella Afrikan läpi voi muuten hyvinkin matkustaa tutustumatta paikallisiin. Näinhän Huhtala vaikutti tehneen.

  22. Heh. Luulen, että tämä kirja jää lukematta – tiivistyksesi lainauksineen riitti oikein hyvin. Toisaalta – onhan se mielenkiintoista (avartavaa huomata), että joku voi noinkin ajatella ;) – ja silti matkailla. Ja juuri niin kuin alussa mainitsit: mitä enemmän jossain maassa/alueessa viettää aikaa, sitä paremmin tajuaa, miten vähän sitä tunteekaan…

  23. Eipä ole hetkeen ärsyttänyt mikään postaus näin paljoa! Ihan loistava juttu, vaikka pistikin näkemään punaista :D Havanna oli hirveä kokemus kun ei ollut kauppoja ja näyteikkunoita…? Just, just. Jokainen toki matkustakoon tavallaan, mutta vaikea antaa arvoa tällaisen maailmanmatkaajan, joka ei ole kiinnostunut kohteista pinnoja enempää, mielipiteille. Kirja jää lukematta!
    Terhi / Muru Mou on viimeisimpänä kirjoittanut: Kaakkois-Aasian reissun parhaatMy Profile

  24. Jonkinlainen maabongari minäkin olen ja Veikon myös tunsin. Maabongausta ”suoritin” lähinnä vanhempieni kanssa matkustellessani, mutta ei ihan Veikon tyyliin. Mutta esimerkiksi Cookin saarille on suunnitelma mennä vielä kunnolla kun se tuli vuonna 2000 bongattua välilaskulla. Nykyään matkustan mieheni kanssa ja bongauksen sijasta keskitymme mielenkiintoisiin paikkoinhin ja kivoihin aktiviteetteihin. Pieni maabongari minussa kuitenkin on ja olisi kiva taas käydä jossain ihan uudessa maassa kun viime matkalla sain vain uusina ”pinnoina” Australian alueita. Muistan aina kun Veikko sanoi nähneensä koko Hawai’in käymällä yhden päivän Honolulussa. Polynesialaiseen kulttuuriin tutustuneena, polynesialaisia tansseja harrastavana ja esittävänä sekä kaikki Hawai’in pääsaaret käyneenä voin olla hyvinkin eri mieltä. Kaikella kunnioituksella Veikkoa kohtaan. Hän oli mielenkiintoinen persoona.

  25. Voihan Veikko! :D Meillä lasketaan maita, mutta samalla kyllä käydään monia kertoa samoissa maissa, eikä vain juosta uusien perässä. Tällekin keväälle on tulossa kaksi reissua Jenkkeihin, vaikka siellä on käyty jo ties kuinka monta kertaa, eikä edes uusia osavaltioita ole luvassa. En ymmärrä pelkkien pisteiden perässä matkustamista, mutta toisaalta moni ei varmaan ymmärrä myöskään tätä meikäläisen villieläinten perässä matkustamista tai kulkukoirien ja -kissojen silittelyä. :D Veikolle ei kuitenkaan pahemmin sympatioita heru näiden lainausten perusteella. Mielestäni se on jopa pieni vääryys matkustaa paikkaan, joka ei pätkääkään kiinnosta, ihan vaan siksi, että voi sanoa käyneensä siellä. Siinä käy niin hyvin ilmi ihmisten eriarvoisuus tässä maailmassa. Toiset eivät pääse koskaan käymään edes naapurimaissa ja toiset voivat matkustaa maailman ääriin, vaikkei ne paikat oikeastaan edes kiinnosta. Minulle loma on kuitenkin niin arvokasta aikaa, että haluan käyttää sen paikoissa, joissa viihdyn.

    p.s. Kiitos linkkauksesta! :)
    Elina | Vaihda vapaalle on viimeisimpänä kirjoittanut: Autolla ympäri maailmaa – ohjeita ja vinkkejä roadtripilleMy Profile

  26. No huh huh! Tunsin samalla myötähäpeää ja toisaalta nauratti. Tosi hyvin kirjoitettu postaus Jenni! Tykkäsin. Jotenkin harmittaa ihan Veikon puolesta ettei hän oikeastaan nähnyt mitään. Toisaalta, tunnistin tässä jotain sellaista mitä joskus kuulen Suomessa tuttavaperheiltä. ”Oltiin koko loma hotellialueella” tai ”Meillä on all-inclusive ettei tarvi lähteä minnekään”. Sääli!

    1. Jos niin haluaa lomansa viettää, niin eipä siinä mitään, ja itsekin saatan vielä joskus lähteä all-inclusive-hotellilomalle (never say never). Jos silloin kuitenkin kuvittelee näkevänsä ja kokevansa kattavasti maan, niin kuten sanoit, on aika väärässä!

  27. Ohohh..olipa siinä positiivinen äijä :D En ehkä sanoisi, että hän matkusti väärin, mutta en siltikään voi sanoa ymmärtäväni halua käydä jossain paikassa ”pinnan vuoksi” jos paikka ei oikeasti kiinnosta. Noh, kukin tyylillään kai… Ja ymmärsinkö oikein, että hän laski välilaskun uudessa maassa ihan vierailuksi siellä maassa, vaikkei nähnyt kuin lentokentän? Aikamoista! Miksihän tämä kirja on edes painettu ja julkaistu…

    1. En ole varma, onko kyseessä omakustanne vai ei. Toisaalta kustantajan puolelta tätä mainostetaan, toisaalta kustannustoimittajan kädenjälki loistaa poissaolollaan. Ja kyllä, välilasku lasketaan, ja sillä meiningillä (tai lentokenttähotellissa vietetyllä yöllä) aika iso osa noista paikoista on bongattu. Yksi saari jopa bongattiin ajamalla sen viereen veneellä ja koskettamalla kädellä rantakalliota. :D

      1. Kirja on omakustanne. Veikko kertoi kirjoittaneen kirjansa sukulaispojalleen. Omia lapsia ei ollut. Välilaskuja ei periaatteessa lasketa. Ehkä Jedda Saudi-Arabiassa oli ainut, kun sinne on niin vaikea päästä. Huom MTB maita on n875 ei yli 1000. Tämähän ei ollut matkakirja, vaan erään tavallisen suomalaisen kertomus kummalliseksi muuttuneesta maanisesta maitten keräysharrastuksesta. Et muistanut kertoa, että Veikko on vaimoineen käynyt ja yöpynyt jokaisessa Suomen kunnassa. Ja Lintubongaus. Nehän ovat tietenkin eri juttuja, mutta liittyvät Veikon persoonallisuuteen.

        1. Jos kirjoittaa ensisijaisesti lähipiirille eikä hanki kirjalle kustannustoimittajaa työstämään tekstiä, taitaa kannattaa silloin painattaa se vain lähipiirille. Kun taas kirjaa lähetellään toimittajille ja bloggaajille sekä myydään kauppoihin ja kirjastoihin, se saa osakseen kritiikkiä ja omaelämäkerroissa osa varmasti osuu henkilöön. Ehkäpä Veikko oli tähän varautunutkin ja tiesi mitä teki, mutta kommenttien perusteella vaikuttaisi, että ystäväpiiri ei. Kustannustoimittaja olisi voinut muokata tekstiä ja erityisesti takakantta juurikin tuohon mainitsemaasi ”kertomus maanisesta harrastuksesta”-suuntaan, jolloin vastaanotto olisi varmasti ollut eri, kun taas nyt kirjaa on markkinoitu ensisijaisesti matkakirjana.

          Noita ”kävin vain lentokentällä”-käyntejä oli kirjassa useampia. Yhtenä esimerkkinä tässäkin mainittu Nigeria, mutta myös useampi Tyynenmeren saari, jossa poistuttiin vain koneesta välilaskun ajaksi. Luotin Veikon kertomukseen MTP-säännöistä, joten en tiedä, miten säännöt todellisuudessa kuuluvat.

          Noista Suomen kunnista taisi kirjassa olla yhden lauseen maininta. Tarkoitukseni ei ollut kirjoittaa Veikosta persoonana vaan hänen omaelämäkerrastaan, joten en halunnut lähteä persoonallisuudella kummemmin spekuloimaan. Kiitos kuitenkin kommentistasi!

      2. Jos kirja on Mediapinnan julkaisema, silloin se todennäköisimmin on omakustanne.

  28. Amen!

    En ole koskaan ollut kiinnostunut maabongauksesta, ja siksi kenties en ole milloinkaan edes laskenut kuinka monessa maassa olen käynyt. Luettuani tämän lakkaan tuntemasta syyllisyyttä ja miettimästä että pitäisiköhän ne laskea, ja pitäisikö pyrkiä käymään mahdollisimman monessa. Olen käynyt lukuisia kertoja Englannissa, Italiassa ja Sveitsissä. Ja yleensä joka kerta uusissa kansallispuistossa tai jollain uudella alueella – maastokengät jalassa. Joka matkalla olen löytänyt uusia, kauniita paikkoja – sellaisia joihin vain jalan pääsee.

    Joku haluaa elvistellä käytyjen maiden määrällä, minä haluan nauttia elämästäni kauniin luonnon keskellä. Halutkoon kukin elämältään ja matkoiltaan mitä mielii. Minulla on yksityisen sektorin palkansaajana vuodessa lomaa vain viisi viikkoa. Siksi haluan herätä jokaisena lomapäivänäni sellaisessa kohteessa, jossa tiedän varmuudella nauttivani olostani.

    Elämä on liian lyhyt mielenkiinnottomiin matkakohteisiin ja huonoihin hotelleihin.

    Suurkiitos tästä, Jenni!
    Johanna @ Out of Office on viimeisimpänä kirjoittanut: Formulamiesten jalanjäljet ja Monzan kevätMy Profile

    1. Suurkiitos sinulle kommentistasi! Juuri tämä oli postaukseni perimmäinen tarkoitus, että matkailijat välttäisivät toistensa nokittelua käytyjen maiden tai alueiden määrällä, kun top-listojen hallitsijoiden todellisuus voi tosiaan olla tällaista.

  29. Vau, olipa mielenkiintoinen postaus. Melkein tekisi mieli lukea se kirja, mutta parempi olla lukmatta, ei tee hyvää verenpaineelle!
    Minäkin olen joskus laskenut ja listannut kuinka monessa maassa olen käynyt. Suurinpiirtein muistan, mutta en tarkkaa lukua. Mä ajattelen samalla tavalla että läpiajo tai välilasku ei ole sama kuin maassa/paikassa käynti.
    Matkustelen uusiin paikkoihin ja tuttuihin paikkoihin. Tutustun ja turisteeraan, mutta rentoudun myös makoilemalla altaalla/rannalla tai vaikka hotellihuoneessa. Liian kiire ei lomalla saa olla :-)

  30. Olen nyt kolmekymppisenä matkaillut 75 maassa, kerron maabongauslukuni niin insta-tililläni kuin muissakin yhteyksissä, ja lisäksi tavoitteenani on elämäni aikana vierailla kaikissa maailman maissa. Tekeekö tämä sitten minusta paremman matkailijan kuin muista? Ei. Entä tekeekö se minusta huonomman? Ei mielestäni.

    On taustaltaan sitten matkabloggaaja, maailmanmatkaaja, elämäntaparinkkahippi, luksuslomailija, turistikohteissa vierailija, syrjäkylien seikkailija tai henkilö, joka ei ole koskaan poistunut kotoaan, ei mielestäni meistä kenelläkään pitäisi olla syytä tai oikeutta arvostella toisten matkailutyyliä. Mielestäni voikin myös kyseenalaistaa, että tuoko matkailu sitten ihmisille sitä paljon toitotettua avarakatseisuutta jos muihin matkailijoihin tai heidän matkustustyyliin suhtaudutaan arvostelevasti. Se mikä toiselle sopii, ei välttämättä ole se toisen juttu, mutta onko se siltikään keneltäkään pois, jos matkailee oman tyylinsä mukaisesti? Mielestäni erityisesti Pirkko kirjoittaa tästä asiasta hyvin tuossa yläpuolella.

    Ottamatta sen enempää kantaa kirjaan, kiitos, että nostit keskustelua tästä asiasta – vaikkakin tavallaan Veikon kustannuksella. Jään mielenkiinnolla seurailemaan kommenttiboksia. :)
    Anna-Katri/ Adalmina’s Adventures on viimeisimpänä kirjoittanut: Kännykän käyttö matkalla (+10 kuvausvinkkiä)My Profile

    1. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että käytyjen maiden määrä ei kerro mitään matkailijan paremmuudesta tai huonommuudesta, eikä tässä asiassa edes ole mielekästä moisia määritelmiä miettiä. Veikonkaan matkailutyylistä tuskin olisin mitään sanonut, ellei herra niin moneen otteeseen kirjassaan olisi dissannut meitä muita matkailijoita siitä, kuinka emme matkusta Lontoon sijasta Lundy-saarelle tai Uuden-Seelannin sijaan Chatman-saarille.

  31. Joo en vois millään kuvitella reissaavani saaden vaan pinnoja. Itse en myöskään laske niitä mitä en muista ja joissa olen ollut ihan pieni. 1 vuotias ei hirveästi muista tanskan Legolandia. Pitäsköhän sielläkin käydä?

    1. Oon kuullut, että pitäisi, erityisesti jos on lapsia mukana, mutta mulla ei ole sieltä kokemuksia ollenkaan. :)

  32. Aika mielenkiintoinen näkökulma aiheeseen, joka tosissaan tuntuu herättävän suuria tunteita suuntaan jos toiseen. Tämän jutun perusteella kirja vaikuttaa todella huonolta, ja kyllä mullakin alkoi tulla savua korvista muutamien lainauksien kohdalla. En oo itsekään ihan varma siitä mitä mieltä oon maabongauksesta, mutta tuommoista reissutyyliä on kyllä helppo arvostella.

  33. Ma kuulin maabongauksesta ekaa kertaa vasta vuosi tai pari takaperin kun aloin lukemaan matkablogeja. Idea tuntui silloin tosi hauskalta koska jos nyt tulee paljon reissattua niin miksipa sita ei laskisi kuinka monessa maassa on kaynyt ja lahtisi tutkimaan uusia kun siihen tulee tilaisuus. Sitten tormasin vahan liian usean maabongarin tarinaan siita miten jonkun maan kautta oli roadtrpilla koukattu ja siella oli pysahdytty huoltoasemalla ihan vaan sen takia etta jalat olisi voineet koskettaa jonkun maan pintaa. Tai sitten saavuttu kohteeseen illalla, vietetty yksi yo hotellissa ja lahdetty seuraavaan heti aamuna ja siita napsahti taas ”piste”. Eli joo kiinnostus tata kohtaan lopahti ennen kuin oli kunnolla ehtinyt alkaakaan. Lahtokohtaisesti ma olen sita mielta etta jokainen matkustakoot tyylillaan. Mua ei kiinnosta hienot hotellit eika ravintolat koska koen saavani paikasta enemman irti majoittumalla paikallisten luona, mutta en ma nae siina mitaan vaaraa etta joku kerran vuodessa lomalle lahteva buukkaa sen all inclusive hotellin – tai vaikka sen buukkaisi joku enemmankin matkustava! Mulle matkustaminen on kuitenkin lahtokohtaisesti niin sidoksissa uusiin kulttuureihin tutustumiseen ja uusien kokemusten saamiseen, etta ma en vaan pysty nakemaan miten kukaan voi saada tan tylisesta matkustamisesta mitaan irti! Tai siis muutakuin niita pisteita. Musta on ihan yhta jees lahtea niin vanhaan tuttuun kuin upo-uuteen kohteeseen, mutta ma en vain pysty ymmartamaan miksi joku lahtisi paikkaan joka ei kiinnosta vain kasvattaakseen virtuaalipippeliaan tai matkaaja-egoaan? Joku totesi aiemmissa kommenteissa maabongauksen olevan harrastus siina missa postimerkkien keraaminenkin, mutta mun mielessa painitaan kylla vahan eri sarjassa ihan jo vaikka sen puolesta minkalaisen maaran saasteita paikasta toiseen lentely pisteiden toivossa tuottaa. Jokainen tyylillaan, mutta en voi vaittaa ettenko katselisi nenanvartta pitkin ihmista, jolla ei tunnu olevan minkaanlaista kiinnostusta maailmaa kohtaan muuten kuin pisteidenkeruun muodossa.

    1. Juuri tämä saastenäkökulma on syy, miksi suhtaudun maabongaukseen astetta kriittisemmin kuin postimerkkien keräilyyn. Matkailua on vaikea arvottaa, mutta selvää ainakin on, ettei tämän kyseisen maabongaajan matkustustyyli vastannut Reilun matkailun periaatteita.

  34. Mielenkiintoinen postaus ja sitäkin mielenkiintoisempi keskustelu aiheen ympäriltä. Samalla tässä hiffasin, että jos nyt laskisin maani uudelleen kaiken tämän tiedon valossa, niin olisi niitä enemmän ja Jenkeissäkin osavaltioita kuvittelemaani runsaammin! Olen itse aina ajatellut, että kyllä perillä täytyy vähintään yön yli viettää, että voi sanoa käyneensä, joten jäin kieltämättä miettimään sitä, että pelkkä välilasku tai junan pysähdyskin riittää… Joskus olen siis maani laskenut, mutta tarkistuslaskenta osoitti, että uusia maita tulee aika hitaasti kun aina kaikkiin uusiinkin haluan yleensä palata uudelleen. Mitä vanhemmaksi tullaan, niin sitä mieluummin ollaan pidempiä aikoja paikoillaan, sillä tekee mieli tutustua paikalliseen elämän menoon hitaasti ja rauhassa. Ei vaan jaksa enää viettää puolta aina liian lyhyestä loma-ajasta lentokoneessa, junassa tai bussissa. Kukin tyylillään, mutta melko mielenkiintoisia ajatuksia tällä Veikolla tosiaa oli.. :D

  35. Huh. Aika sanattomaksi veti. Aivan kuin siinä olisi pakotettu ihmistä matkustamaan joka maailmankolkkaan… Onhan toki niin, ettei sitä ns. väärää tapaa matkustaa ole, mutta jos meininki on sitä, että isketään vaan jalkaa paikan maaperälle voidakseen sanoa käyneensä siellä kahden sekunnin ajan niin… ei. Mä tiedän monessako maassa olen käynyt. Ihan siksi, että tykkään tietää tällaisia asioita. Pidän kirjaa käydyistä maista ja kaupungeista. Samoin kuin lukemistani kirjoista, omistamistani CD-levyistä ja näkemistäni keikoista. Enkä kieltäydy, jos reissatessa tulee tilaisuus käydä uudessa maassa. Mutta en voisi edes kuvitella, että kävisin jossain vain ”pisteen” takia pari minuuttia kääntymässä. Esimerkiksi en voinut sanoa käyneeni Istanbulissa tai edes Turkissa niin kauan kuin ainoa kokemukseni ”maasta” oli muutaman tunnin koneenvaihto Istanbulin kentällä. Vasta kun vietin kaupungissa pitkän viikonlopun, laskin sen ja Turkin käytyjen listalle. Samoin kun viime road tripillä Jenkeissä ajoimme New Hampshiren läpi pysähtymättä siellä kertaakaan. En laskenut käyneeni siellä. Vasta kun paluumatkalla stoppailimme siellä useampaan kertaan, laskin sen osavaltion käydyksi. No mutta, kukin tavallaan. Harmi, että joidenkin tavat päätyvät kirjaksi asti.
    Noora | Kerran poistuin kotoa on viimeisimpänä kirjoittanut: Wien – historian havinaa ja urbaania säröäMy Profile

  36. Luin myös tuon saman kirjan ja heräsi kysymys, jotta oliko Huhtalalla edes ikinä kivaa missään?

    ”Retki on ihan mukava piristysruiske muuten hiukan yksitoikkoiseen oleiluumme…”
    Salla on viimeisimpänä kirjoittanut: The Second StopMy Profile

  37. Nyt alkoi kiinnostamaan tämä Veikko persoonana ja hänestä saakin ihan erilaisen kuvan muista lähteistä kuin tästä kirjoituksesta esim: https://maabongarit.files.wordpress.com/2014/12/maailman-matkaillein-pariskunta-il-8-3-2014.pdf (”– Rahaa pelkkiin lentomatkoihin on kulunut noin 200 000 euroa, ja muut kulut vielä siihen päälle. Jokainen matka on ollut sen väärti. Jos nyt saisin matkoihin laittamani rahat takaisin, mutta menettäisin samalla muistot, sitä vaihtokauppaa en tekisi.”) (juttu ollut IL:ssä alunperin) ja: https://maabongarit.files.wordpress.com/2014/12/tc3a4mc3a4-suomalaiskaksikko-on-maailman-eniten-matkustanut-pariskunta-20111115.pdf sekä: https://maabongarit.files.wordpress.com/2014/12/maailman-matkustellein-pari-hs-20091120.pdf

    Pointtina lähinnä se, että tuo kirja on kirjoitettu satiiriksi ja se on vaikea laji ymmärtää – ei, en aio lukea kirjaa, enkä puollustele maabongausta, mutta tää kauhea hyökkäys kuollutta ihmistä kohtaan on musta kyllä rimanalitus matkabloggaajilta (heitä näkyy kommentoijissakin vilisevän tuomitsemassa)… Tää vaan vahvistaa mun käsitystä matkabloggareista, jossa hyväksytään vain se tyyppi, joka on bloggarin kanssa samaa mieltä – muut on väärässä ja ”tyhmiä idiootteja”. Kyllä, minusta myös ”Reilut blogit” on aikamoinen ylilyönti… Asioita voi ja tulee ottaa esille, mutta valitettavasti matkabloggaajien tyyli on: ”tää asia ON näin!!!! USKOKAA!!! ÄLKÄÄ ENÄÄ IKINÄ…” – joo, asia selvä, mutta tuo ”vihainen nuori nainen” -asenne syö uskottavuutta ja pahasti…

    Itse olen matkustajana sellainen, että menen enimmäkseen luontoa ihastelemaan – laskettelu, vaeltaminen. Kaupungit ei ihan kauheasti kiinnosta, vaikkakin ironisesti olenkin menossa kaupunkilomalle seuraavaksi – maahan, jossa olen aiemmin käynyt, mutta vain saarella. Ulkomailla olen asunut yli 5-vuotta, kahdessa eri maassa. Tuo meidän naapurimaakin on jo erittäin hyvin koluttu (meidän 6-v tyttö tulee käyneeksi siellä 100 kertaa tämän vuoden loppuun mennessä (yöpymisiä jo liki 50) – vaellukset & laskettelut lasketaan, mutta ei lasketa läpiajoa tahi vaellusta, joka on rajalla ja käy useemman kerran ko. maassa). Singaporesta totesin, että se tuli nähtyä 2 tunnin kiertoajelulla transitissa (ei kiinnosta niin lämmin ympäristö ja etenkään yhdistettynä kaupunkiin – luonto kiehtoo enempi, mutta mielenkiintoiselta se näytti sen parin tunnin ajan). Haluan myös mieluusti nähdä esim. Austraaliasta muutakin kuin yhden kaupungin ja Jenkkilässä on tullut käytyä useammassa osavaltiossa ja kyllä kiinnostaa vielä käydä uudestaan joissakin sekä uusissa. Minusta tässäkin asiassa pitäisi antaa kaikkien kukkien kukkia – toiset tekee asiat eri tavalla, mikä nottei. Mua ei esim. vois vähempää kiinnostaa maailmanympärysmatka ja toisille se tuntuu olevan elämää tärkeempi tavoite… Onko se minulta pois? Ei. Tehkööt niinko lystää. Matkustaminen kuluttaa luontoa eniveis aina – valitettavasti :(
    36 maata (4 mannerta) ja 360+ ”kaupunkia/kylää” ja lisäksi vielä luonnonkohteet jne. – kaikki ilman exceliä ;)

    1. Luin itsekin nuo jutut ennen tämän tekstin kirjoittamista. Ne ovat toimittajien kirjoittamia, kun taas kirja, jonka luin, on 300-sivuinen järkäle suoraan kirjoittajan omasta kynästä. Kummasta luulet, että lukija saa tarkemman mielikuvan herran ajatusmaailmasta? Ja jos kerran koko kirja oli satiiria, niin miksei kukaan täällä monista Huhtalan henkilökohtaisesti tunteneista ole sanonut näin? Mitä satiiria edes on muiden ihmisten (maabongarien, kotiväen, matkailijoiden, paikallisten) toistuvassa dissaamisessa?

      Blogin puolella kommentoijista moni taitaa olla matkabloggaajia, mutta Facebookin ja Twitterin puolella kommentit ovat lähinnä ei-bloggaajilta, ja niistä valtaosa on samantyylisiä. Matkabloggaajat eivät ole mikään yhdenmukainen ryhmä tai salakultti, vaan matkablogeja kirjoittavat tavalliset ihmiset, jotka vain sattuvat pitämään tavallista enemmän matkustamisesta. En tiedä, oletko ikinä lukenut minulta muita juttuja kuin tämän, mutta kommenttisi perusteella päättelen, että et.

      1. Olen pettynyt tähän KUOLLEEN ihmisen parjaamiseen, eri asia, jos tämä olisi kirjoitettu kun Herra oli vielä elossa, mutta nyt jää ns. paskanmaku suuhun…
        Tiedänhän toki, että ihan tavan tallaajat näitä blogeja kirjoittaa jne. Tämä yhtenäinen rintama ensin reilujen blogien kanssa ja sitten tämän maabongauksen suhteen vaan antaa kuvan ”reissaajien eliitistä” (johon en missään nimessä halua itse kuulua).

        Kovin helposti tulkitsit tuon munkin kommentin niin, että en ole lukenut muita sun postauksia, voi kuinka väärässä oletkaan… Kaikkia en ole lukenut, sen myönnän. Tässä nyt vain elävä esimerkki siitä, kuinka sitä ihminen vetää tekstistä johtopäätöksiä, joita ei siellä edes ole…

        Sun hyvistä postauksista yksi ehdottomasti parhaimpia oli se, miten kaverit saa yhdistettyä ulkomailla asumiseen, mutta kiitos tästä hyökkäyksestä – poistun ”tyhmänä idioottina” takavasemmalle – sulle toivotan kaikkea hyvää ja menestystä!

        1. En ole koskaan pitänyt lukijoita tai eri mieltä olevia ”tyhminä idiootteina” – koko termi on minusta aika vastenmielinen – eikä se vastaa tässä blogissa pitämääni linjaa. En ole myöskään ehtinyt osallistua viimeisimpään Reilut blogit -tempaukseen, ja ensimmäiseen kierrokseen osallistuin kertomalla sukeltamisesta paholaisrauskujen seassa ja kehumalla havaijilaista yrittäjää – aihe, josta ei pahemmin voi olla vihainen. ”Kaikki matkabloggaajat”-kritiikkisi yhteyttä tähän minun blogiini on näin ollen aika vaikea nähdä.

          Kuten sanoin, matkablogeja on monenlaisia, monista lähtökohdista, ja erilaisilla asenteilla. Tarjontaa on onneksi sen verran paljon, että jokaiselle varmasti löytyy mielenkiintoista luettavaa.

  38. Matkabloggaajien taistelu tykkäyksistä ja ilmaisista pöperöistä ja matkoista näyttää kiihtyvän. Nyt on avuksi otettu jo vihapuhe ja jo manan majoille menneiden ja siten puolustuskyvyttömien ihmisten tikun nokkaan nostaminen. Katsokaa kaikki ja kivittäkää! Jokaisen elämässä, tekemisissä ja rahankäytössä on elementtejä, joita kaikki muut eivät allekirjoita. Jenni voisi nyt vaikka seuraavaksi nostaa keskusteluun oman elämäntapansa ja rahankäyttönsä. Oikeinko luulet, että kaikkien mielestä ”elät oikein”? Mikä olet toisista sanomaan mikä on ”oikea” tapa matkustaa? Tekstisi sävy oli kaikin puolin törkeä ja asiaton. Teet muka kirja-arvostelun, mutta haukut ihmisen, hänen tapansa elää ja ajatella. Syytät muita ylimielisyydestä, vaikka oma tekstisi on röyhkeyden malliesimerkki. Jos meinaat kirjoittaa maabongauksesta, niin kannattaisiko ottaa ihan alkuun selvää perusasioista? Samaten ihmettelen tätä muuta porukkaa, joka täällä sättii, kannattaa ja kivittää. Have a Life! Mitä se teille kuuluu, miten joku toinen omat rahansa käyttää?

    1. Käsittääkseni Veikko oli pitkäaikainen tuttusi, joten ymmärrän hermostumisesi siitä, että kirja saa negatiivista kritiikkiä. Osanotot ystäväsi menetykseen.

      Jos kaipaat keskustelua minun elämäntavoista, niin olet oikeassa paikassa. Olen nimittäin kirjoittanut aiheesta tänne blogiin jo usean vuoden ajan. Tervetuloa siis lukijaksi. :)

  39. Nyt on pakko kyllä vetää hitlerkortti esiin. Onhan Hitlerkin kirjoittanut kirjan, ja siirtynyt ”manan majoille”, että muistetaanhan olla kritisoimatta hänenkin tapaansa elää ja ajatella. Nih.

  40. Aika hämmentävää, niin tuo kyseisen omakustanteen teksti kuin sen täällä kommenttilaatikossa osakseen saama puolustelu. Mulle on periaatteessa ihan sama, miten joku matkustaa (vaikka lentämisen ilmastovaikutuksiin on toki kaikkien syytä kiinnittää huomiota), mutta mites toi häpeilemätön rasismi, joka tihkuu useammastakin lainauksesta? Sellaisessa ei ole kysymys mistään matkustustyylistä tai huumorin lajista. Toki iäkkäät ihmiset saattavat joskus käyttää syrjivää ja vanhentunutta kieltä pahaa tarkoittamatta (toisaalta pakko sanoa, että monet seniorit ovat esimerkillisen aktiivisia kaikenlaisen kiusaamisen vastustamisessa), mutta juuri siksi on tärkeää, etteivät muut paina ongelmaa villaisella. Kiitos kun toit asian esille, Jenni.

    1. Kiitos kommentistasi! Itsekin ihmettelin kuinka moni ignoroi tuon lainauksissa näkyvän rasismin ja kommentoi vain matkustustyyliä.

  41. Kylläpä ärsytti kirjan lukeminen ja ei älä huoli, kommenttisi eivät ole ylimielisiä, koska osuivat oikeaan. Kirjan perusteella sai tosiaan selaisen kuvan mitä kirjassa lukee. Veikkolle tuntui olevan tärkeämpää pinnojen keräily sen sijaan että kokeilisi oikeasti elää. En itse ole maabongari joka ilmeisesti on joku harrastus niin en voi sanoa mikä siinä viehättää. Inhottavan ylimielisesti Veikko tuntui itse olevan paikallisia ja paikallista kulttuuria kohtaan.

    1. Kiva kuulla lisää mielipiteitä ihmisiltä, jotka ovat kirjan lukeneet! Kovinkaan montaa meitä ei tässä keskustelussa taida olla, mikä on ehkä vain hyvä.

  42. Tervehdys!

    Varmaan mieluummin jo itsekin siirtyisit muihin aiheisiin, mutta en voinut itse lopulta mieltäni malttaa (vaikka yritin), vaan kirjoitin piinyneenä vastarannankiiskenä seuraavaa:

    http://www.rantapallo.fi/havaintoja/2016/04/14/maabongarin-puolustuspuhe/

    En minäkään ole kirjaa lukenut, eikä minulla ole oikeastaan suurempaa sanottavaa itse arvostlusta. Toki kirjoista saa mielipiteitä olla, ja ne saa sanoa myös julkisesti. Arvostelua enemmän kommenttini liittyy tähän keskusteluketjuun, sekä muilla foorumeilla aiheesta vaihdettuihin kommenteihin. Ainakin postauksesi herätti keskustelua, joka sekin lienee arvo ihan sinänsä.
    Tomi Tölli on viimeisimpänä kirjoittanut: Maabongarin puolustuspuheMy Profile

  43. Olipas lukemista kerrassaan. Huomasin postauksen jo sen ilmestyttyä, muttei silloin tullut heti luettua. Onneksi eksyin tänne uudestaan! :)

    Itseäni ennemmin huvitti kuin vihastutti kirjasta lainaamasi tekstit. Jotenkin tuli mieleen (niin kuin joku tuolla jo kommentoikin), että kirja olisi tehty pikemminkin ”räkä poskella” -mentaliteelilla kuin laadukkaaksi matkakirjaksi. Jo kai kertomus kiipeämisestä Kheopsin huipulle viskipullo kädessä kertoo aika paljon, ja toki ystävien kommentit ”mielenkiintoisesta persoonasta” vahvistaa tätä mielikuvaa entisestään.

    Maabongauskin itsessään vaikuttaa ihan omalta tieteenalaltaan, enkä menisi ollenkaan vertaamaan sitä muuhun esim loma- tai kulttuurimatkailuun. Kommentit toki muiden tyylistä matkustaa ja rasistiset letkautukset ovat aika karskia luettavaa , mutta ennen kaikkea nauratti ajatus, että tyyppi on mennyt maahan, lähettänyt postikortit, päättänyt ettei paikassa ole mitään nähtävää ja kukkoilee samaan hengenvetoon muiden tietämättömyydelle :D :D Vaikken nyt ihan suorilta liputakkaan tyypin tapaan matkustaa, bongailla maita ja puhua naapurikansan asukeista, täytyy kyllä jollain tapaa myös arvostaa jätkää, että on uskaltanut tuollaisella asenteella maailmalla heilua. Ja siinä hän varmasti on oikeassa, että maantieto ainakin karttuu!

    Kukin tyylillään ja olen iloinen, että kirjoitit tästä. Olisi kyllä jäänyt tutustumatta kirjaan ja samalla hyvä keskustelu aiheesta uupumaan. Ja koska sain niin hyvät naurut, jäi minulle jopa pieni hinku lukea kirja. Kiitos! :)

  44. Moi

    Pitkään TCC:n maita bonganneena luin vasta tänään maailmanmatkaajat.org – sivustosta. Olen aiemmin huomannut juuri tuon MTP-sivuston ja kirjauduin sinne jäseneksikin. Mutta aikanaan Hesarissa oli juttu tästä Veikosta vaimona kanssa missä kerrottiin juuri tarina matkasta Greyhoundilla maan halki näkemättä oikeasti mitään. Sanoinkin vaimolleni että tuon järjestön nimeksi pitäisi vaihtaa MSTP (Most Stupidly Travelling People).

    Tämän blogin otsikko on raflaava, mutta kuin luin Jennin vastauksia niin ilmeisesti sillä olikin (onnistuneesti) tarkoitus vain herätellä lukijoita lukemaan.

    Matkailua ei sinällään ole oikean- tai vääränlaista ja siis jos joku haluaa istua bussissa läpi maailman niin on siinä ainakin se etu, että sillä tavalla hahmottaa minkäkokoinen maailma on. Itsekin haluaisin tästä syystä joskus tehdä junamatkan läpi Siperian vaikka ei siinä paljon näkisikään. Olen myös miettinyt, että olisiko hauska kokeilla tehdä se Vernen matka maailman ympäri junilla ja laivoilla.

    Meillä matkailua tehdään sekä ”leventäen” että ”syventäen”. Plakkarissa on 112 TCC-maata ja muutama tulee vuodessa lisää, mutta pääosin reissuja tehdään syventäen kokemuksia jo käydyissä maissa ja hakemalla uusia kokemuksia esimerkiksi urheilutapahtumista. Maabongaus on kuitenkin yksi hauska tapa astua hieman ”epämukavuusvyöhykkeelle”. Eli mennä maihin, mihin lähteminen vaatii enemän tutustumista, valmistelua ja seikkailumieltä. Samalla kuitenkin viiden lapsen kanssa joutuu miettimään että mihin maihin voi lähteä koko perheelle, mihin osan kanssa ja mihin on mentävä ystävien kanssa.

    Suurin toiveeni onkin, että maailmassa turvallisuus paranisi jatkuvasti jotta eri kolkkiin voisi tutustua rauhassa. Erityisesti Afrikan kiertämiseen liittyvät turvallisuusriskit mietityttävät.

    Joka tapauksessa kiitos erittäin hyvästä artikkelista, joka muistuttakoot kaikkia siitä että ”pinnojen keruu” – lähestymistapa ei ole kovin hedelmällinen – tärkeämpää on oikeasti nähdä maailmaa.



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge