Koko 200 metriä laivaa ei mahtunut samaan kuvaan
Roadtrip jatkuu Etelä-Alabaman Mobilessa, jossa vietimme iltapäivän. Olimme alunperin ajatelleet ajaa suoraan kaupungin ohi, kunnes opaskirjaa lukiessa silmiin sattui jotain, mikä oli ainakin tällaisen insinöörin mieleen: Battleship Memorial Park, jossa kaikenlaista sälää, mukaanlukien taistelulaiva, sukellusvene ja kasa siistejä lentskareita.
USS Alabaman kannella riitti pienempiä pyssyjä…
…eikä isommistakaan ollut varsinaisesti puutetta.
Taistelulaiva USS Alabama oli ollut mukana usemmassa toisen maailmansodan taistelussa ja selvinnyt niistä kaikista vahingoittumattomana. Sisälle pääsi melkein vapaasti kiertämään, ja sisustus oli sekoitus autenttisen oloisesti sisustettuja huoneita ja Memorial Roomeja sekä tälle että parille muulle taistelulaivalle. Memorial Roomeissa oli sekaisin lehtileikkeitä, valokuvia ja loppumattomia nimilistoja kaikista, jotka olivat koskaan näillä laivoilla palvelleet. Yhdessä huoneista oli pimeässä valaistut listat USS Alabaman noin kuudesta tuhannesta sotilaasta – kerrallaan laivalla palveli lähes kaksi tuhatta miestä – ja oven vieressä liehui jenkkilippu. Toisessa luki oven päällä: As you browse this room, please take a moment to remember the brave heroes who fought for freedom on board this ship.
Autenttisten huoneiden listassa kannen alla parturi…
…pesula, sillä sotilaat eivät ehdi pesemään vaatteita sodassa, mutta siistit vaatteet vähentävät haavojen tulehtumisriskiä…
…laivan valokuvaajan studio pedillä, sillä kaikki erikoistuneissa hommissa palvelevat käytännössä nukkuivat asemapaikallaan. Viereisessä hytissä oli pimiö…
…tuhannelle sotilaalle vain yksi vessa, mutta kauaa ei varmaan vuoroaan joutunut odottamaan, kun ”pönttöjä” eli istumapaikkoja riu’ulla erotti vain väliseinät…
…sotilaspoliisi sai oman hyttinsä, toisin kuin tavalliset sotilaat, jotka nukkuivat nelikerroksisissa katoista ripustetuissa punkissa tai riippumatoissa.
Laiva todellakin muistutti ”palveluiltaan” pientä kaupunkia, ja senhän verran siellä oli asukkaitakin.
Iiro valmiina tykittämään…
…pelikaaneja? Näitä oli tusinoittain laivan vieressä olevalla aallonmurtajalla.
Laivan tykkipiiput kuluivat sen verran nopeasti, että varaosia oli hyvä olla aina saatavilla.
Laivan tietokone ei ollut seinän vaan parin huoneen kokoinen. Tällä tähdättiin isoja pyssyjä.
Seurueemme isojen pyssyjen ammusvarastossa.
Merillä ollessa laivan kapteeni poistui harvoin komentosillalta tai sen vieressä olevasta kapteenin merihytistä. Ja kukapa näillä näkymillä haluaisikaan.
Taustalla Mobilen keskustaa, edessä sälää, mm. B-52-pommikone.
Vaikka suurin osa ajastamme kului laivalla, oli puistossa toki muutakin nähtävää. Laivaa oli mainostettu etukäteen sillä, että siellä olisi ilmastointi alakansilla, mutta se ei aina toiminut kovinkaan moitteettomasti, joten oli ihanaa seuraavaksi päästä hikisestä kuumuudesta ilmastoituun lentokonehalliin.
”Lennonjohto, pyydämme korkeutta 600 (n. 18km).” ”Täällä lennonjohto. Jos pääsette noin korkealle, niin sen kus.” ”Selvä, laskeudumme korkeudelta 800 (n. 24km).”
Ehkä siistein nähtävyys lentokonehallissa oli Blackbird, 3,3 kertaa äänennopeudella lentävä kone, jonka matka-aika New Yorkista Lontooseen olisi alle kaksi tuntia. Tämän lisäksi hallissa näkyi myös tutumpia koneita, ja nurkassa oli hornet-lentosimulaattori, jota oli tietenkin pakko mennä kokeilemaan, ja joka tuotti pienoisen pettymyksen.
Suomen ilmavoimien kuuminta kärkeä löytyy täällä museosta.
Simulaattori näytti hurjemmalta ulkoa päin kuin mitä se oli sisältä, ja grafiikat olivat yllättävän 80-lukuiset ollakseen tehty viime vuonna.
USS Drum, vanhin olemassaoleva sukellusvene jollain mittarilla, mutta kaikenhan pitää olla täällä isointa, vanhinta tai vähintään maailmankuulua.
Lentokonehallin jälkeen viimeiseksi nähtävyydeksi jäi sukellusvene USS Drum, myöskin toisen maailmansodan jäämistöä. Olimme kaikki olleet aiemmin sukellusveneissä, joten tämä yllätti meidät epäklaustrofobisuudellaan. Sisätilat olivat yllättävän tilavat.
Täällähän mahtuu kävelemään!
Punkkia oli vain kolme päällekkäin, vähemmän kuin taistelulaivassa.
Täältäkin löytyi USA:n merivoimien salainen ase: jäätelökone. Taistelulaivassa oli ollut kokonainen jäätelöntarjoilukäytävä.
Ahkeran isojen koneiden katselun jälkeen olikin jo aika suunnata myöhäiselle lounaalle, ja tätä varten löysimme tiemme Callaghan’s Irish Social Clubiin, josta piti saada koko Alabaman parhaat hampurilaiset, ja joka oli tietenkin maailmankuulu. Aika löytäminen perille olikin, sillä paikka sijaitsi keskellä hiljaista omakotitalolähiötä ja vaikutti kaikin puolin lähiöräkälältä.
Parhaat hampurilaiset, täältä. Kyllä.
Hampurilaisen kanssa ei saanut ranskalaisia vaan piti ottaa sipsejä, mutta mukavampi yllätys oli, että paikallista Abita Amber -olutta sai ihan oikeassa lasisessa tuopissa. Tämä oli ainoa kokemus koko Alabamasta, missä tarjoiluastiat olivat jotain muuta kuin muovia: kertismuovituoppeja, kertismuoviaterimia, muovikori leivinpaperilla… Kaikkein järkyin kertismuovikokemus oli hotellin aamiainen, missä aterimet oli lisäksi pakattu yksittäismuovipusseihin ja kaikki pannukakuista muroihin syötiin kertismuovilautasilta.
No oli ne ihan hyviä.
Kysyimme tarjoilijaltamme, oliko pari päivää aiemmin riehunut Isaac-hurrikaani vaikuttanut täällä päin elämänmenoon. Nuori nainen muljautteli silmiään ja tokaisi, oh please! Hänen lapsuudessaan näistä ykköskategorian hurrikaaneista ei jaksettu edes uutisoida, mutta Katrina säikäytti kaikki, ja nyt on hirveä hössötys pienestä vesisateesta, and like it doesn’t rain here in Alabama during summer, like so out of the normal!
Antebellumarkkitehtuuria eli tyyli, joka oli vallassa ennen sisällissotaa ja suosittu orjanomistajien keskuudessa
Ennen lähtöämme vedimme vielä kunnon japanilaisturistikierroksen ja ajelimme pitkin katua, jossa oli mainostettu olevan paljon vanhoja antebellumtyyliin rakennettuja huviloita, napsien ohimennessä ikkunat auki valokuvia. Seuraavaksi Mississippiin!
Ihania noi talot! Tollane True Blood-huvila. Haluun!
Voin olla toki väärässäkin, mutta noi tykkien piiput eivät ole niinkään varaosia vaan käyttökamaa. Esim. kotoisessa ilmatorjuntakonekiväärissäkin tulee mukana kaksi piippua. Ja se on aika tirriäispyssy tykkiin verrattuna.
Piippu kuumenee sen verran nopsaan, että ITKK:ssa (muistaakseni) kahden kannullisen (siis panosvyöt pakataan sellaisiin kannuihin, jotka kiinnitetään konekiväärin kylkeen) jälkeen piippua pitää vaihtaa. Sama lienee noissa tykeissä. Eli uutta piippua ei vaihdeta, kun vanha menee rikki / kuluu loppuun, vaan piippuja vaihdetaan x kudin jälkeen, etteivät ne mene rikki / kulu loppuun.
Muistaakseni siellä annettiin ymmärtää, että piiput kuluvat loppuun nopeasti, ja sen takia niillä on varapiippuja mukana, mutta toisaalta teksti ei ollut kovinkaan pitkä, joten saattaa tietty hyvin olla noinkin, että estetään noilla loppuunkulumista. Noiden sijaintipaikka oli kaksi kerrosta kannen alla, ruokasalin takana, joten ainakaan kovinkaan usein noita ei voi tarvita vaihtaa, elleivät sitten tositilanteessa roudaa niitä tuolta ylös ja sitten taas alas.
Käsittämätön määrä populaa sinne laivaan mahtuikin. Tuli tuosta ”freedomin puolustamisesta” mieleen yksi mainos, jonka näin täällä ihan vasta. Siinä kerättiin rahaa olisiko ollut sotaveteraaneille vai peräti ihan nykyisille sotilaille. Kuvassa oli talonovi ja lahjoittajiin vedottiin lauseella, joka puhui jotain amerikkalaisten kotien puolustamisesta. Koska täällä viimeksi amerikkalaisten kodit ovat olleet sodassa uhattuina? 1700-luvulla?
Hei älä unohda Pearl Harboria! Ja veikkaan, että moni paikallinen laskisi WTC-iskutkin hyökkäykseksi kotia vastaan, mutta tuntuuhan tuo vähän kornilta kun miettii, mitä kaikkea myllerrystä Euroopassa on ollut viime vuosisadalla…