Pearl Harbor: taistelulaiva pinnan alla

Joulu Coloradossa kahdestaan Iiron kanssa sujui erittäin hyvin. Laitoimme pelkästään jouluruokia, joista pidimme, ja painotimme juuri niitä asioita, jotka tuntuivat hyvältä. Yksi näistä oli lautapelit, joten korkkasimme vastaostetun Axis & Allies 1941 -pelin, ja kahlattuamme 25-sivuisen sääntökirjan lävitse pääsimme tositoimiin. Minä edustin toiseen maailmansotaan pohjautuvassa pelissä akselivaltoja, ja minun Japanini silmäili Iiron Havaijia suurella mielenkiinnolla – mutta turhaan, sillä Iiron laivasto piti huolen siitä, etteivät joulukuun 1941 tapahtumat päässeet toistumaan pelissä.

Playing Axis & Allies 1941

Ihan hyvä peli, mutta varoituksen sanana, että ensimmäiseen pelikertaan meni meiltä viisi tuntia…

Vajaa kuukausi sitten reissatessamme Havaijilla meillä oli Oahulla vain yksi nähtävyys, johon ehdottomasti halusimme käymään: Pearl Harbor. Tämä TV:stä ja leffoista tuttu satama on yhäkin sotilaskäytössä ja sijaitsee sen verran kaukana Waikikista, että päätimme vuokrata päiväksi auton, mikä kannatti, sillä samalla pääsimme katsomaan merikilpikonnia.

Boat in Pearl Harbor

Pearl Harborin nykyistä laivakalustoa

Paikalle alueelle kannattaa tulla aikaisin, koska lippuja eniten näkemisen arvoiseen (ja ainoaan ilmaiseen) kohteeseen, USS Arizona Memorialille, on saatavilla vain rajoitettu määrä, ja häviävän pienen nettivarausmäärän lisäksi nämä jaetaan kävijöille saapumisjärjestyksessä aamuseitsemästä alkaen. Meillä oli onnea, sillä vaikka saavuimme paikalle vasta vähän yhdeksän jälkeen, saimme liput ensimmäiseen mahdolliseen lähtöön, ja lyhyehkön videoesityksen jälkeen olimme jo laivassa matkalla muistomerkille.

Tällaista siellä muistomerkillä sitten oli:

USS Arizona Memorial at Pearl Harbor

USS Arizonan tykkitornin juuri

Oil in Water at USS Arizona Memorial

Öljyä, jota vuotaa USS Arizonasta useampia litroja päivässä vielä ainakin seuraavat 100 vuotta

Coral Reef at USS Arizona

Koralliriutta, joka on muodostunut taistelulaivan päälle

USS Arizona oli yksi taistelulaivoista, jotka japanilaiset hävittäjät ja pommikoneet upottivat 7. joulukuuta 1941 Pearl Harborissa. Yhteensä taistelulaivoja oli yhdeksän, ja näistä viisi upposi, yhden kapteeni ajoi matalikolle jotta laiva ei uppoaisi, kaksi kärsi lievempiä vaurioita ja yksi oli hyökkäyshetkellä kuivatelakalla, jossa siihen osui pommi. Japanilaisten hyökkäystä ei huomattu, ennen kuin oli liian myöhäistä, koska lentotukialukset olivat koukanneet pohjoisen kautta, ja tutkamiehet sekoittivat hyökkäävät viholliskoneet vähän myöhemmin samana päivänä saapuviin amerikkalaisiin B-17-pommikoneisiin.

USS Arizona Memorial & USS Missouri at Pearl Harbor

Valkoinen paasi merkkaa taistelulaivan uppoamiskohtaa. Edessä Arizonan komentosillan jämät, taustalla USS Missouri, samaa kokoluokkaa oleva taistelulaiva.

USS Arizona Memorial

USS Arizonan muistomerkki oli meren päälle rakennettu ”laituri”, josta pystyi katselemaan laivaa pinnalta käsin.

Koska Pearl Harborin hyökkäyksen seurauksena Yhdysvallat liittyi sotaan, suurin osa taistelulaivoista nostettiin ylös ja korjattiin, mutta ei Arizonaa: se oli liian pahoin tuhoutunut, joten se jäi meren pohjaan ikuiseksi muistomerkiksi ja hautapaadeksi sotilaille ja merimiehille, jotka olivat kuolleet hyökkäyksessä tai hukkuneet laivan upotessa, ja näitä oli paljon…

USS Arizona Memorial

…yli tuhat nimeä, mukaanlukien 23 veljesparia ja yksi isä-poika-pari.

USS Arizonan muistomerkki keskittyi Pearl Harborin tapahtumien muistelemiseen ja siihen, että kyseessä oli tuhoisin taistelu Yhdysvaltain maaperällä sitten sisällissodan… tai oikeastaan ainoa taistelu Yhdysvaltain maaperällä sitten sisällissodan. Ei siis mikään ihme, että amerikkalaisten silmissä Pearl Harborilla on yhäkin todella suuri rooli 1900-luvun historiassa: liput lasketaan 7. joulukuuta puolitankoon, Remember Pearl Harbor toimii yhäkin iskulauseena, ja jotkut idiootit internetissä olivat jopa iloisia Japanin tuhoisasta tsunamista pari vuotta sitten, koska: Do I feel bad for japan? Two words….pearl harbor. Olen itse tutkinut toisen maailmansodan pommitusjälkiä katukuvassa siitä asti kuin muistan, joten joidenkin amerikkalaisten Pearl Harborin painottaminen tuntuu välillä hassulta, mutta toisaalta olihan se aika ainutlaatuinen tapahtuma sotahistoriassa: elleivät Pearl Haborin lentotukialukset olisi juuri tuolloin olleet merellä, toisen maailmansodan lopputulos olisi voinut olla eri.

USS Arizona Memorial

USS Arizonan muistomerkki

Muistomerkillä vierailun jälkeen pohdimme hetken, mitä muuta tekisimme Pearl Harborissa. Vaihtoehtoja oli sukellusvenemuseo, lentokonemuseo ja kierros taistelulaiva USS Missourilla. Aikaa ei ollut kuin yhdelle, ja lentokoneita ja sukellusveneitä olimme nähneet tarpeeksi aiemminkin, joten päädyimme USS Missourille, jossa eläkeikää lähestyvä opas rupatteli meille mukavia ja ei-niin-mukavia taistelulaivan historiasta.

USS Missouri

USS Missourin valtavaa kokoluokkaa ihmetellessä oli vaikea uskoa, että ihan vieressä lepäsi samankokoinen möhkäle pinnan alla. Sisältä taistelulaivat eivät paljoa ero toisistaan, joten jos sisätilat kiinnostavat, blogista löytyy kuvia vastaavasta taistelulaiva USS Alabamasta. Tässä kuitenkin yksi kuva taistelulaivojen mittasuhteista:

USS Arizona Anchor

Uponneen USS Arizonan ankkuri

USS Missouria ei oltu vielä rakennettu Pearl Harborin taistelun aikaan, vaan se saatiin valmiiksi pari vuotta myöhemmin. Toisen maailmansodan jälkeen se ehti palvella myös Korean sodassa, ja 80-luvulla se tuotiin takaisin palvelukseen ja lähetettiin lopulta Persian lahden sotaan, jonka jälkeen se vihdoin poistettiin lopullisesti käytöstä. Sen kannella astelessa oli aikaa mittailla laivan pituutta (270 metriä), ihmetellä laivassa olleiden nukkumapaikkojen määrää (noin 2700 henkeä) ja tiirailla metallilaattaa, jonka päällä oli sodan loppuessa allekirjoitettu paperi nimeltä Instrument of Surrender – eli asiakirja, jolla Japani antautui liittoutuneille.

USS Missouri Instrument of Surrender Signing Deck

Metallilaatta näytti olevan japanilaisturisteille pakollinen valokuvauspaikka

Japanilaisia näkyi Pearl Haborissa enemmän kuin Waikikissa keskimäärin. Suurin vierailijaryhmä oli ehdottomasti amerikkalaiset, mutta japanilaiset tulivat hyvänä kakkosena, ja jäin miettimään, mitenköhän he kokevat vierailun. Nationalistista uhoa oli näyttelyissä todella vähän, ja asioita lähestyttiin kiitettävän paljon faktojen kautta, mutta jos japanilaisten sijaan Pearl Harboriin olisivat hyökänneet suomalaiset, en ole varma, haluaisinko paikan päälle kiertämään.

Japanese students visiting Pearl Harbour

Japanilainen koululuokka matkalla USS Missourille

Sellainen Pearl Harbor. Mutta entäs se peli, se missä Pearl Harboriin ei hyökätty? Siinä Saksa menetti koko itä-Euroopan hyvin nopeassa tahdissa, ja vaikka Normandian maihinnousua ei ikinä tapahtunut, neuvostoliittolaiset valtasivat Berliinin samalla kun britit ja amerikkalaiset hyökkäsivät Karjalaan. Tyynellä merellä taas Japani haistatti pitkät Havaijille ja hyökkäsi sen sijaan Alaskaan (öljyä!), jonka jälkeen se valtasi Filippiinit ja jatkoi valloitustaan läpi Kaakkois-Aasian. Vasta lopulta Australian pommikonearmada laittoi valloituksen aisoihin tuhoamalla Japanin merivoimat, jonka jälkeen Japani antautui, koska oli jo korkea aika mennä nukkumaan.

Kirjoittajasta

Jenni

Jenni muutti ulkomaille kesällä 2012 ja on siitä lähtien ihmetellyt maailman menoa Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Blogissa tutustutaan nähtävyyksiin, kulttuureihin ja ihmisiin sekä eletään ulkosuomalaisen arkea, yleensä pilke silmäkulmassa. Erityisenä kiinnostuksenkohteena patikointipolut kauniin luonnon keskellä ja maailmanperintökohteet missä vaan. Nykyinen asuinpaikka Boulder, Colorado, USA.

13 kommenttia postaukseen “Pearl Harbor: taistelulaiva pinnan alla”

    1. Sitä ei edes yritetä saada loppumaan. Sen sijaan vakuuteltiin, että vuoto on niin pientä, ettei siitä ole haittaa paikalliselle luonnolle, ja yhtenä todisteena tarjottiin tuota koralliriuttaa, joka kasvaa laivassa kiinni. En osaa arvioida itse öljyvuodon vaikutusta luonnolle, mutta tämä kuulosti omaan korvaani aika uskottavalta.

      Jäin käsitykseen, että öljyvuodon tukkiminen tai öljyn poispumppaaminen olisi vaikeaa, koska sitä varten pitäisi päästä käsiksi laivan polttoainesäiliöön, joka sijaitsee jossain syvällä laivan uumenissa. Vaikka teknisesti tässä onnistuttaisiinkin, amerikkalaiset eivät myöskään halua häiritä yli tuhannen sotilaan hautapaikkaa.

      1. Kieltämättä tuo koralliriutan muodostuminen siihen tukee sitä, ettei vuodosta mitään suurempaa haittaa ole. Se vain kuulostaa hurjalta, jos jostain vuotaa öljyä mereen.

        1. Selvitin tätä asiaa lisää, ja ilmeisesti tuo vuotava tavara on kevytöljyä, joka haihtuu helposti päästessään kosketuksiin ilman kanssa. Tästä syystä siitä ei ole erityistä haittaa mereneläville tai linnuille. Mutta kyllä minustakin ensin öljyn vuotaminen mereen kuulosti vähän hurjalta…

  1. Vierailimme tuolla myös viime helmikuussa ja sama kävi mielessä, että mitähän ne nuo lukuisat japanilaiset paikasta tuumaavat? Ehkä aika on tehnyt tehtävänsä. Vaikuttava paikka kyllä kaikkiaan!

    1. Varmaan tuo ajan kuluminen on se, mikä on vaikuttanut eniten. En usko, että nykysaksalaisetkaan kokevat syyllisyyttä keskitysleireistä. Toisaalta keskitysleireissä pahantekijät ovat ”natsit”, kun taas Pearl Harborissahan tappajan roolissa oli ihan vaan ”japanilaiset”. Sentään niissä sivuparakkien näyttelyissä käytiin läpi syitä hyökkäykselle hyökkääjän näkökulmasta.

  2. Hmm, kuulostaa munkin korvaan oudolta tuo öljyn vuotaminen, mutta haluan uskoa, että siihen on jotkin ympäristöystävälliset perusteet..! Varmasti olisi mielenkiintoinen paikka käydä, tosin aika mielenkiintoinen pointti tuo japanilaisten siellä käyminen :D Mahtaa olla outo kokemus heillekin.

    1. Veikkaan, että syy on lähinnä tuo hautarauhan säilyttäminen, ja ympäristöuhat on sitten nähty tarpeeksi pieniksi, että niitä siedetään… Tuo vuotava öljy on siis taistelulaivan bensatankki, jossa oli useampi sata tonnia bensaa ennen hyökkäystä. Tuolla arvioidulla parin gallonan päivävauhdilla sen valuminen kestää yli sata vuotta, mutta kukaan ei voi olla täysin varma siitä, kuinka paljon tarkalleen bensaa oli tankissa.

      Facebookin puolella tuli kommenttia, että mahtaakohan selostus japaniksi olla kovinkin erilainen englanninkielisestä selotuksesta. Olisi kyllä kiinnostava tietää!

  3. Olipa mielenkiintoinen juttu! Olen tuon leffan katsonut joskus historian tunnilla varmaan kymmenen vuotta sitten, joten en muista paljon yhtään mitä tapahtui. Hassua miten amerikkalaiset vieläkin sen muistaa ja vihaa japanilaisia. Tosi outoa.

    1. Onneksi iso osa amerikkalaisista on tainnut päästä tästä ylitse, ja Japanille katkera jengi on (äänekäs mutta) pieni vähemmistö. Vähän sama varmaan kuin ”ryssäviha” Suomessa.

  4. Tuo paikka oli tosi koskettava! Ma olin 17 kun siella kavin mutta kolahti ja kovaa (tykkasin historiasta koulussa ja edelleenkin ja oli tullut luettua yhta ja toista asian tiimoilta ennen kuin paikalle henkilokohtaisesti paasin). Kaikkein eniten kosketti vanha nainen, joka heitti lein veteen tuosta ”kolosta” (mista poika katselee veteen) nimiseinaa ennen. Hanen miehensa oli kuollut Pearl Harborissa USS Arizonalla. Puistatti ja kylla tuli tippa silmaan mullakin.

    1. Huh, kuulostaa todelliselta kokemukselta. Meitä vähän jäi harmittamaan, että lähdimme Oahulta jo 6.12., sillä 7.12. tuolla olisi ollut juhlallisuudet, ja paikalla olisi ollut kourallinen veteraaneja, jotka selvisivät tuosta. Kuulema 90-luvulta lähtien Arizonan veteraaneja on haudattu sukeltajien voimin tuonne uponneeseen laivaan. Ovat halunneet ”omiensa joukkoon”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge