Greenwichin puistosta on näkymä Canary Wharfille

Kartoista ja veneistä kiinnostuneena insinöörinä on oikeastaan aika yllättävää, että minulla on kestänyt näinkin pitkään päätyä Lontoon reissulla Greenwichiin katsomaan nollameridiaania sekä museoalus Cutty Sarkia Greenwichin satamassa. Olin aina ajatellut, että sinne on jotenkin tosi pitkä matka Lontoosta, mutta vain pieni pyrähdys junalla ja olin perillä.

Tapasin lontoolaisen ystäväni Lisan taannoin Suomessa töiden kautta, joten Lisakin oli innoissaan löytäessään maininnan Helsingistä nollameridiaanilta.

Siinä on kaupunki, jonne Lisa suunnittelee ensi kesäksi häitä ja sen jälkeen muuttoa. Ei, en nyt puhu Moskovasta.

Vähän taustatietoa niille, joille Greenwich ei ole tuttu: tänne perustettiin vuonna 1675 Kuninkaallinen observatorio, jonka johtana hääri kuninkaallinen tähtitieteilijä. Virka ei ollut mikään mitätön akatemiapesti, vaan tavoite oli selvä: tarvittiin parhaat kartat ja navigointivälineet Englannin laivastolle, jotta pysyttäisiin vastaisuudessakin Atlantin herroina. Karttoihin tietenkin tarvitsi pituuspiirit eri meridiaanit mittaamaan, kuinka idässä tai lännessä kulloinkin oltiin – erittäin tärkeä tieto Amerikan valloituksen kannalta – ja kun mitään yleisesti hyväksyttyä määritelmää meridiaaneille ei vielä ollut, kuninkaalliset tähtitieteilijät sijoittivat nollakohdan kulkemaan isoimman ja tärkeimmän teleskooppinsa läpi. Nollameridiaanin paikka sitten vaihteli riippuen siitä, mikä oli milloinkin se pähein teleskooppi, mutta vuonna 1851 määritelmä lyötiin vihdoin lukkoon, ja siitä lähtien nollameridiaani on kulkenut siinä missä kulkee. Paitsi että ei kulje, sillä vuonna 1984 nollameridiaani määriteltiin uudestaan maan massakeskipisteen mukaan, ja tällä hetkellä virallinen nollameridiaani kulkee noin 100 metriä observatoriosta sivuun, mikä sopivasti jätettiin kertomatta kaikille vanhan nollameridiaanin luona poseeraaville turisteille, mutta eipä se niin tarkkaa ole.

Vanha nollameridiaani kulkee Greenwichin observatorion läpi, ja kun kellojen liikkeitä maailmassa yhtenäistettiin, UT eli universal time määriteltiin Greenwichin kellon mukaan.

Observatoriosta löytyi myös mielenkiintoinen näyttely navigoinnin historiasta. Tiesittekö, että vaikka leveyspiirejä pystyttiin jo hyvin aikaisessa vaiheessa arpomaan tähdistä, niin pituuspiireissä oltiin yhä ulalla, koska merenkulkijoilta puuttui luotettava keino mitata aikaa. Tämä vaikutti niin merkittävästi Atlantin ylittävään laivaliikenteeseen, että Englannin hallitus lupasi ongelman ratkaisijalle 20 000 puntaa, nykyrahassa pari miljoonaa euroa. Monet keksijät yrittivät voittaa kilpailun, ja osa ideoista oli hieman vähemmän toteutuskelpoisia: esimerkiksi yksi keksijä ehdotti, että jokaiselle laivalle annettaisiin mukaan koira, jota on ennen lähtöä nirhaistu jollain teräaseella. Teräase sitten kastettaisiin ”sympatiapulveriksi” kutsuttuun aineeseen, joka saisi koiran tuntemaan teräaseen nirhaisun aina uudestaan pitkänkin matkan päästä. Tämä tehtäisiin aina tasan klo 12 Lontoon aikaa, jolloin koira haukahtaisi ja laivan kapteeni voisi suorittaa mittaukset tämän perusteella. Palkinnon kuitenkin voitti 1760-luvulla eräs puuseppä John Harrison, joka oli kolmenkymmenen vuoden ajan kehittänyt toimivaa merikronometriä ja vihdoin onnistui luomaan kellon, johon laivan keinuminen, kosteus tai lämpötilojen vaihtelut eivät aiheuttaneet häiriötä.

Observatorion lisäksi toinen kiinnostava asia Greenwichissä oli tämä:

Cutty Sark, yksi maailman nopeimmista klippereistä, nykyään museoalus Greenwichin satamassa

Pohja oli päällystetty messingillä, jotta kaiken maailman öttiäiset eivät tarttuisi siihen

Cutty Sark rakennettiin vuonna 1869 teekaupan välineeksi: britit olivat ihastuneet iltapäiväteehen ja verojen poiston jälkeen siitä tuli kaiken kansan juomaa, joten kysyntä oli kovaa. Purjehdusmatka oli pitkä – ensin piti kiertää koko Afrikka ja ylittää Intian valtameri – mutta Cutty Sark oli rakennettu nopeaksi, ja se kykeni purjehtimaan Kiinasta Englantiin 120 päivässä. Nopeus oli teekaupassa valttia, sillä ensimmäisenä Lontooseen uuden sadon tuonut laiva sai luonnollisesti rahdistaan parhaimman hinnan, ja tämä koituikin Cutty Sarkin kohtaloksi, kun 1870-luvun puolivälissä teekauppaa alkoivat hallita höyrylaivat, jotka pystyivät oikaisemaan purjehdukselle epäedullisen Suezin kanaalin lävitse. Lopulta Cutty Sark rahtasi ympäri maailmaa milloin mitäkin – australialaista villaa, kiinalaista juuttia, hiiltä sinne tänne – kunnes vuonna 1922 joku tajusi, että se oli viimeinen maailmaa ympäri purjehtiva kauppakuunari, joten se ankkuroitiin Lounais-Englantiin ja avattiin turisteille.

Cutty Sarkin ruumassa oli kiinahenkinen näyttely sen teenkuljetushistoriasta

Cutty Sark on vanhaa skottimurretta ja tarkoittaa lyhyttä alusmekkoa. Nimi tulee kansantarusta, jossa juoppo Tam o’Shanter ratsastaa metsässä, kun hän näkee noitien tanssivan pelkät lyhyet alusmekot päällään. Vaikka noidat ovat pelottavia otuksia, Tam tykkää niin paljon näkemästään että huudahtaa: Weel done, Cutty-sark! Noidat huomaavat Tamin ja heistä nopein juoksee häntä kiinni ja saakin napattua otteen hevosen häntäjouhista, mutta Tam saa ratsastettua joen yli (huom: noidathan eivät pysty ylittämään jokia, tietenkään) ja noidalle jää häntä käteen. Noita Cutty-sark on kuvattu purjevene Cutty Sarkin keulakuvassa, ja aina satamaan tullessa joku miehistön jäsenistä kävi kiinnittämässä keulakuvan ojennettuun käteen tukun jouhia.

Mikä muuten oli skottitarinan opetus? Tietenkin se, ettei kannata lähteä huutelemaan naisille, vaikka he olisivat pukeutuneena kuinka lyhyisiin hameisiin.

Keulakuvia näytillä: minkä näköisen jannun sinä laittaisit veneesi keulaan?

Tässä kohtaa oltiin jo selvästi lounasajan paremmalla puolella, joten suuntasimme Lisan kanssa fish&chipseille pubiin, josta jatkoimme matkaamme markkinoille shoppailemaan.

Lontoon-matkan parhaat shoppailut olivat Greenwich Marketilla, missä nuoret taiteilijat, muodintekijät ja käsityöläiset myivät tuotoksiaan