Hyvää Thanksgivingiä kaikille!

Thanksgiving eli kiitospäivä on paikallisia suurimpia juhlapyhiä ja ainoa pyhä, jolloin isolla osalla kansasta on kaksi peräkkäistä arkipyhää; jouluna vapaata on yleisesti vain joulupäivänä, ja juhlapyhiä ei ole edes yleisesti säädetty, vaan ne vaihtelevat työnantajasta riippuen. Kiitospäivä juontaa juurensa 1600-luvulle, jolloin nykyiseen Massachusettsiin saapui satakunta syvästi uskonnollista siirtolaista. Ruoka loppui, puolet porukasta kuoli, mutta paikalliset intiaanit auttoivat loppuja selviämään talven yli. Seuraavan sadon tultua vietettiin kiitospäivää yhdessä intiaanien kanssa. Myöhempinä vuosina jatkettiin kiittämistä, mutta nyt siirryttiin kiittämään jumalaa eikä intiaaniheimoa, joka puoli vuosikymmentä myöhemmin tuhottiin tappamalla puolet ja myymällä toinen puoli heimolaisista orjuuteen.

Thanksgivingin olennaisin osuus on syödä itsensä ähkytäyteen, ja niin mekin tulemme tekemään huomenna itse juhlapäivänä tuttavaperheen luona. Viime lauantaina taas heräsin vähän tavallista aikaisemmin puuhastelemaan, jotta heikompiosaisemmatkin saisivat mahan täyteen.

Food Drive

”Leipää” eli ”lisää vain vesi”-leipä- ja muffinssitaikinapusseja

Meidän lähellämme järjestettiin ruokakeräyksen eli food driven organisointitapahtuma, jonne toivottiin vapaaehtoisia lajittelemaan ja järjestelemään ruokaa. Paikallisissa kaupoissa oli jo viikkoja ollut jättimäisiä pahvilaatikoita, joiden tarkoitus oli, että ostoksilla ihmiset voisivat ostaa pari ylimääräistä säilykepurkkia ja tiputtaa ne kassojen jälkeen hyväntekeväisyyslaatikoihin, joista ruoka lähetettäisiin thanksgivingiksi Atlantan alueen 2800:lle yösuojissa asuvalle kodittomalle lapselle. Näitä laatikoita sitten tuotiin rekoilla food drive -tapahtumaan, jossa purimme laatikoita erilaisiin kasoihin: ”Breads” ”Corn” ”Sweet Potatoes” ”Other Vegetables” ”Ketchup” ”Noodles” ”Snacks”… Thanksgiving-hengessä ihmiset olivat lahjoittaneet paljon vihreitä säilykepapuja, karpalohilloa ja kalkkunakastiketta, mutta laatikoista löytyi lopulta mitä tahansa vauvanruoasta sipseihin (kyllä, sipsejä leipäjonoon).

Kun ruoka oli saatu lajiteltua, siirryttiin keräilyvaiheeseen. Saimme pienryhmissä kontollemme aina yhden kodittomien asuntolan, jolle keräsimme ostoslistan mukaisesti ruokaa. Sipsien lisäksi ihmiset olivat lahjoittaneet lapsille kaikenlaista muutakin alennuksessa ollutta halpaa ja epäterveellistä ”ruokaa”. Kun ostoslistassa luki sitten ”kolme aamiaistarviketta”, poimin sokerilla päällystettyjen kaakaohöttömurojen joukosta täysjyvämurot ja puurohiutaleet. Kun yleisesti on tiedossa, että tässä maassa köyhillä on valtavasti terveysongelmia huonolaatuisen ruoan takia, pitääkö sitä heille varta vasten ostaa?

Food Drive

Paikalle oli saapunut lähes sata kaikenikäistä ja -näköistä vapaaehtoista

Loppuvaiheessa aherrusta eräs toinen vapaaehtoinen kysyi minulta, Do you have this in Finland? Jaa mitä, ruokakeräyksiä kodittomille? Mietin, miten muotoilla ajatus sosiaaliturvasta, joka yrittää kaikin mahdollisin tavoin estää kansalaisten ja erityisesti lasten päätymisen kadulle sekä siitä, että ihmisistä pidetään huolta ensisijaisesti verotuottojen eikä hyväntekeväisyyden avulla, ja pohdin, onko Atlantassa enemmän kodittomia lapsia kuin Suomessa kodittomia ylipäätään ja kehtaisiko tätä sanoa tuntemattomalle… mutta onneksi mies selvensi: I mean, do you have Thanksgiving? Jaa, ei meillä, mutta hyvää kiitospäivää silti kaikille!

Kirjoittajasta

Jenni

Jenni muutti ulkomaille kesällä 2012 ja on siitä lähtien ihmetellyt maailman menoa Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Blogissa tutustutaan nähtävyyksiin, kulttuureihin ja ihmisiin sekä eletään ulkosuomalaisen arkea, yleensä pilke silmäkulmassa. Erityisenä kiinnostuksenkohteena patikointipolut kauniin luonnon keskellä ja maailmanperintökohteet missä vaan. Nykyinen asuinpaikka Boulder, Colorado, USA.

12 kommenttia postaukseen “Hyvää Thanksgivingiä kaikille!”

  1. Hyvä postaus taas ja tarpeellista muistaa, että kaikilla Thanksgiving on muutakin kuin ’syömistä liian paljon’ ja shoppailua perjantaina.

    1. Niinpä, minulle tuli oikeasti todella isona yllätyksenä tuo kodittomien lasten suuri määrä, kun ei se niin näy täällä lähiössä.

  2. No nyt taisi mennä sanat sekaisin…..tarkoitin sitä tietysti, että kaikilla asiat eivät ole hyvin ja ruokaa ei välttämättä ole pöydässä….

  3. Hyvää kiitospäivää! :) Kiva kuulla sun vapaaehtoistyöstä – mielenkiintoinen täpärä tilanne tuossa keskustelussa, tuttu tilanne kun toisaalta on ylpeä siitä kuinka hyvin synnyinmaassa on asiat, mutta toisaalta ei halua kuulostaa liian arvostelevalta tätäkään maata kohtaan.

    Meidän kirkolla lajitellaan huomenna eiliseen Thanksgiving Eve jumalanpalvelukseen tuotuja ruokalahjoituksia. Ajattelin mainita tässä, että menen mukaan, koska sen julkisesti sanottuani en voi päästää laiskuutta voitolle! Samalla voin arvioida, mihin päähän terveellisyysasteikkoa meidän seurakuntalaisten lahjoitukset sijoittuvat.

    1. Juuri toi on aika kinkkistä välillä: miten sanoa asioita niin, ettei siihen kuulijalla ensireaktioksi tule ”miksi sitten olet täällä, painu takaisin sinne Eurooppaan jos siellä on asiat niin hyvin”. Tiedän kuitenkin, että itselle helposti tulisi samanlainen reaktio, jos joku tulisi kertomaan oman maansa parhaudesta Suomessa…

      Ja nyt olet melkeinpä velvoitettu blogaamaan aiheesta!

      1. Jää johonkin toiseen kertaan: Saapuessani paikalle viisi minuuttia myöhässä, sain kuulla, että tänä vuonna päättivätkin jättää lajittelun vastaanottajille, ja kassit oli melkein pakattu parin pick-upin lavalle… Joltain oli unohtunut muuttaa ilmoitusta. En siis päässyt lieventämään huonoa omaatuntoani siitä, etten jättänyt raha- enkä ruokalahjoitusta keskiviikkona. :)

    1. En ole täysin varma tästä, mutta käsittääkseni hyväntekeväisyysjärjestöstä saatua kuittia vastaan voi sitten vähentää suoraan verotuksessa, jos järjestö on hankkinut tietynlaisen järjestösertifikaatin itselleen. Tämän kautta kai jotkut kiertävät veroja lahjoittamalla esim. vanhan sohvan tai auton hyväntekeväisyyteen ja sitten pyytämällä kuitin, jossa lahjoituksen arvo on arvioitu reilusti yläkanttiin…

      Kiitti vinkistä, pitää tutustua tähän sarjaan!

  4. It is hard to really try and point your sniper rifle in a specific part of
    the body of your target but it still have a good control for a good game.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge