Vahtisotilas suurherttuan palatsin edessä. Yllättävän usein nämä sotilaat eivät näytä etnisesti eurooppalaisilta, mikä kertonee Luxemburgin monikulttuurisuudesta.
Blogin nimi ei ole pelkkä vitsi, sillä olen ollut Suurherttuan palatsissa vieraana! Toki siitä piti maksaa kymmenen euron sisäänpääsymaksu, ja kutsuttuna saattoi olla kolmekymmentä muutakin turistia kulkemassa vahvalla brittikorostuksella puhuvan luxemburgilaisherrasmiehen perässä, ja kuninkaallinen perhe lieni tuolloin kesäpalatsillaan, mutta ei takerruta pikkuseikkoihin.
Tytöt jaksoivat viilettää sotilaan perässä koko sen kymmenisen minuuttia, kun hän käveli viidenkymmenen metrin matkaa edestakaisin
Sotilaiden hyvästä koulutuksesta kertonee, ettei ilmekään värähtänyt tyttöjen hihkuessa vieressä
Suurherttuan palatsi siis aukeni vieraille elokuussa, ja minä olin tietenkin siellä muiden mukana pällistelemässä. Kierros alkoi turvatarkastuksella keskellä palatsia sijaitsevassa hevoskärrytallissa, jonka pohjamateriaali oli jossain vaiheessa vaihdettu mukulakivestä puuksi, koska kavioiden kopse kiveä vasten häiritsi erästäkin suurherttuaa. Kuvata ei saanut, mutta seuraava ihmetyksen aihe tuli, kun meille esiteltiin ikkunasarjaa, jossa jokaiselle Luxemburgin historian suurherttualle tai -herttuattarelle oli omistettu yksi maalattu ikkuna. Opas puhui pitkään suurherttua Williamista, ja minä sain ihmetellä, miksen ole ikinä kuullut tällaisesta historian hahmosta, vaikka Luxemburgin historiaan olen yrittänyt tutustua… kunnes välähti, että nimi on käännös. Suurherttua William eli Viljami, joka kuitenkin täällä yleisemmin Guillaumena tunnetaan, ja joita on kaikkiaan ollut historiassa jo neljä.
Usein sateisena päivänä (eli usein Luxemburgissa) palatsin edusta on juuri näin autio. Palatsi on itseasiassa paritalo, sillä kuvassa oikealla näkyvä vähän erilainen fasadi kuuluu parlamenttitalolle – oppaan mukaan ainoa esimerkki maailmassa, missä monarkia ja demokratia ovat näin läheisissä väleissä. [kuva: Steve Wilson]
Kolme ensimmäistä 1800-luvun Viljamia olivat itseasiassa Hollannin kuninkaita. Kolmannelta Viljamilta Hollannin kruunu periytyi Viljamin tyttärelle Vilhelmiinalle, mutta Luxemburgin suurherttuan perimisjärjestys oli asteen verran Hollannin järjestystä sovinistisempi, joten seuraavaksi suurherttuaksi tuli Viljamin veli Aadolf. Aadolfilta suurherttuakunnan valta siirtyi vielä Viljami IV:lle, mutta viimeinen Viljami onnistui vaimonsa kanssa saamaan kuusi tytärtä, eikä hänellä ollut veljiä, joten Viljami määräsi vallan siirtymään ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä vanhimmalle tyttärelleen suurherttuatar Marie-Adélaïdelle.
Kun lippu liehuu salossa, joku kuninkaallisesta perheestä on paikalla
Marie-Adélaïdella ei ollut kovinkaan hyvä tuuri vallassa: pari vuotta hänen valtaanastumisensa jälkeen Saksa valtasi Luxemburgin (taas, huokaisevat tässä kohtaa luxemburgilaiset), ja Marie-Adélaïde yrityksissään olla neutraali ja pitää valtaansa yllä sai pahasti saksalaismielisen maineen. Sodan jälkeen niin tasavaltamieliset sosialistit kotimaassa kuin Luxemburgin valtaamisesta haaveilevat belgit ja ranskalaiset painostivat suurherttuatarta eroon, ja lopulta vuonna 1919 Marie-Adélaïde luopui vallasta sisarensa Charlotten hyväksi. Marie-Adélaïde lähti tämän jälkeen maanpakoon, asettui Italiassa nunnaksi katoliseen luostariin ja kuoli vain viisi vuotta myöhemmin 29-vuotiaana influenssaan. Jotta surullisesta tarinasta tulisi vieläkin traagisempi, kerrottakoon, että nykyaikainen historiankirjoitus uskoo, että 1910-luvun myllerryksessä Marie-Adélaïde saattoi tehdä Rytit ja kaksilla korteilla pelaamalla pelastaa maansa itsenäisyyden.
Minä seurasin valokuvauskieltoa, mutta näköjään kaikki turistit eivät. Tässä makua siitä, miltä palatsissa näyttää sisällä – ja opas tietenkin kertoi tarkasti jokaisen taulun ja maljakon historian painottaen sitä, kuinka suurimman osan niistä oli lahjoittanut Venäjän tsaari. [kuva: Razvan Orendovici]
Seuraava suurherttuatar Charlotte hallitsi 45 onnellista vuotta, tai melkein onnellista, sillä mahtui tuohon valtakauteen toinen maailmansota, jonka aikana Saksa valtasi Luxemburgin (taas). Saksalaiset tarjosivat Charlottelle mahdollisuutta palata hallitsemaan maataan valloituksesta huolimatta, mutta Charlotte oli viisastunut sisarensa kokemuksista ja kieltäytyi kunniasta. Sodan jälkeen Charlotte asetti nyt Luxemburgissa tavaksi muodostuneen esimerkin vuonna 1964 luopumalla kruunusta oma-aloitteisesti. Vallassa häntä seurasi suurherttua Jean, joka luopui vallasta poikansa Henrin hyväksi vuosituhannen vaihteessa ja elelee tällä hetkellä vähän pääkaupungista pohjoiseen Fisbachin linnassa. Julkisuudessa kerrottujen tietojen mukaan vanha herra Jean vielä yli 90-vuotiaana lukee päivittäin sanomalehdet.
Nykyinen suurherttua Henri, hänen kuubalainen vaimonsa suurherttuatar Maria Terese, sekä heidän nuorin poikansa prinssi Sebastién. [kuva: Gwenaël Piaser]
Seuraavana perimysjärjestyksessä on vuorossa kruununprinssi Guillaume, josta huhuttiin pitkään, että syy sinkkuudelle taitaa olla seksuaalisessa suuntautumisessa. Guillaume meni viime lokakuussa naimisiin belgialaisen kreivin nuorimman tyttären Stéphanien kanssa, mutta tämä ei tainnut riittää hillitsemään huhuja, sillä kuukausi sitten ruotsalainen tuttuni kruununprinssistä puhuttaessa aloitti keskustelun: Have you heard that he’s gay?
Vasemmalla hurmaava prinssi Guillaume, vaimolleen prince charming, oikealla mahdollisesti eri avuilla hurmaava Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Van Rompuy. [kuva: Eurooppa-neuvosto]
Prinsessa Stéphanien hääpuku oli näytillä palatsissa, ja vaikka opas ei voinut kertoa sen tarkkaa hintaa, hän vakuutti sen olleen ainakin kaksi kertaa niin kallis kuin erään brittiläisen Katen pitsiunelma. [kuva: Christophe Karaba]
Suurherttuan palatsia vastapäätä on lähes yhtä suuri nähtävyys Luxemburgissa: Chocolate House Nathalie Bonn, aivan ihana kahvila, josta saa aivan ihanaakin ihanempia suklaita. Suklaakahvilan parasta antia ovat chocospoonit, puulusikan ympärille valetut suklaat, jotka liotetaan kuumassa maidossa aidoksi hot chocolateksi. Makuja on sen viidettä kymmenettä sorttia, joista minulla on vakaa aikomus käydä testaamassa kaikki heti, kun talven kolkkous laskeutuu tännekin.
Chocospoon, makuna wasabi
Espanjalainen Maríakin oli samaa mieltä: ei ole auringonpaisteisen terassipäivän voittanutta!
Olipa mielenkiintoista lukea vähän luxemburgilaisten kruunupäiden kohtaloista, ovat meinaan ihan outoa väkeä minulle.
Ja mahtavat kuvat, varsinkin nuo tytöt vartiosotilaan kanssa! :D
Eivät taida olla muille kuin superkuninkaallisfaneille tuttuja. Minäkin kuulin heistä ensimmäistä kertaa tänne muuttaessani.
Me istuimme tosiaan siinä Chocolate Housen terassilla, kun nuo tytöt potkivat menemään potkulaudoillaan vartiosotilaan tahtiin. Naureskelimme, että ihmeen kauan he sitä jaksoivat. :)