Katsoimme ystävän kanssa nettipalvelusta leffaa maanantai-iltana, kun kesken kaiken nettiyhteys katkesi. Behind the Candelabrassa Michael Douglasin ja Matt Damonin suhteeseen oli juuri ilmestymässä ensimmäisiä säröjä ja juoni oli kääntymässä mielenkiintoiseksi, joten vietin hetken jos toisenkin yrittäen palauttaa yhteyttä, mutta turhaan – puhelinpiuha oli mykkä. Seuraavana aamuna palveluntarjoaja Orangen puhelinpalveluun soittaessa kävi ilmi, ettei heilläkään ollut tietoa netin katkeamissyystä, joten asia laitettiin eteenpäin tekniselle tiimille. Keskiviikkona ei ollut mitään uutta kerrottavaa, mutta torstaina puhelinyhtiö PT:stä sitten soitettiin, että he olivat käyneet tarkistamassa puhelinpiuhan talon ulkopuolelta, ja se oli ihan kunnossa, joten seuraavaksi pitäisi sopia aika asuntovisiittiin. Sovimme ajan maanantaille, ja minua jo vähän ahdisti viikko ilman nettiä.
Sitten tänä iltana yhtäkkiä huomasin wlan-boksissa palavan tutun internet-valon. Oli sitten yhteys korjaantunut itsekseen. Parempi myöhään kuin milloinkaan, kai, ja nyt sitten pääsen jakamaan teille viime viikonlopun tunnelmia hiukka pohjoisemmassa.
Söpöysvaroitus!
Torstai-iltana matkustin Koblenziin, jossa vaihdoin junaa Münchenin suuntaan. Junailun päätepiste oli Frankfurtissa, josta pyrähdin lennolla Helsinki-Vantaalle. Kahden eurooppalaisen pääkaupungin väliseen matkaan meni noin 9 tuntia, mutta perjantai-aamuna heräsin vanhempieni luota ja pääsin tekemään tuttavuutta perheen uusien tulokkaiden kanssa.
Tarkentaminen oli vaikeaa, koska pennut eivät pysyneet hetkeäkään paikoillaan.
Ragdoll-pentujen silmistä tulee minulle aina mieleen Paavo Väyrynen.
Yhteiskuvahetki sen jälkeen, kun pennut oli heitetty samaan kasaan
Lisää pentujen kuulumisia voi lukea Dollgarden’s pentublogista
Emoa ei paljoa kiinnostanut pentunsa, sillä pentujen isoäiti oli ottanut pennuista hoivavastuun.
Tällä hetkellä minulla on maailmalla kolme kotia, joihin kaikkiin on yhtä mukava palata. Atlantassa on ihana heittäytyä pitkäkseen sohvalle, jonka ostamiseen käytimme kolme kuukautta, käydä makoilemassa meidän uima-altaallamme ja antaa tuulen hulmuta hiuksissa avoautomme kyydissä. Luxemburgissa asemalta kotiin kävellessä olen aina yhtä ihastunut kaupungin keskustaan, pikkuputiikkeihin ja puistoon matkan varrella ja kotiudun mielelläni juuri sopivan kokoiseen yksiööni – pienempään ei mahtuisi, isompaa ei jaksaisi siivota. Helsingissä taas vanhempieni aina täyden jääkaapin lisäksi arvostan sitä, ettei ikinä tarvitse miettiä kulkemista. Sijainnit ovat niin itsestäänselviä, ja julkisissa voi rauhassa keskittyä kirjaan, koska pienestä vilkaisustakin ikkunasta ulos tietää heti, missä on.
Tuttujen metroasemien lisäksi toki arvostan minulle tärkeitä ihmisiä, mutta ehkä tässä ei tarvitse toistella itsestäänselvyyksiä.
Koska olin Suomessa vain yhden viikonlopun ja ystäville jäi vähän aikaa, piilouduin vanhan ”lapset ovat lapsia vain hetken”-sanonnan taakse ja suosin lounas- ja kahvikutsuissa jälkikasvullisia tai niitä pian saavia ystäviä. Tämän lisäksi näissä ystävissä kätevää oli, että heillä oli aikaa nähdä silloin, kun kaikki muut olivat töissä.
Viimeisin neuleprojektini, saksalaistyyliset ”nahka”housut, saavat vielä hetken odottaa käyttövuoroaan
Vähän vanhemman vauvan mielestä minussa mielenkiintoisin ominaisuus oli jalkani. Keltainen jalka! Miten hassua!
Painavin syy Suomeen tulolle oli, että Iiro oli käymässä Suomessa samaan aikaan. Yhdessä heittäydyimme turisteiksi tuttuun kaupunkiin ja kävimme katsomassa kahta lempparipaikkaani – sitä suuremmalla syyllä, kun Iiro mainitsi, ettei ollut koskaan käynyt niissä!
Kiasmaan pääsi ilmaiseksi sisään, kun veti päällensä raitapaidan. Rajasin Iiron tästä kuvasta pois, sillä tarjolla lainaksi oli vain pienehköjä kireitä naistenpaitoja.
Lempparipaikkani Kiasmassa on itseasiassa kauppa ja kahvila. Minä, onnellinen kuluttaja.
Kansallismuseo – vajaa sata vuotta yrmeitä freskoja
Tämä on lempparein näyttelyesineeni koko museossa. Muistan tutkineeni Huittisten hirvenpäätä jo 6-vuotiaana, kun se oli ensimmäinen esillä oleva esine museon aulassa freskojen alla.
Helsingissä päin liikkuville tiedoksi, että vielä lokakuun ajan Kansallismuseossa on näyttely karttojen historiasta sekä A.E.Nordenskiöldistä. Kyseinen tutkimusmatkailija pääsi näyttelyn ansiosta Historialliset sankarit ja esikuvat-listalleni. Eipä siinä vielä mitään, että purjehtii ensimmäisenä Koillisväylän, jää matkan varrella jäihin yhdeksäksi kuukaudeksi ja uhmaa Venäjän tsaaria, mutta se, että pääsee Don Rosan Ankka-sarjakuvien sivuille! Siinä vasta saavutus!
Tuo vasemmanpuoleinen kello minulle heti nyt!
Viikonloppu oli ohi nopeasti, ja sunnuntaina lensin takaisin Luxemburgiin. Kuluva viikko on mennyt matkasta toipumiseen, mikä on tarpeen, sillä Iiro on Suomessa vielä tulevan viikonlopun – ja minä myös. Huonoista yhteyksistä huolimatta Helsinki on lähempänä kuin Atlanta.
Junassa matkalla Frankfurtiin vanha mies mumisi minulle jotain saksaksi katsellen takkiani. Vastasin englanniksi, etten ymmärtänyt mitään, ja ehdin jo hetken pelätä, että saisin kuulla taas kritiikkiä pukeutumisestani; viimeksi pukeutumistani kommentoinut ranskaa puhunut vanha mies halusi tulkin avulla tehdä minulle selväksi, että kenkäni ja sukkahousuni eivät sovi yhteen. Saksalaismies sen sijaan vaihtoi englanniksi ja totesi: Very nice coat, very nice. Is it from Germany? Kyllä, Trieristä ostin viikko sitten, vastasin ja hymyilin siihen saakka, kunnes huomasin Frankfurtin lentokenttäloungessa hiiriä.
Varsi-nainen olet! Maailmankansalainen – kuuletko sen joka viikko vai kenties joka päivä? :) Viimeisessä kuvassa ikään kuin yhdistyy (anteeksi jo etukäteen mutta pitää näköjään sanoa…) keskieurooppalainen tyylikkyys, amerikkalainen positiivinen itsevarmuus ja perin suomalainen tausta. Mahtava kuva ja mahtava takki.
Mulla on muuten ihan samanlaiset kuvat niin hirvenpäästä kuin kellokaveruksista.
Kiitos, otan nämä kehuina, eli ei tarvitse pyytää anteeksi! Kuulen tuota maailmankansalaiskommenttia tai sen variantteja yllättävän usein, mikä tuntuu vähän omituiselta, kun itse ajattelen, että olen vain ”ajautunut” maailmalle sen sijaan, että olisin aktiivisesti pyrkinyt pois kotimaasta. Lisäksi joka kerta, kun vilkaisen Frequent Flyer -pistemääriäni, tulee pieni kolottava fiilis, että näinkö sitä hiilijalanjälkeä pienennettiin… mutta c’est la vie!
Ihailuksi se oli toki tarkoitettukin. :) Minä tunsin myös huonoa omaatuntoa hiilijalanjäljestä mutta tulin samaan johtopäätökseen, elämä on, ja siitä vaan tuli tällaista.
Toi takki on kyllä magee. Miten noiden kisujen silmistä tulee mieleen Pave? Ei mulle vaan. Bicolourit kyllä näyttää kauhean väsyneiltä, kun niillä on tummat silmänaluset. :) Mutta vauvelit ovat aina NIIN söpöjä! Toi eka kuva varsinkin on ihanan touhukas.
Me ollaan tänään menossa kattelemaan tota karttanäyttelyä, kun Kansallismuseoon pääsee ilmaiseksi. Suunnistajalla on joku pakottava tarve mennä katsomaan vanhoja karttoja. Mä olen vähän iiromainen siinä, että itsekin olin tukevasti aikuinen, kun menin ekaa kertaa Kansallismuseoon. Tai sitten olen ollut ekalla kerralla niin pieni, etten muista käyneeni. Eläinmuseo oli mun lapsuuteni hittimuseo.
Paven ja pentujen silmien yhteinen tekijä mun mielessäni on karsastus. Pennuilla se on eka tosi vahvaa mutta pikkuhiljaa oikenee.
Ja mä arvasin, että Supersuunnistaja kyllä raahaa sut mukanaan tonne! Huomautan samalla, että Iirolla susirajan toisella puolella vietetty lapsuus selittänee kansallismuseossa käymättömyyttä. Sulta puuttuu selitykset, varsinkin ku Eläinmuseo on ihan vieressä, siellähän käytiin lapsena samalla käynnillä! ;)
Olipa tosi kiva kun ehdit meilläkin käväistä, koska se on ihan totta, että vauvat kasvaa nopeasti. Tuokaan epeli ei kohta ole enää vauva!
No todellakin, näkee sen verran harvoin että kasvaa silmissä! ;)
Ihania kuvia pennuista ja viimeisessä kuvassa olet itse tosi tyylikäs. Kuin ranskalainen mademoiselle suoraan Champs-Elyseeltä. Mutta se on kyllä emon isosisko (Monni), joka on ottanut hoitovastuun. Aino-mummon mielestä pienten energisyys on rasittavaa.
Kiitos! Muistin kyllä, että kyseessä oli Monni, mutta enpä näköjään muistanut oikein kenen pentuja Sinksu on.
Awwww! Pennut <3 Onks toi takki Desingualin? Niide kledjut on aika sua.
Ei ole, kävin Desigualin outletissa Belgian puolella ja siellä oli 50% alessakin takit vähän liian tyyriitä… Mukaan lähti sillä kertaa vain yksi kesämekko. Tuo taas on löyty Trierin keskustan pikkuliikkeestä, joka fiilikseltään vastaa vähän niitä Asematunnelin epämääräisiä ei-merkkiliikkeitä. Desigual mullekin kuitenkin tuli tuosta mieleen!
Oi tosi hieno takki, käy sulle kuin, no, nenä päähän! :)
Kiitos! :)