Viimeiset tuhat kilometriä

Kymmenen asteen pakkasesta huolimatta automme starttasi eilen aamulla kuin unelma ja pääsimme lähtemään liikkeelle Oklahomasta auringon noustessa horisontissa.

Kaksiovisen avoauton takapenkit on kätevintä lastata täyteen matkalaukkuja ja muuta sälää katon ollessa auki – myös pakkasella

Oklahoman tasangot olivat peittyneet ohueen lumikerrokseen, joka jatkui tasaisena silmänkantamattomiin

Olimme jättäneet reissun viimeiselle päivälle eniten kilometrejä – pyöreät tuhat – ja ajotuntejakin oletimme kertyvän melkein kymmenen. Päällimmäisenä motiivina reittisuunnittelulle oli halu päästä perille, mutta myös se, ettei matkan varrella ollut oikein mitään, mihin pysähtyä. Tasaisilla pelloilla vaelteli lehmälaumoja, pikkukylissä ränsistyneet bensikset toimivat myös sekatavarakauppoina, ja tieverkko oli valtavaa ruutukaavaa jatkuen viivasuorana kymmenen mailia kerrallaan.

Horisontissa vasemmalla mustat lehmät yrittävät järsiä ruohoa lumen alta

Cherokeen kylän vesitorni. Alunperin Georgiassa asuneet cherokeeintiaanit ajettiin 1800-luvulla Oklahomaan, mikä näkyy paikannimissä.

Oklahoma ja Kansas eivät tuota pelkästään peltoja ja lehmiä, vaan myös öljyntuotanto on tärkeä osa paikallista maaseutua. Alueen alla sijaitseva öljykenttä oli aikoinaan maailman suurin tunnettu öljyvaranto, kunnes joku keksi Lähi-Idän potentiaalin, mutta yhäkin maaseutu on täynnä yksittäisten maanomistajien öljypumppuja.

Näitä oli paljon

Tästä tarvikkeet pistää pystyyn oma öljykaivo

Kansasin puolella oli ihan yhtä paljon öljynpumppausta

Sopiva paikka öljykaivolle on esimerkiksi omakotitalon takapiha…

…eivätkä lehmätkään pane pahakseen pientä pumppaustoimintaa laitumellaan

Kansasissa päätimme suunnata yhä pienempiä teitä pitkin Dodge Cityyn, mistä oletimme löytävämme lounasta. Päädyimme oikaisemaan Gypsum Hillsien läpi, missä kumpareet ja kukkulat toivat yllättävää vaihtelevuutta maisemaan. Huomasimme olevamme todellisessa erämaassa: seuraavan 40 mailin aikana näimme ehkä viisi autoa eikä yhtäkään muuta elon merkkiä.

Gypsum Hills eli Kipsikukkulat

Lounaan jälkeen maisema muuttui harmaanvalkoisesta ruskeaksi ja pellot palasivat, jos mahdollista vielä tasaisempina. Pohdimme, miltä tuntuisi tulla tänne uudisraivaajana ja pystyttää talo keskelle avaruutta. Hetken ajan vaeltelevien puhvelilaumojen tiirailu ikkunasta kuulosti hauskalta idealta, mutta sitten muistimme 30-luvun Dust Bowlin eli kuivan ajanjakson, jolloin näitäkin alueita riivasivat pölymyrskyt, ja talo ilman mitään tuulensuojaa ei enää kuulostanutkaan niin houkuttelevalta.

No minne me sitten lopulta päivän lopuksi päädyimme? Lähimmäksi veikkasi Pilvi ehdottaessaan määränpääksemme Denveriä. Uusi Amerikan-kotimme sijaitsee siitä nelisenkymmentä kilometriä luoteeseen Boulderin hippikaupungissa, jossa katukuvaa hallitsevat pyöräilijät, hipsterit ja pienpanimot – mutta siitä lisää joskus myöhemmin.

Ylitimme matkamme viimeisen osavaltiorajan juuri ennen auringonlaskua

Meidän piti alunperin saada tavaramme viimeistään jouluaatonaattoon mennessä, mutta myöhemmin muuttofirma ilmoitti, että muutto voisi olla ehkä jouluaattona. Jossain Kansasin peltojen keskellä saimme sitten lopulta yhteyden muuttofirman edustajaan, joka vakuutteli ettei ollut yrittänyt vältellä meitä vaikka selvästi oli yrittänyt, ja syykin oli selvä: tavaramme olivat yhä Atlantassa, eikä muuttofirmalla vieläkään ole tietoa, milloin ne saataisiin tänne puolelle mannerta. Joulusuunnitelmat menivät siis meidän osaltamme vähän uusiksi, ja muuttolaatikoiden purkamisen sijaan suuntaamme vuorille samoille seuduille, missä vietimme jo Thanksgivingiä.

Oikein hyvää joulua kaikille blogin lukijoille!