Juoruhetki manikyristillä

Kynsistudioita on Yhdysvalloissa joka kadunkulmassa, ja ne kaikki tuntuvat olevan vietnamilaisten omistamia. Piipahdin tänään niistä lähimpään manipedille, ja pedikyyrini teki ystävällinen tyttö, jolla oli kaunis hymy mutta jokseenkin käsittämätön aksentti. En antanut tämän häiritä, joten nyökkäsin kaikkeen että kyllä kyllä ja tulin siinä sivussa tilanneeksi erikoispedikyyrin, johon sisältyi jalkojen pitäminen muovipussissa kuumassa violetissa hyytelössä.

Siinä hierovassa tuolissa istuessani jalat muovisäkeissä toinen tyttö tuli tekemään minulle manikyyriä. Tyttö huikkaili muille manikyristeille vietnamiksi ja naureskeli heidän jutuilleen, mutta minulle hän puhui englantia täydellisellä jenkkiaksentilla, eikä mikään ihme. My both parents are from Vietnam, but I was born and raised in Colorado, hän totesi ja kysäisi, haluanko kynteni viilattavan pyöreiksi vai neliskulmaisiksi. Hän tykkäsi matkustaa, mutta ei ollut ehtinyt matkustella elämässään vielä kovinkaan paljoa, ja suurin syy oli raha. Samasta syystä hän nyt viilasi kynsiäni, sillä manikyyripaikka oli hänen äitinsä omistama, ja hän tuli tekemään sinne keikkaa ollessaan lomalla yliopistosta. Tällä hetkellä hän opiskeli biologiaa ja farmakologiaa mutta halusi jatkaa lääketieteelliseen, which really frightens me at times, but then I figure I have so much loan at the moment I just HAVE to continue to med school or I’ll never be able to pay them off.

Kynsinauhojeni rasvaamisen lomassa tyttö kertoi minulle, että oli ollut Yhdysvaltojen ulkopuolella vain kahdesti, nimittäin vierailulla vanhempiensa kotimaassa. But I didn’t like Vietnam at all! Seriously, I think I’m like the only one who hasn’t liked it, hän naurahti ja kertoi, että kesällä käydessään säät olivat olleet aivan liian kuumat ja kosteat, ja talvella taas itikat olivat syöneet hänet elävältä. Loppujenlopuksi Colorado on tosi hyvä paikka olla ja elää, hän totesi, ja yhdessä kehuimme, kuinka tämäkin päivä oli ollut kirpeän ihana talvipäivä, mutta aurinko oli kuitenkin porottanut niin kovaa, ettei takkia tarvinnut.

Manikyyri tuli valmiiksi ennen pedikyyriä, ja pedikyristitytön väkertäessä varpaisiini ”designia”, josta emme olleet kielimuurin ansiosta sen enempää kommunikoineet, sisään astahti uusi asiakas, jolla oli selvästikin pidempi asiakassuhde. Yhdessä asikas ja paikan omistaja, manikyristin äiti, istahtivat vierekkäisiin hieroviin tuoleihin juoruilemaan paikan omistajan tulevasta Vietnamin matkasta.

You gonna see your family? asiakas kysäisi kastaessaan jalkansa siniseksi värjäytyneeseen lämpimään veteen, mutta omistaja pyöritti päätään: Not this time. Only call. This vacation. Aijaa, menetkö sitten kaverien kanssa lomailemaan? Yes, a friend. Tyttökaverin? No, a boyfriend. Tässä kohtaa omistaja hymyili kainosti ja asiakas päästi kiljahduksen, jota seurasi paljon kysymyksiä sekä omistajan selostus, että hän tunsi kyseisen miehen jo lapsuudesta, mutta oli sittemmin muuttanut Amerikkaan mennäkseen naimisiin, ja mies oli mennyt naimisiin Vietnamissa. Nyt kumpikin oli taas sinkku, ja edellisellä Vietnamin matkallaan omistaja oli tavannut miehen, ja… Oh that’s so romantic! asiakas hihkui, ja kertoi, kuinka hänellä joku kaveri oli tehnyt samoin ja ah kuinka ihanaa.

Omistaja kertoi, että heidän lomansa miehen kanssa suuntautuu Pohjois-Vietnamiin. I from South Vietnam, I never been to North Vietnam before, omistaja selosti ja kertoi kiertomatkan käyvän sekä vuorilla, kaupungissa, että rannalla. Tässä kohtaa asiakas ihmetteli, minkä kokoinen maa Vietnam on? Kalifornian, Arizonan, Nevadan kokoinen? Koko kynsistudion väki kokoontui pitämään neuvonpitoa vietnamiksi ja lopulta kertoivat asiakkaalle Vietnamin olevan noin Texasin kokoinen maa, a very small country.

Niin niin, nyökkäili asiakas, joten miten ihmeessä et ole aiemmin käynyt Pohjois-Vietnamissa? You know, omistaja aloitti, we had a war… Ai niin! asiakas nyökkäsi, jolloin omistaja yhtäkkiä vaihtoi puheenvaihetta ja kertoi ex-miehensä saaneen aivoverenvuodon kolme kuukautta sen jälkeen, kun oli mennyt uusiin naimisiin. Kaikki pudistelivat päätään hetken, jonka jälkeen omistaja totesi: Lucky I not with him anymore! Asiakas nyökkäsi ja totesi: Yeah you know there are just some good things which could be bad things and bad things which could be kinda good things, that’s how it is.

Tässä kohtaa minä totesin, että lakat olivat kuivuneet tarpeeksi, työnsin Converseni käsilaukkuuni, ja sipsuttelin kotiin pimenevässä ja kylmenevässä talvi-illassa kynsistudion kertakäyttösläbärit jaloissa.