Täällä Luxemburgissa on tällä viikolla vaivuttu kylmään synkkyyteen, mutta onneksi uutiset Suomen räntäsateesta tuovat pientä lohtua, että huonomminkin voisivat asiat olla – täällä siis sentään +17 ja tihkusadetta. Vielä viime viikonloppu oli sään puolesta täyttä nannaa, ja käytimme tilaisuuden hyväksi lähtemällä patikoimaan Etelä-Luxemburgiin Haard-Hesselbierg-Staebiergin luonnonsuojelualueelle aivan Ranskan rajalle.
Iiron (oik.) ja minun patikointiseuraksemme saapui Ranskasta vanha kaverimme Jawad (vas.)
Reissumme kärsi alussa pienistä käynnistymisvaikeuksista, kun ainoana herätyskellonamme toimineesta kännykästäni oli loppunut yön aikana akku ja myöhästyimme bussista. Sunnuntaisin Luxemburgin julkinen liikenne hiljenee, ja seuraava olisi mennyt vasta kahden tunnin päästä, joten päädyimme seikkailemaan Dudelangeen vaihdollisella junayhteydellä, jota edelleen hidasti tänä viikonloppuna etelässä tehtävät raidetyöt. Siinä bussia odottaessa onneksi ehti juoda kupit teetä ja vaihtaa kuulumiset: missä nykyään ollaan töissä, milloin ollaan viimeksi kukin käyty Suomessa, missä asutaan ja missä haluttaisiin asua. Emme olleet nähneet Jawadia aikoihin, ja hän oli sinä aikana hankkinut uuden koulutuksen, työpaikan, parisuhteen ja jopa kansalaisuuden, mutta juttu luisti yhtä hyvin kuin ennenkin.
Kymmenisen metriä korkea pystysuora seinämä, jonka kivestä alue on saanut nimensä Red Rock Region
Luxemburgin ja Ranskan rajoilla on harjoitettu kaivostoimintaan 1850-luvulta lähtien, ja 1900-luvun puolivälissä siirryttiin yhä suuremmissa määrin suurin avolouhoksiin. Kaivostoiminta ajautui kuitenkin 1960-luvulla kriisiin, jonka jälkeen toiminta lopetettiin. Nykyään metsä on vallannut omansa takaisin ja alueella patikoidessa törmää valtaviin pystysuoriin seinämiin ja monttuihin, jotka eivät aivan näytä ihmisen muovaamilta. Kivi ja polut ovat punaisia raudasta.
Haardin avorautalouhoksen reunalla oli varmaan kymmenen metriä korkeutta
Vanhan louhoksen pohjalla kasvoi nykyään puita
Ei ehkä kannata mennä liian lähelle, ettei louhoksen reuna sorru
Metsät olivat täynnä kivilohkarerykelmiä
Tällä kertaa patikointi oli poikkeuksellisen eläimellinen, sillä pysähdyimme kuvaamaan monia elukoita, joista esimerkiksi tätä näin ensimmäistä kertaa ikinä:
Käärme!!!
…nojoo, siis luultiin, että kyseessä oli käärme ja saatiin pieni sätky, kun huomattiin se luikertelemassa jaloissamme, mutta kun tuo noin 30cm pitkä viipeltäjä ei vaikuttanut kovinkaan vaaralliselta (tai vikkelältä), jäätiin kuvaamaan, ja myöhempi lajimääritys netin avulla paljasti kyseessä olevan vaskitsan. Ei siis käärme ollenkaan, vaan raajaton lisko, joka ilmeisesti syö mm. näitä:
Punasiroetana!
Luulimme yllä olevaa yksilöä kuolleeksi, koska se oli hiljaa paikallaan ja sillä oli reikä päässä, mutta sitten huomasimme reiän pienentyvän ja suurentuvan. Taas Wikipedia kertoi jälkeenpäin, että tällaisilla isoilla etanoilla on pään oikealla puolella pneumostomiksi kutsuttu reikä, jota kautta se hengittää. Luonto on ihmeellinen.
Perhosia mainostettiin monessa opastaulussa, ja niitä myös lenteli paljon ympärillämme, lähinnä alla olevaa sinistä sorttia. Jonkun opastaulun kohdalla jäimme tutkimaan perhosten lajinimiä saksaksi ja ranskaksi, ja Iiro kertoi Jawadille grand porte-queuen suomenkielisen nimen olevan ritariperhonen. Jawad siihen totesi, että yöperhoset eivät yleensä ole noin värikkäitä… K-night!
Tämä perhonen lajimäärittäytyi myöhemmin internetin avulla hohtosinisiiveksi
Hervoton muurahaiskeko
Kaupunkilaistytölle yksi siisteimmistä eläinkokemuksista reissulla oli kuitenkin tämä:
Valtava lammaslauma tukki polun
Bääkonsertti! Näitä jahtasi paimen ja pari lammaskoiraa.
Karitsatkin oli otettu mukaan. Mielettömän söpöjä!
Karitsat patikoijat havaitessaan yrittivät tunkea lähemmäs lauman keskipistettä
Jos joskus muutan maalle, hankin pihalle lampaita. Sen sijaan kaupungissakin voisi keskittyä kukkiin, mutta ne eivät ole minua ikinä erityisesti kiinnostaneet. Tämän sentään tunnistin:
Kukkaloistosta tunnistettavimpia olivat unikot
Unikkojen lisäksi huomasin metsämansikoita. Lisäksi alueella oli mainostettu olevan useita satoja erilaisia orkideoja, mutta niitä emme huomanneet. Ehkä nyt ei ollut vielä orkidea-aika.
Kääpiä löytyy aina
Patikointireitti kulki usean kilometrin verran Luxemburgin ja Ranskan rajaa pitkin, ja yllätykseksemme raja oli kuin olikin merkattu. No, jossain määrin merkattu. Oli siellä sellainen ruosteinen hajalla oleva aita, jonka päättelimme rajaksi.
Vanhaa raja-aitaa Luxemburgin ja Ranskan välissä
Iiro Ranskan puolella köyttä – ja ilman passia! Kohta tulee sakot laittomasta rajanylityksestä!
En oikeastaan tiedä, milloin viimeksi tällä rajalla on ollut kenellekään minkäänlaista merkitystä. Milloin tätä on vartioitu? Milloin rajanylityksiä on valvottu? Onko tätä koskaan jouduttu puolustamaan kumpaankaan suuntaan? Jonkinlaisia juoksuhaudan näköisiä rajalla oli, mutta ne olivat suurimmaksi osaksi sortuneet vuosikymmeniä sitten. Ja hyvä niin.
Jokunen vuosi on vierähtänyt siitä, kun joku on vetänyt rajavaijerin, kun kerran puutkin olivat ehtineet kasvaa niiden ympärille
Danger: Crevasses eli varokaa juoksuhautoja
Saavuttuamme reissun päätepisteeseen Rumelangeen meinasimme vielä käväistä kaivosmuseossa, mutta kierros kaivoksessa olisi kestänyt noin kaksi tuntia ja viimeinen bussimme takaisin kaupunkiin lähti tasan kahden tunnin päästä. Ensi kerralla siis. Nyt jalkojen lepuuttaminen terassilla ei tuntunut yhtään huonolta idealta.
Melkoinen sanahirviö nimi tuolla luontoalueella. Olen ihan kujalla aina noista ranskalaisista paikan-nimistä-sieltä-sun-täältä :p Ehkä ei enää vahdita rajoja keskieuroopassa. Olis iteki hauska päästä käymään keskieuroopassa niillä rajapaikoilla joissa esim kolme valtiota kohtaa. Meillähän on täällä ”melko” lähellä tuolla käsivarressa Ruotsin, Norjan ja Suomen. Venäjän puolelle en taitais uskaltaa mennä hyppimään ilman lupia :p
Mä joskus aikoinaan UKK-puistossa lueskelin erään autiotuvan vieraskirjaa, ja sinne oli jotkut kertoneet eksyneensä keskellä tammikuuta lähelle Venäjän rajaa. Jotenkin se oli havaittu rajavartiostossa ja sieltä oli joku tullut moottorikelkalla ensin kovistelemaan ja sitten ohjaamaan kauemmas rajasta. Eli joo, vähän eri tasolla tämä. :)
Kylläpä näytti vihreältä ja ihanalta. Juuri perjantaina sanoin, kun oltiin luolastolla, että kyllä aavikkokin on todella kaunis. Mutta kyllä mä jo innolla odotan suomilomalta vihreyttä, metsäkävelyjä ja sitä oikeasti upeaa luontoa!
Vaihtelu virkistää taitaa olla tässä olennaista, kyllä mulle aavikon karu kauneus kelpaisi. :) Tää ilmiö taitaa näkyä kaikkialla: Kalliovuorten kansallispuistossa yksi suosituimmista nähtävyyksistä on järvi. Siis järvi! Mekin kävimme katsomassa eikä kyllä ollut sen erikoisempi kuin monta tuhatta samanlaista Suomessa, mutta siellä oli jengi innoissaan kun tämä järvi oli _jäässä_!
Teillähän on siellä lammasruuhkat ja vihreyttä aivan kuten Skoteissa :)
Hauska tosiaan, miten helppoa on nykyään vaihtaa maata joillain rajoilla kun toisilla taas syynätään niin maan perkuleesti passeja ja kuulusteluja myöten.
Mulle kyllä tämä syynäämättömyys sopii. Miten ihmeessä luxemburgilaiset ovat sietäneet passintarkastuksia aiemmin, sitä en tiedä. Täällä kuitenkin tulee käytyä ulkomailla harva se viikko…
Olipa huikeita eläin- ja muitakin kuvia! Lampaat ovat minustakin jostain syystä erityisen sympaattisia – ehkä siksi, kun niiden palleromainen ulkomuoto muistuttaa vähän nallea. :-)
Hehe, niinjoo, sulle nämä nallet oli erityisen lähellä sydäntä. ;)
No joo! Rajoista ja rajanylityksistä riitäisi asiaa. Jos tuosta Dudelangesta vaeltaisi päivämatkan itään, niin pääsee Schengeniin. Luxemburgilaisilla lienee ollut hyvä syy ajaa tuota Schengenin sopimuksen aikaansaamista.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Schengenin_sopimus
He, he! EU- vaalien yhteydessä tuli tietooni Front Nationalin kuulemma haluavan, että Ranska vartioi itse omia rajojaan. Marina le Pen ei liene tarkoittanut tosissaan, että Ranskaa pitäisi suojella tuollaisilta ”terroristeilta” kuten kuvasta näkyy. Mahtaisi syntyä aikamoinen rajakahakka tuosta rajanpinnassa kasvavasta puustakin.
Tietenkin Schengenin alueen ulkorajoilla olevilla mailla on rajaongelma, mutta en usko että Marina le Pen´in keinolilla ne ratkaistaan.
Muuten Suomikin on Schengenin alueen ulkorajalla.
Juu, viime kesänä patikoinkin tuota rajaa itään Schengeniin ja pohdin samaa. :) Sitä pohdintaa löytyy muuten täältä:
http://salamanteri.net/georgia/2013/08/patikointia-myota-ja-vastoinkaymisissa/
Marine Le Penin tekemisiä en ole pahemmin jaksanut seurata. Pitäisi varmaan ruveta seuraamaan, kun näyttää olevan jatkossa vaikutusvaltaisempi hahmo Ranskan politiikassa.
Sorry! Ei ollut tarkoitus lähettää edellistä nimettömänä.