Toivottavasti jokainen on tähän mennessä kuullut jo EU:n lentomatkustajien oikeuksista: jos kone myöhästyy tarpeeksi tai jos lento perutaan eikä täysin vastaavaa tarjota, lentoyhtiö on velvoitettu korvauksiin, oli syy sitten inhimillinen virhe tai tekninen vika. Koska korvausten hakeminen lentoyhtiöiltä on kuitenkin yleensä vaivalloista ja aikaavievää, tätä helpottamaan on pulpahtanut pinnalle monta yritystä, jotka hakevat korvauksia puolestasi ja vievät välistä siivun omaan taskuunsa. Lopputuloshan on silti parempi kuin se, että jättää korvaukset kokonaan hakematta. Tänään törmäsin uuteen yritykseen nimeltä AirHelp, joka vie palvelun uudelle tasolle.
AirHelpin idea on, että annat sille pääsyn omalle Gmail-tilillesi, josta sivusto kaivaa esille kaikki lentolippuvahvistukset. Tämän jälkeen se tarkistaa, onko joku lento ollut myöhässä tarpeeksi, jotta siitä saisi korvauksia. Tarkistamisen lisäksi sivusto piirtää hauskoja käppyröitä ja tilastoja matkustamisestasi.
Lähtökohtaisesti sivuston idea on mielestäni loistava jo ihan senkin puolesta, että siitä saa ulos hauskoja tilastoja. Sivusto esimerkiksi kertoo, että minä olen viimeisen parin vuoden aikana lentänyt 202 841 kilometriä ja istunut koneessa 289 tuntia (melkein kaksi viikkoa!). Näiden lisäksi sain tietää, että olen saanut kosmista säteilyä noin 57 mikrosievertin edestä (noin 25 kertaa suositusten verran, kuinkahan paljon syöpäriskini on kohonnut…) ja lukiofysiikasta tutun ajan suhteellisuuden ansiosta olen matkustanut ajassa noin 180 nanosekuntia tulevaisuuteen. Olen siis reilun sekunnin tuhannesosan verran nuorempi kuin joku, joka on syntynyt täsmälleen samaan aikaan ja kykkinyt koko elämänsä maankamaralla!
Tilastojen kannalta ongelma on, että sivusto katsoo kaikki lentoliput sähköpostistasi, ei sen enempää eikä vähempää. Tarkkaa listausta ei ole, mitkä kaikki lennot se on löytänyt, mutta reittikartasta voin nähdä, että mukaan on eksynyt pari Iiron lentoa, joista Iiro on lähettänyt minulle lentoliput tiedoksi, ja toisaalta luulen, että ainakin yksi mannertenvälinen lento on jäänyt puuttumaan. Lonkalta arvioisin, että tilastoissa on minun kohdallani 10% ylimääräistä, mutta tarkemmin on paha sanoa.
AirHelp löysi minulta yhden lennon, josta sen mukaan voi hakea korvauksia: vuoden 2013 juhannuksen perutun lennon. You might be eligible to claim up to $400 from your 1 interrupted flight! sivusto hehkuttaa, mikä on jossain määrin mielenkiintoinen ”fakta”, sillä sain tuosta hyvästä kinuttua KLM:ltä 600 euroa korvauksia, noin tuplat sivuston arviosta. Jos siis olisin hakenut korvauksia tuota kautta, todennäköisesti sivusto vetäisi puolet välistä – mikä edelleenkin olisi parempi lopputulos minun kannaltani kuin se, että en olisi saanut korvauksia ollenkaan. Tässä tapauksessa korvausten hakeminen oli helppoa eikä vaatinut kuin yhden mailin lentoyhtiölle, joten suosittelen ainakin aluksi yrittämään omatoimisesti.
Sen sijaan AirHelp ei löytänyt niitä kahta myöhässä ollutta lentoa, joista molemmista olin myös oikeutettu korvauksiin, eli sivustoon ei kannata luottaa sokeasti, vaan itsekin kannattaa tuntea omat oikeutensa. Niistä toisista sain korvaukset, toisessa taas piti lähteä tappelemaan. Se tarina päättyi siihen, että valitin EU-kuluttajavirastoon, joka laittoi valitukseni eteenpäin Luxemburgin lentoliikenteestä vastaavalle viranomaistaholle, joka tulkitsi EU-säädöstä yksiselitteisesti väärin. (Miten ei aiheesta vastaava virkamies voi tuntea lakia!!) Valitus olisi kuitenkin pitänyt tehdä luxemburgilaiseen tuomioistuimeen, joten tässä vaiheessa minun jaksamiseni loppui. Peli lentoyhtiöiden kanssa on kahden vuoden aktiivisen lentämisen jälkeen 3-1 minun hyväkseni, mutta mieluummin olisin aina ollut ajoissa perillä.
En tajunnut, että AirHelp toimii tuollakin tavalla. Yksi lukija vinkkasi siitä hiljattain blogiin meidän epäonnisen Italian matkan jäljiltä. Sen ansiosta laitoin AirHelpin kautta valitusta menemään Vuelingille. Lentoyhtiön kanssa tappelusta ei tullut mitään, joten jos AirHelpin ansioista saadaan joskus korvauksia perittyä, maksan heille ilomielin sen 10% tappelupalkkiota :)
Hei kerro jos tuo tuottaa tulosta! Näistä firmoista on kuullut aika paljon, mutta vielä en ole kuullut keneltäkään omakohtaista kokemusta, onko tämä auttanut tilanteissa, joissa on ensin yrittänyt itse.
Joo, mä ilmottelen, jos se joskus tuottaa tulosta. AirHelp on tässä kuitenkin jo parin viikon välein laittanut väliaikatiedostusta vain ilmoittaakseen, että lentoyhtiöltä ei ole tullut vastausta, ja myös että prosessi saattaa kestää useampia kuukausia. Sitä odotellessa.. :)
Hei tää on mielenkiintoinen. Jännä nähdä miten Annikan juttu Airhelpin kanssa etenee!
Saako nuo tilastot ihan vain jotenkin liittymällä vai pitääkö siitä maksaa jotakin?
Ei tarvinnut kuin liittyä, eli painaa nappia tällä sivulla: https://app.getairhelp.com/scanner
Mutta tuo toimii siis vain, jos sulla on kaikki lentoliput Gmailissa. Mulla sattui olemaan. :)