Minulla ei ole lempiruokalajia. On monta suosikkia – hyvät burgerit, osterit, etanat, ravut, raaka kala, tartarpihvit, ja mitä tahansa missä on juustoa, munakoisoa tai avocadoa, ja tämä lista ei ole kattava – mutta ehdoton ykkönen vaihtelee päivän mukaan. Juuri nyt se voisi olla poronkäristys puolukkahillolla.
Matkalla tykkään syödä ravintoloissa, jossa on pöytiintarjoilu. Kotona tulee kokattua niin paljon, että matkoilla lähden sille linjalle vain, jos käytössä on kunnon keittiö, syömässä kavereita tai perhettä ja voimme viettää iltaa hauskasti keskenämme kämpillä. Lounas voi hyvin olla pikaruokaa tai street foodia, mutta illallisen syöminen paikallisessa ravintolassa on osa matkustuskokemusta. Buffeteista en perusta, koska arvostan ravintolaruoassa myös annosten asettelua.
En muista koskaan pettyneeni matkalla maan ruokakulttuuriin. Joskus se on ollut aika yksinkertaista, ja viikon Turkin purjehduksella saattavat kebapit tulla korvista ulos, mutta karvaimmat pettymykseni olen kokenut matkan päällä: lentokoneruoassa tulee yhä välillä vastaan syömäkelvottomia tapauksia, ja miksi ihmeessä Deltan Atlantin ylittävien koneiden lihaton vaihtoehto on aina samaa tomaattipastaa?
Rakastan alkupaloja, ja buffeteissa yleensä syön itseni kylläiseksi alkupalapöydästä. Tästä syystä myös ravintolassa usein haluan tilata alkupalan, vaikka ei olisi erityisen nälkä. Yhdysvalloissa kätevästi alkupalat on yleensä tarkoitettu jaettavaksi ja pääruoankaan jakamista ei katsota kieroon, mikä helpottaa, kun haluaisi maistaa kaikkea.
Lempparipizzani on boulderilaisen Backcountry Pizzan The Works, johon tulee chorizoa, jauhelihaa, sieniä, fetaa, banana peppereitä ja oliiveja. Perusamerikkalaispizzeriassa käännyn yleensä pepperonipizzan puoleen. Lapsena amerikkalaisessa koulussa kouluruokalassa oli muuten aina perjantaisin tarjolla pizzaa – makuvaihtoehtoina ”juusto” tai ”pepperoni” – ja pepperonipizza muistuttaa minua kierolla tavalla lapsuudesta.
Olen käynyt pariin otteeseen lomalla ruoanlaittokurssilla – kerran Unkarissa, kerran Vietnamissa – ja se on ollut aina hauska kokemus. Erityisesti arvostan ruoanlaittokursseissa sitä, että opetetaan erilaisia tekniikoita, koska ruoka-ainelistaukset voin lukea kotonakin keittokirjasta. Esimerkiksi Unkarissa opetettiin kädestä pitäen, missä vaiheessa kurpitsafőzelék on kypsää, kun taas Vietnamissa käytiin läpi kesärullien oikeaoppista rullausta sekä sitä, miten tomaatista saa leikattua ruusun.
Vielä pari vuotta sitten olisin vannonut intialaisen keittiön nimeen, mutta aika Keski-Euroopassa teki tehtävänsä: parhaimmat safkat löytyvät Ranskasta. Ranskalainen keittiö on uskomattoman laaja ja oikeastaan koostuu 22 eri keittiöstä, jokaisella alueella omansa. Siihen mahtuvat sopusoinnussa niin normandialaiset galettet (suolaiset tattariletut), alsacelainen ”hapankaali lisukkeilla” (eli noin kymmenellä erityyppisellä lihalla) kuin burgundilaiset etanat, yksi lempparialkupaloistani.
Juomapuolella olen tykästynyt amerikkalaisiin oluisiin: niitä on miljoonaa eri sorttia, ne on tehty rakkaudella ja intohimolla pienpanimoissa ja ne ovat Atlantin tällä puolen hyvin kohtuuhintaisia. Erityisesti IPAt ja Pale Alet ovat mieleeni. Ainoa, mikä puuttuu, on gueuze, belgialainen kirpeä olut, joka on lemppariolutlaatuni – mutta senkin lähipanimomme Upslope otti juuri kausioluekseen.
Kotona syömme aika kansainvälisesti kiitos keittokirjainnostukseni. Tykkään laittaa uusia reseptejä, ja keittokirjoja valikoituu monipuolisesti ympäri maailman. Kestosuosikki on Iiron vuosia sitten Malesiasta tuliaisena tuoma The Asian Kitchen, josta viimeksi kokkasin indonesialaista. Aktiivisimmin tällä hetkellä käytössä on Pariisista ostettu Recettes de brasserie, josta treenaan ruoanlaiton lisäksi ranskankielistä ruokasanastoa. Lisäksi aina kun on aurinkoinen ilta, testaamme grillissä lähikaupan laajaa BBQ-kastikevalikoimaa.
En ota eväitä matkalle muuta kuin korkeintaan ensimmäiseen kulkuvälineeseen. Pitkille junamatkoille Luxemburgista nappasin yleensä asemalta patongin tai aamuisin croissantin. Coloradossa taas lataamme auton täyteen vettä ja limsaa, ja vuorille suunnatessa otamme hätävaraksi mukaan myslipatukoita.
Tuliaisiksi kannan yleensä kotiin jotain paikallista ja hyvin säilyvää: Burgundista toin dijon-sinappia eri mauissa ja paikallisia aniskarkkeja, Waterloosta toin paikallisen panimon Napoleon-olutta, jollaista kuulema Napoleonin joukot litkivät 200 vuotta sitten, ja Irlannista mukaan tarttui viskimaustettuja kinuskikaramelleja. Parhaat tuliaiset ovat kuitenkin Suomesta: turkinpippureita, liitulakuja, UFO-karkkeja, Fazerin sinistä, dippimaustepusseja (erityisesti American-dippimiksi, jota ei todellakaan saa Amerikasta) ja ruisleipää.
Kirjoituksen pohjana on käytetty ruokahaastetta, jonka bongasin blogeista London & beyond ja Pää pilvissä. Haastan samalla Soilen, Lauran, Anskun ja Emmin kertomaan blogeissaan omista ruokatottumuksistaan matkoilla – ja kaikki Twitterissä hengaavat tulemaan keskustelemaan aiheesta ensi maanantain #matkachatiin klo 20 Suomen aikaa!
Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu,Kaukokaipuun Nella ja Veera Bianca. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @globecalledhome.
Syöminen on kyllä yksi matkailun kohokohdista. :) Jos ollaan jossain huoneistohotellissa, saatan syödä aamiaisen itsetehtynä, mutta kaikki muut ruoat sitten ravintolassa. Tämänhetkinen suosikkikeittiöni on kreikkalainen, ja ehkä elämäni paras ateria oli pienellä Anafin saarella syöty tuore miekkakalapihvi. Se oli niin hyvää, että tilattiin jälkiruoaksi vielä toinen. :D
Toivon kasvattavani myös tuosta lapsesta innostuneen ruokamatkailijan, mutta katsotaan miten käy. Ainakin se on saanut valkosipulin yliannostuksen jo äidinmaidossa. :D
Mä olen pariin otteeseen perustellut huoneistohotellia ajatuksella ”siellähän voi säästää rahaa kun kokkaa itse”… joo niin varmaan. :D Ainoa, mitä tulee käytettyä, on mikroa, jos pitkän ajomatkan jälkeen pääsee perille niin myöhään, että ravintolat ovat menneet kiinni. Mikrossa saa sitten lämmitettyä iltapalaksi quesoa nachojen seuraksi. (Juu, ihan hyvä iltapala!)
Mulla on hyvin vähän käsitystä kreikkalaisesta keittiöstä. Se, mitä puolikreikkalainen kaverini on kokannut, on ollut hyvää, ja yli 10v sitten purjehdusreissulla Kreikassa muistan tykänneeni ruoista, mutta selvästi sinne pitäisi joskus päästä uudestaan.
Onnea lapsen moniruokaiseksi kasvattamiseen. ;)
Me ollaan itse asiassa Mikan kanssa monesti ihmetelty, miksi kreikkalainen keittiö ei ole sen tunnetumpi tai suositumpi Suomessa. Kuitenkin Kreikka taitaa olla suosituin lomakohde Välimerellä. Toisaalta ehkä monen Kreikassa käymättömän suomalaisen käsitys ruoasta on yhtä kuin kouluruokalan moussaka, jolla ei ole mitään tekemistä aidon kanssa, ja lehmänmaidosta tehty salaattijuusto, joka maistuu siis ihan erilaiselle kuin aito feta.
Muutama vuosi sitten olin ollut Kreetalla samaan aikaan kuin silloinen työkaverini. Matkoja muistellessa mä hehkutin kuinka ruoka siellä oli parasta ikinä (ne kaikki ihanat pitkään haudutetut lampaat ja kokonaisena grillatut kalat, oi nam), ja kollega valitteli kuinka ruoka oli ollut aika pahaa heidän all inclusive -hotellissaan. Jepjep, miksiköhän välttelen AI-hotelleja…
Haha, nälkähän tässä tuli :D Mä otan varmaan juuri ruokakuvia ylivoimaisesti eniten instaan, kauniita ruoka-annoksia on vaan niin kiva kuvata! Kiitos haasteesta, täytyykin katsoa mitä saan aikaiseksi!
Mä muistelinkin, että sulla ainakin kuvamateriaalia riittäisi. ;)
Mä tunnustan olevani sen verran kranttu etten aina uskalla maistaa paikallisia erikoisuuksia reissuillani ja ulkona syöminen on myös ensimmäisten asioiden joukossa, mistä karsin, kun pienellä budjetilla reissataan. Kyllä ruoka on silti minulle tärkeimpiä elämyksiä matkoillakin – söi sitä sitten supermarketista raahattuja eväitä piknikillä puistossa tai jossain kivassa ravintolassa. :) Tuommoinen ruoanlaittokurssi vois olla reissun lomassa kiva!
säppä on viimeisimpänä kirjoittanut: Mikroseikkailulla saaristossa
Ruoka on todellakin asia, joka tekee ison eron matkabudjettiin. Siihen voi käyttää tosi paljon rahaa, tai sitten voi säästää pienen omaisuuden, ja tämä tulee aina huomattua reissun jälkeen kun miettii, mihin sitä rahaa oikein meni. Noi puistopiknikit on todella hyvä idea, koska maissa, joissa ne ovat tapana, sehän on kokemuksena vähän kuin paikallisravintolassa söisi.
Ei vitsi miten herkullinen postaus. Ranskalainen ruoka on itselleni suhteellisen tuntematonta aluetta. Syöminen on kyllä niin tärkeä osa matkailua ja siihen liittyviä elämyksiä. IPA ja Pale Ale kuuluvat oluista myös mun lemppareihin, samoin wieckse Witte. Buffet ei oo oikein mun mieleen, vaan ravintolaelämykseen kuuluu pöytiin tarjoilu.
Jenna on viimeisimpänä kirjoittanut: Iloinen kesä
Mun piti googlata wieckse Witte! Mutta joo, hyvät saksalaiset tai hollantilaiset vehnäoluet ovat munkin mieleeni, sitruunaviipaleella tietenkin. Harmi, ettei niitä osata kaikkialla tehdä. Esim Tsekeissä vehnäoluet (silloin harvoin kun niitä sai) maistuivat poikkeuksetta hiivalle.
Taidan olla harvinainen otus, kun ei sillä ruualla ole, matkoillakaan, niin hirveästi väliä, kunhan saa jotain syötäväksi kelpaavaa silloin kun tulee nälkä. Mutta parista asiasta olen kyllä samaa mieltä kanssasi: Ranskassa saa todella hyvää ruokaa, vaikka vaan työpaikkalounaalla, ja buffetista syöminen tekee koko syömistapahtumasta levottoman, mutta tietysti joskus pikaiseksi tarkoitetulla lounaalla sillä on paikkansa.
Olen myös jokseenkin epäluuloinen outoja ruoka-aineita kohtaan, mutta niinpä olen sitten käynyt niin Intiassa kuin useammassa maassa Afrikassa saamatta vatsatautia :-)
Pirkko / Meriharakka on viimeisimpänä kirjoittanut: Yhden tähden Michelin-ravintolassa
Vähän naurattaa, kun kirjoitat, ettei ruoalla ole paljoa väliä, ja sitten viimeisin postaus on Michelin-ravintolasta… :D
Mutta todellakin, ranskalaiset osaavat työpaikkalounastamisen. Olen käsittänyt, että heille lounas olisi oikeasti päivän tärkein ruoka, ja siksi siihen panostetaan. Välillä se käy jopa ärsyttäväksi, kun kollegat nirsoilevat ja valittavat, että ei voi mennä kanttiiniin syömään vaan pitää lähteä ravintolaan, koska kanttiinista ei saa tasokkaita alkupaloja.
Mä olen saanut turistiripulin vain kerran, ja jälkikäteen analysoituna syynä oli huono käsihygienia: tarjoilija koski ruokaan antaessaan sitä minulle. Tällä perusteella rohkenen väittää, ettei kyse ole niistä ruoka-aineista vaan siitä, miten ne lautaselle päätyvät!
Se Michelin-ravintola meni sarjaan nähtävyys tai kokemus :-)
Kommentoinkin juuri Pirkolle, että viime aikoina ei liiemmin ole ravintoloissa syöty. Ruoassa jos jossain säästän ja olen joskus niinkin pihi että pärjään koko viikon muutamalla kympillä. Mutta… kunhan sitä taas maailmalle pääsee niin varmasti herkuttelen jotain, en ehkä niissä hienoimmissa ravintoloissa, mutta mitä nyt tien päällä mieleen juolahtaa. Parasta mitä olen muuten Ranskassa syönyt on varmaan tuoreet salaatit, etanat ja crepesit ihan Pariisin pienissä paikallisissa. Nykyään kun en juurikaan syö viljaa niin monet vanhat suosikkiruoat, kuten italialainen on aika minimissä…
IPAsta en tykkää mutta Palet miellyttää. Maistapa joskus Alaskan Whitea, Freeride APA:a tai Alaskan Summeria, jos osuu kohdalle. Ne on mun omat suosikit vanhan kotipaikan panimosta! :)
Kea | Deep Red Blues on viimeisimpänä kirjoittanut: Campvibes
Onneksi monessa paikkaa löytyy hyvää ruokaa myös halvalla, ja Jenkeissä säästää jo pitkän pennin, kun litkii pelkkää vettä. Nuo juomasuositukset pitää laittaa korvan taakse ja ottaa mukaan seuraavan kerran, kun suuntaa viinakauppaan. Meillä lähellä on yksi, jossa olutvalikoimaa on monta kymmentä hyllymetrillistä, eli veikkaan, että nuokin sieltä löytyvät!
Mielestäni ruoalla on väliä ja usein muistankin, mitä jossain reissulla syötiin siinä tietyssä paikassa. Alunperin oma must lista oli pöytiintarjoilu ja pöytäliina, mutta pöytäliinasta olen jo luovuttanut. Voisihan siinä säästää, mutta menee matkasta jotain sivu suun (hah!).
Leena on viimeisimpänä kirjoittanut: Tot Hill Farm – Asheboro NC
Minullakin oli ennen tuo pöytäliinavaatimus, mutta kun on tullut yhä enemmän siistejä paikkoja, joissa on vain puupöydät, niin nykyään riittää, että tuolit eivät ole muovia. :D
Minustakin ruoka on ehdottoman tärkeä osa matkailukokemusta! Retkimeiningeissä tulee laitettua itse paljon ruokaa trangialla, mutta kaupunkilomilla pitää ehdottomasti päästä ravintoloihin syömään. Ruokarajoitteisena ja myös omasta valinnastani lihattomana ruokailijana monessa paikassa jää paikallisia herkkuja testailematta, harmillisesti. Matkustelun ja siihen liittyvien ruokaelämysten vuoksi toivon, että joskus vielä keksitään ihmelääke jonka avulla keliaakikot voisivat syödä vehnää! Ehkä juuri näiden rajoitteiden takia joidenkin maiden ruokakulttuurit eivät ole hirveästi napanneet, mutta luulen, että jos voisin ja haluaisin syödä kaikkea, olisin löytänyt niistäkin paikoista hienoja erikoisuuksia. Saa nähdä, miten Ranskassa käy tällä kertaa :)
Arja / Haavematkoja on viimeisimpänä kirjoittanut: Eurovelo 15 lähtölaskenta, eli valmistautuminen 1300 kilometrin pyöräretkeen
Pidetään peukkuja pystyssä tuollaisen lääkkeen puolesta. Ei taida edes olla kummallisimmasta päästä keksintöjä, joita ihmiset ovat keksineet. :)
Toivotaan myös, että Ranskassa tulee vastaan choucroute vegetarienne! Jos siis yhtään hapankaalista tykkäät. Hämärä muistikuva, että sellaisiakin olisin nähnyt listoilla pari vuotta sitten.
Tässähän tuli nälkä!! Ja reissuilla käydyt ruuanlaittokurssit ovat kyllä aina mielenkiintoisia, pitäisi harrastaa sitä enemmän. Me ollaan kyllä usein vuokrattu huoneistoja juuri sillä, että päästään itse laittamaan ruokaa, mutta rakastankin paikallisten torien ja ruokakauppojen koluamista. Ja muksujen kanssa se on joskus vaan kätevämpää, eikä pelkästään ruokailuiden takia.
Kiva postaus, iski hieman matkanälkä :)
Satu VW I Destination Unknown on viimeisimpänä kirjoittanut: Retkipyöräily: parasta kesässä
Ihania kuvia! Ranskalainen keittiö on kyllä kuvauksellinen, mutta myös erikoinen suomalaiseen makuun etanoineen päivineen. Quebecissä asumisesta huolimatta en oikein päässyt perille ranskalaisen keittiön saloihin.
En ole tainnut Deltalla edes lentää, mutta mulle on paria poikkeusta lukuunottomatta sattunut yleensä positiivisesti yllättäneet (lihattomat) lentokoneruoat. Ja aivan parasta on se, että kun tilaa erikoisruokavalion niin sa ruoan ensimmäisten joukossa :D
Annika – Tarinoita Maailmalta on viimeisimpänä kirjoittanut: Nisulla on (valitus)asiaa
Mun kokemus lihattomista lentokoneruoista on ollut vaihteleva. Joskus oon ollut tosi positiivisesti yllättynyt (mmmm munakoisoja nam) kun taas joskus ärsyttää, että kasvisvaihtoehdon tilanneena saa jonkun gluteeniton-laktoositon-kananmunaton-sieluton-vaihtoehdon, vaikka normivaihtoehtokin olisi ollut lihaton juustosämpylä.
Kiitos haasteesta, todellakin haaste mun mieleen. Aion ehdottomasti tehdä postauksen, mutta vasta jonkin ajan kuluttua, kun jaksan taas kiinnostua kirjoittamisesta…
Soile on viimeisimpänä kirjoittanut: Tauko
Juu ei mitään kiirettä, itselläkin tämä taisi maata luonnoskansiossa puolisen vuotta. :) Hyvää blogitaukoa!