Vaeltaminen ja patikointi olivat minulle pitkään selviä kesäharrastuksia, mutta neljän vuodenajan Boulderissa, jossa vaelluskerhot pyörivät vuoden ympäri, olen pikkuhiljaa alkanut muuttaa mieltäni, ja talvivaellus on tullut tutuksi. Toissapäivänä olikin sitten todellisen koitoksen hetki, kun lähdin paikallisen vaelluskerhon kanssa talsimaan paikallista klassikkoa, Boulder Trifectaa.
Mieluummin liikaa vaatetta kuin liian vähän.
Vaellukselle lähtiessä pakkasta oli noin -12C, mutta päivän mittaan ennustettiin lämpötilan nousevan jopa plussan puolelle. Toisaalta kulkisimme paikallisvuorten huippuja, ja huipulla tuulee. Ja toisaalta sitten liikkuessa tulee aina lämmin. Mitä siis päälle talvivaellukselle?
Alimmaksi kerrokseksi puin urheilupaidan, koska olin aiemmalla talvivaelluksella hikoillut tavallisen T-paidan märäksi ja sen jälkeen palellut matkalla alas vuorelta, enkä halunnut toistaa tätä kokemusta. Sen lisäksi puin päälleni NorthSkyn urheilufleecen ja Norjasta taannoin ostamani kuoritakin. Koska otan aina varuilta mukaan enemmän vaatetta kuin uskon tarvitsevani, pakkasin vielä mukaan Patagonian toppaliivin*, jonka ajattelin kevyenä kulkevan hyvin mukana. Lopulta päädyin pukemaan liivin päälle heti ensimmäisessä alamäessä ja käytin sitä koko loppumatkan joko takin kanssa tai ilman.
Jalassa minulla oli Patagonian trikoot lämpöä tuomassa ja vedenpitävät housut niiden päällä sekä hyväksi havaitut vaellussukat. Käsissä minulla oli vain puuvillasormikkaat, mikä oli virhe, koska parissakin kohdassa jouduin käyttämään käsiä apuna kiipeämisessä, ja sormikkaat kastuivat nopeasti lumessa.
Tapasimme vaellusporukkamme kanssa polun päässä olevalla parkkipaikalla kahdeksalta aamulla, ja lyhyen reittikertauksen jälkeen aloimme talsia peräkanaa kohti ensimmäistä kohdettamme, South Boulder Peakia (2606m). Boulderissa ”trifecta” eli kolmikko tarkoittaa patikointitermistössä reittiä, joka kulkee kolmen korkeimman lähivuoren huipun kautta. South Boulder Peakin jälkeen meillä olisi siis vielä ohjelmassa Bear Peak (2579m) ja vähän kauempana sijaitseva Green Mountain (2482m).
Meillä ideana oli ottaa luulot pois heti ensimmäisessä nousussa ja toisaalta helpottaa loppumatkaa, kun jäljellä olisi enää matalempia huippuja. Kiipeäminen pitkin Shadow Canyonia tuntui kestävän ikuisuuden, mutta vihdoin ympäröivä havumetsä alkoi vaihtua huipun lähellä sijaitsevaksi metsäpaloalueeksi, ja horisontissa avautuivat maisemat pöytävuorten täplittämälle ylängölle.
Ruokaa ja juomaa päivän talvivaellukselle
Päivävaelluksilla ruokavalioni perusta on minigrip-pussiin pakattu juustovoileipä. Näin pitkän päivän varalle on kuitenkin hyvä olla muutakin energiaa, joten mukaan reppuun lähti:
- Puolikas pussi trail mixiä, eli kaupassa valmiina myytävää pähkinä-suklaa-rusina-sekoitusta. Tätä popsin, kun energia meinasi loppua ylämäissä.
- Minipussi sipsejä, koska niin moni amerikkalainen vaellustoveri oli etukäteen toistellut, että sipsejä pitää aina olla vaelluksella. Lopulta pussi jäi avaamatta, koska niin moni kierrätti omia pussejaan huipulla, että sipsinnälkä talttui sillä.
- Vararavinnoksi yksi Clif Bar -energiapatukka. Tämä oli sitä varten, että jos lumipyry iskee ja eksyn reitiltä tai nyrjäytän nilkkani, selviän hengissä ennen alas kaupunkiin pääsyä.
Lisäksi ennen viimeistä nousua joku kierrätti ympäriinsä Clifin BLOKSeja* eli kofeiinipitoisia ”energiakarkkeja”, joita napsin yhden. Viimeinen nousu sujui mielestäni erinomaisesti tsemppaavan seuran ansiosta, mutta ehkä tuollakin oli vaikutuksensa.
”Take snacks of every kind, so you’ll always have something you feel like eating on the trail.” — Vaelluskerhon vetäjän ohjeistus
Vettä minulla kuluu kesällä vuoristossa patikoidessa noin puoli litraa tunnissa, mutta talvella kylmyys muuttaa tilanteen täysin. Pakkasin mukaan koko päiväksi puolitoista litraa, ja lopulta join kahdeksassa tunnissa alle litran. Yksi hyvä vinkki pakkasvaellukselle muuten veden kanssa: älä täytä vesipulloasi jääkaapin kylmävesihanasta. Loppupäivästä vesipulloni olivat nimittäin täynnä jäähilettä.
Vuoriston 10 vaellusvarustetta
Täällä vaelluspiireissä on termi nimeltä 10 essentials, joka käytännössä tarkoittaa vähimmäisvarustelua pidemmille vaelluksille. Normaalisti Boulderin lähihuipuilla ei tarvitsisi näitä kaikkia, mutta osa reitistämme kulki useamman tunnin päässä sivistyksestä ja patikointi kesti koko päivän, joten parempi pelata varman päälle. Mukaan siis reppuun lähti:
- Kartta. National Geographicilta saa mielestäni parhaimmat vaelluskartat USAssa. Lisäksi mukana kulki kompassi, jota en käyttänyt valmiiksi merkityillä poluilla kertaakaan, mutta tarpeeseen olisi tullut, jos olisin eksynyt – ja osa porukastamme onnistui poluilla eksymään.
- Aurinkolasit ja aurinkorasvaa. Aurinko paistaa Coloradossa talvellakin korkealla taivaalla, ja lumen keskellä on todella kirkasta.
- Ylimääräistä vaatetta. Se liivi, joka lopulta ei ollut ylimääräinen.
- Otsalamppu. Tarkoituksemme oli tulla takaisin selvästi ennen pimeää, ja siinä onnistuinkin, mutta porukkamme häntäpää, joka eksyi reitiltä, joutui pieniin ongelmiin, kun kellään heistä ei ollut lamppuja ja pimeä uhkasi.
- Ensiapulaukku. Olen kasannut pieneen meikkipussiin laastareita, desifiointiainetta ja muuta ensiapuvälineistöä. Iiro lisäsi sinne vielä suklaata, kaiken varalle.
- Ylimääräistä ruokaa...
- …ja ylimääräistä vettä.
- Avaruushuopa, jos vaikka se nilkka nyrjähtää ja joutuu odottelemaan apua pitkään.
Listalta puuttuu kaksi, jotka jätin pois, toisen vahingossa ja toisen tarkoituksella. Linkkuveitsen unohdin pakata lähtötohinassa, ja tulentekovälineet jätin pois tarkoituksella, koska Boulderin lähihuipuilla tulen teko on kielletty.
Hoi, älä liukastu!
Vaelluskengissä kaikilla on omat suosikkinsa. Korkeavartiset kengät lienevät suositeltavia, mutta itse en ole ikinä nilkkaani nyrjäyttänyt, joten suosin kevyempiä matalavartisia SCARPAn vaelluskenkiä*. Minulle tärkeää vuorille noustessa on, että kyseessä on approach-kenkä, jossa kengän kärki on muotoiltu niin, että sen kanssa on parempi kiivetä kiviä pitkin ylöspäin, ja kengissä on muutenkin parempi pito. Tasaisella kävellessä en näitä käyttäisi, koska kova kärki ei ole silloin yhtä mukava.
Talvella ihan ehdoton varuste on jonkinlaiset piikit kenkiin. Minulla oli jalassa aiemmin jäisellä kelillä hyväksi havaitsemani ICETrekkers Diamond Gripit*, mutta lumisessa maastossa ne eivät pitäneet erityisen hyvin. Varsinkin alastulossa olisin kaivannut monella muulla jalassa olleita Kahtoola MICROspikeja*, jotka olisivat tarrautuneet paremmin kiinni liukkaaseen lumeen.
Hyvä varuste olisi myös ollut gaitorit eli säärystimet. Lumisateesta oli sen verran aikaa, että itse polut oli tallattu, mutta pariin otteeseen astuessani polusta sisään antaessani tietä vastaantulijoille upposin hankeen, ja säärystimet olisivat säästäneet nilkkani lumelta.
Sään jumalat suosivat meitä koko matkan, ja vaikka Bear Peakilla kirpeä tuuli pakotti vetämään huppua tiukemmin päähän, suurimman osan ajasta oli suhteellisen tyyntä ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Täydellinen talvivaelluspäivä siis!
Muita patikoijia tuli vastaan jonkin verran, mutta vielä enemmän näimme polkujuoksijoita, jotka viilettivät huipuilla pelkät shortsit jalassa. Näiden kohdalla letkamme huusi eteenpäin Runner! ja astuimme sivuun ihmettelemään todellisia urheilijoita. Minua ei saisi juoksemaan noihin maisemiin keskellä talvea: ylämäessä tulisi vastaan kunto, alamäessä uskallus.
Green Mountainilla eli viimeisellä huipulla jalat jo kivistivät, ja seuraavana päivänä olo oli aika kankea, mutta fiilis oli kaikesta huolimatta korkealla. Näissä maisemissa sielu lepää. Nopeimmat ryhmästämme patikoivat reitin seitsemässä tunnissa, ja itse pääsin maaliin vähän vajaassa kahdeksassa tunnissa. Jos joku haluaa kokeilla samaa reittiä, niin sen saa napattua tästä alta:
PS. Vietin virallisesti syntymäpäiviäni eilen, mutta koska olen syntynyt hyvin aikaisin aamuyöstä Suomen aikaa, pystyin aikaeron ansiosta kilistelemään syntymätunnilleni jo toissapäivänä sopivasti istuessamme vaelluksen jälkeisillä burgereilla ja oluilla. Cheers mahdollisuudelle viettää synttäreitä kaksi päivää putkeen!
Oi mitkä kuvat taas! Kauniilta kyllä näytti ja hurjalti kuulosti etenkin shortseissa juoksijat. Aika urheilijoita kyllä!
MatkaMartta on viimeisimpänä kirjoittanut: En mä vaan käsitä…mitään
Niitä polkujuoksijoita katsellessa piti vaan yrittää muistaa, ettei pidä missään nimessä verrata itseään niihin. Useampi amerikkalainen huippupolkujuoksija asuu Boulderissa, joten nuo saattoivat hyvin olla oikeasti huippu-urheilijoita aamulenkillä.
Onko tuo korkeus 2500 m jo sellainen että happea on ilmassa vähemmän? Vaikuttaako se hengästymiseen? Itse huomasin vaan kerran noissa korkeuksissa, että käveleminen hengästytti helposti. Tuolla on kyllä upeita maisemia.
Jo meidän asuinkorkeus 1600m on sellainen, että happea on vähemmän. Kävellessä sitä ei huomaa, mutta merenpinnan tasolla lomailun jälkeen juoksunopeus on aluksi hitaampi, ennen kuin keho taas aklimatisoituu. Tällaisella patikoinnilla sen huomaa ylämäissä: olen kiivennyt Green Mountainille ennenkin, ja viikko sitten kiivetessäni sinne tälle vaellukselle valmistautuessa oli kyllä paljon tavallista rankempaa, kun oli ollut pari viikkoa Suomessa. Arvoin pitkään, viitsinkö lähteä tälle toissapäiväiselle vaellukselle, koska Suomesta paluusta oli ehtinyt kulua vasta viikko, mutta tuossa ajassa oli näköjään ehtinyt jo tottua aika hyvin hapen puutteeseen.
Me vissiin ollaan enempi retkeilijöitä kuin true-vaeltajia ainakin ruuan suhteen. Melkoiset kinkerit kannetaan aina jonnekin huipulle :D Mulla saattaa olla repun pohjalla varalta kuus patukkaa littaantuneena sinne kaikkien tavaroiden alle, koska mistäpä sitä tietää mitä sattuu.
Mie en vain kestä näitä maisemia. Omat suunnitelmat Lapin seikkailuista tuntuu niin pieniltä kun vertaa vaikka noihin korkeuseroihin. Haluan Kalliovuorille. Jos tuonne lentäisi vaikka kymmeneksi päiväksi, onkohan millä todennäköisyydellä hyviä patikointipäiviä kesällä tai syksyllä? :)
Oli mullakin kesällä useampi littaantunut patukka aina mukana, mutta talvea vasten onnistuin siivoamaan repun ja nyt totesin, että pärjään vähemmällä. :D Mutta jos olisin lähtenyt jonnekin pidemmälle, niin olisin varmasti ottanut useamman kuin yhden varapatukan mukaan.
Aina on hyviä patikointikelejä, hei 300 aurinkoista päivää vuodessa! Tai siis aina, kun ei ole ”mud season”, mikä on suunnilleen huhtikuussa, kun lumet sulavat ja patikointireitit ovat yhtä velliä vaan. Syksy on kaikkein upeinta aikaa täällä, kun on vielä lämmintä jonnekin lokakuun puoliväliin ja upea ruska, ja sitä kaikille patikoijille suosittelen lämpimästi, vaikka keväälläkin kyllä retkeily onnistuu. :)
Waude, kyllä kelpaa patikoida noissa maisemissa, sehän menee urheilusta jo melkein huomaamatta kun katselee ympärille!
Todellakin, patikointi on ihan mun lemppariliikuntaa nykyään. :)
Oih, ihanat maisemat… Kokeilin juuri pikkuista talvivaellusta lumikengillä Posion Riisitunturilla -25c:ssa, ja varusteilla todellakin on väliä!! Onneksi tuli päälle juuri sen verran vähän vaatetta, ettei hikoiluttanut, se kun on pahinta talvella. Eväiden jäätymisen kanssa saa tosiaan olla tarkkana: esim. Mars-patukalla ei tee yhtään mitään, kun se jäätyy! :D Nuo keksimäisemmät Clif-barit toimii tosiaan paremmin (vaikka itse en kyllä niitäkään syö, ovat liian kuivia enkä saa niitä nieltyä). Mulla on usein mukana maapähkinäleipiä banaanilla höystettynä tai muuta voileipä-tyyppistä. Olisin tästäkin jutusta vihreänä kateudesta, ellei maaliskuussa odottaisi 10 päivän matka Kanadan Kalliovuorille. ;)
Hah, enpä ole tullut aiemmin ajatelleeksi tuota eväinten jäätymistä! Mä olen joskus pakannut omenasoseita mukaan vaellukselle, joten siinä varmaan kanssa yksi eväs, joka kannattaa suosiolla jättää pakkasella kotiin. Maapähkinäbanaanileivät kuulostaa sen verran hyvältä, että taidan tehdä niitä seuraavalle vaellukselle mukaan.
Kanadan Kalliovuoret kuulostaa ihan mahtavalta! Oletan, että niistä pääsee sitten lukemaan blogista myöhemmin. :)
Oi vitsit mitä maisemia! Itsekin oon kovasti pohtinut, pitäiskö kokeilla vaeltamista näin talvellakin ja tää postaus kyllä vahvisti tuota ajatusta, hirvee vaelluskuume heräsi!
Ehdottomasti kannattaa, vaikka onhan tuo näin talvella aika ero kokemus! Plussaa toisaalta on, että samat vaellusreitit voi kokea kahteen kertaan ikään kuin ”uutena”.
Nää maisemat on niin makeita! Kohta kyllä se sormi napsauttaa ne lentoliput näihin maisemiin. Niin monta kertaa ollaan jo oltu lähellä.
PS. Myös hyviä vinkkejä. :)
Niinpä, näköetäisyydellä mutta ei kuitenkaan! Tänne vaan asap. :D
Vau, onpa tosiaan aivan tajuttomat maisemat! Talviretkeily kiinnostaa mua siinä määrin, että olisi ihana päästä osallistumaan kunnon talvivaellukselle, jonka aikana yövytään teltassa. Yksin on harrastusta hankala lähteä aloittamaan jo pelkkien varusteiden (ja joo, ehkä asiantuntemuksenkin) takia. Olisinko valmis satsaamaan kalliisiin talviretkeilyvarusteisiin, telttoihin yms. jos en saakaan innostusta ja retki jää ainoaksi? Ehkä näin ajatellen olisi hyvä aloittaa osallistumalla järjestetylle vaellukselle.
Toisaalta tulevana viikonloppuna saamme jo pienen alkusysäyksen yöpymällä Kolin kansallispuistossa vuokratuvassa. Vaellusaikaa ei ole hurjasti, mutta sen verran kuitenkin, että ehditään nauttimaan kansallismaisemista! :)
Ainakin teltta toimii toisaalta myös kesällä, ja siitä ehkä kannattaakin aloittaa. Sellainen pehmeä lasku… Makuupussin sitten pitäisikin olla vähän jytkympää tekoa, mutta Suomessa on kesälläkin niin kylmä, että sekin saattaa olla monikäyttöisempi kuin tulee ajatelleeksi.
Mutta jos niihin ei halua panostaa, niin jotkut partiot vuokraavat varusteita myös ulkopuolisille kohtuuhintaan. Suosittelen!
Kiitos hyvistä vinkeistä ja onnittelut synttärin johdosta!
Kiitos! :)
Talvivaellus kiinnostaa kovasti. Tässä oli paljon hyviä vinkkejä. Itsellä on hankalaa tuo pukeutuminen talviaktiviteetteihin. Olen sen verran hitaasti lämpenevää sorttia, että alkuun pitää sulloutua pilkkihaalareihin, mutta kun kroppa lämpenee, niin pärjää jo vähemmällä ;) Tuollaisella porukalla olisi muuten tosi kiva tehdä joku päivävaellus.
Tämä porukka alkoi mun makuun olla jo siinä rajoilla, onko liian suuri, mutta noin yleisesti olen tykännyt käydä vaeltamassa ”ventovieraiden” kanssa. Polullahan sitä nopeasti tutustuu, ja aina välillä tarttuu mukaan joku pitkäaikaisempikin tuttavuus!
Kauniita maisemia! Nayttaa hyytavan kylmalta – ma en uskaltaisi lahtea kylmaan vaeltamaan, oon niin lammonhakuinen. Coloradossa oon kaynyt kerran vaeltamassa (kesalla) ja maisemat oli kylla huikeita… Kalliovuorille asti kun paasisi viela :)
Iltapäivällä tuli oikeasti lämmin tuolla, kun aurinko paistoi täydeltä terältä, ja tänäänkin noissa maisemissa olisi ollut +7C iltapäivästä. Mutta kesä on kyllä vielä mukavampaa aikaa, eli ehkä sittenkin kannattaa tulla mieluummin silloin!
Hui miten hyistä menoa! En tiedä miten itse selviäisin noissa miinuksissa, kun jo +10 on mun mielestä nykyään toppatakkikeli…. Mutta kyllä noiden maisemien takia kannattaisi ehkä johonkin avaruuspukuun pakata itsensä ja uskaltautua :D
Ei tuonne nyt ihan järjettömiä määriä vaatetta tarvitse, kun ylös kiivetessä tulee lämmin! Alaspäin on vilpoisampaa, mutta se matka onneksi kuluu nopeasti.
Kannattaa muuten ottaa juomapulloksi termari talvivaellukselle!
Täällä Alpeilla ei ole tullut talvivaellusta harrastettua kun aika menee lasketteluun… Mutta juuh – ehdottomasti ne säärystimet ja itse suosin laskettelussakin rukkasia ja sinne alle sitten silkkihansikkaat, niin onnistuu valokuvaaminen rinteessä (tollain 6-v meillä aina mukana, juuh, vaeltaakin kesäisin mein kanssa – sen minkä lapsena oppii, vanhempana taitaa tjtn…)
Hyvä idea tuo termari! Pitäisi varmaan vaan ensimmäisenä hankkia sellainen. ;D Sekin on ollut todo-listalla jo pitkään, mutta vaatimuslista termarille on aika pitkä eikä lopulta käyttöä tule niin paljon kuin voisi kuvitella.
Oikea asenne teillä 6v:n kanssa!