Uusia tuulia, uutisia ja vihdoin uusi blogipostaus!

Kun syksyllä 2016 vähensin bloggaamista, mietin, että palaisin aktiivisemmin blogin pariin heti, kun olisin päässyt kärryille uudessa työssä. Heti, kun ostamamme omakotitalo ei veisi niin paljon aikaa. Heti, kun matkustaisin vähän vähemmän, että aikaa riittäisi myös matkoista kertomiseen.

Päätellen siitä, että en ole blogannut 2,5 vuoteen, tuota hetkeä ei ikinä tullut. Kuulumisten päivittämisen olen siirtänyt Instagramiin, jossa yhden päivityksen luominen kestää pari minuuttia, ei pari tuntia. Olen kuitenkin usein miettinyt, miten kertoisin jostain asiasta blogissa ja ottanut valokuvia blogia ajatellen, ja nyt kun elämäntilanne on muuttunut, on aika palata blogin pariin. Siitä elämäntilanteesta lisää alempana; kerrataan ensin viimeisen kolmen vuoden kuulumiset niille, jotka eivät ole niitä Instagramista lukeneet.

Iiro and I at Red Rocks Amphitheater
Red Rocks Amphitheater Red Rocks Amphitheater on Denverin lähellä sijaitseva ulkoilmakonserttipaikka, jossa järjestetään myös leffanäytöksiä. Kävimme kesäkuun alussa katsomassa Ghostbustersin, joka alkoi heti auringon laskettua.
Skiing Arapahoe Basin in June
Olemme hankkineet joka vuosi kausikortit laskettelukeskuksiin, ja Kaksi vuotta sitten kävimme laskettelemassa Arapahoe Basinissa reilun tunnin ajomatkan päässä vuorilla – myöskin kesäkuussa. Tänä vuonna Coloradossa oli tosi hyvä lumivuosi, ja sama laskettelukeskus oli auki peräti heinäkuulle saakka.

Asumme yhä Coloradon Boulderissa omakotitalossa, jonka makuuhuoneen ikkunasta näkyvät vuoret. Olen töissä samalla työnantajalla, jonka  leivissä aloitin pian työluvan saamisen jälkeen. Konsulttityö oli vaativaa mutta mielenkiintoista ja sananmukaisesti vei mennessään, kun työmatkoja kertyi pari kuukaudessa.

20170605_183420
Philadelphiaan päädyin töiden puolesta kahdesti. Tämä vanha USAn pääkaupunki on täynnä vähän vanhempaa historiaa, joka pitkälti uupuu Keski-Lännestä. Kuvan Elfreth’s Alley on kaupungin vanhin katu vuodelta 1702.
Golden Gate, San Franciso
"View" of Golden Gate Minulla oli kolmesti asiaa töiden puolesta San Franciscosta pohjoiseen sijaitseville viinialueille, ja joka kerta ajoin vuokra-autolla Golden Gaten kautta. Joinain kertoina silta näytti kaunemmat puolensta (yllä), toisina taas se peittyi niin sakeaan sumuun ettei edes näkynyt näköalapaikalta.
New York City, Empire State Building
New York oli toinen kaupunki, jonne työmatkat veivät useaan otteeseen. Kyseessä on yhä yksi lempikaupungeistani, menimmehän siellä kihloihin.
Springfield, Missouri
Joskus työmatkat veivät paikkoihin, joissa tuskin tulisi muuten käytyä. Tässä iltanäkymä Springfieldin kaupungista Missourista. Kyseessä on ainoa kerta, kun olen käynyt Missourissa, ja jos ei muuta, niin käynti vei minut lähemmäksi kaikissa 50 osavaltiossa vierailun tavoitetta.

Reilu vuosi firmassa aloituksen jälkeen sain ylennyksen esimieheksi, mikä muutti työnkuvaa mm. vähentämällä työmatkojen määrää. Kompensoimme sitä Iiron kanssa matkustamalla vapaa-ajalla. Etenkin viimeisen vuoden aikana yritimme käydä mahdollisimman monessa eri pakassa, kun se vielä tuntui helpolta. Tiedossa jo oli, että tuleva elämäntilanteen muutos muuttaisi todennäköisesti myös matkustustyyliämme.

Hiking at Blue Mountains
Joulun 2016 ja sitä seuraavan uuden vuoden vietimme Australiassa silloin viellä Sydneyssä asuvien ystäviemme luona. Kävimme mm. patikoimassa Blue Mountainsin kansallispuistossa.
Jeep at Fraser Island
Uuden vuoden jälkeen jätimme Sydneyn taaksemme ja lähdimme snorklaamaan Suurelle Valliriutalle sekä tutkimaan Fraser Islandia. Jälkimmäisellä on hyvin vähän teitä, ja nekin kaikki sopivia vain nelivetoautoille, joten ajoitimme matkamme laskuveden aikaan ja huristelimme pitkin hiekkarantoja.
Ottawa, Canada
Helmikuussa 2017 vierailin Tarinoita maailmalta -blogin Annikan luona Kanadan Ottawassa. Juuri tuolloin kaupungissa oli meneillään talvifestarit, ja me mm. luistelimme pitkin kaupungin läpi kulkevaa kanaalia maistellen paikallisia herkkuja kojuista.
Zion National Park: The Narrows
Kesällä 2017 ajoimme asuntoautolla Coloradosta Kaliforniaan ja pysähdyimme matkalla Zionin kansallispuistossa. 40 asteen paahtavassa kuumuudessa viileä ”The Narrows”-joessapatikointireitti oli reissun kohokohtia.
Hiking Kalalau Trail
Hiking Kalalau Trail Huhtikuussa 2018 kävimme vaeltamassa Havaijin Kauailla. Kalalau Trail oli ehdottomasti upein telttailureissu, jonka olen tähän mennessä kokenut
– siitäkin huolimatta, että viimeisenä päivänä satoi niin paljon, että joet tulvivat yli äyräittensä ja jäimme ylimääräiseksi suunnittelemattomaksi yöksi nalkkiin keskelle sademetsää.
Cave at Craters of the Moon National Monument
Winnemucca Sand Dunes, NevadaNapa ValleyMuir Woods Heinäkuussa 2018 lähdimme taas roadtripille, tällä kertaa kohteena San Francisco. Sukulaisporukka lähti jo edeltä Yellowtoneen, ja me otimme heidät lentäen kiinni Idahossa, jossa pysähdyimme mm. Craters of the Moonin laavatäytteiseen kansallispuistoon. Ajoimme läpi Pohjois-Nevadan loputtoman tyhjyyden, vietimme July 4thia Kalifornian Lake Tahoella, pistäydyimme Napassa, ja vietimme lopulta vielä vajaan viikon San Franciscossa, josta käsin kävimme katsomassa Muir Woodsin punapuulehtoa.
Chicago Air and Water Show
Elokuussa 2018 piipahdimme Chicago Air and Water Showssa, Yhdysvaltojen suurimmassa ilmaisessa lentonäytöksessä. Suosittelen lämpimästi kaikille lentokoneiden ystäville – oli nimittäin upea show!
Brewdog Hotel
Syyskuussa 2018 kävimme Ohiossa. Reissun varsinainen kohde oli Yhdysvaltain ilmavoimien museo, jossa oli aivan käsittämätön määrä lentokoneita kattavasti eri aikakausilta. Yövyimme Brewdogin panimon vasta-avautuneessa olut-teemaisessa hotellissa.
Monte Palace, Madeira
Lokakuussa 2018 matkustimme äitini 60-vuotissynttäreille Madeiralle. Upeat Monten puutarhat kuuluivat matkaohjelmaan. Minä ja Iiro vietimme myös päivän kumpaankin suuntaan Lissabonissa, koska Madeiralle ei muuten oikein Yhdysvalloista päässyt lentämään.
Seattle
Marraskuussa 2018 vietimme Iiron synttäriviikonlopun Seattlessa. Kelit suosivat, ja vaikka kylmä viima pakotti pukeutumaan toppatakkeihin, aurinkoa riitti.
Valley of Fire, Nevadad
Joulukuun 2018 alussa vietimme pitkän viikonlopun Las Vegasissa, jonka aikana kävimme myös kaupungin ulkopuolella. Valley of Fire on upea osavaltiopuisto tunnin ajomatkan päässä kaupungista, ja keskellä talvea säät olivat mukavan viileät.
Shibuya, Tokyo
Jouluksi 2018 suuntasimme Japaniin. Loman alkupuolen vietimme ihmetellen Tokion ihmisvilinää.
Kashiwa
Japanissa vietimme päivän Tokion lähiössä Kashiwassa. Syynä lähiöseikkailuilleme oli, että Iiro on asunut täällä 80-luvulla, ja kävimme tutkimassa tuttuja paikkoja.
Snowboarding in Hokkaido
Japanin reissusta jälkimmäisen puolen vietimme lumisella Hokkaidon saarella, jossa reissun pääasiallista antia oli laskettelu puuterilumessa, kuumat lähteet ja talvisista maisemista nauttiminen. Minä keskityin kahteen jälkimmäiseen kun muu reissuporukka priorisoi ensimmästä.
Steamboat Geysir erupting in Yellowstone
Tammikuun lopussa kävimme laskettelulomalla Wyomingissa, jonka yhteydessä minä kävin päiväretkellä Yellowstonen kansallispuistossa. Tässä Steamboat-geysiri on juuri purkautumassa.
Hiking in Sedona
Huhtikuussa vietimme pääsiäisviikonloppua Arizonan Sedonassa patikoiden ja aurinkoa ottaen. Huhtikuu on säiden puolesta selvästi paras hetki suunnata Arizonaan, kun päivisin ei ole vielä ihan tappolämpötiloja, mutta on kuitenkin aivan tarpeeksi lämmintä uima-altaalle.

Niin, se elämäntilanteen muutos. Hän saapui vajaa kaksi viikkoa sitten kahdelta aamuyöllä pitkällisten ponnistusten jälkeen. Annoimme hänelle nimeksi Suvi, ja hän on kuluneiden viikkojen aikana ehtinyt kaivautua syvälle sydämiimme. Niin syvälle, että ihan tätä kappaletta kirjoittaessa piti tirauttaa pari kyyneltä.

Perhepotretti sairaalasta

Minun loppuvuoteni kuluu Suvin kanssa kotona, ja ensimmäisen kotona vietetyn viikon perusteella vaikuttaa siltä, että minulle jää paljon aikaa näppäillä yksikätisesti läppäriä vauva sylissä. Siksipä nyt on hyvä hetki potkaista blogi takaisin pystyyn! Tulevia kirjoituksia taas tiedossa laidasta laitaan, mutta ainakin:

  • Kohokohtia viimeisen parin vuoden matkoilta.
  • Huomoioita ulko- ja amerikansuomalaisuudesta, nyt myös vanhemman näkökulmasta. Miten toimii äitiyslomat ja terveydenhuolto rapakon tällä puolen?
  • Kertomuksia tulevista matkoista, tällä kertaa vauva mukana. Vaikka vauvan kanssa emme lähtisikään useamman päivän korpivaellukselle Havaijin sademetsiin, Havaijin loma meillä on jo suunnitelmissa!

Voin kertoa myös yhden asian, mitä tästä blogista ei tule: vauvablogi. En aio päivittää tänne yksityiskohtaisia tietoja Suvista, hänen kehityksestään, hänen päivittäisestä elämästään. Kommenteissa saa udella mitä vaan kiinnostaa, mutta en myöskään lupaa uteluihin aina vastata.

Ihan vaan, ettei sitten tule mitään palautetta 15 vuoden päästä teiniltä siitä, kuinka äidin kirjoitukset hänestä on ”niin noloja”…

Photo by Rebekah Romero, rebekahromero.com
Kuva: Rebekah Romero

Kirjoittajasta

Jenni

Jenni muutti ulkomaille kesällä 2012 ja on siitä lähtien ihmetellyt maailman menoa Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Blogissa tutustutaan nähtävyyksiin, kulttuureihin ja ihmisiin sekä eletään ulkosuomalaisen arkea, yleensä pilke silmäkulmassa. Erityisenä kiinnostuksenkohteena patikointipolut kauniin luonnon keskellä ja maailmanperintökohteet missä vaan. Nykyinen asuinpaikka Boulder, Colorado, USA.

12 kommenttia postaukseen “Uusia tuulia, uutisia ja vihdoin uusi blogipostaus!”

  1. Jee ihanaa kun oon taas blogin parissa! Ja jestas, kyllä teidän viimeset kolme vuotta on ollut loistavan kuuloisia! Mä en ole lomamatkalla käynyt Kanadan ulkopuolella kolmeen vuoteen – tähän onneksi on tulossa muutos jo ensi viikolla! Vielä kun pääsis Adamin kanssa yhtäaikaa reissuun jonnekin :D

    1. Sulla on onneksi ollut sitäkin hienompia työmatkoja sinä aikana. ;) Peukut pystyyn että yhteinen reissu Adamin kanssa ottaisi piakkoin onnistuakseen!

  2. Ihanaa et oot palannu blogin ääreen :) usein instaa katellessa oon miettiny et näyttää tosi kivalta, et olis kiva lukee blogista enempi ja laittaa postaus talteen ni voi palata sitte kun on aika. Ja kiva että että ei oo tulossa vauva blogia xD Ikilomalla on kiva kanava, mutta pakko oli lopettaa seuraaminen kun muuttunu koti/mamma vlogiks. 🙄 Ihana pikku suvi! Onnea <3

    1. Hehe, arvelinkin ettei mun vanhoja lukijoita välttämättä haittaa, että blogin tyyli ei olennaisesti tule muuttumaan perheenlisäyksen johdosta. :) Tai ainakin näin toivon…!

  3. Jee, kiva kun kirjoitat taas! Ja sun valokuvat on kyllä ihan mielettömän upeita!

    1. Kiitos! Nämä valokuvat oli kyllä harvinaisen vähän muokattuja ja mietittyjä, mutta kiva kuulla, että nekin näyttää hyvältä. :D

  4. Tosi kiva, kun oot palannut bloggailemaan, vaikka olenkin seuraillut sua koko ajan Instassa. :) Ja pienelle Suville tervetuloa maailmaan ja tietysti lämpimät onnittelut teille vanhemmille!

    1. Kiitos! Tervetulotoivotukset välitetty Suville, joka juuri nyt nukkuu mun vatsan päällä. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge