Maho Beach – ranta, jolla lentokoneet laskeutuvat pään yli

Häämatkamme stressaavin hetki oli, kun istuimme Sint Maartenilla liikenneruuhkassa ja pelkäsimme myöhästyvämme. Iiro vilkuili levottomasti kelloa kun autot matelivat hitaasti eteenpäin. Minuutit kuluivat, minä latelin apukuskin paikalta täysin turhia ohjeita. Saimme tuskin auton parkkiin, kun juoksimme jo pää kolmantena jalkana kohti rantaa.

Joku voisi tässä vaiheessa kuvitella, että olimme myöhästymässä risteilyaluksestamme, mutta ei. Ehdimme kuin ehdimmekin ajoissa, ja kiirehtimisen syy oli tämä:

KLM in the distance

Maho Beach

Maho Beach

Maho Beach

Maho Beachin suurin nähtävyys, KLM:n Boeing 747, humisi komeasti laskeutuessaan päidemme ylitse taaksemme Sint Maartenin lentokentälle. Ihmiset hurrasivat, kun sadat kamerat ja kännykät nousivat päiden ylle yrittäen napata sen täydellisen kuvan. Siitä, kun kone ilmestyi horisonttiin, ei kulunut kuin pari minuuttia siihen, että kaikki oli ohitse, ja täpötäysi rannallinen ihmisiä palasi rantalomailun pariin.

Maho Beach

…tai miten normaalia rantalomailu nyt voi olla, kun isompia ja pienempiä koneita humisee vähän väliä päiden ylitse.

Maho Beach

Maho Beach
Lentokoneiden laskeutumisajat oli kirjoitettu rantabaarin surffilautaan, mutta ainakin tänään ne olivat täysin väärässä. Jos lentokoneiden spottailu oikeasti kiinnostaa, kannattaa varautua omien listojen kanssa.

Maho Beachin kapea, ei erityisen pitkä ja kohtalaisen äkkisyvä ranta on maailmankuulu juurikin sijaintinsa takia. Ihan kiitoradan päässä sijaitsevalle rannalle laskeudutaan lomailijoiden päiden yli. Nousukiitoon koneet lähtevät toiseen suuntaan, ja samaisen KLM:n jumbon valmistautuessa lähtöön takaisin kohti Amsterdamia saimme seurata toisenlaista ohjelmanumeroa.

Maho Beach
Nousukiitoon valmistautuessaan koneet käänsivät peränsä kohti rantaa ja kiitotien ja rannan välissä kulkevaa kapeaa autotietä.
Maho Beach
Aidassa varoitettiin lähtevien koneiden suihkumoottoreiden ilmavirroista, mutta tämä ei paljon turisteja kiinnostanut. Moni kävi roikkumassa aidassa jumbon testatessa moottoreitaan, ja monen hattu lensi mereen.
Maho Beach
Selfie lähtevän koneen kanssa, check!

Kun KLM:n kone vihdoin lähti, ranta alkoi tyhjentyä. Päivän päänäytös oli ohitse. Ihmiset alkoivat keskittyä ihan oikeasti auringonottamiseen ja rannan päässä oleva baari alkoi täyttyä myöhäisen lounaan nauttijoista.

Maho Beach

Maho Beach

Maho Beach

Miksi kirjoitan Maho Beachista nyt, 10 kuukautta myöhemmin? Siksi, että ranta teki meihin sen verta suuren vaikutuksen, että ei tarvinnut kauaa miettiä, mihin lähtisimme Thanksgiving-lomia viettämään. Ylihuomenna lennämme takaisin Sint Maartinille, tällä kertaa viikoksi.

Hyvää tulevaa pitkää viikonloppua kaikille Yhdysvalloissa asuville!

Kirjoittajasta

Jenni

Jenni muutti ulkomaille kesällä 2012 ja on siitä lähtien ihmetellyt maailman menoa Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Blogissa tutustutaan nähtävyyksiin, kulttuureihin ja ihmisiin sekä eletään ulkosuomalaisen arkea, yleensä pilke silmäkulmassa. Erityisenä kiinnostuksenkohteena patikointipolut kauniin luonnon keskellä ja maailmanperintökohteet missä vaan. Nykyinen asuinpaikka Boulder, Colorado, USA.

16 kommenttia postaukseen “Maho Beach – ranta, jolla lentokoneet laskeutuvat pään yli”

  1. Huippua lomaa!!! Me varattiin Karibian risteily ensi keväälle ja St Maarten yksi kohteista joten mies ilmoitti heti että lähdemme lentokoneita bongailemaan tietysti – käy mulle onneksi hyvin :)

    1. Mahtavaa! Risteilyturisteja tuolla näkyi oikein urakalla, ja taksit suhasivat vilkkaasti tietä pitkin. Jos teillä on kunnolla koko päivä aikaa ja kiinnostaa nähdä muutakin, niin suosittelen silti auton vuokraa. :)

  2. Oi ihanaa! Vitsi teitä onnekkaita kun Karibia on niin lähellä siellä :) Kelpais kyllä palata vaikka edes ABC-saarille joskus takaisin. Markku ei Arubaan palavasti rakastunut, mutta mie voisin todellakin ottaa yhden loikoiluviikon taas Karibialla.
    Lentsikkakuvia Maho Beachilta instaan ootellessa ^^

  3. Aijai, olin viime vuonna 4kk St Maartenilla töissä ja melkein tuli ikävä näitä tuttuja maisemia! Reissukuume nyt ainakin nousee. Jos edellisellä reissulla jäi kokeilematta, niin siinä Simpson Bayssa on sellainen konttiravintola kuin Little Jerusalem, hyviä ja saaren hintatasoon nähden edullisia pitaleipiä, kannattaa kokeilla. Paikkaa pitävät vanha israelilainen pariskunta, palvelu saattaa olla hidasta mutta aina ystävällistä :) Mukavaa lomaa teille!

    1. Kiitos Minna vinkistä! Käytiin Little Jerusalemissa, ja tykättiin!!! Palvelu oli kyllä tosiaankin jotain, mies kun kielsi katsomasta ruokalistaa ollenkaan, maistatti meillä ruokaa, kyseli mistä tykkäämme ja teki shawarmat sen mukaan. Mainio paikka!

    1. Kiitotie on onneksi sen verran pitkä, että pienemmät koneet voivat laskeutua vähän pidemmälle, jos on vaikeuksia osua kiitotiehen. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge