Vauvan syntymän jälkeen on tullut eteen paljon ensimmäisiä kertoja: ensimmäinen kylpy, ensimmäinen äiti-vauva-liikuntatunti, ensimmäinen patikointiretki… ja tietenkin ensimmäinen matka. Reissasimme syksyllä vauvan kanssa niin Suomeen kuin Havaijillekin, mutta halusimme kuitenkin alottaa läheltä ja katsoa, millainen reissubeibi meillä on, ennen kuin veimme häntä toiselle puolelle maapalloa. Tietääpähän sitten suunnilleen, mitä on tiedossa, ajattelimme. Viikonloppumatkan kohteeksi valikoitui Fort Collins meistä noin tunnin ajomatkan päässä Pohjois-Coloradossa ja ajankohdaksi meidän hääpäivämme. Ajoitimme ajomatkan Suvin päiväunien aikaan, ja pääsimme perille ilman, että toisen meistä olisi pitänyt siirtyä takapenkille vauvaa viihdyttämään.
Fort Collins eli tuttavallisemmin FoCo on Turun kokoinen yliopistokaupunki, Colorado State Universityn kotikaupunki, joka on tunnettu paitsi eloisasta yliopistomeiningistään, myös kauniista sijainnistaan vuorten juurella sekä olutpanimoista, joita riittää joka sormelle ja varpaalle. Näistä tunnetuin on New Belgium, USAn neljänneksi suurin käsityöläispanimo, jonka panimokierros on niin suosittu, että mekin varasimme ilmaiset kierroslippumme melkein kuukautta ennen.
Olemme käyneet kymmenillä panimokierroksilla mikropanimoista maailman suurimpiin, mutta täytyy sanoa, että New Belgiumin kierros on ollut parhaasta päästä. Kierroksella tutustuttiin New Belgiumin kiinnostavaan taustaan yleisen ”näin tehdään olutta”-selostuksen sijaan, ja panimon tuottamia oluttyylejä esiteltiin sekä maistatettiin kierroksen aikana useita. Jos siis tuonne päin on menossa, niin suosittelen lämpimästi varaamaan liput ajoissa!
New Belgiumin panimon alku sijaitsi autotallissa, kuten niin monen amerikkalaisen käsityöläispanimon. Belgityyliset oluet saavuttivat sen verran suosiota, että nykyisiin tehdashallitiloihin siirryttiin jo 90-luvun lopulla. Alusta asti perustajat pitivät tärkeänä, että työntekijöillä oli omistusosuus yrityksessä, ja kun he 2000-luvulla jäivät eläkkeelle, yritys siirtyi työntekijöiden omistukseen. Alulleen uskollisena yritys lahjoittaa kaikille vähintään vuoden talossa olleille työntekijöille pyörän, viiden työssäolovuoden jälkeen pääsee opintomatkalle Belgiaan, ja jokainen työntekijä saa perjantaisin keissin olutta kotiinviemisiksi. Kierrosta vetänyt nuori nainen totesi, että hänellä on nykyään paljon kavereita, kun olutta on enemmän kuin hän jaksaa juoda.
(Viikko sitten, kun olin jo luonnostellut tämän tekstin, uutisissa kerrottiin, että New Belgiumin työntekijät olivat myyneet panimon japanilaisjätti Kirinille. Yli 300 työntekijää sai myynnissä vähintään $100 000, ja panimon toiminta jatkuu niin kuin ennenkin ilman henkilöstövaihdoksia. Ainakin New Belgiumin työntekijöille panimobisnes siis kannattaa.)
Yksi New Belgiumin erikoisuuksista ovat tynnyrikypsytetyt oluet. Meille maistatettiin kierroksen aikana Oscar-nimistä viskitynnyrissä kypsytettyä olutta, joka oli viedä kielen mennessään. Ostimme sitä panimolta pullon mukaan, ja tätä kirjoittaessa huomasin, että Oscaria saa myös Alkosta! Hintakin on vain puolet kalliimpi kuin Fort Collinsissa, joten jos oluthifistely on sinun juttusi, vahva suositus Oscarille.
Kierroksen jälkeen jäi juuri sopivasti aikaa vauvan ruokailulle ja vaipanvaihdolle ennen kuin meidän pitikin jo suunnata illalliselle. Tähän mennessä olin jo oppinut, että vauvan kanssa liikkumiseen pitää varata merkittävästi enemmän aikaa kuin jos olisimme kahdestaan liikkeellä. Toinen asia, minkä olemme oppineet, on optimaalinen illallisaika: klo 17. Ravintolat ovat tuolloin vielä puolityhjiä, joten vauva ei häiriinny liiasta melusta ja toisaalta ravintolat eivät katso kieroon vaunuja tai turvaistuimia viemässä tilaa. Parhaimmassa tapauksessa pääsee vielä nauttimaan hyvistä häppäritarjouksista, kuten me pääsimme!
Olimme varanneet illaksi pöydän The Regionalista, lähiruokaravintolasta, jossa hassusti kylläkin tarjoiltiin mereneläviä – lähin merihän on täältä noin tuhannen kilometrin päässä. Ilta oli sen verran lämmin, että pyysimme terassin ainoan pöydän itsellemme, mikä tarkoitti, ettei meidän tarvinnut senkään vertaa miettiä, mitä muut ruokailijat ajattelisivat Suvin ajoittaisista huudoista.
Koska osuimme paikalle Happy Hourin aikaan, kaikki alkuruoat olivat vain $6 ja osterit $1.25/kpl. Niinpä pääruokien sijaan tilasimme jaettavaksi viisi alkuruokaa sekä tusinan ostereita, ja se olikin loistava valinta. Upppopaistettu osterivinokas tillidipillä oli vähän hassun makuinen ja sourdough crab rollissa olisi voinut olla enemmän rapua, mutta osterit olivat vuoden tauon jälkeen ihania, charcuterie-lautasen lihat ja juustot maukkaita, ja päivän erikoisannos, kasviksia ja mereneläviä aiolin kanssa paistettuna, vei kielen mennessään. Jälkkäriksi tilaamani persikka-cobbler oli juuri niin maukas kuin keskellä parasta Coloradon persikkasesonkia olisi voinut odottaa.
Terassipöytä oli lähes täydellinen, mutta ei ihan. Ihmettelimme aluksi viereisen kadun keskellä kulkevia kiskoja – ratikoitako täällä kulkee? – kunnes aloimme kuulla kaukaa lähestyvää tuuttailua… ja pian meitä kohtasikin tämä näky:
Kaupungin ydinkeskustan läpi keskellä katua kulkevia kiskot eivät olleetkaan joukkoliikennettä varten, vaan kiskot ovat Coloradon ja Wyomingin välillä kulkevan rahtiliikenteen pääreitti, rahtina lähinnä hiiltä ja öljyä. Kiskot omistaa BNSF-junayhtiö, joka on rakentanut kiskot yli sata vuotta sitten Fort Collinsin ollessa pieni tuppukylä, eikä se ole nähnyt mitään tarvetta muuttaa sen aikaista reititystä – ja kaupunki tai muu julkinen taho ei ole halunnut myöskään maksaa tästä, vaikka useita kertoja päivässä kaupungin läpi kulkeva rahtijuna aiheuttaakin aikamoista häiriötä kaupungille. Junan nimittäin pitää tuutata jokaisessa tasoristeyksessä, joita on korttelin välein, ja melu oli sen verran kauhea, että asian tajuttuamme Iiro lähti Suvin kanssa pakoon parin korttelin päähän.
Seitsemän maissa illalla suuntasimme hotellille. Valitsemassamme hotelliketjussa, Residence Innissä, kaikki huoneet ovat sviittejä, mikä tarkoitti, että saimme Suvin nukkumaan makuuhuoneeseen hänen normaaliin nukkumaanmenoaikaansa, ja pystyimme silti kahdestaan vielä viettämään iltaa viereisessä huoneessa. Olen kuullut ratkaisuista, joissa pikkulapsen vanhemmat laittavat lapsen hotellihuoneen vessaan nukkumaan, tai vaihtoehtoisesti menevät itse viettämään iltaa sinne vessaan. Tuntuu, että tämä sviitti oli aika paljon kivempi vaihtoehto meille, eivätkä Residence Innin huoneet ole merkittävästi kalliimpia kuin laitakaupunkien ketjuhotellit keskimäärin.
Seuraavana päivänä kävimme ajelemassa Fort Collinsin luontokohteen Horsetooth Reservoirin ympäri. Padolla laajennettu pitkulainen järvi oli täynnä veneilijöitä, ja mietimme, että ensi kesänä tänne onkin hyvä tulla taaperon kanssa viettämään rantapäivää. Järveltä olisi saanut vuokrattua mm. suppilautoja, ja pysähdyspaikoilta löytyi piknikpöytiä ja grillejä.
Ennen lähtöä kotiin päin kävimme vielä keskustassa syömässä lounasta. The Exchange on Fort Collinsin keskustassa sijaitseva useamman ravintolan yhteenliittymä, jossa ravintolat sijaitsevat ruohokentän laidoilla, ja mistä tahansa ravintolasta voi käydä hakemassa ruokaa ja juomaa keskialueelle.
Kaiken kaikkiaan Fort Collinsista jäi tosi hyvä fiilis. FoCo on olemukseltaan todella samanlainen kuin kotikaupunkimme Boulder, mutta siinä missä Boulderiin virtaa matkailijoita ja parkkipaikat ovat viikonloppuisin lekalla täyteen lyötyjä, FoCo on vähän syrjäisemmän sijaintinsa ansiosta säästynyt turistiryysikseltä. Jos esimerkiksi USAn roadtrip vie läpi Pohjois-Coloradon, kannattaa harkita pysähtyvänsä FoCossa!
Aiemmin blogissa on ilmestynyt samalta alueelta juttu Cache La Poudren solasta, joka johtaa Fort Collinsista Kalliovuorten läpi länsipuolelle.
