Jotain 1600-luvun sotilaita, veikkaan espanjalaisiksi
Tiedättehän Kolmikymmenvuotisen sodan? Sen, jona aikana ottomaanit liittoutuivat hollantilaisten kanssa ja ruotsalaiset (tai pikemminkin suomalaiset palkkasotilaat) marssivat ympäri Tsekkejä kyliä polttamassa. Silloin kahakoitiin täälläkin, kun espanjalaiset yrittivät pitää kiinni Luxemburgista. No okei, myönnän, omat tietoni kyseisestä sodasta ovat sen verran hatarat, että yllätyn joka kerta. Mitä ihmettä espanjalaiset tekivät Luxemburgissa?
Kanuunanlatauspuuhissa olevat sotilaat heittivät toisilleen herisevää läppää vahvalla brittienglannilla. Yritä sitten siinä päätellä, olisivatko kenties ranskalaisia vaikkako belgejä.
Jo 1600-luvun eläväiset osasivat sopivan hetken tullen tulla jonottamaan olutteltalle.
Edessä olevat pyöreät tornit vanhaa linnoitusta, takana oleva lasikoppi taas on Nykytaiteen museo
Toisin sanoen Dräi Eechelenin museossa, yhdessä kaupunkia ympäröivistä säilytetyistä linnoituksista, järjestettiin viikonloppuna vuoden 1643 taisteluiden uudelleennäyttely. Tällaiset reenactmentit ovat peruskauraa Yhdysvalloissa, kun sisällissotaan hurahtaneet miehet larppaavat milloin minkäkin taistelun, mutta pienoisena yllätyksenä minulle tuli, että ne ovat ilmeisesti täälläkin suosittuja – ja täällähän riittää sotia, mistä valita. Valittu kahakka oli nykypäivän Ranskassa sijaitsevan Thionvillen valtaus vuonna 1643 – niin merkityksetön kahakka, että siitä löytyi Wikipediasta vain yksi sivulause – ja museon kummallekin puolelle oli sijoitettu leiri: toisella puolella pitivät majaa espanjalaiset kaupungin puolustajat, toisella puolella ranskalaiset hyökkääjät.
Tässä espanjalaiset, joilla kiehuu padassa jotain hyvän näköistä.
Ranskalaiset rouvat ruokatauolla omassa leirissään
Me katselimme tihkusateessa häärääviä sotilaita ja heidän perheitään ja totesimme pian, että museon sisällä on todennäköisesti lämpimämpää ja kuivempaa. Alueen historiaa laajalti kertaavan museon audioguide piti kiinnostustamme yllä pari tuntia esitellen Luxemburgin linnoituksen rakentumista sekä niitä lukuisia kahakoita ja komppanioita, joita täällä on ajansaatossa pyörinyt, ja kun lopulta pääsimme kierroksen päähän museon eli Thüngenin linnoituksen katolle, huomasimme uudelleennäyttelyharjoituksen juuri alkavan.
Museon edessä olevalle ruohokentälle kokoontui porukkaa
Puolustajat eli espanjalaiset marssivat paikalle
Oletettavasti ranskalaiset hyökkäävät. Tässä kohtaa en ollut enää niin varma puolista.
Pyssyjen paukkeessa olennaista on kova ääni ja savu
Miehet näyttivät nauttivan täysin rinnoin osoitellessaan pyssyjä toisiaan kohti ja ampuen paukkupanoksia. Me jaksoimme kuunnella säpinää aikamme kunnes siirryimme katselemaan lähemmin paikalle rakennettuja siviilien leirejä.
Pariskunta hääräsi jonkun keiton ääressä. Lähemmällä tarkastelulla kävi ilmi, ettei kyseessä ollut keitto, vaan…
…kankaidenvärjäysoperaatio!
Mukana myös elukoita. Tässä kanat ja kanapaimen.
Ei tarvitse perheen mustan lampaan kokea yksinäisyyttä, kun niitä on kaksi.
Kävimme myös hakemassa luxemburgilaista festarimättöä. Tässä bouneschluppia: vihreitä papuja, makkaraa, perunaa, sipulia ja piparjuurta. En Schlupp! huusi kassalla istuva nainen keittiöteltan suuntaan.
Tätä makkaraa ei kait saisi kutsua thüringeniksi, koska se on joku saksalaisten rekisteröimä fetan tyylinen kotipaikkaruoka, mutta thüringeniksi luxemburgilaiset silti omia makkaroitaan kutsuvat. Ja täällähän makkaran tilatessaan sen saa aina erinomaisessa patonkikuoressa. Jenkit pitäköön hodaripullasämpylänsä!
Thüngenin linnoitus on larppaajien puuttuessakin näkemisen arvoinen paikka, sillä se antaa jonkinlaista käsitystä siitä, millaiset Luxemburgin linnoitusjärjestelyt ovat olleet niiden kulta-aikana 1800-luvun alussa. Linnoituksista suurin osa purettiin 1800-luvun jälkipuoliskolla Lontoon rauhansopimuksen velvoittamana, mitä ei todellakaan nyky-Luxemburgia katsoessa uskoisi, sillä täällä riittää nykyäänkin vallihautaa, kivimuuria ja ampumareikää. Kuitenkin koko nykyinen keskuspuisto, keskustaa pohjois- ja länsipuolelta ympyröivä leveä vyöhyke, on suunniteltu purettujen linnoitusjärjestelmien tilalle. Joku voisi kysyä, miksei linnoitusjärjestelmien tilalle aivan kaupungin keskustaan rakennettu asuntoja, mutta siihenkin löytyy rahaan perustuva syy: jos koko purettavien linnoitusten alta paljastuvalle usealle kymmenelle hehtaarille maata olisi rakennettu asuntoja, Luxemburgin asuntomarkkinat olisivat romahtaneet. Luxemburgin kaupunginisät osasivat siis jo tuolloin kääriä rahaa luxemburgilaisten maanomistajien taskuun.