Eurooppa-päivä EU-tuomioistuimen avoimissa ovissa

Luxemburg on täynnä erilaisia EU-instituutioita, mutta niihin pääsee valitettavan harvoin vierailulle. Toukokuun alussa Eurooppa-päivänä EU-tuomioistuin kuitenkin avaa ovensa, ja pari vuotta sitten minäkin kävin katsomassa, minkälaisissa tiloissa Euroopan oikeutta käydään.

EU-tuomioistuin, LuxemburgPääsalin päällä roikkuu hökötys, jonka on tarkoitus muistuttaa kultaista meduusaa, mutta joka minun silmääni näyttää hyttysverkolta. Hökötyksen samoin kuin koko vuonna 2008 uudistetun tuomioistuinrakennuksen suunnitteli pariisilaisarkkitehti Dominique Perrault.[/caption]

EU-tuomioistuin ratkoo tapauksia, joissa EU-maat eivät ole soveltaneet lainsäädäntöä oikein, EU-toimielimet ovat riidoissa keskenään tai riidoissa maiden kanssa, tai joku yksittäinen ihminen tai yritys on haastanut EU:n oikeuteen. Jokaisesta jäsenvaltiosta on yksi tuomari, joiden lisäksi on nimitetty yhdeksän julkisasiamiestä – joku ranskalaisen tuomioistuimen omituisuus – joista tällä hetkellä yksi on suomalainen. Suomella on siis aika vahva edustus EU-tuomioistuimessa, jonka virallisena työkielenä on vain ja ainoastaan ranska.

EU-tuomioistuimen pienempi sali
Astuimme sisään erääseen käsittelysaliin juuri silloin, kun valkokankaalla pyöri tapaus, jota tuomitsemassa oli suomalainen tuomari Allan Rosas (ei kuvassa). Tuomarin olisi arvannut suomalaiseksi ilmankin oppaamme huomautusta, koska vahvan suomiaksentin kyllä tunnisti ranskaksikin.

Vaikka käsittelyt ovat ranskaksi, ne tulkataan haastajien omalle äidinkielelle. Eli jos vaikka suomalainen yritys haastaa jonkun EU-instituution oikeuteen, tulkit tulkkaavat tapahtumat ja myös oikeusasiakirjat käännetään suomeksi. Tämän takia tuomioistuimella on töissä kokonainen tulkkien ja kääntäjien armeija, ja tuomioistuimen kaksi korkeaa kultaista tornitaloa ovat lähes pelkästään kääntäjien työtiloja.

EU-tuomioistuimen simultaanitulkin koppi
Tulkit istuvat tuomiosalin laidalla kopeissa. Oikeustapausten simultaanitulkkaus on ehkäpä vaikein ammatti, joka äkkiseltään tulee mieleen.
EU-tuomioistuin kattokruunu
Tuomioistuimen tiloissa oli upeita kattokruunuja, hienoa arkkitehtuuria ja paljon taidetta. Mielenkiintoinen vierailukohde, vaikka ei oikeuskäytännöistä niin välittäisi.

Hienojen salien ja ns. julkisten tilojen vastapainoksi varsinaiset työtilat ja tuomareiden kabinettikäytävät olivat huomattavasti maltillisempia. Sieltäkin löytyi purppuranväriset kokolattiamatot – jotain mitä en ihan heti kykenisi kuvittelemaan omalle toimistolleni – mutta toisaalta eräskin Ruotsin tuomarin kabinetissa töissä ollut kaverini oli joutunut tuomioistuimen rempan ajaksi töihin raksaparakeistä kyhättyyn väliaikaisrakennukseen. Työtilojen tasot taitavat olla vähän arpapeliä.

Käytävä
Käytävä arkisemmasta päästä
EU-tuomioistuin - tuomareiden kokoushuone
Tuomareiden kokoushuone

Tuomioistuimen tuomarit kokoontuvat välillä keskustelemaan keskenään aurinkoiseen kokoushuoneeseen, jonka pöytä on niin iso, että sen ääreen mahtuvat hyvin kaikki 28 tuomaria ja tarvittaessa julkisasiamiehet päälle. Kokoushuoneessa minua kiinnosti sen yhtä seinää peittävä kirjahylly, josta löytyi opusta toisen perään, kaikki samanlaisia. Niihin oli painettu kaikki EU-tuomioistuimen ratkaisut, käännettynä kaikille EU:n virallisille kielille – ihan hyvä määrä paperia.

Oikeustapauskokoelma
Suomenkieliset oikeustapauskokoelmat oli nidottu kirkkaan sinisiin kansiin.

Monikielisen ja -kulttuurisen tuomioistuimen arkipäivä näkyi muuallakin kuin pelkissä käännöksissä ja tulkkauksissa. Tiedättekö ne brittijuristit, jotka kulkevat ympäriinsä pompööseissä peruukeissa? Ranskalaisilla puolestaan on mustien mekkojensa alla komeat olkatoppaukset, italialaisilla viittoja kultatupsuin, belgit pukeutuvat punaiseen ja portugalilaisilla on kultamitalit kaulojensa ympärillä. Tuntuu, että pohjoismaalaiset juristit ovat ainoita, jotka pukeutuvat normaalisti… mutta eivät täällä! EU-tuomioistuimessa sääntönä on, että tuomarit pukeutuvat punaisiin kaapuihin ja juristit pukeutuvat kotimaansa pukeutumiskulttuurin mukaisesti paitsi jos pukeutumiskulttuuri on normaali puku. Tällöin EU-tuomioistuimella on ylimääräisiä samettikaapuja, jotka puvuttomat juristit joutuvat vetäisemään päällensä.

EU-tuomioistuimen vaatetus
Ihan vaan jotta näytettäisiin kaikki yhtä pelleiltä. Kuolalappu kuuluu asuun.

Jos ei osu paikalle juuri oikeana päivänä, tuomioistuimen tiloihin pääsee myös silloin, kun käynnissä on julkisia kuulemisia, koska ne ovat kaikille avoimia. Kannattaa tarkistaa tilanne Luxemburgissa vieraillessa, jos tuomioistuinten toiminta kiinnostaa!

EU-tuomioistuimessa vierailulla
Minä toinen vasemmalta. Muut kierrokselle osallistuneet kaverit ovat kaikki muuttaneet jo pois Luxemburgista.

Eurooppa-päivää vietetään huomenna 9.5.!

Luxemburgissa EU-tuomioistuimen lisäksi tapahtumaa järjestetään koko päivän ajan keskustan Place d’Armesilla. Kuulema mukana on myös Suomen suurlähetystön muumi, jota pääsee halailemaan.

Brysselissä on samaan aikaan monen EU-instituution avoimet ovet, ja itse viime vuonna kävin Europarlamentin avoimissa ovissa, jotka olivat kanssa ihan hauska kokemus. Sinne siis, jos satut olemaan Belgiassa!

Suomessa juhlitaan Suomen 20-vuotista taivalta EU:ssa. Helsingin rautatieasemalla tarjotaan kakkukahvit klo 10-13, ja muita tapahtumia löytyy täältä.

Postikorttimaisemia

Olin kaivannut jo pitkään juuri tällaista päivää: laiska sunnuntai, hyvä sää, tyhjä kalenteri. Tänään siivoilin kotona, kokkailin rennosti risottoa, nostin jalat kattoon ja katsoin telkkarista sarjoja, joita on pitänyt katsoa jo pitkään. Niin, ja kävin kävelyllä ja toteutin projektin, joka on ollut jo pitkään mielessä.

Löysin jo kuukausia sitten netistä kuvia vanhan ajan postikorteista Luxemburgista, ja päätin, että vielä joku kaunis päivä käyn kuvaamassa nuo samat maisemat ja tiirailemassa, mitä on muuttunut. Ajatuksen vielä kypsyessä löysin museoista lisää mustavalkokuvia, jotka lisäsin projektiin mukaan. Tässä tulos:

Palais de l'Arbed, Luxembourg, then and now
Palais de l’Arbed. Arbed-teräsyhtiö perustettiin Luxemburgissa vuonna 1911 ja se pärjäsi koko 1900-luvun omillaan, mutta tämän vuosituhannen alussa usean fuusion jälkeen tämä talo muuttui ArcelorMittalin pääkonttoriksi. Tällä hetkellä talo on remontissa.

Luxembourg Gare, then and now
Gare eli rautatieasema. Kuten edellisestäkin kuvasta näkyy, Luxemburg hankkiutui jossain vaiheessa eroon ratikoistaan (pöljät), ja nykyään keskustan lävitse kulkee bussiralli, jonka toinen pääkeskuksista on rautatieaseman aukio. Tällä hetkellä ratikoita ollaan tuomassa takaisin satojen miljoonien kustannuksella, koska bussien kapasiteetti ei enää riitä kuljettamaan rautatieasemalta ihmisiä töihin. Kuvassa oleva rautatieasema saatiin rakennettua juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa.

Luxembourg Viaduct, then and now
Viaductin silta on seissyt paikoillaan jo vuodesta 1861. Paikalle, josta joku on 1900-luvun alussa ottanut kuvan, on nyt rakennettu taloja, joten minun piti mennä alas rotkoon kuvaamaan. Rotkossa olleet talot taas on lanattu maan tasalle jossain vaiheessa; joitain taloja purettiin tässä kohtaa silloin, kun tänne muutin, ja siitä, mitä tontille nyt tapahtuu, ei minulla ole tietoa. Jos oikein muistan kaupunginmuseon kuvista, noissa taloissa toimi hansikastehdas.

River Alzette at Grund, then and now
Grund muodostui aikoinaan Luxemburgin rotkon pohjalle vankilaa ympäröiväksi kaupunginosaksi, johon muuttivat vankien perheet. Sillä oli pitkään vähän epämääräinen maine, mutta nykyään se on kokenut gentrifikaation ja vuokrat ovat kohonneet pilviin. Grundissa asunut kaverini tosin totesi, ettei siellä ole talvella kiva asua, koska joka aamu saa herätä sumussa – täällä kun on hyvin sumuinen syksy ja erityisesti rotkossa sumu viipyy vielä pitkään auringon noustua.

View of Grund, past and now
Näkymä toiseen suuntaan Grundissa. Grundin mainetta auttavat useat hyvät terassit, baarit ja ravintolat sekä silta, josta on ehkäpä Luxemburgin kuvauksellisimmat näkymät.

View from Stierchen Bridge, Luxembourg, then and now
Näkymä Stierhenin sillalta. Osa Grundin tämän osan taloista on vanhan kuvan perusteella revitty alas, mutta haute villen eli korkean kaupungin siluetti on säilynyt pitkälti samana.

Luxembourg, then and now
Näkymä Place St. Espritiltä. Tässä kuvassa näkyy hyvin Luxemburgin kaupungin korkeuserot. Se, mitä itse huomasin on, että Place St. Espritiä nykyään ympäröivät talot joka puolelta, joten tämä kuva on otettu vähän eri kohtaa.

Place d'Armes, Luxembourg, then and now
Place d’Armesin puut ovat kasvaneet 70 vuodessa sen verran, ettei kaupungin virastotalo enää näy kunnolla niiden takaa. Place d’Armesilla mainostettavat aatteetkin ovat seitsemässä vuosikymmenessä hieman muuttuneet.

Luxembourg Caisse d'Épargne, past and now
Caisse d’Épargne eli säästöpankki on seissyt samalla paikalla keskustasta katsoen rotkon toisella puolella jo sata vuotta. Tämän nähdessään moni Luxemburgin vieraani on kysynyt, onko kyseessä joku linna? No ei, ihan vaan tavallista ehkä hieman prameampi pankin pääkonttori.

Puolimaraton ja kuinka siinä kävikään

Kerroin täällä blogissa alkuvuodesta treenaavani puolimaratoniin. Tarkoitus oli, että mitä useampi ihminen tietää aikeistani, sitä vaikeampi minun on luistaa treeniohjelmasta ja itse puolimaratonista. Nyt sitten vihdoin lauantaina koitti tuomion päivä ja näin, mihin saakka treeni oli kantanut, kun osallistuin Luxemburgin yömaratoniin, joka myös ING Marathonin nimellä tunnetaan.

ING Night Marathon, Luxembourg

Startissa oli ruuhkaa, kun noin kahdeksantuhatta juoksijaa pinkaisi radalle.

Puolimaratonin lähtö oli seitsemältä illalla samanaikaisesti kokomaratonin kanssa, ja lähdössä oli todella tiivis tunnelma. Koska olin ilmoittanut tavoiteajakseni hyvinkin realistisesti kaksi ja puoli tuntia, lähdin aika takaa, ja kesti peräti seitsemän minuuttia ohittaa lähtöviiva.

ING Night Marathon 2014, Luxembourg

Tämä oli minulle ensimmäinen juoksukisakokemus, jos Naisten kymppejä ei lasketa, ja vähän oli perhosia vatsassa. Totesin Iirolle aamulla, ettei oikeastaan yhtään huvittaisi juosta, nurkuen söin pastat ja epävarmasti talsin lähtöpaikalle. Entä jos penikat alkavat vaivaamaan heti lähdössä? Entä jos laattaan kadulle, tai pyörryn? Riittääkö kuntoni ja onko tässä oikeastaan mitään järkeä?

ING Night Marathon, Luxembourg

Ensimmäisen kilometrin jälkeen pelot alkoivat hellittää. Juoksu rullasi pehmeästi, vaikka viimeinen ateria olikin jäänyt aika myöhäiseen ja vatsa tuntui vielä raskaalta. Löysin omaa vauhtiani juoksevan äijän, jota oli kiva peesata, koska äijän T-paidan selässä luki Never give up. Hymyilin tälle itsekseni, kuuntelin Ultra Brata ja jolkottelin eteenpäin auringonpaisteessa ilman sen kummempia paineita. Pari kilometria myöhemmin totesin, että kai tässä vähän nopeampaakin jaksaa, nostin vauhtia ja jätin äijän taakseni. Avenue Kennedyllä jalka kulki sulavasti lievään alamäkeen.

ING Night Marathon 2014, Luxembourg

Charlotten sillan ylitettyä päästiin Limpertsbergiin ja lievään ylämäkeen, mutta siinä vaiheessa ei tuntunut enää missään, sillä olin TULESSA! Ihmiset hurrasivat, lapset ojensivat käsiään high fiveen, vanhukset olivat tulleet kotiensa pihoille paukuttamaan kattiloita, ja yksikin tyyppi kannatteli plakaattia jossa luki: That voice in your head saying you can’t do it? It’s a LIE! Go and run! Limpertsbergin takakulmassa asukkaat olivat pystyttäneet picnic-pöytiä townhousiensa pihoille ja söivät päivällistä lämpimässä kesäillassa samalla kun kannustivat ohijuoksijoita. Sitten juoksin kympin portin alitse ja totesin, että ensimmäinen puolikas meni niin vauhdilla, että vaikka kävelisin lopun matkaa, ehtisin silti maaliin sallitussa ajassa. Euforinen voittajafiilis ja ”tästähän on jo selvitty” -olo huuhtoi ylitseni. Elämä on ihanaa!

Sitten tajusin, että minulla on vessahätä.

ING Night Marathon 2014, Luxembourg

Huoltojoukot venasivat puistossa napatakseen tämän kuvan. Bongaa hymyilevä bloggaaja!

Koko kierroksen läpi kaupungin keskustan mietin vain, missä välissä pääsisin vessaan. Glaciksen torilla oli vessoja, mutta niissä oli myös jonoa – ja jonossa kaikkia muita paitsi juoksijoita, lähinnä äitejä pienten lasten kanssa. Jaahas. Puistossa edessäni juossut nainen pinkaisi puskaan, mutta minä elättelin vielä toivetta vapaasta huussista. Jätin väliin kahden seuraavan huoltopisteen tarjoilut ja olo alkoi käydä jo aika tukalaksi kunnes vihdoin! Pescatoren bussipysäkeillä oli pari huussia, joista toinen oli vapaa. Sitten vaan toivomaan, että seuraava huoltopiste tulee mahdollisimman pian, sillä tässä alkaa vähän energia loppua.

Winner of ING Night Marathon 2014, Luxembourg

Maratonin voittanut kenialainen ohitti minut paluumatkalla. Minä olin siinä vaiheessa lönkötellyt 17 km samassa ajassa, missä hän oli pinkaissut 37 km.

No eihän niitä huoltopisteitä sitten tietenkään tullut. Charlotten sillan ylitettyä sen sijaan vastaan tuli sama avenue Kennedy, mitä toiseen suuntaan oli niin kiva rullailla rennosti lievään alamäkeen. Tähän suuntaan tiedossa oli pari kilometriä ylämäkeä, ja 17,2 kilometrin kohdalla ensimmäisen kerran rikoin hölkän kävelyksi. Sitten näin tien vieressä istuvan itkevän tytön ambulanssimiesten käsittelyssä, sisuunnuin ja totesin ettei tässä ihan näin huonosti asiat ole, ja jatkoin juoksemista. Ja taas luistin kävelyksi. Edessä olleen paidassa luki Russian running team, muistin viikon takaisen lätkäfinaalin ja sisuunnuin taas hetkeksi, että kyllä minä jaksan, ihan varmasti jaksan nih. Taas kävelyä, heikotusta, vähän sumeat fiilikset. Ohitse hölkötteli joku kirkkaan oranssissa paidassa, tuon perässä pysyn! Puoli kilometriä hölkkää. Kävelyä. Ohitse kiitävä neonkeltainen paita, ja taas peesausta. Kirkkaat värit vetävät. Vihdoin huoltopiste, energiapatukan pala, hyi yök se oli mansikkaa yök ällöttävä maku yök vettä päälle ja patukka mäkeen. Lääh puuh jaksaa jaksaa missä se 20 kilometrin kyltti oikein viipyy?

Spider Man at ING Night Marathon

Spider Man ei ollut selvästikään tekemässä juoksuennätystä

Vihdoin näin 20 kilometrin kyltin ja jostain kumman syövereistä kaivoin energiaa, jota en tiennyt jaloissani olleen. Kilometrin nyt jaksaa juosta ihan kuka vaan, totesin, ja spurttasin. Väsymys unohtui nopeasti, kun tajusin kanssajuoksijoiden tulevan selkä edellä vastaan. Minä juoksen! Ohitan kaikki! Olen ihan paras! Jee tuolla jo maaliviiva siintää, ihmiset hurraavat, musa soi ja sisällä messuhallissa viimeiset sata metriä strobot välkkyvät ja savukone sauhuaa. Maali! MAALI! Jessss!!! Mistä täältä saa kokista?

ING Night Marathon finisher

”Mua heikottaa, oksettaa, väsyttää ja pyörryttää.”

Ahdistavan täydestä hallista ulos selvittyäni Iiro oli odottamassa ovella, tarjoamassa dekstriiniä, taputtamassa selkään ja riemuitsemassa mitalista, josta olin itse vielä vähän liian typertynyt riemuitakseni. Lopullinen aika oli 2:22:25 eli reilusti alle tavoiteajan, ja tänään tarkistin netin tulospalvelusta, että fiiliksistä huolimatta juoksu sujui erittäin onnistuneesti: matkavauhti ei laskenut kovinkaan paljoa loppua kohti ja sijoitukseni juoksijoiden juokossa parantui checkpointilta checkpointille. Nyt katselen tyhjää treenikalenteriani tulevalle kesälle ja mietin, millä täyttäisin sen.

Sellainen lopullinen reitti, miinus nuo kaksi jyrkkää pudotusta; siinä kohtaa oli onneksi silta, jota pitkin pystyi köpöttelemään.

ING Night Marathon 2014, Luxembourg

Takaisin vuoteen 1643

Men with Guns

Jotain 1600-luvun sotilaita, veikkaan espanjalaisiksi

Tiedättehän Kolmikymmenvuotisen sodan? Sen, jona aikana ottomaanit liittoutuivat hollantilaisten kanssa ja ruotsalaiset (tai pikemminkin suomalaiset palkkasotilaat) marssivat ympäri Tsekkejä kyliä polttamassa. Silloin kahakoitiin täälläkin, kun espanjalaiset yrittivät pitää kiinni Luxemburgista. No okei, myönnän, omat tietoni kyseisestä sodasta ovat sen verran hatarat, että yllätyn joka kerta. Mitä ihmettä espanjalaiset tekivät Luxemburgissa?

Firing a Cannon

Kanuunanlatauspuuhissa olevat sotilaat heittivät toisilleen herisevää läppää vahvalla brittienglannilla. Yritä sitten siinä päätellä, olisivatko kenties ranskalaisia vaikkako belgejä.

Man and Woman in 17th century

Jo 1600-luvun eläväiset osasivat sopivan hetken tullen tulla jonottamaan olutteltalle.

Flags on front of Fort Thüngen

Edessä olevat pyöreät tornit vanhaa linnoitusta, takana oleva lasikoppi taas on Nykytaiteen museo

Toisin sanoen Dräi Eechelenin museossa, yhdessä kaupunkia ympäröivistä säilytetyistä linnoituksista, järjestettiin viikonloppuna vuoden 1643 taisteluiden uudelleennäyttely. Tällaiset reenactmentit ovat peruskauraa Yhdysvalloissa, kun sisällissotaan hurahtaneet miehet larppaavat milloin minkäkin taistelun, mutta pienoisena yllätyksenä minulle tuli, että ne ovat ilmeisesti täälläkin suosittuja – ja täällähän riittää sotia, mistä valita. Valittu kahakka oli nykypäivän Ranskassa sijaitsevan Thionvillen valtaus vuonna 1643 – niin merkityksetön kahakka, että siitä löytyi Wikipediasta vain yksi sivulause – ja museon kummallekin puolelle oli sijoitettu leiri: toisella puolella pitivät majaa espanjalaiset kaupungin puolustajat, toisella puolella ranskalaiset hyökkääjät.

Spanish Campment

Tässä espanjalaiset, joilla kiehuu padassa jotain hyvän näköistä.

French Campment

Ranskalaiset rouvat ruokatauolla omassa leirissään

Me katselimme tihkusateessa häärääviä sotilaita ja heidän perheitään ja totesimme pian, että museon sisällä on todennäköisesti lämpimämpää ja kuivempaa. Alueen historiaa laajalti kertaavan museon audioguide piti kiinnostustamme yllä pari tuntia esitellen Luxemburgin linnoituksen rakentumista sekä niitä lukuisia kahakoita ja komppanioita, joita täällä on ajansaatossa pyörinyt, ja kun lopulta pääsimme kierroksen päähän museon eli Thüngenin linnoituksen katolle, huomasimme uudelleennäyttelyharjoituksen juuri alkavan.

1643 festival

Museon edessä olevalle ruohokentälle kokoontui porukkaa

Spanish Arrive

Puolustajat eli espanjalaiset marssivat paikalle

Spanish Attack

Oletettavasti ranskalaiset hyökkäävät. Tässä kohtaa en ollut enää niin varma puolista.

Spanish shooters

Pyssyjen paukkeessa olennaista on kova ääni ja savu

Miehet näyttivät nauttivan täysin rinnoin osoitellessaan pyssyjä toisiaan kohti ja ampuen paukkupanoksia. Me jaksoimme kuunnella säpinää aikamme kunnes siirryimme katselemaan lähemmin paikalle rakennettuja siviilien leirejä.

Fort Thüngen

Pariskunta hääräsi jonkun keiton ääressä. Lähemmällä tarkastelulla kävi ilmi, ettei kyseessä ollut keitto, vaan…

Coloring clothing

…kankaidenvärjäysoperaatio!

Chickens and the Chicken Boy

Mukana myös elukoita. Tässä kanat ja kanapaimen.

Black Sheep

Ei tarvitse perheen mustan lampaan kokea yksinäisyyttä, kun niitä on kaksi.

Bouneschlupp

Kävimme myös hakemassa luxemburgilaista festarimättöä. Tässä bouneschluppia: vihreitä papuja, makkaraa, perunaa, sipulia ja piparjuurta. En Schlupp! huusi kassalla istuva nainen keittiöteltan suuntaan.

Thüringen

Tätä makkaraa ei kait saisi kutsua thüringeniksi, koska se on joku saksalaisten rekisteröimä fetan tyylinen kotipaikkaruoka, mutta thüringeniksi luxemburgilaiset silti omia makkaroitaan kutsuvat. Ja täällähän makkaran tilatessaan sen saa aina erinomaisessa patonkikuoressa. Jenkit pitäköön hodaripullasämpylänsä!

Thüngenin linnoitus on larppaajien puuttuessakin näkemisen arvoinen paikka, sillä se antaa jonkinlaista käsitystä siitä, millaiset Luxemburgin linnoitusjärjestelyt ovat olleet niiden kulta-aikana 1800-luvun alussa. Linnoituksista suurin osa purettiin 1800-luvun jälkipuoliskolla Lontoon rauhansopimuksen velvoittamana, mitä ei todellakaan nyky-Luxemburgia katsoessa uskoisi, sillä täällä riittää nykyäänkin vallihautaa, kivimuuria ja ampumareikää. Kuitenkin koko nykyinen keskuspuisto, keskustaa pohjois- ja länsipuolelta ympyröivä leveä vyöhyke, on suunniteltu purettujen linnoitusjärjestelmien tilalle. Joku voisi kysyä, miksei linnoitusjärjestelmien tilalle aivan kaupungin keskustaan rakennettu asuntoja, mutta siihenkin löytyy rahaan perustuva syy: jos koko purettavien linnoitusten alta paljastuvalle usealle kymmenelle hehtaarille maata olisi rakennettu asuntoja, Luxemburgin asuntomarkkinat olisivat romahtaneet. Luxemburgin kaupunginisät osasivat siis jo tuolloin kääriä rahaa luxemburgilaisten maanomistajien taskuun.

Lähtöruutuun kulkien vankilan kautta

Viikko sitten pörräilin autolla ympäri piirikuntamme vankilaa etsien oikeaa parkkipaikkaa. Adult penitentiary visitors? Ei kuulostanut oikealta. Sheriff’s Visitor Center? No mennään vaikka sinne. Parkkipaikan vieressä oli korkea piikkilangattu aita ulkoilupihan ympärillä, ja pihan nurkassa nökötti vartiotorni. Miten minä tänne olin päätynyt?

Melkein tasan kaksi vuotta sitten Suomessa spottasin suuren kansainvälisen organisaation työnhaun, joka vaikutti kiinnostavalta ja jonne heitin paperit sisään. Seurasi useita tietokoneavusteisia kokeita kotikaupungissani sekä yksi koetilaisuus lentomatkan päässä. Kun Iiro vuosi sitten mietti Georgiaan lähtöä, minun työnhakuni oli vielä täysin vaiheessa. Tuolloin totesimme, että todennäköisyys, että kummallekin tarjottaisiin paikkaa ulkomailla, oli astronomisen pieni, joten voisimme hyvin hakea molemmat.

Syksyllä kuolleeksi luulemassani työnhakuprosessissa alkoi tapahtua. Lokakuussa Washington DC:n reissun yhteydessä kävin työhaastattelussa, marraskuussa piipahdin Euroopassa työhöntulotarkastuksessa. Tammikuussa sain sitovan työtarjouksen, ja pääsin metsästämään erinäisiä kelpoisuuspapereita – vankilan yhteydessä sijainnesta sheriffintoimistosta hain paikallisen rikosrekisteriotteen. Astronomisen pienikin todennäköisyys toteutuu joskus.

Kahden viikon päästä minulla on edessäni lähtö. Lentolippuja en ole vielä ehtinyt hankkia asunnosta puhumattakaan, mutta enköhän minä pärjää. Iiro ja sitä myötä toinen koti jää tänne Georgiaan, ja reittilennot Atlantin yli tulevat tulevaisuudessa tutuiksi.

Maaliskuun puolivälissä muutan Luxemburgiin.

Alzette River

Kuva: Wolfgang Staudt