Pääsiäislomalle emme olleet suunnitelleet etukäteen mitään. Lauantaiaamuna sitten heräsin aikaeron takia pirteänä kukonlaulun aikaan, Iirokin repi itsensä solidaarisesti ylös ja totesimme: mitäs nyt? Kysymys ei onneksi ollut vaikea, sillä lipaston nurkkaan oli kerääntynyt jo vino pino erinäisiä ”sitten joskus kun on aikaa”-turistiesitteitä, joista löytyi ihan täydellistä tekemistä lämpimälle kevätpäivälle.
Vaviskaa Napa Valley ja Toscana – täältä tulee Pohjois-Georgia!
Parin tunnin ajomatkan päässä Dahlonegassa Appalakkien juurella oli kourallinen viinitiloja, jonne päräytimme fiilistelemään. Olimme tätä ennen juoneet peräti yhden pullon paikallista viiniä, joten karautuimme kyseiselle tilalle, Frogtown Cellarsille. Viinimaistelupaketit olivat hinnoissaan, $20 per henki, joten kun nälkäkin vähän vaivasi, päätimme sen sijaan maistella viiniä laseittain, lasi per henki, kera paikan panninien ja paahtavan auringon vaalealla plantaasityylisellä terassilla, josta oli näköala vuorille.
Panninin lisukkeena oli tuttujen sipsien lisäksi jotain vihreää
Viinitilan viisi koiraa köllöttelivät terasilla auringossa ja kerjäsivät rapsutuksia, yllättäen juuri niiltä asiakkailta, joilla oli pannineja
Ovela hurtta näki tilaisuutensa tulleen!
Frogtown mainosti ovellaan, että olivat eronneet juuri paikallisesta viinintuottajayhdistyksestä, koska olivat tuohtuneita yhdistyksen alhaisiin laatustandardeihin, jotka sallivat mitä tahansa kuraa kutsuttavan georgialaiseksi viiniksi – sillä toki Frogtownin viinit olivat oikeita laatuviinejä! Tehtyämme lasillisistamme liudan erittäin älykkäitä havaintoja (joista yhtäkään en enää muista) päätimme jatkaa matkaa jonnekin, missä kasvojen orastava punotus ei pahenisi. Siis sisätiloihin, toiselle viinitilalle, Frogtownin vieressä sijaitseville Three Sisters Vineyardseille.
Kuivat köynnösrivit ja taustalla kolme vuorta, joiden mukaan viinitila oli nimetty. Koin tulleeni huojatuksi, kun sain tietää, että viinitilan omistajamiehellä oli kolmen siskon sijaan vain veli.
Täällä jostain syystä koimme, että 15 dollarin maistelupaketti olisi hyvinkin hintansa väärti, koska siinä tuli mukana viinilasi (markkinoinnin uhri, minäkö?), joten päädyimme maistelemaan viinejä tilanomistajan veljen johdolla. Veli asui itseasiassa meistä vain parin kilometrin päässä mutta oli tullut viikonlopuksi vuorille auttelemaan viinitilan kanssa. Hän kertoi, että alunperin hänen veljensä oli perustanut tilan kymmenisen vuotta sitten, jolloin alueella ei vielä ollut viinistä oikein tietoakaan. Veli oli asunut aiemmin Atlantassa mutta oli jossain vaiheessa – keski-iän kriisin mainingeissa? – todennut perheineen, että nyt olisi hyvä hetki jättää päivätyö ja perustaa viinitila. He sitten olivat ruvenneet kasvattamaan chardonnayta, merlota, pinot blancia sekä Kaakkois-USAn omaa viinilajiketta cynthianaa, jota jo Thomas Jefferson aikoinaan kasvatti täällä päin, ja joka oli meistä erittäin pihviviinisää.
Iiro maistelee cynthianaa, takana viinitilanomistajan veli, joka teki meihin vaikutuksen tietämällä, missä Luxemburg sijaitsee
Tilanomistajan veli kertoi myös eräästä paikallisesta kuuluisuudesta, maailmankuulusta näyttelijästä, joka näytteli Forrest Gumpissa pääosaa. Tämän lisäksi tuo paikallinen kuuluisuus harrastaa lasimaalausta, joten hän oli maalannut viinitilan maistatustiskin takana olevan lasisen Three Sisters -logon. Tästä kiitokseksi maistatushuoneen seinällä oli kuva hänestä keskellä vaativaa roolisuoritusta.
Kuuluisa näyttelijä on tuossa valokuvassa siis se keskimmäinen. Jos totta puhutaan, minä en edes muistanut koko miehen olemassaoloa, sillä mieleeni oli jäänyt vain penkillä istunut vanha nainen, mutta nyökyttelin mukana. Sen sijaan maistatustiskin takana olevia saviruukkuja olin nähnyt aiemminkin kaupunginmuseossa.
Kyseessä on face jug, naamaruukku, eteläosavaltioiden perinnekäsityötä parhaimmillaan. Kaupunginmuseon mukaan ei ole mitään hyvää selitystä sille, miksi ruukkuihin on satojen vuosien ajan väkerretty naamoja, se on vain ollut tapana. Tilanomistajan veli sen sijaan tiesi oikean vastauksen: They used to store wine in those jugs, and the ugly faces scared the kids away.
Valitettavasti ällösöpöt ruukut eivät olleet myynnissä, joten ostimme lohdutukseksi pari pulloa viiniä. Mahdollisesti tähänastisen elämäni kalleimmat viinipullot. Perustelimme tätä itsellemme epämääräisellä sekoituksella ”pitäähän sitä paikalliyrityksiä tukea” ja ”kerrankos sitä vaan täällä käydään” -selityksiä, sokerina pohjalla ”etiketti oli hauska niin tämä näyttää sitten hyvältä kynttilänjalkana”.