Atlantasta tunnin ajomatkan päässä etelään sijaitsee Callaway Gardens, joka kuulema on listalla ”101 puutarhaa, jotka on vain pakko nähdä”. Niinpä puutarhaeksperttiäitini ollessa kylässä suuntasimme sinne ihmettelemään syyskuun kasvitilannetta.
Krysanteemiloistoa Sibley Horticultural Centerissä
Suurin osa kasveista ei kukkinut enää syyskuussa, ja kuivuus myös vaikutti kasvitilanteeseen. Ainoa selvästi kaudessa oleva kukka oli krysanteemi, joka loisti kaikissa sateenkaaren väreissä.
Taitaa joku muukin olla kaudessa?
Amerikkalaisen jalkapallon pelikauden alun kunniaksi krysanteemit oli istutettu college-jalkapallojoukkueiden väreissä, ja variksenpelättimiä oli puettu joukkueiden pelipaitoihin.
Georgian teekkareiden ampiaiset oli yksi esillä olevista joukkueista
Sisältä kasvihuoneesta löytyi kaktusten ja mehikasvien lisäksi orkideoja…
…pari kappaletta banaanipuuta tutkivia vanhempia…
…ja vesiputous. Huisaa!
Kuivunutta maissia
Kukkien sijaan pääpaino Callawayssa oli metsäpuutarhalla, jota riitti ja jonka siimeksessä kävelimme puutarhanäyttelystä toiseen, vaikka infotiskin täti olikin painottanut meille, että You will want to drive there! ja piirsi karttaan matkalla olevat liikennemerkit suunnistamista helpottamaan. Hyötykasvipuutarhassa suurin osa sadosta oli jo korjattu ja maissit olivat kuolleet pystyyn. Sen sijaan Callawayn alueen asukkaiden siirtolapuutarhaplänteillä oli vielä kasveja, joissa kävi jatkuva mehiläisten pörräys.
Hyönteisiä näimme enemmänkin Dayn perhoskeskuksessa, jonka pihalla juoksi pikkulapsia haavien kanssa. Ensimmäinen ajatus meillä oli linjoilla ”onkohan tuo sallittua”, mutta pian törmäsimme park rangeriin, joka kysyi meiltäkin, haluammeko osallistua ritariperhoslaskentaan. Jatkoimme sen sijaan matkaa perhoskeskukseen, joka oli kasvihuone täynnä perhosia.
Ritariperhoslaskenta täydessä vauhdissa kera kiljumisen ja innostuneiden huudahduksien
Taivaansiivet eivät kuulu Georgian perhoslajeihin, mutta sisällä niitä oli niin paljon, että piti varoa astumasta päälle
Hyönteiset eivät olleet ainoat lentävät elukat, joita Callawayssa esiteltiin. Osuimme paikalle myös petolintunäytökseen, jossa innostunut opas esitteli petolintuja niin ilmeikkäästi, että suomeksi esitystä olisi voinut arvioida tekopirteäksi. Johtuneeko kulttuurieroista että englanniksi esitys toimi erinomaisesti, ja lintujen ihailun lomassa itse kukin taisi oppia jotain.
Jos ihmisen silmämunat olisivat yhtä suuret suhteessa muuhun päähän kuin amerikanviirupöllöllä, ne olisivat strutsin munan kokoiset.
Amerikanhiirihaukan hakkumanimi ”kanahaukka” on virheellinen, sillä se harvemmin syö kanoja vaan pikemminkin kanaloiden lähellä olevia hiiriä. Maanviljelijät eivät ole aina tätä uskoneet ja hiirihaukkoja on metsästetty tuholaisina.
Kaikkia esiteltyjä lintuja lennätettiin matalalla yleisön ylitse herkkupalojen perässä. Turvaohjeistus etukäteen oli, että älä ojentele käsiä ylöspäin, tai lintu saattaa luulla kättäsi istumapaikaksi ja se ei ole kiva juttu. Nytkin ison linnun lentäessä aivan pään päältä ihmiset automaattisesti kumartuivat alaspäin, ja pari kertaa tunsin siipien koskettavan päätäni, kun linnut tykkäsivät ottaa vauhtia alempaa ennen laskeutumista korkealle oksalle.
Empiirisen havaintoni mukaan huuhkajat tykkäävät lentää todella matalalta liipaten.
Haukan silmät eivät ole turhaan kehuttuja. Tämäkin ritarihaukka erottaa kolibrin lennosta yksittäiset siiveniskut – ja leffoista haukat eivät pahemmin nauttisi, sillä elokuvan yksittäiset ruudut eivät muutu heidän aivoissaan liikkeeksi vaan pysyvät yksittäisinä.
Suosittelen Callaway Gardensia päiväretken kohteeksi vaikkei olisikaan mikään puutarhafani. Kesäisin puutarhan hiekkaranta on kuulema suosittu, joulukuussa taas osa metsäreiteistä on valaistu jouluvaloin.
