Chattanoogan reissulla kaikki turistioppaat ja tapaamamme paikalliset toistelivat, että jos jonkun nähtävyyden käy katsomassa, niin se on Rock City. It’s a must! Kukaan ei kuitenkaan kertonut meille, mitä niin ihmeellistä tuossa nähtävyydessä on, tai miksi ylipäätään sinne pitäisi mennä. Siksi ensireaktiomme oli hieman, köh, hämmentynyt.
Näkymä sisääntuloportin takana
Lipunmyynnissä meille lyötiin käteen kartta polusta, jota tuli seurata. Sisääntuloportin takana laskeuduimme kalliosolaan, joka oli koristeltu jouluvaloilla ja valaistuilla linnuilla, kärpässienillä ja mitä näitä nyt on. Koko kokonaisuuden kruunasi kallioista kaikuvat joululaulut.
Siis mikä tämä paikka on?
Puutarhatonttuja. Kymmeniä puutarhatonttuja. Näiden keskellä aitauksessa vaelsi pari peuraa.
Kartan selostusta lukiessamme saimme tietää, että olimme jonkun rikkaan 1920-luvun kotirouvan harrastepuutarhassa. Rouva Frieda Carterin mies oli rakennuttanut Lookout Mountainin huipulle Georgian puolelle raja luksusomakotitaloasuinalueen, ja rouva Carter päätti perustaa naapurustoa kaunistamaan kivipuutarhan. Alueella oli sikin sokin suuria kivenjärkäleitä, jotka muodostivat solia, joiden keskellä rouva Carter käveli lankakerän kanssa muodostaen langalla tulevan puutarhapolun.
Kivenlohkareita oli nimetty niiden muistuttamien asioiden mukaan. Tässä sienikivi.
Lisää jouluvaloja, ja taustalla soi jatkuvasti RAI RAI RAI joululaulujaaah!
Rouva Carter aloitti urakan teettämällä sikinsokin ympäriinsä risteilevän polun, johon kuului niin tunneleita kuin kivi- ja riippusiltojakin. Sen jälkeen Carter istutti puutarhaan erilaisia kivikossa viihtyviä kasveja ja lisäsi joukkoon koristeita, kuten puutarhatonttuja ja kärpässieniä. Ja lisää puutarhatonttuja, ja pari kärpässientä. Ja keinotekoisen lumiukon. Ja vielä pari puutarhatonttua.
Kivisilta. Amerikkalaisten turvallisuushakuisuuden huomioiden yllättävää oli, että kaiteita ei oltu jälkikäteen korotettu.
Riippusillasta oli oikeasti aika pitkä pudotus. Pari vuotta sitten tämä oli hajonnut niin, että joku oli ollut samanaikaisesti sillalla, mutta nyt se on korjattu ja it’s alright.
Lumiukkokivi.
Rouva Carterin mies herra Garnet Carter oli tällä välin keskittynyt kiinteistöbisneksiinsä sekä kehittänyt uutta golfin muotoa, sellaista missä on pieniä ratoja missä palloa voi puttailla. Herra Carter patentoi tämän ”minigolf”-urheilumuodon, avasi ison liudan ratoja ympäriinsä ja pari vuotta myöhemmin myi patentin (koska ei uskonut sen tulevaisuuteen?) ja sen sijaan alkoi kehittämään rouva Carterin puutarhaa tajutessaan, että se oli sen verran siisti paikka, että ihmiset saattaisivat haluta maksaa sen näkemisestä. Carterit myös panostivat markkinointiin pestaamalla joukon latomaalareita, jotka kiersivät USA:ta tarjoamassa teiden varsille rakennettujen latojen omistajille diiliä: maalaamme ilmaiseksi latomme, jos saamme maalata siihen mainoksen. Näitä latoja sitten maalattiin melkein tuhat kappaletta yhdeksääntoista eri osavaltioon.
Lato Pohjois-Tennesseessä. [Kuva: Brent]
Latojen saatua kuuluisuutta markkinointia jatkettiin jakamalla ladolta näyttäviä linnunpönttöjä lähiöiden asukkaille. [Kuva: Lisa B.]
Jonkin aikaa polkua kierrettyään päätyy näköalapaikalle, josta 1800-luvulta lähtien on väitetty näkevän hyvällä säällä seitsemään eri osavaltioon – siksi vuoren nimi on Lookout Mountain. Myöhemmin tutkijat ovat todenneet, että maapallon kaartumisesta johtuen vuorelta näkee oikeasti korkeintaan neljään osavaltioon, mutta ei anneta tämän häiritä.
Ehkä hienoin nähtävyys Rock Cityssä on yli 40 metriä korkea vesiputous jylhissä maisemissa. Vesiputouksen kallionkielekettä kutsutaan nimellä Lover’s Leap, koska legendan mukaan kilpailevista heimoista oleva intiaanityttö ja intiaanipoika rakastuivat, ja heimojen saatua tietää tästä tyttö paiskattiin alas kielekkeeltä. Todellisuusperää lienee yhtä paljon kuin eräällä aika samankuuloisella Veronaan sijoittuvalla rakkaustarinalla.
Lover’s Leapia katsoakseen piti mennä Neon Tunnelin läpi, jossa valoa heijastettiin värillisten lasinpalasten lävitse kaikissa sateenkaaren väreissä.
Tässä kaikessa ei tietenkään ole tarpeeksi nähtävää, joten rouva Carter kaivautti kallioon luolaston, johon hän kehitteli satunäkymiä rakkaan harrastuksensa, eurooppalaisen folkloristiikan perusteella. Luolastossa soi lastenlauluja (useampia, päällekäin) ja reitin varrella olevista aukoista pystyi ihailemaan pimeässä loistavia satunäkymiä, joista osan tunnisti (Hannu ja Kerttu, Punahilkka yms peruskauraa) ja osaa ei. Koko komeuden kruunasi suuressa kammiossa oleva pienoiskaupunki, johon oli koottu kaikki sadut yhteen, ja jossa nuket tanssivat ja junat puksuttivat. Kuvittele Stockmannin jouluikkuna kertaa kymmenen ja lisää taustalle lastenlauluja ja vilkkuvia neonvaloja, niin suunnilleen siltä se näytti.
Sisäänkäynti satuluolastoon. Tässä vaiheessa Iirolta alkoi kiinnostus loppua.
Ja tältä se näytti sisältä. [Kuva: Arne Heggestad]
Että sellainen nähtävyys. Aika hyvin amerikkalaisessa Roadside Attraction -perinteessä. Jälkeenpäin mietti, että mitä ihmettä oikein tuli nähtyä.