New Yorkissa on paljon asioita, joita ei tarvitse etukäteen miettiä, vaan joiden selvittäminen onnistuu viime tingassa ja vaikka paikan päältä… ja sitten on asioita, joissa tarvitsee olla hereillä monta kuukautta etukäteen. Vapaudenpatsas kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan.
Kaksi vuotta sitten New Yorkin matkallamme olisimme halunneet vierailla Vapaudenpatsaan kruunussa, mutta liput myytiin loppuun käytännössä katsoen nenäni edestä: kysyin Iirolta, sopiiko jos ostan liput, ja kun Iiro vastasi myöntävästi, lippuja ei enää ollutkaan. Mietimme menevämme ehkä käymään kruunun sijaan pelkällä jalustalla – ja mietimme niin kauan, että nuokin liput ehdittiin myydä.
Tuosta oppineena aloin hyvissä ajoin kyttäämään lipputilannetta ja ostin jo nyt liput syyskuista New Yorkin matkaamme varten. Liput avautuvat myyntiin noin puoli vuotta ennen, ja nyt kun lipputilannetta katsoi maaliskuun puolivälissä, niin aikaisintaan liput olisi saanut heinäkuulle.
Lippuja netissä myy Statue Cruises, ja Vapaudenpatsas-kierrokseen kuuluu aina myös käynti Ellis Islandilla, saarella, jota kautta maahanmuuttajat saapuivat Yhdysvaltoihin 1900-luvun alkupuolella. Vapaudenpatsas-lippuja on kolmea eri tyyppiä, joista yhdessä vieraillaan kruunussa, toisella jalustalla, ja kolmannella pääsee vain patsaan juurelle. Sekä patsas että Ellis Island ovat erillisillä saarilla, joihin on hintaan sisältyvä venekuljetus joko New Yorkin Battery Parkista tai New Jerseyn puolelta Liberty State Parkista.
Jos liput jäävät hankkimatta, lähimmäs Vapaudenpatsasta pääsee ihailemaan New Jerseyn Liberty State Parkiin, josta nämäkin kuvat on otettu. Toinen vaihtoehto on napata lauttakyyti Manhattanin eteläkärjestä Whitehall-terminaalista Staten Islandille. Staten Island Ferry on osa New Yorkin julkista liikennettä, ja se kulkee kohtalaisen läheltä Vapaudenpatsasta.
1860-luvulla ranskalainen poliitikko ja historioitsija Édouard de Laboulaye sai idean: Yhdysvallat tarvitsee monumentin juhlistamaan vapauden aatetta, jota juuri päättynyt sisällissota vahvisti vapauttamalla orjat. Laboulaye halusi myös Ranskasta vahvan demokratian ja kannatti orjuuden lakkauttamista siirtomaista, ja hän mietti, että jos Ranska lahjoittaisi tämän muistomerkin Yhdysvalloille, ehkäpä nämä aatteet saisivat vahvemmin jalansijaa myös vanhalta mantereelta.
Onneksi Laboulayella oli kaverina kuvanveistäjä Auguste Bartholdi, joka juuri työsti suunnitelmia suuren naisfiguurin pystyttämiseksi Suezin kanavan suulle Rodoksen kolossin tapaan. Bartholdin suunnitelmat eivät kuitenkaan ottaneet tulta, joten SaksanRanskan sodan päätyttyä vuonna 1871 parivaljakolle jäi aikaa miettiä tätä amerikkalaista vapauden monumenttia. Bartholdi lähti matkalle Yhdysvaltoihin keräämään rahaa ja kontakteja, tapaamaan liikemiehiä, kulttuurimesenaatteja ja presidenttiäkin, ja lopulta vuonna 1875 kontakteja oli kertynyt tarpeeksi ja Ranskallakin oli sopivasti talouskasvu päällä, että Bartholdi ja Laboulaye julkistivat projektinsa: Vapaudenpatsas.
Työnjako oli seuraava: Ranska lahjoittaisi itse patsaan, Yhdysvallat taas antaisi käyttöön saaren New Yorkin edustalla ja rakentaisi paikalle patsaan korkuisen jalustan. Ranskassa järjestettiin iso rahankeräys patsasta varten, ja vaikka keräys suunnattiin eliitille – hyväntekeväisyysoopperailtoja, anyone? – myös rahvas osallistui innolla lahjoittamaan. Patsaan rakentajaksi pestattiin insinööri Gustave Eiffel, joka suunnitteli patsaalle kantavan rungon, jonka varaan metallilevyt ripustettaisiin. Vihdoin kesällä 1884 Ranskan hallitus julisti maksavansa patsaan laivauksen Yhdysvaltoihin, jossa se pystytettiin jalustalle vuonna 1886.
Näkymä Vapaudenpatsaalle Liberty State Parkista New Jerseyn puolelta
Tarkoituksemme oli käydä patsaan kruunussa pari viikkoa sitten NYCin reissulla, mutta mokasimme helmikuussa lippujen oston. Tajusin silloin, että liput menevät ajoissa, ja tarkistin perjantaina, että niitä vielä oli. Viikonloppuna sovin Iiron kanssa niiden ostosta, ja… maanantaina niitä ei enää ollutkaan. Lipputilanne toki elää, sillä lippujen peruuttaminen on ilmaista vielä vuorokautta etukäteen, mutta pääsiäiseksi niitä ei missään vaiheessa vapautunut. Ei mikään ihme, sillä patsas on ollut suljettu 2000-luvulla monta vuotta ensin terrorismiuhan ja sen jälkeen hurrikaani Sandyn jälkeisten korjausten takia, ja kruunuun on päässyt vierailulle vasta viime kesästä, joten jos kruunuun haluaa, niin kannattaa ruveta katsomaan lippuja jo kolme kuukautta etukäteen. Jalustalle olisi saanut ostettua liput vielä kaksi viikkoa etukäteen, mutta päätimme sen sijaan jättää koko risteilyn väliin ja korvasimme sen retkellä New Jerseyn puolelle Liberty State Parkiin, josta käsin patsasta pystyi ihailemaan.
New York ei kuitenkaan ole ainoa paikka, jossa olen kyseisen patsaan vuoden sisään nähnyt. Kuukausi sitten Pariisissa lenkkeillessäni Seinen vartta pitkin hoksasin tutun näköisen patsaan saaren päässä joen keskellä.
Grenellen sillan Vapaudenpatsas
Grenellen sillan kohdalle rakennettiin Vapaudenpatsaan kopio pari vuotta New Yorkin version jälkeen. Tämän kopion kustansi Pariisissa asuvien amerikkalaisten komitea, ja sijainti valittiin niin, että siitä oli näkymä kuvanveistäjä Bartholdin ateljeeseen, ja patsas katsoo suoraan kohti New Yorkia.
Grenellen sillan patsaan lisäksi Pariisissa on kaksi muutakin Vapaudenpatsasta: pienehkö pronssipatsas Luxemburgin puistossa, joka on isoa patsasta vanhempi ja jonka Bartholdi valoi malliksi suuren patsaan tekovaiheessa, ja sitäkin vielä vanhempi kipsivedos Musée des Arts et Métiersin taidemuseossa. Tämän lisäksi kopioita on ympäri maailmaa, ja Suomea lähin niistä sijaitsee Norjassa Visnesin kylässä, mistä suuren patsaan kuparin sanotaan osittain olevan peräisin.
Kolmas vuoden sisään nähty Vapaudenpatsas löytyi sen sijaan yllättävästä paikkaa: Alsacessa sijaitsevan Colmarin pikkukaupungin ulkopuolella olevan liikenneympyrän keskeltä. Ihmettelimme sitä viime toukokuussa Iiron kanssa, mutta opaskirjasta löytyi pian selitys kummalliselle paikalle. Colmar on Bartholdin synnyinkaupunki ja patsas pystytettiin sinne vuonna 2004, kun hänen kuolemastaan oli tullut kuluneeksi sata vuotta. Itse en silloin tajunnut napata kuvaa, mutta onneksi joku muu on tajunnut ja laittanut sen jakoon Instagramiin:
