Parasta elämässä juuri nyt

Teksasissa asuva Emmi esitti minulle blogissaan 11 kysymystä. Bloggaustahti on ollut viimeaikoina aika hidasta, koska kotiin väsyneenä töiden jälkeen raahautuessa ei enää jaksaisi naputella yhtään koneella – keskityn sen sijaan True Detectiven katsomiseen loppuun ennen muuttoa, jotta voin palauttaa DVD:n työkaverille – mutta itsestään jaksaa aina kertoa (tietenkin!). Ensi kerralla lupaan tarinoida joko toissapäiväisestä Frankfurtista, pari viikonloppua sitten katsastetusta Dublinista taikka edes työmatkoista Brysseliin! Kuvituksena pari kuvaa vapusta Helsingissä.

1. Jos nyt saisit päättää yhden paikan, minne lähtisit reissuun niin mikä se olisi?
Vakiovastaukseni tähän kysymykseen on ollut jo parikymmentä vuotta Madagascar. Todenmukaisemmin jos reissuun pitäisi lähteä Luxemburgista pelkästään viikonlopuksi, niin Normandiaan; Coloradosta alle viikoksi Etelä-Dakotaan, yli viikoksi Väli-Amerikkaan tai Alaskaan ja yli kahdeksi viikoksi Australiaan. Nykyään aika tuntuu olevan suurin rajoittava tekijä matkustamisessa.

2. Jos voisit asua missä vaan, niin mikä se maa/kaupunki olisi?
Boulder, Colorado, Yhdysvallat. Enää 10 päivää muuttoon!!

3. Mikä oli eka (kesä)tyosi?
14-kesäisenä siirsin pari viikkoa erään naistenlehden toimituksen asiakaspalvelussa uusien tilaajien tietoja paperilapuilta tietokoneelle. Ensimmäinen pidempi kesäduuni oli Tiedekeskus Heurekan näyttelyesineistä kuvausten kirjoittaminen nettisivuille.

Mantan lakitus 2015
Mantan lakitusvuorossa oli tänä vuonna oma yliopistoni, ja lakki tuotiin paikalle ilmateitse dronella.

4. Mitä olet opiskellut?
Virallisesti tuotantotaloutta, käytännössä aika paljon kaikkea muutakin tietotekniikasta brändinhallintaan ja visualisoinnista taidehistoriaan.

5. Mitä teet työksesi nyt?
Vedän IT-projekteja.

6. Mikä olisi unelmatyösi?
Kirjoitin juuri äidille postikorttiin Irlannista, että joko on liian myöhäistä vaihtaa alaa ja ryhtyä arkeologiksi? Äiti vastasi, että taitaa olla. Historiaan liittyvät työt ovat aina kiinnostaneet minua, mutta opiskelupaikkaa valitessa päädyin muualle alan epävarman työtilanteen takia.

7. Tekeekö raha onnelliseksi?
Ei, mutta rahahuolet saattavat tehdä onnettomiksi. Raha merkittävästi edesauttaa tyydyttämään Maslow’n tarvehierarkian kahden alimman tason tarpeita (fysiologiset ja turvallisuuden tarpeet), mutta ne kolme ylempää (yhteenkuuluvuus, arvonanto, itsensä toteuttaminen) riippuvat muista asioista ja etenkin jokaisesta itsestään.

Kommunistien vappumarssi 2015
Vappupäivän aamuna anarkistit marssivat hotellihuoneemme ohitse valmistautuessamme lähtöön, ja kommunistit olivat pysäyttäneet kaupungin keskustan ratikat. Vähän huvitti, kun mukana oli myös mm. Eiran kommunistien lippu. Kuinkahan monta kommunistia Helsingin rikkaimmasta kaupunginosasta löytyy?

8. Pidätkö enemmän ranta, kaupunki vai luonto/aktiivilomista?
Kaikista! Viimeaikoina luonto-/aktiivilomat ovat rulettaneet, ja ihan pelkällä rantalomalla en viihtyisi, vaan jotain pitää olla myös rannan lisäksi.

9. Mikä on parasta elämässäsi juuri nyt?
Juuri nyt juuri nyt? Octave-pyhiinvaellusmarkkinat, jotka pyörivät Luxemburgin keskustassa, ja josta saa markkinaruokia kuten gromperekichelcher-perunalättyjä omenasoosilla.

10. Koska aloit haaveilemaan ulkomaille muutosta vai tapahtuiko muutto ”vahingossa”?
Vahingossa: muutin ulkomaille enemmän kiinnostavan työsuhteen kuin ulkomaiden perässä. Ulkomaille muutto ei ollut minulle erityinen haave, koska olin jo asunut ulkomailla pariin otteeseen lapsena perheen ja vähän vanhempana opiskeluiden takia.

Ullanlinnanmäki vappuna 2015
Ulliksella oli vappupäivänä vilpoista, mutta ei sentään satanut. Ihmisiä oli paikalla ihan riittämiin, ja kaikkia kavereita en edes löytänyt ihmismeren keskeltä.

11. Ja loppuun vielä ihan erilainen kysymys: Mikä on suhtautumisesi muotiin/shoppailetko paljon ja mietitkö pukeutumistasi/tyylia?
Kyllä ja ei. Tykkään seurata muotia, etenkin pienempiä suomalaisia suunnittelijoita, ja tykkään ostaa laadukkaita muotivaatteita. Ja sitten toisaalta esimerkiksi tänään menin töihin hupparissa ja Atlanta Bravesin baseball-paidassa. Tyylini ei siis ole erityisen johdonmukainen, enkä anna sen haitata.

Tämän yhteydessä olisi pitänyt kertoa faktoja itsestään ja kysyä kyssäreitä muilta bloggaajilta, mutta koska sen olen tehnyt jo pariin otteeseen, taidan sen sijaan keittää toisen kupin teetä.

PS. Jos et ole jo lahjoittanut rahaa Nepalin maanjäristyksen uhreille, niin nyt viimeistään on aika tehdä niin!

Vapputoivotukset vuorinäkymällä

Kippis! Skål! Cheers! Alkuviikosta täällä päin Coloradoa oli kovan tuulen varoitus, ja syystäkin, totesin kun yritin pyöräillä kauppamatkalla vastatuuleen. Torstaiksi tuuli kuitenkin laantui ja nautimme lämpimästä auringonpaisteesta, sellaisesta suomalaisesta kesästä, ja samalla juhlistimme vapunpäivää. Vappu ei ole täällä sen kummemmin juhla kuin vapaakaan, sillä Yhdysvalloissa Labor Day on syyskuun alussa. Onneksi uima-altaalle ehti myös työpäivän jälkeen.

Boulder Flatirons uima-altaalla
Taloyhtiömme kattoterassin uima-allasalueelta on näkymä Boulderin Flatirons-vuorille, jotka ovat Kalliovuorten kokoluokassa pienemmästä päästä.

Kaverimme Ville on työmatkalla Boulderissa, joten pääsimme viettämään vappua vähän isommalla suomalaisporukalla: kahden sijasta kolmella. Vaihdoimme myös vapuntoivotukset altaalla istuskelleen norjalaisen kanssa, joka avasi keskustelun kuullessaan meidän pälättävän keskenämme. Yritimme norjalaisen aloitteesta vaihtaa pari sanaa toisella kotimaisella, mutta se yritys kuihtui alkuunsa.

Cheers!

Viikonlopuksi on luvattu auringonpaistetta ja hellettä, jonka pitäisi jatkua vielä ensi viikon alkuun, mutta minä en ole enää siitä nauttimassa. Lähtö takaisin kohti Eurooppaa käy sunnuntaina.

Auringonlasku Boulder Flatirons

Klara vappen!

Vappu meni täällä perinteisissä merkeissä.

Jenni at Vappu

Sade piti sateenvarjot mukana

Vappu Feeling

Harvat asiat tuottavat yhtä paljon iloa kuin Hello Kitty -vappupillit

Mantan lakitus Luxemburgissa

Mantan patsas lakitettiin, siis Amandan patsas Luxemburgin keskuspuistossa

Vappukuva

Eräs ystävällinen suomalaispariskunta lainasi lakkejaan vappukuvaa varten, ja lakkimallitkin menivät oikein

Luxembourg

Lakituksesta siirryimme nauttimaan vappuruokia erään ystävän luokse, josta on näkymä Luxemburgin kattojen ylle

Vappu food

Itsetehtyä peruna- ja sienisalaattia sekä nakkeja, näistä sai vappuähkyn

Serpentiini

Serpentiiniä ei löytynyt kaupasta, joten nappasimme sitä mukaan työpaikan suomenkääntäjien vappujuhlista (jossa kävin minäkin kuokkimassa ja napostelemassa Fazerin munkkeja)

Vappupiknikin pidimme tänään sateisen sään takia minun olohuoneeni lattialla kuunnellen Youtubesta Retuperän WBK:ta. Harkitsimme vappupuheiden kuuntelua, mutta sitten totesimme, että suurin osa meistä ei ole ikinä kuullut niitä Suomessakaan, joten keskityimme juomaan simaa.