Matkaopas: Washington DC | Globe Called Home

27.8.201525.8.2015

USA:n rekisterikilvet – TOP-5 hauskointa ja omituisinta

Yhdysvalloissa joka osavaltiolla on omat rekisterikilpensä. Itseasiassa joka osavaltiolla on useammat rekisterikilvet, sillä lisämaksusta voi saada vanity platet, jotka ovat yhdistysten kannattajakilpiä eli jollain tavalla erikoisia, ja lisämaksu menee hyväntekeväisyyteen. (Esimerkiksi me olemme paikallisen NHL-joukkueen kilvillä tukeneet nuorten jääkiekkoilua.) Lisäksi eri intiaanireservaateilla on omat kilpensä, mutta jotta tämä vertailu pysyisi jotenkin aisoissa, tässä viisi omasta mielestäni hauskointa tai omituisinta standardirekkaria, joita Yhdysvaltojen teillä näkee.

5. Delaware: The First State

Piskuinen Delaware Marylandin ja New Jerseyn välissä on painattanut osavaltiosloganinsa rekkariinsa: The First State. Sloganin selitys on, että Delaware oli ensimmäinen osavaltio, joka ehti ratifioimaan vastikää itsenäistyneiden Yhdysvaltojen perustuslain vuonna 1787. Tämä oli käsittääkseni aika lailla sattuman kauppaa: missä osavaltiossa nyt päättäjät sattuivat pääsemään yksimielisyyteen perustuslain toimivuudesta, miten paljon päättäjillä oli aikaa laittaa perustuslakipolitikointiin tilustenhoidoltaan, ja missä oli vähiten päättäjiä sotkemassa asiaa. Delawarella tässä kesti 3 kuukautta, Rhode Islandilla kaksi vuotta.

Se, että tämä titteli on päätynyt rekkareihin saakka, kertonee jotain Delawaren saavutuksista seuraavan 200 vuoden aikana – tai lähinnä niiden puutteesta. ”The Tax Haven State” olisi ajantasaisempi mutta ei yhtä pompöösi slogan.

Maryland plate B 12-8-12 — [Kuva: Paul Sullivan]

4. Maryland: War of 1812

Miten vuoden 1812 sota liittyy Marylandiin? Siten, että sota sodittiin lähinnä Marylandin alueella. Osavaltio kärsi sodassa pahoja tappioita, ja Marylandissa hävityn taistelun ansiosta britit pääsivät marssimaan Washington DC:hin ja polttamaan Capitol-rakennuksen. Sodan jälkeen niin moni muutti osavaltiosta pois, että jotkut Marylandin alueet eivät koskaan toipuneet konfliktista.

Kuvitelkaapa, jos Suomen rekkarissa lukisi isolla TALVISOTA. Tai pikemminkin, kuvitelkaa Suomeen omat rekkarit joka lääniin ja rovaniemeläisten puskureihin teksti LAPIN SOTA. Nii-in.

3. Washington DC: Taxation without representation

Ennen USA:n itsenäistymistä siirtokuntalaiset käyttivät slogania No Taxation without Representation kuvaamaan sitä, että koska heillä ei ollut edustajia Brittien parlamentissa, siellä säädetyt verolait eivät ole laillisia siirtokunnissa. Sitten kipattiin teetä mereen, marssittiin muodostelmissa ja ammuttiin vähän pyssyillä, ja loppu onkin historiaa.

Yhdysvaltojen pääkaupunki Washington DC ei ole osavaltio vaan ”district”, joten sillä ei ole omaa edustajaa kongressissa, eivätkä kaupungin asukkaat näin ollen voi äänestää liittovaltiovaaleissa presidentinvaaleja lukuunottamatta. Monen mielestä sääntö on ihan reilu, koska iso osa kaupungin asukkaista on poliitikkoja ja lobbareita, jotka saavat äänensä kuuluviin jotenkin muuten, ja pääkaupungin olisi syytä olla neutraali, mutta kaupungin asukkaat ovat tietenkin eri mieltä, ja ovat valittaneet aiheesta kuuluvasti viimeiset sata vuotta… joten miksei painaa tätä poliittista valituksen aihetta myös rekkareihin?

Rekkareillaan DC:läiset näyttävät kollektiivista keskisormea koko muulle Yhdysvalloille. Yritys oli kova saada tämä iskulause painettua myös omiin 25 sentin kolikkoihinsa, jotka olisivat eurokolikkotyylisesti kiertäneet ympäri maata, mutta Yhdysvaltojen valtiovarainministeriö torppasi ehdotuksen; kieltävä päätös tuli ministeriöstä historiallisen nopeasti alle kahdessa vuorokaudessa.

2. Minnesota: 10,000 lakes

Kenenkään muun mielestä tämä tuskin on hauskaa kuin suomalaisten. Siis ihanko oikeasti 10 000 järveä? Vau, kuinka hienoa, onneksi olkoon! Niin mites muuten ne Suomen sadat tuhannet järvet…

Tässä kohtaa joku voisi älähtää, että no mikä nyt sitten on järvi ja kaikenlaisia lätäköitä Suomessakin lasketaan järviksi. Minnesotan 10 000 järveä ovat kuitenkin kaikki yli 4 hehtaaria. Mitä tällöin järvistään ylpeä ulkosuomalainen bloggaaja tekee? No rekisteröityy tietenkin Ympäristöministeriön asiantuntijoille tarkoitettuun ympäristö- ja paikkatietopalveluun ja kliksuttelee tietokantahakuja, kunnes vastaus on selvillä.

Suomessa on 27 751 yli 4 hehtaarin järveä. Voimme siis hymyillä Minnesotan rekkareille vastaisuudessakin.

1. Idaho: Famous Potatoes

Idaho ei suinkaan ole ainoa osavaltio, joka on ylpeä maataloustuotteistaan rekkarisssa asti – Wisconsin mainostaa rekkareissaan olevansa America’s Dairyland – mutta c’mon, tämän kisan voitto menee ilmiselvästi julkkisperunoille!

8.2.2013

Hirshhornin taidepläjäys

Paras asia Washington DC:ssä on yli kymmenen ilmaista Smithsonian-museota, jotka ovat kaikki todella mielenkiintoisia ja laadussaan maailman huippuluokkaa. En ehtinyt lokakuun DC:n visiitillä kiertää kuin pari, ja koska olin yksin liikkeellä, valitsin tarkoituksella käyntikohteiksi ne museot, joiden en ajatellut Iiroa kiinnostavan. Eli National Air and Space Museumin sijaan suuntasin Hirshhornin taidemuseoon.

Auguste Rodin: Calais’n porvarit

Vaeltelin hetken ulkona Hirshhornin patsaspuutarhassa, mutta en keskimäärin ole suuri patsastaiteen ystävä, joten siirryin aika pian kohti museon sisätiloja. Sisäpihalla oli suihkulähteen ympärillä hieno kokoelma kiinalaisen horoskoopin hahmoja tikkujen nokassa, ja sisällä selvisi, että nämä olivat osa Ai Weiwei -erikoisnäyttelyä. Taidemuseoissa aika harvoin saa kuvata, mutta täällä sai, kunhan kamera ei ollut professional. No, minun järkkärini ei ole.

Lohikäärme, horoskoopin siistein merkki (ei minun). Kesti monta vuotta, ennen kuin minulle selvisi, mikä minun kiinalainen horoskooppimerkkini oikeasti on, koska olen syntynyt alkuvuodesta ennen kiinalaista uuttavuotta, joka tänä vuonna alkaa muuten ylihuomenna.

Ai Weiwei: Forever. En tiedä tämän teoksen symboliikasta sen enempää, mutta pakko tykätä, kun tässä on polkupyöriä.

Ai Weiwei on se kiinalainen taiteilija, joka on välillä ollut Kiinan hallituksen suosiossa, kuten Pekingin olympialaisten alla, kun häntä pyydettiin ”taiteelliseksi konsultiksi” Pekingin olympiastadionin suunnitteluprosessiin. Pari vuotta myöhemmin taas hänet pidätettiin ja pidettiin pari kuukautta vangittuna ilman syytteitä, kun Ai Weiwei oli kritisoinut hallituksen makuun vähän liian suorasukaisesti mm. valtion korruptiota.

Muistattehan Pekingin olympiastadionin ”linnunpesän”? Tällaisen esikuvan Ai Weiwei antoi arkkitehdeille luomisprosessiin.

Ai Weiwei: He Xie. Kiinassa ”he xie” tarkoittaa sekä taskurapua että harmoniaa, joka mainitaan kommunistipuolueen tavoiteohjelmassa. Internetmaailmassa He Xie tarkoittaa myös Kiinan valtion suorittamaa internetsensuuria. Marraskuussa 2010 Ai Weiwei järjesti protestin hallituksen toimia vastaan kutsumalla Twitterin kautta 10 000 kiinalaista syömään taskurapuja. Herra itse ei valitettavasti päässyt paikalle, koska hallitus oli laittanut hänet kotiarestiin.

Ai Weiwei oli käyttänyt taiteessaan paljon vanhoja materiaaleja: satoja vuosia vanhojen temppeleiden palasia ja ruukkuja ajalta ennen ajanlaskun alkua. Tavallaan työt olivat todella hienoja, mutta samalla arkeologifiilistelijä sisimmässäni itki, kun hienoja artefakteja oli tuhottu nykytaiteen alttarilla. Noh, samanlaisia varmaan riittää pilvin pimein, tuskin nämä olivat niitä hienoimpia esineitä ja temppeleiden palaset oli itseasiassa saatu, kun Kiinan hallitus oli käskenyt vanhoja temppeleitä tuhottavaksi… mutta silti.

Ai Weiwei: Kippe. Rautapalkkeja ja rautapuuta Qing-dynastian aikaisista temppeleistä.

Ai Weiwei: Kiinan kartta. Valtava Kiinan kartta tehty vanhoista temppeleiden rakennusaineista.

Ai Weiwei: Colored Vases. Han-dynastian aikaisia parituhatta vuotta vanhoja vaaseja ja… teollisuusmaalia.

Kuvasarja siitä, kun Ai Weiwei rikkoo antiikkivaasin. En kestä! Olisi mieluummin antanut sen minulle!

Ai Weiwein näyttelyn lisäksi museossa oli pienehkö pysyvä näyttely, joka oli täynnä helmiä.

Alexander Calderin surrealistinen mobile. Tiesitkö, että ”mobile” sanana syntyi tarkoittamaan nimenomaan Calderin töitä? Calderin liikkumattomista töistä käytetään taas nimitystä ”stabile”.

Joseph Stella: ”Serenade” A Christmas Fantasy. En ole aiemmin herra Stellasta kuullut, mutta pikkutyttö sisälläni ihastui väreihin.

Max Ernst: Moonmad. Söpöin patsas ikinä!

…ja lisää Max Ernstiä, Under the Bridges of Paris. Eikö juuri tällaisia öttiäisiä voisi kuvitella löytyvän Pariisin siltojen alta piileskelemästä?

Andy Warhol: Flowers. Näytillä oli myös sarjan muita tauluja, mutta tämä oli lempparini väreiltään. Ja ihan vain sen takia, että olin tykännyt tästä taulusta niin paljon, harkitsin ostavani Narsin Andy Warhol -luomiväripaletin. En sitten kuitenkaan ostanut.

Että sellainen taidepläjäys. Aamupäivän tihkusade on täällä väistynyt ja aurinko paistaa, joten meidän perjantai-iltaohjelmaamme kuulunee kävelylenkki Kennesaw Mountainilles pirteässä +12 asteessa. Hyvää viikonloppua kaikille!

4.12.201219.5.2015

Kaupungista toiseen bussilla: Washington DC – Atlanta

Pariisissa vaihdossa ollut opiskelijatoverini kertoi, että hän unettomana sängyssä pyöriessä seurasi ajan kulkua ikkunasta näkyvästä Eiffeltornista, joka öisin vilkkui aina tasatunnein. Meillä ei Georgiassa moisia hienouksia ole, mutta olen useampana yönä havahtunut puoli yhdeltä, kun juna kulkee ohitse jatkuvasti tuuttaillen. Tai ohitse ja ohitse: meiltä lähimmälle junaradalle on noin kaksi kilometriä, mikä kertonee jotain sekä junan tuuttausten desibeleistä että talomme äänieristyksestä.

Kennesaw Rail Crossing — Kennesawn keskustassa on tasoristeys, joka tukkii liikenteen noin viideksi minuutiksi kerrallaan pari kertaa päivässä

Meidän kylästämme Kennesawsta ei ole ollut rautatiematkustajaliikennettä moneen vuosikymmeneen, vaan raiteita pitkin raahataan hiiltä sekä läheisen kaivoksen malmia. Jos haluaa liikkua Atlantasta junalla toiseen kaupunkiin, päivittäisiä yhteyksiä on kaksi: yksi New Orleansiin, toinen Washington DC:hin. Yhdensuuntaiset hinnat ovat sadan taalan tienoilla kumpaankin kaupunkiin, ja matka kestää kymmenisen tuntia. Kun kaupunkien välisiä lentolippuja saa välillä halvemmalla, ei ole mikään ihme, että junamatkailu ei ole suosiossa.

Samainen juna myllyttää läpi Kennesawn, ja pickupit ja SUVit saavat odottaa vuoroaan. Kennesawn vanha nimi on Big Shanty, jossa ”shanty” viittaa nopeasti kyhättyyn slummimaiseen parakkirakennukseen, joissa rautatietyöläiset asuivat juna-aseman lähellä.

Vieraillessani Washington DC:ssä tutkin mahdollisuutta kulkea toiseen suuntaan junalla, koska lentoliput olivat lyhyellä varoitusajalla hinnoissaan. Päädyin kuitenkin palaamaan junan sijasta bussilla, koska bussiliput olivat vielä halvempia, suorastaan pilkkahintaisia. Jälkeenpäin kävi mielessä, olisiko sittenkin kannattanut maksaa vähän enemmän suorasta, mukavasta junayhteydestä…

Reetta & Lincoln Memorial — Lincoln Memorial ja Reetta, joka heitti minut DC:ssä lähtöiltana pienen nähtävyysbongailukierroksen jälkeen bussiasemalle – hyvä niin, sillä bussiaseman seutu oli ihan hitusen epäilyttävä

Greyhoundin bussiasema oli juna-aseman parkkihallin yhdessä nurkassa oleva koppi ja sen vieressä olevat neljä parkkipaikkaa. Näyttötauluja ei ollut, selkeitä ohjeistuksia ei ollut, vaan oikea lähtölaituri selvisi herättämällä torkuilla ollut työntekijä. Odotusta oli vajaa tunti ennen bussin lähtöä, ja olin yksi viimeisimmistä matkustajista, joka sai istumapaikan parkkihallin penkiltä. Vieressä ikäiseni musta nainen kuorsasi neljän valtavan matkalaukun päällä, toisella puolella nuorempi mies kuunteli gängstäräppiä kuulokkeista niin että minäkin sain siitä nauttia.

Samaisen Lincoln Memorialin sisuskalut päivänvalossa

Kun kerroin Washingtonissa tapaamilleni ihmisille, että matkustan takaisin päin bussilla, yksi totesi: Wow. I hope everything goes alright, but it probably won’t. Kuulema bussit ovat harvoin ajoissa, ja koska matkalipussani oli vaihto keskellä yötä, hänen ennustuksensa oli, että myöhästyisin hyvin todennäköisesti jatkoyhteydestäni. Toinen taas kertoi, että jotkut kodittomat ostavat bussilippuja vain päästäkseen nukkumaan lämpimässä yön. Odotukset siis olivat korkealla.

Greyhound bussiasema — Matkustajat valmiina rynnimään bussiin, koska paikkalippuja ei ole, ja viimeisenä bussiin nousevan vierustoveri tulee olemaan joko sairaalloisen ylipainoinen tai pultsari

Kun bussi saapui paikalle puolilta öin, möreä-ääninen huomioliiveihin puketunut työntekijä oli myös herännyt ja huusi ohjeistuksia: ensimmäisenä bussiin pääsevät lapset perheineen, toisena naiset, ja hän kutsuu matkustajat bussiin yksi kerrallaan pärstäkertoimen ja käytöksen mukaan. Jos tönii tai kiroilee, ei pääse bussiin ollenkaan. Lisäksi meitä matkustajia oli liikaa yhteen bussiin, joten Greyhound oli tuomassa paikalle toista bussia, jolla ensimmäisestä bussista ylijääneet tuotaisiin sitten perässä. Hetken ehdin huolestua, mutta onneksi pärstäkertoimeni oli suht hyvä, sillä pääsin kuin pääsinkin ensimmäiseen bussiin ja lisäksi löysin vierustoverin, joka vei leveyssuunnassa vain vähän yli oman penkkinsä verran tilaa ja jonka korvakuulokkeissa soiva R&B ei ollut häiritsevän kovalla.

Jenni & Washington Monument — Valmiina lähtemään seuraavaksi yöbussimatkalle. Leveä kaulaliina tuli tarpeeseen yhdistettynä peittona ja tyynynä.

Parin tunnin torkkujen jälkeen bussi pysähtyi Richmondissa ja edessä oli puolentoista tunnin vaihto kalsealla linja-autoasemalla. Vein laukkuni ”jonottamaan” seuraavaan bussiin – älytön käytäntö, mutta kun kaikki muutkin niin en aio jäädä viimeiseksi – ja istahdin penkille katselemaan ympärilleni. Minun lisäkseni vaihtoasemalla istui kolmelta aamuyöllä kolme muuta valkoista; muut lähes sata matkustajaa olivat mustia ja latinoja. Muistaakseni tulomatkalla lentokoneessa suhdeluku rotujen välillä oli ollut toiseen suuntaan. Ero korreloi jossain määrin tulotasojen mukaan mutta silti yllätti räikeydellään.

Man sitting at the Lincoln Memorial — Lentokoneet nousevat Washingtonin Reagan-kentältä Lincoln Memorialin ylitse

Kun puoli neljältä yöllä pääsin Atlantaan menevään bussiin, luulin saavani nukkua kunnon yöunet. Turha luulo, sillä kaikki matkustajat tyhjennettiin ulos bussista joka ikisellä pysäkillä, joita oli parin tunnin välein. Sentään sain siitä eteenpäin pitää oman paikkani, sillä ”vanhat” matkustajat päästettiin aina bussiin ennen uusien lastaamista, mutta yöunet jäivät todella katkonaisiksi, ja kolmen vartin odottelut asemilla ottivat otsaan. Kun vielä sain aamupalaksi automaatista pussin sipsejä ja pikkupurkin pähkinöitä – mitään järkevämpää ei ollut tarjolla ja asemien kahvilat olivat kiinni – oli aika vahva fiilis, että tämä taisi jäädä viimeiseksi yö-Greyhoundeilukseni.

15.11.2012

Lakimies Nigel

Taannoin vieraillessani Washington DC:ssä ensimmäisen yön majoittajani Lisa mainitsi illalla, että hänen poikaystävänsä olisi kiinnostunut tapaamaan minut, ilmeisesti koska suomalaisia ei ihan joka päivä tupsahda Lisan sohvalle nukkumaan. Minä totesin, että mikäs siinä, ja pian oli lounastreffit sovittu Nigelin kanssa seuraavaksi päiväksi. Mitään muuta en tästä poikaystävästä etukäteen tiennyt kuin että hän on töissä keskustassa ja tykkää pyöräilystä.

Näkymä Lincoln Memorialilta Mall-puistoa itään

Hey I’m heading south down 12th St towards you. Give me a call when you’re leaving the museum and we can meet in the middle somewhere! — Nigelin tekstari

Seuraavana päivänä löysin itseni kävelemästä Washington DC:n businesskeskustassa etsien ikäistäni miestä, jonka kuvaus oli grey suit, blue shirt. Pian vastaani käveli Dressman-mainosmaisesti tyylikkääseen harmaaseen pukuun pukeutunut italialaisen näköinen mies, joka johdatti minut marokkolaiseen lounaspaikkaan falafelsalaatille.

Presidentti Rooseveltin muistomerkki

Nigel kertoi, että oli valmistunut vuosi sitten yliopistosta ja oli tuolloin muuttanut takaisin DC:hin, mistä oli alunperin kotoisin. Kysyin, missä hän oli opiskellut. In Massachusetts. Jaa, missä siellä? Do you know Harvard?

Kysyin, kuinka paljon Nigelin tutkinto yhdessä maailman kuuluisimmista yliopistoista oli maksanut, ja Nigel kertoi, että opintolainaa oli tullut toistasataatuhatta. Huhhuh, totesin, mutta Nigel vastasi ettei summa ole suurikaan, koska I didn’t go traveling on spring breaks or spend a lot of money on parties, ja että osalla luokkatovereista lainaa on kaksinkertainen summa. Sitä paitsi, Nigel jatkoi, tuon summan maksaa nopeasti takaisin, jos ottaa vastaan töitä suuressa lakifirmassa. Aloittelevan Harvardista päässeen lakimiehen vuosipalkka kun on noin $160 000, eli noin kymmenentuhatta euroa kuukaudessa.

Presidentti Jeffersonin muistomerkki

Nigel ei ollut seurannut monen luokkatoverinsa jalanjälkiä vaan oli päättänyt perustaa oman asianajotoimiston. I want to decide by myself who I’m working for, so I don’t have to take on cases that are against my ethics, Nigel totesi ja kertoi, että vielä ei ole tullut vastaan yhtäkään tarjousta, josta olisi tarvinnut kieltäytyä. Asiakaskunnan rakentaminen asianajotoimistolle kestää sen verran kauan, että Nigel oli laskeskellut, ettei ensimmäisen vuoden aikana voisi nostaa palkkaa.

Kongressitalo

Keskustelu kääntyi amerikkalaisen oikeuden valamiesjärjestelmään. Nigel kertoi, että valamiehet saa paikalle päättämään tuomiosta, vaikka kyseessä olisi kuinka pieni rikkomus, ja että yleensä puolustus haluaa paikalle valamiehet siksi, että heidän uskotaan olevan armollisempia kuin kyynistyneet tuomarit. You only want the judge to decide if your defense is based on some elegant technicality of the law, Nigel totesi ja kertoi, että hän ei ole koskaan toiminut valamiehenä, eikä varmaan tulekaan toimimaan, koska yleensä lakimiehiä ei valamiehistöön päästetä.

Martin Luther King Jr.in muistomerkki. Washington-monumentti näkyy taustalla

Valamiehenä toimiminen on jokaisen amerikkalaisen kansalaisvelvollisuus, jos kutsu käy, mutta kutsujen tiheys vaihtelee alueittain, sillä valamiehet kootaan samalta paikkakunnalta, jossa rikos on tapahtunut. Lisäksi valamiehille esitetään ennakkokysymyksiä ja heidät hylätään, jos heidän taustassaan on jotain, joka saattaisi merkittävästi vaikuttaa tuomionantoon, tai jos heillä on ennakkotietoa jutusta. Tämän takia pikkupaikkakuntien tunnetut rikokset saatetaan joskus siirtää toiselle paikkakunnalle, jossa rikos ei ole yleisesti tiedossa, ja valtakunnallisesti tunnetut rikokset taas… noh… The jury consists of people who’ve been living under a rock, Nigel naurahti.

Lounaan jälkeen hyvästelin Nigelin, joka oli lähdössä seuraavaksi oikeustalolle seuraamaan tapauksia ja ottamaan opiksi paikallisista oikeuskäytännöistä. Minä taas lähdin Nigelin suosituksesta National Portrait Galleryyn katsomaan presidenttien muotokuvia.

Jokaisesta presidentistä oli muotokuva, monesta parikin, joiden yhteydessä esiteltiin presidentin merkitystä Yhdysvaltojen historiassa

Uudempien presidenttien muotokuvat olivat modernimpia. Bill Clintonin oli maalannut tyylistään tunnettu Chuck Close

12.11.201212.6.2015

Valtio tarjosi vaalikahvit

Taannoinen pääkaupunkireissuni ajoittui sopivasti kuntavaalien ulkomaan ennakkoäänestyksen aikaan, joten pääsin hoitamaan kansalaisvelvollisuuteni hieman paikalliskoulua prameammassa ilmapiirissä: Suomen Washington DC:n suurlähetystön kirjastossa.

Finnish Embassy in Washington DC — Suurlähetystön lasikuutio oli Massachusetts Avenuella, kuten suurin osa muista suurlähetystöistä, Norjan ja Brittien suurlähtystön välissä

Sisään tullessa mietin, ovatko kaikki työntekijät suomalaisia, ja millä kielellä pitäisi tervehtiä. Ei tarvinnut miettiä pitkään, kun savolaisen oloinen vahtimestari moikkasi: ”Ollaankos sitä äänestämään tulossa?” …ja johdatti minut metallinpaljastimien ja turvalaitteiden ohitse sisälle. (”Joo ei noista tarvitse välittää, ei ne ole käytössä.”) Kirjastossa kaksi suurlähetystön tuontekijää oli innoissaan, kun joku tuli äänestämään. Etsin ensin ehdokkaani numeron suuresta mapista ja täytin sen jälkeen käsin ennakkoäänestyslapun, jonka olin jättänyt kotiin, koska Suomessa ennakkoäänestäessä sitä ei ole kysytty.

Suurlähetystön narikka-aulaan oli pystytetty vaalikahvitarjoilu, jossa Arabian kahvikupit olivat sitä samaa mallistoa, mitä vanhemmillanikin on juhlakahviastiastona. Teen lisäksi mussutin valtion piikkiin keksiä ja rupattelin niitä näitä suurlähetystön puutarhurin kanssa, joka oli myös iltalenkillä tullut äänestämään. Siinä istuskellessa ohitse kulki kaksi naista, jotka kumpikin puhuivat englantia suomalaisittain ääntäen. Ihmettelin tätä ohikiitävän hetken, kunnes puutarhuri selvensi, että siinä menivät Suomen ja Viron suurlähettiläät.

Tea after Voting — Tyytyväinen äänestäjä

Illalla paikallinen pariskunta, jonka sohvalla yövyin, kertoi, että DC:n EU-suurlähetystöissä järjestetään kerran vuodessa avoimet ovet, jotka ovat suosittu tapahtuma, koska tuolloin suurlähetystöissä on ruoka- ja juomatarjoiluita ja mukaan jaetaan kaikenlaista krääsää. Suomen suurlähetystö ei ollut jäänyt heidän mieleensä – ilmeisesti valtio oli tuolloin pihistellyt enemmän tarjoiluiden kanssa.

30.10.2012

Elämäntapaintiaani Lisa

The Mall, kolme kilometriä pitkä puisto Washington DC:ssä, jonka päässä kongressitalo

Taannoisella Washington DC:n reissulla päätin luottaa ihmisten anteliaisuuteen ja hankin nukkumapaikat paikallisten asukkaiden sohvilta Couchsurfingin ja Hospitality Clubin kautta. Saavuin kaupunkiin sunnuntaina auringonlaskun aikaan ja käppäilin kaupungilla pari tuntia ennen kuin ensimmäisen yön emäntäni Lisa ilmoitti lähtevänsä yliopistolta kotia kohti.

170 metriä korkea Washington Monument oli aikanaan 1800-luvun lopussa maailman korkein rakennus ja on yhäkin maailman korkein kivirakennus. Huipun näköalatasanne oli kuitenkin suljettu taannoisen maanjäristyksen aiheuttamien vaurioiden takia.

Metroiltuani Marylandin puolelle rajaa tapasin Lisan hänen asuinrakennusensa alaovella. Heti aluksi Lisa preppasi minut kämppistensä tapaamista varten: I haven’t exactly told them about this whole Couchsurfing thing, so I told them instead that we know from my studies abroad, from Semester at Sea. So we’ve spent one semester together on a cruise ship studying foreign politics, okay? Selvä… siis missä ihmeen laivalla? Missä maissa olemme yhdessä käyneet? Oh that doesn’t matter, they won’t know them anyway.

Ottaessani kuvia ohitseni talsi nuorten ortodoksijuutalaismiesten joukko letit ja pitkät takit heiluen.

Lisa asui kolmiossa kolmen muun jatko-opiskelijan kanssa, jotka kaikki röhnöttivät sunnuntai-illan kunniaksi sohvalla ja katsoivat amerikkalaista jalkapalloa. Yksi tytöistä jakoi huoneen Lisan kanssa, ja huone näytti ihan kotoisalta… kunnes tajusin, että siellä on vain yksi sänky, yksi pöytä ja yksi kirjahylly. Oh those are all Sarah’s stuff. Mine is here, Lisa selvensi ja osoitti kahta matkalaukkua ja lattialle taiteltua ohutta petauspatjaa. What else do you really need in life but some clothes on your back and a spot to sleep in?

Lisan olohuone, jonka sohvalla nukuin yhden yön

Lisa totesi, että hänen täytyy vielä lukea artikkeleita yliopiston akateemista julkaisua varten – jonka edellisen numeron hän minulle lahjoitti, buzzwordeina gender norms, public spaces, privatization, militarization, China, Russia, Islam, sexuality – mutta lopulta päädyimme pöydän ääreen juttelemaan kolmistaan Skypen välityksellä Lisan hyvän ruotsalaisen ystävän Maxin kanssa, joka asuu Pekingissä. Lisa oli tavannut hänet ollessaan kaupungissa työharjoittelussa, ja kuulema Max oli ollut ainoa hyvä asia koko paikassa. Parin kuukauden harjoittelun jälkeen Lisa oli etsinyt toisen työpaikan Bangkokista, joka olikin ollut paljon parempi, ja lisäksi kaupunki oli ollut huomattavasti enemmän Lisan mieleen.

Capitol tihkusateessa

I think if you have something, you should always share it, Lisa avasi syytään, miksi hän oli alkanut ottaa vieraita nukkumaan sohvalleen. Toisena esimerkkinä hän kertoi, että hänellä oli ylimääräinen kännykkä, ja hän oli lainaamassa sitä juuri ystävälleen. I get such a good feeling when I’m able to help somebody out by borrowing things to them, Lisa huokaisi ja sen jälkeen näytti minulle, mikä jääkaapin maidoista on hänen (tietysti se luomumaito), mitä muroja voin ottaa aamiaiseksi (niitä luomumuroja) ja antoi minulle vielä luomubanaanin. Ennen nukkumaanmenoa joimme kupit matea.

Opiskelijoiden istuskelu kampuksen ruohikolla taitaa olla universaali ilmiö

Lähdin seuraavana aamuna eteenpäin ennen Lisan heräämistä, mutta tapasin hänet uudestaan pari päivää myöhemmin hänen yliopistollaan. Lisa oli innoissaan, että olin tullut käymään sinne, koska I feel like my apartment is just a place where I sleep in, but the University campus is really my home. Kävimme yhdessä Lisan laitoksen järjestämässä lounasseminaarissa, joka kuulosti mielenkiintoiselta, mutta josta lopulta ymmärsin aika vähän, koska kansainvälisen kapitalismin syntyteoriat eivät ole hirveän hyvin hallussa. Lisa kuitenkin kirjoitti muistiinpanoja kynä sauhuten ennen kuin lähti opintopiirin tapaamiseen. Minä lähdin pyöräilemään takaisin keskustaan lämpimässä syyssäässä.

Washington DC:ssä oli kattava ja erinomaisen toimiva kaupunkipyöräjärjestelmä, jonka käyttöä suosittelen lämpimästi kaikille turisteille.

16.10.2012

Herra Lentokapteeni

Puolentoista tunnin lento edessä. Astun lentokoneeseen. Paikka 31A… Eteenpäin, eteenpäin, eteenpäin… Jaahas, koneen vika rivi, ihan nurkassa, ikkunapaikka ilman ikkunaa. Mutta kai tämän vajaa pari tuntia kestää…

…ja sitten vieressä oleva nainen kääntyy puoleeni: olisiko mitenkään mahdollista, että vaihtaisitte paikkoja mieheni kanssa? Hänellä on käytäväpaikka tuolla edempänä. – Toki, vastaan, ja marssin koneen keskiosaan, missä käy ilmi, että uusi paikkani on varauloskäynnin kohdalla ja muuten täydessä koneessa ainoa, jossa ei ole vierustoveria. Ah, tilaa, minulle!

Tätä fiilistä kestää viisi sekuntia. Sitten viereeni istahtaa lentokapteeni.

Boardingia on kestänyt jo 45 min, kun koneen kapteeni – se joka istuu ohjaamossa eikä vieressäni – kuuluttaa, että on jotain viivettä lastauksen kanssa. Vierustoveri-kapteeni repeää. You know what that really was? hän avaa keskustelun ja kertoo, että eräs pyörätuolilla liikkeellä ollut matkustaja piti kantaa koneeseen and he weighed like two hundred pounds, you needed six men to carry him! ja viimeinen vartti oli mennyt siihen, että miehen pyörätuolia oli yritetty mahduttaa ruumaan. Pääsimme lopulta liikkeelle kolme varttia myöhässä, ja kapteeni puhisi, että firmalla pitäisi olla tätä varten joku proseduuri.

Olimme matkalla Washington DChin, jossa kapteeni kertoi asuvansa, vaikka lentovuorot lähtivät Atlantasta. There’s like ten daily flights a day between the cities, so commuting is no problem, and it’s free. Hetkinen, mutta hänen oman yhtiönsä yhteyksiä on vain kolme päivässä? Oh you see, here in the states, we have this system…

Kapteeni kertoi, että kaikilla amerikkalaisilla lentoyhtiöillä on herrasmiessopimus, että muiden yhtiöiden lentäjät saavat matkustaa niillä ilmaiseksi, jos vain tilaa riittää. Yleensä riittää, sillä jos matkustajapaikat ovat täynnä, lentäjät voivat istua kabiinihenkilökunnan paikoilla tai vaikka ohjaamon ylimääräisellä penkillä.

Sitä varmaan sitten tulee matkustettua paljon? Oh yeah, my whole family travels all the time… koska toki omalla lentoyhtiöllä lentävät ilmaiseksi myös perheenjäsenet, mukaanlukien vanhemmat. Kapteeni kertoi, että hänen veljensä on myös lentäjä eräällä toisella isolla lentoyhtiöllä, joten hänen äitinsä saa perhe-edun kummastakin yhtiöstä ja on tottunut matkustamaan ympäri maailmaa ilmaiseksi. I don’t think she even knows how much a flight costs anymore.

Lentäjän isä oli britti, ja hänellä itsellään on kaksoiskansalaisuus, kuten myös hänen leikkikouluikäisillä lapsillaan. Lentäjä kyseli, onko Suomessa hyviä yliopistoja ja mietti, että brittipassi tulee tarpeeseen, jos lapset haluavat joskus töihin EU-alueelle. Tällä hetkellä passit olivat hyödyllisimmillään matkustaessa Eurooppaan – we do it so often I don’t think the kids are able to appreciate it as much as they should – ja vain lentäjän vaimo, myöskin lentäjä, joutuu kulkemaan Non-EU-jonon kautta.

Lentäjä ei ole aina ollut lentäjä, vaan yliopistosta hän lähti finanssialalle… which I hated! Viisi vuotta alalla tahkottuaan hän päätti repäistä ja otti lainan opiskellakseen yksityisessä lentokoulussa. Kesti jonkin aikaa löytää töitä, ja hän sai tehdä aikansa sekalaisia hanttihommia ennen matkustajalentokoneen puikkoihin pääsemistä, mutta päivääkään ei ole kaduttanut. Tarinan opetus: it’s never too late to change to do something you love.

Washingtonin yllä kaartaessamme sain yksityiskohtaisen selostuksen näkyvistä nähtävyyksistä, reitistä, kielletyn ilma-alueen rajoista sekä tuuliolosuhteista. Koneen laskeuduttua toivotimme hyvät illanjatkot ja minä lähdin hakemaan tavaroitani koneen takaosista. Kumpikaan meistä ei kokenut tarpeelliseksi esittäytyä.