Intiaanipäällikkö Abramin matkassa

Great Smoky Mountainsin kansallispuistossa Tennesseen puolella sijaitsee Cades Cove, vuorten joka puolelta ympäröimä laakso, joka on kuin aivan eri maailmasta jylhien vuoristoteiden jälkeen, ja jossa vierailimme viikko sitten sunnuntaina. Vuorten keskellä on peltoalaa, jota uudisasukkaat viljelivät 1800-luvulla, ja joka nykyään on niittyyntynyt villieläinten laidunmaaksi. Pelloilla näkyi peuroja niin runsaasti, että luulimme niiden olevan kasvatettuja, mutta jälkeenpäin internetin tutkinta paljasti, etteivät niittyjä ympäröivät aidat ole peuroja varten vaan enemmänkin koristeena muistuttamassa vanhoista ajoista, samalla tapaa kuin vanhat puutalot ja -kirkot, joita pidetään kunnossa kansallispuiston kävijöiden pällisteltävänä.

Me olimme tulleet paikalle patikoidaksemme Abrams Falls -polulla, joka sijaitsee aivan laakson taaimmaisessa päässä, joten saimme ajaa monta kilometria yksisuuntaista kapeaa maisemareittiä letkassa muiden turistien kanssa. Ilmeisesti moni turisti oli tullut paikalle vain ajaakseen autolla pitkin maisemareittejä, joten autot etenivät 20km/h-fiilistelyvauhtia, hiljentäen ja pysähdellen peurojen kohdalla. Ikkunat olivat aurinkoisessa kevätpäivässä auki, valokuvia napsittiin ahkerasti – yksi kuski ajoi autoa samalla videokuvaten maisemia – ja koirat roikkuivat puoliksi autoista ulkona, usein kuskin sylissä istuen. Meitä tämä hieman ärsytti, koska meillä oli selkeä tavoite ja ei mitenkään liian paljon aikaa ennen kuin tarkoitus oli lähteä pitkälle ajomatkalle kotiin päin, emmekä olleet ajatelleet ajomatkan polun päähän kestävän näin kauan, kun nopeusrajoitus oli kuitenkin 40km/h, mutta ohittaakaan ei pystynyt, joten siinä sitten köröttelimme letkan mukana ja yritimme ajatella positiivisesti.

Ylöspäin…

…ja kohta taas alaspäin!

Abrams-joki on nimetty 1700-luvulla eläneen cherokeeintiaanipäällikkö Oskuahin mukaan, joka myöhemmin kääntyessään kristityksi vaihtoi nimensä Abramiksi. Päällikön johtama Chilhoween kylä sijaitsi Abrams-joen alajuoksulla siinä, missä nykyään on Chilhowee-järvi. Neljän kilometrin pituinen Abrams Falls -patikointireitti seurailee Abrams-jokea Cades Covelta kiiveten välillä jokea ympäröiville mäille. Välillä joki pauhasi leveänä vieressä, välillä taas virtasi kymmeniä metrejä alempana. Me juoksumarssimme myöhäisen kellonajan ja pitkän kotimatkan innoittamana kahdeksan kilometria edestakaisin puoleentoista tuntiin; polulla liikkuvilta lapsiperheiltä matkaan taisi mennä reilut kaksi tuntia.

Polku ylitti useita sivupuroja. Tukkisillat olivat tukevia mutta hieman liian kapeita minun makuuni.

Polun päässä on se, mitä tänne oikeastaan tultiin katsomaan: Abramin vesiputous, ei puiston korkein mutta kylläkin runsasvetisin. Nautimme nopeasti lounassämpylät, napsimme kuvia ja lähimme takaisinpäin, kun toinen paikalle samoihin aikoihin saapunut pariskunta vasta viritteli riippumattoa kahden tammen väliin. Vesiputouksen luona sekä aiemmin polun alussa oli usean kyltin verran varoiteltu, ettei vesiputouksen alla olevaan suvanteeseen saanut mennä uimaan, sillä veden virtaus kohdassa on arvaamaton ja moni on jo hukkunut. Kun tähän lisää kuolemaan johtaneet liukastumiset ja kompastumiset polulla, Abrams Fallsin perheystävällinen ja lempeä patikointireitti on eräänkin vaelluslehden mukaan yksi USAn kymmenestä vaarallisimmasta polusta. Abram-herra on siis päässyt Rainier-vuoren jäätikkömyrskyjen, Yosemiten vuoristotautokorkeuksisen Half Domen melkein pystysuorien seinämien ja Grand Canyonin yli 40 asteen lämpöaaltojen kunnioitettavaan seuraan.

5 deaths have occured from drowning. Please don’t be next.

Pakollinen poseerauskuva jo laskevan auringon valossa. Seuraavaksi neljä tuntia autossa istumista, jalat kiittävät.

PS. Hollannissa asuva Karlis on muistanut minua tunnustuksella. Kiitos Karlikselle! Eteenpäin jakaminen jää tällä kertaa väliin, koska samanlainen tunnustus on esiintynyt blogissa aiemminkin, mutta ainahan tällainen lämmittää blogistin sydäntä.