Puolentoista tunnin lento edessä. Astun lentokoneeseen. Paikka 31A… Eteenpäin, eteenpäin, eteenpäin… Jaahas, koneen vika rivi, ihan nurkassa, ikkunapaikka ilman ikkunaa. Mutta kai tämän vajaa pari tuntia kestää…
…ja sitten vieressä oleva nainen kääntyy puoleeni: olisiko mitenkään mahdollista, että vaihtaisitte paikkoja mieheni kanssa? Hänellä on käytäväpaikka tuolla edempänä. – Toki, vastaan, ja marssin koneen keskiosaan, missä käy ilmi, että uusi paikkani on varauloskäynnin kohdalla ja muuten täydessä koneessa ainoa, jossa ei ole vierustoveria. Ah, tilaa, minulle!
Tätä fiilistä kestää viisi sekuntia. Sitten viereeni istahtaa lentokapteeni.
Boardingia on kestänyt jo 45 min, kun koneen kapteeni – se joka istuu ohjaamossa eikä vieressäni – kuuluttaa, että on jotain viivettä lastauksen kanssa. Vierustoveri-kapteeni repeää. You know what that really was? hän avaa keskustelun ja kertoo, että eräs pyörätuolilla liikkeellä ollut matkustaja piti kantaa koneeseen and he weighed like two hundred pounds, you needed six men to carry him! ja viimeinen vartti oli mennyt siihen, että miehen pyörätuolia oli yritetty mahduttaa ruumaan. Pääsimme lopulta liikkeelle kolme varttia myöhässä, ja kapteeni puhisi, että firmalla pitäisi olla tätä varten joku proseduuri.
Olimme matkalla Washington DChin, jossa kapteeni kertoi asuvansa, vaikka lentovuorot lähtivät Atlantasta. There’s like ten daily flights a day between the cities, so commuting is no problem, and it’s free. Hetkinen, mutta hänen oman yhtiönsä yhteyksiä on vain kolme päivässä? Oh you see, here in the states, we have this system…
Kapteeni kertoi, että kaikilla amerikkalaisilla lentoyhtiöillä on herrasmiessopimus, että muiden yhtiöiden lentäjät saavat matkustaa niillä ilmaiseksi, jos vain tilaa riittää. Yleensä riittää, sillä jos matkustajapaikat ovat täynnä, lentäjät voivat istua kabiinihenkilökunnan paikoilla tai vaikka ohjaamon ylimääräisellä penkillä.
Sitä varmaan sitten tulee matkustettua paljon? Oh yeah, my whole family travels all the time… koska toki omalla lentoyhtiöllä lentävät ilmaiseksi myös perheenjäsenet, mukaanlukien vanhemmat. Kapteeni kertoi, että hänen veljensä on myös lentäjä eräällä toisella isolla lentoyhtiöllä, joten hänen äitinsä saa perhe-edun kummastakin yhtiöstä ja on tottunut matkustamaan ympäri maailmaa ilmaiseksi. I don’t think she even knows how much a flight costs anymore.
Lentäjän isä oli britti, ja hänellä itsellään on kaksoiskansalaisuus, kuten myös hänen leikkikouluikäisillä lapsillaan. Lentäjä kyseli, onko Suomessa hyviä yliopistoja ja mietti, että brittipassi tulee tarpeeseen, jos lapset haluavat joskus töihin EU-alueelle. Tällä hetkellä passit olivat hyödyllisimmillään matkustaessa Eurooppaan – we do it so often I don’t think the kids are able to appreciate it as much as they should – ja vain lentäjän vaimo, myöskin lentäjä, joutuu kulkemaan Non-EU-jonon kautta.
Lentäjä ei ole aina ollut lentäjä, vaan yliopistosta hän lähti finanssialalle… which I hated! Viisi vuotta alalla tahkottuaan hän päätti repäistä ja otti lainan opiskellakseen yksityisessä lentokoulussa. Kesti jonkin aikaa löytää töitä, ja hän sai tehdä aikansa sekalaisia hanttihommia ennen matkustajalentokoneen puikkoihin pääsemistä, mutta päivääkään ei ole kaduttanut. Tarinan opetus: it’s never too late to change to do something you love.
Washingtonin yllä kaartaessamme sain yksityiskohtaisen selostuksen näkyvistä nähtävyyksistä, reitistä, kielletyn ilma-alueen rajoista sekä tuuliolosuhteista. Koneen laskeuduttua toivotimme hyvät illanjatkot ja minä lähdin hakemaan tavaroitani koneen takaosista. Kumpikaan meistä ei kokenut tarpeelliseksi esittäytyä.
Olipa hauskaa luettavaa! Mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu postaus!
Toi on jenkeissa just niin mukavaa ja samalla outoa etta kertovat ventovieraille koko elamantarinansa ilman sen kummempia tarkoituksia jatkaa ”ystavyytta”
Nää on niin parhaita juttuja! Mä tuun aina tosi kateelliseksi, kun sä tapaat hauskoja kaapeliasentajia, kokkeja ja lentokapteeneita. Melkein sitä alkaa toivoa, että täällä meilläkin joku uskaltaisi joskus puhua vieruskaverille. Melkein. :)
Mä täällä mietin koko ajan, että pitäiskö vielä vaihtaa alaa, ja nää tuntuu aina ihan enteiltä. Haha :D
Haha, olipas siinä puhelias naapuri! Mä olin alkuun ihan varma, että kyseessä oli Barney Stinson -tyyppinen tekniikka, ja joku tavistyyppelö oli siis pukeutunut lentokapteeniksi vain naisia iskeäkseen. Mutta mukavampi näin! Kiva rupatteluhetki ilman taka-ajatuksia. Ja me lukijatkin opimme kaikenlaista uutta. :)
Olipa puhelias lentäjä. Istuitte siis ensin kuitenkin 45 minuuttia pukahtamatta vierekkäin? Puhuiko tämä heppu vain itsestään vai oliko lainkaan kiinnostunut sun taustoistasi?
Nää on niitä parhaimpia kohtaamisia….jutellaan niitä näitä ja ei esittäydytä. Kun kohtaaminen loppuu, siitä ei jää mitään veloitetta ? Muistan kertoneeni jollekin tuntemattomalle jotain meidän muuttoasioita ja oli oikeastaan kiva puhua jonkun kanssa, josta oli melkein varma ettei enää koskaan nää uudelleen.
huippu tarina. Tervetuloa Washingtoniin. Poikkee kahville :)
Minttu, siitä vaan puhumaan! Viimeksi paluumatkalla Suomeen kysyin suomenkielisiltä vierustovereilta, mistä matka, ja päädyin juttelemaan koko lennon ajan turkkilaisen naisen kanssa, joka oli asunut kymmenen vuotta Suomessa, mutta nyt käy täällä näkemässä poikaansa (isä suomalainen) ja muuten reissaa ympäri maailmaa kierromatkaoppaana.
Liina, siitä vaan kokeilemaan!
Maija, päädyin vaihtamaan paikkoja vasta puolen tunnin kohdalla, mutta joo, jonkin aikaa ehdin lukea kirjaa.
Ja tosiaan kuten Leena arvasi, minäkin toki juttelin kapteenille kaikenlaista, mutta ne asiat jääköön minun ja nimettömän lentokapteenin välisiksi asioiksi. ;)
Sä kirjoitat ihan samalla lailla kun puhut kertoessasi jotain juttua – ihan kuulen sun äänen aina kun luen tätä blogia :) Mainio tarina!
Heipähei! Sinulle on aurinkoinen tunnustus blogissani!
Olet varmasti helposti lähestyttävä ihminen, kun sulle aina sattuu näitä hauskoja tarinoita :). Tää oli kyllä mielenkiintoinen – ja painoin opetuksen sydämeeni, koska se on viime aikoina ollut ajankohtainen mullekin :).
Jenni, toi on mun mielestä yllättävän yleistä. Kavereiden blogeja lukiessa tosi monesta ”kuulee” kaverin äänen, mutta kai siihen tarvitaan pitempiä tekstejä, koska Facebookista ei koskaan sitä ääntä kuule.
Sanna, kiitos tunnustuksesta!
Ronja, taitaa olla eniten kiinni siitä, miten niihin lähestymisiin vastaa. Jos en jaksa, vastaan ”Oh.” ja tarina ei taatusti jatku, mutta ”Oh really, you think so? So where are you from / what do you do / do you come here often?” toimii lähes aina keskustelunherättäjänä, koska tunnetustihan ihmiset tykkäävät puhua itsestään. ;)