Täällä kun tiedustelee ihmisten englanninkielen osaamista, vakiovastaus tuntuu olevan I speak a little. Joskus ”a little” on pari hassua sanaa, joskus haparoivaa hapuilua, jolla yksinkertainen keskustelu on jo mahdollista.
Joskus sitten käy niinkuin minulla eilen huonekalukaupassa. Tarkoituksena oli ostaa koko asunnon kalustus kerralla, ja kysymyksiä oli paljon. Kun kysyin myyjältä, puhuuko hän englantia, ja vastaus oli tuo a little, ehdin olla ohikiitävän hetken pettynyt – kunnes myyjä rupesi keskustelemaan kanssani täysin sujuvasti, kunhan välissä pahoitteli, ettei tiedä, mitä sängyn säleikkö on englanniksi. Tässä kohtaa totesin myyjälle, että ihan hyvinhän häneltä englanti sujuu.
I don’t think I speak it so well, myyjä totesi takaisin ja jatkoi perusteluilla: I speak so much better German, French, Luxemburgish, Spanish and Italian.
Huonekalut saapuvat viikon päästä maanantaina. Vielä viikon ajan ainoana kalusteenani on patja.
Onnea sisustukeen :-) Aika impressive kielivalikoima oli myyjällä!
Liittyisiköhän tuo jotenkin vaatimattomuuteen? Olen huomannut, että suomalaiset osaavat kanssa aina jotain ”vähän”, vaikka he osaisivat itse asiassa aika hyvinkin. Sitten taas intialaiset osaavat kaikkea aina ihan hirveän paljon, vaikka heillä ei olisi osaamista pierun vertaa. ;-D
Heh, meilläkin oli ekat kolme viikkoa vain patja… Toivottavasti tavarat saapuvat ajallaan! Blogissa on sulle tunnustus :)
En oikein keksi, mitä muutakaan tuo olisi kuin vaatimattomuutta, mutta olen vähän ymmälläni tästä, koska en ajatellut, että keski-eurooppalaisetkaan, varsinkaan ranskankieliset, olisivat kovinkaan tunnettuja vaatimattomuudestaan. Joka tapauksessa minusta tuntuu täällä melkein päivittäin, että olen täysin kielitaidoton pölvästi, kun täällä niin monella on vaikuttava kokoelma sujuvasti puhuttuja kieliä, vaikkei yksikään niistä välttämättä olekaan englanti.
Kiitos onnentoivotuksista, sitä taidan tarvita… ja kiitos myös tunnustuksesta. :)