Jos lentokonematkustamisen henget olisivat minulle suosiollisia, lähettäisin nyt terveisiä Atlantasta, jossa viettäisin Iiron kanssa ansaittua lomaviikkoa. No, terveiset vaan Amsterdamista. Eilinen lento Luxemburgista oli 1,5 tuntia myöhässä, sopivasti juuri saman verran kuin minulla olisi ollut Schipholissa vaihtoaikaa, joten jouduin odottelemaan seuraavaan päivään uutta yhteyttä. Sen verran kehuja voin KLM:lle antaa, että lentokenttähotelli, johon he minut laittoivat, oli tasokas, mutta muuten olisin mieluummin kyllä ollut jo perillä.
Näkymä tätä kirjoittaessa. Siinä se minun Atlantan koneeni nyt möllöttää etualalla.
Kun alkoi käydä ilmeiseksi, että vietän illan Amsterdamissa, laitoin Couchsurfingiin kyselyä, löytyisikö kaupungista illallisseuraa. Kyselyyni vastasi Soufiane, profiilinsa mukaan marokkolainen nuorehko mies, ja tällä tiedolla varustettuna tapasin hänet Leidsepleinillä, josta hän ohjasi meidät kulman taakse thaimaalaiseen ravintolaan.
Soufiane on alunperin Casablancasta, jossa hän vietti lapsuutensa ja nuoruutensa. Jatko-opintoja miettiessä hänen vanhempansa kuitenkin totesivat, etteivät Marokon yliopistot huimaa tasokkuudellaan, ja lähettivät poikansa opiskelemaan lentokonetekniikkaa Pariisiin. Tehtyään opintojensa jälkeen vuoden verran konsultointia Accenturella Soufiane sai paremmin alaansa vastaavia töitä pienestä hollantilaisesta lentoyhtiöitä konsultoivasta yrityksestä. Suurin osa Soufianen yliopistosta valmistuneista on nykyään jossain suuressa konsultointiyrityksessä tai pankissa tekemässä jotain aivan muuta kuin insinöörihommia, ja Sofiane on yksi harvoista, joka on pysynyt edes jotenkuten omalla alallaan, because I’m passionate about aviation.
Soufianella on kaksi siskoa, joista toinen asuu vielä kotona, mutta toinen on hänkin Pariisin opintojen jälkeen suunnannut maailmalle ja asuu New Yorkissa. She also works in aviation, Soufiane tunnusti, ja kun ihmettelin, miten kaksi kolmesta lapsesta voi päätyä niinkin kapealle alalle kuin ilmailun pariin, Soufiane kertoi, että hänen isänsä, isoisänsä ja isoisän isänsä tekevät kaikki töitä lentoyhtiöiden kanssa. Pienlentokoneita hän ei ole silti koskaan lentänyt – they offered us pilote courses in university, but it didn’t really interest me – ja sen sijaan Soufianen oma ilmailuharrastus on laskuvarjohyppy, josta hän on suorittamassa hyppytutkintoa.
Kysyin, miksi Soufiane paikallisena seuraa Couchsurfingia, ja hän kertoi, että on asunut Hollannissa vasta kaksi vuotta eikä ole kunnolla tutustunut omaan kaupunkiinsa, sillä hän viettää ison osan ajasta työmatkoilla USAssa, Taiwanissa, Emiraateissa, tai missä vaan missä rahtilentoyhtiö haluaa apua säästämisessä. Nyt kesällä työt ovat kuitenkin hiljentyneet, ja hän käy mielellään turistien kanssa turisteilemassa omassa kaupungissaan. Kuulema tämä on tehokkain tapa oikeasti päätyä koluamaan paikallismuseoita, joihin ei asukkaana usein tule lähdettyä.
Niin, niistä työmatkoista. Onko marokkolaispassilla hankala matkustaa ympäriinsä? Yeah, I get hell everywhere I go. Erityisesti USA:han mennessä maahantuloviranomaiset kyselevät mitä sattuu ala-arvoista ja uhkailevat joka kerta olevansa päästämättä maahan – maybe because they’re not really sure if Morocco is a part of the ”Axis of Evil” or not – mutta esimerkiksi Taiwanin kanssa ei ole kovinkaan paljoa helpompaa, ja viisumit tarvitsee kaikkialle. Kerroin omasta kokemuksestani, kuinka tuntuu, että USA:han ja Eurooppaan saapuminen on kuin yö ja päivä, ja Eurooppaan saapuessa tuntee tulevansa kotiin, johon Soufiane totesi, että well I get hell both ways. Amsterdamissa asuu iso marokkolaisyhteisö, joka hengailee omilla asuinalueillaan omissa porukoissaan, ja joita monet hollantilaiset pitävät pummeina ja varkaina. Rajalla Soufianea ei kohdella yhtään erilailla, ja häneltä tiukataan joka kerta, miksei hän puhu hollantia – don’t you want to integrate? – kysymyksiä joita tuskin esimerkiksi suomalaiselle Hollannissa asuvalle esitettäisiin. Englanniksi töitä tekevät korkeakoulutetut expatit kun harvemmin ovat marokkolaisia.
Onko Soufianella sitten suunnitelmissa jossain vaiheessa hankkia Hollannin kansalaisuus? Of course, if it’s possible, Soufiane nyökkäili, mutta kertoi samaan hengenvetoon, että sitä varten maassa pitää asua viisi vuotta ja puhua sujuvaa hollantia, joista jälkimmäinen tuottaa hänelle ongelmia, sillä hänen elämänsä pyörii englanniksi ripauksella ranskaa. Lisäksi hollantilaiset integraation kiilto silmissään laittavat kansalaisuutta hakevat tenttimään Hollannin historiaa ja yhteiskuntaoppia, mutta sitä voi miettiä sitten myöhemmin. Ensin se kieli.
Tämä ei ole Soufiane vaan ranskalainen sirkusharrastaja sticky ballinsa kanssa
Illallisen jälkeen törmäsimme toiseen sohvasurffaajaan, kreikkalaiseen Nikosiin, joka oli päivällä käynyt työhaastattelussa EU:n energiavirastossa, sekä mieheen, johon Nikos oli törmännyt aiemmin: bretagnelainen hipin näköinen Yoann tai Yoenn, jonka nopeasta innostuneesta pälätyksestä sai selville, että hän on au-pair, ranskalaisen iltapäiväkoulun vetäjä ja sirkuskoulun opettaja, joka rakastaa lapsia. Children are my mission in this world, Yoenn totesi rapsuttaessaan valtavaa berninpaimenkoiraansa.
Yoenn jatkoi matkaansa yksipyöräisellä berninpaimenkoira talutushihnassa
Todella takapuolesta, ettet päässyt suoraan perille, mutta näin lukijan kannalta pääsit taas kertomaan mahtavan tarinan. Aivan mahtavia nämä tarinasi, joissa laajempia ilmiöitä kerrotaan yhden ihmisen tarinan kautta. I’m a fan! :)
Kiitos, kiva kuulla! :)
Voi vitsit, miten voikaan olla noin huono tuuri lentojen kanssa! Sun tilanteeseen verrattuna etäsuhteilu Euroopan sisällä alkaa tuntua helpolta, koska pahimmatkin lentoviivästymiset oli yleensä muutaman tunnin luokkaa. Vain kerran jäin yöksi jumiin, ja sekin oli kotiinpäin mennessä, eli ei niin haitannut.
Ihailen kyllä asennettasi, ettet jäänyt hotelliin murjottamaan vaan järkkäsit reippaasti ohjelmaa ja jaksoit lähteä ihmisten ilmoille. Hienon stoorinkin sait aikaiseksi!
Jäin miettimään tuota, esitettäisiinkö suomalaiselle maahanmuuttajalle samanlaisia kysymyksiä kuin marokkolaiselle. Täällä meilläpäin paikalliset tuntuvat hiukan katsovan kieroon ulkomaalaisia, jotka eivät edes yritä oppia kieltä. Voisin siis hyvin kuvitella, että täällä kysyttäisiin ”Etkö halua integroitua” myös kantaeurooppalaisilta. Tosin en tiedä, menisikö sitä kukaan suoraan päin naamaa sanomaan, voi olla että siitä mussutetaan vain paikallisten (ja ranskantaitoisten ulkkisten) kesken.
Siinä vaiheessa, kun tajusin myöhästyväni jatkolennolta, tuli kyllä aika ”miksi juuri minä”-fiilis, kun edellinen myöhästyminen oli niin tuoreessa muistissa. Onneksi emme olleet tehneet mitään suuria suunnitelmia ekoille parille päivälle, eikä Iiro ollut edes ottanut niitä vapaaksi töistä, niin ei harmittanut vielä kahta kauheammin.
Minäkin olen kuullut jännästi suomalaiselta expatilta napinaa muista expateista, jotka eivät ole opetelleet ranskaa, mutta useammin aiheesta puhuttaessa suhtautuminen on ollut enemmän linjoilla ”voi sinua raukkaa kun et ranskaa osaa, mahtaa olla vaikeaa toimia arkielämässä” kuin syyllistämistä. Itse tein tuon oletuksen, ettei minulta hollanintaitoja vaadittaisi (ainakaan ääneen), sen perusteella että Suomessa kukaan ei olettanut, että työpaikkani lähinnä länsimaista kotoisin olevat ulkomaalaiset olisivat puhuneet sanaakaan suomea tai edes yrittäneet opetella kieltä, mutta yleisesti afrikkalaisista ja venäläisistä tunnutaan valittavan aika herkästikin, jos suomenopiskelumotivaatio ei ole korkealla.
Olisi muuten kiinnostavaa lukea joskus postaus tuosta, miten koet elämän, jos paikallinen kieli ei vielä ihan ole hallussa! Ja ihmisten asenteista.
Toisten ekspattien asenne varmaan selittyy ihan sillä, että on kiva kokea erinomaisuutta, jos itse puhuu kieltä paremmin ;) Ymmärrän toisaalta paikallisten napinan ja asenteen, ja toisaalta ymmärrän myös heitä, jotka kieltä eivät jaksa tai ehdi opiskella, varsinkin jos oma työ ei sitä välttämättä vaadi. Itse olen ollut kiinnostunut ja motivoitunut oppimaan ranskaa, mutta jos asuisin vaikkapa juuri Hollannissa ja työskentelisin englanniksi, voisi oppimismotivaatio olla kiven alla.
Well, sepustuksen lopuksi hauskaa reissua ja toivottavasti pääsit perille!
Pistetään tämä postaustoive korvan taakse, tuosta aiheesta voisinkin sanoa pari sanasta. ;)
Pääsin perille seuraavana päivänä, ja nyt on elämä yhtä hymyä, vaikka jetlag painaakin edelleen. Kiitos toivotuksista!
Olipa kurjaa että lennon kanssa kävi noin mutta sait sitten mielenkiintoisen illan mukavassa ja mielenkiintoisessa seurassa:)
Olipa taas mielenkiintoinen kertomus. Fanitan minäkin. :-)
Sulla on kyllä ollut ihan hirveän huono tuuri lentojen kanssa. :-(
Kiitos kehuista! Ja toivon tosiaan, että tuuri vaihtuu. Nyt kaksi kertaa putkeen tällaista on ollut vähän ikävää.