Viikonloppu Suomessa hurahti ohi nopeasti ja silti niin ihanan hitaasti perhettä ja ystäviä tavatessa. Lauantai alkoi brunssilla, jonne kävelin pari kilometria kauniissa lumisessa pakkassäässä ruokakaupan kautta – mietin ensin hakevani tuomisleivän leipomosta, mutta sitten muistin olevani Suomessa – ja jonne olimme saaneet häkellyttävän hyvin yli vuosikymmenen yhdessä pysyneen kaveriporukan koottua rupattelemaan ja pelaamaan Aliasta. Sieltä matka jatkui nauttimaan laskiaispullia ja vihreää teetä vanhan ystävän kanssa, jonka esikoululaistytär oli vakuuttunut siitä, että hänelle kuului vielä toinen pulla tai ainakin suklaata. Nopean visiitin jälkeen pyrähdin Kallioon Arlan saunalle nauttimaan löylyistä ja puhumaan lauteilla politiikkaa poliitikkoystävän kanssa, minkä jälkeen olikin jo aika matkustaa pummilla ratikalla Punavuoreen (olisin ostanut ratikkalipun, mutta en yrityksistä huolimatta löytänyt automaattia, ja kuskilta ostettuna liput ovat riistohintaisia!), missä pääsin tapaamaan ensimmäistä kertaa erään pikkumiehen, joka kuolasi tomerasti ympäriinsä, sekä kertaamaan kuulumisia pikkumiehen vanhempien kanssa. Pitkän päivän jälkeen illallistimme kavereiden kanssa ravintola Kotossa, jossa ruoka oli hyvää ja juttu luisti. Illan lopuksi maksamaton ratikkalippu kostautui huonona karmana yöbussissa, missä kuski sätti minua arabiaksi kolikoiden puutteesta ja sekoili vaihtorahojen kanssa parin euron verran. Sunnuntai kului perheen ja isovanhempien kanssa syödessä, pelaillessa ja syödessä vähän lisää, minkä ansiosta en ollut yllättynyt, että iltapäivällä matkalaukkua punnitessa vaaka näytti omaksi painokseni pari kiloa normaalia enemmän.
Yksi vanhempien kolmesta kissasta kerjää huomiota istuutumalla esim. lukemiesi papereiden tai Hesarin päälle. Huomionkipeyteen auttaa rapsutus leuan alta
Viikonlopun aikana ehdin myös tuskastua suomalaisiin lehtiin: oikolukeeko kukaan enää Hesaria, vai miten on mahdollista, että samalla sivulla on sekä yhdyssanavirhe, kirjoitusvirhe että selvääkin selvempi sijamuotovirhe? Ja niitä virheitä oli muutenkin lehti täynnä! Tämä ei kuitenkaan ollut mitään verrattuna siihen, minkälaisen ärsyyntymisen onnistuin kehittämään käsiini osuneesta Iltalehdestä, jossa tasapuolisen journalismin nimissä kommentit ministeri Virkkusen eurovaaliehdokkuudesta oli haettu yhdeltä hallituksen edustajalta (Stubb), yhdeltä politiikan tutkijalta, eikä yhtään vähempää kuin neljältä opposition edustajalta, joista peräti kolme mainitsi saman ”uppoava laiva”-metaforan ja toi näin keskusteluun ei-yhtään-mitään-uutta. Minua olisi saattanut jopa kiinnostaa, mitä jonkun muun hallituspuolueen edustaja ajattelee asiasta, ja pieni feministi sisälläni myös ihmetteli, eikö juttuun oikeasti oltu löydetty ketään naiskansanedustajaa kommentoimaan Virkkusen tekemisiä? Onneksi seuraavan sivun pääkirjoitus oli helmi, joten ärsyyntyminen jäi lyhytaikaiseksi.
Kotimatka sunnuntai-iltana kului rattoisasti mukavaa viikonloppua muistellen. Amsterdamissa käväisin loungessa syömässä vähän iltapalaa, ja kun täällä olen aiemminkin loungejen tarjoiluja kommentoinut, niin löysinpä tähän mennessä omituisimman tarjoilun: muovipötköön pakattua tartarpihviä. Tuossa se on kuvassa vasemmassa alalaidassa:
Jaksoin nirhata tartarpihvipötköä tylsällä veitsellä useamman minuutin kunnes keksin käyttää avaamiseen haarukan piikkejä.
Ensi viikonloppu kuluu onneksi vaihteeksi Luxemburgissa, kotona, ilman sen kummempia suunnitelmia. Ehtii pestä pyykkiä ja siivota, mikä tulee tarpeeseen, sillä sitä seuraavana viikonloppuna on taas vuoro lähteä Atlantin toiselle puolelle.
Yhdyn täysin näkemyksiisi Iltalehden (sanomien) journalismista tänä päivänä, ihan huuhaata tuntuu olevan ko lehdet suurilta osin täynnä. Puhumattakaan hieman raflaavista otsikoista joissa ei ole päätä eikä häntää. No, eihän niitä ole pakko lukea ei sillä… :D
Nuo raflaavat otsikot erityisesti netissä ärsyttävät minuakin. Tiedän, että ne ovat raflaavia pelkästään siksi, että saisivat mahdollisimman paljon klikkauksia ja mainostuloja, minkä takia yritän kovasti välttää houkutusta klikkailla niitä… mutta joskus on pakko sortua, ja yleensä reaktio jutun lukiessa on ”höh”.
Olipas sinulla toiminnantäyteinen viikonloppu. :-) Mutta noinhan se menee, että kun Suomessa käy, niin siinä ajassa pitää ehtiä tekemään kaikki.
Mä olen matkustanut ratikalla yhden kerran pummilla, ja toista en taida uskaltaa. Olin joka pysäkillä ihan pissi sukassa, että tuleeko tarkastajia. Tosin heti (onnistuneen) pummilla matkustamisen jälkeen tuli sellainen tunne, että tätähän voisi harrastaa useamminkin, mutta enpä taida kuitenkaan kaivata sen lajin jännitystä elämääni. ;-)
En mäkään kovinkaan usein ole pummilla mennyt, koska mä olen kanssa silloin aina hermona, että tuleeko tarkastaja vai ei. Matkakortin ratikkalippu on sen verran halpa, että mieluummin istun yleensä rauhassa ja luen vaikka kirjaa kuin hermoilen. Nyt vaan niin ärsytti tuo, että olisi pitänyt maksaa euro ylimääräistä siksi, ettei pysäkillä ole automaatteja tai kännykässä suomalaista SIM-korttia, että mieluummin hermoilin.