Helsingin kesä: saaristoa, yläilmoja ja hyvää teetä

Olen hieman kateellisena seurannut ihmisten sosiaalisessa mediassa ja blogeissa jakamaa Suomi-kesä-hehkutusta. Suomen kesä parhaimmillaan nyt vaan on jotain aivan upeaa, ja näytti siltä, että tänä kesänä se parhaimmillaan-osuus kesti monta viikkoa. Onneksi viime viikonloppuna sää oli vielä hyvä, kun itse lennähdin Suomeen. Tavoitteena oli ottaa viikonlopusta kaikki irti, oikea ”vanha kunnon Suomen kesä”-kokemus, ja jälkeenpäin ajateltuna taisin siinä onnistua.

Viikonlopuksi suuntasimme mökille Sipoon saaristoon. Koko perhe oli saatu paikalle rapujuhliin, aurinko paistoi, sauna lämpeni. Juoruiltiin siskojen kesken lauteilla ja lätkittiin korttia sillä välin, kun miehet saunoivat. Meren lämpö olisi riittänyt uimiseen, mutta sinilevä oli tällä kertaa vallannut mökkirannan. Kokonaan ilman pulikointia ei kuitenkaan voinut olla, joten varovasti veteen, pää pinnalla, ja sen jälkeen saunaan peseytymään huolellisesti.

Sunnuntaina oli Ravintolapäivä, joten hetken emmittyämme suuntasimme veneellä Sipoonrantaan, jonne pari naapuruston perhettä oli pystyttänyt keskikahvilan. Keksit olivat juuri loppuneet, mutta tilalle oli tuotu jotain vielä parempaa: mustikkapiirakkaa murupohjalla. Innosta halkeavat lapset laskivat yhteen summia äitinsä pienellä avustuksella ja toistivat kuorossa, että ottakaa vaan isompi pala. Ravintolapäivä on mielestäni yksi parhaimmista ruokafestivaaleista maailmassa, ja oli kiva pystyä taas pitkästä aikaa osallistumaan.

Maanantaina oli vuorossa turisteilua Helsingissä. Olimme miettineet treffiseurani Marian kanssa suppailua tai Stadikalla uimista, mutta sää oli sen verran kolea, että vaihdoimme lennosta suunnitelmaa ja suuntasimme kohti Kauppatoria.

Kohde Kauppatorilla oli selvä: Helsinki yläilmoista. Kauppatorin viereen pystytetty Finnair SkyWheel oli avain tähän, eikä ensimmäisten joukossa maailmanpyörään kiivetessä tarvinnut jonottaa.

Maailmanpyörässä pyörittiin noin vartin verran, ja näkymät olivat ikkunoiden värin ansiosta aika siniset. Tavallisen kierroksen saa 12 eurolla, mutta jos laittaa vähän enemmän rahaa tiskiin, saa VIP-kohtelua: pullo samppanjaa ja spessuhytti. Ihan mielenkiintoinen idea, mutta kuinkakohan moni tuosta VIP-kohtelusta on tähän mennessä maksanut?

Pyörimisen jälkeen totesimme Marian kanssa, että aamukahvit jäivät kummaltakin väliin, ja Maria ehdotti, että lähtisimme läheiselle Johan & Nyströmille. Siis mihin? ”Miten sä et voi tietää Johan & Nyströmiä??” Maria ihmetteli, ja totesi, että tämä asianhaara oli pakko korjata.

Minähän en juo kahvia, joten minulle ”aamukahvi” on yhtä kuin kupillinen teetä. Olen tottunut siihen, että monessa paikkaa ei hyvän teen päälle oikein ymmärretä, ja erityisesti Luxemburgissa ja Ranskassa on ihan normaalia, että ainoa tarjolla oleva musta tee on sitä perus-Liptonia, joka ei voi olla hyvää kenenkään mielestä. Johan & Nyströmillä oltiin toisessa ääripäässä: en ole ikinä Helsingissä nähnyt näin hyvää teevalikoimaa. Kahvilan ylivertaisuuden puolesta puhui jo se, että tarjolla olisi ollut lapsang souchongia ja oolongia, mutta minä valitsin tällä kertaa kuppiini senchaa – ja olin valintaani erittäin tyytyväinen.

Teehetken jälkeen suuntasimme vielä shoppailemaan. Tykkään ostaa pienten suomalaisten merkkien tai yksittäisten käsityöntekijöiden tuotoksia, ja Helsingissä yksi hyvä paikka ostoksille on MadeBy Tuomiokirkon kupeessa. Itselleni tarttui mukaan Minkan nahkaiset kalakorvakorut, Maria taas kertoi viimeksi ostaneensa kaksi vai peräti kolme heijastinta. En ollut käynyt kaupassa aiemmin, koska olin ennakkoluuloisesti ajatellut sen olevan suunnattu turisteille, mutta hinnat ja valikoima tuntuivat olevan kohdallaan myös paikallisesta näkökulmasta.

Helsingissä tuli käytyä viikonlopun aikana myös Ateneumin Tove Jansson -näyttelyssä, lounaalla Kappelissa ja kahvilla Fazerin kahvilassa, mutta parasta oli taaskin nähdä ystäviä ja sukulaisia. ”Nytkö jo”, kävi mielessä, kun maanantai-iltana raahauduimme laukkujemme kanssa Helsinki-Vantaalle. Lennot lähtivät sekä Iirolla että minulla sen verran aikaisin, että yövyimme lentokentän GLO-hotellissa, joka sijaitsi melkein suoraan checkin-aulan alapuolella. Ikkunattomasta huoneesta tuli vähän mieleen risteilyalusten autokannen alapuoleiset hytit, mutta siihen ne yhteneväisyydet onneksi loppuivat. Tältä se huone näytti:

Meidän kahden laukut mahtuivat hädin tuskin sisään pieneen koppiin, mutta huone oli siisti, sänky erittäin hyvä ja tosiaan, se sijainti. Heräsimme vasta puoli tuntia ennen check-inin sulkeutumista, ja se riitti.

PS. Globe Called Home löytyy nykyään Matkabloggaajat.fi-palvelusta, joka kokoaa yhteen monta lukemisen arvoista matkablogia. Jatkuvasti päivittyviä lukutärppejä löytyy myös tuosta sivupalkista, joten kannattaa aina täällä vieraillessa kurkata, josko siellä näkyisi mielenkiintoista luettavaa.