Oletko koskaan liimaillut kuvia albumiin? Siinä tapauksessa isot onnittelut saavutuksesta! Vaikka kuinka digikuvat ovat näppäriä, niin käsi sydämelle, kuinka usein olet katsellut yli 3 vuotta vanhoja digikuvia? Tiedätkö edes, minkä kovalevyn tai CD:n nurkalla ne sijaitsevat? (Omani ovat ulkoisella kovalevyllä vaatehuoneen perimmässä nurkassa. Kovalevyn toimivuutta olen testannut viimeksi kaksi vuotta sitten.)
Sen sijaan valokuva-albumit kaivoin esille viimeksi kuukausi sitten, kun Suomessa vanhempieni luona käydessä halusin muistella melkein 20 vuoden takaista perhematkaa Havaijille siltä ajalta, kun asuimme yhden valtameren verran lähempänä noita kaukaisia saaria. Kiitos kuuluu äidilleni, joka oli aikoinaan jaksanut liimata kuvat kauniisti albumiin kuvatekstien kera sen sijaan, että ne lojuisivat yhä sikin sokin valokuvaliikkeen kuorissa.
Myös kissanpentu osallistui kuvien tiirailuun. Albumissa Mauin rantaviivaa.
Silloin, kun pyrähdimme Havaijille, oli kevät, muistaakseni toukokuu. Kävimme samalla reissulla Kaliforniassa Yosemiten kansallispuistossa sekä San Franciscossa, ja muistan, että Yosemitessa oli vielä lunta ja San Franciscossa oli kylmä. Kaliforniasta lensimme Honoluluun, josta vaihdoimme konetta kohti Mauin saarta. Honolulun lentokenttä oli mielestäni todella outo, sillä terminaalista puuttuivat monesta kohtaa seinät ja palmut huojuivat tuulessa. Lentokentällä säpinää aiheutti se, että äitini oli ottanut Kaliforniasta mukaan jättiläispunapuiden käpyjä, ja näitä sitten piti esitellä paikallisille viranomaisille, jotta voitiin selvittää, onko näiden kuljettaminen riski Havaijin herkälle alkuperäisluonnolle. Kävyt todettiin ötökkävapaiksi, ja äitini pystyi viemään ne kotiin takan reunalle.
Tukikohtamme Mauilla oli talo rannalla, jonka toisessa kerroksessa asuimme. Pikkusiskoni rakensivat jättiläismäistä hiekkalinnaa muiden rannan lapsien kanssa, ja minä istuin parvekkeella lukemassa ja mussuttamassa hedelmiä. Banaanit ja ananakset maistuivat aivan erilaiselta kuin mitä kotona New Englandissa. Olin jo tuolloin kasvanut kiinni matkaoppaaseen, ja talolla vietin paljon aikaa suunnitellen, minne kaikkialle voisimme lähteä ajelulle, ja tämän jälkeen maanitellen muun perheen mukaan. Muistaakseni oli minun ideani ajaa lävitse Länsi-Mauin kiertävä tie nro 30, joka oli pitkä, ei kovinkaan ihmeellinen ja jossain määrin puuduttava, mutta kun kerran tänne asti on tultu, niin vähän puuduttavatkin paikat on vaan Ihan Pakko Nähdä. Siihen kierrokseen meni monta tuntia.
Haleakalā-tulivuoren huipulla iskän kanssa. En oikein osaa päättää, onko tuo ylisuuri ruutuflanellipaita ruma vai juuri viimeisimmän muodin mukainen. Todennäköisesti kumpaakin.
Yhtenä aamuna heräsimme iskän kanssa joskus hyvän aikaa ennen kukonlaulua ja nousimme minivaniin, joka tuli noukkimaan meidät talolta. Minivanissa oli melkein kymmenen muutakin turistia, ja yhdessä ajelimme ison peräkärryn kanssa Haleakalān huipulle reilun kolmen kilometrin korkeuteen. Haleakalā on sammunut tulivuori, jonka huippu on tätä nykyä täynnä observatorioita, ja sieltä katselimme auringonnousua, joka jäi hieman pilvien taakse eikä siten tehnyt minuun erityistä vaikutusta. Paras osio olikin tämän jälkeen, kun kaivoimme peräkärrystä jokaiselle pyörät ja lähdimme laskettelemaan kolmen kilometrin korkeudesta alas rannalle. Matkaa kertyi yli 50 kilometriä ja polkea piti ehkä 200 metriä, mikä tarkoitti, että käsijarrullisessa pyörässä jarrukäsi kipeytyi aika nopeasti ja toisaalta pidemmillä suorilla pääsi viilettämään huoletta ja katselemaan saarta, joka levittyi alapuolella. Vielä 20 vuoden jälkeenkin tämä kokemus on jäänyt sen verran hyvin mieleen, että suosittelen lämpimästi jokaiselle, joka Mauille on lähdössä.
Jos joku nyt miettii, missä äitini oli tuolloin, niin pikkusiskojeni kanssa ratsastamassa jollain poneilla. Esikoisena olemisessa on puolensa.
Vaivaako teinejä yleisesti jokin ”pakko poseerata orvon näköisesti”-syndrooma? Ihmettelin kuvia katsellessa äidilleni, miksi en hymyile yhdessäkään kuvassa, ja äiti muistutti hammasraudoista.
Mauilta löytyi paljon muutakin kuin valtava sammunut tulivuori. Myös toinen saaren ”palluroista” on vanha tulivuori, josta on aika jättänyt jo sen verran, että sen kraaterissa kasvaa sademetsä. Haleakalān pohjoispuolen tien päässä oli hienoja vesiputouksia, ja jossain välissä kävimme pyörähtämässä myös hulatanssiesityksessä, ananasfarmilla sekä valassafarilla. Jos joku luuli, että Havaiji on pelkkää rantaa, niin toivottavasti se ennakkoluulo on nyt kumottu.
Kaunis vesiputous yhdistettynä tennissukkiin ja valkoisiin lenkkareihin. En usko, että olin 90-luvulla ainoa, joka pukeutui noin, mutta näköjään pikkusiskoni ovat vetäneet ”kuinka vaatetus kestää aikaa”-pelissä pidemmän korren. Toisaalta monet amerikkalaiset pukeutuvat tuohon jalkineyhdistelmään vielä 2010-luvullakin.
Miksi juuri nyt nämä vanhat kuvat? Siksi, että lähes 20 vuoden jälkeen on aika palata takaisin Havaijille. Kiitospäivän lomien kunniaksi lähdemme Iiron ja parin Suomesta tulevan kaverin kanssa torstaina pääsaarelle, missä vietämme viisi yötä tulivuoria, merta ja vesiputouksia ihmetellen. Sen jälkeen lennähdämme pikkuruisella Cessnalla Oahulle ja vietämme neljä yötä Waikikin rannalla. Alunperin ajatuksenamme oli olla Waikikissa vain kaksi yötä ja jatkaa matkaa siitä Los Angelesiin, mutta koska lentojen varaamisen jälkeen syyskuussa kävimmekin yllätten jo Losissa ja kanta-asiakaspisteillä varattuja lentoja saa muuttaa vapaasti, muutimme viime viikolla suunnitelmiamme ja pidensimme Havaijilla vietettyä aikaa maksimiin. Todennäköisesti kuitenkin kuluu taas 20 vuotta, ennen kuin päädymme Havaijille uudestaan.
En ota läppäriä mukaan matkalle, joten blogaaminen jää siksi aikaa, mutta pari postausta olen ajastanut ilmestymään ennen paluutamme. Itse lomasta olen täysin täpinöissäni, ja tuntuu, että mahdollista tekemistä tuolla on liikaakin, kun tarkoituksena olisi myös osan aikaa relata. Ainakin loma alkaa täydellisesti: saimme maanantaina tiedon, että pisteillä economyssa varaamallamme lentoreitillä olimme saaneet kaikilla lennoilla korotuksen bisnekseen, kiitos kanta-asiakasjäsenyyksiemme. Olisimme olleet valmiita maksamaan palkintolennot suoraan bisneksessä, mutta lentoyhtiö olisi pyytänyt niistä pisteitä korkean sesongin mukaan, kun economyssa lennot sai keski- tai matalan sesongin pisteillä. Parempi tietenkin näin, säästyivät pisteet johonkin toiseen kertaan.
Ihania kuvia, tykkään! Tästä osoitteesta löytyy varmaan oman painon verran kuva-albumeja, joista viimeiset toin kotoa Hämeenlinnasta tänne Helsingin kotiin tuossa muutama viikko sitten. Sitten ovat vielä isoisoisän, isoisän ja isän filminegat, joita skannailen par’aikaa. Ja huomenna saan kehityksestä vuodelta 2008 unohtuneen filmirullan, jonka pitäisi sisältää kuvia Italiasta. Jännittää. :)
Ihanaa matkaa Havajille ja kiitos kuvamuistoistasi!
Oi, vanhoja filminegoja! Kuulostaa siltä, että sieltä on mahdollista tehdä todellisia löytöjä. Minulla on joku hämärä muistikuva, että omilta isovanhemmiltani löytyisi jotain dioja, pitääkin kysellä niiden perään kun seuraavan kerran käyn siellä päin. Ja hassua, että nykyään filminegoja ja paperikuvia skannaillaan ja toisaalta digikuvia tulostellaan, ei näköjään kumpikaan formaatti ole täydellinen.
Toivottavasti se Italian rulla on kunnossa. Jos on, olisi hauska nähdä se. :)
Juurikin katselin omia albumeitani, jotka ovat koiranpennulya suojassa kaapin päällä. Pentu on jo kasvanut isoksi, mutta albimit ovat unohtuneet. Vieressä on monta kuorellista kuvia, jotka vain ovat jääneet laittamatta albumeihin. Viimeisimmistä teettämistäni kuvista on jo vuosia, mutta monta albumillista on matkakuvia digikamera-ajaltakin. Sitten se vain jäi. Suunnittelin kirjoittavanikin joskus albumien aarteista.
Minä olen tehnyt yhteensä 1,5 albumia matkoista: yhden kesän 2006 Italian matkasta, ja puolikkaan talven 2008 Gambian matkasta. Puolikkaan siksi, että sain kyllä kaikki kuvat liimattua, mutta puolet teksteistä jäi kirjoittamatta… Kuten sanoit, sitten se vain jäi. Nyt se harmittaa.
Mietin joskus sellaisen digivalokuvakirjan tilaamista ja pääsin mietinnöissäni jopa niin pitkälle, että tein pari sellaista puoliksi, mutta niitäkään en saanut lopulliseen kirjamuotoon. Nyt onneksi sentään tarinat kuvien rinnalle ovat viimeiset pari vuotta säilyneet blogissa.
Mä oon tehny noita digikirjoja kaks. Iha kaaauhee homma mut sit ku se on valmis nii onha ne kivoi.
Hei unohdin yhden albumin mitä oon väsännyt tässä viime vuosina: sun polttarikansion! Ja ei edes ole ainoa polttarikansio, mitä olen väsännyt. Olen siis väsännyt enemmän kuva-albumeja polttareista kuin matkoista, voi vitsit!
Ihanaa reissua!! Oon vähän kade ;)
Mä raahasin vanhat paperikuvani mukanani kun muutin, mutta tuollahan ne istuu vaatehuoneen hyllyllä sekasessa järjestyksessä. Pitäis ostaa albumeita…
Hop hop Michaelsiin siitä hakemaan inspiraatiota! Mulla on hirveä hinku aina siellä käydessä ostaa valokuva-albumeita, mutta en ole vielä jaksanut käydä digikuvia lävitse, että tietäisi, mitä tulostuttaisi.
Täällä kans yksi kuva-albumien fanittaja. Niitähän löytyy….Ovat Suomessa kyllä tällä hetkellä. Se tilan vieminen niissä onkin se ainut huono puoli. Olisi vähintäään yksi iso matkalaukku täyttynyt niistä :S
Niin ja hyvää matkaa :)
Tilaahan ne vievät, myös kirjahyllyssä, mutta huolehdin siitä sitten, kun olemme vihdoin saaneet haettua uuden kirjahyllyn IKEAsta. :D Ja kiitos!
Hyvaa Matkaa –
ja valokuva albumit ovat kivoja, meilla on vissiin viimeisimmat tehty 15 v sitten…..
Olen tainnut jo aiemmin sanoa, etta Havaiji on oma lempparini – paikoista, jossa olen kaynyt (Big Island) – tuntui, etta siella osataan se rentoutuminen hyvin…..ja itsella oli joskus (1999 ?) ihmetys myos siina, etta terminaali rakennuksessa ei ollut seinia.. :)
Musta tuntuu, että valokuva-albumit ovat sitä kivempia, mitä vanhempia ne ovat. Silloin ne todellakin auttavat muistuttamaan mieleen vanhat tapahtumat.
Muistelen, että jotain tuollaista olet joo sanonut, ja toivon, ettei tämä asia ole muuttunut mihinkään!
Minä olen tehnyt viime vuosina useita kuvakirjoja ja niitä tulee kyllä selailtua usein. Kaikki vanhat valokuva-albumit ovat vielä Suomessa… Niitä on vähän ikävä.
Ihanaa Hawaijin-reissua! Odotan jo innolla postauksia reissusta, jotta pääsen fiilistelemään vanhoja kotikontuja. En minä sinne enää asumaan kaipaa, mutta lomapaikkana Hawaiji on kyllä aivan mainio. Käy ostamassa Libby’s leipomosta manapua -herkkuja! Ja jos tekee mieli sushia Waikikista löytyy pienen pieni Mario’s, jonka sushia ja tunnelmaa on vaikea päihittää.
Mahtavaa, paikallisvinkkejä! Hei kiitos paljon, näistä ehdottomasti otetaan koppi. :) Heti kun olen googlannut, että mikä ihme on manapua…
hahah, se on sellainen höyrytetty ja suolaisella täytetty pulla :). Myöskin halapia-piirakkaa suosittelen maistamaan, jos tulee vastaan…
Oi Hawaii. Tuo on jo siitä asti kun en muusta maailmasta ymmärtänyt vielä mitään sellainen kaukainen paratiisisaari, josta aina televisiossa näki vilauksia ja jonne aina haaveili pääsevänsä. Ehkä vielä joskus…
Vanhat valokuvat on aivan ihania! Mulla tulee selailtua aika usein kun käy kotona. Jotenkin niissä vain on sitä tunnelmaa. Nykyäänkin tulee vielä teetettyä reissukuvia koontina eli lähinnä matkojen parhaimpia paloja ja otoksia ja minä nautin siitä edelleen kun kuvat tupsahtaa postilaatikkoon, niitä pääsee käsin hiplailemaan ja asettelemaan albumiin ja keksimään tekstejä :D
Jotenkin niistä albumeista on niin mukavaa selailla kuvia kun ne parhaat on vain teetetty. Koneelta harvemmin jaksaa edes ajatuksella katsella, sillä niitä on aivan liikaa ne ei itsellä ainakaan monesti ole niin hyvässä järjestyksessä eikä niitä pysty samalla tavalla hiplailemaan.
Ihanaa ja rentouttavaa reissua Hawaille! Vaikka läppäri jää kotiin niin Instaan tulee varmasti reaaliaikaan kuvia ;)
Mun pitäisi kyllä ehdottomasti ruveta tekemään niinkuin sä, eli teetättämään valokuvia ja läiskimään niitä albumeihin! Vähimmäisvaatimus olisi, että edes tekisi jonkun kansion koneelle, jossa olisi ”karsittu versio” matkakuvista, jota joskus jatkaisi katsoakin lävitse. Mutta melkein samalla vaivallahan ne sitten laittaa paperialbumeihinkin.
Instaan tulee ehdottomasti kuvia, sieltä vain seuraamaan. ;)
Mulla on vaikka kuinka monta albumia, valokuvien ja tekstien lisäksi joissain albumeissa on myös reissulta muita pieniä juttuja kuten sisäänpääsylippuja jne ja tahraa mun albumeissa olla muutama konserttilippukin. Digiaikana olen tehnyt tasan yhden digikirjan, mun 3kk Etelä-Amerikan reissusta…
Ihanaa reissua!
Mun mummi teki aikoinaan tuollaisia matka-albumeita, joissa oli valokuvien lisäksi myös lippuja, esitteitä, postikortteja yms. Mä itse olen niitä moneen otteeseen ihaillut, mutta jotenkin multa ne lippulaput on aina hukkuneet ennen kuin on saanut albumin kasaan…
Mun oli tarkoitus tehdä digikirja mun vaihto-opiskelusta, mutta se jäi raakileeksi enkä sitä koskaan saanut loppuun. Kirja tuollaisesta 3kk reissusta on varmasti ollut vähintään yhtä suuritöinen, joten toihan on jo hei iso saavutus!
Hyvää matkaa! On varmasti mielenkiintoista lähteä pitkän ajan jälkeen matkailemaan tuonne. Omat valokuvakansiot myös Suomessa kaapin perukoilla ovat odottamassa. Täällä ollessa kuvia ei ole vielä paljoa tullut teettettyä. Pitäisi kyllä tehdä muutamia kansioita kunhan vain saisi aikaiseksi.
”Kunhan vain saisi aikaiseksi” taitaa olla näissä kommenteissa yleinen teema. :D Kiitos!
Ihania vanhoja kuvia. Juurikin pari viikkoa sitten raahasin vanhempien luota muutamia valokuva-albumeja. Mulla on kielikurssilta, ja parilta vanhalta reissulta sellasia leikkaa-liimaa -versioita, joissa on kyllä bussilippuja yms. mukana. Niitä on tosi ihana katsella jälkikäteen. Yliopiston vaihtovuodelta olen saanut tehtyä albumin pelkästä syyslukukaudesta, kevään kuvat taitaa olla kyllä teetettynä, mutta ovat lojunneet pöytälaatikossa nyt kuutisen vuotta. Taitaa jäädä haaveeksi. Tarkoitus olis kyllä nyt päästä tekemään uudempia albumeita, raahasin ne vuosia sitten hankkimani tyhjät albumit mukana myös :D
Tyhjien albumien mukana raahaaminen valtamerten ylitse osoittaa jo aikamoista dedikoitumista albumiaatteelle! Ei vitsi, pitääpä ottaa itseään niskasta kiinni heti reissusta palattua ja tehdä Havaijin matkasta albumi vielä, kun se on tuoreessa muistissa.