Miamin yö

5+1 vinkkiä Miamin yöelämään

Kesäkuu Miamissa on kuuma ja kostea kuin lehmän henkäys, eikä edes illan hämärtyminen helpota tilannetta. Me emme antaneet sen häiritä viime viikonloppuna, kun ensin torstaina vietimme tyttöjen iltaa Elinan kanssa Miamin keskustassa ja sitten lauantaina lähdimme kolmestaan Iiron kanssa Miami Beachin yöhön.

Miami Downtown

Miami Downtown

Miamin keskusta on täynnä korkeita pilvenpiirtäjiä ja värikkäitä valoja, ja alueen sisällä pääsee hujauksesta toiseen ilmaisella People Mover -junalla, joka liikkuu katujen yllä. Iltasella kaduilla näkyy kodittomia nukkumassa, enkä haluaisi välttämättä kävellä alueella yksin, mutta Uberilla saa kätevästi tilattua taksin. Jos muuten Uber ei ole tuttu, niin tällä linkillä saa ensimmäisen kyydin ilmaiseksi!

Conrad Hotel LVL25 baari

1. Happy Hour Conrad-pilvenpiirtäjän baarissa

Do you have a rooftop bar here? kysyin epävarmasti Conrad-hotellin respasta. No, but we have a bar with a view! vastasi iloinen virkailija ja neuvoi hisseille. Syy vastaukselle selvisi pian: Conrad-pilvenpiirtäjässä on 36 kerrosta, ja hotellin baari, LVL25, löytyy ”vain” 25. kerroksesta. Tämä ei meitä haitannut, kun istahdimme Elinan kanssa baarin terassille ihailemaan Biscayne-lahdelle levittäytyvää maisemaa. Terassilla ei kuuden maissa ollut vapaita pöytiä, mutta kauniisti pyytämällä saimme luvan espanjaa puhuvalta liikemieheltä linnoittautua hänen kanssaan samaan pöytään pulisemaan suomeksi kuulumisia.

Conrad LVL25 baari
Vasemmalla kaukana siintää Key Biscayne

LVL25:n Happy Hour on klo 16-19, jolloin oluet ja viinit ovat $5, perusdrinkit $7. Conrad-hotelli sijaitsee osoitteessa 1395 Brickell Avenue kadun toisella puolella People Moverin Financial District-pysäkistä.

EPIC Hotel, Miami
Näkymä Dock Islandille EPIC-hotellin terassilta

2. Drinkit EPIC-hotellin 16. kerroksen terassilla kaupungin valojen loisteessa

Miamissa sisätilat tupataan viilentämään jäätäviksi, joten emme kaivanneet ilmastoinnin pariin. Sen sijaan lähdimme EPIC-hotellin Area 31 -baarin terassille istumaan. Perjantaisin täällä on koko illan kestävä Happy Hour, mutta torstai-iltana se oli jo ohi (ma-to Happy Hour klo 17-20), eikä juomalistalta kannata odottaa löytävänsä mitään halpaa. Toisaalta näillä näkymillä sen ymmärsi.

Area 31 baari, EPIC hotel Miami
Minulle floridalaisen Cigar City -panimon Jai Alai IPA, Elinalle Hummingbird-drinkki

Terassi on upean uima-allasalueen vieressä, ja siitä levittäytyvät näkymät sekä itään Dock Islandille että etelään kohti Brickellin pilvenpiirtäjiä. EPIC-hotelli sijaitsee osoitteessa 270 Biscayne Boulevard Way, ja People Mover -pysäkki Knight Centeriltä on lyhyt mutta hieman vaivalloinen kävelymatka, koska alue ei todellakaan ole suunniteltu kävelijöille.

CVI.CHE 105 Miami
CVI.CHE 105, Miami

3. Perulainen illallinen CVI.CHE 105:ssa

Yelpissä oli ilmoitettu CVI.CHE 105n menevän kiinni kymmeneltä, mutta viittä vaille esitettyyn kysymykseen is your kitchen still open? oikea vastaus oli of course! Listalta löytyy myös lihaa, mutta selvästi suurin osa lähes täyden ravintolan asiakkaista oli tullut tänne cevichen perässä – kuten minäkin. Eri cevicheannosten eroavaisuuksista ei minulla ollut mitään havaintoa, joten kysyin apua tarjoilijalta, joka parilla tarkentavalla kysymyksellä selvitti, mistä saattaisin pitää. Elina sai tilattua listan ohitse mustekala-annoksen, joka oli tarkoitettu alkuruoaksi, mutta josta riitti lopulta kotiin vietäväksi.

Ceviche at CVI.CHE 105 Miami
Ceviche Anconero Mixto: raakaa kalaa ja mereneläviä bataatti- ja maissilisukkeilla. Taivaallisen hyvää, mutta punaisen tulisen kastikkeen kanssa kannattaa olla varovainen.

Lähin People Mover -pysäkki First Street, osoite 105 NE 3rd Ave. Keittiö vaikutti olevan auki noin klo 22.30 asti. Hinnat olivat Kolumbian hintatasoon tottuneen ruokaseurani mielestä kalliita, minun mielestäni laatuun nähden erittäin kohtuullisia. Vilkkaimpaan aikaan kannattaa varautua odottamaan, jos ei ole tehnyt pöytävarausta.

Miami Beach

Miami Beach

Miami Beach on oma kaupunkinsa Miamin viereisellä saarella, ja se on selvästi näyttäytymis- ja biletysmesta sekä paikallisille että turisteille. Me vietimme yhden illan South Beachilla, ja oli todellakin hyvä, että hotellimme sijaitsi alueella, koska ruuhka Ocean Drivella oli järkyttävä ja parkkitilaa tuskin olisi löytynyt. Rannan läheisillä kaduilla liikkuu ihmisiä kaikkiin aikoihin vuorokaudesta, ja iltasella rannan ja rantakadun välinen Lummus Park oli täynnä parkkeerattuja poliisiautoja, joten taskuvarkaita lukuunottamatta alue vaikutti täysin turvalliselta.

Miami Ocean Drive Art Deco District

4. Art Deco District iltavalaistuksessa

Miami Beachin Art Deco District rakennettiin Ocean Drivelle meren rantaan 20- ja 30-luvuilla, ja erityisen näyttävä se on iltavalaistuksessa, kun rakennusten vanhanaikaiset neonvalot isketään päälle. Rakennusten historiasta kiinnostuneen kannattaa tsekata National Geographicin Walking Tour; me tyydyimme ihastelemaan taloja keskenämme ja miettimään, oliko Lasipalatsi pöllinyt fonttinsa Clevelander-baarilta.

Clevelander, Miami Beach
Clevelander – eikö muillekin tule mieleen kyltin fontista Lasipalatsi?

Miami Beachin baareissa selvästi suosituimmat drinkit olivat joko coronaritoja, jättimargaritoja, tai jätticoronaritoja. Coronaritat ovat margaritoja, joihin on kaadettu ylösalaisin Corona. Jättimargaritat ovat 1,6 litran kokoisia margaritoja. Jätticoronaritat taas… no sanotaan vaikka, että ne ovat aika näyttäviä ilmestyksiä.

Corona Rita
Coronarita [Kuva: tyle_r]
Juomassa jättimargaritaa
Moni joi jättimargaritoja yksin, mutta me jaoimme sellaisen Iiron kanssa, ja se oli ihan tarpeeksi.

Merenrannan ravintolat vaikuttivat aika turistoituneilta, joten hyvää ruokaa etsivän kannattaa kävellä pari korttelia sisämaahan. Me söimme suussasulavaa sushia Toni’s Sushi Barissa (1208 Washington Ave), jonka keittiö oli auki vielä puolen yön maissa, mutta jossa kannattaa käydä paljon aiemmin, koska noin myöhään henkilökunta oli selvästi eniten kiinnostunut kotiin lähtemisestä.

Miami Beach yöllä

5. Miami Beachin tähtitaivas

Miami Beachin rannalla ei ole minkäänlaista valaistusta ja tämä tarkoittaa kahta asiaa:

  1. Tähtitaivas ja merellä vilkkuvat laivojen valot näkyvät upeina aaltojen liplattaessa rantahiekkaan, ja myös kaupungin valaistu siluetti piirtyy komeana taakse.
  2. Minä en olisi missään nimessä uskaltanut rannalle yksin, ja kavereidenkin kanssa pimeyteen oli vähän totuttelemista.

Ranta on periaatteessa suljettu yleisöltä klo 00-05. Käytännössä tämä tarkoittaa, että poliisi hätistelee pois keskeisimmiltä paikoilta etenkin, jos käyttäytyy äänekkäästi, mutta pienellä porukalla rannan rauhallisuudesta voi nauttia myös keskellä yötä, jos on hiljaisemmalla ranta-alueella esim 1st ja 4th Streetien välissä. Ja tämä ei sitten ole mikään kehotus sääntöjen rikkomiseen!

 

Blanc Kara, Miami

+1. Hotelli Blanc Kara South Beachilla

Jos kaipaa terassia, jolla voi istuskella ja katsella merta, niin Blanc Kara* ei ole sinua varten. Jos sen sijaan haluat huokeahkon tasokkaan hotellihuoneen istuma-alueella ja pienellä keittiöllä rannan ja ravintoloiden läheisyydestä mutta kuitenkin melun ulottumattomista, niin voin lämpimästi suositella Blanc Karaa. Ferrareista ja Lamborghineista kiinnostuneiden kannattaa varata tunti aikaa ja noin satasen verran rahaa, sillä hotelli omistaa kaksi valkoista luksusavoautoa, joita hotellin asiakkaat voivat koeajaa maksua vastaan.

Blanc Kara, Miami

Onko kellään lisää ravintola- tai baarivinkkejä Miamiin?

Kirjoittajasta

Jenni

Jenni muutti ulkomaille kesällä 2012 ja on siitä lähtien ihmetellyt maailman menoa Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Blogissa tutustutaan nähtävyyksiin, kulttuureihin ja ihmisiin sekä eletään ulkosuomalaisen arkea, yleensä pilke silmäkulmassa. Erityisenä kiinnostuksenkohteena patikointipolut kauniin luonnon keskellä ja maailmanperintökohteet missä vaan. Nykyinen asuinpaikka Boulder, Colorado, USA.

32 kommenttia postaukseen “5+1 vinkkiä Miamin yöelämään”

    1. Toivoittavasti se ensi kerta tulee inhimillisen ajan päästä! Mulla edellisestä käynnistä pääsi vierähtämään 30 vuotta. :D

  1. Aijai, tuli South Beachia ikävä. Olin siellä pari kesää sitten ja kyllähän tuo Ocean Drive on niin hieno kuin kuvissakin! Itsellä ei valitettavasti ole tuolta mitään baari- & ravintolasuosituksia omasta takaa, kun olin 11v poitsun kanssa siellä isä&poika -retkellä. Anthony Bourdainin Miamia jaksossa (http://www.travelchannel.com/shows/the-layover/travel-guides/miami-travel-guide) oli muutama hyvännäköinen ruokapaikka, mitä ajattelin testata ensi kerralla sinne mennessä.

    Nuo LVL25:sen happy hour hinnat on varsin edulliset jos verrattaan hintoja South Beachin hintoihin. Itse majoitumme kuvasi ”sinisessä Colony hotellissa”, mitä en suosittele kuin sijainnin perusteella -> hinta & huoneen laatu on tyypillistä Ocean Drive hinnoittelua eli maksetaan pelkästä sijainnista, muuta ei sitten saakaan. Sijainti tosin ei parempi voisi olla! Ocean Drivella on tietysti hyvä huomioida myös se, että aamiainen maksaa 2-3 kertaa enemmän kuin muualla, joten ihan budjettimatkailijalle en suosittele sitä majoituskohteeksi. Muuta vikaahan South Beachillä ei ole eli paikka on ainakin minun mieleeni!

    1. Aika kallis fiilis tuli myös noista Ocean Driven baareista. Olen jossain määrin tottunut siihen, että juomia voi tilailla paljoa ajattelematta – ja Yhdysvalloissahan on verrattaen yleistä, ettei esim oluen hintaa edes kerrota etukäteen menussa – mutta tuolla oli hyvä olla silmä tarkkana, ettei vahingossa tilannut jotain poskettoman hintaista.

      Kiitti tuosta linkistä! Olen suuntaamassa seuraavan kerran tuonne alueelle lokakuun lopussa, joten saattaa tulla testiin jo aika pian. :) Ainakin snow crabia pitää silloin maistaa, sillä kun ei nyt keskellä kesää ollut sesonki päällä.

  2. Mä olen jotenkin aivan täysin epämukavuusalueella kaikessa mitä yöelämään tulee :D Me ei olla J:n kanssa koskaan edes käyty missään yöelämässä yhdessä! Jos siis tavallisia ravintolailtoja ei lasketa. :) Mutta cevicheä menisin kyllä mieluusti syömään, ja jättiläismäinen coronaritakin (kamala sana!) kyllä näyttää siltä, että sitä voisi kokeilla… ;D
    sarrrri on viimeisimpänä kirjoittanut: Liechtenstein – kun yksi tunti riittää

    1. Joo, tämä mun käsitys tässä on vähän laajempi yöelämä, eli mitä tahansa syömistä ja juomista auringonlaskun jälkeen. ;) Yökerhot jää itselläkin usein kokeilematta matkoilla, kun ne tuppaa olemaan samanlaisia kaikkialla maailmassa, ja seuraavana aamuna pitäisi ehtiä nähtävyyksiä katsomaan.

      1. Mä olen tosi huono myös ihan vaan baareissa ja missä tahansa missä on vaikea jutella jos on melua :D Ehkä sain yliannoksen Meksikon vaihtarivuoden aikana, kun biletettiin monta kertaa viikossa, ai kamala sentään….
        sarrrri on viimeisimpänä kirjoittanut: Zermatt yläilmoista

  3. Miamissa emme yöelämään ehtineet, sillä olemme kaupungissa käyneet vaan lähtemässä risteilylle ja sitten risteilyltä palatessamme päiväkiertoajelulla (ranskankielisellä, kun englanninkieliset tietysti lähtivät kaikki koteihinsa suoraan) odottaessamme illalla lähtevää lentoamme, mutta jos kaupunkiin uudelleen tulemme joskus paremmalla ajalla (Biltmoren uima-allas erityisesti jäi houkuttamaan!) niin täytyy pitää tämä(kin) mielessä.

    Ubereita olemme käyttäneet niissä maissa, joissa se toimii, ja ihan kelvollisilla kokemuksilla.
    Pirkko / Meriharakka on viimeisimpänä kirjoittanut: One Step 4Ward ja Wake Island

    1. Jännä tuo, että kiertoajeluita ei ole tarjolla englanniksi, mutta ymmärrettävä selitys. Miamissa lisäksi tuntui välillä, ettei englanti ole kaupungin ykköskieli muutenkaan, koska esim tarjoilijat eivät kaikki puhuneet englantia, vaan espanjalla olisi pärjännyt paremmin.

  4. Miamissa ei ole tullutkaan koskaan käytyä, mutta eikös sinne nykyään pääse Finanirin suoralla lennolla niin sinne voisi suunnitella matkaa. Jonnekin näköalaterassille minäkin sitten haluaisin, vaikka mikään yöeläjä en olekaan…
    Heidi on viimeisimpänä kirjoittanut: Caprilla Nanna Suden jalanjäljillä

    1. Näköalaterassit on suurkaupungeissa mun lempparijuttu. Kiva päästä näkemään kaupunkia vähän eri perspektiivistä!

  5. Ensikerran matkustin USA:an vasta tänä keväänä, mutta New York oli valloittava. Menin vähän ennakkoluuloisena, mutta kaupunki vei sydämen mennessään. Nyt houkuttelisi jollain stop-overilla nimenomaan Miamissa pysähtyminen ^^

  6. Minulle ajatus Miamista on vain pilvenpiirtäjiä, ei elämää työajan ulkopuolella. Käsitys muuttui. Olen ollut Miamissa ja Miami Beachilla vain ohikulkumatkalla, yöpynyt aina yön tai korkeintaan kaksi kerrallaan. Art deco -talot ovat niin suosikkini, mutta kerta baarissa siellä riitti. Ne ovatkin kivempia katsella aamulla, kun edellisillan bailaajat vielä nukkuvat. :)
    Annika | travelloverblogi on viimeisimpänä kirjoittanut: Borneo, osa 3. Kinabalu Park ja hot spring

    1. Me taas tuolla mietimme, mitä nämä kaikki bilettäjät tekevät päivisin. Kaikista muista USAn suurkaupungeista keksii isoja firmoja, joiden pääkonttorit sijaitsevat kaupungissa, mutta Miamista emme saaneet päähämme yhtäkään. Ei kai tuo kaupunki pelkällä turismilla, biletyksellä ja pyhällä hengellä elä?

    1. Hulppea on varmaan juuri oikea sana kuvailemaan noita drinkkipaikkoja, sen verran kalliita olivat hinnat häppäreiden ulkopuolella! Olivat onneksi myös sen arvoisia. :)

  7. Mielenkiintoista! Ajattelin otsikon perusteella, että eihän minua yöelämä kiinnosta..mutta siis nämähän olivat vallan hyviä ja kiinnostavia vinkkejä :). Täytyy pitää tämä postaus mielessä, jos olen niin onnekas, että matkustan tuonne joku päivä. Jenkit kiinnostaa tällä hetkellä kaikista matkakohteista eniten, joten saas nähdä löydänkö itseni ensi talvena noilta nurkilta.
    Mirka/ Reason for a Season on viimeisimpänä kirjoittanut: Kesän avaus Original Sokos Hotel Villassa

    1. Toivottavasti päädyt tuonne talvella, sillä kesäkuun lopussa meno oli vähän liiankin lämmintä ja hikistä! Periaatteessa kesäkuu ei Etelä-Floridassa ole sesonkia, mutta ei sitä kyllä ihmismassoista huomannut.

    1. Sisäänheittäjät toimii munkin tapauksessa lähinnä käänteisesti, kun niitä yrittää kartella. Hyvä vinkki tuo Lincoln Road Mall, laitan ehdottomasti korvan taakse seuraavaa käyntiä varten! Nyt ei jaksettu kävellä sinne saakka, kun hotelli oli sen verran etelässä ja jaloissa pelkät flipflopit.

    1. Ja kyllä päivätkin! Mä itse tykästyin Miamiin ja ehdottomasti kävisin uudestaan, ja hyvä niin, sillä seuraava reissu noihin maisemiin on jo buukattu lokakuun lopulle. :)

  8. Voihan Miami!:) Mä olin siellä ollessani 14v joten ei ihan tuoreessa muistissa tuo kaupunki ole. Olisi ihan mahtavaa lähteä uudestaan katsomaan maisemia ja fiilistelemään, kuvia on tallessa vanhalla kunnon filmikameralla otettuja ja videolla, voi eiiiii…. :D Aika jees ilta teillä taisi olla Miamissa, ei yhtään huono paikka biletykseen (:
    lena / london and beyond on viimeisimpänä kirjoittanut: Blogihaasteen 11 kysymystä ja niiden vastaukset

    1. Meilläkin taitaa kultaiselta 90-luvulta olla aika paljon filmiä ja videota tallessa. Pitääkin jossain vaiheessa käydä niitä läpi ja katsoa, mitä helmiä sieltä löytyy. :D

  9. Uuh. Ihanan näköistä. Kattobaarit ja nuo yövalot. Euroopassa ei vaan oikein osata noita juttuja!

    Cevicheannokset on niin taivaallisia. Niitäkään ei osata Euroopassa.

    Olen haaveillut pitkään jättimargaritasta, josta joisi kaksi ihmistä koko illan. Sain sellaisen kerran Meksikossa, ja jäi kyllä mieleen. Euroopassa ei oikein osata tätäkään juttua.

    Saattaapa olla, että ihan jo noiden kolmen mainitus syyn takia pitää lähteä Jenkkilään käymään.
    Anna / Tämä matka -blogi on viimeisimpänä kirjoittanut: Umbrian ihanat Perugia ja Bettona

    1. Olen ollut ihan hyvissä kattobaareissa myös Euroopassa, mutta nuo kaksi muuta taitavat tosiaan vaatia reissua tänne päin. :) Tervetuloa vaan!

  10. Tä postaus vaikuttaa nyt ihan siltä, että mun olis pakko muuttaa Miamiin heti <3 Niin ihania vinkkejä ja etenkin tuo kattobaari ykkösenä olis mulle kiva tapa viettää iltaa :D Syytän sua tästä lähin mun Miami-kuumeesta sitten :D

    1. Haha, eipä kestä, ihan vapaasti saa syyttää. :D Ja siis eikös tuo lokakuun TBEX nyt olisi aika hyvä mahdollisuus Miami-kuumeen taltuttamiseen…? ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge