Kun syksyllä 2016 vähensin bloggaamista, mietin, että palaisin aktiivisemmin blogin pariin heti, kun olisin päässyt kärryille uudessa työssä. Heti, kun ostamamme omakotitalo ei veisi niin paljon aikaa. Heti, kun matkustaisin vähän vähemmän, että aikaa riittäisi myös matkoista kertomiseen.
Päätellen siitä, että en ole blogannut 2,5 vuoteen, tuota hetkeä ei ikinä tullut. Kuulumisten päivittämisen olen siirtänyt Instagramiin, jossa yhden päivityksen luominen kestää pari minuuttia, ei pari tuntia. Olen kuitenkin usein miettinyt, miten kertoisin jostain asiasta blogissa ja ottanut valokuvia blogia ajatellen, ja nyt kun elämäntilanne on muuttunut, on aika palata blogin pariin. Siitä elämäntilanteesta lisää alempana; kerrataan ensin viimeisen kolmen vuoden kuulumiset niille, jotka eivät ole niitä Instagramista lukeneet.
Red Rocks Amphitheater on Denverin lähellä sijaitseva ulkoilmakonserttipaikka, jossa järjestetään myös leffanäytöksiä. Kävimme kesäkuun alussa katsomassa Ghostbustersin, joka alkoi heti auringon laskettua.
Asumme yhä Coloradon Boulderissa omakotitalossa, jonka makuuhuoneen ikkunasta näkyvät vuoret. Olen töissä samalla työnantajalla, jonka leivissä aloitin pian työluvan saamisen jälkeen. Konsulttityö oli vaativaa mutta mielenkiintoista ja sananmukaisesti vei mennessään, kun työmatkoja kertyi pari kuukaudessa.
Minulla oli kolmesti asiaa töiden puolesta San Franciscosta pohjoiseen sijaitseville viinialueille, ja joka kerta ajoin vuokra-autolla Golden Gaten kautta. Joinain kertoina silta näytti kaunemmat puolensta (yllä), toisina taas se peittyi niin sakeaan sumuun ettei edes näkynyt näköalapaikalta.
Reilu vuosi firmassa aloituksen jälkeen sain ylennyksen esimieheksi, mikä muutti työnkuvaa mm. vähentämällä työmatkojen määrää. Kompensoimme sitä Iiron kanssa matkustamalla vapaa-ajalla. Etenkin viimeisen vuoden aikana yritimme käydä mahdollisimman monessa eri pakassa, kun se vielä tuntui helpolta. Tiedossa jo oli, että tuleva elämäntilanteen muutos muuttaisi todennäköisesti myös matkustustyyliämme.
Huhtikuussa 2018 kävimme vaeltamassa Havaijin Kauailla. Kalalau Trail oli ehdottomasti upein telttailureissu, jonka olen tähän mennessä kokenut– siitäkin huolimatta, että viimeisenä päivänä satoi niin paljon, että joet tulvivat yli äyräittensä ja jäimme ylimääräiseksi suunnittelemattomaksi yöksi nalkkiin keskelle sademetsää.
Heinäkuussa 2018 lähdimme taas roadtripille, tällä kertaa kohteena San Francisco. Sukulaisporukka lähti jo edeltä Yellowtoneen, ja me otimme heidät lentäen kiinni Idahossa, jossa pysähdyimme mm. Craters of the Moonin laavatäytteiseen kansallispuistoon. Ajoimme läpi Pohjois-Nevadan loputtoman tyhjyyden, vietimme July 4thia Kalifornian Lake Tahoella, pistäydyimme Napassa, ja vietimme lopulta vielä vajaan viikon San Franciscossa, josta käsin kävimme katsomassa Muir Woodsin punapuulehtoa.
Niin, se elämäntilanteen muutos. Hän saapui vajaa kaksi viikkoa sitten kahdelta aamuyöllä pitkällisten ponnistusten jälkeen. Annoimme hänelle nimeksi Suvi, ja hän on kuluneiden viikkojen aikana ehtinyt kaivautua syvälle sydämiimme. Niin syvälle, että ihan tätä kappaletta kirjoittaessa piti tirauttaa pari kyyneltä.
Minun loppuvuoteni kuluu Suvin kanssa kotona, ja ensimmäisen kotona vietetyn viikon perusteella vaikuttaa siltä, että minulle jää paljon aikaa näppäillä yksikätisesti läppäriä vauva sylissä. Siksipä nyt on hyvä hetki potkaista blogi takaisin pystyyn! Tulevia kirjoituksia taas tiedossa laidasta laitaan, mutta ainakin:
- Kohokohtia viimeisen parin vuoden matkoilta.
- Huomoioita ulko- ja amerikansuomalaisuudesta, nyt myös vanhemman näkökulmasta. Miten toimii äitiyslomat ja terveydenhuolto rapakon tällä puolen?
- Kertomuksia tulevista matkoista, tällä kertaa vauva mukana. Vaikka vauvan kanssa emme lähtisikään useamman päivän korpivaellukselle Havaijin sademetsiin, Havaijin loma meillä on jo suunnitelmissa!
Voin kertoa myös yhden asian, mitä tästä blogista ei tule: vauvablogi. En aio päivittää tänne yksityiskohtaisia tietoja Suvista, hänen kehityksestään, hänen päivittäisestä elämästään. Kommenteissa saa udella mitä vaan kiinnostaa, mutta en myöskään lupaa uteluihin aina vastata.
Ihan vaan, ettei sitten tule mitään palautetta 15 vuoden päästä teiniltä siitä, kuinka äidin kirjoitukset hänestä on ”niin noloja”…
Jee ihanaa kun oon taas blogin parissa! Ja jestas, kyllä teidän viimeset kolme vuotta on ollut loistavan kuuloisia! Mä en ole lomamatkalla käynyt Kanadan ulkopuolella kolmeen vuoteen – tähän onneksi on tulossa muutos jo ensi viikolla! Vielä kun pääsis Adamin kanssa yhtäaikaa reissuun jonnekin :D
Sulla on onneksi ollut sitäkin hienompia työmatkoja sinä aikana. ;) Peukut pystyyn että yhteinen reissu Adamin kanssa ottaisi piakkoin onnistuakseen!
Ihanaa et oot palannu blogin ääreen :) usein instaa katellessa oon miettiny et näyttää tosi kivalta, et olis kiva lukee blogista enempi ja laittaa postaus talteen ni voi palata sitte kun on aika. Ja kiva että että ei oo tulossa vauva blogia xD Ikilomalla on kiva kanava, mutta pakko oli lopettaa seuraaminen kun muuttunu koti/mamma vlogiks. 🙄 Ihana pikku suvi! Onnea <3
Hehe, arvelinkin ettei mun vanhoja lukijoita välttämättä haittaa, että blogin tyyli ei olennaisesti tule muuttumaan perheenlisäyksen johdosta. :) Tai ainakin näin toivon…!
Mahtavaa, kirjoituksiasi on aina ollut kiva lukea!
Kiitos, kiva kuulla!
Jee, kiva kun kirjoitat taas! Ja sun valokuvat on kyllä ihan mielettömän upeita!
Kiitos! Nämä valokuvat oli kyllä harvinaisen vähän muokattuja ja mietittyjä, mutta kiva kuulla, että nekin näyttää hyvältä. :D
Tosi kiva, kun oot palannut bloggailemaan, vaikka olenkin seuraillut sua koko ajan Instassa. :) Ja pienelle Suville tervetuloa maailmaan ja tietysti lämpimät onnittelut teille vanhemmille!
Kiitos! Tervetulotoivotukset välitetty Suville, joka juuri nyt nukkuu mun vatsan päällä. :)
Kiva kun jatkat blogia. Minä jatkan sen lukemista:)
Tervetuloa takaisin seuraamaan! :)