Matkaopas: Eurooppa | Page 7 of 14

27.5.201427.4.2015

Luontoa ja raja-aitaa

Täällä Luxemburgissa on tällä viikolla vaivuttu kylmään synkkyyteen, mutta onneksi uutiset Suomen räntäsateesta tuovat pientä lohtua, että huonomminkin voisivat asiat olla – täällä siis sentään +17 ja tihkusadetta. Vielä viime viikonloppu oli sään puolesta täyttä nannaa, ja käytimme tilaisuuden hyväksi lähtemällä patikoimaan Etelä-Luxemburgiin Haard-Hesselbierg-Staebiergin luonnonsuojelualueelle aivan Ranskan rajalle.

Iiron (oik.) ja minun patikointiseuraksemme saapui Ranskasta vanha kaverimme Jawad (vas.)

Reissumme kärsi alussa pienistä käynnistymisvaikeuksista, kun ainoana herätyskellonamme toimineesta kännykästäni oli loppunut yön aikana akku ja myöhästyimme bussista. Sunnuntaisin Luxemburgin julkinen liikenne hiljenee, ja seuraava olisi mennyt vasta kahden tunnin päästä, joten päädyimme seikkailemaan Dudelangeen vaihdollisella junayhteydellä, jota edelleen hidasti tänä viikonloppuna etelässä tehtävät raidetyöt. Siinä bussia odottaessa onneksi ehti juoda kupit teetä ja vaihtaa kuulumiset: missä nykyään ollaan töissä, milloin ollaan viimeksi kukin käyty Suomessa, missä asutaan ja missä haluttaisiin asua. Emme olleet nähneet Jawadia aikoihin, ja hän oli sinä aikana hankkinut uuden koulutuksen, työpaikan, parisuhteen ja jopa kansalaisuuden, mutta juttu luisti yhtä hyvin kuin ennenkin.

Kymmenisen metriä korkea pystysuora seinämä, jonka kivestä alue on saanut nimensä Red Rock Region

Luxemburgin ja Ranskan rajoilla on harjoitettu kaivostoimintaan 1850-luvulta lähtien, ja 1900-luvun puolivälissä siirryttiin yhä suuremmissa määrin suurin avolouhoksiin. Kaivostoiminta ajautui kuitenkin 1960-luvulla kriisiin, jonka jälkeen toiminta lopetettiin. Nykyään metsä on vallannut omansa takaisin ja alueella patikoidessa törmää valtaviin pystysuoriin seinämiin ja monttuihin, jotka eivät aivan näytä ihmisen muovaamilta. Kivi ja polut ovat punaisia raudasta.

Haardin avorautalouhoksen reunalla oli varmaan kymmenen metriä korkeutta

Vanhan louhoksen pohjalla kasvoi nykyään puita

Ei ehkä kannata mennä liian lähelle, ettei louhoksen reuna sorru

Metsät olivat täynnä kivilohkarerykelmiä

Tällä kertaa patikointi oli poikkeuksellisen eläimellinen, sillä pysähdyimme kuvaamaan monia elukoita, joista esimerkiksi tätä näin ensimmäistä kertaa ikinä:

Käärme!!!

…nojoo, siis luultiin, että kyseessä oli käärme ja saatiin pieni sätky, kun huomattiin se luikertelemassa jaloissamme, mutta kun tuo noin 30cm pitkä viipeltäjä ei vaikuttanut kovinkaan vaaralliselta (tai vikkelältä), jäätiin kuvaamaan, ja myöhempi lajimääritys netin avulla paljasti kyseessä olevan vaskitsan. Ei siis käärme ollenkaan, vaan raajaton lisko, joka ilmeisesti syö mm. näitä:

Punasiroetana!

Luulimme yllä olevaa yksilöä kuolleeksi, koska se oli hiljaa paikallaan ja sillä oli reikä päässä, mutta sitten huomasimme reiän pienentyvän ja suurentuvan. Taas Wikipedia kertoi jälkeenpäin, että tällaisilla isoilla etanoilla on pään oikealla puolella pneumostomiksi kutsuttu reikä, jota kautta se hengittää. Luonto on ihmeellinen.

Perhosia mainostettiin monessa opastaulussa, ja niitä myös lenteli paljon ympärillämme, lähinnä alla olevaa sinistä sorttia. Jonkun opastaulun kohdalla jäimme tutkimaan perhosten lajinimiä saksaksi ja ranskaksi, ja Iiro kertoi Jawadille grand porte-queuen suomenkielisen nimen olevan ritariperhonen. Jawad siihen totesi, että yöperhoset eivät yleensä ole noin värikkäitä… K-night!

Tämä perhonen lajimäärittäytyi myöhemmin internetin avulla hohtosinisiiveksi

Hervoton muurahaiskeko

Kaupunkilaistytölle yksi siisteimmistä eläinkokemuksista reissulla oli kuitenkin tämä:

Valtava lammaslauma tukki polun

Bääkonsertti! Näitä jahtasi paimen ja pari lammaskoiraa.

Karitsatkin oli otettu mukaan. Mielettömän söpöjä!

Karitsat patikoijat havaitessaan yrittivät tunkea lähemmäs lauman keskipistettä

Jos joskus muutan maalle, hankin pihalle lampaita. Sen sijaan kaupungissakin voisi keskittyä kukkiin, mutta ne eivät ole minua ikinä erityisesti kiinnostaneet. Tämän sentään tunnistin:

Kukkaloistosta tunnistettavimpia olivat unikot

Unikkojen lisäksi huomasin metsämansikoita. Lisäksi alueella oli mainostettu olevan useita satoja erilaisia orkideoja, mutta niitä emme huomanneet. Ehkä nyt ei ollut vielä orkidea-aika.

Kääpiä löytyy aina

Patikointireitti kulki usean kilometrin verran Luxemburgin ja Ranskan rajaa pitkin, ja yllätykseksemme raja oli kuin olikin merkattu. No, jossain määrin merkattu. Oli siellä sellainen ruosteinen hajalla oleva aita, jonka päättelimme rajaksi.

Vanhaa raja-aitaa Luxemburgin ja Ranskan välissä

Iiro Ranskan puolella köyttä – ja ilman passia! Kohta tulee sakot laittomasta rajanylityksestä!

En oikeastaan tiedä, milloin viimeksi tällä rajalla on ollut kenellekään minkäänlaista merkitystä. Milloin tätä on vartioitu? Milloin rajanylityksiä on valvottu? Onko tätä koskaan jouduttu puolustamaan kumpaankaan suuntaan? Jonkinlaisia juoksuhaudan näköisiä rajalla oli, mutta ne olivat suurimmaksi osaksi sortuneet vuosikymmeniä sitten. Ja hyvä niin.

Jokunen vuosi on vierähtänyt siitä, kun joku on vetänyt rajavaijerin, kun kerran puutkin olivat ehtineet kasvaa niiden ympärille

Danger: Crevasses eli varokaa juoksuhautoja

Saavuttuamme reissun päätepisteeseen Rumelangeen meinasimme vielä käväistä kaivosmuseossa, mutta kierros kaivoksessa olisi kestänyt noin kaksi tuntia ja viimeinen bussimme takaisin kaupunkiin lähti tasan kahden tunnin päästä. Ensi kerralla siis. Nyt jalkojen lepuuttaminen terassilla ei tuntunut yhtään huonolta idealta.

23.5.2014

Luxemburgilaista populismia

Eurovaalit ovat ylihuomenna, ja Luxemburgin kadunvarret ovat täynnä vaalimainoksia. Yksittäisien ehdokkaiden mainoksia ei paljoa näy, sillä täällä äänestetään ensisijaisesti listoja. Tämän lisäksi voi antaa ääniä listan sisällä – listalla on kuusi ehdokasta, ja näiden kesken saa jakaa kuusi ääntä niin, että yksi ehdokas saa korkeintaan kaksi – ja nämä kai sitten jotenkin vaikuttavat äänestystulokseen jonkin korkeamman matematiikan kautta, mutta ilmeisesti suurin osa kansasta tyytyy äänestämään pelkästään listaa eikä puolueen päättämä listan sisäinen järjestys paljoa vaaleista hetkahda. Äänestäminenhän on täällä pakollista kaikille rekisteröityneille äänestäjille, ja äänestämättä jättämisestä voi saada sakkoja.

Kuten kaikissa EU-maissa, täälläkin on oikeistopopulistinen puolue nostanut kannatustaan viime vuosina, ja populistipuolue ADR:n vaalimainokset tuntuvat olevan kaikkein näkyvimpiä katukuvassa. Minua kiinnosti, mitä oikeistopopulistit oikeastaan ajavat maassa, jossa noin puolet asukkaista on maahanmuuttajia, joka on EU:ssa selvästi hyötyjien joukossa kiitos EU-instituutioiden toimistojen, ja jossa Schengenin sopimus alunperin allekirjoitettiin jokilaivalla Schengenin linnan kohdalla. Siispä selvitin ja jaan teidänkin kanssanne ADR:n telkkarivaalimainosten pääsanomat:

Lëtzebuergesch = offiziell EU-Sprooch

Luxemburgin kielestä virallinen EU-kieli
ADR:ää pännii, että malta ja iiri ovat EU:n virallisia kieliä, mutta luxemburg ei. Joku voisi tähän todeta, että miksi luxemburgilla pitäisi olla virallista asemaa EU-lainsäädännössä, kun sillä ei ole virallista asemaa Luxemburgin valtion lainsäädännössä, joka pyörii täysin ranskaksi. Luxemburgin kieli on ollut yksi Luxemburgin valtion kolmesta virallisesta kielestä vasta 80-luvulta asti.

Fir den Euro = géint eng Scholdenunioun

Euron puolesta, velkaunionia vastaan
ADR kannattaa euroa ja siinä pysymistä mutta toivoo, että esimerkiksi Kreikka erotettaisiin eurosta. Erottamisen jälkeenkin ADR:n mielestä Kreikkaa pitäisi tukea, mutta jollain muulla mekanismilla kuin mitä tällä hetkellä: nykymallilla nimittäin luxemburgilaiset maksavat väestömäärään suhteutettuna eniten Kreikan velkoja.

Neie Memberstaat = Referendum

Kansanäänestys uusista EU-jäsenvaltioista
Syynä kansanäänestysten vaatimiselle on, että ADR ei missään nimessä halua Turkkia osaksi EU:ta, milloinkaan, ikinä. Sen sijaan Balkanin EU:n ulkopuolisten valtioiden kanssa ADR mielellään jatkaa jäsenyysneuvotteluja ja toivottaa heidät mukaan heidän ollessaan siihen valmis.

Sozial Mindestnormen = gerecht Europa

Sosaaliset miniminormit = reilu Eurooppa
ADR vaatii EU:n laajuisia sosiaalipoliittisia normeja, esimerkiksi keskipalkkaan sidoksissa olevaa minimipalkkaa ja pakollisia terveys- ja työttömyysvakuutuksia, ja haluaa, että nämä laadittaisiin yksilöiden kannalta parhaimman EU-maan normien mukaan – kilpailu, missä Luxemburg monessa kategoriassa vie voiton. ADR sanoo ymmärtävänsä, etteivät köyhemmät EU-maat kykene saman tasoiseen sosiaaliturvaan kuin mitä Luxemburg, mutta että tähän pitäisi pitkällä tähtäimellä pyrkiä ja elämisen tasoa kasvattaa läpi Euroopan. Syyksi tähän ADR sanoo huolen Espanjan ja Kreikan nuorisosta ja köyhistä, mutta ihan yhtä hyvin motiivina saattaa olla, että parempi sosiaaliturva kotimaassa vähentää ihmisten haluja lähteä sosiaaliturvan perässä Luxemburgiin. ADR myös haluaa, että Luxemburgin minimipalkka ulotettaisiin koskemaan myös Luxemburgissa pimeästi töissä olevia, mikä vaatimuksena on vähintään mielenkiintoinen.

Näiden lisäksi ADR kannattaa mm. EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, laajempaa luxemburgilaista osallistumista EU-asioihin, Erasmus-ohjelman ja korkeakoulujen välisen yhteistyön kasvattamista ja sisärajojen auki pitämistä kaikille ”rehellisille kansalaisille”, sekä vastustaa sosiaaliturvashoppailua, EU:n puuttumista valtioiden perhelainsäädäntöön ja Parlamentin päätöslauselmia ”poliittisesti korrekteista” aiheista, jolla varmaan viitataan seksuaalivähemmistöihin ja uskontoon. Jos ADR saa paikkoja Europarlamenttiin, he istuvat todennäköisesti samassa ryhmässä perussuomalaisten kanssa, joiden kanssa varmaan löytävät sekä yhteneväisyyksiä että eroavaisuuksia mielipiteissä.

Jos et ole jo käynyt äänestämässä ja olet Suomessa, niin muistapa käydä sunnuntaina! Ja muista tutustua ennen äänestämistä myös siihen, missä eurooppalaisessa seurassa äänestämäsi puolue EU:ssa istuu.

21.5.2014

Kaupunkiloma Belgiassa

Helatorstai, mikä ihana tekosyy lähteä pitkän viikonlopun viettoon. Iiro on ensi viikon Luxemburgissa luonani, ja mietimme yhdessä lähtevämme minilomalle jonnekin lähelle – vaikkapa Belgiaan, sillä edestakaiset junaliput Luxemburgista minne tahansa Belgiaan kahdelta ovat vain 63 euroa ja junamatka pisimmillään kestää 4 tuntia. Tunnin Lonely Planetin ja internetin selailu tuotti seuraavat neljä vaihtoehtoa:

BRUGGE

Todella kaunis keskiaikainen pitsikaupunki. Keskusta on maailmanperintökohde.
Kanaaleja, olutta ja pikkukauppoja. Goottilainen kirkko ja vanhoja rakennuksia.
Helatorstaina ”Heilig-Bloedprocessie”, uskonnollinen kulkue joka kerää isot katsojamäärät.
Vaihtoehdoista eniten turisteja.
Vartin junamatkan päässä Ostend, jossa Atlantikwallin toisen mailmaansodan bunkkerit.

Kuvat Instagramista: @fensita, @alegam23, @anjadefoort, @saforbes88

ANTWERPEN

Sekoitus vanhaa ja uutta: Belgian hienoin goottikatedraali, laaja fashion district ja Belgian suurin satama. Belgian toiseksi suurin kaupunki.
Maailman vanhin teollinen kirjapaino, joka on myös maailmanperintökohde.
Taidemaalareita, mm. Rubensin kotikaupunki (se joka maalasi barokkiaikana paksuja alastomia ihmisiä).
Vartin junamatkan päässä Lierissä on maailmanperintökohde begijnhof, jonne naimattomat naiset menivät asumaan ilman nunnanvaloja.

Kuvat Instagramista: @koert.bunt, @katarinabgd92, @bluepointstore, @miepertje

GENT

Keskiaikainen opiskelijakaupunki, vähemmän kanaaleja ja turisteja kuin Bruggessa mutta kumpiakin silti löytyy.
Katedraali, jonka alttaritaulua pidetään yhtenä maailman hienoimmista ja jonka sen takia natsit pöllivät ja piilottivat itävaltalaiseen suolakaivokseen.
Vanha linna, vanha luostari, paljon vanhoja pikkukujia ja ravintoloita.
Erikoisia museoita, mm. mielenterveysmuseo, 1900-luvun museo, designmuseo, industrialisaatiomuseo…

Kuvat Instagramista: @martacairrao, @julien.renard1, @misirlourc, @gubbychun

LIÈGE

Belgian suurin ranskankielinen kaupunki, pitkälti teollisuuskaupunki mutta myös vanhempia rakennuksia.
Paljon museoita, mm. historiaa, taidetta ja arkkitehtuuria.
Puolen tunnin junamatkan päässä Maastricht Hollannin puolella, joka on kaunis kaupunki jossa on mielenkiintoiset luolaverkostot, joissa on piileskellyt historian aikana milloin kukakin.

Kuvat Instagramista: @elsa_euv, @liege_ardent, @crisam, @annpiraprez

Jatkokeskustelujen perusteella varasin alustavasti pienen bed&breakfastin Bruggesta. Majoituksen löytäminen ei ollut helppoa, sillä lähes kaikki paikat on varattu, mutta löytämäni B&B ei ole hinnalla pilattu: 65 euroa yö kahdelta hengeltä söpössä 1700-luvun talossa kävelymatkan päässä keskustorilta. Vinkkejä Bruggeen otetaan siis vastaan.

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.

16.5.2014

Ei mainoksia, ei selvännäkijämainoksia

Suomessa asuessa ovessamme luki ”Ei mainoksia, ei pizzamainoksia, ei vaalimainoksia”. Pelkkä mainoskielto ei nimittäin näyttänyt kahteen jälkimmäiseen ryhmään tehoavan, mutta lisämaininnalla postiluukku jäi mainosvapaaksi. Luxemburgissa vaalien alla tulee ”infolehtisiä” mutta ei varsinaisia mainoksia, koska listavaalimaassa henkilömainontaan ei käytetä rahaa. Pizzamainoksia tulee silloin tällöin, mutta varsinainen riesa ovat selvännäkijämainokset, joita tulee joka viikko.

”Professori” Sadaby, suuri selvännäkijämeedio 100% onnistumisprosentilla, on valmiina auttamaan sinua vaikkapa palauttamalla immédiat rakkaasi luoksesi, tuomalla sinulle onnea rahapeleissä tai rakkaudessa, poistamalla seksuaalista impotenssia, parantamalla tuntemattomia sairauksia tai vapauttamalla sinut alkoholismista tai tupakkariippuvuudesta. Sadaby lupaa toimintansa olevan laadukasta ja nopeaa – tuloksia saa jo kolmessa päivässä – ja tarjoaa kotikäyntejä tai hoitoa kirjeitse.

”Professori” Karo on vielä Sadabya nopeampi, sillä tuloksia saa jo 24 tunnin sisään, ja maksua ei tarvitse suorittaa kuin vasta tulosten jälkeen. Ehkä tämä johtuu siitä, että tällä noitatohtorilla on jo 30 vuoden vankka kokemus alalta. Karo lupaa turvaa huonolta kohtalolta, parantaa yrityksesi tuottavuutta sekä toki parannuksia perusongelmiin kuten impotenssiin, menetettyihin ihastuksiin tai veikkausonneen. Karolla on puhelinpäivystys klo 07-22 seitsemänä päivänä viikossa.

Jos joku nyt kiinnostui näistä, niin tiedoksi sitten, että Luxemburgin suuntanumero on +352! Onnea ja hyvää kohtaloa tulevalle viikonlopulle!

1.5.201417.3.2016

Vapautta Atlantin kummallakin puolen

1860-luvulla ranskalainen poliitikko ja historioitsija Édouard de Laboulaye sai idean: Yhdysvallat tarvitsee monumentin juhlistamaan vapauden aatetta, jota juuri päättynyt sisällissota vahvisti vapauttamalla orjat. Laboulaye halusi myös Ranskasta vahvan demokratian ja kannatti orjuuden lakkauttamista siirtomaista, ja hän mietti, että jos Ranska lahjoittaisi tämän muistomerkin Yhdysvalloille, ehkäpä nämä aatteet saisivat vahvemmin jalansijaa myös vanhalta mantereelta.

Onneksi Laboulayella oli kaverina kuvanveistäjä Auguste Bartholdi, joka juuri työsti suunnitelmia suuren naisfiguurin pystyttämiseksi Suezin kanavan suulle Rodoksen kolossin tapaan. Bartholdin suunnitelmat eivät kuitenkaan ottaneet tulta, joten SaksanRanskan sodan päätyttyä vuonna 1871 parivaljakolle jäi aikaa miettiä tätä amerikkalaista vapauden monumenttia. Bartholdi lähti matkalle Yhdysvaltoihin keräämään rahaa ja kontakteja, tapaamaan liikemiehiä, kulttuurimesenaatteja ja presidenttiäkin, ja lopulta vuonna 1875 kontakteja oli kertynyt tarpeeksi ja Ranskallakin oli sopivasti talouskasvu päällä, että Bartholdi ja Laboulaye julkistivat projektinsa: Vapaudenpatsas.

Työnjako oli seuraava: Ranska lahjoittaisi itse patsaan, Yhdysvallat taas antaisi käyttöön saaren New Yorkin edustalla ja rakentaisi paikalle patsaan korkuisen jalustan. Ranskassa järjestettiin iso rahankeräys patsasta varten, ja vaikka keräys suunnattiin eliitille – hyväntekeväisyysoopperailtoja, anyone? – myös rahvas osallistui innolla lahjoittamaan. Patsaan rakentajaksi pestattiin insinööri Gustave Eiffel, joka suunnitteli patsaalle kantavan rungon, jonka varaan metallilevyt ripustettaisiin. Vihdoin kesällä 1884 Ranskan hallitus julisti maksavansa patsaan laivauksen Yhdysvaltoihin, jossa se pystytettiin jalustalle vuonna 1886.

Näkymä Vapaudenpatsaalle Liberty State Parkista New Jerseyn puolelta

Tarkoituksemme oli käydä patsaan kruunussa pari viikkoa sitten NYCin reissulla, mutta mokasimme helmikuussa lippujen oston. Tajusin silloin, että liput menevät ajoissa, ja tarkistin perjantaina, että niitä vielä oli. Viikonloppuna sovin Iiron kanssa niiden ostosta, ja… maanantaina niitä ei enää ollutkaan. Lipputilanne toki elää, sillä lippujen peruuttaminen on ilmaista vielä vuorokautta etukäteen, mutta pääsiäiseksi niitä ei missään vaiheessa vapautunut. Ei mikään ihme, sillä patsas on ollut suljettu 2000-luvulla monta vuotta ensin terrorismiuhan ja sen jälkeen hurrikaani Sandyn jälkeisten korjausten takia, ja kruunuun on päässyt vierailulle vasta viime kesästä, joten jos kruunuun haluaa, niin kannattaa ruveta katsomaan lippuja jo kolme kuukautta etukäteen. Jalustalle olisi saanut ostettua liput vielä kaksi viikkoa etukäteen, mutta päätimme sen sijaan jättää koko risteilyn väliin ja korvasimme sen retkellä New Jerseyn puolelle Liberty State Parkiin, josta käsin patsasta pystyi ihailemaan.

New York ei kuitenkaan ole ainoa paikka, jossa olen kyseisen patsaan vuoden sisään nähnyt. Kuukausi sitten Pariisissa lenkkeillessäni Seinen vartta pitkin hoksasin tutun näköisen patsaan saaren päässä joen keskellä.

Grenellen sillan kohdalle rakennettiin Vapaudenpatsaan kopio pari vuotta New Yorkin version jälkeen. Tämän kopion kustansi Pariisissa asuvien amerikkalaisten komitea, ja sijainti valittiin niin, että siitä oli näkymä kuvanveistäjä Bartholdin ateljeeseen, ja patsas katsoo suoraan kohti New Yorkia.

Grenellen sillan patsaan lisäksi Pariisissa on kaksi muutakin Vapaudenpatsasta: pienehkö pronssipatsas Luxemburgin puistossa, joka on isoa patsasta vanhempi ja jonka Bartholdi valoi malliksi suuren patsaan tekovaiheessa, ja sitäkin vielä vanhempi kipsivedos Musée des Arts et Métiersin taidemuseossa. Tämän lisäksi kopioita on ympäri maailmaa, ja Suomea lähin niistä sijaitsee Norjassa Visnesin kylässä, mistä suuren patsaan kuparin sanotaan osittain olevan peräisin.

Kolmas vuoden sisään nähty Vapaudenpatsas löytyi sen sijaan yllättävästä paikkaa: Alsacessa sijaitsevan Colmarin pikkukaupungin ulkopuolella olevan liikenneympyrän keskeltä. Ihmettelimme sitä viime toukokuussa Iiron kanssa, mutta opaskirjasta löytyi pian selitys kummalliselle paikalle. Colmar on Bartholdin synnyinkaupunki ja patsas pystytettiin sinne vuonna 2004, kun hänen kuolemastaan oli tullut kuluneeksi sata vuotta. Itse en silloin tajunnut napata kuvaa, mutta onneksi joku muu on tajunnut ja laittanut sen jakoon Instagramiin:

Wikipediasta löytyy lista Vapaudenpatsaan kopioista ympäri maailman. Oletko sinä törmännyt niistä mihinkään?

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.

24.4.20144.1.2016

Lenkkeilyä: Bryssel, Lontoo, Pariisi ja New York

Neljä päivää New Yorkissa on ohitse, ja tänään olen jatkanut lomaa Coloradon Boulderissa samalla, kun Iiro on palannut töihin. Päivän vähemmän mukaviin hetkiin kuului asunnossa kaikunut palohälytys, jonka aikana pihalla odotellessani onnistuin tiputtamaan puhelimen kivetykselle – ja rikkihän se lasinäyttö viimein meni. Pähkäilin, että korjaaminen on todennäköisesti halvempaa täällä kuin Euroopassa, joten pyörä alle ja keskustaan elektroniikkaliikkeeseen, ja parin tunnin päästä pitäisi käydä hakemassa korjattu luuri ja samalla köyhtymässä sadan taalan verran. Mukavampia hetkiä taas oli aamulenkki: polulla aurinko paistoi ja helle helli (vähän liikaakin lenkkeilyn kannalta), ja kaiken aikaa horisontissa loistivat lumihuippuiset vuoret. Ja tästä sitten sainkin ajatuksen kertoa teille viimeaikaisista lenkkipoluistani…

lenkkikengat — Juoksukengät mahtuvat mukaan pieneenkin matkalaukkuun

Olen käynyt viime marraskuusta lähtien puolimaratontreenauksen merkeissä lenkillä 3-4 kertaa viikossa, ja toisin kuin yleensä, olen urheillut myös reissun päällä. Lenkkeily on mielestäni mahtava tapa nähdä vierasta kaupunkia, eikä sopivien lenkkimaastojen löytäminen suurkaupungeissakaan ole tuottanut tuskaa. Tässä minun juoksureittini neljästä suurkaupungista:

New York

NYCin hotelliamme valitessa hinta ja hotellin laatu olivat keskeisiä valintakriteereitä, mutta kun lopulta vaihtoehtoja oli pari, nappasin sen, josta oli lyhyin matka Central Parkiin. Kävin juoksemassa vain kerran, sunnuntaiaamuna ennen yhdeksää, ja silloinkin paluumatkalla hotellille kaduilla oli hitusen liikaa jengiä, jota piti väistellä. Central Park on mahtava ja olisi sopinut hyvin pidemmällekin lenkille vaihtelevine maisemineen ja kauniine polkuineen, mutta sille ei nyt ollut aikaa, kun piti ehtiä WTC-muistomerkille. Koirakammoisille Central Park ei kuitenkaan ole paras paikka, sillä puisto oli täynnä vapaana juoksevia koiria, joista yksi räksytti ja teki valehyökkäyksiä kimppuuni.

Pariisi

Pariisissa hotellimme sijaitsi aivan Champ de Marsin puiston eli Eiffeltornin vieressä, joten juoksin lauantaiaamuna puistoa ristiin rastiin. Puisto oli täynnä lenkkeilijöitä, mutta sekaan mahtui hyvin muuten paitsi puiston pohjoispäädyssä, missä turistit parveilivat odottaen Eiffeltornin avautumista. Pariisilaiset selvästi tykkäävät juoksemisesta: samana viikonloppuna sunnuntaina oli Pariisin maraton, ja lauantaina oli kaikenlaista oheistapahtumaa, mm. Champ de Marsin puistossa lasten maraton, jota ihmettelin lenkillä. Takaisin hotellille saavuttuani kuulin ikkunasta kovaäänistä musiikkia, ja pääsimme ihmettelemään vuorostaan breakfast runia, jossa seuraavan päivän maratoonarit juoksivat viisi kilometriä maidensa lippuja heilutellen, ja joka kulki suoraan hotellimme ohitse.

Sunnuntaina kavereiden lähdettyä lentokentälle lenkkeilin vähän pidemmälle Seinen vartta pitkin kuunnellen tarinointia Ranskan kahvila- ja juomakulttuurin historiasta. Seinen varsi on mahtavaa lenkkimaastoa: jokivarren reitti alittaa sillat, liikenne ja sen melu jää ylemmälle tasolle, ja joen vartta seuratessa matka on mukavan tasaista verrattuna esimerkiksi Luxemburgin rotkoissa poukkoiluun. Aamulenkin jälkeen onkin hyvä suunnata Marais’iin brunssille energiavajetta pain au chocolatilla täyttämään.

lenkkipariisi2 — Jälkimmäisen lenkkini kääntöpisteessä, Parc André Citroënissa, on sääpallo, jonka kyydissä voi päästä ihailemaan Pariisia 150 metrin korkeuteen.

Lontoo

Lontoossa hotellin sijainti oli töiden takia lähellä Regent’s Parkia, jonne pinkaisin iltalenkille perjantaina töiden jälkeen ennen systerin saapumista paikalle viikonlopun viettoon. Queen Mary’s Gardenin kukkaistutukset hieman häiritsivät juoksua – niitä olisi halunnut pysähtyä ihastelemaan! – ja pidemmällä puiston puolella oli hauska seurata brittinuorten futis- ja rugbyharjoituksia. Parasta puistossa kuitenkin oli polku, joka kulki Lontoon eläintarhan ohitse, ja jolta käsin näki kameleita! New Yorkin Central Parkissa muuten on sama, että lenkkipolulta näkyy elukoita, siellä tosin merileijonia.

Bryssel

Brysselissä olin melkein viikon, joten lenkkejäkin kertyi kolme. Ensimmäiselle lähdin katsomalla Google Mapsista, missä olisi lähin viheralue. Virhe! En nimittäin huomannut katsoa korkeuskäyriä, joten lenkkeilymaastoksi valikoitui Parc de Forest, joka toimii konserttipuistona sen luontaisen ”auditoriomaisuuden” ansiosta, sekä viereinen Parc Duden, jonka metsäpoluilla on parhaimmillaan kolmisenkymmentä metriä korkeuseroa. Puistossa ei myöskään ollut valaistusta, mikä oli vähän harmi, sillä aurinko oli juuri laskemassa lähtiessäni lenkille töiden jälkeen, ja loppulenkin juoksin ympäri puistoa valaistua jalkakäytävää pitkin.

lenkkibryssel1 — Bois de La Cambren puistossa

Seuraavaa lenkkiä varten kysyin paikalliselta työkaverilta neuvoja lenkkeilymaastoista, ja hän neuvoi minut Bois de La Cambren puistoon, jonne pääsi mukavasti Ixellesin lävitse, mitä nyt matkalla pari autoa yritti ajaa päälle; Brysselin liikenne on suoraan sanottuna ihan kaistapäistä, eikä jalankulkijaa paljon kunnioiteta, edes jalkakäytävällä. Itse puisto oli kaunis, sää suosi, ja olin liikkeellä sen verran ajoissa että auringonvaloakin riitti. GPS sen sijaan temppuili, joten minulla ei ole jakaa reittiä.

lenkkiselfie — Tyytyväinen johdottunut lenkkeilijä Ixellesin lampien luona

Kolmas lenkki osui aamuun, ja olin jo suuntaamassa ulos kun tajusin, että siellä oli tihkusateinen nollakeli, mikä ei ihan sopinut yhteen lenkkeilyvarustukseni kanssa. Tällaisia tilanteita varten hotelleilla on kuntosalit ja niissä juoksumatot.

16.4.201428.8.2014

Parlez-vous français?

Ei tuota otsikon lausetta täällä kovinkaan usein kuule, koska oletus on, että totta kai kaikki puhuvat ranskaa. Niinpä minäkin olen takonut kieltä päähäni jo vuoden päivät.

”Miksi kävin suihkussa?” taivutettuna kaikille persoonapronomineille

Koulussa en pitänyt itseäni kieli-ihmisenä. Kun ala-asteella aloitin englanninlukemisen, ensimmäisestä kokeesta tuli numeroksi 5. Siis 5! Miten lapsille edes voidaan antaa noin huonoja numeroita? (Varmaan koska en tehnyt kotitehtäviä enkä osannut mitään, siksi.) Minun kansainvälistymiseni pelasti vain ja ainoastaan muutto pian tuon tapahtuman jälkeen Yhdysvaltoihin, missä parin vuoden aikana englanti taianomaisesti valui päähäni. Siis taikaa ja aika paljon hampaidenkiristelyä ja itkunvääntämistä, kun en tajunnut mitä muut lapset puhuivat – tai tajusin, että puhuivat kuin päässäni olisi muutakin vajavaista kuin kielitaito – sekä sisua ja erinomainen yksityisenglanninopettaja. Kiitos, vanhemmat, että veitte minut sen rääkin läpi! Pienempi rääkki se kuitenkin oli kuin yrittää räpiköidä läpi elämästä ilman kunnollista kielitaitoa.

Ei tainnut edes pitää paikkansa, etten olisi kieli-ihminen, sillä kielioppi on ollut aina helppoa. Olen vain tajuttoman laiska opettelemaan itsekseni sanastoa. Tämä takia Suomesta käsin en ole oppinut yhtäkään vierasta kieltä. Olen käyttänyt ihan kohtuuttoman paljon tunteja ruotsinopiskeluun jotta osaisin ostaa sillä junalipun Tukholmaan ja sittenkin vaihtaa englanniksi heti, kun myyjä esittää jatkokysymyksen. Sen sijaan puolen vuoden Tsekeissä asumisen jäljiltä olisin kyennyt käymään saman keskustelun tsekiksi ilman englantiin vaihtamista, missä varmaan auttoi, ettei Tsekeissä yleensä englantiin vaihtamisesta ollut mitään hyötyä.

Aivovuoto – la fuite des cerveaux. Vesivuoto – une fuite d’eau. Käytän näitä sanoja varmaan hetkenä minä hyvänsä.

Tästä tullaankin tämän postauksen pointtiin, joka minulla on sama kuin taannoin Hesarin kolumnissa: Kielten opiskelu on ajanhukkaa. On poikkeuksia, jotka pystyvät omaksumaan uuden kielen pelkästään tunneilla istuen ja imevät muutenkin sanoja itseensä kuin mikäkin sieni, mutta meihin muihin pätee kolumnin lause: Koulussa kelpaa oppia kielen teoriaa, mutta lopulta on pyrittävä kielialueelle vaikka työntekijäksi tai vaihto-oppilaaksi.

En minä nytkään opettele ranskaa istumalla kotona nenä kiinni kirjassa. (Paitsi kurssin kotitehtävien verran tai kokeita edellisenä iltana, mutta onko mitään tylsempää!) Minun ranskan oppimiseni pähkinänkuoressa:

Ilmaisjakelulehti L’Essentialin nappaaminen aamulla bussiin mukaan. Joka sivulta luen ainakin yhden artikkelin. Kännykkäsanakirjan käyttö on vähentynyt huomattavasti vuoden aikana ja nykyään ymmärrän jopa sarjakuvia! Myös uudesta kotimaastaan nauttii ihan eri tavalla, kun pystyy lukemaan paikallisuutisia. (Ilmaisjakelulehden kieli on muuten huomattavasti yksinkertaisempaa kuin Le Mondessa, se tuli huomattua lentokoneessa.)
Ensimmäisen kerran käytin ranskaa arjessa eräänä kesäiltana kysyessäni terassilla tarjoilijalta, mitä eroa oli listan kahdella kirillä. En ihan ymmärtänyt vastausta, mutta se, että kykenin muodostamaan kysymyksen, jonka tarjoilija selvästi ymmärsi, oli suorastaan euforinen kokemus. Tämän jälkeen en enää pelännyt avata suutani ranskaksi.
Minulle saa lähettää töissä sähköpostia ranskaksi. Alussa tuskastelin ja saatoin huijata Google Translatella, nykyään katson yksittäisiä sanoja nettisanakirjasta, jos katson. Tekninen dokumentaatio on vielä helpompaa ymmärtää, koska moni ”monimutkaisempi” sana on käytännössä englantia.
Italialaiset turistit kysyivät minulta tietä Pariisin metrossa. Eivät puhuneet englantia. Neuvoin siis ranskaksi. Nous sommes ici et nous prenons une metro…
Kun työkaverini lipsuvat höpöttämään ympärilläni ranskaa, pidän korvat auki. Ensimmäisenä aloin ymmärtää muita ulkomaalaisia, sen jälkeen belgikollegoita. Nykyään osa ranskalaisista on ymmärrettäviä, mutta esimerkiksi rokkarigraafikkomme käyttää liikaa slangia, eteläranskalainen projektipäällikkö mumisee liikaa ja menen aina ihan lukkoon, jos pomoni esittää minulle suoria kysymyksiä ranskaksi. Mutta kyllä tämä tästä.
Nykyään ravintoloissa keskustelut sujuvat lähtökohtaisesti ranskaksi. Viime sunnuntaina Metzissä eräässä fonduepaikassa sain selittää smalltalkkaavalle tarjoilijalle, että Suomessa fondue ei ole yleistä mutta kuitenkin ihan tunnettua, vanhemmillani on fonduepata ja ei, me emme tee fondueta poronmaitojuustosta.
Yhdessä kaveriporukassani oleva espanjalainen Gema ei puhu englantia. Minulla kesti hetki tajuta tämä: olin tavannut Geman ranskantunnilla, ja luulin aluksi, että hän vain halusi harjoitella ranskaa, kun ei suostunut puhumaan kanssani englanniksi. Nykyään vaihdamme aina tavatessamme kuulumiset ranskaksi, ja tarvittaessa espanjaa ja englantia (muttei ranskaa) puhuva slovenialaiskaverimme tulkkaa.
…ja toki käyn kerran viikossa ranskantunneilla, neljä tuntia kerrallaan. Kieliopin kannalta tunnit ovat tarpeellisia, ja kun toissa viikolla opettelimme vihdoin futuurin, taas pari palaa loksahti paikoilleen: siis tätä se serait tarkoittaa, mikä lehtiuutisissa jatkuvasti toistuu.

Kannustan siis kaikkia jos ei nyt muuttamaan niin ainakin matkustamaan alueelle, jonka kieltä on opiskellut, ja unohtamaan samalla, että osaa jotain vahvempaa kieltä (esim. englantia). Ehkäpä minäkin vielä joskus sinne Ruotsiin…

Ranskantunnit ovat olleet alusta asti täysin ranskaksi ilman sanaakaan muuta kieltä. Raapustan papereihin suomeksi, miten olen opettajan selitykset ymmärtänyt.

12.4.2014

Pariisi ilman paineita

Tiedättekö sen tunteen, että nyt kun on tänne maailman ääriin tultu, niin on pakko nähdä kaikki, koska todennäköisesti tänne ei ikinä eksy uudestaan? Minä tiedän, sillä tuo fiilis on minulla hyvin yleinen matkakumppani. Parhaimmillaan se saa tutustumaan paikkaan kunnolla, mutta pahimmillaan (ja yleisemmin) se aiheuttaa stressin tunnetta ja kärttyisyyttä, jos jokin asia ei sujukaan ihan suunnitelmien mukaan.

Pariisissa ei tätä fiilistä ole.

View of Eiffel Tower from Hotel Eber Mars

Hotellimme sijaitsi Eiffeltornin puiston vieressä ja ikkunasta oli näkymä tornille

Viimeviikonloppuinen Pariisin reissuni – kolmas vuoden sisään – oli rentouden multihuipentuma. Kaikki isot ja pakolliset nähtävyydet olin jo nähnyt, ja olin myös oivaltanut, että kaupungissa olennaisinta on lopultakin fiilis: se, kun istuu Seinen varrella tai Maraisin katukahvilassa aurinkolasit nenällä ja kir-lasillinen kädessä. Matkakumppanini V ja J (joka myös ÄitiQ:na tunnetaan, pikkulasten vanhemmille blogivinkki!) olivat kumpikin kaupungissa ensikertalaisia, mutta heillä on selvästi minua paremmin hanskassa tuo rauhassa ottamisen jalo taito.

J ja V sekä croissant ja banaani Père-Lachaisen hautuumaalla

Tänne on haudattu monta kuuluisuutta, mutta lopulta ne tavallisten ihmisten haudat olivat kaikkein kiinnostavimpia

Seine virtaa Pariisin läpi ja jakaa sen pohjoiseen ja etelään – tai kuten pariisilaiset sanovat, oikeaan ja vasempaan puoleen jokea. Oikea on pohjoinen, vasen etelä.

Viikonloppuun kuului meillä usean hyvän ravintolan ja parin rennon kahvilahetken lisäksi kävely Père-Lachaisen hautausmaalla kauniiden paasien ja ”hautamökkien” välissä sekä maleksinta pitkin Passage Jouffroyn katettua ostoskujaa, josta J löysi kesähatun ja tuliaisia lapsille, V kauniin violetin kaulakorun ja minä värikkään kesämekon ja ranskankielisiä sarjakuvia. Sarjakuvakauppias vaihtoi englanniksi heti, kun kuuli ranskassani ulkomaisen korostuksen – hyvin yleistä Pariisissa – ja tiedusteltuaan kotimaani kehui, kuinka Suomi on ihana matkailumaa, because I like snow, dark, cold and everything. And because you speak so good English.

Tästä laarista minulle tarttui mukaan pari Tinttiä ja Asterixia

Doll house accessories at Passage Jouffroy

Myynnissä oli mm. nukketalon osia (vasemmalla) ja kävelykeppejä (oikealla).

Passage Jouffroy sijaitsee Seinen pohjoispuolella lähellä Grands Boulevardsin metroasemaa, 2. ja 9. arrondissementien rajalla

Sarjakuvakauppias suositteli minulle bussien käyttöä metrojen sijaan, sillä busseista näkee kaupunkia, kun taas metrot ”haisevat”. Näkemys tuokin, mutta busseihin ei enää meidän kärsivällisyytemme riittänyt, sillä ne ovat ruuhkien ja pikkukujien takia auttamattomasti hitaampi kulkuväline kuin helppokäyttöiset, nopeat ja tiheällä vuorovälillä varustetut (vaikkakin vanhat ja rämisevät) metrot. Vinkki muuten julkisiin liittyen: Pariisin kulkuvälineisiin saa päivälippuja (1 päivä 12 euroa, 2 päivää 19,40 euroa), mutta en suosittele niiden ostamista kenellekään, ellei oikeasti halua viettää koko valveillaoloaikaansa metrossa. Halvemmaksi tulee ostaa 10 lipun carnet, joka maksaa reilu 13 euroa ja on yhtä kuin kymmenen kertalippua, jotka voi jakaa seurueen kesken. Minulla oli edelliseltä reissulta kertalippuja mukana; J ja V taas ostivat yhden carnetin puoliksi, ja se riitti koko viikonlopuksi, vaikka loppuajasta julkistenkäyttökynnyksemme oli vihoittelevien jalkojen takia aika matala.

Kuuluisa Notre-Damen katedraali, jossa asuneesta kuvitteellisesta kellonsoittajasta tehtyä musikaalia kävin vastikään katsomassa ja jota lämpimästi suosittelen kaikille musikaalien ystäville

9.4.201428.8.2014

Luotijunilla Ranskassa

Suuntana Paris!

Viime viikonloppu oli ihana, rento, mahtava, sydämellinen ja monta muuta adjektiivia, ja mitäpä muutakaan se olisi voinut olla, sillä vietin sen Pariisissa parhaassa seurassa, kun kaksi vanhaa ystävää lennähti paikalle Suomesta. Viikonlopusta lisää ensi postauksessa, sillä tässä keskityn kertomaan, miten sinne täältä Luxemburgista pääsee: luotijunalla. TGV eli Train à Grande Vitesse, suomeksi vapaasti käännettynä ”tosi nopea juna”, taittaa matkan noin kahdessa tunnissa, ja samoilla junilla pääsee kiitämään muuallekin Ranskaan.

TGV:n kakkosluokkaa sisältä päin. Ykkösessä penkit ovat vähän leveämmät ja ne saa enemmän takakenoon, joten kun kerran viikonlopun aikaisessa aamujunassa hintaero luokkien välillä oli kymmenen euroa, maksoin summan saadakseni nukuttua paremmin.

TGV-verkko Pohjois-Ranskassa on Pariisi-keskeinen, joten monesti pienemmästä kaupungista toiseen pienempään kaupunkiin joutuu kulkemaan sen kautta. Esimerkiksi Luxemburgista Champagneen olisi kannattanut mennä Pariisin kautta, vaikka Champagnen TGV-asema on Pariisin ja Luxemburgin puolivälissä. Käytin sen sijaan yhdistelmää bussi Ranskaan oikean linjan varrella olevalle TGV-asemalle ja sieltä eteenpäin. Pariisissa vaihtaessa kannattaa huomioida, miltä juna-asemalta junat lähtevät, sillä TGV-junat käyttävät Pariisissa neljää eri juna-asemaa ilmansuunnasta riippuen, eikä mikään näistä ole Gare du Nord, jolle Lontoon EuroStar ja Brysselin-Amsterdamin Thalys saapuvat.

TGV-lippujen hinnat vaihtelevat ostohetkestä riippuen todella paljon. Halvimmillaan Luxemburg-Pariisi-lipun saa 25 eurolla suunta, mutta itse en ole onnistunut vielä kertaakaan löytämään lippua alle 35 eurolla, ja viimeksi maksoin 49 euroa per suunta. Tämä on kuitenkin vielä halpaa verrattuna saman päivän lippuhintoihin, jotka voivat huidella yli sadassa eurossa. Hinnat eivät harvoja poikkeuksia lukuunottamatta laske, joten kannattaa varata lippu mahdollisimman ajoissa. Lipunmyynti aukeaa noin kolme kuukautta ennen, ja esimerkiksi tällä hetkellä on käynnissä lomakauden alennusmyynnit, jotka heinä-elokuussa Ranskaan aikovien kannattaa tsekata. Esim Pariisi-Nizza alk. 25 euroa, Pariisi-Bordeaux alk. 20 euroa, Pariisi-Reims (eli shamppanjapääkaupunki päiväretken päässä Pariisista) alk. 15 euroa.

Luxemburgin junat lähtevät Gare de L’Estiltä, itäiseltä rautatieasemalta, jota vartioi Strasbourgin neito. Asema kun toimii Alsacen Strasbourgiin suuntaavan runkoreitin lähtöpisteenä.

Kaukojunia Luxemburgin lisäksi mm. Nancyyn, Troyesiin ja Strasbourgiin.

Edestakainen junalippu Pariisiin siis pyörii minulla noin satasen paikkeilla, mikä alkaa olla jo melkein lentolipun hinnoissa. Juna on silti täysin selvä valinta, sillä vaikka lento kestää vain 50 minuuttia ja juna noin kaksi tuntia, lentoasemalle pitäisi mennä noin puoli tuntia ennen (siis täällä Luxemburgissa, missä kenttä on minimaalinen; Pariisin päässä sitten se kaksi tuntia…) kun taas juna-asemalla riittää kymmenisen minuuttia jääteen, sämpylän ja matkalukemisen ostoon. Lisäksi juna-asemat sijaitsevat kummassakin päässä keskeisellä paikalla, lentoasemat taas tunnetusti hornantuutissa, ja pelkkä lippu Charles de Gaullen lentokentältä Pariisin keskustaan maksaa edestakaisin noin 25 euroa. Järkiperusteiden lisäksi junaa kohti vetävät tunteet: itse tykkään katsella maisemia enemmän junan kuin lentokoneen kyydistä, junassa ei tarvitse missään vaiheessa sulkea elektronisia laitteita, ja junassa voi tuoda takaisin kotiin sen verran shamppanjaa kuin jaksaa kantaa ilman nesterajoituksia.

7.4.201412.5.2015

Eksistentialistista pohdintaa Englannissa

Kuinka vaikeaa on saada lammaskarsinan hakaa auki? Suhteellisen, jos minun ja systerini Lotan taitoihin on luottamista, mutta onnistuimme silti, ja lähdimme talsimaan ruohoniityn halki kohti kauempana siintäviä kumpuja. Aurinko möllötti horisontissa ohuen pilvivaipan takana ja viileä tuuli sai Lotan vetämään päälleen villapipon ja -hanskat. Lampaita ei näkynyt tällä puolen aitaa, mutta pari juottokaukaloa osui matkan varrelle. Hetken rivakan talsimisen jälkeen saavutimme kummut, joihin jokin kivikautinen heimo viitisen tuhatta vuotta sitten hautasi miespuolisia jäseniään. Naisten ruumiita ei kummuista ole löytynyt kuin muutama hassu; ehkä ne poltettiin, tai jätettiin metsään mätänemään? Tuolloin heimot olivat niin liikkuvaisia ja populaa sen verran vähän, että tautien takia tuskin tarvitsi ruumiita haudata.

Siinä me sitten seisoimme keskellä englantilaista peltomaisemaa parin kummun vieressä ihmettelemässä, ja ihmettelin samalla, miten oikeastaan olin päätynyt tänne. Yllättävän helppoa oli lopulta päästä tänne kotoa Luxemburgista: lyhyt taksimatka lentokentälle, vain reilun tunnin lento, siitä sitten metrolla toiselle puolelle kaupunkia ja auto alle. Kun asiaa ajattelee tältä kantilta, maailma tuntuu todella pieneltä. Toisaalta elämässä on vain rajattu määrä mahdollisuuksia matkustaa, rajattu määrä vapaapäiviä ja viikonloppuja. Aika ei voi mitenkään riittää kaikkeen, bucket listien läpikoluamiseen voi hyvin upottaa useamman elämän, maailma on aivan valtava, ja kuitenkin juuri tämän lauantain, joka ei koskaan toistu, olin päättänyt viettää kävellen pitkin englantilaista peltoa. Onko tämä järkevää ajankäyttöä?

Todellakin on, totesin, kun kävelin Lotan perässä pitkin ojaa, jonka joku oli kuopsuttanut maisemaan pelkkä peuransarvi työkalunaan noin 3000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.

Jo ne hautakummut ja ojat saivat pienen arkeologin sisälläni hykertelemään innostuksesta, mutta reittipäätökseen saattoi vaikuttaa, että sain ruksittua yhden maailmanperintökohteen lisää listaltani pois. Stonehengestä joskus toiste lisää.

Toissa viikonloppu kului siis Englannissa. Lensin itse työn puitteissa paikalle jo torstaina, ja perjantaina töiden jälkeen Lotta lennähti Suomesta mukaan. Parhaat fish & chipsit löytyivät Oxford Circlen lähettyviltä Golden Union Fish Barista, mutta kovinkaan pitkään emme perjantaina valvoneet, koska lauantaina piti herätä aikaisin ehtiäksemme kiertämään Windsorin linnaa. Siitä sitten nappasimme auton alle, ja Lotta sai totutella vasemmanpuoleiseen liikenteeseen, vasemmanpuoleiseen vaihdekeppiin ja myötäpäivään kiertäviin liikenneympyröihin. Stonehengestä jatkoimme matkaamme Bathiin, jossa olimme vasta illan pimennettyä, joten toistimme taas aikaisen nukkumaanmenon ja aikaisen aamuherätyksen ja kiersimme aamulla auringonpaisteessa kylpevää kylpyläkaupunkia.

Bathin keskusta sunnuntaina vähän ennen yhdeksää aamulla

Samaa keskusta-aluetta klo 11 maissa

Bathin päänähtävyys oli harvinaisen hyvin säilynyt roomalainen kylpylä ja sen yhteydessä ollut erinomainen museo, joka esitteli elävästi kaupunkilaiselämää parituhatta vuotta sitten. Nykypäivän Bathin kaupunkilaiselämä vaikutti sekin syvemmän tutustumisen arvoiselta: paljon putiikkeja, kahviloita ja pubeja kävelykatujen varrella vieri vieren beigen värisissä kivitaloissa. Tuli tunne, että täällä voisi hyvin viettää kokonaisen viikonlopun maleksien pitkin kujia ja ihastellen kauniita taloja.

Etualalla roomalaisen kylpylän roomalaispatsas, joka tosin tehtiin vasta, kun kylpylä löydettiin uudelleen 1700-luvulla. Taka-alalla goottilaisluostari.

Bathin vanhin pubi, vuodesta 1713

Yrjöjen aikakauden arkkitehtuuria suuren liikenneympyrän laidalla

Royal Crescent, puolikaaren muotoinen pitkä rivitalo Bathissa, rakennettu 1760-luvulla

Nyt ei aikaa jäänyt maleksimiseen. Onneksi olin varannut Lontooseen ”pari tuntia hengailuaikaa”, koska johonkin kummasti se aika sitten hävisi, ja auton palautettuamme sain juosta kieli vyön alla pitkin metropysäkkien käytäviä ehtiäkseni koneeseen. Olin lopulta kentällä noin puoli tuntia ennen koneen lähtöä – parinkin täysin nappiin menneen metrovaihdon ansiosta – ja onneksi kyseessä oli pienenpieni Cityn kenttä, jossa ehdin turvan ja tarkastuksien lävitse portille vielä sen vilkuttaessa Final Callia. Tällä lentämisen määrällä ja aikataulussa pysymisen taidolla lienee pieni ihme, että olen myöhästynyt lennolta vain kerran.