Lounasmietteitä

Kyselin tänään työkavereita lounastamaan laihalla menestyksellä. Yksi kertoi lähtevänsä lounastauolla rullaluistelemaan, toinen mutisi jotain jo sovitusta tapaamisesta, kolmas sanoi suunnitelleensa lounaaksi juoksulenkkiä ja neljäs oli suuntaamassa toisen työporukan kanssa terassille. Sää on siis taas vaihteeksi mitä mainioin, joten minäkin suuntasin toimistosta ulos hoitamaan asioita eli ostamaan sukkapuikkoja. Käsityökauppa on nimittäin auki klo 10-18 kuten lähestulkoon kaikki kaupat täällä, ja työpäiväni loppuu yleensä vasta kuuden maissa, joten lounasaika on kaikista paras aika käydä ostostelemassa.

Tällaisia aurinkoisia päiviä saisi olla Luxemburgissa enemmänkin - eikä sitä sadesäätä, mikä piinasi meitä viime viikolla.
Tällaisia aurinkoisia päiviä saisi olla Luxemburgissa enemmänkin – eikä sitä sadesäätä, mikä piinasi meitä viime viikolla.

Ennen lähtöä laitoin vielä yhdelle työkaverille mailitse kyselyn lounasseurasta, ja hän vastasi, että on itse menossa shoppailemaan ja toinen työkaveri Jamaal didn’t lunch. Pohdin siinä hetken, että mitähän tässä mahdetaan tällä kertaa tarkoittaa, sillä sanatarkka ”ei lounastanut” lieni ennen lounasajan alkamista ja tulevaisuudesta puhuttaessa poissuljettu vaihtoehto. Oliko Jamaal ottanut mukaan eväät, eikö hän aio syödä ollenkaan, vai jotain muuta?

Siinä sitten asiaa pohtiessani mietin, miksi ihmeessä Jamaal, joka yleensä käy aina kellontarkasti työkavereiden kanssa syömässä alakerran kanttiinissa tiettyyn aikaan päivästä, ei söisi tänään lounasta. Onko hän kipeä, vai onko hän jollain trendikkäällä terveyspaastolla? Mitä näitä nyt on, 5:2-dieetti ja kaikenlaiset nestekitkuttelut, mutta jotenkin minun oli vaikea kuvitella parrakkaan työkaverini hurahtavan näistä mihinkään. Ja sitten vihdoin välähti.

Hyvää Ramadania vaan kaikille. Nyt alan ymmärtää myös, miksi Jamaal on tullut viimeiset pari viikkoa töihin jo seitsemäksi.

Alastomuus ja kuinka siihen suhtaudutaan

Käyn uimassa kerran tai kaksi viikossa läheisessä uimahallissa. Uima-allas on 50 metriä pitkä, täällä poikkeuksellisesti sinne on vedetty rataviivoja tavoitteellisempia uimareita varten, ja pukutilat ovat uudet ja siistit. Yksi asia kuitenkin, ei voi sanoa että häiritsee, mutta ihmetyttää.

Ainakin naisten puolella hyvin harva peseytyy kunnolla ennen uima-altaaseen pulahtamista. Uimapuvut pidetään melkein poikkeuksetta päällä. Noin puolet ei käy suihkussa edes uimapuku päällä.

Suomalaisten uimahallien kasvattina minusta tämä tuntuu epähygieeniselta. Painaessani kasvot veteen uidessani voin vain toivoa, että vesi on kunnolla kloorattu.

d'Coque
Kuvan d’Coque on lemppariuimahallini täällä. Muissa lähiseudun uimahalleissa on lyhyempi allas ja rataviivoja ei ole vedetty, mikä hankaloittaa, jos haluaa uida esimerkiksi selkää. [kuva: Bertrand Lorentz]

Yksi selittävä tekijä tälle varmasti on uimahallin suunnittelussa. Pukukopit ovat kaikille yhteiset ja toimivat niin, että koppiin mennään vaihtamaan uikkarit päälle, jonka jälkeen tavarat lukitaan kaappiin. Tämän jälkeen luikitaan eri sukupuolille erotettuihin suihkutiloihin, missä vaiheessa varmaan harva enää jaksaa uudestaan riisua uimapukua. Pelkkä pyyhe päälläkin voisi tietenkin liikkua, mutta kaikilla ei ole tarpeeksi isoa pyyhettä mukana, että se peittäisi strategisia paikkoja.

Selvästi tämä kuitenkin liittyy myös siihen, miten alastomuus täällä mielletään, sillä tuntuu, että vain noin kolmasosa naisista riisuutuu edes uinnin jälkeen peseytyessään. Minä kuulun riisuvaan porukkaan, sillä haluan todellakin kloorin hajun kunnolla pois itsestäni ennen töihin menoa, mutta tänäänkin suihkutiloissa taisi olla lisäkseni kymmenen naista, joista tällä kertaa yksikään ei riisunut uimapukua vaahdottaessaan sampoota päässään. Yksi oli vetänyt olkaimet sivuun ja sen jälkeen riisunut uimapuvun niin alas kuin vain voi paljastamatta rintojaan. Olihan siinä vähän omituinen olo yksin alastomana keikistellessä.

Suihkutiloissa on häveliäämmille ihmisille kaksi koppia, joissa on kolme seinää mutta ei ovea tai verhoa. Yksi uikkarit päällä peseytyvä huomasi jossain vaiheessa toisen näistä kopeista vapautuvan ja luikki sinne kiireen mittaa. Siellä kopin varjossa hän sitten otti uikkarin pois päältä. Joka ikinen suihkutiloista sisään tai ulos kulkeva näkee suoraan koppeihin, joten mitään todellista yksityisyyttä nämä kopit eivät tarjoa, mutta näköjään jonkun henkisen suojan kumminkin.

Ja tämä kaikki samassa maassa, jossa julkiset saunat uimahallien ja kylpylöiden yhteydessä ovat unisex. Saunoissa en ole nähnyt kenenkään punastelevan, enkä ole havainnut kuin häviävän vähän tuijotteluakaan. Siellä tasaisesti miehiin ja naisiin jakautuva saunakansa suhtautuu alastomuuteen pääsääntöisesti luonnollisesti, ja kaikki kökkivät samoissa pinacoladan hajuisissa löylyissä särpien kylmää vihreää teetä ja seuraten tiimalasista ajan kulkua, jotta saunassa varmasti tulee oltua se terveyden kannalta optimaalinen 12 minuuttia kerrallaan.

Thermapolis - Amnéville-les-Thermes (20)
Täällä saunoessa olen oppinut myös, että välillä jalat kuuluu jäädyttää kylmässä vedessä. En ole varma miksi, mutta varmaan koska terveysvaikutukset! [kuva: Moselle Tourisme]

Selittyykö uimahallien käytös sillä, että todennäköisesti yli puolet uimahallin kävijöistä on jonkin sortin maahanmuuttajia, pääsääntöisesti eurooppalaisia mutta silti monesta eri kulttuurista? Ehkä. En tiedä.

Yhdysvalloissa sentään suhtautuminen alastomuuteen on selkeää: se tuntuu olevan käytännössä aina hävettävää ja kamalaa. Ollessamme taannoin laskemassa koskea oppaamme kertoi juttua miehestä, joka oli kesäkuumalla pudonnut veneestä ja siinä rytäkässä menettänyt uimahousunsa. Kamalinta tarinassa oli, että samassa veneessä oli mukana alaikäisiä lapsia, jotka tämän jälkeen näkivät miesraukan alastomana. Kuulema vanhemmat olivat käskeneet lapsiaan olemaan katsomatta. Minä olisin käskenyt kaikkia kynnellekykeneviä auttamaan miehen takaisin veneeseen, ettei hänelle kävisi pahemmin.

Bourscheidin linna ja Victor Hugon haamu

Bourscheid Castle

Viime syksynä Minttu tuli miehinensä Luxemburgiin käymään ja päätimme lähteä katsastamaan Bourscheidia, linnanraunioita jylhemmästä päästä Luxemburgia Ardennien vuoriston keskeltä. Luxemburgissa riittää linnoja, mutta valitettavan harvassa niissä yhdistyvät seisovat seinät ja mahdollisuus piipahtaa sisällä. Bourscheidissakaan eivät kaikki seinät seisseet, mutta sisäänpääsy onnistui.

Bourscheid Castle

Tässä yhteydessä on pakko kehua hieman Luxemburgin julkista liikennettä. Bourscheidin linna sijaitsee siis keskellä ei mitään. Siitä noin kilometri ylämäkeen on Bourscheidin pikkukylä, asukasluku 266 henkeä. Noin kilometri alaspäin taas sijaitsee Michelaun pikkukylä, asukasluku 271 henkeä. Pääseekö tällaiseen paikkaan julkisilla? No totta kai pääsee! Bourscheidiin kulkee Ettelbrückistä bussi, jonka aikataulu on sovitettu yhteen Luxemburgin kaupungista tulevien junien kanssa ja jonka vuoroväli on lauantaisin kerran tunnissa. Michelaussa pysähtyvät pohjoisen junat, myöskin kerran tunnissa. Okei, matka-aika on pidempi kuin autolla mennessä – vaikkakaan ei kohtuuttomasti, koska autotiet ovat pieniä ja kiemurtelevia – ja aikatauluja joutuu kyttämään, mutta tänne silti pääsee julkisilla, ja päivälippu maksaa 4 euroa.

Bourscheid Castle
Siellä 150 metriä alempana on Michelaun kylä. Me tulimme Bourscheidin kautta, joten pääsimme kävelemään linnalle alamäkeen.

Bourscheid Castle

Itse kivilinna on pyöreät tuhat vuotta vanha, pari vuotta sinne tai tänne, kuka noista vuosista silloin niin piti lukua. Silloin ensimmäistä kertaa tälle paikalle ruvettiin rakentamaan kivestä aikaisemman puulinnoituksen paikalle, jota olivat pyörittäneet vuorollaan saksilaiset Otto-keisarit, karolingit, merovingit ja jopa muinaiset roomalaiset. Pakko olla siis aika hyvä linnan sijainti, ja olihan tuolta päheät näkymät kolmeen suuntaan.

Bourscheid Castle
Kivimuurit olivat säilyneet, laudasta tehdyt tornitasanteet eivät.

Bourscheid Castle

Linnassa oli kaikki leipomosta vankilaan ja kirkosta kuninkaansaliin, mutta harvoja seiniä oli enää pystyssä. Yksi rakennuksista oli rekonstruoitu, joten linnan taannoinen komeus oli aistittavissa. Linnan hidas tuho oli alkanut jo vuonna 1512, kun viimeinen Bourscheidien suvun jäsen oli kuollut. Linnaa oli tuolloin pilkottu pienempiin asumuksiin, ja ne oli kummatkin hylätty vuonna 1620-luvulla. Tästä eteenpäinkin alueen voudit olivat asuneet ajoittain linnan alueella, mutteivat sen vanhoissa suurissa saleissa, koska ne olivat jatkuvassa sortumavaarassa.

Bourscheid Castle
Rekonstruoidun talon ikkunoita

Bourscheid Castle

Viimeinen linnanvouti jätti linnan vuonna 1803, koska Ranskan vallankumouksellisten valloitettua Luxemburgin feodalismi oli lakkautettu. Tästä noin 60 vuotta myöhemmin alueelle eksyi Ranskan keisarin arvostelun takia maanpaossa elelevä kirjailija Victor Hugo, jota Luxemburgin vanhat linnat kiinnostivat erityisesti. Hän piti sen verran tarkkaa matkapäiväkirjaa, että nykyään linnan ääniopas on tehty osittain hänen juttujensa perusteella; herra Hugo itseasiassa toimii ikään kuin oppaana linnassa kertoen, mikä oli rikki jo sata vuotta sitten, mikä muuttunut hänen käyntinsä jälkeen.

Bourscheid Castle
Torni, ääniopas ja sitä keskittyneenä kuunteleva Minttu.

Pyörimme linnassa toista tuntia ja lopulta keskittyminen herpaantui: vuosiluvut menivät yhdestä korvasta sisään, toisesta ulos, eikä kellään enää pysynyt päässä, kuinka monta kanaa tai lehmää tai sotilasta linnassa oli milloinkin asunut. Siispä nappasimme linnan museokaupasta lähialueen patikointikartan ja lähdimme tuulettumaan metsään ja ihmettelemään kumpuilevaa maisemaa eri näkökulmista.

Bourscheid Castle
Paras paikka napsia kuvia Bourscheidin linnasta sijaitsee erään RV-parkin takana Bourscheidin kylän itälaidalla.
Bourscheid Castle
Lippu, Minttu ja Supersuunnistaja linnantornissa

Käppäilimme Bourscheidista pohjoiseen kohti Göbelsmühlea ja kauniin piknikpaikan löytäessämme pysähdyimme mussuttamaan briellä täytettyjä eväspatonkejamme. Käyttäydyimme myös ilmeisesti aika stereotyyppisesti: minä tämän blogin pitäjänä napsin valokuvia kaikesta liikkuvasta, ja Minttu liikuntablogin pitäjänä liikkui. Lopputulos tässä:

Minttu leuattaa
Tätä kutsutaan leuattamiseksi. Kuulema joku liikuntablogeissa viime vuonna pyörinyt villitys. En olisi pystynyt tuohon, mutta kuvan osasin ottaa.
Minttu & Pontus trecking
11 kilometriä myöhemmin nappasimme junan Kautenbachista takaisin Luxemburgiin ja suuntasimme pienen regrouping-hetken jälkeen museoiden yöhön.

 

Postikorttimaisemia

Olin kaivannut jo pitkään juuri tällaista päivää: laiska sunnuntai, hyvä sää, tyhjä kalenteri. Tänään siivoilin kotona, kokkailin rennosti risottoa, nostin jalat kattoon ja katsoin telkkarista sarjoja, joita on pitänyt katsoa jo pitkään. Niin, ja kävin kävelyllä ja toteutin projektin, joka on ollut jo pitkään mielessä.

Löysin jo kuukausia sitten netistä kuvia vanhan ajan postikorteista Luxemburgista, ja päätin, että vielä joku kaunis päivä käyn kuvaamassa nuo samat maisemat ja tiirailemassa, mitä on muuttunut. Ajatuksen vielä kypsyessä löysin museoista lisää mustavalkokuvia, jotka lisäsin projektiin mukaan. Tässä tulos:

Palais de l'Arbed, Luxembourg, then and now
Palais de l’Arbed. Arbed-teräsyhtiö perustettiin Luxemburgissa vuonna 1911 ja se pärjäsi koko 1900-luvun omillaan, mutta tämän vuosituhannen alussa usean fuusion jälkeen tämä talo muuttui ArcelorMittalin pääkonttoriksi. Tällä hetkellä talo on remontissa.

Luxembourg Gare, then and now
Gare eli rautatieasema. Kuten edellisestäkin kuvasta näkyy, Luxemburg hankkiutui jossain vaiheessa eroon ratikoistaan (pöljät), ja nykyään keskustan lävitse kulkee bussiralli, jonka toinen pääkeskuksista on rautatieaseman aukio. Tällä hetkellä ratikoita ollaan tuomassa takaisin satojen miljoonien kustannuksella, koska bussien kapasiteetti ei enää riitä kuljettamaan rautatieasemalta ihmisiä töihin. Kuvassa oleva rautatieasema saatiin rakennettua juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa.

Luxembourg Viaduct, then and now
Viaductin silta on seissyt paikoillaan jo vuodesta 1861. Paikalle, josta joku on 1900-luvun alussa ottanut kuvan, on nyt rakennettu taloja, joten minun piti mennä alas rotkoon kuvaamaan. Rotkossa olleet talot taas on lanattu maan tasalle jossain vaiheessa; joitain taloja purettiin tässä kohtaa silloin, kun tänne muutin, ja siitä, mitä tontille nyt tapahtuu, ei minulla ole tietoa. Jos oikein muistan kaupunginmuseon kuvista, noissa taloissa toimi hansikastehdas.

River Alzette at Grund, then and now
Grund muodostui aikoinaan Luxemburgin rotkon pohjalle vankilaa ympäröiväksi kaupunginosaksi, johon muuttivat vankien perheet. Sillä oli pitkään vähän epämääräinen maine, mutta nykyään se on kokenut gentrifikaation ja vuokrat ovat kohonneet pilviin. Grundissa asunut kaverini tosin totesi, ettei siellä ole talvella kiva asua, koska joka aamu saa herätä sumussa – täällä kun on hyvin sumuinen syksy ja erityisesti rotkossa sumu viipyy vielä pitkään auringon noustua.

View of Grund, past and now
Näkymä toiseen suuntaan Grundissa. Grundin mainetta auttavat useat hyvät terassit, baarit ja ravintolat sekä silta, josta on ehkäpä Luxemburgin kuvauksellisimmat näkymät.

View from Stierchen Bridge, Luxembourg, then and now
Näkymä Stierhenin sillalta. Osa Grundin tämän osan taloista on vanhan kuvan perusteella revitty alas, mutta haute villen eli korkean kaupungin siluetti on säilynyt pitkälti samana.

Luxembourg, then and now
Näkymä Place St. Espritiltä. Tässä kuvassa näkyy hyvin Luxemburgin kaupungin korkeuserot. Se, mitä itse huomasin on, että Place St. Espritiä nykyään ympäröivät talot joka puolelta, joten tämä kuva on otettu vähän eri kohtaa.

Place d'Armes, Luxembourg, then and now
Place d’Armesin puut ovat kasvaneet 70 vuodessa sen verran, ettei kaupungin virastotalo enää näy kunnolla niiden takaa. Place d’Armesilla mainostettavat aatteetkin ovat seitsemässä vuosikymmenessä hieman muuttuneet.

Luxembourg Caisse d'Épargne, past and now
Caisse d’Épargne eli säästöpankki on seissyt samalla paikalla keskustasta katsoen rotkon toisella puolella jo sata vuotta. Tämän nähdessään moni Luxemburgin vieraani on kysynyt, onko kyseessä joku linna? No ei, ihan vaan tavallista ehkä hieman prameampi pankin pääkonttori.

Positiivinen lauantai patikoidessa

Seuraa neljäs osa Tämä matka-blogin Annan positiivisuushaastessa. Eli viisi positiivista juttua tältä päivältä, höystettynä kuvilta tämän päivän patikointireissulla. Aiemmat osat haasteessa olivat sunnuntai, tiistai ja torstai.

Flowers

1. Kävimme patikoimassa porukalla. Erityisen positiivista tässä oli, että tällä porukalla on yritetty sopia patikointireissua jo melkein vuoden verran, ja vihdoin onnistuimme: kukaan ei sairastanut yllättäen, päivä ei ollut sateinen eikä kenellekään tullut yllättäviä ylitöitä tai muuten vaan väsyttänyt. Nyt kun saatiin yksi positiivinen kokemus alle, eiköhän päästä liikkeelle uudestaankin.

Helppo 10 kilometrin reitti, koska mukana oli kokemattomia patikoijia, joita vähän pelotti, jaksaisivatko he. Hyvin jaksoivat.

2. Tänään ei satanut. Säätiedotus oli viime hetkeen asti epävarma – chance of rain – mutta totesimme, että we’ll take our chances. Lopputulos oli, etteivät harmaat pilvet missään vaiheessa muuttuneet sateeksi, ja aurinkokin pilkahteli välillä pilvikaton välistä.

Cows

3. Useldangen keskiaikafestarit yllättivät positiivisesti. Olin bongannut viikko sitten netistä ilmoituksen Useldangen keskiaikafestareista, ja osittain sen takia valitsimme patikointireitin, joka päättyi tämän linnan raunioiden luokse. Festarit olivat laajat ja viihdyttävät, ja hengasimme paikalla kolmisen tuntia ennen takaisin kaupunkiin suuntaamista.

Hiking close to Useldange, Luxembourg

4. Kerroin kavereille olevani syksyn Jenkeissä, ja kaverit pohtivat vakavissaan, pitäisikö tulla käymään. Tuntuu, että vaikka täältä jossain vaiheessa muuttaisin pois pysyvästi, nämä kaverit jäävät elämääni pysyvämmin.

Wheat

5. Varasin lentoliput Madridiin heinäkuuksi. Muistaako joku vielä vuoden takaisen sohvasurffaajani Marían? Päätin vihdoin lähteä moikkaamaan häntä viikonloppureissulle, kun täältä kerran pääsee Madridiin suht nopeasti. Tiedossa siis ensimmäinen reissuni manner-Espanjaan!

Pulling a Glider Up

Spottasimme patikointireissulla purjelentokentän, jossa koneet vedettiin jonkinlaisen maahan yhteydessä olevan narun perässä taivaalle.

Seuraavaksi haastan Kunnon kaipuu -blogin Mintun.

Barley

Positiivinen tiistai töissä

Täällä oli maanantai pyhäpäivä toisen helluntaipäivän ansiosta, ja viikonloppuvieraiden kanssa turisteilu jatkui, siitä pari kuvaa tässä postauksessa. Nyt on kuitenkin palattu töihin, vieraat lähetetty jatkamaan matkaansa ja aika jatkaa Annalta saatua positiivisuushaastetta kertomalla tämän päivän viisi positiivista asiaa:

Echternach, Luxembourg

1. Viikonloppuvieraat lähtivät aamujunalla Sveitsiin. On toki kiva, kun käy vieraita, mutta on myös kiva viettää välillä ilta yksin. Jatkuva 24/7-yhdessäolo kavereiden kanssa käy ennen pitkää rasittavaksi oli kyseessä kuinka hyvät kaverit tahansa, etenkin kun majoitus on yksiöni sohvalla ja välissä ei ole ovea, jonka voisi sulkea omiin oloihin rauhoittuakseen. Tämä neljä yötä oli pisin visiitti tähän mennessä keneltäkään kaverilta (jos luxemburgilaiskaveriani Elinaa ei lasketa, hänellä kun riitti omia menoja jolloin sain olla välillä iltoja yksin), ja sen pidempää visiittiä ei sohvalleni varmaan kannatakaan buukata. Tämän illan olen keskittynyt nauttimaan pyhästä yksinäisyydestäni.

Fountain in Echternach, Luxembourg

2. Ji?í brassaili maanantai-iltana kokintaidoillaan taikoen päästään jänispataa, ja sitä jäi ylitse sen verran, että sain nauttia tästä herkusta tänäänkin. Jänis valikoitui raaka-aineeksi siksi, että sitä saa täällä helposti mistä vaan ruokakaupasta sieltä kananrintojen ja possukyljysten välistä, eikä sitä ole hinnalla pilattu.

Vianden Castle, Luxembourg

Keskityimme eilen kiertelemään linnoja, ja ennen pitkää Luxemburgin linnoja kierrellessään päätyy aina Viandeniin.

3. Sain hoidettua jotain ranskaksi puhelimessa, tai ainakin luulen niin. Vesimittarinlukijaäijä nimittäin oli jättänyt lapun tulevansa käymään ensi viikon maanantaina klo 8-17 välisenä aikana, ja soitin hänelle kertokseni, ettei tuollainen ajanmääre kuules nyt työssä käyvälle ihmiselle ole missään muotoa okei. Puhelinkeskustelu meni suunnilleen näin:
Äijä: ”…” (jotain muminaa, joka ilmeisesti oli tyypin sukunimi)
Minä: ”Hello!”
Äijä: ”Moien!”
Minä: ”Do you speak English?”
Äijä: ”No.”

Toisin kuin usein tässä kohtaa vastaavia puhelinkeskusteluja, en lannistunut ja ruvennut puhumaan hyvin yksinkertaista englantia (”kyllä se kuitenkin ymmärtää!”) vaan sen kummemmin miettimättä esittelin itseni ja asiani ranskaksi, noin suurinpiirtein. Seuranneessa keskustelussa äijä toisessa päässä mumisi nopeasti ja paljon, ja taisin joutua kerran sanomaan että Je ne comprends pas!!, mutta lopulta sain sovittua, että äijä tulee tarkistamaan vesimittarini heti kahdeksalta aamulla. Tai sitten kahdeksastoista päivä aamulla. Tämä selvinnee ensi viikolla.

Epp with ice cream

Täällä on viimeiset pari päivää lämpötilat huidelleet +30 asteen paremmalla puolen.

4. Ehdin tänä iltana katsoa uusimman Last Week Tonight with John Oliverin, uuden lemppariajankohtaisohjelmani. Jos joku ei ole vielä tähän törmännyt (onhan tämä pyörinyt jo kuuden jakson verran HBOlla), niin kerrottakoon, että tämä on aivan loistavaa tavaraa, jos on yhtään kiinnostunut maailman menosta ja siihen liitetystä huumorista. Esimerkiksi kaikkien futiksen MM-kisoista kiinnostuneiden kannattaa katsoa tämä:

5. Sovin pomoni kanssa ottavani syksyksi virkavapaata voidakseni lähteä Iiron luokse Jenkkeihin. Vapaa herui erittäin helposti, sillä ranskaa puhuva pomoni ymmärtää romantiikan päälle, eikä hänelle tarvinnut syytä sen kummemmin selitellä, sillä hän tajusi sen itsekin: You’re in love.

Epp at Bourscheid

Bourscheidin linna on kaikista Luxemburgin linnoista upeimmalla paikalla

Seuraavaksi haastan mukaan Satun, joka edellisen postauksen kommenteissa avoimesti myönsi, että tämä haaste tulisi tarpeeseen.

Jenni and Epp at Vianden, Luxembourg

Minä ja Epp. Tykkään mekostani todella paljon, mutta se on niin lyhyt, etten uskalla käyttää sitä ilman shortseja.

Loppuun vielä kysymys teille kaikille ranskaa taitaville: olisiko kenelläkään ranskankielisiä telkkari- tai elokuvasuosituksia? Heikoin osa-alueeni tässä kielessä on selvästi kuullunymmärtäminen, kuten tämän päivän puheluni todisti, ja ajattelin, että joku mielenkiintoinen telkkariohjelma (ehkäpä ranskaksi tekstitettynä) voisi olla pehmeä lasku aiheeseen. Elokuvissa tykkään kaikesta paitsi romanttisista komedioista ja kauhusta, mutta helpoimmin katsottavaksi valikoituu toimintaa, scifiä/fantasiaa ja historiallista draamaa; telkkarin puolella taas ”voisiko tämä olla HBOn tuottama” on mielestäni aika hyvä mittari hyvälle TV-sarjalle, mutta tunnustan katsovani ajoittain myös asiaohjelmia ja realityä.

Positiivinen sunnuntai Ranskassa

Tämä matka -blogin Anna lähetti minulle positiivisuushaasteen, jonka tarkoitus on listata viisi posiitiivista asiaa viitenä eri päivänä (ei pakko olla peräjälkeen) sekä joka päivä haastaa joku uusi ihminen mukaan. Tänä viikonloppuna on ollut helppo olla positiivinen, kun sää on ollut loistava ja ystäväni Epp ja Ji?í ovat täällä käymässä Tallinnasta. Listamuotoon laitettuna tämä oli hyvää sunnuntaissa:

1. On aina mukavaa kun kaverit tulevat käymään. Tämän vierailun aikana olen lisäksi miettinyt, että on ihan mahtavaa, että vaikka yliopistovaihdosta on jo pieni iäisyys, olen yhä yhteydessä useampaan vaihtokaveriin – Epp heidän joukossaan. Jos joku nuori tätä blogia lukee, niin lähde vaihtoon jos vain mitenkään mahdollista!

2. Epp ja Ji?í vuokrasivat jonkun miniauton, mutta Europcar antoi heille sen sijaan tilavan Volkswagen Caddyn, jonka takapenkillä mahtuu pidempien siirtymien aikana ottamaan kunnon torkut.

Taking a photo with Volkswagen Caddy

3. Elän Euroopassa, jossa Saksan ja Ranskan välillä vallitsee luja rauha. Käytiin siis tänään Verdunissa, josta olen kirjoittanut aiemminkin, ja vaikka siinä järjettömyydessä ei ollut itsessään mitään positiivista – Verdunin taisteluissa kuoli tai haavoittui noin miljoona sotilasta, siis miljoona!! – niin ihan pikkuriikkisen tuntui ristimereä katsoessa helpottuneelta, että tuota samaa järjettömyyttä ei toivottavasti enää ikinä käydä läpi näillä main.

Verdun military cemetary

4. Fort de Vauxin audioguide oli todella hyvä, ja ei-niin-mairittelevasti säilynyt linnake heräsi eloon mielenkiintoisen selostuksen ja kuvien ansiosta. Tai eloon ja eloon; saksalaiset yrittivät vallata linnaketta viikon verran ja vihdoin ranskalaiset luovuttivat, koska vesi oli loppu (myös se vesi, joka oli lievästi myrkyllistä), ruoka oli loppu, kirjeenvaihtokyyhkyset olivat loppu ja oikeastaan ilmakin oli loppu, sillä linnakkeen ilmassa sekoittui räjäytettyjen vessojen lemu, sortuneiden kattojen pöly sekä pakokaasut, jotka saksalaiset olivat onnistuneet johtamaan linnakkeen sisälle ujuttamalla putkia kaikista mahdollisista raoista.

View from Fort Vaux, Verdun, France Fort Vaux, Verdun, France

Kalsean sisätilakierroksen jälkeen kiertelimme linnakkeen päällä, josta oli näkymät pitkälle ympäröivää maaseutua

5. Matkalla Verdunista takaisin päin bongasimme tien varresta kyltin uimarannalle, ja koska olimme ”kaiken varalta” ottaneet takakonttiin uimakamppeet, mikäs sen parempi tapa hyödyntää hellepäivää. Rannalla loikoilu ja pulikointi teki kyllä terää.

Base de Loisirs du Col Vert

Positiivisia asioita jakamaan haastan Tea and Totsin Inan.

Kansallislaulun 150-vuotispäivä

Tänään Luxemburgin kansallislaulun ensiesityksestä tuli kuluneeksi 150 vuotta, ja tämän kunniaksi Ettelbrückissä koululaiskuoro esitti sen samalla torilla kuin puolitoista vuosisataa aiemmin:

Kansallislaulun nimi on Ons Hemeecht, Kotimaamme, ja sen sanat kuuluvat näin:

Wou d’Uelzecht durech d’Wisen zéit,
duerch d’Fielsen d’Sauer brécht.
Wou d’Rief laanscht d’Musel dofteg bléit,
den Himmel Wäin ons mécht.
Dat ass onst Land, fir dat mir géif,
heinidden alles won.
Onst Heemechtsland, dat mir sou déif
an onsen Hierzer dron.

O Du do uewen, deem seng Hand
duerch d’Welt d’Natioune leet,
behitt Du d’Lëtzebuerger Land
vru friemem Joch a Leed!
Du hues ons all als Kanner schonn
de fräie Geescht jo ginn.
Looss viru blénken d’Fräiheetssonn,
déi mir sou laang gesinn!
Missä Else virtaa niittyjen läpi,
Sauer murtautuu halki kallioiden,
missä viinirypäleet kukkivat tuoksuen Moselin varsilla,
taivas antaa meille viinin:
Se on maamme, jonka edestä
uskaltaisimme täällä kaikkemme,
kotimaamme, jota kannamme
niin syvällä sydämessämme.

Oi, Sinä taivaassa, jonka käsi
johtaa kansakuntia halki maailman,
varjele Sinä Luxemburgin maata
vieraan ikeestä ja piinasta.
Olethan antanut meille kaikille lapsinasi
vapaan hengen,
anna sen vapauden auringon paistaa edelleen,
jonka olemme jo nähneet niin pitkään.

Luxemburgin kansallispäivä on 23. kesäkuuta eli päällekäin meidän juhannuksemme kanssa. Tänä vuonna juhlallisuuksien odotetaan olevan suuret, sillä Luxemburg juhlii 175. itsenäistä vuottaan, ja juhlallisuudet koostuvat mm. suurista ilotulituksista kaupungin keskustassa. Minulta ne jäävät kuitenkin tänä vuonna väliin, sillä juhlistan juhannusta lentokentillä matkalla Euroopasta Yhdysvaltoihin, jotta pääsen viettämään itsenäisyyspäivää puolitoista viikkoa myöhemmin rapakon toisella puolen.

Puolimaraton ja kuinka siinä kävikään

Kerroin täällä blogissa alkuvuodesta treenaavani puolimaratoniin. Tarkoitus oli, että mitä useampi ihminen tietää aikeistani, sitä vaikeampi minun on luistaa treeniohjelmasta ja itse puolimaratonista. Nyt sitten vihdoin lauantaina koitti tuomion päivä ja näin, mihin saakka treeni oli kantanut, kun osallistuin Luxemburgin yömaratoniin, joka myös ING Marathonin nimellä tunnetaan.

ING Night Marathon, Luxembourg

Startissa oli ruuhkaa, kun noin kahdeksantuhatta juoksijaa pinkaisi radalle.

Puolimaratonin lähtö oli seitsemältä illalla samanaikaisesti kokomaratonin kanssa, ja lähdössä oli todella tiivis tunnelma. Koska olin ilmoittanut tavoiteajakseni hyvinkin realistisesti kaksi ja puoli tuntia, lähdin aika takaa, ja kesti peräti seitsemän minuuttia ohittaa lähtöviiva.

ING Night Marathon 2014, Luxembourg

Tämä oli minulle ensimmäinen juoksukisakokemus, jos Naisten kymppejä ei lasketa, ja vähän oli perhosia vatsassa. Totesin Iirolle aamulla, ettei oikeastaan yhtään huvittaisi juosta, nurkuen söin pastat ja epävarmasti talsin lähtöpaikalle. Entä jos penikat alkavat vaivaamaan heti lähdössä? Entä jos laattaan kadulle, tai pyörryn? Riittääkö kuntoni ja onko tässä oikeastaan mitään järkeä?

ING Night Marathon, Luxembourg

Ensimmäisen kilometrin jälkeen pelot alkoivat hellittää. Juoksu rullasi pehmeästi, vaikka viimeinen ateria olikin jäänyt aika myöhäiseen ja vatsa tuntui vielä raskaalta. Löysin omaa vauhtiani juoksevan äijän, jota oli kiva peesata, koska äijän T-paidan selässä luki Never give up. Hymyilin tälle itsekseni, kuuntelin Ultra Brata ja jolkottelin eteenpäin auringonpaisteessa ilman sen kummempia paineita. Pari kilometria myöhemmin totesin, että kai tässä vähän nopeampaakin jaksaa, nostin vauhtia ja jätin äijän taakseni. Avenue Kennedyllä jalka kulki sulavasti lievään alamäkeen.

ING Night Marathon 2014, Luxembourg

Charlotten sillan ylitettyä päästiin Limpertsbergiin ja lievään ylämäkeen, mutta siinä vaiheessa ei tuntunut enää missään, sillä olin TULESSA! Ihmiset hurrasivat, lapset ojensivat käsiään high fiveen, vanhukset olivat tulleet kotiensa pihoille paukuttamaan kattiloita, ja yksikin tyyppi kannatteli plakaattia jossa luki: That voice in your head saying you can’t do it? It’s a LIE! Go and run! Limpertsbergin takakulmassa asukkaat olivat pystyttäneet picnic-pöytiä townhousiensa pihoille ja söivät päivällistä lämpimässä kesäillassa samalla kun kannustivat ohijuoksijoita. Sitten juoksin kympin portin alitse ja totesin, että ensimmäinen puolikas meni niin vauhdilla, että vaikka kävelisin lopun matkaa, ehtisin silti maaliin sallitussa ajassa. Euforinen voittajafiilis ja ”tästähän on jo selvitty” -olo huuhtoi ylitseni. Elämä on ihanaa!

Sitten tajusin, että minulla on vessahätä.

ING Night Marathon 2014, Luxembourg

Huoltojoukot venasivat puistossa napatakseen tämän kuvan. Bongaa hymyilevä bloggaaja!

Koko kierroksen läpi kaupungin keskustan mietin vain, missä välissä pääsisin vessaan. Glaciksen torilla oli vessoja, mutta niissä oli myös jonoa – ja jonossa kaikkia muita paitsi juoksijoita, lähinnä äitejä pienten lasten kanssa. Jaahas. Puistossa edessäni juossut nainen pinkaisi puskaan, mutta minä elättelin vielä toivetta vapaasta huussista. Jätin väliin kahden seuraavan huoltopisteen tarjoilut ja olo alkoi käydä jo aika tukalaksi kunnes vihdoin! Pescatoren bussipysäkeillä oli pari huussia, joista toinen oli vapaa. Sitten vaan toivomaan, että seuraava huoltopiste tulee mahdollisimman pian, sillä tässä alkaa vähän energia loppua.

Winner of ING Night Marathon 2014, Luxembourg

Maratonin voittanut kenialainen ohitti minut paluumatkalla. Minä olin siinä vaiheessa lönkötellyt 17 km samassa ajassa, missä hän oli pinkaissut 37 km.

No eihän niitä huoltopisteitä sitten tietenkään tullut. Charlotten sillan ylitettyä sen sijaan vastaan tuli sama avenue Kennedy, mitä toiseen suuntaan oli niin kiva rullailla rennosti lievään alamäkeen. Tähän suuntaan tiedossa oli pari kilometriä ylämäkeä, ja 17,2 kilometrin kohdalla ensimmäisen kerran rikoin hölkän kävelyksi. Sitten näin tien vieressä istuvan itkevän tytön ambulanssimiesten käsittelyssä, sisuunnuin ja totesin ettei tässä ihan näin huonosti asiat ole, ja jatkoin juoksemista. Ja taas luistin kävelyksi. Edessä olleen paidassa luki Russian running team, muistin viikon takaisen lätkäfinaalin ja sisuunnuin taas hetkeksi, että kyllä minä jaksan, ihan varmasti jaksan nih. Taas kävelyä, heikotusta, vähän sumeat fiilikset. Ohitse hölkötteli joku kirkkaan oranssissa paidassa, tuon perässä pysyn! Puoli kilometriä hölkkää. Kävelyä. Ohitse kiitävä neonkeltainen paita, ja taas peesausta. Kirkkaat värit vetävät. Vihdoin huoltopiste, energiapatukan pala, hyi yök se oli mansikkaa yök ällöttävä maku yök vettä päälle ja patukka mäkeen. Lääh puuh jaksaa jaksaa missä se 20 kilometrin kyltti oikein viipyy?

Spider Man at ING Night Marathon

Spider Man ei ollut selvästikään tekemässä juoksuennätystä

Vihdoin näin 20 kilometrin kyltin ja jostain kumman syövereistä kaivoin energiaa, jota en tiennyt jaloissani olleen. Kilometrin nyt jaksaa juosta ihan kuka vaan, totesin, ja spurttasin. Väsymys unohtui nopeasti, kun tajusin kanssajuoksijoiden tulevan selkä edellä vastaan. Minä juoksen! Ohitan kaikki! Olen ihan paras! Jee tuolla jo maaliviiva siintää, ihmiset hurraavat, musa soi ja sisällä messuhallissa viimeiset sata metriä strobot välkkyvät ja savukone sauhuaa. Maali! MAALI! Jessss!!! Mistä täältä saa kokista?

ING Night Marathon finisher

”Mua heikottaa, oksettaa, väsyttää ja pyörryttää.”

Ahdistavan täydestä hallista ulos selvittyäni Iiro oli odottamassa ovella, tarjoamassa dekstriiniä, taputtamassa selkään ja riemuitsemassa mitalista, josta olin itse vielä vähän liian typertynyt riemuitakseni. Lopullinen aika oli 2:22:25 eli reilusti alle tavoiteajan, ja tänään tarkistin netin tulospalvelusta, että fiiliksistä huolimatta juoksu sujui erittäin onnistuneesti: matkavauhti ei laskenut kovinkaan paljoa loppua kohti ja sijoitukseni juoksijoiden juokossa parantui checkpointilta checkpointille. Nyt katselen tyhjää treenikalenteriani tulevalle kesälle ja mietin, millä täyttäisin sen.

Sellainen lopullinen reitti, miinus nuo kaksi jyrkkää pudotusta; siinä kohtaa oli onneksi silta, jota pitkin pystyi köpöttelemään.

ING Night Marathon 2014, Luxembourg

Atlantin rannalla

Pikainen postaus tien päältä: Belgiassa on koleaa, ja Atlantin ranta on säästä huolimatta todella upea. Tässä tuskin oli mitään yllättävää kenellekään.
image

Oostenden kohdilla rannikkoa kulkee ratikka, joka kuljettaa rantaturisteja vikkelästi resort-kylästä toiseen. Kävimme näillä main tutustumassa maailmansotien bunkkereihin ja totesimme, että sama ratikka kuljetti sota-aikana ammuksia varastosta tykeille.
image

Englannin kanaalin vaikutuksen huomaa. Kun tiirailimme merta Atlantikwallin bunkkereilta päin, hiekkaa vielä riitti. Ulos päästyämmy näkymä oli tämä:

image

image

image

Kuvia sisältä bunkkereista ei ole, sillä museo ja audioguide tempaisivat niin mukaansa, että kännykällä kuvaaminen unohtui kokonaan.


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.