Birthereitä liikkeellä

Kävin tänään taas jonottamassa tunnin verran Department of Motor Vehiclesin tiloissa, sillä sain eilen soiton, että Immigration on vihdoin vahvistanut, että olen maassa laillisesti, ja ajokorttini on näin ollen valmis haettavaksi. Siinä odotellessa ajokortin tulostamista (kyllä, tulostamista, tämän hetkinen ajokorttini on paperilappu, saan ehkä joskus muoviversion postissa) kuuntelin, kun viereisellä tiskillä eräs nainen halusi rekisteröityä samalla äänestäjäksi, ja häneltä kysyttiin synnyintodistusta.

Isn’t it funny that when I try to just register to vote, I have to present my birth certificate, but the President of the United States doesn’t have to present his to be the President? nainen tokaisi.

Niille tiedoksi, jotka eivät ole seuranneet: osa republikaaneista uskoo, että Obama on syntynyt Keniassa. En ole täysin varma logiikasta tästä eteenpäin, mutta joko he ovat tulkinneet perustuslakia niin, ettei presidenttinä voi olla kukaan, joka on syntynyt ulkomailla, tai että Obama ei jostain syystä olisi ollut oikeutettu kansalaisuusstatukseen Keniassa syntyessään, vaikka hänen äitinsä olikin kansalainen – todennäköisesti molempia versioita on liikkeellä. Virallisten tutkimusten mukaan Obama on syntynyt Havaijilla, ja Romneykin sen on monta kertaa myöntänyt, mutta Romneyn kampanjassa näkyvästi mukana oleva miljonääri Donald Trump yhä möykkää ympäriinsä tätä afrikkalaisläppää. Luulin, että se olisi mennyt läpi lähinnä Keski-Lännessä, mutta näköjään täältäkin löytyy ihmisiä, jotka ovat hyvin näreissään siitä, että ”ulkomaalainen” on päässyt presidentin virkaan. Obaman ulkomaiseen alkuperään uskovat kutsuvat itseään ”birthereiksi”.

Nainen jatkoi tuohtuneena pitkät pätkät Obaman kansalaisuudesta ja syntyperästä ja tokaisi lopulta voimallisesti: He should be impeached! Virkailija ei kommentoinut tätä mitenkään. Sen sijaan naisen toisella puolella tiskillä ollut ikäiseni mies oli myös kuunnellut saarnaa ja hymyili huvittuneena, eli ihan kaikki täälläkään eivät ole ottaneet salaliittoteorioita todesta.

Mukava päivä helvetissä, eli ajokorttiseikkailu jatkuu

Viimeksi, kun kävin Georgia Department of Driver Servicessä hakemassa ajokorttia, prosessi tyssäsi siihen, etten voinut todistaa asuvani osavaltiossa. Todisteeksi ei riittänyt Iirolle kirjoitettu ”Tervetuloa asuntoosi!”-kirje sekä minulle tuohon samaan osoitteeseen tullut lasku, vaan oltaisiin tarvittu joko vuokrasopimus (joka on Iiron työnantajan nimissä), pankkitiliote (jota ei silloin ollut), ”utility bill” eli esim sähkölasku (joka oli Iiron nimissä) tai lähisukulainen, jolla on jo osavaltion ajokortti, ja joka voi todistaa, että minäkin olen sellaiseen oikeutettu. Mikään näistä ei napannut, joten lähdin eläintarhaan loppupäiväksi ja päätin palata sirkukseen myöhemmin.

Tällä välin ajokorttisäädökset ehtivät tiukentua, kun ajokortista tuli ”Secure”. Käytännössä turvallisuus hoidettiin niin, että joko pankkitiliotteen tai sähkölaskun sijaan tarvitset molemmat, koska kaksi dokumenttiahan on vaikeampi väärentää kuin pelkkä yksi. Samalla jonot DDS:ssä räjähtivät käsiin ja paikallislehti täyttyi aiheeseen liittyvästä urputuksesta. Iiro ehti hakea oman ajokorttinsa juuri sopivasti kaksi päivää ennen muutosta, ja hän selvisikin ”vain” 5 tunnin jonotuksella ja säädöllä. Varauduin siis tänään yhden lehden ja kahden kirjan kanssa pitkään istumamaratoniin.

CA DMV 00734

Yllätyksekseni jonot olivat ehtineet tähän mennessä jo hälventyä ja selvisin alussa vain puolen tunnin jonottelulla. Byrokratiaan kuului erittäin yksinkertainen näkötesti (”katso tuonne ja lue tuo alin rivi”) sekä kaksi kirjallista koetta, joissa kummassakin oli 20 kysymystä, joista 5 sai mennä väärin. Ensimmäisessä liikennemerkkejä käsitelleessä kokeessa sain yhden kysymyksen väärin, kun arvelin, että punaisen valon vilkkuessa pitää aina ajaa varovaisesti ja valmistautua pysähtymään. Oikea vastaus olisi ollut, että punaisen valon vilkkuessa tiedät ajavasi moottoritien liityntäkaistaa, ja sinun pitää silloin erityisesti varautua pysähtymään, sillä täällä ruuhka-aikaan liityntäkaistojen päässä on punaiset valot, ja uusia autoja päästetään moottoritielle vain kerran parissa sekunnissa. Toisessa kokeessa sain peräti kolme vastausta väärin, kun arvelin, että kolmion takaa tullessa tai keltaisten liikennevalojen välkkyessä tulee pysähtyä; varovaisesti ajaminen riittää.

Palasin saman mukavahkon vanhemman mieshenkilön luokse, Lynn nimeltään, ja jatkoin smalltalkia hänen naputellessaan tietojani ylös. Kyllä, Suomessakin EU-ajokortin hankkiminen on merkittävästi vaikeampaa kuin täällä, siitä joutuu maksamaan autokoulujen ansiosta yli tonnin ja kyllä, ajokorttini on ihan oikeasti voimassa 2050-luvulle saakka georgialaisen 5 vuoden standardivoimassaolon sijaan. Tässä viimeisessä kohdassa korttini kiersi parilla vieressä istuvalla virkailijalla, jotka kaikki ihmettelivät voimassaoloaikaa vuoron perää. Lopulta Lynn passitti minut jonottamaan itse ajokokeeseen.

Drive Test

Ajokokeeseen jonotettiin autossa, joten mikäs siinä avoauton katto alhaalla auringonpaisteessa mielenkiintoista lehtiartikkelia lukiessa ja välillä autoa eteenpäin siirtäessä. Yllättäen samainen Lynn osui inssiajovuoroon juuri minun kanssani samaan aikaan, ja Lynn totesin nopeasti, että olen todella hyvä kuski ja tämän inssin pitäisi olla minulle lasten leikkiä. Kerroin, että Suomessa pidän itseäni aika huonona kuskina, mutta että täällä olen huomannut, että yllättävän moni ihminen liikenteessä ajaa ihan miten sattuu. Tämä provosoi Lynnin loppuinssin ajaksi kertomaan kauhukokemuksistaan inssissä ja haukkumaan kaikkia niitä ”teinejä”, joita vanhemmat eivät opeta ajamaan ja joiden autonkäsittelytaidot ja liikennesääntöjen osaaminen ovat ihan mitä sattuu. Yhtenä esimerkkinä hän kertoi, että eräs teini oli kääntynyt inssissä punaisissa valoissa vasemmalle, koska ei yksinkertaisesti ollut tiennyt, että punaisissa valoissa vain oikealle kääntyminen on sallittua. Temppuradalla taskuparkkeeratessani hän taas kertoi, että heillä oli ennen radan toisella puolella puulaatikko oransseille liikennetötsille, mutta joku teini oli ajokokeessaan luullut kaasua jarruksi ja kiihdyttänyt radalta suoraan laatikon päälle ja sen takana olevasta metalliaidasta ulos. Päivittelimme myös yhteeen ääneen muiden kuskien kykenemättömyyttä käyttää vilkkua, ja kesken inssin Lynn äityi haukkumaan viereisessä autossa ajavaa kuskia, joka ajoi minne sattui ja puhui samalla puhelimeen. Aina välillä Lynn ihasteli autoani – this convertible is such a toy! – ja lopussa hän pyysi, että nostaisin katon, sillä hänellä itsellään on ollut avoautossa vain mekaaninen katto, ja sähkökatto teki selkeästi vaikutuksen.

Pääsin läpi. Toisin kuin Iiro, en yltänyt ihan täysiin pisteisiin, vaan olin temppuradalla unohtanut pakitellessani käyttää vilkkua, joten loppupistemäärä oli 96/100. Läpi pääsee vielä 75:llä pisteellä. Jos Suomessa olisi samanlainen skaala käytössä, veikkaisin Suomen läpipääsyrajaksi noin 95 pistettä, eli aika höllin perustein täällä osa kuskeista on liikenteessä.

Ajokortin saan käteeni ensi viikolla, sillä Secure-uudistuksen myötä alle kaksi kuukautta maassa asuneiden ulkomaalaisten tiedot tuplatarkistetaan immigrationista. Sarjassa epätoivoisia yrityksiä hillitä laitointa maahanmuuttoa, jolle kyllä oikeasti ei saada mitään tehtyä niin kauan kuin todistukseksi asuinpaikasta riittää lasku internetyhteydestä.

Söpöjä ja vähemmän söpöjä elukoita

Tänään klo 11 maissa aamulla kävi pikkuhiljaa ilmi, että byrokratian jumalat vihaavat minua, ja ettei ajokortin hankkimisesta tule vielä vähään aikaan yhtään mitään. Silloin on hyvä hetki todeta ”fuck this shit”, viestittää juhannusjuhlista tutulle Niinalle että nyt liikkeelle sieltä uima-altaan äärestä ja hetken arpomisen jälkeen keksiä action plan iltapäivälle: eläintarhaan!

Flamingos

Flamingoja eläintarhan portin vieressä

Oli paahtavan kuuma keskipäivä tässä Saharan leveyspiirillä sijaitsevassa osavaltiossa, kun viiletimme avoautolla Interstatea kohti Atlantan keskustaa. Vaikka ajatus moottoritietä pitkin huristelusta suoraan suurkaupungin keskustaan tuntui ohikiitävän hetken ajan absurdilta, löysimme perille helposti ja löysimme jopa parkkipaikan – tosin kun olimme pysäköineet, vartija tuli ystävällisesti vinkkaamaan, että lähempää Atlanta Zoon sisäänkäyntiä saattaisi löytyä vielä pari parkkipaikkaa, emmekä kehdanneet todeta, ettei kävely meitä haittaa, joten jouduimme siirtämään autoa.

African Elephant

Afrikanelefantti ihan mudassa

Eläintarha oli Korkeasaarta pienempi mutta keskittänyt paukkunsa isoihin ja näyttäviin nisäkkäisiin kaikenlaisten lapinvisertäväpöllöjen ja australiansinihäntäsammakoiden sijaan. Aitaukset olivat isoja, ja monessa niistä oli useampaa eläinlajia. Gorilloja oli peräti neljä aitauksellista ja orankeja kaksi, mutta näimme lopulta vain yhden gorillalauman ja orangeista yhden orangin selän kaukaa. Aitauksissa riitti siis myös piilopaikkoja.

sarvikuono

Sarvikuono, juuri tallustamassa kohti varjoa

kirahvit

Kaulailevat kirahvit

Kissaeläimet ottivat tosi lungisti, ja sekä tiikerit että leijonat näyttivät lähinnä kuolleilta makoillessaan varjossa. Itsekin otin tästä vaarin ja nappasin kioskista jäätelön, joka yllättäen olikin kolme milliä halkaisijaltaan olevia kuppiin kauhottavia jäätelöpalloja, valmistajana Dippin’ Dots. Omituista, mutta hyvää, etenkin kun osa palloista oli jäätelön sijaan taikinasta.

Pikkupanda!

Pikkupanda ilmastoidun koppinsa päällä!

Panda

Vähän isompi panda, josta vieressäni seisova nainen kommentoi: ”So boring to watch as it only eats and sleeps.”

Takaisin saavuimme parahiksi neljäksi, jotta sain vietyä auton huoltoon (tsädäm, taas satanen savuna ilmaan). Tämän jälkeen se ei poistu tallistamme kuin aikaisintaan perjantaina. Toivottavasti poistuu silloin. Tämä on ensimmäinen auto, johon minulla on minkäänlaista omistussuhdetta, ja täytyy kyllä ihmetellä, että miten te autonomistajat kestätte tätä säätöä? Ilmeisesti jopa republikaanit täällä ovat kyllästyneet autoilun (ja ruuhkien) huonoihin puoliin, sillä republikaaninen kauppakamari täällä yrittää saada ihmiset äänestämään seuraavassa kansanäänestykessä sen puolesta, että seuraavat 10 vuotta arvonlisäveroa korotetaan prosenttiyksiköllä, ja tuo ylimääräinen prosenttiyksikkö korvamerkitään alueen julkisen liikenteen parantamiseen.

Tämän postauksen otsikko muuten oli: ”Söpöjä ja vähemmän söpöjä elukoita”. Kaikki eläintarhan elukat olivat harvinaisen söpöjä. Se vähemmän söpö kipitti juuri äsken tuossa jalkani vieressä. Myrkytys piti näköjään torakat loitolla peräti kaksi viikkoa.

Torakka oli peukalon mittainen, tuntosarvet vielä toisen peukalon. Oli, ennen kuin kohtasi loppunsa lenkkarini kannan alle.

Georgian osavaltion ajokortti

Meillä on ollut pientä sählinkiä auton kanssa, josta voin kertoa myöhemmin sitten, kun pahin sähläys on ohi. Nyt ollaan kuitenkin siinä pisteessä, että minun tulisi hankkia paikallinen ajokortti huomenna. Sitä varten tarvitsee suorittaa kirjallinen koe, näkökoe ja inssikoe, jotka voi suorittaa kävelemällä sisään ajokorttiviranomaisen Service Centeriin – ajanvarausta ei tarvita. Siksi olen tänään illalla lueskellut läpi driver’s manualia, joka sisältää liikennesääntöjen lisäksi kaikenlaisia ohjeita ja vinkkejä (esim. auto voi mennä vesiliirtoon jo 35mph-nopeudessa), joita niitäkin saatetaan kysyä kirjallisessa kokeessa (esim. ”Millä nopeudella alimmillaan auto voi joutua vesiliirtoon?”). Seuraavassa kaikki olennaiset eroavaisuudet Suomen ja Georgian lainsäädännön välillä kaikille, jotka joskus aikovat hankkia ajokortin täältä – kuten loppuviikosta Iirolle. Ole hyvä, kulta!

Risteyskäyttäytyminen

At a four-way intersection where all drivers are faced with stop signs, all drivers must yield to pedestrians; otherwise the vehicles should proceed through the intersection in a “first to arrive, first to proceed order.”

Risteykset, jotka Suomessa usein olisivat tasa-arvoisia risteyksiä, ovat täällä varustettu neljän suunnan stop-merkeillä, eli kaikista suunnista ajavat tulevat stop-merkin takaa. Kaliforniassa asuva Ronja mainitsi viimeisimmässä postauksessaan amerikkalaisten tavan ohittaa nämä risteykset hidastamalla kävelyvauhtiin ja liukumalla stop-merkin ohi täysin pysähtymättä ja kertoi tavalla olevan nimikin: california rolling stop. Todistetusti tapa elää muuallakin päin Yhdysvaltoja, sillä äitini kertoi sisäistäneensä tavan viime vuosituhannen puolella joko Massachusettsissa tai Floridassa asuessamme ennen inssiajoaan… ja onnistui tapaa seuraamalla reputtamaan oman paikallisen ajokorttinsa inssiajon. Inssissä stop-merkki on stop-merkki.

If you are about to enter or cross a highway from an alley, private road or highway you must stop and yield the right-of-way to all other pedestrians and vehicles already traveling on the roadway or sidewalk you are entering or crossing.

Toisin kuin Suomessa, oikealta tulevaa ei aina väistetä, vaan stop-merkkien ja kärkikolmioiden puuttuessa väistetään suuremmalla tiellä kulkevaa.

Unless a sign posted at that intersection prohibits doing so, it is permissible to make a “right turn on red” at an intersection controlled by a traffic control light. You may proceed only after making a complete stop, yielding to all traffic and pedestrians, and making the determination that you can safely complete the turn. 

Kuten moni tietää, oikealle kääntyminen on täällä sallittua punaisen valon palaessakin – ja ”No Right Turn on Red” -kylttejä näkyy hyvin harvoin. Punaisiin valoihin tulee kuitenkin pysähtyä kuten stop-merkkiinkin, eli iso osa kuskeista liukuu tällöinkin risteyksen ohi. Oletettavasti tästäkin tulisi inssissä hylsy.

Georgia And Spring From GT Sundeck

Tyypillinen paikallinen risteys

Huomattavaa risteyksessä on myös, että sen kaikilla sivuilla on periaatteessa suojatie jalankulkijoille, jos vain jalkakäytäviä on olemassa, vaikkei suojateitä olisi erikseen merkattu. Tällaisilla merkitsemättömillä suojateillä autoilijoiden tulee periaatteessa väistää jalankulkijoita. Käytännössä jalkankulkijoita ei ole, ellen juuri minä satu tuolloin olemaan matkalla kauppaan, sillä meidän taloyhtiömme edessä on tällainen merkitsemätön risteys nelikaistaisen tien yli. Ei äiti, en jää auton alle.

Nuolivalot eivät muuten tarkoita, etteikö jalankulkijoille voisi palaa samaan aikaan vihreä valo. Yhdessä meidän läheisessä risteyksessämme jalankulkijoille ei edes ole liikennevaloristeyksessä omia valoja, ja tällöinkin kääntyvät autot ovat väistämisvelvollisia jalankulkijoita kohtaan.

Risteyksessä tulee käyttää joko vilkkua tai käsisignaaleita siinä tapauksessa, jos vilkkua ei ole. Eli jos autostasi hajoaa vilkku, ei muuta kuin ikkuna auki ja huitomaan!

Fire trucks at the library

Erikoisajoneuvot

If police, fire, or ambulance service vehicles are using their emergency lights (blue or red) and sirens, safely maneuver your vehicle out of their way. You should slow your vehicle and move over to the shoulder of the road, or if that is not possible, as far to the right of the roadway or lane as you can, and stop.

Sen lisäksi, että hälytysajossa olevia ajoneuvoja tulee varoa, ne nähdessään tulee yrittää pysähtyä.

The Georgia Move-Over Law requires drivers to move over one lane when possible if an emergency vehicle with flashing lights is parked on the shoulder of the highway. If traffic is too heavy to move over safely, the law requires drivers to slow down below the posted speed limit AND to be prepared to stop.

Hälytysajoneuvoa, joka on pysäköity tien viereen, ei pitäisi ohittaa reunimmaisinta kaistaa pitkin. Isolla osalla teistä täällä on vähintään kaksi kaistaa suuntaansa, joten tämä ei ole ongelma.

Kaistat ja niillä käyttäytyminen

You may also pass on the right when traveling on a multi-lane highway carrying two or more lanes of traffic in the same direction.

Iiro jaksaa aina Suomessa huomauttaa, jos joku ohittaa esim. moottoritiellä oikealta puolelta, että se on piittaamatonta ja vaarallista. Täällä se on sallittua ellei jopa suotavaa.

Jos tien keskiviiva on keltainen yhtenäinen viiva, tämä tarkoittaa ohittamiskieltoa. Viivan yli on kuitenkin täysin laillista kääntyä.

20th Avenue NW - Before

Kääntymiskaista käytännössä

…mistä päästäänkin melko hasardiin liikenneratkaisuun täällä, nimittäin kääntymiskaistoihin, turn lanes. Tämä on tien keskellä oleva ylimääräinen kaista, jota ei saa käyttää ohittamiseen, mutta jos aikoo kääntyä vasemmalle, tulee ryhmittyä tälle kaistalle. Kummastakin suunnasta. Ja jos risteyksiä ja kaikenmaailman pihateitä on tiheään, nokkakolarin riski on aika ilmeinen.

It is against the law to flash turn signals as a courtesy or “do pass” signal to other drivers in the rear.

Itse liikenteessä pari päivää ajaneena toivoisin, että vilkkuja käytettäisiin enemmän ja aktiivisemmin.

Maximum traveling speeds are determined based on the following general rules in
Georgia unless otherwise posted:
30 miles per hour in any urban or residential district
35 miles per hour on an unpaved county road
70 miles per hour on a rural interstate
65 miles per hour on an urban interstate or on a multi-lane divided highway
55 miles per hour in all other areas

Mistä nämä tietyypit erottaa? Milloin ollaan urban districtillä ja milloin ”in all other areas”? Jaa-a. Meidän lähiympäristössämme yleisimmät nopeusrajoitukset ovat 35-45 mph, ja nopeusrajoituskylttejä ei todellakaan ole liian usein.

IMG_5098

Pyöräilijät liikenteessä

The law requires a driver to allow at least three feet between the driver and bicyclist when passing, if feasible. If it is not safe to leave three feet of space, the driver should wait until it is safe to pass the bicyclist.

Eli vähintään metri pitää olla väliä pyöräilijään, jos sellaisen haluaa ohittaa tiellä. En ole nähnyt täällä vielä yhtään pyöräilijää, ja vähän epäilyttää, seuraisivatko autoilijat käytännössä tätä sääntöä.

Night time bicyclists will not always have lights, and some may not even have reflectors. If you meet an oncoming bicyclist, please dim your lights to avoid blinding the bicyclist.

Pyöräilijöiden ei siis ole pakko käyttää ajovaloja tai edes heijastimia, mikä kuulostaa kaikin puolin hasardilta. Sen sijaan autoilijan tulee kääntää pitkät valot pois päältä, mikä tavallaan kuulostaa ihan huomaavaiselta pyöräilijää kohden, paitsi että tämän jälkeen autoilija näkee pyöräilijän vielä huonommin.

Alkoholi, kännykät ja muut liikenteen kanssa yhteensopimattomat asiat

  • A person 21 or more years of age is considered “Under the Influence of Alcohol” when 0.08 gm or more by alcohol weight is present in the blood.
  • A person under 21 years of age is irrefutably considered “Under the Influence of Alcohol” when 0.02 gm or more by alcohol weight is present in the blood.

Liikennejuopumuksen raja on verrattain korkea 0,8 promillea (kyllähän ihmisten nyt pitää päästä ajamaan kotiin baarista!), mutta alle 21-vuotiailla raja on 0,2 promillea – täällähän saa ensin ajokortin ja sitten vasta olutta. Alle 21-vuotiailla alkoholinkäyttö on muutenkin kytketty ajokorttiin, sillä jos alle 21-vuotiaas jää kiinni alkoholin ostosta tai sen yrityksestä, hän menettää ajokorttinsa puoleksi vuodeksi.

  • Any driver under age 18 who holds a Class D license or a learner’s permit is prohibited from using any wireless device while driving. This includes cell phones, computers, and all texting devices. Exceptions are provided for emergencies and for drivers who are full parked. The fine for a conviction is $150, or $300 if involved in an accident while using a wireless device.
  • Any driver age 18 or over is prohibited from reading, writing, or sending a text message while driving. This ban applies to any texting device including cell phones, and applies to text messages, instant messages, email and Internet data. Exceptions are provided for emergency personnel, drivers responding to emergencies, and drivers who are fully parked. The fine for a conviction is $150.

Myös kännykän käytön on koettu olevan vaarallisempaa alaikäisillä kuin täysi-ikäisillä. Täysi-ikäisiltä on kielletty vain tekstiviestien lähettely ja kännykän näprääminen, alaikäisiltä on kielletty myös kännykkään puhuminen. Hands-freestä ei ole mainintaa.

Turvavöiden käyttö ei muuten ole pakollista, jos olet täysi-ikäinen ja istut takapenkillä. Ympäristöstäkin huolehditaan tienkäyttösäännöissä.

It is unlawful to dump, deposit, throw or leave litter on any public or private property in the State of Georgia, or any waters in the State of Georgia.

  • “Litter” means all sand, gravel, slag, brick bats, rubbish, waste material, tin cans, refuse, garbage, trash, dead animals or discarded materials of every kind and description.
  • “Public or private property” means the right-of-way of any road or highway, any body of water or watercourse of the shores or beaches thereof, any park, playground, building refuge or conservation or recreation area and residential or farm properties, timberlands or forest.

Alaikäisen alkoholinkäytön lisäksi ajokortti voidaan viedä täysi-ikäiseltäkin monesta eri syystä.

The Department will suspend the driving privileges of an individual in any of the following non-conviction situations:

  • Refusal to take a chemical test for intoxication.
  • Failure to appear in court or respond to a citation.
  • Non-payment of Child Support.
  • Non-payment of the Super Speeder fee.
  • Safety responsibility.
  • Medical revocation.
  • School attendance (under age 18).
  • Parent requested revocation (under age 18).

The Department is required by law to suspend the privileges of an individual for a conviction of any of the following offenses:

  • Homicide by vehicle.
  • Serious injury by vehicle.
  • Driving under the influence of alcohol or drugs.
  • Any felony in the commission of which a motor vehicle is used.
  • Using a motor vehicle in fleeing or attempting to elude an officer.
  • Fraudulent or fictitious use of, or application for, a license/ID card.
  • Hit and run or leaving the scene of an accident.
  • Racing.
  • Operating a motor vehicle with a revoked, canceled, or suspended registration
  • Felony forgery related to an identification document.
  • Driving without insurance.
  • Driving while license is suspended, revoked, or canceled.
  • Any violation of the Georgia Controlled Substance Act.
  • Refusal to weigh commercial motor vehicle
  • Violation of license restriction (at the discretion of the trial court)

Lempparini näistä ovat tuo, että alaikäiseltä voidaan viedä kortti, jos hän ei käy koulussa, ja että täysi-ikäiseltä voidaan viedä kortti, jos hän ei maksa elatusapua.