Atlantalainen Coca Cola Company on perustanut kotikaupunkiinsa World of Coca Cola -museon, jossa kävimme syksyllä. En voi rehellisesti suositella museota kuin suurimmille kokisfaneille, juuri sopivan ikäisille lapsille tai niille, jotka tykkäävät maksetuista mainoksista, joissa maksajana on itse.
Tämän tytsyn piti olla joku ”the famous” kokismaskotti. Onko kukaan nähnyt ennen?
Museo alkaa we’ve got people from all over the world visiting, where you all from?-hehkutuksella ja viiden minuutin mainosvideolla, jonka jälkeen museossa saa kierrellä vapaasti. Suurimpana nähtävyytenä hehkutetaan The Vaultia, jossa kerrotaan yrityksen historiasta hyvin hehkutuspainotteisesti, suurimpana hehkutuksen aiheena – ooh – kokiksen salainen resepti! Jotta historiassa pääsee eteenpäin, ainakin osan ryhmästä täytyy hyppiä ja pomppia (eli ”saada kiinni varas” tai ”noutaa reseptin ainesosat”), ja viimeisenä pääsee näkemään valo- ja savuefektein koristellun turvaholvin, jossa reseptin sanotaan olevan. Uppoaa tietyn ikäisiin lapsiin, harvemmin aikuisiin.
Ovi, jonka takaalta resepti löytyy. Cool, eh?
Aikuisiin uppoaa sen sijaan hyvinkin kirjaimellisesti laaja maistelualue, jossa on tarjolla hanoissa kaikkia kokismakuja sekä useita Coca Cola Companyn muita juomia ympäri maailmaa. Suomella ei ollut hanaa, mutta jotain virolaista litkua, josta en ollut aiemmin kuullutkaan, sai juoda niin paljon kuin napa veti.
A Taste of Africa
Miehet totesivat tässä vaiheessa, että museon kiinnostavin osio on tässä, ja suuntasin yksin taide- ja esinenäyttelyihin. Vaihtuvana taidenäyttelynä oli David Claymanin mielettömän hienoja puuleikkaustöitä, jotka olivat teeman mukaisesti kokispullon muotoisia.
David Clayman: In Gear. Tällaisen voisin ottaa seinälleni.
Esinenäyttelyssä esiteltiin kokistölkeistä askarreltuja käyttötavaroita
Näyttelyyn sai jättää oman henkilökohtaisen Kokismuistonsa
Esinenäyttelyssä käsiteltiin myös Kokiksen vuoden 1985 skandaalimainen maunmuutosyritys. Kokis vaihtoi reseptiään pariksi kuukaudeksi, jonka aikana julkinen vastustus oli niin kovaa, että alkuperäinen resepti palautettiin. Näyttelyssä oli esillä mm. vanhan reseptin muistokonsertti-LP.
Pienessä elokuvateatterissa esitettiin vanhoja TV-mainoksia eri vuosikymmeniltä
Tässä vaiheessa palasin nappaamaan miehet mukaan ja kävimme vielä yhdessä katsomassa museossa sijaitsevan pullotusjärjestelmän, jota juuri sillä hetkellä pestiin, joten emme nähneet sitä toiminnassa. Jo pullotetut pullot sen sijaan vilisivät museon katossa kohti uloskäyntiä, missä jokainen sai ikioman museokokispullonsa muistoksi.
Olen nähnyt varmaan kymmenisen eri pullotuslinjastoa elämäni aikana, ja jostain syystä vain yksi tai kaksi on ollut toiminnassa vierailuhetkelläni. Kertooko tämä järjestelmien käyttöasteesta vai minun karmastani?
Loppujenlopuksi museon esine- ja taidenäyttelyt olivat ihan mielenkiintoiset, ja toki oli hauskaa päästä litkimään limsaa. Silti koko ajan oli tunne, että on sisällä massiivisessa mainoksessa, erityisesti kun museon joka kulmassa yritettiin saada vierailijat kuvauttamaan itsensä kokiskarhun tai kokisjoulupukin kanssa (ja lunastamaan kuva myöhemmin sievoiseen hintaan), ja museokauppa oli sekä valtava että ylihintainen. Itse vierailimme museossa osana Atlanta Citypassia, mutta täyteen 16 dollarin hintaan en voi suositella.
