Monena iltana Havaijilla auringonlasku meni meiltä ohitse – oltiin suihkussa rantapäivän jälkeen, ihmeteltiin illallispaikkoja, käytiin kaupassa, nostettiin jalat kattoon patikointipäivän jälkeen… – mutta viimeisenä iltana tarkistimme auringonlaskuajan Googlesta ja ajoitimme itsemme rannalle oikeaan aikaan.
Waikikin rannalta näkee meren horisontin lounaaseen, suoraan sinne mihin aurinko laskee talvella. Auringon viimeiset säteet värjäsivät rannan hotellit oransseiksi, ja vedessä killuvat uimarit näkyivät tummina täplinä. Kaueampana horisontissa auringonlaskupurjehdukset lipuivat hitaasti kannet täynnä turisteja.
Honolulun auringonlaskusta sanotaan, että täällä olisi hyvä paikka nähdä vihreä välähdys. Silmä tarkkana tuijotimme horisonttia, mutta aurinko humpsahti sen taakse ilman merkkiäkään vihreästä. Eipä haitannut. Kaunis tuo oli ilmankin.
Upea päätös upealle lomalle. Auringon laskettua suuntasimme hotellille hakemaan laukkuja ja metsästämään taksia lentokentälle. Edessä oli yölento mantereelle.
Minulla oli lapsena 80-luvun hittipeli Hotelli, jossa mentiin ympäri maailmaa ja rakennettiin mitä hulppeimpia hotellitorneja. Yksi ärsyttävimmistä hotelleista pelissä oli Hotel Waikiki, koska siinä oli tsiljoona bungalow-lisärakennusta, joiden rakentamisessa kesti pieni iäisyys. Tuolloin lapsena vielä luulin, että pelissä olevat hotellit olisivat oikeasti olemassa jossain päin maailmaa, mutta todellisuus on toinen: Waikiki on täynnä hotelleja, eikä yksikään niistä muistuta bungalowta.
Me päädyimme monesta hyvästä vaihtoehdosta Hyatt Place Waikiki Beachiin. Hintakupissa painoi kohtuullisen hintaiset huoneet sekä lyhyt kävelymatka rannalle, ja kumpikin näistä toteutui. Rannalle oli itseasiassa aivan naurettavan lyhyt matka, pari minuuttia jalan, ja hotellin respasta sai napattua mukaansa kunnon kokoiset rantapyyhkeet, jotka pystyi sitten hiekkaisina palauttamaan respaan.
Huoneemme oli Deluxe City View, jossa Deluxe tarkoitti enemmän tilaa, City View taas käytännössä ”ei näkymiä”. Huone oli toisessa kerroksessa eli 16-kerroksisessa hotellissa melkein katutasossa, eikä terasille tehnyt mieli mennä istumaan ”näytille”. Hyvänä puolena ikkunat olivat äänieristävää mallia, emmekä kertaakaan heränneet liikenteen meluun, vaikka sitä kadulla riitti.
Huoneessa oli tilaa levittäytyä. Tarjottimella pystyi käydä aamulla hakemassa aamiaista, jos halusi syödä huoneessa.
Hotellin parasta antia oli runsas aamiaisbuffet, joka oli ihan toista luokkaa kuin amerikkalaiset hotelliaamiaiset yleensä. Hotellissa on joka päivä vaihtuva a.m. kitchen skillet eli lämmin juttu, joka oli useimpina aamuina jonkinlainen lämmin leipä tai bagel, kerran pekonia ja munia. Tämän lisäksi oli kaikki mahdolliset murot, laaja hedelmälajitelma, monta eri leipää ja leivänpäällistä, aina joku jälkiruoka – donitsireikiä, kakkua… – ja minun ehdoton lempparini, misokeitto, johon sai heittää niin paljon tofua sekaan kuin huvitti! Havaijilla näkyy aika vahvasti aasialaiset vaikutteet japanilaisten maahanmuuttajien ansiosta, mutta tämä lisä taisi olla enemmänkin hotellin aasialaisturistien takia.
Aamiainen oli katettu hauskasti ulos altaan viereen. Yhtenä aamuna satoi, ja ihmiset kyhjöttivät aurinkovarjojen alla – emme olleet vielä tässä vaiheessa hoksanneet tuoda aamiaista tarjottimella huoneeseen – mutta muuten sää suosi meitä. Havaijillahan ei ole koskaan erityisen kylmä, ja lentokenttärakennuksistakin puuttuvat seinät…
Kävimme rannalla ottamassa aurinkoa yhteensä kolmasti. Yhtenä päivänä, juuri sen sadeaamun jälkeen, oli pilvistä, ja levitimme rantapyyhkeemme simpukoiden ja korallinpalasten täplittämälle hiekalle. Parina muuna päivänä vuokrasimme rantatuolit aurinkovarjolla, mistä itse tykkäsin kovasti: on helpompi lukea kirjaa kun selkänojan saa pystyyn. Ei mikään ihme, että Waikikin ranta on noussut maailmankuuluksi, sillä se on aika uskomattoman upea. Hiekkaa silmänkantamattomiin, ja aivan kaupungin keskustassa! Janon yllättäessä pystyi nopeasti kipaisemaan läheisestä kioskista pari jääkaappikylmää kokista.
Rannalla aivan vakioauringonottomestamme vieressä järjestetään pari kertaa viikossa hulaesitys, jota jäimme eräänä iltana seuraamaan. Tai jäimme ja jäimme… minä vakuuttelin seurueen miehille, kuinka hulatanssia nyt on vaan pakko päästä katsomaan, kun kerran Havaijilla ollaan, ja lopulta kun taivutteluuni suostuttiin, jäin eturiviin istumaan nurmikolle, kun miehet siirtyivät kädet taskuissa takariviin. Joka tapauksessa minä tykkäsin!
Shown aikana bändin vanhemmat jäsenet jutustelivat Havaijin historiasta ja kulttuurista sekä kertoilivat eri instrumenteista ja käänsivät laulujen sanoja. Tanssijat olivat jotain huippupalkittuja kilpailuvoittajia – ei mitään muistikuvaa, mikä kilpailu tai mikä palkinto – ja heidän showstaan saa makua tältä videolta:
Havaijin reissustamme on jo pari kuukautta, mutta se on ollut vahvasti mielessä viimeiset pari päivää, kun Luxemburgissa on sataa tihkuttanut lievästi nollan ylittävissä lämpötiloissa. Tänään lämpötila vihdoin laski sen verran, että ulkona olevaa sohjoa pystyi kutsumaan hyvillä mielin lumeksi – ja sitä riitti!
Lumista tai aurinkoista viikonloppua kaikille lukijoille, sijainnista riippuen!
