Helsingin kesä: saaristoa, yläilmoja ja hyvää teetä

Saaristo

Olen hieman kateellisena seurannut ihmisten sosiaalisessa mediassa ja blogeissa jakamaa Suomi-kesä-hehkutusta. Suomen kesä parhaimmillaan nyt vaan on jotain aivan upeaa, ja näytti siltä, että tänä kesänä se parhaimmillaan-osuus kesti monta viikkoa. Onneksi viime viikonloppuna sää oli vielä hyvä, kun itse lennähdin Suomeen. Tavoitteena oli ottaa viikonlopusta kaikki irti, oikea ”vanha kunnon Suomen kesä”-kokemus, ja jälkeenpäin ajateltuna taisin siinä onnistua.

Rapujuhlat

Viikonlopuksi suuntasimme mökille Sipoon saaristoon. Koko perhe oli saatu paikalle rapujuhliin, aurinko paistoi, sauna lämpeni. Juoruiltiin siskojen kesken lauteilla ja lätkittiin korttia sillä välin, kun miehet saunoivat. Meren lämpö olisi riittänyt uimiseen, mutta sinilevä oli tällä kertaa vallannut mökkirannan. Kokonaan ilman pulikointia ei kuitenkaan voinut olla, joten varovasti veteen, pää pinnalla, ja sen jälkeen saunaan peseytymään huolellisesti.

Sipoo Archipelago
Tässä kohtaa satamaa oli peräaaltojen tekeminen kiellettyä, mutta lapsilla näytti olevan sen verran hauskaa, ettei siitä viitsinyt kovinkaan tuohtunut olla.

Sunnuntaina oli Ravintolapäivä, joten hetken emmittyämme suuntasimme veneellä Sipoonrantaan, jonne pari naapuruston perhettä oli pystyttänyt keskikahvilan. Keksit olivat juuri loppuneet, mutta tilalle oli tuotu jotain vielä parempaa: mustikkapiirakkaa murupohjalla. Innosta halkeavat lapset laskivat yhteen summia äitinsä pienellä avustuksella ja toistivat kuorossa, että ottakaa vaan isompi pala. Ravintolapäivä on mielestäni yksi parhaimmista ruokafestivaaleista maailmassa, ja oli kiva pystyä taas pitkästä aikaa osallistumaan.

Ravintolapäivä 2014 Sipoonrannassa
Sipoonrannan keksikahvilan asiakkaita ja pyörittäjiä

Maanantaina oli vuorossa turisteilua Helsingissä. Olimme miettineet treffiseurani Marian kanssa suppailua tai Stadikalla uimista, mutta sää oli sen verran kolea, että vaihdoimme lennosta suunnitelmaa ja suuntasimme kohti Kauppatoria.

Helsinki Bad Boy
Kuvataiteilija Tommi Toijan veistos Bad Bad Boy pissii Itämereen. Häntäkö on kiittäminen mökkirannan sinilevälautoista?

Kohde Kauppatorilla oli selvä: Helsinki yläilmoista. Kauppatorin viereen pystytetty Finnair SkyWheel oli avain tähän, eikä ensimmäisten joukossa maailmanpyörään kiivetessä tarvinnut jonottaa.

Untitled

View of Kauppatori
Tallinnaan ei näkynyt, mutta mitä sillä väliä, sillä Itämeren helmi levittäytyi alla.

Uspenskin katedraali

Maailmanpyörässä pyörittiin noin vartin verran, ja näkymät olivat ikkunoiden värin ansiosta aika siniset. Tavallisen kierroksen saa 12 eurolla, mutta jos laittaa vähän enemmän rahaa tiskiin, saa VIP-kohtelua: pullo samppanjaa ja spessuhytti. Ihan mielenkiintoinen idea, mutta kuinkakohan moni tuosta VIP-kohtelusta on tähän mennessä maksanut?

Helsinki Ferris Wheel
VIP-hytti pyöri ympäri tyhjänä, kuten suurin osa hyteistä sateisena maanantaiaamuna.

Pyörimisen jälkeen totesimme Marian kanssa, että aamukahvit jäivät kummaltakin väliin, ja Maria ehdotti, että lähtisimme läheiselle Johan & Nyströmille. Siis mihin? ”Miten sä et voi tietää Johan & Nyströmiä??” Maria ihmetteli, ja totesi, että tämä asianhaara oli pakko korjata.

Johan & Nyström Cafe
Katajanokan Kanavarannassa sijaitsevassa kahvilassa olisi voinut istua ulkonakin, mutta me suuntasimme tällä ilmalla sisätiloihin.
Johan & Nyström Cafe
3 euroa teekupista tuntuu paljolta, mutta tällä kertaa se oli täysin sen arvoista. Kahvilaan oli useampikin ihminen linnoittautunut läppärin kanssa tekemään töitä.

Minähän en juo kahvia, joten minulle ”aamukahvi” on yhtä kuin kupillinen teetä. Olen tottunut siihen, että monessa paikkaa ei hyvän teen päälle oikein ymmärretä, ja erityisesti Luxemburgissa ja Ranskassa on ihan normaalia, että ainoa tarjolla oleva musta tee on sitä perus-Liptonia, joka ei voi olla hyvää kenenkään mielestä. Johan & Nyströmillä oltiin toisessa ääripäässä: en ole ikinä Helsingissä nähnyt näin hyvää teevalikoimaa. Kahvilan ylivertaisuuden puolesta puhui jo se, että tarjolla olisi ollut lapsang souchongia ja oolongia, mutta minä valitsin tällä kertaa kuppiini senchaa – ja olin valintaani erittäin tyytyväinen.

Untitled
Ai miksi en ollut kuullut J&N:stä? Näköjään kahvila on perustettu suunnilleen samoihin aikoihin kun muutin pois Suomesta. Olen nykyään ihan pihalla Helsingin kahvila- ja ravintolatarjonnasta.

Teehetken jälkeen suuntasimme vielä shoppailemaan. Tykkään ostaa pienten suomalaisten merkkien tai yksittäisten käsityöntekijöiden tuotoksia, ja Helsingissä yksi hyvä paikka ostoksille on MadeBy Tuomiokirkon kupeessa. Itselleni tarttui mukaan Minkan nahkaiset kalakorvakorut, Maria taas kertoi viimeksi ostaneensa kaksi vai peräti kolme heijastinta. En ollut käynyt kaupassa aiemmin, koska olin ennakkoluuloisesti ajatellut sen olevan suunnattu turisteille, mutta hinnat ja valikoima tuntuivat olevan kohdallaan myös paikallisesta näkökulmasta.

Fashiontaivas
Piipahdimme myös FashionTaivaassa, joka on pop-up-vaatekauppa Kiseleffin talossa, auki elokuun loppuun. Olisin ostanut Katri Niskasen topin, jos sitä olisi löytynyt oikeassa koossa.

Helsingissä tuli käytyä viikonlopun aikana myös Ateneumin Tove Jansson -näyttelyssä, lounaalla Kappelissa ja kahvilla Fazerin kahvilassa, mutta parasta oli taaskin nähdä ystäviä ja sukulaisia. ”Nytkö jo”, kävi mielessä, kun maanantai-iltana raahauduimme laukkujemme kanssa Helsinki-Vantaalle. Lennot lähtivät sekä Iirolla että minulla sen verran aikaisin, että yövyimme lentokentän GLO-hotellissa, joka sijaitsi melkein suoraan checkin-aulan alapuolella. Ikkunattomasta huoneesta tuli vähän mieleen risteilyalusten autokannen alapuoleiset hytit, mutta siihen ne yhteneväisyydet onneksi loppuivat. Tältä se huone näytti:

GLO Hotel Helsinki-Vantaa

Meidän kahden laukut mahtuivat hädin tuskin sisään pieneen koppiin, mutta huone oli siisti, sänky erittäin hyvä ja tosiaan, se sijainti. Heräsimme vasta puoli tuntia ennen check-inin sulkeutumista, ja se riitti.

PS. Globe Called Home löytyy nykyään Matkabloggaajat.fi-palvelusta, joka kokoaa yhteen monta lukemisen arvoista matkablogia. Jatkuvasti päivittyviä lukutärppejä löytyy myös tuosta sivupalkista, joten kannattaa aina täällä vieraillessa kurkata, josko siellä näkyisi mielenkiintoista luettavaa.

Suurherttuan vieraana

vahtisotilas

Vahtisotilas suurherttuan palatsin edessä. Yllättävän usein nämä sotilaat eivät näytä etnisesti eurooppalaisilta, mikä kertonee Luxemburgin monikulttuurisuudesta.

Blogin nimi ei ole pelkkä vitsi, sillä olen ollut Suurherttuan palatsissa vieraana! Toki siitä piti maksaa kymmenen euron sisäänpääsymaksu, ja kutsuttuna saattoi olla kolmekymmentä muutakin turistia kulkemassa vahvalla brittikorostuksella puhuvan luxemburgilaisherrasmiehen perässä, ja kuninkaallinen perhe lieni tuolloin kesäpalatsillaan, mutta ei takerruta pikkuseikkoihin.

vahtisotilas3

Tytöt jaksoivat viilettää sotilaan perässä koko sen kymmenisen minuuttia, kun hän käveli viidenkymmenen metrin matkaa edestakaisin

Luxembourg's Grand Duke's Guard

Sotilaiden hyvästä koulutuksesta kertonee, ettei ilmekään värähtänyt tyttöjen hihkuessa vieressä

Suurherttuan palatsi siis aukeni vieraille elokuussa, ja minä olin tietenkin siellä muiden mukana pällistelemässä. Kierros alkoi turvatarkastuksella keskellä palatsia sijaitsevassa hevoskärrytallissa, jonka pohjamateriaali oli jossain vaiheessa vaihdettu mukulakivestä puuksi, koska kavioiden kopse kiveä vasten häiritsi erästäkin suurherttuaa. Kuvata ei saanut, mutta seuraava ihmetyksen aihe tuli, kun meille esiteltiin ikkunasarjaa, jossa jokaiselle Luxemburgin historian suurherttualle tai -herttuattarelle oli omistettu yksi maalattu ikkuna. Opas puhui pitkään suurherttua Williamista, ja minä sain ihmetellä, miksen ole ikinä kuullut tällaisesta historian hahmosta, vaikka Luxemburgin historiaan olen yrittänyt tutustua… kunnes välähti, että nimi on käännös. Suurherttua William eli Viljami, joka kuitenkin täällä yleisemmin Guillaumena tunnetaan, ja joita on kaikkiaan ollut historiassa jo neljä.

Grand Duke's Palace

Usein sateisena päivänä (eli usein Luxemburgissa) palatsin edusta on juuri näin autio. Palatsi on itseasiassa paritalo, sillä kuvassa oikealla näkyvä vähän erilainen fasadi kuuluu parlamenttitalolle – oppaan mukaan ainoa esimerkki maailmassa, missä monarkia ja demokratia ovat näin läheisissä väleissä. [kuva: Steve Wilson]

Kolme ensimmäistä 1800-luvun Viljamia olivat itseasiassa Hollannin kuninkaita. Kolmannelta Viljamilta Hollannin kruunu periytyi Viljamin tyttärelle Vilhelmiinalle, mutta Luxemburgin suurherttuan perimisjärjestys oli asteen verran Hollannin järjestystä sovinistisempi, joten seuraavaksi suurherttuaksi tuli Viljamin veli Aadolf. Aadolfilta suurherttuakunnan valta siirtyi vielä Viljami IV:lle, mutta viimeinen Viljami onnistui vaimonsa kanssa saamaan kuusi tytärtä, eikä hänellä ollut veljiä, joten Viljami määräsi vallan siirtymään ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä vanhimmalle tyttärelleen suurherttuatar Marie-Adélaïdelle.

suurherttuantorni

Kun lippu liehuu salossa, joku kuninkaallisesta perheestä on paikalla

Marie-Adélaïdella ei ollut kovinkaan hyvä tuuri vallassa: pari vuotta hänen valtaanastumisensa jälkeen Saksa valtasi Luxemburgin (taas, huokaisevat tässä kohtaa luxemburgilaiset), ja Marie-Adélaïde yrityksissään olla neutraali ja pitää valtaansa yllä sai pahasti saksalaismielisen maineen. Sodan jälkeen niin tasavaltamieliset sosialistit kotimaassa kuin Luxemburgin valtaamisesta haaveilevat belgit ja ranskalaiset painostivat suurherttuatarta eroon, ja lopulta vuonna 1919 Marie-Adélaïde luopui vallasta sisarensa Charlotten hyväksi. Marie-Adélaïde lähti tämän jälkeen maanpakoon, asettui Italiassa nunnaksi katoliseen luostariin ja kuoli vain viisi vuotta myöhemmin 29-vuotiaana influenssaan. Jotta surullisesta tarinasta tulisi vieläkin traagisempi, kerrottakoon, että nykyaikainen historiankirjoitus uskoo, että 1910-luvun myllerryksessä Marie-Adélaïde saattoi tehdä Rytit ja kaksilla korteilla pelaamalla pelastaa maansa itsenäisyyden.

Palace of the Grand Dukes

Minä seurasin valokuvauskieltoa, mutta näköjään kaikki turistit eivät. Tässä makua siitä, miltä palatsissa näyttää sisällä – ja opas tietenkin kertoi tarkasti jokaisen taulun ja maljakon historian painottaen sitä, kuinka suurimman osan niistä oli lahjoittanut Venäjän tsaari. [kuva: Razvan Orendovici]

Seuraava suurherttuatar Charlotte hallitsi 45 onnellista vuotta, tai melkein onnellista, sillä mahtui tuohon valtakauteen toinen maailmansota, jonka aikana Saksa valtasi Luxemburgin (taas). Saksalaiset tarjosivat Charlottelle mahdollisuutta palata hallitsemaan maataan valloituksesta huolimatta, mutta Charlotte oli viisastunut sisarensa kokemuksista ja kieltäytyi kunniasta. Sodan jälkeen Charlotte asetti nyt Luxemburgissa tavaksi muodostuneen esimerkin vuonna 1964 luopumalla kruunusta oma-aloitteisesti. Vallassa häntä seurasi suurherttua Jean, joka luopui vallasta poikansa Henrin hyväksi vuosituhannen vaihteessa ja elelee tällä hetkellä vähän pääkaupungista pohjoiseen Fisbachin linnassa. Julkisuudessa kerrottujen tietojen mukaan vanha herra Jean vielä yli 90-vuotiaana lukee päivittäin sanomalehdet.

Octave 2010

Nykyinen suurherttua Henri, hänen kuubalainen vaimonsa suurherttuatar Maria Terese, sekä heidän nuorin poikansa prinssi Sebastién. [kuva: Gwenaël Piaser]

Seuraavana perimysjärjestyksessä on vuorossa kruununprinssi Guillaume, josta huhuttiin pitkään, että syy sinkkuudelle taitaa olla seksuaalisessa suuntautumisessa. Guillaume meni viime lokakuussa naimisiin belgialaisen kreivin nuorimman tyttären Stéphanien kanssa, mutta tämä ei tainnut riittää hillitsemään huhuja, sillä kuukausi sitten ruotsalainen tuttuni kruununprinssistä puhuttaessa aloitti keskustelun: Have you heard that he’s gay?

President Van Rompuy shakes hands with HRH Prince Guillaume, Hereditary Grand Duke of Luxembourg, prior to their meeting, Brussels, 1 February 2012

Vasemmalla hurmaava prinssi Guillaume, vaimolleen prince charming, oikealla mahdollisesti eri avuilla hurmaava Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Van Rompuy. [kuva: Eurooppa-neuvosto]

LUXEMBOURG ROYAL WEDDING

Prinsessa Stéphanien hääpuku oli näytillä palatsissa, ja vaikka opas ei voinut kertoa sen tarkkaa hintaa, hän vakuutti sen olleen ainakin kaksi kertaa niin kallis kuin erään brittiläisen Katen pitsiunelma. [kuva: Christophe Karaba]

Suurherttuan palatsia vastapäätä on lähes yhtä suuri nähtävyys Luxemburgissa: Chocolate House Nathalie Bonn, aivan ihana kahvila, josta saa aivan ihanaakin ihanempia suklaita. Suklaakahvilan parasta antia ovat chocospoonit, puulusikan ympärille valetut suklaat, jotka liotetaan kuumassa maidossa aidoksi hot chocolateksi. Makuja on sen viidettä kymmenettä sorttia, joista minulla on vakaa aikomus käydä testaamassa kaikki heti, kun talven kolkkous laskeutuu tännekin.

chococup2

Chocospoon, makuna wasabi

chococup1

Espanjalainen Maríakin oli samaa mieltä: ei ole auringonpaisteisen terassipäivän voittanutta!