lennot -tägi | Page 2 of 3 | Globe Called Home

23.7.2014

Myöhästyneitä lentoja ja säteilyannoksia

Toivottavasti jokainen on tähän mennessä kuullut jo EU:n lentomatkustajien oikeuksista: jos kone myöhästyy tarpeeksi tai jos lento perutaan eikä täysin vastaavaa tarjota, lentoyhtiö on velvoitettu korvauksiin, oli syy sitten inhimillinen virhe tai tekninen vika. Koska korvausten hakeminen lentoyhtiöiltä on kuitenkin yleensä vaivalloista ja aikaavievää, tätä helpottamaan on pulpahtanut pinnalle monta yritystä, jotka hakevat korvauksia puolestasi ja vievät välistä siivun omaan taskuunsa. Lopputuloshan on silti parempi kuin se, että jättää korvaukset kokonaan hakematta. Tänään törmäsin uuteen yritykseen nimeltä AirHelp, joka vie palvelun uudelle tasolle.

AirHelpin idea on, että annat sille pääsyn omalle Gmail-tilillesi, josta sivusto kaivaa esille kaikki lentolippuvahvistukset. Tämän jälkeen se tarkistaa, onko joku lento ollut myöhässä tarpeeksi, jotta siitä saisi korvauksia. Tarkistamisen lisäksi sivusto piirtää hauskoja käppyröitä ja tilastoja matkustamisestasi.

Minun matkani viimeisen parin vuoden aikana, noin suunnilleen, ovat tässä. — Minun lentoni kesästä 2012 lähtien, noin suunnilleen, ovat tässä.

Lähtökohtaisesti sivuston idea on mielestäni loistava jo ihan senkin puolesta, että siitä saa ulos hauskoja tilastoja. Sivusto esimerkiksi kertoo, että minä olen viimeisen parin vuoden aikana lentänyt 202 841 kilometriä ja istunut koneessa 289 tuntia (melkein kaksi viikkoa!). Näiden lisäksi sain tietää, että olen saanut kosmista säteilyä noin 57 mikrosievertin edestä (noin 25 kertaa suositusten verran, kuinkahan paljon syöpäriskini on kohonnut…) ja lukiofysiikasta tutun ajan suhteellisuuden ansiosta olen matkustanut ajassa noin 180 nanosekuntia tulevaisuuteen. Olen siis reilun sekunnin tuhannesosan verran nuorempi kuin joku, joka on syntynyt täsmälleen samaan aikaan ja kykkinyt koko elämänsä maankamaralla!

Tilastojen kannalta ongelma on, että sivusto katsoo kaikki lentoliput sähköpostistasi, ei sen enempää eikä vähempää. Tarkkaa listausta ei ole, mitkä kaikki lennot se on löytänyt, mutta reittikartasta voin nähdä, että mukaan on eksynyt pari Iiron lentoa, joista Iiro on lähettänyt minulle lentoliput tiedoksi, ja toisaalta luulen, että ainakin yksi mannertenvälinen lento on jäänyt puuttumaan. Lonkalta arvioisin, että tilastoissa on minun kohdallani 10% ylimääräistä, mutta tarkemmin on paha sanoa.

AirHelp löysi minulta yhden lennon, josta sen mukaan voi hakea korvauksia: vuoden 2013 juhannuksen perutun lennon. You might be eligible to claim up to $400 from your 1 interrupted flight! sivusto hehkuttaa, mikä on jossain määrin mielenkiintoinen ”fakta”, sillä sain tuosta hyvästä kinuttua KLM:ltä 600 euroa korvauksia, noin tuplat sivuston arviosta. Jos siis olisin hakenut korvauksia tuota kautta, todennäköisesti sivusto vetäisi puolet välistä – mikä edelleenkin olisi parempi lopputulos minun kannaltani kuin se, että en olisi saanut korvauksia ollenkaan. Tässä tapauksessa korvausten hakeminen oli helppoa eikä vaatinut kuin yhden mailin lentoyhtiölle, joten suosittelen ainakin aluksi yrittämään omatoimisesti.

Sen sijaan AirHelp ei löytänyt niitä kahta myöhässä ollutta lentoa, joista molemmista olin myös oikeutettu korvauksiin, eli sivustoon ei kannata luottaa sokeasti, vaan itsekin kannattaa tuntea omat oikeutensa. Niistä toisista sain korvaukset, toisessa taas piti lähteä tappelemaan. Se tarina päättyi siihen, että valitin EU-kuluttajavirastoon, joka laittoi valitukseni eteenpäin Luxemburgin lentoliikenteestä vastaavalle viranomaistaholle, joka tulkitsi EU-säädöstä yksiselitteisesti väärin. (Miten ei aiheesta vastaava virkamies voi tuntea lakia!!) Valitus olisi kuitenkin pitänyt tehdä luxemburgilaiseen tuomioistuimeen, joten tässä vaiheessa minun jaksamiseni loppui. Peli lentoyhtiöiden kanssa on kahden vuoden aktiivisen lentämisen jälkeen 3-1 minun hyväkseni, mutta mieluummin olisin aina ollut ajoissa perillä.

20.2.201428.8.2014

Kuinka lentää Atlantin ylitse businessluokassa 73 dollarilla?

Lyhyt vastaus on, että maksamalla siihen päälle vinon pinon lentomaileja. Pidempi vastaus alla, höystettynä kuvilla toissaöiseltä paluulennoltani Coloradosta Luxemburgiin.

Deltan businessluokassa penkin vieressä on kunnolla yksityisyyttä sekä tilaa laskea tavaroitaan.

Säädöt penkille: vasemmalla ristiseläntuen säätö, toinen oikealta taas tekee penkistä sängyn.

Kanta-asiakasohjelmilla on eroja
Jos aikoo lentää enemmän, kannattaa ennen kanta-asiakasohjelmaan liittymistä perehtyä niiden eroihin – niitä nimittäin riittää! Taannoin aloittaessani Atlantin ylitse lentelyn totesin, että parhaimmat yhteydet Atlantaan aikataulujen ja hinnan puolesta löytyivät KLM:llä tai Deltalla, jotka sattumalta olivat samaa allianssia, joten lentomailit pystyi keräämään kumman vaan yhtiön kanta-asiakasohjelmaan. Iso ero näissä oli, että Deltan lennoista sai aina lentomaileja vähintään oikeasti lennettyjen mailien verran, kun taas KLM:llä saattoi saada vain neljäsosan matkan pituudesta, jos lentää halvemmilla lipuilla – eli juuri niillä, mitä minä normaalisti yritän etsiä. Palkintotaulukot ovat silti suunnilleen samat, eli Deltalla palkintoihin oikeuttavan määrin maileja sai kerättyä jopa neljä kertaa nopeammin, ja bonuksena Deltan mailit eivät koskaan vanhene.

Businessmatkustajat pääsevät koneeseen ensimmäisenä. Koska ison matkustajakoneen boardaamiseen menee yli puoli tuntia, busineksessä olijat voivat nauttia sen ajan Jacquartin shamppanjaa.

Valita aina, kun siihen on syytä
Lento oli myöhässä. Valitin Deltalle, sain 10 000 lentomailia hyvitykseksi. Toisella lennolla elokuvakaukosäätimessäni ei toiminut yksi nappi, minkä takia en päässyt navigoimaan kuin vain joka kolmannen elokuvan kohdalle. Löysin silti laajasta valikoimasta leffoja katsottavaksi matkan ajaksi, mutta lennon lopuksi lentoemäntä kuulutti, että niiden ”lukuisten matkustajien”, joilla oli ongelmia elokuvien kanssa, kannattaa ottaa yhteyttä Deltan asiakaspalveluun. Tein kuten käskettiin, ja sain yllätyksekseni siitäkin 10 000 lentomailia hyvitykseksi. Atlantin ylittävät businessluokan lennot maksoivat muuten 100 000 lentomailia, eli valituksilla on väliä.

Turistiluokassa jaettavien rimpulakuulokkeiden sijaan businessluokassa saa kunnon vastamelukuulokkeet. Peitto ja tyynyt ovat Westin-hotelliketjun brändäämämät ja olivat nekin vähän mukavampia.

Paikalta löytyi kuulokkeiden ja peittojen lisäksi toilettipakkaus, josta käytin silmäsuojaa ja huulirasvaa sekä vedin jalkaan sukat, jotka jalassa kelpasi tassutella vessaan, koska niissä oli pohjassa sellaiset liukastumisenestonypylät. (Jalassa totta kai nukkumiseen soveltuvat lökäpöksyt.)

Hanki maileja muualtakin kuin lennoista
Jos et lennä oikeasti todella paljon, mutta tavoitteena on silti joku kalliimmista lentopalkinnoista, kannattaa tsekata, mitä muita tapoja saada maileja on lentämisen lisäksi. Itse olen hankkinut maileja mm. syömällä lentoyhtiön kanssa yhteistyötä tekevissä ravintoloissa, joissa olisin syönyt muutenkin, mutta joista saa maileja, kun kertoo olevansa lentoyhtiön kanta-asiakasohjelmassa. Toinen yleinen on autonvuokraus, kolmas lentoyhtiön brändätty luottokortti. Kalliimmat businessluokan lentopalkinnot ovat muuten matkustusmukavuutensa lisäksi käteviä siksi, että niitä on yleensä runsaammin saatavilla kuin halvempia economyluokan palkintoja, mikä auttaa, jos ei ole varaamassa palkintoa vuotta etukäteen.

Lennon aluksi matkustajille jaettiin menut: snäkkinä jättikatkarapuja, alkuruokana tomaattikeittoa sekä (hieman omituisesti) keräkaalia (siis sellaisenaan, en tajunnut), pääruokana paria eri vaihtoehtoa, jälkkäriksi juustoja, hedelmiä ja makeaa, sekä aamupalaksi vielä vanilla french toast. Ajattelin alunperin nukkua aamiaisen ohitse, mutta vanilla french toast kuulosti sen verran hyvältä, että päätin herätä siihen – mikä oli kylläkin virhe, sillä ei se lopulta ollut niin hyvää.

Pääruokapasta oli loppu, joten otin pääruoaksi short ribsejä, jotka eivät lopulta olleet kummoisia. Viimeksi, kun lensin busineksessa, tarjolla oli sen sijaan mehevää sisäfilettä.

Palkinnoilla on eroja
Kaikkien lentoyhtiöiden palkintotaulukoista löytyy kannattavampia ja vähemmän kannattavampia tapoja käyttää maileja. Harkitsin tuossa taannoin, että olisin ostanut SASilla yhdensuuntaisen lentopalkinnon Helsingistä Frankfurtiin, 12 000 pistettä plus verot, kunnes huomasin että lennot maksoivat pelkällä rahalla noin 80 euroa. Mieluummin kerään vähän lisää pisteitä ja ostan lentopalkinnon Suomen ja Luxemburgin välille, mikä rahalla ostettuna maksaa edestakaisin noin 300 euroa, koska Luxemburgin kenttä on pieni ja kallis. Deltalla taas jekku liittyy siihen, minkä maan asettaa lähtöpisteeksi: Luxemburg-Yhdysvallat-Luxemburg-lennoissa verot ovat noin 300 dollaria, kun taas Yhdysvallat-Luxemburg-Yhdysvallat-lennoissa ne olivat tuon otsikossa mainitun $73. Tämä johtuu siitä, että KLM:n lentopalkinnoissa ”verot” ovat aina kalliita, eikä Delta halua kilpailla KLM:n kanssa lentopalkinnoilla. Jotta pääsin kiertämään tämän, viime viikon Yhdysvaltojen matkani meno- ja paluumatkat olivat eri lipuilla (toinen palkintolento, toinen halvahko yhteys jota halvensi entisestään aiempien lentojen myöhästymisen takia saatu voucheri), ja ”paluumatkat” kummastakin lipusta käytän sitten seuraavan kerran, kun käyn rapakon tuolla puolen.

Muut matkustajat olivat suurimmaksi osaksi miehiä, ja toisiksi nuorin oli minua noin kymmenen vuotta vanhempi.

Hyödynnä stopover-mahdollisuudet
Näiden palkintolentojeni paluumatkalla en lennä suoraan Luxemburgista Denveriin, vaan minulla on neljän päivän pysähdys New Yorkissa. Osittain tämä on siksi, että lippuja varatessa ei ollut saatavilla lentoja Denveriin saakka saman päivän aikana; osittain koska, noh, New York. Tämä toimii myös toiste päin: olisin voinut ottaa paluulennolle ”stopoverin” Denveriin vaikkapa puoleksi vuodeksi, jonka jälkeen vielä yksi yhdensuuntainen lento ”lopulliseen päätepisteeseen” vaikkapa Atlantaan tai Kaliforniaan.

Alkudrinkiksi mainostettiin cocktaileja. No, millaisia cocktaileja te kykenette tekemään, rouva lentoemäntä? Oh, almost anything you’d like! Okei, ottaisin margaritan. Umm… that one we only have on domestic flights. Kuvassa siis GT.

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagrammista nimimerkillä @muorra.

Muistutus: Tätä blogia voi äänestää vielä sunnuntaihin saakka Travel Blog Awardseissa Parhaaksi ulkomailla asumista käsitteleväksi blogiksi. Tällä hetkellä Suurherttuan vieraana on kategoriassaan jaetulla ykkössijalla, joten käythän äänestämässä!
Follow my blog with Bloglovin

27.1.2014

Oi Maani Suomi

Viikonloppu Suomessa hurahti ohi nopeasti ja silti niin ihanan hitaasti perhettä ja ystäviä tavatessa. Lauantai alkoi brunssilla, jonne kävelin pari kilometria kauniissa lumisessa pakkassäässä ruokakaupan kautta – mietin ensin hakevani tuomisleivän leipomosta, mutta sitten muistin olevani Suomessa – ja jonne olimme saaneet häkellyttävän hyvin yli vuosikymmenen yhdessä pysyneen kaveriporukan koottua rupattelemaan ja pelaamaan Aliasta. Sieltä matka jatkui nauttimaan laskiaispullia ja vihreää teetä vanhan ystävän kanssa, jonka esikoululaistytär oli vakuuttunut siitä, että hänelle kuului vielä toinen pulla tai ainakin suklaata. Nopean visiitin jälkeen pyrähdin Kallioon Arlan saunalle nauttimaan löylyistä ja puhumaan lauteilla politiikkaa poliitikkoystävän kanssa, minkä jälkeen olikin jo aika matkustaa pummilla ratikalla Punavuoreen (olisin ostanut ratikkalipun, mutta en yrityksistä huolimatta löytänyt automaattia, ja kuskilta ostettuna liput ovat riistohintaisia!), missä pääsin tapaamaan ensimmäistä kertaa erään pikkumiehen, joka kuolasi tomerasti ympäriinsä, sekä kertaamaan kuulumisia pikkumiehen vanhempien kanssa. Pitkän päivän jälkeen illallistimme kavereiden kanssa ravintola Kotossa, jossa ruoka oli hyvää ja juttu luisti. Illan lopuksi maksamaton ratikkalippu kostautui huonona karmana yöbussissa, missä kuski sätti minua arabiaksi kolikoiden puutteesta ja sekoili vaihtorahojen kanssa parin euron verran. Sunnuntai kului perheen ja isovanhempien kanssa syödessä, pelaillessa ja syödessä vähän lisää, minkä ansiosta en ollut yllättynyt, että iltapäivällä matkalaukkua punnitessa vaaka näytti omaksi painokseni pari kiloa normaalia enemmän.

Yksi vanhempien kolmesta kissasta kerjää huomiota istuutumalla esim. lukemiesi papereiden tai Hesarin päälle. Huomionkipeyteen auttaa rapsutus leuan alta

Viikonlopun aikana ehdin myös tuskastua suomalaisiin lehtiin: oikolukeeko kukaan enää Hesaria, vai miten on mahdollista, että samalla sivulla on sekä yhdyssanavirhe, kirjoitusvirhe että selvääkin selvempi sijamuotovirhe? Ja niitä virheitä oli muutenkin lehti täynnä! Tämä ei kuitenkaan ollut mitään verrattuna siihen, minkälaisen ärsyyntymisen onnistuin kehittämään käsiini osuneesta Iltalehdestä, jossa tasapuolisen journalismin nimissä kommentit ministeri Virkkusen eurovaaliehdokkuudesta oli haettu yhdeltä hallituksen edustajalta (Stubb), yhdeltä politiikan tutkijalta, eikä yhtään vähempää kuin neljältä opposition edustajalta, joista peräti kolme mainitsi saman ”uppoava laiva”-metaforan ja toi näin keskusteluun ei-yhtään-mitään-uutta. Minua olisi saattanut jopa kiinnostaa, mitä jonkun muun hallituspuolueen edustaja ajattelee asiasta, ja pieni feministi sisälläni myös ihmetteli, eikö juttuun oikeasti oltu löydetty ketään naiskansanedustajaa kommentoimaan Virkkusen tekemisiä? Onneksi seuraavan sivun pääkirjoitus oli helmi, joten ärsyyntyminen jäi lyhytaikaiseksi.

Kotimatka sunnuntai-iltana kului rattoisasti mukavaa viikonloppua muistellen. Amsterdamissa käväisin loungessa syömässä vähän iltapalaa, ja kun täällä olen aiemminkin loungejen tarjoiluja kommentoinut, niin löysinpä tähän mennessä omituisimman tarjoilun: muovipötköön pakattua tartarpihviä. Tuossa se on kuvassa vasemmassa alalaidassa:

Jaksoin nirhata tartarpihvipötköä tylsällä veitsellä useamman minuutin kunnes keksin käyttää avaamiseen haarukan piikkejä.

Ensi viikonloppu kuluu onneksi vaihteeksi Luxemburgissa, kotona, ilman sen kummempia suunnitelmia. Ehtii pestä pyykkiä ja siivota, mikä tulee tarpeeseen, sillä sitä seuraavana viikonloppuna on taas vuoro lähteä Atlantin toiselle puolelle.

9.1.2014

Matkakulttuurieroja

Näkymä New Yorkin JFK-lentokentän nelosterminaalin Delta SkyClubista

Jos matkustaa paljon ja yhtään keskittää lentoja tietylle yhtiölle (tai kikkailee jotenkin muuten), niin jossain vaiheessa tutustuu myös lentokenttäloungeihin. Niin minäkin nyt: pääsin vihdoin matkaan ja odottelen juuri New Yorkissa Deltan loungessa Amsterdamin lentoni lähtöä.

Lähdössä kesti tavallista pidempään, sillä lentokoneen piti jonotella jäänpoistosuihkutuspisteelle.

Ensimmäisen kerran rapakon tällä puolella lentokenttäloungeen mennessäni luulin, että kyseinen lounge oli jotenkin poikkeuksellisen huono, koska ruokapuolella tarjolla oli vain oliiveja ja suklaapäällysteisiä popcorneja. Nyt näitä pari nähtyäni ja muiden kanssa jutellessa alan tajuta, että täällä se on pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Brysselissä loungessa oli aamupalabuffet, Lontoossa sai tilattua fish&chipsejä, Amsterdamissa tarjolla on aina jonkin sortin salaattia ja Frankfurtissa sai makkaraa, mutta täällä ilmainen ruokapuoli on olematon, ja sen sijaan loungeissa myydään ruokaa kalliilla ravintolahinnoilla.

Nousu Denveristä: etualalla ruutukaavapreeriaa, taka-alalla lumihuippuiset vuoret

Miksi näin? Suurin osa loungejen asiakaskunnasta on liikematkustajia. Euroopassa käytössä on päivärahajärjestelmä, joten pukukansa suosii työmatkoillakin halvempaa, koska se on kaikki pois omasta pussista. Täällä taas päivärahat ovat harvinaisuus ja sen sijaan työnantaja yleensä maksaa työmatkan kulut kuittien perusteella. Ihan hyvin siis voi tilata $15 sämpylän, koska se menee kuitenkin suoraan matkalaskuun tippeineen kaikkineen.

Nebraskan yllä maa oli paikoin ruskeaa valkoisen sijaan, ja pinnanmuodot olivat olemattomat

Toinen selitys, minkä keksimme Iiron kanssa asiaa puidessamme, on että amerikkalaiset muutenkin suosivat matkoillaan hyvin erilaisia asioita kuin mitä suomalaiset. Jos lukee suomalaisia hotelliarvosteluja, niissä korostuu hotelliaamiainen: se oli hyvä, se oli huono, se oli maksullinen (!), löytyikö munia ja pekonia ja oliko leipävalikoima monipuolinen. Saiko puuroa. Amerikkalaiset taas sivuuttavat aamiaisen olankohautuksella ja keskittyvät olennaiseen: kuinka iso huone on. Mahtuuko huoneeseen levittämään matkalaukut kunnolla, onko huoneessa sohva tai työpöytä, löytyykö kaapeista henkareita. Myös sängyn koko ja pehmeys ovat tärkeitä asioita, ja huoneen kunnosta valitetaan herkästi, että se on dated. Ennen kuin saimme huonekalumme, yövyimme eräässä Marriotissa, jossa moni arvostelija oli valittanut huoneiden olevan pieniä. Siis pieniä! Siellä oli kingsize-sänky, sohva JA työpöytä, ja lisäksi kummankin meidän matkalaukut mahtuivat avoimina lattialle!

New Yorkin kulmilla otimme vauhtia meren päältä

Silta näytti jotenkin NYC-leffoista tutulta, joten mietin, kumpi puoli on Manhattan. No ei kumpikaan. Bayonne Bridge yhdistää Jersey Cityä ja Staten Islandia.

Ehkäpä siis amerikkalaiset lomamatkustajatkaan eivät hae loungeilta ruoka- ja juomavalikoimaa (joka sekin on suurimmaksi osaksi maksullista: $10 ihan perus viinilasista! ja kuka kutsuu baarimikkoja ”mixologisteiksi”!) vaan eksklusiivista tunnelmaa. Tuolit ovat pehmeitä, internet toimii, ilmapiiri on rauhallinen. Enpä tiedä. Jos itse pitäisi valita, käytänkö $25-$50 tällaiseen loungeen vai maksanko saman hinnan lentokenttäravintolassa, valitsisin jälkimmäisen.

Lentokenttä! Mutta ei JFK, vaan Newark.

7.1.201430.10.2016

Polar Vortex eli kuinka täällä jäädytään

Jos tänään katsoo uutisia Yhdysvalloissa, niin ykkösuutinen taitaa olla tämä:

Alleviivaus on omani, sillä ei täällä Coloradossa muuten mitään ongelmaa ole: rapsakka -15 asteen pakkanen pitää lumimassoja elossa ja jäädyttää auton Alabamasta ostetun tuulilasinpesunesteen, mutta aurinko paistaa ja kylmä ei muuten paljoa hätkähdytä. Se ainoa ongelma on, että minun piti lentää tänään Luxemburgiin.

preeriakoiratlumessa (800x533) — Pari postausta aiemmin näytin kuvia preeriakoirista. Tältä niiden asumukset näyttävät tänään.

Kun perjantaina oli vielä ollut +15 astetta, lauantaina heräsimme talveen. Ilmiön nimi on napapyörre, englanniksi polar vortex, ja sen ansiosta pohjoisesta valuu jatkuvasti kylmää ilmaa Yhdysvaltoihin. Etelä-Yhdysvallat on helisemässä, kun Atlantassa sataa lunta ja Alabamassa on kylmempää kuin Alaskassa, mutta eipä Minneapoliksessakaan hurrata, sillä pakkasta on -30C ja tuuli saa sen tuntumaan -50 asteelta. Lopputuloksena lentokone, jonka piti viedä minut Denveristä Minneapolikseen, oli jo myöhässä saapuessaan Denveriin, ja tämä sitten murskasi suunnitelmani ehtiä vaihtaa Minneapoliksessa Pariisin koneeseen.

foxnews — Lohdullista on, että pakkanen on aiheuttanut tähän mennessä suhteellisen vähän kuolemia. Uutisissa kuitenkin kerrottiin, että isoissa kaupungeissa etsitään kodittomia turvaan suojiin kaduilta – heti sen jälkeen, kun oli ensin väitelty, kumoaako tämä nyt ilmastonmuutoksen vai ei.

Juttelin Deltan asiakaspalvelun kanssa varmaan kaksi tuntia, missä ajassa asiakaspalvelija toisensa jälkeen löysi minulle lennon ja sen jälkeen kadotti sen, kun joku muu ehti varata sen ensin, sillä lentoja on peruttu koko viikonlopun ajan ja paljon ihmisiä on jumissa maailmalla. Lopulta minulle kerrottiin, että minut oli siirretty lennolle, joka lähtisi Denveristä torstaina ja ehtisi Luxemburgiin perjantaiksi. Totesin, että tämä on liian myöhään, sillä töissä pitäisi olla jo keskiviikkona, ja totesin, että ehkäpä vaan menen Minneapolikseen ja yritän päästä johonkin Euroopan koneeseen standby-matkustajana. No you can’t anymore, I kicked you out of that plane, asiakaspalvelija totesi.

Anteeksi siis teit mitä? Eikä!

Tässä vaiheessa olimme Iiron kanssa jo ajaneet lentokentälle, missä siirryin juttelemaan checkinin naisen kanssa. Hän soitteli läpi pari muuta lentoyhtiötä, mutta kaikkialla myytiin eioota. Ongelmana ei ollut pelkästään pääsy Eurooppaan, vaan iso osa Yhdysvaltain sisäisistä koneista, joilla olisin halunnut päästä vilkkaammille lentokentille, oli täynnä. Eipä tässä auta muuta kuin laittaa mailia pomolle ja syyttää myöhästymisestä säätä.

pooltalvella3 (800x533) — -15 asteen pakkasessa on syytä pitää pipo päässä, vaikka vesi olisikin lämmintä

25.11.20134.8.2014

Maahantuloviranomaisten heltyminen

Terveiset taas täältä Atlantin toiselta puolelta, missä vietämme Iiron kanssa Thanksgivingiä. Chicagon O’Harelle laskeuduttuani hyökkäisin ensimmäisen vastaantulleen lehtikiskan kimppuun, mutta olin auttamatta myöhässä: Thanksgiving-numerot oli jo vaihdettu joulunumeroihin. Siispä kertokaas kaikki täällä useamman kertaa kyseistä juhlaa juhlineet, mitä lempiherkkuja mielestäsi ehdottomasti kuuluu Thanksgiving-aterialle?

Hermoilin etukäteen niin vietävästi, sillä välilaskuni Chicagossa oli vain puolitoista tuntia, ja olen kuullut, että jonot maahantulossa ovat maan toisiksi pahimmat heti Miamin jälkeen. Kaverimme vuosi sitten jonottivat täällä nelisen tuntia, ja tiesin, että jatkolentoni oli illan viimeinen. Siispä uhrauduin checkinin yhteydessä istumaan pitkän 8,5 tunnin lennon keskipenkillä – kahden rotevan ylipainoisen jenkin välissä, joiden kanssa hävisin taiston käsinojien herruudesta aivan alkumetreillä – koska vain niin pääsin istumaan koneen etuosaan ja maahantuloon valtavasta lentokoneesta ensimmäisten joukossa.

Kun koneeni kupeksi Lontoossa puolisen tuntia, kun jonkun onnettoman koneeseen saapumattoman laukkuja kaivettiin ruumasta, näin jo sieluni silmin yön chicagolaisessa lentokenttähotellissa, mutta lopulta saavuttuani maahantuloon puolijuoksua edessäni jonossa oli kolme ihmistä. Kolme! Huh helpotusta.

Se mistä piti alunperin kirjoittaa, on maahantuloviranomaisten käytöksen radikaali muutos tässä viimeisen puolentoista vuoden aikana. Ensimmäiset pari kertaa kokemus oli nimittäin helvetillinen: yksi syytti minua viisumin väärinkäytöstä, toinen pohti ääneen voiko päästää minua maahan kun olin unohtanut printata paluulipun näytettäväksi, ja kolmas varoitteli uhkaavaasti, ettei vaan pidä etsiä töitä, sillä Yhdysvallat ei kaipaa kaltaistani laitonta maahanmuuttajaa.

Joskus puolen vuoden maassaolon ja useamman maahantulon jälkeen proseduuri sitten selvästi muuttui. Uhkailu vaihtui smalltalkiksi, kysymykset rajoittuivat tullimuodollisuuksiin, ja nyt viimeksi maahantuloviranomaista ei kiinnostanut mikään muu kuin se, onko kaukosuhteessa eläminen vaikeaa, ja empaattisesti esitetty kysymys, kuinka usein näemme. Ehkäpä useampi maahantuloleima passissa on todistanut minun läpäisseen jonkin sortin kokeen. En ole uhka.

Minä kipitin maahantulossa eteenpäin viemään laukkuni jatkolennolle – mihin ne jopa ehtivät! – ja etsimään aiemmin mainittua lehtikiskaa. Että niitä Thanksgiving-reseptivinkkejä tänne päin, kiitos!

15.8.2013

Lentokoneinsinööri Soufiane

Jos lentokonematkustamisen henget olisivat minulle suosiollisia, lähettäisin nyt terveisiä Atlantasta, jossa viettäisin Iiron kanssa ansaittua lomaviikkoa. No, terveiset vaan Amsterdamista. Eilinen lento Luxemburgista oli 1,5 tuntia myöhässä, sopivasti juuri saman verran kuin minulla olisi ollut Schipholissa vaihtoaikaa, joten jouduin odottelemaan seuraavaan päivään uutta yhteyttä. Sen verran kehuja voin KLM:lle antaa, että lentokenttähotelli, johon he minut laittoivat, oli tasokas, mutta muuten olisin mieluummin kyllä ollut jo perillä.

Näkymä tätä kirjoittaessa. Siinä se minun Atlantan koneeni nyt möllöttää etualalla.

Kun alkoi käydä ilmeiseksi, että vietän illan Amsterdamissa, laitoin Couchsurfingiin kyselyä, löytyisikö kaupungista illallisseuraa. Kyselyyni vastasi Soufiane, profiilinsa mukaan marokkolainen nuorehko mies, ja tällä tiedolla varustettuna tapasin hänet Leidsepleinillä, josta hän ohjasi meidät kulman taakse thaimaalaiseen ravintolaan.

Soufiane on alunperin Casablancasta, jossa hän vietti lapsuutensa ja nuoruutensa. Jatko-opintoja miettiessä hänen vanhempansa kuitenkin totesivat, etteivät Marokon yliopistot huimaa tasokkuudellaan, ja lähettivät poikansa opiskelemaan lentokonetekniikkaa Pariisiin. Tehtyään opintojensa jälkeen vuoden verran konsultointia Accenturella Soufiane sai paremmin alaansa vastaavia töitä pienestä hollantilaisesta lentoyhtiöitä konsultoivasta yrityksestä. Suurin osa Soufianen yliopistosta valmistuneista on nykyään jossain suuressa konsultointiyrityksessä tai pankissa tekemässä jotain aivan muuta kuin insinöörihommia, ja Sofiane on yksi harvoista, joka on pysynyt edes jotenkuten omalla alallaan, because I’m passionate about aviation.

Soufianella on kaksi siskoa, joista toinen asuu vielä kotona, mutta toinen on hänkin Pariisin opintojen jälkeen suunnannut maailmalle ja asuu New Yorkissa. She also works in aviation, Soufiane tunnusti, ja kun ihmettelin, miten kaksi kolmesta lapsesta voi päätyä niinkin kapealle alalle kuin ilmailun pariin, Soufiane kertoi, että hänen isänsä, isoisänsä ja isoisän isänsä tekevät kaikki töitä lentoyhtiöiden kanssa. Pienlentokoneita hän ei ole silti koskaan lentänyt – they offered us pilote courses in university, but it didn’t really interest me – ja sen sijaan Soufianen oma ilmailuharrastus on laskuvarjohyppy, josta hän on suorittamassa hyppytutkintoa.

Kysyin, miksi Soufiane paikallisena seuraa Couchsurfingia, ja hän kertoi, että on asunut Hollannissa vasta kaksi vuotta eikä ole kunnolla tutustunut omaan kaupunkiinsa, sillä hän viettää ison osan ajasta työmatkoilla USAssa, Taiwanissa, Emiraateissa, tai missä vaan missä rahtilentoyhtiö haluaa apua säästämisessä. Nyt kesällä työt ovat kuitenkin hiljentyneet, ja hän käy mielellään turistien kanssa turisteilemassa omassa kaupungissaan. Kuulema tämä on tehokkain tapa oikeasti päätyä koluamaan paikallismuseoita, joihin ei asukkaana usein tule lähdettyä.

Niin, niistä työmatkoista. Onko marokkolaispassilla hankala matkustaa ympäriinsä? Yeah, I get hell everywhere I go. Erityisesti USA:han mennessä maahantuloviranomaiset kyselevät mitä sattuu ala-arvoista ja uhkailevat joka kerta olevansa päästämättä maahan – maybe because they’re not really sure if Morocco is a part of the ”Axis of Evil” or not – mutta esimerkiksi Taiwanin kanssa ei ole kovinkaan paljoa helpompaa, ja viisumit tarvitsee kaikkialle. Kerroin omasta kokemuksestani, kuinka tuntuu, että USA:han ja Eurooppaan saapuminen on kuin yö ja päivä, ja Eurooppaan saapuessa tuntee tulevansa kotiin, johon Soufiane totesi, että well I get hell both ways. Amsterdamissa asuu iso marokkolaisyhteisö, joka hengailee omilla asuinalueillaan omissa porukoissaan, ja joita monet hollantilaiset pitävät pummeina ja varkaina. Rajalla Soufianea ei kohdella yhtään erilailla, ja häneltä tiukataan joka kerta, miksei hän puhu hollantia – don’t you want to integrate? – kysymyksiä joita tuskin esimerkiksi suomalaiselle Hollannissa asuvalle esitettäisiin. Englanniksi töitä tekevät korkeakoulutetut expatit kun harvemmin ovat marokkolaisia.

Onko Soufianella sitten suunnitelmissa jossain vaiheessa hankkia Hollannin kansalaisuus? Of course, if it’s possible, Soufiane nyökkäili, mutta kertoi samaan hengenvetoon, että sitä varten maassa pitää asua viisi vuotta ja puhua sujuvaa hollantia, joista jälkimmäinen tuottaa hänelle ongelmia, sillä hänen elämänsä pyörii englanniksi ripauksella ranskaa. Lisäksi hollantilaiset integraation kiilto silmissään laittavat kansalaisuutta hakevat tenttimään Hollannin historiaa ja yhteiskuntaoppia, mutta sitä voi miettiä sitten myöhemmin. Ensin se kieli.

Tämä ei ole Soufiane vaan ranskalainen sirkusharrastaja sticky ballinsa kanssa

Illallisen jälkeen törmäsimme toiseen sohvasurffaajaan, kreikkalaiseen Nikosiin, joka oli päivällä käynyt työhaastattelussa EU:n energiavirastossa, sekä mieheen, johon Nikos oli törmännyt aiemmin: bretagnelainen hipin näköinen Yoann tai Yoenn, jonka nopeasta innostuneesta pälätyksestä sai selville, että hän on au-pair, ranskalaisen iltapäiväkoulun vetäjä ja sirkuskoulun opettaja, joka rakastaa lapsia. Children are my mission in this world, Yoenn totesi rapsuttaessaan valtavaa berninpaimenkoiraansa.

Yoenn jatkoi matkaansa yksipyöräisellä berninpaimenkoira talutushihnassa

20.6.2013

Lomalentosäätöä

Enää puolikas työpäivä ennen kolmen viikon kesälomaa. Tästä pitäisi varmaan olla ihan innoissaan, mutta minä tässä yritän hengitellä syvään ja hallita vitutusta, sillä pahin mahdollinen kauhuskenaario ei sentään toteutunut, vaikka sellaisen mahdollisuus hetken eli ilmassa. Sain nimittäin viisi tuntia sitten mailin:

We regret to inform you that your flight KL0621 AMSTERDAM AMS – ATLANTA ATL on 06/21/2013 has been cancelled.

We sincerely apologize for the inconvenience.

Our staff is currently looking into alternatives and will advise you as soon as possible.

Joskus olen miettinyt, että eikö olisi hauskaa, jos lento peruttaisiin. Siis sillä lailla, että olen jossain aurinkoisessa lomakohteessa ja loma vielä jatkuu. Sitten voisi laittaa lentoyhtiön maksattamaan hotellin ja venailla vielä yhden yön paratiisissa, eikö olisi kivaa? No ehkä, mutta kivaa se ei ole kun palaa halusta päästä miehen luokse viettämään juhannusta, koska etäsuhteessa jokainen yhdessä vietetty tunti on kallis, ja samalla järkevät yhteydet, jotka lähtevät vielä puolikkaan työpäivän jälkeen, ovat todella vähissä.

Odotin KLM:ltä yhteydenottoa viisi tuntia, kunnes Iiro huomautti, että iso osa vaihtoehtoisista lennoista, joita vielä päivällä oli tarjolla, oli poistunut myynnistä – eli siis varattu täyteen. Hermostuin ja soitin. Mukava ja empaattinen mies luurin päässä kertoi, että I’m real sorry Madam, mutta ainoa vaihtoehto päästä perille vielä juhannusaaton puolella on lähteä kymmeneltä aamulla. Kuvittelin jo mielessäni mailaavani ”meillä ei ole käytössä flexitimea”-työpaikkani pomolle, että minäpä en tule tänään töihin kun lähdin Jenkkeihin, nähdään kolmen viikon päästä, ja päädyin anelemaan, että olisiko mitään muuta vaihtoehtoa samalle päivälle, ihan mitä vaan. No Madam, sorry. Mutta kun minä bongasin tällaisen lennon Minneapolikseen, jolle vielä ehtisi Amsterdamista… Sorry Madam, there are only business seats left… mutta kun pakko, pakko mennä töihin ja pakko päästä perille!

Kuulostin tässä vaiheessa jo aika epätoivoiselta (koska olin epätoivoinen), ja asiakaspalvelija pyysi minua odottamaan hetken. Ikuiselta tuntuvan ajan jälkeen sain kuulla, että we found you space in Economy, ja sain pyytämäni lennon, jolla olen perillä Atlantassa puoliltaöin ja kotona Iiron luona joskus puoli kahdelta aamuyöstä. Että sellainen juhannusaatto meillä. Tsekatessa sisään en pystynyt valitsemaan istumapaikkaa, joten epäilen vahvasti, että kone on ylibuukattu, ja tällä kertaa minä olen se, joka toivoo, että joku muu myöhästyy koneesta.

Takaraivossa on vahvana ajatus, että tämä ei jää tähän. EU:n lentomatkustajien oikeuksien mukaan olen oikeutettu korvauksiin, ja niitä korvauksiahan minä vingun vaikka viimeiseen asti… sitten joskus heinäkuussa lomalta palattuani, sillä tulevat viikot ovat täynnä rakkaita ihmisiä sekä Atlantassa että myöhemmin Suomessa.

Oikein hyvää juhannusta ja leppoisaa kesää kaikille lukijoille! Blogi elänee seuraavan kuukauden hiljaiseloa.

PS. Normaalisti olisin ehkä suostunut lähtemään aamulennolla ja luottanut työpaikalla hyvään karmaan, pomojen suopeuteen ja ”parempi pyytää anteeksi jälkeenpäin kuin pyytää lupaa”-logiikkaan, mutta nyt en kehdannut, koska olin viime viikolla vahingossa laittomasti lakossa. En aio avata tässä, miten on mahdollista mennä vahingossa laittomaan lakkoon, mutta sellainen nyt joka tapauksessa on mahdollista, ainakin minulle, ja luulen että käytin siihen kaiken tässä kuussa keräämäni hyvän karman.

29.3.2013

Pääsiäisenviettoon mars!

Ostin uuden kännykän, jossa on tehoa, muistia ja kameran tarkkuutta tsiljoonasti enemmän kuin vanhassa kapulassani. Luonnollisesti haksahdin heti lataamaan sen kymmenen sortin sovellusta, mukaanlukien Instragrammin…

Kiitos uuden työnantajani anteliaan pääsiäisloman – kolme arkivapaata! – istun taas aamiaisella Amsterdamin lentokentällä. Mielessä kävi vierailu Suomessa, mutta lopulta Georgia veti pitemmän korren.

Kun saavun takaisin ensi keskiviikkona, minua odottaa Luxemburgissa oma asunto. Ei enää sekalaisissa nurkissa punkkaamista, hip hip hurraa! Asunto on kalustamaton, joten keskiviikko-iltapäiväksi olen sopinut työkaverin kanssa reissun Ikeaan patjaa ostamaan…

…mutta siitä sitten lisää palattuani. Hyvää pääsiäistä kaikille!

17.3.2013

Perillä täällä jossain

Terveiset Luxemburgista. Täällä sataa.

Kerrankin sain pakattua tavarat jo pari tuntia ennen lähtöä, joten eilen otimme Iiron kanssa altaalla aurinkoa melkein-helteessä. Siitä kone suhahti Detroitiin, jossa maa oli hankien peittämää ja lähes autiota lentokenttää ajoi edestakas terminaalin katonrajassa kulkeva pikaratikka. Kuten Atlantassa, lentokentällä kaikki kyltit olivat kaksikielisiä, mutta toisena kielenä oli espanjan sijaan japani.

Tällainen juna. En kehdannut käyttää 300 metrin matkalla.

Atlantasta Detroitiin iltalennolle oli luvattu snack, ja koska työpaikka oli kustantanut lennot busineksessa, odotin isoa sämpylää ja jätin huoletta illallisen väliin. Sain banaanin, sipsipussin ja suklaapatukan. Detroitissa loungessa oli niinkin upeat ruokatarjoilut kuin oliiveja, kultakalacrackereita, porkkanatikkuja ja valkosuklaakuorrutettuja popkorneja, joten yhdentoista maissa mannertenväliselle yölennolle astellessani vatsa jo kurni siihen malliin, että ajattelin rupeavani kiukuttelemaan, jos koneesta ei saisi ruokaa.

Ei tarvinnut kiukutella. Tervetuliaisshampanjan jälkeen käteen lyötiin illan menu: alkukeitto ja salaatti, grillattuja jättikatkarapuja alkupalaksi, neljä eri pääruokavaihtoehtoa, joista valitsin sisäfileen risotolla, ja kolme eri jälkkärivaihtoehtoa, joista minuun upposi juustot ja mansikat. Pellavapöytä- ja lautasliinat, posliiniastiat, metalliset aterimet ja lasiset lasit. Lisäksi vessoja, joihin ei tarvinnut jonottaa, jatkuvasti kabiinia kiertävät stuertit, niin paljon ylälokerotilaa, ettei tarvitse tunkea, ja penkki, josta sai sängyn, jossa tuhisin katkeamatta monta tuntia. Juuri näin näitä muuten kamalia länteen päin suuntautuvia yönylilentoja eli redeye-legejä pitäisi lentää, ajattelin, mutta taidan silti jatkossa itse maksamillani lennoilla palata karjaluokkaan kertisastioiden ja kapeiden penkkien maailmaan.

Tulipahan koettua

Eurooppa. Passintarkastaja ei varsinaisesti hymyile mutta on silti ystävällinen. Amsterdamista Luxemburgiin lentävän pienkoneen ulkopuolella nuori pariskunta pyytää terminaalibussin kuljettajaa nappaamaan heistä kuvan lentokoneen kanssa. Kuulutuksia ensin jollain käsittämättömällä kurkunpäämongerruksella, siis hollanniksi, ja sitten vasta englanniksi. Luxemburgiin laskeuduttaessa peltoja, peltoja, söpöjä omakotitaloja, kartano ja lisää peltoja. Taksikuski viilettää läpi kivitalojen reunustamien kujien, ja nyt olen täällä, keskustassa Airbnb:n kautta löytyneessä kimppakämpässä, josta olen vuokrannut toisen makuuhuoneen pääsiäiseen saakka.

Huone ja tavarat, eli kaksi matkalaukkua…

…niin tosiaan, kaksi matkalaukkua. Lähtiessä niitä oli vielä kolme. Matkan varrelle jäi se, johon ilmeisesti onnistuin pakkaamaan meikkini. Jos olisin miettinyt vähän pidempään, olisin voinut ehkä harrastaa riskien hajauttamista sijoittamalla kaikkiin laukkuihin oleellisia asioita – ja nyt voin vain kiittää onneani siitä, että matkan varrelle ei jäänyt se laukku, johon olin tunkenut kaikki sukat ja alushousut.