Meillä on käynyt täällä Coloradossa sen verran vieraita talven aikana, että ihmetyttää, miten kaikki oikein jaksavat reissata tänne saakka. Olenko onnistunut kehumaan Coloradon talven maasta taivaisiin? Toivottavasti eivät ole pettyneet, kun ihan joka päivä ei ole paistanut aurinko kirkkaalta taivaalta – vaikka melkein joka päivä onkin paistanut.
Viimeisimmät vieraamme, kaksi suomalaista kaveria, saapuivat reilu viikko sitten torstaina. Perjantai oli upean aurinkoinen, melkein (mutta ei ihan) vuoden ensimmäinen hellepäivä, ja uima-altaalla oli aurinkotuolit varattu viimeistä tuolia myöten. Siinä porealtaassa istuskellessamme hioimme viikonlopun suunnitelmia ja totesimme, että seuraavana päivänä matkan varrelle osuisi talvifestarit, joita ei oikein voinut jättää väliin.
Niinpä lauantaina ajelimme puolen tunnin matkan kanjonia ylös vuorten keskellä noin 2,5 kilometrin korkeudella sijaitsevaan (varsin osuvasti nimettyyn) Nederlandin kaupunkiin. Tien vierustat oli parkkeerattu täyteen jo hyvän matkaa kaupungin ulkopuolella, mutta kuin ihmeen kautta saimme auton parkkiin jonkun autokorjaamon pihaan ja lähdimme tallustamaan kohti niityllä näkyvää ihmispaljoutta.
Meitä vastaan tiellä tuli kalpea seurue, joka kantoi mukanaan metallista hauta-arkkua.
Saavutimme ihmispaljouden ja kurkimme kansan olkien ylitse, ja näimme juuri kirjavan seurueen juoksevan ympäri temppurataa kantaen miestä hauta-arkussa.
Tiesimme kyllä, minkä keskelle olimme tulleet, mutta festareita oli silti vähän vaikea uskoa todeksi. Tarina kun alkaa siitä, että eräs vanha norjalainen, Bredo Morstøl nimeltään, kuoli Norjassa sydänvikaan. Hänen lapsenlapsena Trygve Bauge ei halunnut luovuttaa isoisäänsä Valhallaan vaan kuskasi hänet Kaliforniaan, jossa ruumis jäädytettiin paikallisessa kryoniikkalabrassa.
Tieto syväjäädytetystä isoisästä vuoti julkisuuteen ja nosti melkoisen mellakan. Toisaalta kaupunginhallitus laati pikapikaa säädöksen, ettei ruumiita saa säilyttää Nederlandissa yksityisillä tonteilla, toisaalta Aud nosti lehdissä huolen pappa Brauden ruumiin mahdollisesta sulamisesta, ellei jotain tehtäisi. Niinpä paikallinen radioasema yhdessä Tuff Shed -vajayrityksen kanssa rakensivat ladon, jossa ruumis pysyisi jäässä, ja Trygve norjasta käsin palkkasi apuvoimia tuomaan latoon kuivajäätä tasaisin väliajoin. Amerikkalaisessa lainsäädännössä tunnetaan termi grandfathering, joka tarkoittaa, että laki ei voi kieltää jo olemassaolevia tapahtumia. Niinpä pappa Bredon ruumis ”isoisäistettiin” ja se sai jäädä latoon Nederlandin lainsäädännöstä huolimatta.
Seitsemän vuotta myöhemmin, vuonna 2002, kaupunki oli päässyt yli shokista ja joku keksi tilanteen humoristisen puolen. Perustettiin festarit Nederlandin tunnetuimman asukkaan kunniaksi. Frozen Dead Guy Days oli syntynyt.
Päällisin puolin nämä festarit olivat kuin mitkä tahansa muut festarit: kolme kaljatelttaa, joissa soitti bändi, ja paljon hyväntuulisia ihmisiä. Normaalimmilla festareilla vaan harvemmin on jäätyneen lohen heittokilpailua taikka slushienjuontikisaa teemalla Freeze Your Brain. Harkitsin hetken, että olisin ottanut mukaan pakastimesta Thanksgivingistä ylijääneen kalkkunan, jotta olisin voinut osallistua sillä keilailukisaan (frozen turkey bowling). Ohjelman teemana taisi olla ”mitä vaan kuollutta tai jäätynyttä, mieluummin molempia”.
Kaljateltoissa myytiin poletteja ($5/kpl), joita vastaan sai lunastaa kaljatuoppeja jokaisen panimon omalta porukalta. Paikalle oli kutsuttu paikallisia pienpanimoita, joista suurinta osaa en edes tunnistanut, vaikka olenkin kohtalaisen hyvin perillä Coloradon pienpanimoskenestä. Kun broomfieldiläisen Big Choise Brewingin mies kaatoi tuoppiini Red IPAa, hän samalla kehaisi ruokapuolen tarjontaa. The chocolate dipped bacon pieces are delicious!
Nederlandissa coloradolaiset jäivät bilettämään ja valmistautumaan frozen T-shirt-kilpailuun.
Frozen Dead Guy Days aina maaliskuun alussa. Festareille Nederlandiin pääsee Boulderista bussikuljetuksella. Denveristä ajomatkaa kertyy noin tunti.