Jos pitäisi valita yksi luxemburgilainen tapahtuma, jota suosittelisin kaikille, niin se olisi ylihuomenna alkava Schueberfouer.
Vuosi sitten tähän aikaan kaupungissa pidempään asuneet kaverit hihkuivat jo innosta. Mikäköhän laite tulisi takaisin tänä vuonna, mitä uskaltaisi kokeilla. Kuinka monta gromperekichelcheriä eli perunalättyä sitä söisi, omenahillolla vai ilman, ja pitäisikö käydä lounastauolla syömässä flammeküechenia eli hapankerma”pizzaa”. Suklaamansikoita ja crémant-kuohuviiniteltta, bratwurst-hodareita patonkikuoressa ja Bofferdingin kaljateltta, ja ne kaikki kojut, joissa yritettäisiin tarkkuusammuntaa, ongintaa ja ties mitä ja voitettaisiin jotain höhlää.
En nähnyt koskaan muulloin niin paljon ihmisiä Luxemburgissa kuin mitä Schueberfouerin aikaan. Markkinat, tivoli tai miksi sitä nyt kutsuisikaan, fouer, kerää vuosittain 2 miljoonaa kävijää, mikä on noin kuusinkertaisesti maan asukasluvun verran, joten selvää on, että moni lähtee reissuun kauempaakin. Vajaan kolmen viikon ajaksi kaupungin laitamille pystytetään väliaikaisia liityntäparkkeja ja bussit, jotka kulkevat liityntäparkkien ja tapahtumapaikan, Glaciksen aukion välillä, ovat ilmaisia. Tämä tarkoitti, että usein en mahtunut töistä kotiin tullessa bussiin, koska työmatkani kulki Glaciksen ohitse, mutta onneksi pyörällä pääsee.
Töistä lounastauolla Schueberfouerissa syömässä
Luxemburgissa Schueberfoueria mainostettiin jopa maailman vanhimmiksi markkinoiksi. Näissä superlatiivipohjaisissa mainoslauseissa on yleensä ilmaa, sillä esimerkiksi Bremenin markkinat ovat vanhemmat, mutta on Schueberfoueriakin pyöritetty jo vuodesta 1340. Tivolimeininki on uudempaa perua 1700-luvulta, ja maailmanpyörää ja vuoristorataa on roudattu paikalle noin vuosisadan verran. Kun lähdin Luxemburgista viime perjantaina, Schueberfouerin pystytys oli jo aloitettu. Tässä vähän videota elokuun alkupuolelta kokoamisurakasta:
Schueberfouer pyörii 10.9. asti ja on avoinna joka päivä klo 12-01, viikonloppuisin kahteen. Suosittelen lämpimästi kaikille, jotka ovat missään Luxemburgin lähimaillakaan seuraavan kolmen viikon aikana.
Siinä se oli. Kolmen viikon tivoliaika täällä päättyi eilen. Aika, jolloin maahan virtaa päivittäin kymmeniä tuhansia turisteja ihastelemaan maailman vanhinta ja ehkäpä myös parasta tivolia. (Vai tiedättekö mielestänne parempia? Vinkkejä otetaan vastaan kommenttiboksiin.) Kolmessa viikossa ehdin minäkin oppia Schueberfouerin kirjoitusasun – ja käydä paikalla yhteensä viisi kertaa nauttimassa menosta ja meiningistä.
Vietin tivolissa kaksi lounastaukoa, jona aikana ahdoin mahani täyteen gromperekichelchereitä (joiden nimeä en koskaan oppinut lausumaan, olkoon ne siis gromperekökkeleitä), nautin bretagnelaisessa ravintolassa ostereita ja crepejä ja kävin maailmanpyörässä vilkaisemassa, miltä Luxemburg näyttää lintuperspektiivistä: metsäiseltä. Kolmena iltana taas pyörin mukana humussa, joka muistutti jotain paljon isompaa ja ilakoivampaa kaupunkia lauantai-iltana, paitsi että illat olivat sunnuntai, tiistai ja keskiviikko, ja kyseessä oli kuitenkin yleensä saksalaisen jäykkä Luxemburg. Yksi vuoristorata tuli testattua, mutta Helsingin Linnanmäellä 90-luvulla ollut Breakdance jäi nostalgisoimatta.
Eilen päätösjuhlassa mukana olivat Elina ja Hanna
Yksi tivolin neljästä vuoristoradasta
Gromperekökkeleiden lisäksi Schueberfouerin erikoisuutena ovat suklaakuorutetut mansikat ja kiwit. Ja nämä eivät ole mitään kovia syysmansikoita vaan ihanan pehmeitä ja makeita. Ihmettelimme kaikki, mistä valmistajat ovat onnistuneet saamaan näin makeita mansikoita tähän vuodenaikaan – tai vaihtoehtoisesti mitä taikoja mansikoille on tehty.
Kävin kokeilemassa onneani ampumaradalla peräti kahdesti. Ensimmäisellä kerralla ensimmäiset kaksi kutia meni ampumatarkkuuden hakemiseen ja ”mites tätä asetta nyt käsiteltiinkään”-ihmettelyyn, ja kudit osuivat pari millin päähän maalistaan, tuloksena harmillinen 3/5. Toisella kerralla sitten sain aseeksi yksilön, jonka liipaisin oli melkein jumissa, ja taas sama 3/5. En ollut varma, mitä viidellä osumalla olisi voinut voittaa, sillä kukaan tiskin takana ei puhunut englantia.
Kun hehkutin Schueberfoueria etukäteen, eräs tänä vuonna kaupunkiin muuttanut kaverini ihmetteli, miksi hehkutan tivolia. Eihän niissä ole mitään ihmeellistä, niitä on Suomessakin! Oma hehkutukseni johtui puhtaasti siitä, että en ole koskaan aiemmin käynyt kiertävässä tivolissa, ja parkkipaikan muuntumisessa huvipuistoksi on jotain maagisen tuntuista – ja onnekseni ensimmäiseksi tivolikokemuksekseni osui tämä. Schueberfouerin saavuttua kaupunkiin kaverikin pyörsi sanansa ja liittyi meidän lapsellisen innostuksen valtaamien suureen joukkoon.
Totta kai tivolissa myytiin myös ilmapalloja
Schueberfouer oli eilen viimeistä päivää auki, ja päätöksen kruunasi ilotulitusnäytös. Ensi vuonna spektaakkeli on tiedossa 22.8.-10.9.2014. Kannattaa laittaa kalenteriin jo nyt ja ruveta suunnittelemaan loppukesän visiittiä Luxemburgiin. Moni oli tainnut viime vuonna näin tehdä, sillä normaalien saksalaisten ja ranskalaisten turistien lisäksi Luxemburg oli yhtäkkiä täynnä myös brittituristeja, siis niitä kännisiä porukoita, jotka tuskin tietävät missä ovat ja viinalta haisevina kyselevät kaikilta vastaantulijoilta, missä on the fun fair. Niitä ei kuitenkaan ollut häiriöksi asti, eli kannattaa tulla vaikkei kyseisentyylisistä porukoista perustaisikaan.
Aamiaiseksi Ikean näkkäriä, vuohenjuustoa ja brietä
Heräsin eilen vasta puoli yhdeksältä pyörittyäni kellonsoiton tahtiin puoli tuntia ja nähden unta Grand Canyoniin eksymisestä. Minulla itään päin suuntautuvassa jetlagissa ensimmäisenä yönä nukun yleensä 12 tuntia, ja parina seuraavana on hyvä, jos saan unta 6 tuntia, yleensä en. Normaalisti herään seitsemältä päästäkseni töihin puoli yhdeksäksi, mutta nyt, kun ihmiset ovat vielä lomilla, tiesin, ettei herääminen ole tunnin päälle ja mieluusti nukuin vähän pidempään.
Kaupunkibussien 1-25 lisäksi kaupungin läpi kulkee kolminumeroisia busseja niin muihin Luxemburgin kaupunkeihin kuin rajojen ylitse naapurimaihinkin
Työmatkani on kolme kilometria, ja aamuisin valitsen säiden ja päällä olevien vaatteiden mukaan kulkuvälineeksi joko bussin, joita kulkee alle viiden minuutin välein, tai kaupunkipyörän, jonka saa 15 euron vuosimaksulla lainattua telineestä ja palautettua mihin tahansa toiseen telineeseen. Hyvällä säällä tykkään pyöräillä, varsinkin kahdeksan ja yhdeksän välillä, jolloin bussit ovat täynnä, mutta eilen laiskotti, joten kun kello oli jo yli yhdeksän, menin bussilla ja keskityin matkalla kirjaan.
Töissä kuuntelen netin kautta suomalaisia radioitaTyöhuoneen ikkunasta näkyy Luxemburgin keskustaan
Suomessa löytyi yleensä joku pankki tai posti, joka oli iltaisinkin auki, mutta täällä menevät vaatekaupatkin kiinni lähtökohtaisesti silloin, kun olisin valmis lähtemään töistä. Tästä johtuen asioita hoitamassa ja vaikka uusia sukkia shoppailemassa käydään lounastauolla.
Tällä kertaa ne asiat veivät Postiin. Siinä menevät pari Postcrossing-korttia. Tietämättömille, että kyseessä on harrastus, jossa lähetetään postikortti maailmalta saatuun osoitteeseen, ja kun kortin vastaanottaja on vahvistanut kortin tulleen perille, saat vuorostasi jostain muualta päin maailmaa oman kortin.
Postista suuntasin suoraan suomalaisen kolleegan kanssa lounaalle, tällä kertaa toimistorakennusten ulkopuolelle.
Lounaspaikkaan oli lyhyt kävelymatka – ei mitenkään poikkeuksellista Luxemburgissa – ja siellähän se edessä jo siintikinSchueberfouerin portit Glaciksella
Schueberfouer on yksi Euroopan vanhimmista markkinoista ja taatusti Luxemburgin suurin tivoli. Sen perusti alunperin vuonna 1340 Juhana I ”Sokea”, joka myös Juhana Luxemburgilaisena tunnetaan, jolloin markkinoilla myytiin lähinnä ruokaa ja karjaa. Erilaiset pelit ja huvitukset tulivat mukaan kuvioihin 1700-luvulla, ja 1900-luvulla paikalle on saatu myös useampi vuoristorata ja kieputuslaite sekä maailmanpyörä. Ruokaa sieltä saa edelleen, ja aurinkoisena päivänä reilun 20 asteen säässä terassit olivat melkein täynnä.
Lounastauolla ei ehtinyt, mutta ensi viikolla käyn ehdottomasti joku ilta katsomassa, miltä Luxemburg näyttää lintuperspektiivistäMyynnissä sen seitsemän sortin piparia, monella eri kielelläVedä narusta ja voita isompien pehmolelujen taakse piilotettu rääpäle!Ammu kani ja voita järkyttävää krääsääTämän näköisiäkin laitteita oli Linnanmäellä, mutta en muista kertaakaan tunkeneeni niihin kolikoitaMyös metrilakua oli tarjolla, muttei näyttäneet yhtä hyvältä kuin SuomessaEikä sitä ruokaakaan olla yli 600 vuodessa unohdettu
Schueberfouerista pari tuttua oli etukäteen kehunut minulle paikallisia erikoisuuksia, gromperekichelchereitä. Kyseessä ovat perunapannukakut, jotka syödään joko ylimääräisen suolakerroksen tai omenahillon kanssa. Testasimme niitä lounaaksi, ja minulle maistui kumpikin maustamistyyli.
3,80 eurolla oli tarjolla kolme pannaria
Olemattomista ravintoarvoista huolimatta pannareista tuli ihmeen täyteenLaitteita oli tarjolla niin pikkulapsille……kuin vähän vanhemmillekin
Kiinnostuneille tiedoksi, että Schueberfouer jatkuu vielä keskiviikkoon 11.9. asti, ja sitä tullaan yleisesti katsomaan naapurivaltioista asti. Kävijöitä on päivittäin yli satatuhatta.
Päättelimme tämän olevan paikallinen naurutalo, mutta varmoja emme olleetJa lopuksi jätskit jälkkäriksi ennen töihinpaluuta!
Iltapäivällä lähdin töistä vähän kuuden jälkeen suoraan keskustassa sijaitsevaan kahvilaan, jossa expat-porukka oli pitämässä bookswap-iltaa. Lähden normaalistikin noihin aikoihin, sillä meillä työpäivän pituus on 8 tuntia, jonka päälle tulee tunnin lounastauko.
Töistä pois taas bussin kyydissäLuxemburgin keskustassa on kävelykatujen verkosto
Paikalla bookswapissa oli reilu 10 ihmistä, jotka kaikki yhtä lukuunottamatta olivat naisia.
Vein paikalle yhden englanninkielisen pokkarin ja sain tilalle ranskan alkeisopiskelijoille tarkoitetun miniromaanin, Jane Austinin Järki ja tunteet -klassikon sekä kaksi töihin liittyvää IT-kirjaa, joiden näkemisestä vaihtokasassa olin hyvin yllättynyt.
Voin suositella keskustassa sijaitsevaa Konrad-kahvilaa. Kyseinen paikka on yksi kaupungin suosituimmista kahviloista, joten olen pariinkin otteeseen joutunut kääntymään sunnuntaipäivänä ovelta, kun sinne ei ole mahtunut sisään. Nyt meille oli varattu pöytä.
Viihdyimme kaverin kanssa bookswapissa reilun tunnin, kunnes nälkä alkoi kurnia vatsassa ja totesimme, että paras mennä muualle vaihtamaan kuulumisia. Kaveri tiesi Pääpostin vieressä olevasta hyvästä mutta erikoiessta burgerpaikasta, johon suuntasimme.
Brochettes & Cie -ravintolan burgereissa sämpylä oli korvattu… milläs muulla kuin perunalätyllä. Hyvää oli!
Kun suuntasin yhdeksän maissa kotiin, ilta oli jo hämärtynyt. Koska asun käytännössä keskustassa, minulla on kaupungilta kotiin lyhyt kävelymatka, joka yleensä kulkee Adolphe-sillan yli.
Silta, jonka alitse kulkee Petrusse-joen lisäksi puistoinen laakso, jossa on hyvä lenkkeilläTuomiokirkon edessä kajastaa kultainen nainen, Gëlle Fra, ensimmäisen maailmansodan kaatuneiden ja veteraanien muistomerkki
