Oli täyttä sattumaa, että osuimme Iiron kanssa Pariisiin juuri nyt. Meidän oli tarkoitus keskittyä juhlistamaan synttäreitäni, ehkä käydä katsomassa joku nähtävyys, syödä hyvin ja nauttia hyvästä hotellista. Sitten keskiviikkona kuulimme shokkiuutiset Pariisista, ja sen jälkeen on tuntunut, ettei paljon muita puheenaiheita täällä päin ole.
Perjantaina aamujunassa matkalla Brysseliin juttelimme parin ranskalaisen työkaverin kanssa siitä, kuinka todennäköisesti poliisi saisi pahantekijät kiinni. Omasta mielestäni huoltoasemavihje vaikutti aika heppoiselta, mutta työkaverit nyökyttelivät, että varmasti tekijät saadaan kiinni, selittivät minulle eri poliisien toimintajoukoista (Raid tarkoittaa hyönteismyrkyn lisäksi Ranskan peruspoliisin SWAT-ryhmää) ja ryhtyivät sen jälkeen muistelemaan vuoden 1995 Pariisin metropommi-iskuja. Kumpikin heistä epäili, että seuraavaksi ne iskevät metroon.
”Lepää rauhassa, Charlie”, on joku kirjoittanut. ”Ei edes ole kuollut!” on seuraava jatkanut perään.
Päivän aikana saimme tietää panttivankitilanteista, ja iltapäiväjunassa Brysselistä Pariisiin päädyin juttelemaan uusseelantilaisen vierustoverini kanssa, joka avasi keskustelun tokaisemalla: There’s another hostage situation! Meitä kumpaakin kiinnosti tietää itse faktojen lisäksi vaikuttaisiko tämä Pariisin julkiseen liikenteeseen (totta kai vaikuttaisi) ja miten, mutta Pariisin liikennelaitoksen nettisivuilla ei ollut muuta kuin poliisin etsintäkuulutus, eikä edes sosiaaliseen mediaan oltu jaksettu päivittää mitään aiheesta.
Lopulta minulla kävi hyvä tuuri, ja juna-asemalta hotellille metro kulki ongelmitta. Sen sijaan kaverini Sassa, jota olimme näkemässä illalla, ei ollut yhtä onnekas: hänen käyttämällään metroasemalla kaikkien laukut tarkistettiin, ja pari suurta metrolinjaa, joista toista hän oli aikonut käyttää, oli tyhjennetty. Pari tuntia myöhemmin istuessamme suositussa ravintolassa (Boursen metroaseman läheinen Bissac, suosittelen lämpimästi, kohtuuhintaista gourmet-ruokaa!), jossa olimme perjantaina parhaaseen illallisaikaan ainoat asiakkaat, Sassa kertoi, kuinka pariisilaisia pelottaa. Ihmiset eivät lähde ulos niin kuin normaalisti siksi, että iskut järkyttävät heitä, mutta myös siksi, ettei kukaan tiedä, missä seuraavaksi tapahtuu ja mitä. ”Kahta suurta metrolinjaa ei tyhjennetä keskellä pahinta ruuhka-aikaa ilman hyvää syytä”, Sassa totesi ja tilasi illan päätteeksi taksin.
Lauantaina pohdimme hetken, lähteäkö katsomaan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Katakombeja, mutta aika nopeasti totesimme, että juuri nyt kaupungissa oli muutakin katsottavaa, ja ajoimme metrolla Saint-Ambroisen kortteliin 11. arrondissementtiin, jossa Charlie Hebdon toimitus sijaitsee. Vähän aikaa alueella palloiltuamme osuimme keskelle kukkamerta ja tunnelmaa, joka veti hiljaiseksi.
Poliisiauto, joka on parkkeerattu toimituksen ulkopuolelle. Alue oli aidattu, ja taustalla näkyy ihmisjoukko ”päämuistopaikan” kohdalla.
Kiertäessämme sulkualueen ympäri näimme useamman TV-kamera-auton.
Oikea kadunpätkä löytyi helposti ihmismassaa seuraamalla.
Katuja turvasivat kiväärein asestautuneet poliisit
Paikalla näyttävimmät uutispisteet oli kyhännyt Eurovision, jolla oli paikalla kaksi kameraa teipein rajatussa kadunkulmassa, ja CNN, jolla oli kokonainen katos täynnä tekniikkaa. Suora lähetys oli käynnissä juuri, kun me saavuimme paikalle, ja jäimme seuraamaan sitä hetkeksi. Aina siitä saakka, kun kävimme Atlantassa CNN:n päämajassa, amerikkalaistyylinen uutistentuotto masiivisuudessaan on kiinnostanut minua, ja pääsin taaskin yllättymään, kuinka suurella kalustolla CNN oli paikalla. Suoraan Washingtonista oli lennätetty kameran, uutisreportterin ja kameramiehen lisäksi ohjaaja, useampi teknikko, studiolamput ja teleprompteri, eikä uutisreportteri ollut kuka vaan jannu vaan pitkäaikainen uutisankkuri ja oman talkshownsa stara Jake Tapper, joka oli 90-luvulla kunnostautunut myös poliittisten sarjakuvien piirtäjänä.
Tältä näyttää, kun CNN pörhältää paikalle kuvaamaan.
…ja kun kerran tilaisuus tarjoutui kuin tarjottimella, totta kai tungimme mukaan lähetykseen. Jos joku tietää, miten CNN:n vanhoja lähetyksiä pääsee katsomaan netistä, niin oikea hetki on 10. tammikuuta 10:36 AM ET!
Jake Tapperin oikealla puolella Iiro vakavana
Paikalla oli käynyt viestejä jättämässä paljon ulkomaalaisiakin.
8-vuotias Joseph oli jättänyt oman viestinsä
Toimituksen luona käynti oli koskettava kokemus, oikeastaan paljon koskettavampi kuin olimme etukäteen kuvitelleet. Kukaan ei itkenyt, mutta paikalla vallitsi vakava hiljaisuus. Mekin päädyimme puhumaan toisillemme korkeintaan kuiskaten, ja kävelimme hiljaisuudessa poispäin useamman korttelin ennen kuin saimme sanaa suustamme.
Illalla synttäri-illallisellani olimme taas ainoat asiakkaat. Sternen tarjoilija kantoi pöytään ravintolan vakioäyriäislautasen – ostereita, rantakotiloita, simpukoita, pieniä ja isoja rapuja sekä yksi taskurapu – ja summasi tilanteen: C’est une catastrophe! Kolme suurta seuruetta olivat ilmoittamatta jättäneet illallisen väliin, ja sama juttu oli toistunut eilenkin. Koska asiakkaita ei ollut, tarjoilija ja kokki olivat kutsuneet pari kaveriaan kylään, ja meille tarjoilu sujui siinä ohessa. Ruoan loppupuolella kokki tuli yhteisöllisyyden nimissä kaatamaan meille seurueen pullosta eau de vie -hedelmäviinaa ja mutisemaan jotain pelokkaista pariisilaisista.
Seuraavan päivän vietimme hotellilla katsellen ensin ranskalaista uutislähetystä, sen jälkeen CNN:ää. Tarpeeksi menoa ihmeteltyämme totesimme, että pakko kai se on lähteä tuonne itsekin katsomaan menoa. Metrolinjastosta oli ilmoitettu useita asemia suljetuksi, mutta RER-lähijunat netin mukaan kulkivat, joten suuntasimme asemalle suuntana Nationin pysäkki. Asemalla sitten ilmoitettiin, että Nation on suljettu, joten päädyimme kävelemään Gare de Lyonilta – ja mitä lähemmäksi pääsimme itse tapahtumapaikkoja, sitä paremmin ymmärsimme, miksi asemat oli suljettu. Onneksi Pariisin poliisilla on kokemusta mielenosoitusten hallitsemisesta.
Tässä kohtaa kaduilla oli vielä aika vähän ihmisiä.
Mitä lähemmäs saavuimme Place de la Nationia, sitä täydemmiksi kadut kävivät, kunnes aivan aukion suulla jouduimme todelliseen ryysikseen.
Vapaasti käännettynä miehen kyltissä lukee ”Voisitteko vihdoin viimein oppia pitämään toisistanne?”, ja naisen kyltissä on listattu Charlie Hebdon jäljelle jäänyttä toimitusta ja todettu ”Me olemme selviytyjiä”. Mutta mitäköhän pitäisi ajatella kahden vasemmalla kuvassa olevan vanhan herran kyltistä: ”Je Suis Un Con!” eli ’Minä olen mulkku!’
JCDecaux oli vetänyt mainoksensa pois kaduilta ja korvannut ne solidaarisuuden sanomalla.
Mikähän siinä muuten on, että kun jotkut hullut murhaavat ihmisiä islamin nimissä, heitä kutsutaan ”muslimeiksi”, mutta kun joku hullu murhaa lähes 100 nuorisoleiriläistä tavallisten norjalaisten nimissä, kaikki kyllä tajuavat, ettei hän edusta tavallista norjalaista pätkän vertaa vaan on yksinkertaisesti hullu. Sen sijaan näiden terrori-iskujen ja tavallisten muslimien välinen yhteys tai sen puute ei ole ollut selvä kaikille, vaan Ranskassakin on vandalisoitu ja poltettu parin päivän aikana useita moskeijoita. Ehkä tämän takia Ranskan muslimit kokivat tarpeelliseksi lähteä kaduille erityisen sankoin joukoin mm. näillä iskulauseilla varustettuna:
Pas en mon nom – Ei minun nimissäni.
”Minä olen muslimi enkä tunne vihaa.”
Paikan päällä näkyi monenmoista performanssia ja välillä aplodit raikuivat osanottajajoukossa. Sieltä vaikuttavimmasta päästä oli suurikokoinen Marianne, Ranskan kansallissymboli, joka hakkasi välillä mustia variksia miekalla.
Marianne taistelee ja kansa hurraa.
Tänään aamujunassa matkalla Luxemburgiin nappasin luettavaksi Líberation-uutislehden. Kaikki ranskalaiset lehdenkannet näyttivät tismalleen samalta, joten valintani perustui siihen, että käsittääkseni Charlie Hebdon toimitus tekee tällä hetkellä väliaikaisesti töitä Líberationin tiloissa – siispä lehdellä saattaisi olla jotain sisäpiirin infoa aiheesta! Lehdessä olikin eloonjääneiden haastattelu, jossa he yllättäen suhtautuivat kriittisesti, jopa nihkeästi sunnuntain marssiin. Yksi valitti siitä, että poliitikot olivat tehneet Charlie Hebdosta jonkinlaisen symbolinsa – siis ne samat poliitikot, joita lehti vastusti ja pilkkasi. Erityisesti Turkin pääministerin ja Venäjän ulkoministerin läsnäoloa marssilla kritisoitiin. Yksi totesi, että on kyllä kiitollinen kaikille yksityishenkilöille, jotka osallistuivat marssille, mutta Ça ne va pas changer le pays, ei tämä maata muuta, ja marssin synnyttämät tunteet unohtuisivat kahdessa viikossa. Et je suis optimiste.
Mielenosoituksessa liehui monen eri maan ja paikan liput.
Töissä yksi työkaveri kertoi, että oli suuresti yllättynyt, että hänen maanmiehensä olivat kyenneet moiseen: Ranskan suurin mielenilmaus sitten toisen maailmansodan, yli 4 miljoonaa osallistujaa ympäri maata! Jopa mielenosoitusten luvatussa maassa tämä oli suuri saavutus ja kertoi siitä, että Charlie Hebdon tapaus oli osunut ja uponnut ranskalaisten kansallistunteisiin. Americans have power, Germans have economy, the North has a perfect social system… but we, we French have the freedom of speech at least! hän vakuutti ja piti pitkän polveilevan luennon Ranskan ilmaisunvapauden historiasta Voltairea lainaten. Hän ei olisi itse nauranut Charlie Hebdon piirroksille, ei olisi kuulema kovin moni muukaan, mutta tässä ei ollutkaan enää kyse mistään piirroksista vaan ranskalaisten kansalaisoikeuksista. Mutta vaikka eilinen oli kuinka hieno päivä tahansa, niin tuskin tästä mitään hyvä seuraa, totesi työkaverini ja povasi synkkään sävyyn Ranskaan omaa Patriot Actia.
Vaikka viikonloppu kului aika eri merkeissä kuin oli alunperin ajateltu, ja vaikka Ranskan viime päivien tapahtumat ovat olleet kauheita, olen silti tyytyväinen, että pääsin näkemään ne aitiopaikalta. Nämä synttärit muistan lopunikääni.
Vähä samanlaiset tunnelmat oli täällä piirityskahvilan edessä, kukka-ja kuiskausmielessä. Tosin aussit ovat niin tunteellisia, että moni myös itki avoimesti. Kukka oli iha ä-lyttömät määrät. Onneksi ei ollut kunnon terroristi tämä täkäläinen kahju. Muuten olisi saattanut tulla enemmänkin tyhmää politiikkaa.
Tuo Sydneyn meno on mulla muistunut pariin otteeseen mieleen viimeisen viikon aikana, erityisesti #IllRidewithYou. Vähän samaa fiilistä kuin #JeSuisAhmedissa, mutta vielä parempi.
Vaikka Abbotista voi olla montaa mieltä, niin jotain hyvää muuten sekin on viime aikoina päättänyt: http://www.theguardian.com/world/2015/jan/12/tony-abbott-say-hell-now-use-daesh-instead-of-isil-for-death-cult-but-why
Mä ihmettelin, kun työkaverit puhui Daeshista, että mikä ihme… tästä lähtien voisin ruveta käyttää sitä termiä itsekin. :P
Surullisena ja järkyttyneenä olen lukenut näitä uutisia, ja viestitellyt Ranskassa ja Pariisissa asuvien kavereideni kanssa. Ei voi käsittää… Kiitos tästä tekstistä!
AnskuBcn on viimeisimpänä kirjoittanut: Baqueira Beret – viisikymppisiä juhliva hiihtokeskus Espanjassa
Aika vaikeaa kyllä käsittää! Siis kyllähän Ranskassa aina sattuu ja tapahtuu, isoon maahan mahtuu myös hulluja, mutta harvemmin ne hullut ovat näin hyvin koulutettuja toimintaan… :/
Hurjaa, että satuitte juuri sinä viikonloppuna paikan päälle. Kiitos tästä reportaasista. Olin yllättynyt, että mm. JCDecaux oli toiminut noin nopeasti.
Ironista oli mun mielestä nähdä mm. Venäjän ja Turkin päämiehiä siellä marssimassa sananvapauden puolesta.. öö.
Annika on viimeisimpänä kirjoittanut: Mi Argentina querida
Mä olin yllättynyt, että JCDecaux edes veti tuollaisen vedon. Kuitenkin menettävät siinä rahaa, mikä aina nostaa yrityksen kynnystä tehdä mitään yleishyödyllistä. Myös vähän yllättävää oli, että jokaisessa putiikin ovessa, jokaisen ravintolan ilmoitustaululla tuntui olevan tuo JeSuisCharlie-logo.
Ja joo, vähän muakin ihmetytti, ketkä kaikki kokivat asialliseksi marssia sananvapauden puolesta… ja toisaalta miksi ihmeessä amerikkalaiset puuttuivat paikalta täysin?
”Poliitikot olivat tehneet Charlie Hebdosta jonkinlaisen symbolinsa – siis ne samat poliitikot, joita lehti vastusti ja pilkkasi. Erityisesti Turkin pääministerin ja Venäjän ulkoministerin läsnäoloa marssilla kritisoitiin. Yksi totesi, että on kyllä kiitollinen kaikille yksityishenkilöille, jotka osallistuivat marssille, mutta Ça ne va pas changer le pays, ei tämä maata muuta, ja marssin synnyttämät tunteet unohtuisivat kahdessa viikossa. Et je suis optimiste.”
Niinpä… En ymmärrä Suomessakaan näitä jotka vaihtoi Fb:n profiilikuvaa ja joka paikassa toitotti, että nyt on suomalainenkin sanavapaus uhattuna. Myötätunto menehtyneitä kohtaan on eri asia kuin asioiden sekoittaminen ja omanedun tavoittelu etenkin poliitikkojen kohdalla.
Ei tuo uhkaa suomalaista sananvapautta mitenkään, koska suomalainen ja ranskalainen sananvapaus on ihan erilaista. Ihmiset jotka mun feedissä toitotti nyt suvaitsevaisuudesta jne. on niitä pellejä, jotka menee mukaan näihin ”Somali sai kultapaikat sossun piikkiin”-sekoiluihin. Oma lisänsä oli vielä nämä ”Kaikki muslimit on radikaali islamin kannattajia ja jääneet keskiajalle”-tyypit.
Minua järkytti ihmisten kuoleman lisäksi kaksi asiaa.
a) Median tapa puhua murhaajista: ”ammattitaitoisina ja koulutettuina”. Turha lisätä mitään tuollaisia adjektiiveja hulluihin. Ihmisten tappaminen ei vaadi erityisen suurta älykkyyttä.
b) Ajatus siitä, mitä nyt tapahtuu. Perusturvallisessa pääkaupungissa ajaudutaan tilanteeseen, että nyt on kaduilla tuhansia sotilaita aseineen ties kuinka kauan. Valtiot lisää tiedustelurahoja ja ihmisten tarkkailua hulluna sen sijaan, että rupeaisivat tekemään hyödyllisiä asioita jo olemassa olevalla datalla. Päinseiniä mennään ja kovaa.
Anna / Tämä matka-blogi on viimeisimpänä kirjoittanut: Yum Yum, Boom Boom – Liian pahaa ollakseen totta
Minä ymmärrän kyllä tuon touhotuksen Suomessa sananvapaudesta. Vaikka suomalainen sananvapaus sisältää mm. jumalanpilkkapykälän – Ranskassahan minkään jumalan pilkkaaminen ei ole laitonta – niin Suomessakin saatetaan päätyä tilanteeseen, jossa jokin asia jätetään julkaisematta, koska pelätään työntekijöiden puolesta. Minusta voi ja pitääkin kritisoida julkaisua, jonka jutut ovat rasistisia tai pilkkaavia, mutta ikinä tästä ei pitäisi joutua maksamaan hengellään – ja mitä enemmän tällaisia iskuja tulee, sitä enemmän toimittajat alkavat miettiä omaa turvallisuuttaan ja päätyvät siksi itsesensuuriin.
Itse myös viittaan noihin hulluihin koulutettuina, koska se on minulle yksi syy, miksi nämä iskut ovat niin järkyttäviä. Siis se, että jossain ihmisiä ihan systemaattisesti koulutetaan tähän, eikä sitä paljon olla pystytty estämään. En tiedä varmuudella, nostiko kouluttautuminen uhrilukuja vai olisiko samalla aseistuksella saanut saman lopputuloksen aikaan ilmankin, mutta olettaisin niin.
B-kohdasta täysin samaa mieltä. On jotenkin ironista, jos ilmaisunvapautta vastaan suunnatun iskun yksi lopputulos on, että ”Isoveli valvoo”-systeemiä vahvistetaan. Siinä tapauksessa terroristit saavuttaisivat ainakin osittaisen voiton.
Olipa sattumaa, että satuit keskelle murhenäytelmän tapahtumapaikkaa!
Kamala juttu, mutta olen itsekin miettinyt miten yksi kansanryhmä leimataan tämän teon perusteella. Meidänkin kylillä asuu täällä Etelä-Ranskassa muslimeja ja joidenkin omistamien kauppojen ikkunoihin on ilmestynyt ”je suis Charlie”. Varmaankin ovat peloissaan, koska joutuvat pelkäämään, kun kaikki eivät osaa ajatella järkevästi, vaan purkavat vihaansa syyttömiin.
Ja tosiaan tuo Patriot act…..saas nähä miten ihmisten vapautta rajoitetaan ja kuka tästä verilöylystä hyötyy rahallisesti….olen hieman skeptinen.
Tiina, Kinttupolulla on viimeisimpänä kirjoittanut: Bloggaaminen kissa sylissä
Kuulin työkaverilta kiinnostavan tiedon siitä, että viikonlopun mielenosoitusten osallistujamäärät ympäri Ranskaa taisivat jossain määrin korreloida sen kanssa, kuinka paljon kaupungissa asuu muslimeita tai maahanmuuttajavähemmistöjä. Tuntuu siltä, että Ranskan muslimeilla on kova tarve osoittaa, ettei heillä ole iskujen kanssa mitään tekemistä, mikä on tavallaan hienoa, tavallaan… niin, miksi normaalisti kellään pitäisi olla tarvetta osoittaa, ettei hyväksy tällaista hulluutta? Eikö asian pitäisi olla itsestäänselvä?
Erittäin mielenkiintoinen kirjoitus. Kiitos vaikka aihe olikin synkkä.
Kiitos kommentistasi! Tämä oli ehdottomasti tärkein asia, mitä halusin viime viikonlopusta kirjoittaa.
Tosi hyvä postaus. Tämä kuvasi tosi hyvin tilannetta Pariisissa. Aika järkyttyneinä kaikki ovat sitä seuraneet. Medialla on tosi iso vaikutus siihen, mitä näitä tapahtumia kuvataan ja millaiseksi syylliset leimataan..
Jenna on viimeisimpänä kirjoittanut: American Village – huvittelukeskus Okinawalla
Toivon hartaasti, että media ympäri maailman osaa jättää syylliset leimaamatta mihinkään kansanryhmään vaan ihan yksin. Ranskalainen ja luxemburgilainen media tuntui lehtiä lukiessa vetävän tässä aika vahvaa linjaa: syyllisistä puhuttiin ensisijaisesti ranskalaisina eikä minään muuna.
Hieno kuvaus vierailustasi Pariisiin! Ja upeita kuvia. Tämä viikko on Ranskassa ollut todella tunteikas ja rankka. Itse oli paiskinut aiheen piirissä niin paljon toimittajantöitä: juttuja, kiertänyt kuvaamassa. Tuntuu, ettei ajatuksissa ole pitkään aikaan aikaan ollut muuta kuin Charlie Hebdo, minkä vuoksi blogiin teki mieli kirjoittaa vähän muutakin välillä. Mutta huomenna sitten menen jonottamaan lehden kioskilta, vaikken sitä koskaan ole lukenut. Tuntuu, että ranskalaista sananvapautta on tuettava.
Héléna @ Chez Héléna on viimeisimpänä kirjoittanut: Koulussa suu täynnä suklaata
Minäkin olen harkinnut tuon lehden ostamista, mutta en ole ihan vielä päättänyt mitä tehdä. En ole myöskään koskaan lukenut sitä, mutta ne piirrokset, mitä olen netissä nähneet, eivät keskimäärin ole vaikuttaneet sellaisilta, että minun tekisi niille nauraa. Olen kyllä sitä mieltä, että Charlie Hebdon pitäisi ilmestyä jatkossakin, mutta toisaalta jos itse en lehden sanomaa kannata, meneekö yli, jos kuitenkin sen ostan?
Todennäköisesti kuitenkin tämä moraalinen dilemma ratkeaa jo sillä, että kun iltapäivällä kävelen lehtikioskin ohitse, lehdet on myyty loppuun.
Kiitos, upea juttu. Jos sä et ole toimittaja tai myy kuviasi medioille niin sun pitäisi! Tuntui melkein lukiessa kuin olisin ollut paikan päällä. Kiitos!
Mä ostan kyllä CH:n jos sen täältä Genevestä löydän. Koska ne tyypit huusivat ”On a tué Charlie Hebdo!” Lehden ostaminen viestittää mielestäni pyssysankaruutta Ranskassa ja muualla ihaileville et homma ei toimi ihan noin. Ampumalla saa uhreistaan päin vastoin kuolemattomia.
Kiitos kivasta kommentista! Kuvien myymisessä vaan on ongelmana, että ne tupataan käsittääkseni sopimaan etukäteen, ja sitten tulee paineita… ;)
Erittäin hyvä pointti lehden ostamisesta. Itseasiassa sen verran hyvä, että saatoit saada minut ylipuhuttua… Jos siis lehtiä uhkaa jäädä Luxemburgissa yli (jos niitä ylipäätään tuodaan tänne myyntiin) niin taidan itsekin ihan tuolla perusteella ostaa yhden.
Kiitos tästä raportaasista ja upesta kuvakollaasista! Tätä on valokuvaus parhammaillaan – historian dokumentointia ja kuvaamista tavalla johon eivät sanat pysty…
Surullinen tapahtumasarja, mutta tuo mielenosoitus ja lehden hurja levikki näyttivät kyllä että yhteisöllisyydessä on tänä päivänä hurjasti voimaa tarpeen tullen.
Photography is Travel on viimeisimpänä kirjoittanut: TRAVEL PHOTOGRAPHY IN FLORIDA AND VISITING KENNEDY SPACE CENTER
Harvoin kyllä osuu näin mullistavien tapahtumien keskelle ihan tuoreeltaan, ja näin jälkeenpäinkin ajateltuna oli ehdottomasti oikea päätös lähteä kameran kanssa katsomaan tätä yhteisöllisyyttä ja joukkovoimaa.
Minäkin yritin ostaa Charlie Hebdon keskiviikkona, mutta ei mitään saumaa. Kaikki lehdet oli loppuunmyyty jo aikaisin aamulla.