Helsinki -tägi | Globe Called Home

4.8.20164.8.2016

Onnistuneen Suomi-loman ainekset

Ulkosuomalaisen Suomi-loma on ilmiö, jonka kunnolla ymmärtää vain toinen ulkosuomalainen. Yleensä ulkomaailman lomakausien sanelema lyhyt viikon tai kahden loma (verrattuna suomalaisiin neljän viikon kesälomiin – huhheijakkaa!), johon on ladattu paljon odotuksia (Suomen kesä! Kai siellä paistaa aina aurinko?) ja jonka aikana pitäisi ehtiä nähdä kaikkia mahdollisia sukulaisia, kavereita ja tuttuja, joita ei taas sitten ehdi näkemään moneen kuukauteen (tai vuoteen). Kuulostaako tutulta?

Me kävimme Iiron kanssa viikon lomalla Suomessa heinäkuun alussa. Koska olin juuri aloittanut uudet työt, koko loman onnistuminen oli epävarmaa, mutta onneksi työnantaja oli suopea ja pääsin minäkin matkaan. Lopulta lomasta tuli yksi parhaiten onnistuneista Suomi-lomista ikinä, kiitos näiden neljän vuoden aikana kantapään kautta opittujen niksien:

1. Älä ahda lomaa liian täyteen. Niitä tulee myöhemminkin.

Suomalaisia matkablogeja aktiivisesti lukevana kärsin varmaan tavallista enemmän inspiraatioähkystä Suomi-loman kanssa, kun tuntuu, että pitäisi päästä yhden viikon aikana sekä purjehtimaan Saaristomerelle, kiertämään vanhaa Raumaa, vaeltamaan Lappiin että pyöräilemään Ahvenanmaalle. Suomi-nostalgia iskee sitä vahvemmin, mitä kauempana asuu: miksi en tajunnut Nuuksion ihanuutta jo Suomessa asuessa?

Piti kuitenkin hyväksyä, ettei viikko riitä kaikkeen, joten valitsin pari Suomi-lomajuttua, jotka oli sekä helppo toteuttaa että mahdollista yhdistää ystävien ja suvun näkemiseen: Helsingin fiilistely mm. Hotelli Tornin kattobaarista käsin, Turussa päivän paistattelu jokilaivan kannella ja mökkeily kauniissa saaristossa. Jälkikäteen arvioituna ne riittivät vallan mainiosti, ja ainahan voi käydä siellä Raumalla sitten ensi vuonna.

2. Perusta itsellesi tukikohta ja pyydä ystäviä matkustamaan luoksesi.

Jotta koko loma ei olisi kulunut eri kulkuvälineissä istumiseen, perustimme parin päivän maakunta- ja mummokierroksen jälkeen tukikohdan mökille, jonne kutsuimme ystäviä ja sukua kylään aina päiväksi tai pariksi kerrallaan. Joskus ulkosuomalaiset valittavat, että kun itse tulee 8000 kilometrin päästä paikalle niin kaverit eivät jaksa liikahtaa edes 8km sinua tapaamaan, mutta meillä ei ollut tietoakaan tästä ongelmasta. Päinvastoin, mökkikutsut otettiin vastaan ilolla.

Viisi päivää saaristossa hurahti kuin siivillä, ja pidempään yhdessä aikaa viettäessä sai myös vaihdettua kuulumiset syvemmällä tasolla – sekä ihan vaan rentouduttua, kuten lomalla kuuluukin. Vaikka loman mökkeilyosioon kuului myös ei-niin-rentouttavia vastoinkäymisiä, niistäkin selvittiin ystävien avustuksella.

3. Mieti etukäteen, mitä ehdottomasti haluat lomalla syödä.

Kaipaan aina ulkomailla asuessa karjalanpiirakoita. En jaksa leipoa niitä itse. Kun Turussa hotellin aamiaisella oli karjalanpiirakoita, olin ratketa onnesta. Jos taas olisin palannut Yhdysvaltoihin ilman karjalanpiirakkakokemusta, varmaan harmittaisi, koska karjalanpiirakkahimo on iskenyt taas.

Suomi-lomalla tulee syötyä lähinnä ravintoloissa tai sukulaisten pöydissä, koska omaa keittiötä harvemmin on käytettävissä, joten monesti joku muu päättää puolestasi, mitä syödään. Kukaan muu ei kuitenkaan voi tietää, mitä juuri sinä kaipaat Suomesta, joten toiveita kannattaa esittää. Ääneen huutelemalla sain syödäkseni myös näitä kaipaamiani herkkuja:

Uusia perunoita ja silliä. Tai ihan vaan uusia perunoita. En muistanutkaan, kuinka hyviltä vasta maasta nostetut perunat maistuvat.
Mustikkapiirakkaa ja vaniljakastiketta. Taivaallista, eikä täältä saa suomalaisia mustikoita.
Raparperipiirakkaa. Tiedän, että raparperi on tuttu juttu täälläkin, mutta en ole vielä onnistunut sitä kaupasta löytymään.
Poroa ja hirveä. Makuero ei ehkä ole valtava wapitiin, mutta on kuitenkin.
Halloumia. Ostin kerran pienen palan täältä lähikaupasta, ja se maksoi $12. Vastedes säästän tämän grilliherkun Suomeen.
Piimäjuustoa. Tätä tosin huutelin vain mielessäni, joten onneksi Iiron isoäiti on jonkin tasoinen ajatustenlukija.
Ruisleipää aamupalaksi ihan joka ikinen aamu, ja päälle oltermannia.

Seuraavaan Suomi-lomaan jäivät odottamaan maksalaatikko ja hernekeitto. Kyllä, niitäkin voi kaivata.

Helsinki's best toilet with a view — Helsingin parhaat näkymät vessan ikkunasta on Hotelli Tornin Ateljé Baarin naisten vessasta.

4. Varaa aikaa myös itsellesi.

Yksi loman tärkeimmistä hetkistä oli mökkipäivä, jonka vietimme Iiron kanssa ihan kahdestaan. Edes sateinen päivä ei haitannut, kun poltimme takkaa, ratkoimme ristikoita ja mietimme saunan lämmittämistä. Ehkä joku jaksaa viettää koko loman muiden ihmisten kanssa, mutta minä kaipaan edes hetken omaa rauhaa, jotta jaksan taas seurata sitä tärkeintä niksiä, joka tulee viimeisenä.

5. Keskity olennaiseen.

Niihin loman parhaisiin kohtiin, joiden takia tulit juuri Suomeen etkä minnekään muualle. Minulle ne eivät kaikesta fiilistelystä huolimatta olleet yöttömät yöt, Helsinki, saaristo tai edes karjalanpiirakat, vaan jotain aivan muuta.

Syvälliset keskustelut ystävien kanssa hämyisässä saunassa.
Se, kun sukulaispoika sai virvelillä kalan.
Brunssi viimeisillään raskaana olevan hyvän ystävän kanssa, joka pyysi lapsensa kummiksi.
Tiukka Scrabble-ottelu vanhempien kanssa.
Se, kun ystävä, jota en uskonut ehtiväni tapaamaan, lähti tunnin varoitusajalla treffaamaan minua toiseen kaupunkiin.
Sukulaislasten perässä juokseminen Heurekassa ja sen kaiken innon ja energian seuraaminen.
Lounaat ja päivälliset mökin kuistilla mitä parhaimmassa seurassa.

Näistä asioista riittää taas muisteltavaa ennen seuraavan kesän reissua.

Kaikki kirjoituksen kuvat on julkaistu aiemmin Instagramissa, ja tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA, Travellover ja Muru Mou. Minua voi seurata Instagramissa käyttäjätunnuksella @globecalledhome.

7.10.2015

Hei sehän on metro! – ja muita Helsingin ääniä

Terveiset Helsingistä, kaupungista, joka on ja pysyy rakkaana kotikaupunkinani. Vaikka taas hätkähdin uutta – mihin Bakers on hävinnyt? mikä ihmeen 2-ratikka? miten joka kulmassa mainostetaan nykyään sushi-buffeteja? ja eikö P-junalla enää mennäkään Malmille? – tuntuu kaupunki silti hengittävän kanssani samaa tahtia. Kauppatorin myyjien hymyt eivät muutu, Stockan Hullujen päivien hulabaloo on joka vuosi samanlainen, busseissa istuessa voi torkkua ja silti havahtua oikealla pysäkillä ja Fredalla, Lönkalla ja Iso-Roballa liikkuessa vanhat talot henkivät kotia. Töölönlahti on täynnä lenkkeilijöitä, Linnunlaulun huvilat paikallaan, Kalliossa yhä samat antiikkielektroniikkakaupat thaihierontojen vieressä ja pimeä kaupunki ei tunnu pelottavalta – päinvastoin.

Pasilasta uuden passin haettuani harhailin 0-lipulla päättömästi ympäri kaupunkia katuja katsellen, kunnes ratikkani kolisteli pitkin Aleksia ja tajusin, että vajaassa tunnissa ehtisin juuri sopivasti kiertämään Helsingin kaupunginmuseon näyttelyn. Kaupunginmuseot (kyllä, niitä on monta) ovat ilmaisia ja siksi niihin pistäytymiseen on kynnys erityisen matalalla. Minä jäin pois 6T:stä tuomiokirkon edessä ja kurvasin Sofiankadulle.

Näyttelyssä esiteltiin helsinkiläisten lempipaikkoja – tuomiokirkon portaat vappuna, Suomenlinna, Kaivari – ja minä huokailin. Yläkerrassa käytiin läpi tunnettuja helsinkiläisiä lähinnä 1800-luvulta, ja minä muistin taas, miksi vähän fanitan Aurora Karamziniä. Huone, johon jäin istumaan, oli kuitenkin lähes tyhjä. Pari puiston penkkiä, säkkituoleja, yksi heijastettu video jossa vähän katukuvaa, ei erityisen kiinnostavia vesivärimaalauksia. Minä jäin kuuntelemaan ääniä.

Kun huone täyttyi metron jarrutusäänistä, siirryin mielessäni Kaisaniemen metroasemalle. Sitten ratikat jo kolistelivatkin ohitseni, pulut visersivät, ja suojateiden merkkiäänet piipittivät tavalla, jota ne eivät piipitä missään muualla. Mukulakivikaduilla askelten kopinan lomasta kuuluvat kirkonkellot, bussit sanoivat ”tsih tsih” ja joku sanoi ”kiitos”. Sitä ei oikeastaan huomaa, ennen kuin lähtee pois, miten ominaisia jotkut äänet ovat jollekin tietylle paikalle, ja tähän huoneeseen oli koottu minun Helsinkini. Pariisin metrot kuulostavat ihan eriltä, New Yorkin suojatiet tuntuvat vierailta, ja ne kirkonkellot, niitä ei Coloradossa kuule.

Äänitaiteilija Mikko H. Haapojan teos Luotisuora, jossa kuljetaan Tähtitorninmäeltä Kallion kirkolle, on esillä Helsingin kaupunginmuseon Sofiankadun pisteessä 18.10. saakka. Sisäänpääsy on ilmainen ja museo on auki torstaisin klo 19 saakka, muina päivinä klo 17 saakka. Suosittelen lämpimästi kaikille tähän kaupunkiin rakastuneille.

11.3.201519.11.2015

Rento sunnuntai Helsingissä & Hotelli Helka

Viime viikonloppu oli periaatteessa aika kiireinen: perjantaina suoraan töistä lentokentälle, Helsingissä vähän ennen puolta yötä, lauantaiaamuna aikaisin ensin häävalmisteluja, sitten jännäystä, lopulta häät jotka jatkuivat iltaan saakka. Olikin ihanaa, että kerrankin en ollut sopinut sunnuntaille minuuttiaikataulua, vaan saimme Iiron kanssa tehdä juuri sitä mitä huvitti… eli ei oikeastaan yhtään mitään.

Yövyimme viikonlopun hotelli Helkassa, joka sijaitsee Pohjois-Kampissa, siinä Domman kulmassa Baanan varrella, eli lyhyen kävelymatkan päässä ”kaikesta” – vaikka matka Rautatieasemalta tuntuikin piinaavan pitkältä, kun taitoimme sen kylmässä viimassa ja tihkusateessa keskellä yötä juhlatamineissa. En ollut koskaan aiemmin yöpynyt Helkassa, mutta olin kuullut sen lounasravintolasta hyvää, ja tiesin, että hotelli panostaa sisustuksessaan suomalaiseen designiin. Tämä oli helppo huomata sisään astuessa.

Hotelli Helkan aulabaari — Spottaa aulan design: Aalto-jakkaraa, Octo-kattolamppuja, Helmat-jalkalamppuja, Artekin pöytiä ja tuoleja… Helmat-jalkalamppu löytyi myös huoneesta, ja nyt mietin, viitsisinkö maksaa valaisimesta monta sataa euroa; tykkäsin siitä nimittäin tosi paljon.

Sama meininki jatkui myös kerrosten hissiauloissa, joissa oli tilaa istuskella. Seiniä koristivat valokuvat karhuista, metsoista, marjoista ja kaikesta siitä kauniista, mitä tuolta metistä löytyy. Minä pyörin Suomi-nostalian kourissa ympäriinsä siitä huolimatta, etten ole ikinä nähnyt luonnossa sen kummemmin karhua kuin metsoakaan, ja vannoin, että palaan Suomeen seuraavaksi kesällä.

Hotelli Helka aamiainen — Ravintolan tuolit olivat mummolasta tuttuja. Tämä kuva on Helkan pressiarkistosta, koska unohdin ottaa kameran aamiaiselle. Se oli kuitenkin hyvä, laaja buffet, josta löytyi niin leipätarvikkeita, muroja ja myslejä, pekonia ja munia kuin lemppareitani karjalanpiirakoita.

Sunnuntaina köllöttelimme aamiaisen jälkeen huoneessa yli puolille päivin. Olin alunperin elätellyt mielessä ajatusta toiminnantäytteisestä Helsinki-päivästä, jossa kiertäisimme pari museota, kävisimme ryystämässä kahvia jossain ihanan söpössä kahvilassa joita ihastelen aina blogeissa, kävelisimme pitkin keväistä rantaviivaa ja nauttisimme keskustan humusta, mutta masentava sää sekoitettuna pieneen juhlien jälkeiseen väsymykseen sai kaivautumaan syvälle hotellisänkyyn nauttimaan siitä, että ei ollut pakko lähteä minnekään.

Hotel Helkan Premium huone — Sisällä mukava sänky, valoisa huone ja katto, joka saa haaveilemaan lakkahillosta, ehkäpä leipäjuuston päällä…

Näkymä Hotelli Helkasta — …ulkona pilvinen ja tuulinen alkukevään päivä, jossa ihmiset tarpovat märällä asfaltilla kiskoen huivia tiukemmin kaulan ympärille. Kesäaikaan tämä muuten olisi varmaan loistava sijainti, koska hotellilta saa vuokrata pyöriä ja Baana kulkee nenän edestä.

Kun vihdoin päätimme lähteä liikkeelle, suuntasimme ensin hierontaan – Helsingin paras hieroja on Hieronta Kellarin Mika – jossa minun laskettelusta lukkoon menneet reiteni avautuivat ja Iiron olkapäät siirtyivät eri paikkaan, ja sitten kävimme tervehtimässä mummoani. Keskustaan palattuamme päädyimme aikaiselle pizzapäivälliselle Dennisiin, jonka jälkeen palasimme hotellille. Olimme nimittäin huomanneet, että hotellivieraiden käytössä on klo 07-21 sauna!

Hotel Helka kylpyhuone — Pyyhkeet hotellihuoneen kylppäristä mukaan…

Hotel Helka vierassauna — …ja sitten ylimpään kerrokseen saunaa ihmettelemään.

Joku muukin oli keksinyt saunan ihanuuden, ja sekä miesten että naisten saunassa oli lauteilla porukkaa. Naisten puolella sisään tullessa kaksi naista esitteli kilvan vahvan suomalaisaksentin höystämällä englannilla kolmannelle, mitä kaikkea Helsingissä on nähtävää. Toisen suomalaisnaisista poistuessa toinen jäi vielä paikalle valittelemaan ulkosuomalaisen elämän rankkuutta, kun Suomen reissuilla on aina minuuttiaikataulu, että ehtii näkemään kavereita, ja oma fiilis onnistuneesta rentouttavasta sunnuntaista vain parani. Se kolmas saunoja oli saksalaisnainen, joka oli tullut Suomeen moikkaamaan täällä vaihdossa olevaa poikaansa. Miesten puolella Iiro tapasi saksalaisen miehen lisäksi ranskalaiset, belgialaiset ja norjalaiset saunakumppanit. Kunnon saunatyyliin kukaan meistä ei esittäytynyt, vaikka kävimme lauteilla alasti läpi elämäntarinoitamme. Löylyt tuntuivat ihanilta, ja toinen suomalaisnaisista kehui, että kesäiltoina vierassaunan ikkunan voi avata ja katsella näkymää Helsingin kattojen yllä.

Saunan jälkeen korkkasimme vihdoin skumpan, jonka hotelli meille tarjosi, ja katsoimme pitkästä aikaa suomalaista telkkaria. Kaikessa yksinkertaisuudessaan ihanaa.

Cava at Hotel Helka — Cavan lisäksi Fazerin suklaakarkit päätyivät parempiin suihin.

Hotel Helka Block valaisin — Yöpöytinä toimivat Aalto-jakkarat ja yölamppuina Block-valaisimet

Hotel Helka Chillin' — Tämä. Parasta. Vaikka täytyy sanoa, että suomalainen TV-tarjonta oli vähän hassua. Mikä ihmeen Loirinuotio? Onko Tähdet Tähdet joku kilpailu vai huvikseenko ne lavalla joraavat? Ja pyöriikö telkkarissa oikeasti vieläkin suomalainen versio Selviytyjistä?

Jos joku on suuntaamassa Helsinkiin, niin voin aidosti suositella Hotelli Helkaa yöpymiseen. Me totesimme, että valinta osunnee useamminkin tähän hotelliin. Tuntui, että Helka tarjosi paremman vastineen rahoille kuin lukuisat keskustan ketjuhotellit, ja erityiskiitos täytyy antaa todella ystävälliselle yöpäivystäjälle. Olimme tilanneet maanantaiaamuksi mukaanotettavat aamiaispussukat, koska lentokentälle piti lähteä jo ennen aamuviittä, ja iloinen ja ajankohtaan nähden häkellyttävän reipas vastaanottovirkailija halusi vielä ehdottomasti keittää meille mukaan kahvit siinä taksin soiton yhteydessä.

Hotel Helka's Breakfast to Go — Aamiaiseksi voileipä, jugurttia, mehua, appelsiini… ja pohjalta löytyi suklaata! Näitä mussutin vielä Münchenissakin jatkolentoa odotellessa.

Mutta mites ne lauantain häät? En niistä tänne ajatellut kirjoittaa, mutta en voi vastustaa kiusausta hehkuttaa yhden kuvan verran. Tässä menee mun systeri:

...vierellään uusi lankoni. Ei yhtään haittaa matkustaa Suomeen, kun tiedossa on jotain näin koskettavaa, ihanaa, upeaa ja mahtavaa! — …vierellään uusi lankoni. Ei yhtään haittaa matkustaa Suomeen vain lyhyeksi viikonlopuksi, kun tiedossa on jotain näin koskettavaa, ihanaa, upeaa ja mahtavaa!

Yhteistyössä Hotelli Helka

25.1.201525.1.2015

Omituisen ihmeellinen Suomi

Saavuin Suomeen pitkää viikonloppua viettämään torstaina. Mitä pidempään on asunut ulkomailla, sitä enemmän huomaa, että ennen niin tutut asiat, tavat ja ilmiöt vaikuttavat omituisilta tai vähintäänkin vähän hassuilta. Tällä kertaa hätkähdyttävien juttujen aalto alkoi jo matkalla lentokentältä vanhempieni luokse, niinkin arkisessa paikassa kuin S-marketissa.

Kaupassa kävelen Oltermanni-paketti kädessä isäni ostoskärryjen luokse ja olen juuri aikeissa valittaa juuston törkeän kalliista kilohinnasta, kun kuulen vieressä naisen puhuvan suomea. Suljen suuni, koska… koska muuten nainen saattaisi tajuta, että olemme suomalaisia!

Yhtäkkiä olen korostetun tietoinen siitä, että kaikki ympärillä kulkevat ihmiset ymmärtävät puhettamme, joka ikisen sanan. Mietin joka lauseen kohdalla, viitsinkö sanoa sitä ääneen, koska taatusti vieressä ihmiset keskittyvät salakuuntelemaan keskusteluamme. Mitä oikein olen ehtinyt hölöttää tähän mennessä?
Kassalla olen aikeissa sanoa ”Bonjour” kun kassan poika huikkaa minulle iloisen Moin. Hämmennyksissäni murahdan ”örrmh” ja puikahdan kassan ohitse pakkaamaan.
Matkalla kaupungille vastaantulijat näyttävät hämmentävän tutuilta. Mietin pariinkin otteeseen katseen viipyessä, tunnenko tuon tyypin? Pitäisikö moikata? Ei, ei pitäisi, kaikki suomalaiset vaan näyttävät samalta. Viimeksi Suomessa käydessä olin tullut samaan lopputulokseen ja jättänyt moikkaamatta serkkuni näköistä nuorta miestä junassa, koska eihän serkkuni liiku Helsingin lähijunissa, joten kyseessä oli pakko olla vain joku hämäävä kaksoisolento. Myöhemmin kävi ilmi, että serkkuni oli juuri vaihtanut työpaikkaa junaradan varrelle…

Pelmahdan asematunnelista Forumin alakertaan ja mietin, olenko tullut väärään paikkaan. Mitä täällä on tapahtunut? Missä ovat tutut etnoravintolat? Mistä lähtien tässä on ollut Gigantti? Elisan putiikkia ei löydy tutusta paikkaa – olen taas hukannut SIM-korttini – ja Forumin yläkertakin on todella omituisen näköinen.
Vero Modasta sukkahousuja ostaessani kassa sanoo, että ”laitan tänne tällaisen alennuskupongin ensi kuulle”. Totean, etten tarvitse, koska ”en mä tänne kuitenkaan ensi kuussa tule”. Kassa reagoi nielaisemalla naurunhörähdyksen ja moikkaa omituisesti lähtiessäni. Vasta jälkeenpäin tajuan, että hän varmaan luuli kommenttini olevan kannanotto kyseistä vaateketjua kohtaan. Eipä käynyt mielessä selitellä.

Saavun baariin, jossa olen sopinut treffaavani kaveria, vähän etuajassa ja istun alas. Säädän hetken takkiani ja mietin, pitäisikö käydä hakemassa olut tiskiltä vai odotella, että baarimikko tulee hakemaan tilauksen, kun tajuan, ettei tässä asiassa taida olla paljoa valinnanvaraa.
Kai te kaikki helsinkiläiset tajuatte, että oluen hinta baareissanne on aivan pöyristyttävä? 8,5 euroa oluttuopista?? Ja kyseessä vieläpä niitä samoja oluita, jotka Coloradossa maksavat $4 per tuoppi! No, välillä luxemburgilaisissakin baareissa on kalliit oluen hinnat, joten etsin katseellani kolmen euron viinilaseja… 6,8 euroa lasista viiniä??? Vihdoin huomaan 6,5 euron Happy Hour -tuopin, joka ei ole juuri sellaista olutta, mitä minun tekisi mieli… mutta en vain kyennyt maksamaan yli seitsemää euroa oluesta!
Pari päivää myöhemmin Brew Dogin uudessa pubissa en saa aivan samanlaista sätkyä, mutta pohdin valintaani epätavallisen paljon. Baarimikko luuli minun varmaan hämmentyneen valinnanvarasta, mutta oikeasti mietin, löytyykö listalta yhtäkään olutta, josta viitsisin maksaa 9,5 euron ryöstöhinnan. Miten Punk IPA voi maksaa täällä kaksi kertaa niin paljon kuin Luxemburgissa!

Ravintolassa pyydämme laskut erikseen. Tarjoilija tuo meille ensin yhdet laskut, mutta nopeasti nappaa ne takaisin, rypistää ja pahoittelee: laskuissa olivat pääruoat menneet väärte päin. Pääruoat olivat arvoltaan 22 ja 23 euroa, joten ero kahdella laskulla oli peräti euron. Luxemburgissa usein laskut jaetaan niin, että loppusumma jaetaan paikalla olleiden pääluvulla.

Kaikesta huolimatta yhäkin parasta on tuttu kaupunki, tuttu kulttuuri, tutut (lohtu)ruoat, tutut kadut. Syy yllättävälle Suomen-vierailulleni on surullinen ja siihen liittyen olen viettänyt aikaa haudoilla ja palvelutaloissa, mutta olen ehtinyt myös nähdä rakkaita sukulaisia ja hyviä ystäviä, käydä teatterissa ja brunssilla.

Stockmannin yläkerrassa Fazer à la Carten brunssi oli erinomainen, myös hintalaatusuhteeltaan. Käytännössä kolmen ruokalajin lounas 24 eurolla!

Kaiken lisäksi olen nauttinut täysin rinnoin vanhempieni kissakatraan seurasta, jotka aamulla yksi kerrallaan rötkähtävät Hesarini päälle kerjäämään rapsutuksia. Tämäkin postaus on kirjoitettu kissa sylissä. Se tunki siihen ihan itse.

Kiinnostiko juttu? Tykkää Facebookissa ja saat jatkossa jutut uutisvirtaasi!

22.8.201422.8.2014

Helsingin kesä: saaristoa, yläilmoja ja hyvää teetä

Olen hieman kateellisena seurannut ihmisten sosiaalisessa mediassa ja blogeissa jakamaa Suomi-kesä-hehkutusta. Suomen kesä parhaimmillaan nyt vaan on jotain aivan upeaa, ja näytti siltä, että tänä kesänä se parhaimmillaan-osuus kesti monta viikkoa. Onneksi viime viikonloppuna sää oli vielä hyvä, kun itse lennähdin Suomeen. Tavoitteena oli ottaa viikonlopusta kaikki irti, oikea ”vanha kunnon Suomen kesä”-kokemus, ja jälkeenpäin ajateltuna taisin siinä onnistua.

Viikonlopuksi suuntasimme mökille Sipoon saaristoon. Koko perhe oli saatu paikalle rapujuhliin, aurinko paistoi, sauna lämpeni. Juoruiltiin siskojen kesken lauteilla ja lätkittiin korttia sillä välin, kun miehet saunoivat. Meren lämpö olisi riittänyt uimiseen, mutta sinilevä oli tällä kertaa vallannut mökkirannan. Kokonaan ilman pulikointia ei kuitenkaan voinut olla, joten varovasti veteen, pää pinnalla, ja sen jälkeen saunaan peseytymään huolellisesti.

Sipoo Archipelago — Tässä kohtaa satamaa oli peräaaltojen tekeminen kiellettyä, mutta lapsilla näytti olevan sen verran hauskaa, ettei siitä viitsinyt kovinkaan tuohtunut olla.

Sunnuntaina oli Ravintolapäivä, joten hetken emmittyämme suuntasimme veneellä Sipoonrantaan, jonne pari naapuruston perhettä oli pystyttänyt keskikahvilan. Keksit olivat juuri loppuneet, mutta tilalle oli tuotu jotain vielä parempaa: mustikkapiirakkaa murupohjalla. Innosta halkeavat lapset laskivat yhteen summia äitinsä pienellä avustuksella ja toistivat kuorossa, että ottakaa vaan isompi pala. Ravintolapäivä on mielestäni yksi parhaimmista ruokafestivaaleista maailmassa, ja oli kiva pystyä taas pitkästä aikaa osallistumaan.

Ravintolapäivä 2014 Sipoonrannassa — Sipoonrannan keksikahvilan asiakkaita ja pyörittäjiä

Maanantaina oli vuorossa turisteilua Helsingissä. Olimme miettineet treffiseurani Marian kanssa suppailua tai Stadikalla uimista, mutta sää oli sen verran kolea, että vaihdoimme lennosta suunnitelmaa ja suuntasimme kohti Kauppatoria.

Helsinki Bad Boy — Kuvataiteilija Tommi Toijan veistos *Bad Bad Boy* pissii Itämereen. Häntäkö on kiittäminen mökkirannan sinilevälautoista?

Kohde Kauppatorilla oli selvä: Helsinki yläilmoista. Kauppatorin viereen pystytetty Finnair SkyWheel oli avain tähän, eikä ensimmäisten joukossa maailmanpyörään kiivetessä tarvinnut jonottaa.

View of Kauppatori — Tallinnaan ei näkynyt, mutta mitä sillä väliä, sillä Itämeren helmi levittäytyi alla.

Maailmanpyörässä pyörittiin noin vartin verran, ja näkymät olivat ikkunoiden värin ansiosta aika siniset. Tavallisen kierroksen saa 12 eurolla, mutta jos laittaa vähän enemmän rahaa tiskiin, saa VIP-kohtelua: pullo samppanjaa ja spessuhytti. Ihan mielenkiintoinen idea, mutta kuinkakohan moni tuosta VIP-kohtelusta on tähän mennessä maksanut?

Helsinki Ferris Wheel — VIP-hytti pyöri ympäri tyhjänä, kuten suurin osa hyteistä sateisena maanantaiaamuna.

Pyörimisen jälkeen totesimme Marian kanssa, että aamukahvit jäivät kummaltakin väliin, ja Maria ehdotti, että lähtisimme läheiselle Johan & Nyströmille. Siis mihin? ”Miten sä et voi tietää Johan & Nyströmiä??” Maria ihmetteli, ja totesi, että tämä asianhaara oli pakko korjata.

Johan & Nyström Cafe — Katajanokan Kanavarannassa sijaitsevassa kahvilassa olisi voinut istua ulkonakin, mutta me suuntasimme tällä ilmalla sisätiloihin.

Minähän en juo kahvia, joten minulle ”aamukahvi” on yhtä kuin kupillinen teetä. Olen tottunut siihen, että monessa paikkaa ei hyvän teen päälle oikein ymmärretä, ja erityisesti Luxemburgissa ja Ranskassa on ihan normaalia, että ainoa tarjolla oleva musta tee on sitä perus-Liptonia, joka ei voi olla hyvää kenenkään mielestä. Johan & Nyströmillä oltiin toisessa ääripäässä: en ole ikinä Helsingissä nähnyt näin hyvää teevalikoimaa. Kahvilan ylivertaisuuden puolesta puhui jo se, että tarjolla olisi ollut lapsang souchongia ja oolongia, mutta minä valitsin tällä kertaa kuppiini senchaa – ja olin valintaani erittäin tyytyväinen.

Untitled — Ai miksi en ollut kuullut J&N:stä? Näköjään kahvila on perustettu suunnilleen samoihin aikoihin kun muutin pois Suomesta. Olen nykyään ihan pihalla Helsingin kahvila- ja ravintolatarjonnasta.

Teehetken jälkeen suuntasimme vielä shoppailemaan. Tykkään ostaa pienten suomalaisten merkkien tai yksittäisten käsityöntekijöiden tuotoksia, ja Helsingissä yksi hyvä paikka ostoksille on MadeBy Tuomiokirkon kupeessa. Itselleni tarttui mukaan Minkan nahkaiset kalakorvakorut, Maria taas kertoi viimeksi ostaneensa kaksi vai peräti kolme heijastinta. En ollut käynyt kaupassa aiemmin, koska olin ennakkoluuloisesti ajatellut sen olevan suunnattu turisteille, mutta hinnat ja valikoima tuntuivat olevan kohdallaan myös paikallisesta näkökulmasta.

Fashiontaivas — Piipahdimme myös FashionTaivaassa, joka on pop-up-vaatekauppa Kiseleffin talossa, auki elokuun loppuun. Olisin ostanut Katri Niskasen topin, jos sitä olisi löytynyt oikeassa koossa.

Helsingissä tuli käytyä viikonlopun aikana myös Ateneumin Tove Jansson -näyttelyssä, lounaalla Kappelissa ja kahvilla Fazerin kahvilassa, mutta parasta oli taaskin nähdä ystäviä ja sukulaisia. ”Nytkö jo”, kävi mielessä, kun maanantai-iltana raahauduimme laukkujemme kanssa Helsinki-Vantaalle. Lennot lähtivät sekä Iirolla että minulla sen verran aikaisin, että yövyimme lentokentän GLO-hotellissa, joka sijaitsi melkein suoraan checkin-aulan alapuolella. Ikkunattomasta huoneesta tuli vähän mieleen risteilyalusten autokannen alapuoleiset hytit, mutta siihen ne yhteneväisyydet onneksi loppuivat. Tältä se huone näytti:

Meidän kahden laukut mahtuivat hädin tuskin sisään pieneen koppiin, mutta huone oli siisti, sänky erittäin hyvä ja tosiaan, se sijainti. Heräsimme vasta puoli tuntia ennen check-inin sulkeutumista, ja se riitti.

PS. Globe Called Home löytyy nykyään Matkabloggaajat.fi-palvelusta, joka kokoaa yhteen monta lukemisen arvoista matkablogia. Jatkuvasti päivittyviä lukutärppejä löytyy myös tuosta sivupalkista, joten kannattaa aina täällä vieraillessa kurkata, josko siellä näkyisi mielenkiintoista luettavaa.