ostokset -tägi | Globe Called Home

15.12.2014

Mistä joulukinkku Yhdysvalloissa?

Vuosi sitten viettäessämme ensimmäistä joulua Yhdysvalloissa törmäsimme yllättävään ongelmaan: perinteistä joulukinkkua ei löytynyt mistään. Suomessa joulua viettäessä kinkun on korvannut milloin poro, milloin lammas tai lohi, mutta ulkomaille muutettua suomalaiset traditiot ovat nousseet aiempaa tärkeämmiksi juhlapyhien vietossa. Viime jouluna Whole Foodsista löytyi valmiiksi savustettua kypsää kinkkua, mutta maku – vaikkakin hyvä – ei kuitenkaan ollut ihan haettu. Tänä vuonna päätimme, että kyllähän nyt hemmetti kinkkua on pakko jostain löytyä.

Ja löytyihän sitä. Mistä? Tietenkin Ikeasta.

Arvostukseni Ikeaa kohtaan on kasvanut humisten ulkomailla asuessa.

Ikean kinkku on itseasiassa kinkkurulla, suoraan Floridasta, ja myyntinimike on Swedish Christmas ham. Kuulema aika moni USAssa asuva ulkosuomalainen ostaa kinkkunsa suoraan teurastajalta ja suolaa itse, mutta se operaatio saa jäädä johonkin toiseen vuoteen. Tänä vuonna me herkuttelemme tällä, sekä leivomme pipareita Ikean piparkakkutaikinasta, laitamme kalapöytään Ikean kylmäsavustettua lohta, silliä ja mätiä, ja juomme Ikean glögiä. Oi Ikea!

Ei elukoita, ei tupakointia, ei aseita. Hā dō vaan kaikille!

Kinkkurulla ei kuitenkaan ollut pääsyy siihen, miksi ajoimme puolentoista tunnin matkan metropolialueen toiselle puolelle Ikeaan. Pääsyyllinen oli kirjahylly, joka oli edellisellä Ikea-keikalla jäänyt ostamatta, koska silloin kuljetusvälineenä oli uskollinen PT Cruiserimme, jonka lastaus sujui näin:

Avoauton lastaus käy helpoiten katto auki, mutta kirjahyllyt jäivät silti hyllyyn... — Avoauton lastaus käy helpoiten katto auki, mutta kirjahyllyt jäivät silti hyllyyn…

Pari viikkoa sitten Iiro osti uuden auton (ja sinisestä avoautosta tuli virallisesti MUN auto!), ja tällä uudella autolla kävimme sitten hakemassa ne kirjahyllyt sekä shoppailemassa jouluruokia – ja toki mukaan tarttui kaikkea pikkusälää, kuten aina Ikeassa. Hieman oli lastaus helpompaa tällä kertaa:

Uuden auton hienoimpia ominaisuuksia on takaluukku, joka sulkeutuu itsestään nappia painamalla.

Postauksen päätteeksi ja maanantain kunniaksi kuluneen viikon joulukalenteripläjäys Facebookin puolelta tulee tässä:

8. joulukuuta, kuvassa tie keskellä Wyomingia

9. joulukuuta, kuvassa Brysselin Grand-Place

10. joulukuuta, kuvassa Etowahin intiaanikukkulat Georgiassa

11. joulukuuta, kuvassa Kalliovuorten Trail Ridge Road

12. joulukuuta, kuvassa Colmarin kaupunki Alsacessa

13. joulukuuta, kuvassa auringonlasku Berliinissä

14. joulukuuta, kuva Boulderin Flatirons-vuorilta

P.S. Terkut Amsterdamin lentokentältä! Vietän täällä pitkää vaihtoa ennen kuin saavun perille Luxemburgiin. Vaikka palaan jouluksi Coloradoon, virkavapaani töistä loppui tältä erää tähän.

12.4.2014

Pariisi ilman paineita

Tiedättekö sen tunteen, että nyt kun on tänne maailman ääriin tultu, niin on pakko nähdä kaikki, koska todennäköisesti tänne ei ikinä eksy uudestaan? Minä tiedän, sillä tuo fiilis on minulla hyvin yleinen matkakumppani. Parhaimmillaan se saa tutustumaan paikkaan kunnolla, mutta pahimmillaan (ja yleisemmin) se aiheuttaa stressin tunnetta ja kärttyisyyttä, jos jokin asia ei sujukaan ihan suunnitelmien mukaan.

Pariisissa ei tätä fiilistä ole.

View of Eiffel Tower from Hotel Eber Mars

Hotellimme sijaitsi Eiffeltornin puiston vieressä ja ikkunasta oli näkymä tornille

Viimeviikonloppuinen Pariisin reissuni – kolmas vuoden sisään – oli rentouden multihuipentuma. Kaikki isot ja pakolliset nähtävyydet olin jo nähnyt, ja olin myös oivaltanut, että kaupungissa olennaisinta on lopultakin fiilis: se, kun istuu Seinen varrella tai Maraisin katukahvilassa aurinkolasit nenällä ja kir-lasillinen kädessä. Matkakumppanini V ja J (joka myös ÄitiQ:na tunnetaan, pikkulasten vanhemmille blogivinkki!) olivat kumpikin kaupungissa ensikertalaisia, mutta heillä on selvästi minua paremmin hanskassa tuo rauhassa ottamisen jalo taito.

J ja V sekä croissant ja banaani Père-Lachaisen hautuumaalla

Tänne on haudattu monta kuuluisuutta, mutta lopulta ne tavallisten ihmisten haudat olivat kaikkein kiinnostavimpia

Seine virtaa Pariisin läpi ja jakaa sen pohjoiseen ja etelään – tai kuten pariisilaiset sanovat, oikeaan ja vasempaan puoleen jokea. Oikea on pohjoinen, vasen etelä.

Viikonloppuun kuului meillä usean hyvän ravintolan ja parin rennon kahvilahetken lisäksi kävely Père-Lachaisen hautausmaalla kauniiden paasien ja ”hautamökkien” välissä sekä maleksinta pitkin Passage Jouffroyn katettua ostoskujaa, josta J löysi kesähatun ja tuliaisia lapsille, V kauniin violetin kaulakorun ja minä värikkään kesämekon ja ranskankielisiä sarjakuvia. Sarjakuvakauppias vaihtoi englanniksi heti, kun kuuli ranskassani ulkomaisen korostuksen – hyvin yleistä Pariisissa – ja tiedusteltuaan kotimaani kehui, kuinka Suomi on ihana matkailumaa, because I like snow, dark, cold and everything. And because you speak so good English.

Tästä laarista minulle tarttui mukaan pari Tinttiä ja Asterixia

Doll house accessories at Passage Jouffroy

Myynnissä oli mm. nukketalon osia (vasemmalla) ja kävelykeppejä (oikealla).

Passage Jouffroy sijaitsee Seinen pohjoispuolella lähellä Grands Boulevardsin metroasemaa, 2. ja 9. arrondissementien rajalla

Sarjakuvakauppias suositteli minulle bussien käyttöä metrojen sijaan, sillä busseista näkee kaupunkia, kun taas metrot ”haisevat”. Näkemys tuokin, mutta busseihin ei enää meidän kärsivällisyytemme riittänyt, sillä ne ovat ruuhkien ja pikkukujien takia auttamattomasti hitaampi kulkuväline kuin helppokäyttöiset, nopeat ja tiheällä vuorovälillä varustetut (vaikkakin vanhat ja rämisevät) metrot. Vinkki muuten julkisiin liittyen: Pariisin kulkuvälineisiin saa päivälippuja (1 päivä 12 euroa, 2 päivää 19,40 euroa), mutta en suosittele niiden ostamista kenellekään, ellei oikeasti halua viettää koko valveillaoloaikaansa metrossa. Halvemmaksi tulee ostaa 10 lipun carnet, joka maksaa reilu 13 euroa ja on yhtä kuin kymmenen kertalippua, jotka voi jakaa seurueen kesken. Minulla oli edelliseltä reissulta kertalippuja mukana; J ja V taas ostivat yhden carnetin puoliksi, ja se riitti koko viikonlopuksi, vaikka loppuajasta julkistenkäyttökynnyksemme oli vihoittelevien jalkojen takia aika matala.

Kuuluisa Notre-Damen katedraali, jossa asuneesta kuvitteellisesta kellonsoittajasta tehtyä musikaalia kävin vastikään katsomassa ja jota lämpimästi suosittelen kaikille musikaalien ystäville

26.5.2013

Kaupunkipikavisiitti, osa yksi

Viime viikon keskiviikkona suuntasin töistä suoraan lentokentälle, ja parin tunnin päästä olin täällä:

Ai missä? Tunnistaisiko tästä arkkitehtuurista joku kaupungin:

…ja yhden pisteen vihje tulee tässä:

Torstain ja perjantain istuinkin sitten pitkälti neljän seinän sisässä maan alla, sillä Waterloo-aseman vieressä sijaitsevan hotellin konferenssitilat oli sijoitettu kaksi kerrosta aulasta alaspäin. Onneksi keskeisen sijainnin ansiosta pääsi turisteilemaan jo alle puolessa tunnissa, kun toisena päivänä eräs sessioista loppui etuajassa.

Näkymä hotellin ulkopuolella. Onko kahta stereotyyppisempää lontoolaista ajoneuvoa?

Hotellin vierestä löytyi Lontoon Silmä. Siis oikeasti löytyi, minä en tiedä mitään Lontoon maantiedosta mutta satuinpa huomaamaan ohikävellessä…

Tykkäsin Lontoossa suurkaupungin fiiliksestä. Siitä, kun aamulla matkasin omasta majapaikastani konferenssihotellille maanalaisella, ja asemalla järjestyksenvalvoja ystävällisesti huutelee ihmisille, että täyttäisivät koko laiturinmitan eivätkä tukkisi oviaukkoja. Siitä, että maanalaisessa sitten matkustaa koko Lontoo ja käyttäytyy kuin omassa kotonaan.

Moni nainen meikkasi metrossa, ja loput matkustajat lukivat sanomalehteä tai kirjaa – minä mukaanlukien. Jari Tervon Layla on muuten karuudessaan kaunis ja mukaansatempaavuudessaan huippuluokkaa.

Ehkä eniten kuitenkin tykkäsin siitä, että sain pitkästä aikaa olla vapautuneesti kohtelias kaikille. Luxemburgissa englantia puhuessani yritän välttää kaikenlaisten ylimääräisten sanojen käyttöä, jotta tulen helpommin ymmärretyksi, ja tämän takia kohteliaat lauserakenteet ovat lähes täysin kadonneet puheestani. Lontoossa sitten nautin, kun pääsin käyttämään kielitaitoani täydessä laajudessaan, ja tulin ymmärretyksi. Pääsin myös tulkkaamaan yhtenä iltana intialaisravintolassa belgialaiselle kollegalleni tarjoilijan puhetta, sillä intialaisaksentti taisi olla ranskanpuhujalle erityisen vaikea ymmärtää.

Varrella virran, eli Thames-joen, sijaitsee Parlamenttitalo.

Kuten arvata saattaa, en ollut ainoa kameran kanssa hilluva turisti.

Perjantaina pääsin lähtemään konferenssista jo puoli viideltä ja innosta hihkuen suuntasin British Museumiin, jossa olin viimeksi käynyt kymmenvuotiaana. Tunti ei tietenkään riittänyt mihinkään, ja päätin palata pian paremmalla ajalla, sillä nyt Lontoo on lähellä, ja British Museumin lisäksi minulla olisi toinenkin syy vierailla kaupungissa useammin: ystäväni Lisa.

Leong’s Legend: mielettömän suussasulavaa taiwanilaista ruokaa Chinatownissa. Suosittelen erityisesti dim sumeja ja possunvatsaa, ja ruokajuomaksi kylmää soijamaitoa.

Tapasin Lisan pari vuotta sitten Suomessa, kun olimme töissä samassa projektissa. Lisa viipyi Suomessa vain reilun vuoden ennen paluutaan Englantiin, mutta tuona aikana ehdimme rakentaa lumiukkoja merenjäällä, lämmittää saunaa ja katsoa linnanjuhlia. Nyt Lontoossa käydessäni Lisa vei minut Chinatowniin lempiravintolaansa ja tämän jälkeen kumkvattiteelle hyvin kiinalaiseen kakkukahvilaan, johon en olisi itse äkännyt (tai uskaltanut) astua sisään. Teen ääressä kävi ilmi, että uusintavisiittini Lontooseen täytyisi olla suht pian, jotta näkisin vielä Lisaa, sillä puolentoistavuoden etäsuhteen jälkeen suomalainen poikaystävä oli saanut tarpeekseen ja kosinut, ja tulevaisuudessa Suomi saattaa saada Lisasta pysyvän asukkaan.

Kumkvattitee oli todella hyvää, sen ääressä kerrotut jutut vielä parempia.

Uusintavisiitin ajankohdaksi kaavailimme alustavasti tammikuun alkua – tietenkin alennusmyyntien takia. Tältä reissulta tarttui mukaan koppakuoriaiskuosinen mekko Top Shopista ja kengät Irregular Choicesta. Jälkimmäinen kauppa on jo itsessään nähtävyys: toinen toistaan uskomattomampia kenkiä, joista osan haluaisin omaan eteiseeni, vaikka epäilenkin, että esimerkiksi näiden kanikenkien tai tämän kukkaloiston sopiva käyttökohde on jossain muualla kuin Luxemburgin sateisilla kaduilla.

Lauantaiaamuna ennen kukonlaulua olin jo matkalla seuraavaan kaupunkiin, josta joskus toiste.

3.7.2012

Kenkämyyjä Jay

Macy’sillä oli alennusmyynnit käynnissä, joten mikä sen parempi tekosyy hankkia uudet korkkarit. Näytillä oli vain oikean jalan kappaleita, joten kaikki naiset jonottivat eläkeikää lähestyvälle blondille tukevalle miesmyyjälle ja pyysivät häntä hakemaan kenkiä sovitukseen.

Kun tulin paikalle, myyjä leperteli kiinalaistaustaiselle nuorelle äidille ja hänen taaperoikäiselle vauvalleen. Äiti olisi selvästi tarvinnut kahden käden sijasta neljä säätääkseen lompakon, ostostensa ja vauvansa kanssa, joten myyjä toisteli korkealla mutta lempeällä äänellä You’re doing just fine, just fine. Yhtäkkiä äiti lähti vauvansa kanssa juoksemaan pois tiskiltä, ja myyjä hykerteli itsekseen ja meille muille ympärillä seisoville naisille, että Aww, baby’s gotta go to the bathroom, when baby’s gotta go he’s gotta go, ain’t that cute, when he’s gotta go he’s gotta go. Samanlaista hymyilyttävää hykertelyä jatkui meille muille asiakkaille äidin ja vauvan poistuessa paikalta, ja koko ajan olimme kaikki doing just fine, just fine.

Minä ja vieressä istuvani nainen vaihdoimme pari sanaa säästä, jonka yhteydessä mainitsin juuri muuttaneeni tänne Suomesta. Vieressäni istuva nainen ei selkästikään tiennyt, missä Suomi on, sillä hänen reaktionsa oli ”Oh, Finland, okay.” ja keskustelun tyrehtyi siihen. Myyjä sen sijaan kuullessaan tämän innostui: That’s amazing! I’m from Sweden!

Häh, Ruotsista?

Yes, from Mälmou!

Leveä etelävaltiolaisaksentti ja nimikyltissä lukee ”Jay”? Okei, pratar du svenska?

Oh you’re gonna kill me ’cause I really don’t speak it that well, but I love Sweden! I love my country!

Jay kertoi, että hän oli muuttanut Yhdysvaltoihin perheensä kanssa 6-vuotiaana mutta vierailee välillä kaukaisessa kotimaassaan Kristianstadissa asuvien serkkujensa luona. And I can say in Swedish [en saanut selvää] and I know that means hello and also I can say ”täck” and I know that means thanks and I can also say [en saanut tästäkään selvää], and you know we went ice skating and reindeer hunting with my cousins in Kristianstad! I loved it, best vacation I’ve ever had!

Tarinansa päälle Jay hykerteli innostuneesti ja leimasi minulle ylimääräisen -15% kenkäostoksistani pohjoismaisen yhteistyön nimissä. Kiitollisena toivotin oikein hyvää itsenäisyyspäivää.

Söfftin kengät, jotka Jay minulle myi lopulta noin 70% alennuksella