viini -tägi | Globe Called Home

2.6.2016

Utah: kun viikonloppureissulle tarvitsee nelivedon

Viime viikonloppu oli Yhdysvalloissa Memorial Dayn ansiosta kolmen päivän vapaa, ja amerikkalaiset lähtivät sankoin joukoin reissuun. Koska olimme minun työtilanteeni epävarmuuden takia lykänneet reissusuunnitelmia viimeiseen asti, jouduimme tekemään suunnitelmat lopulta pitkälti sen mukaan, missä vielä voisi kuvitella olevan tilaa. Vastaukseksi löytyi Capitol Reef National Park, se vähemmän tunnettu Utahin kansallispuisto julkkis-Zionin, Brycen ja Archesin vierellä. Kuvaavaa oli, että kertoessani suunnitelmista tutuille moni jenkkikin totesi Capitol Reefistä: What’s that?

Vuoden takaista perinnettä seuraten tässä vähän yhteenvetoa, mitä neljään päivään mahtui…

…1500 ajokilometriä. Näistä viitisenkymmentä sellaisia teitä pitkin, että ilman nelivetoa niille ei olisi ollut asiaa. Osa Capitol Reefin hienoimmista nähtävyyksistä on kuoppaisen taipaleen takana.

…yksi uusi kansallispuisto. Kai. Tämä pitää vielä tarkistaa äidin 90-luvulla pitämästä matkapäiväkirjasta.

…kaksi yötä teltassa. Toinen keskellä ei mitään: kansallispuiston leirintäalue oli täyttynyt jo aamupäivästä, mutta puistonvartija vinkkasi, että puiston ulkopuolella valtion mailla saa telttailla vapaasti. Vaikka täysin valosaasteeton yö keskellä kitukasvuisia utahinkatajia oli ikimuistoinen, kaipasimme kuitenkin juoksevaa vettä astioiden pesemiseen sen verran paljon, että karautimme heti seuraavana aamuna leirintäalueelle paikkaa varaamaan.

…yksi tähdenlento. Olen hirveän huono bongaamaan näitä, mutta näin valosaasteettomalla alueella pitäisi olla jo todellinen puusilmä, ettei näitä näkisi.

…neljä hampurilaispihviä. Nuotiolla. Tässä olisi jo saumaa kehuskella eräjormailutaidoilla, ellei olisi samalla polttanut karrelle jälkiruoaksi aiottuja suklaabanaaneita.

…nolla puumaa. Ainakin kolme ”oliko tuo puuma!!!”-säikähdystä. Kiitos vaan muulipeurat, murmelit ja jokapuolella yksin liikkumisesta varoittelevat kyltit.

…yksi kalkkarokäärme. Kuollut. Niistä säikähdyksistä taas voi kiittää pikkulintuja.

…10 km avo-Jeepin takapenkillä. Vartin liftaus yhdensuuntaisen patikointireitin loppupisteestä alkupisteeseen tuotti tulosta, kun denveriläisperhe veti U-käännöksen ja palasi noukkimaan meidät kyytiin.

…16 km jalan. Luikertelevassa kanjonissa katoaa suuntavaisto täysin, ja 14km:n kohdalla oli pakko tarkistaa GPS:n avulla, että olimme varmasti oikealla reitillä.

…kaksi muuta patikoijaa. Tämän verran näimme ihmisiä vajaan viiden tunnin aikana kanjonissa. Muissa Utahin puistoissa pitkänä viikonloppuna tällaisesta rauhasta voi vain haaveilla.

…kuusi maailman kesyintä muulipeuraa. Puiston leirintäalueen peuralauma on sen verran tottunut ihmisiin, että Iiro heräsi aamuvarhaisella siihen, että ”joku” liikkui ihan teltan ulkopuolella ja maiskutti. Leirintäalueen ruohikko tuskin tarvitsee ruohonleikkuria.

…kaksi vuorokautta ilman kännykkäkuuluvuutta. Kännykkä nappasi takaisin kiinni verkkoon vasta melkein Coloradossa. Toisaalta eipähän tarvinnut ladata myöskään kännykän akkua koko viikonloppuna.

…melkein 2 koppaa viiniä. Paluumatkalla pysähdyimme yöksi Palisaden viinialueelle Länsi-Coloradoon ja ihastuimme; tiesimme viinit jo ennestään hyviksi, mutta kerrankin niitä sai myös kohtuuhintaan. Helteisellä ja aurinkoisella päivällä sekä upeilla maisemilla saattoi olla vaikutuksensa siihen, miksi tuliaisten osto tässä määrin tuntui kerrassaan loistavalta idealta.

…kolme viinitilaa. Yhdelle päädyimme, koska se oli hotellimme vieressä, toiselle koska tilan päärakennus oli söpö. Kolmatta lähdimme varta vasten etsimään, kun näimme tilan tuottaman pullon gewurztramineria paikallisessa viinakaupassa.

Pidemmät selostukset tulevat blogiin sitten myöhemmin ajan kanssa.

Kaikki kirjoituksen kuvat on julkaistu aiemmin Instagramissa, ja tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA, Travellover ja Muru Mou. Minua voi seurata Instagramissa käyttäjätunnuksella @globecalledhome.

8.8.201320.5.2015

Viinimaisemissa Alsacessa

Pieni roadtrippimme toukokuussa suuntautui Verdunin sotatantereiden jälkeen kohti Alsacen viinitiloja, jonne saavuimme kahdeksalta illalla. Hetken yksisuuntaisia täynnä olevassa Barrissa autolla pyörittyämme löysimme hotellimme, jossa tylyhkö hotellinomistaja murisi, että koska emme olleet ilmoittaneet etukäteen saapuvamme vasta kuuden jälkeen, varauksemme oli peruttu ja meille ei ollutkaan hotellissa tilaa. Jaahas. Hotellinomistaja oli onneksi sen verran palvelualtis, että soitteli läpi lähiseudun muut hotellit, ja hetken jänskäämisen jälkeen saimme huoneen läheisestä Itterswillerin pikkukylästä hotelli Albertista. Ainoa ravintola kylässä oli hotellin oma, ja sielläkin keittiö oli juuri menossa kiinni, mutta ehdimme kuitenkin tehdä tilaukset, syödä herkkulliset annokset kurnivaan vatsaan ja nauttia hotellin omaa rieslingiä, tehty pihalla kasvavista rypäleistä. Tarinan opetus: jos saavut Ranskassa hotellille vasta illalla, soita ja ilmoita tästä etukäteen.

Alsace ruokaa: choucroute garnie eli hapankaalia — Iiro tilasi listalta annoksen nimeltä *Choucroûte garnie*, ”hapankaali lisukkeilla”, ja jännitti, onko yhdessäkään lisukkeessa lihaa. No oli. Kaikissa.

Viinipeltoja, Itterswiller, Alsace, Ranska — Näkymä aamulla hotellihuoneemme ikkunasta

Viiniköynnös, Itterswiller, Alsace — Hotellin viinipellot levisivät hotellista kaikkiin suuntiin. Jos ei haittaa syödä joka ilta samassa hyvässä ravintolassa, voin lämpimästi suositella Albertia.

Alsacen pikkukylien läpi kulkee kapea kiemurteleva tie, Route du Vin, jota pitkin turistit ajavat kylästä kylään pysähtyen aina välillä maistelemaan viinejä ja ihastelemaan maisemia. Tämä oli meidänkin suunnitelmamme, ja seuraavana aamuna suuntasimme tietä etelään. Dambachissa, seuraavassa vähän isommassa kylässä, kävimme hakemassa turisti-infosta pari patikointikarttaa ja repäisimme reippaan aamukävelyn naapurikylään ja takaisin viinipeltojen läpi. Kävelyn jälkeen olikin aika palkita itsensä spätzlellä ja rieslingillä ravintolassa, jossa käyttäydyimme kunnon turistin tavoin: ”Oho, täältä saa ostaa viiniä mukaan. Ja se on Grand cruta, ja halpaa sellaista. Pitäiskö ostaa pari pulloa? Joo ostetaan vaan.” Vasta myöhemmin tuli mieleen, että sitä kotiin ostettua viiniä olisi voinut pyytää maistaa ennen ostamista.

Dambach, Alsace — Dambachin pikkukylässä, noin neliökilometrin läntissä perinteistä tönöä, on yli sata viinikellaria

Iltapäivällä kävimme pikavisiitillä Colmarissa, Alsacen viinialueen pääkaupungissa, jossa turisteilu keskittyi nettikahvilan löytämiseen, koska joltakulta oli jäänyt veroilmoituksen täyttäminen vähän viime tippaan. Samalla selvisi, että helatorstain jälkisenä perjantaina ei koko Alsacessa ole yhtäkään aukiolevaa nettikahvilaa, mutta onneksi vaihtoehtoiset keinot keksittiin ja suuntasimme takaisin kohti pohjoista Route de Viniä pitkin viinikellareita kiertämään. Colmarista jäi vaikutelma, että kylä on kyllä kaunis mutta täynnä turisteja eikä mitenkään erikoinen. Suosittelen keskittymään Route de Vinin pikkukyliin.

Colmar, Alsace, France — Colmarin kivoin alue oli nimeltään La Petit Venice

La Cathédrale, Colmar, Alsace, France — Ja totta kai jokaisessa itseään kunnioittavassa vanhassa ranskalaiskaupungissa on katedraali, niin myös Colmarissa.

Rajoittuneen kokemuksemme mukaan viinikellarietiketti menee niin, että marssitaan sisään ja ilmoitetaan, mitä viinejä halutaan maistella. Yleensä pari ensimmäistä maisteluannosta on ilmaisia ja lopuille on joku hinta ilmoitettu, joka unohdetaan, jos päätyy ostamaan pulloja mukaan. Jos maistattaja kysyy Vous allez acheter? niin kannattaa siis nyökkäillä ja sanoa Oui oui, kunhan viinit ovat hyviä ja järkevän hintaisia. Hinnoissa on paljonkin vaihtelua, eivätkä hintaerot välttämättä korreloi laadun vaan esimerkiksi sijainnin tai mainosten koon kanssa. Me ostimme parista paikasta pari pulloa ja yhdestä laatikollisen, mutta monet näyttivät olevan liikkeellä farmariautojen ja nokkakärryjen kanssa, ja ainakin Jean Geileriltä Ingersheimissä sai hyviä rieslingejä.

Alsace, Ranska — Rieslingien lisäksi Alsacessa kasvatetaan paljon gewürztramineria

Jenni & Iiro Alsacessa — Ehkä noin kymmenennellä yrittämällä kuvaan ei osunut autoa maisemaa tukkimaan

11.4.2013

Pohjois-Georgian viinitiloilla

Pääsiäislomalle emme olleet suunnitelleet etukäteen mitään. Lauantaiaamuna sitten heräsin aikaeron takia pirteänä kukonlaulun aikaan, Iirokin repi itsensä solidaarisesti ylös ja totesimme: mitäs nyt? Kysymys ei onneksi ollut vaikea, sillä lipaston nurkkaan oli kerääntynyt jo vino pino erinäisiä ”sitten joskus kun on aikaa”-turistiesitteitä, joista löytyi ihan täydellistä tekemistä lämpimälle kevätpäivälle.

Vaviskaa Napa Valley ja Toscana – täältä tulee Pohjois-Georgia!

Parin tunnin ajomatkan päässä Dahlonegassa Appalakkien juurella oli kourallinen viinitiloja, jonne päräytimme fiilistelemään. Olimme tätä ennen juoneet peräti yhden pullon paikallista viiniä, joten karautuimme kyseiselle tilalle, Frogtown Cellarsille. Viinimaistelupaketit olivat hinnoissaan, $20 per henki, joten kun nälkäkin vähän vaivasi, päätimme sen sijaan maistella viiniä laseittain, lasi per henki, kera paikan panninien ja paahtavan auringon vaalealla plantaasityylisellä terassilla, josta oli näköala vuorille.

Panninin lisukkeena oli tuttujen sipsien lisäksi jotain vihreää

Viinitilan viisi koiraa köllöttelivät terasilla auringossa ja kerjäsivät rapsutuksia, yllättäen juuri niiltä asiakkailta, joilla oli pannineja

Ovela hurtta näki tilaisuutensa tulleen!

Frogtown mainosti ovellaan, että olivat eronneet juuri paikallisesta viinintuottajayhdistyksestä, koska olivat tuohtuneita yhdistyksen alhaisiin laatustandardeihin, jotka sallivat mitä tahansa kuraa kutsuttavan georgialaiseksi viiniksi – sillä toki Frogtownin viinit olivat oikeita laatuviinejä! Tehtyämme lasillisistamme liudan erittäin älykkäitä havaintoja (joista yhtäkään en enää muista) päätimme jatkaa matkaa jonnekin, missä kasvojen orastava punotus ei pahenisi. Siis sisätiloihin, toiselle viinitilalle, Frogtownin vieressä sijaitseville Three Sisters Vineyardseille.

Kuivat köynnösrivit ja taustalla kolme vuorta, joiden mukaan viinitila oli nimetty. Koin tulleeni huojatuksi, kun sain tietää, että viinitilan omistajamiehellä oli kolmen siskon sijaan vain veli.

Täällä jostain syystä koimme, että 15 dollarin maistelupaketti olisi hyvinkin hintansa väärti, koska siinä tuli mukana viinilasi (markkinoinnin uhri, minäkö?), joten päädyimme maistelemaan viinejä tilanomistajan veljen johdolla. Veli asui itseasiassa meistä vain parin kilometrin päässä mutta oli tullut viikonlopuksi vuorille auttelemaan viinitilan kanssa. Hän kertoi, että alunperin hänen veljensä oli perustanut tilan kymmenisen vuotta sitten, jolloin alueella ei vielä ollut viinistä oikein tietoakaan. Veli oli asunut aiemmin Atlantassa mutta oli jossain vaiheessa – keski-iän kriisin mainingeissa? – todennut perheineen, että nyt olisi hyvä hetki jättää päivätyö ja perustaa viinitila. He sitten olivat ruvenneet kasvattamaan chardonnayta, merlota, pinot blancia sekä Kaakkois-USAn omaa viinilajiketta cynthianaa, jota jo Thomas Jefferson aikoinaan kasvatti täällä päin, ja joka oli meistä erittäin pihviviinisää.

Iiro maistelee cynthianaa, takana viinitilanomistajan veli, joka teki meihin vaikutuksen tietämällä, missä Luxemburg sijaitsee

Tilanomistajan veli kertoi myös eräästä paikallisesta kuuluisuudesta, maailmankuulusta näyttelijästä, joka näytteli Forrest Gumpissa pääosaa. Tämän lisäksi tuo paikallinen kuuluisuus harrastaa lasimaalausta, joten hän oli maalannut viinitilan maistatustiskin takana olevan lasisen Three Sisters -logon. Tästä kiitokseksi maistatushuoneen seinällä oli kuva hänestä keskellä vaativaa roolisuoritusta.

Kuuluisa näyttelijä on tuossa valokuvassa siis se keskimmäinen. Jos totta puhutaan, minä en edes muistanut koko miehen olemassaoloa, sillä mieleeni oli jäänyt vain penkillä istunut vanha nainen, mutta nyökyttelin mukana. Sen sijaan maistatustiskin takana olevia saviruukkuja olin nähnyt aiemminkin kaupunginmuseossa.

Kyseessä on face jug, naamaruukku, eteläosavaltioiden perinnekäsityötä parhaimmillaan. Kaupunginmuseon mukaan ei ole mitään hyvää selitystä sille, miksi ruukkuihin on satojen vuosien ajan väkerretty naamoja, se on vain ollut tapana. Tilanomistajan veli sen sijaan tiesi oikean vastauksen: They used to store wine in those jugs, and the ugly faces scared the kids away.

Valitettavasti ällösöpöt ruukut eivät olleet myynnissä, joten ostimme lohdutukseksi pari pulloa viiniä. Mahdollisesti tähänastisen elämäni kalleimmat viinipullot. Perustelimme tätä itsellemme epämääräisellä sekoituksella ”pitäähän sitä paikalliyrityksiä tukea” ja ”kerrankos sitä vaan täällä käydään” -selityksiä, sokerina pohjalla ”etiketti oli hauska niin tämä näyttää sitten hyvältä kynttilänjalkana”.

6.10.20124.8.2014

Jamaikalainen perunasalaatti ja georgialainen viini

Kävimme tässä iltana eräänä sohvanetsinnän lomassa käppäilemässä Roswellin keskustassa, jossa on yksi kadunvarrellinen katukahviloita, terasseja ja pikkuputiikkeja. Eräästä putiikista löysimme pullon paikallista viiniä, Frogtown Cellarsin roussannea, joka tarttui mukaan illalliselle. Pohjois-Georgiassa Appalakkien juurella on kourallinen viinitiloja, joista eräs paikallinen viiniharrastaja sanoi, että niissä on kaikissa hyvin tunnistettava ominaismaku, josta hän ei liiemmin perusta. Me totesimme tämän yhden pullon perusteella, että joo, viinissä on selkeä erilainen maku, joka ei kuitenkaan meistä ollut paha. Sen sijaan viinin tuoksu ei ollut kovinkaan miellyttävä.

Viinin kanssa teimme limekookosmarinoituja kananrintoja ja jamaikalaista perunasalaattia. Perunasalaatin ohje oli paikallislehden palstalta, jossa ihmiset kyselevät ohjeita lemppariravintoloidensa lemppariannoksiin. Tämä oli Wahoo Grillin, joka sijaitsee sen verran kaupungin toisella puolella, että emme sinne ole vielä eksyneet ja tuskinpa eksymmekään, mutta salaatti oli erinomaisen onnistunut – ja nimi on harhaanjohtava, sillä salaattiin ei tule perunaa.

Jamaikalainen perunasalaatti

2 keskikokoista bataattia (yhteensä n. 500g)
1 kassavan juuri
1 punainen paprika
2 kevätsipulia
1 rkl jamaikalaista jerk seasoningia (jos ei ole, voi korvata esim paprikajauheella ja ripauksella chilijauhetta)
1 rkl tuoreita timjamin lehtiä
1 jalapeno
1,5 dl kookosmaitoa
2 rkl majoneesia
1 rkl ruokokidesokeria
1 tl raastettua inkivääriä
puolikkaan limen mehu
suolaa ja pippuria

1. Kuori bataatit ja kassava. Leikkaa isohkoiksi palasiksi ja keitä noin 10 minuuttia. Kassava saattaa vaatia pidemmän keittoajan; nosta vedestä kun ovat pehmenneet. Anna jäähtyä.
2. Kuutioi paprika, silppua kevätsipulit ja viipaloi jalopeno. Sekoita salaattikulhossa joukkoon jerk seasoning ja timjami.
3. Sekoita pienemmässä kulhossa kookosmaito, majoneesi, sokeri, inkivääri ja limemehu salaattikastikeeksi. Sekoita salaatin joukkoon.
4. Kun bataatit ja kassava ovat jäähtyneet tarpeeksi, että niitä on helppo käsitellä, leikkaa ne pienemmiksi kuutioiksi ja lisää salaattikulhoon. Mausta suolalla ja pippurilla maun mukaan. Salaatti paranee, jos se saa levätä jääkaapissa vähintään tunnin.