Heti alkuun tahdon sanoa, että katsoin eilen espanjalais-slovenialais-romanialaisessa seurasssa Citizen Kanen, ja totesin, että tämä ”kaikkien aikojen maailman paras elokuva”, kriitikoiden ylistämä mestariteos, on tylsähköä keskivertohuttua, joka ei pärjää edes saman mustavalkoaikakauden Valamiesten ratkaisulle georgialaisesta eeppisestä Tuulen viemästä puhumattakaan.
Nyt kun olen vakiinnuttanut paikkani blogisfäärin johtavana kulttuuriasiantuntijana, jatkan kirjallisuuden maailmaan. Osallistuin nimittäin taannoin ensimmästä kertaa paikallisen kirjapiirin kokoukseen, jossa käsittelyvuorossa oli J.K.Rowlingin Paikka vapaana. Englanninkielinen keskustelu pulppusi vauhdikkaasti kun toistakymmentä ihmistä kertoi, mitä mieltä oli ollut kirjasta, ja mielipiteet jakautuivat vahvasti kahtia: osa oli minun tavoin tykännyt, osa taas oli inhonnut.
Olin lukenut kirjan jo viime joululomalla, joten keskusteluun oli helppo osallistua. Siis helpompi, kuin jos olisin yrittänyt lukea kirjan juuri etukäteen ja jäänyt sivulle 57.
Paikka vapaana kertoo englantilaisesta pikkukaupungista, jonka valtuuston puheenjohtaja kuolee äkillisesti sairauskohtaukseen. Tämä yksittäinen tapahtuma tuntuu vaikuttavan lähes jokaisen kaupunkilaisen arkeen tavalla tai toisella: joku haluaa päästä kalifiksi kalifin paikalle, joku toinen taas menetti rytäkässä ainoan mentorinsa. Kirjassa yhtenä vahvana teemana on brittiläinen luokkayhteiskunta, joka kyseisessä pikkukaupungissa näyttäytyy erittäin vahvana, ja jonka todenmukaisuudesta kirjallisuuspiirimme kävi pitkän keskustelun – olihan paikalla peräti neljä brittiä tai Briteissä pidempään asunutta.
Yksi briteistä totesi, että kaikki henkilöhahmot olivat hänen mielestään yksittäisinä uskottavia, ja hän on tuntenut useita ihmisiä, jotka ovat käyttäytyneet kuten kirjan alemman työväenluokan edustajat. Toinen briteistä totesi, että kyseessä kyllä taitaa olla aika vahvaa karikatyrisointia useammankin hahmon kohdalla; siinä missä keskiluokan edustajista useimmat olivat jossain määrin pikkumaisia, työväenluokan edustajista suurin osa oli todella toivottomia tapauksia. Tähän kolmas britti totesi, että mutta työväenluokan edustajistahan, erityisesti sosiaaliturvan varassa elävistä, suurin osa on täysin toivottomia tapauksia, ja hänenkin poliisiveljensä on useaan otteeseen kertonut, kuinka he vain elelevät leveästi avustuksilla ja ostelevat teräväpiirtotelkkareita maaten kaiket päivät kokona! Neljäs britti kakoi tässä kohtaa punaviiniä pois väärästä kurkusta, ja keskustelu lipui pienen sosiaalipummi- ja maahanmuuttointtämisen jälkeen uusille raiteille aiheena yhteiskunnan jakautuminen ja stereotypiat Luxemburgissa.
Toinen kahdesta syntyperäisestä luxemburgilaisesta kertoi tähän väliin, kuinka Luxemburgissa portugalilaiset ovat se ihmisryhmä, jota katsotaan alaspäin ja jota epäillään helpoiten pummeiksi. Hän muisteli, kuinka kansakoulussa oli jo hänen aikanaan luokalla selvä jako ”heihin” ja ”meihin”, jossa toisella puolella raja-aitaa oli suuri ja omasta kielestään ja kulttuuristaan kiinni pitävä luxemburginportugalilaisvähemmistö eli lusoburguêsit. Portugali oli 60-luvulla fasistishenkinen konservatiivinen diktatuuri, jossa oppositio pyrittiin vaientamaan mm. lakkauttamalla opiskelijajärjestöjä, ja tämän seuraksena Luxemburgiin suuntautui tuolloin portugalilaisten muuttoaalto. Nykyäänkin Luxemburgin asukkaista 16 prosenttia on Portugalin kansalaisia, ja oletettavasti monella muulla on portugalilaiset sukujuuret. Toinen luxemburgilaisista arveli, että portugalilaiset eivät sulautuneet kantaväestöön samalla tavalla kuin aiemmin italialaiset maahanmuuttajat, koska italialaiset tulivat tänne yksin ja perustivat yleensä perheen paikallisten kanssa, kun taas portugalilaiset perheenyhdistämislakien ansiosta toivat tänne usein koko perheensä.
Portugalilaiset eivät kuitenkaan ole ainoa hyljeksitty vähemmistö Luxemburgissa. Yllättäen parikin kirjapiirin jäsenistä kertoi kuulleensa paikallisilta kavereiltaan negatiivista kommenttia lähellä Ranskan rajaa sijaitsevan Eschin kaupungin asukkaista. ”En todellakaan viitsi tutustua kehenkään eschiläiseen, he ovat yleensä ihan dorkia”, yksi kertoi kaverinsa tokaiseen hänelle. Minusta alkoi tuntua, että olin kuullut vastaavia kommentteja vähän eri kontekstissa aiemminkin… Esch, tuo Luxemburgin Turku?
Punainen taivas Eschin yllä. Kaupunki on tällä hetkellä suurten muutosten kourissa, kun vanhaa lanataan pois ostoskeskusten ja konserttitalojen tieltä. [kuva: fs999 ]
PS. Jos joku innostuu tämän kirjoituksen perusteella kirjan lukemaan, niin vinkkinä, että kannattaa lukea alkuperäiskielellä, jos kielitaito siihen vain taipuu. Suomenkielinen käännös oli nimittäin paikoitellen todella kökkö.
