Tiedät olevasi luxemburgilainen kun… (3/3)

Kirjoitussarjasta myös ensimmäinen ja toinen osa. Lista kopioitu netistä, kommentit omiani.

You know the police officer who arrests you and the judge who judges you.
You always meet somebody you know when you go out.

Luxemburgissa asuu 300 000 maan kansalaista. Eivätkös kaikki turkulaisetkin tunne toisensa?

More than 70% of your friends study economics or law.

Maan suurimmat yksityiset sektorit ovat pankki- ja finanssiala, joten kauppatieteet ja laki ovat luonnollisia opiskelusuuntia.

You think it is normal that 50% of the cars on the streets have foreign country code plates.

Päivittäin maan rajojen ulkopuolelta saapuu toista sataatuhatta työntekijää maahan, ja suurin osa autoilla. Liikenneruuhkat ovat sen mukaisia.

You think Bin Laden is a schoolboy as opposed to the Bommeleeër.

Luxemburgia järkytti 1980-luvulla pommi-iskujen sarja, jonka tekijä tai tekijät jäivät hämärän peittoon isosta poliisitutkimuksesta huolimatta. Helmikuussa 2013 asia kaivettiin uudestaan naftaliinista ja yritettiin vetää jonkinlaista yhteyttä korkean tason poliitikkojen ja pommi-iskujen välille. Tämän koko sotkun ymmärtääkseen pitäisi varmaan olla asunut täällä vähän kauemmin…

#bommeleeër

You say “I’m going to the city” and everyone knows exactly which city you’re talking about.

Niin, Luxemburgin pääkaupunki Luxemburgiahan sillä tarkoitetaan.

You know that the Luxembourgish flag is soooo different from the Dutch.

Tosiaan, eikö ero teidänkin mielestänne ole huomattava?

Luxembourg / Luxemburg / Lëtzebuerg / Lëtzebuerg / Luxemburgo The Netherlands / Nederland / Holanda

Vasemmalla Luxemburgin lippu, oikealla Hollannin

Koska yhdennäköisyys on häiritsevän suuri, luxemburgilaiset käyttävät rinnakkain myös valtionlippuna toimivaa leijonalippua. Jossain vaiheessa käytiin keskustelua siitä, pitäisikö leijonalipusta tehdä virallinen kansallinen lippu, mutta tuo Hollannin lipun kopio jäi voimaan.

Luxembourg State Flag

You don’t drink tea – after all, you’re not ill, are you? So there you go. Coffee, please.

Itseäni tämä teenjuojana häiritsee, sillä teetietämys ravintoloissa on todella surullisella tasolla. Kun pyytää mustaa teetä, saa yleensä aina lopputulemana Liptonin perusmustaa kuraa. Kerran tarjoilija sanoi, että valitettavasti musta tee on loppu, on vain darjeelingia… mikä siis on vähän parempaa mustaa teetä. Siitä lähtien olen yrittänyt kysyä vaihtoehtoja pelkän mustan tilaamisen sijaan.

You can ride all the buses and trains in your country for 50€ a year.

Kertalippu on 2 euroa, päivälippu 4 euroa, ja nämä kattavat koko valtion, jonka päästä päähän junalla kestää kuitenkin toista tuntia. Julkisilla liikkuminen on täällä poskettoman halpaa.

19990919 15b Luxembourg

Junalla päärautatieasemalta pohjoiseen lähtiessä kannattaa pitää silmät auki

You’re in favour of monopolies: one company selling electricity, one selling gas, one selling telecommunications, one post office. You don’t get this whole “shopping for utilities” thing.

Täällä ei tosiaan ole paljon vaihtoehtoja: sähköyhtiöitä vain yksi, puhelinyhtiöitä sentään jopa kolme. Sähköyhtiön toiminta on ollut tähän mennessä vähän epäilyttävää, sillä he muistivat lähettää ensimmäisen sähkölaskun minulle vasta vuosi sen jälkeen, kun tein sopimuksen. Laskutusväli on kuitenkin kolme kuukautta.

You get offended when North-Americans don’t know where/what Luxembourg is, yet at the same time, you wouldn’t know where Virginia or Manitoba is.

Sama pätenee moniin suomalaisiin.

There’s only one phone book for the whole country.

Pärjäähän se Turkukin yhdellä puhelinluettelolla.

Cambridge ja King’s College

Cambridge and King's College

Tapasimme viimeksi Iiron kanssa kuukausi sitten Lontoossa: hänellä oli lauantaiaamusta sunnuntai-iltapäivään stopover kaupungissa työmatkalla Intiasta Yhdysvaltoihin, ja minä lennähdin paikalle jo perjantaina. Tuolloin perjantaina kävin moikkaamassa Cambridgessä opiskelevaa kaveriani Visaa ja tutustumassa yliopistoon, joka on vanhempi kuin azteekkien pääkaupunki Tenochtitlan.

Great St Mary's Church, Cambridge

St Mary the Greatin kirkko, jonka kellotapulista Cambridgen kandiopiskelijat eivät saa asua yli kolmen mailin (4,8km) päässä, ettei heidän opiskeluaikansa tuhlaantuisi matkoihin – etenkin kun kandiopiskelijoille auton omistaminen Cambridgessä on kielletty.

Cambridgen yliopisto perustettiin vuonna 1209 ja se on maailman kolmanneksi vanhin yhä toiminnassa oleva yliopisto; tätä vanhempia ovat Bologna (1088) ja Oxford (1167). Yliopistossa opetus järjestetään tiedekunnissa, mutta opiskelijavalinnan suorittavat poikkitieteelliset colleget, jotka ottavat opiskelijat siipiensä suojiin ja tarjoavat yleensä majoituksen ja ruoat (toki maksua vastaan). Colleget kilpailevat keskenään ja auttavat omia opiskelijoitaan järjestämällä täydentävää pienryhmäopetusta, jossa parin kolmen hengen ryhmissä tavataan samaan collegeen kuuluvaa alan tutkijaa tai professoria pari kertaa viikossa ja opitaan se, mikä luennoilla ja itsenäisesti jäi oppimatta.

Collegeita on 31 ja näiden ikä, koko ja varallisuus vaihtelevat merkittävästi: collegeista 15 on perustettu 1200-1500-luvuilla ja loput 16 collegea 1800-1900-luvuilla, mikä jakaa colleget suoraan vanhoihin ja uusiin. Vanhat sijaitsevat vanhan keskustan linnamaisissa rakennuksissa, kun taas uusilla saattaa olla hyvinkin moderni arkkitehtuuri (tai sitten ”moderni” 1970-luvun betonihirvitysarkkitehtuuri), ja osa niistä on jopa parin mailin päässä keskustasta niin, että opiskelijat saavat liikuntaa pyöräillessään päivittäin tiedekuntiinsa. Isoimmissa collegeissa on yli 1000 opiskelijaa kun taas pienimmissä, kuten pelkästään jatko-opiskelijoille tarkoitetussa Clare Hallissa, johon Visakin kuuluu ja joiden jazzpippaloiden jatkoilla käväisimme, on vain vähän yli sata opiskelijaa. Varakkain taas on Trinity College, jonka vuosijuhlissa nautitaan shamppanjaa ja ostereita ilotulitusten loisteessa koulun isolla nurmikentällä, jonka alumneihin kuuluvat Isaac Newton, Niels Bohr, kruununprinssi Charles, kuusi brittipääministeriä ja 31 Nobel-voittajaa (yhteensä Cambridgellä on näitä titteleitä 89), ja jonka parhain arvosanoin valmistuneet kandiopiskelijat saavat lukukausimaksut kattavan stipendin maisteriopintoihinsa.

King's College courtyard in Cambridge

King’s Collegen sisäpiha

Trinityn sijaan me kävimme iltahämärässä kurkkimassa King’s Collegen goottilaisarkkitehtuuria. Ovella luki, että college on näin ilta-aikaan suljettu turisteilta ja avoinna vain opiskelijoille. Siispä kamera piiloon ja itsevarma ”minä kuulun tänne”-fiilis päälle, Visahan on opiskelija ihan oikeastikin ja minäkin sellaisesta menin niin hyvin, ettei vahtimestari sanonut meille mitään. Tarkoituksenamme oli käydä katsomassa King’s Collegen kappelia sisältä päin, kun kuulimme kiviseinien lävitse alkavan virsienveisuun. Evensong oli alkamassa!

King's College courtyard in Cambridge

Yritimme hipsiä kappeliin sisään huomaamattomasti, mutta heti ovella suntio tiukkasi meiltä, olemmeko tulleet osallistumaan jumalanpalvelukseen. Minä sanoin tähän ”öö”, mutta Visa nyökkäsi että totta kai! ja niin suntio sitten johdatti meidät kirkkosalin eturiviin kuoriaidan viereen. Anglikaaninen iltajumalanpalvelus oli aika erilainen kuin ne luterilaiset jumalanpalvelukset, joissa olen käynyt, mutta aika nopeasti ohjelmasta selvisi, missä kohtaa kuljettiin. Kuoro lauloi kauniisti – ja syystäkin, vanhemmat kuorolaiset kun opiskelevat Cambridgessa stipendillä ja kuoropaikoista on kova kilpailu – mutta saarnasta en saanut mitään selvää. Kun ohjelmasta sitten selvisi, että saarnoja tulee vielä kaksi lisää tässä illan aikana, päätimme hipsiä ulos sopivassa välissä suntion valvovasta katseesta piittaamatta ja jatkaa iltaa aletuoppien äärellä.

Cambridge architecture River Cam at Cambridge

King’s Collegen kuoro tuli uudestaan mieleen eilen, kun aprillipäivän vitsit lähtivät kiertämään. Tässä kuoron oma repäisy:

Onnellisia ihmisiä Luxemburgissa

Netissä on viimeviikkoina levinnyt jos jonkinlaista versiota Pharrell Williamsin Happy-hitistä. Tässä yksi täältä suurherttuakunnasta:

Videolla esiintyy paikallisen tanssikoulun oppilaiden lisäksi paikallisia julkkiksia, joista näyttelijä Tommy Schlesser ja pyöräilijä Andy Schleck on esitelty blogissa aiemminkin. Minun huomioni vievät kuitenkin maisemat: Tommy joraa viinipeltojen keskellä, ja tanssikoululaiset vetävät koreografioitaan milloin minkäkin linnoituksen edessä.

Onnellista maanantaita kaikille! Tästä se viikko alkaa!

Suklaatehtailija Toni

Hiking on German side of Müllerthal German side of Müllerthal

Koillis-Luxemburgissa sijaitsevalla Müllerthalin alueella metsät ovat täynnä isoja kivimuodostelmia, kallioita, luolia, nousuja ja laskuja sekä puroja, jotka kastelevat kengät. Korkeammilta paikoilta on hyvät näkymät laaksoihin ja luontoon rakennetut polut ovat täynnä portaita. Monien mielestä Müllerthal muistuttaa hyvin paljon Sveitsiä, ja sen lempinimi onkin Petit Suisse. En ole käynyt Sveitsissä kesäaikaan, joten vaikea sanoa mitään yhdennäköisyydestä, mutta ainakin patikointimaastot ovat hienot, joten suuntasimme paikalle Echternachin kaupungin ympäristöön viime sunnuntaina isohkon expat-porukan kanssa.

Bridge between Luxembourg and Germany

Enimmäiset viitisen kilometria patikoimme Saksan puolella, jossa upeat maastat jatkuivat piskuisen Echternacherbrückin kylän (eli käytännössä Luxemburgin Echternachin kaupunginosan) takana. Tässä kohti ylitämme jo Süre-joen takaisin Luxemburgin puolelle.

Anemone nemorosa

Weilerbach Castle Gardens

Saksan puolella oli Weilerbachin 1780-luvulla rakennettu linna sekä linnan puutarhat, jotka olivat jo kevätkunnossa. Weilerbachin linna oli tarkoitettu Echternachin apottien kesäresidenssiksi – meille se toimi evästaukopaikkana.

Noin 20 kilometrin patikointia veti taas ammattisotilas Khristian. Minä ilmoittauduin vapaaehtoiseksi peränpitäjäksi, ja sain varusteeksi walkietalkien, jonka avulla kyselin Khristianilta suunnistusneuvoja, kun porukan hitaimmat hidastelivat sen verran ahkerasti, että menetimme näköyhteyden etujoukkoihin. Saa olla viimeinen kerta, kun vapaaehtoisesti pidän perää, sillä väsyneiden huonokuntoisten aikuisten hätistely tyyliin voisitko hei kävellä vähän nopeammin ettei eksytä tänne mettään ei kuulu luontooni. Vinkkinä kaikille, että jos normaalisti kävelytyyli on rento maleksinta, kokee tarvetta taittaa kahden kilometrin matkan bussilla eikä ole ikinä patikoinut, niin 20 kilometrin nopeavauhtinen patikointi isolla porukalla erittäin vaihtelevassa maastossa ei ole paras tapa aloittaa, etenkin jos aikoo kävellä kaupunkivaatteissa ja muotilenkkareissa – mutta jos silti näin aikoo tehdä, niin ei missään tapauksessa kannata jäädä porukan viimeiseksi, sillä viimeisimmat kärsivät eniten jonon haitariliikkeestä. Vinkkasin tästä eräällä pysähdyspaikalla intialaismiehelle, joka kiitti vinkistä, lähti heti vetäjän perään ja hymyili seuraavalla taukopaikalla vähän leveämmin kuin aiemmin, mutta sille yhdelle italialaistytölle, joka valitti ensimmäiset 15 kilometriä poikaystävälleen (italiaksi, mutta oletettavasti jotain tyyliin ”hidasta en mä jaksa näin kovaa”), veti jossain kohti raivarit ja linkkasi alaselkäänsä pidellen viimeiset 5 kilometriä, en uskaltanut sanoa mitään.

Climbing up a hill in Little Switzerland

Jossain vaiheessa oikaisimme kahden polun välillä suoraan rinteeseen niin, että jengi kömpi nelin kontin ja varoitteli toisiaan vierivistä irtokivistä

View over Echternach

Kiipeäminen otti voimille, mutta maisemat palkitsivat

Walking in the forests of Echternach

Sää suurimmaksi osaksi suosi; vain tässä kohtaa ripotteli, mutta sitä tuskin huomasi, kun joukon hännillä kävellyt espanjalainen vertaili Espanjan ja Luxemburgin asuntomarkkinoita

Edellämainitun italialaistytön ansiosta muutkin italialaiset jäivät porukan hännille, ja pääsin kysäisemään yhdeltä heistä hänen housuistaan: sellaiset hassunväriset ruutukuosilliset leveälahkeiset rennot kangashousut, joissa on yksiväriset paikat polvissa ja takapuolessa. Mainitsin, että olin nähnyt vaihtovuotena tsekkiopiskelijoiden käyttävän samanlaisia housuja ja ihmettelin, mistä tällainen muoti. Toniksi esittäytynyt mies innostui Tsekkien maininnasta ja kertoi itsekin olleensa siellä vaihdossa, ja pääsimme vaihtamaan pari sanaa tsekkiä keskustelussa, joka suomeksi meni suunnilleen näin: ”Hyvää päivää.” ”Yksi kalja kiitos!” ”Uppopaistettu juusto, hyvää hyvää.”

Hiking in Müllerthal

Italialaiset Pikku-Sveitsissä, etuoikealla Toni ruutuhousuissaan

Tsekkikuulumiset vaihdettuamme Toni palasi alkuperäiseen kysymykseen ja kertoi, että kyseisellä housutyylillä on parikin eri valmistajaa ympäri Keski-Eurooppaa, mutta hänellä jalassaan olevat housut tulevat hänen kotikaupungistaan Trentosta kotoisin olevalta pikkumerkiltä. You wouldn’t see these in Rome, they are too unfashionable, but in Northern Italy, in the country, we don’t care what you wear.

Moss on a tree

Hiking in Müllerthal

Toni kertoi asuvansa Luxemburgissa jo toista vuotta ja olevansa töillä suurella italialaisella suklaavalmistajalla Ferrerolla. Myönsin, etten ollut koskaan kuullutkaan kyseisestä firmasta, johon Toni vastasi: You have heard of Nutella yes? Mutta hetkinen, eikös Nutella ole ranskalaista? Ah, we let the French think that so they buy our product, Toni vastasi ja jatkoi, että toinen hittituote näin pääsiäisen alla on Kinder-muna. Entä mitä italialainen suklaatehdas tekee Luxemburgissa? Well if you ask them they will tell you that we want to be closer to our Central European customers, the French and the Belgians, you know… but really it’s because of the lower taxes, Toni myönsi, ja kertoi, että hänen oman työnsä kannalta ei ole paljoa järkeä asua Luxemburgissa, koska hän on vastuussa raaka-ainehankinnasta ja täten matkustaa paljon Georgiaan ja -stan-loppuisiin valtoihin. En valitettavasti tajunnut kysyä, mitä tekemistä suklaan raaka-aineketjulla on Georgian kanssa – tietääkö joku?

Entering a cave near Echternach

Patikointipolku kulki luolan kautta

Sign on the wall of a cave in Müllerthal

Kyltin tekstiä en ymmärtänyt, mutta huvitti sen alle kaiverrettu BONJOUR

Ympäröivä metsä vaihtui hetkellisesti lehtipuupainotteisemmaksi, ja Toni tokaisi yhtäkkiä, että eikös tämä näytäkin mielestäni enemmän Suomelta? Hämmentyneenä kysyin, mistä moinen päätelmä, ja Toni osoitti vierekkäin kasvaviin koivuihin ja mäntyihin. Kun minulla ei selvästikään sytyttänyt, Toni selvensi: The birch-pine method! It’s a famous Finnish forestry method, no? Totesin, etten tiedä oikeastaan mitään metsänhoidosta, mutta että kyllähän meillä Etelä-Suomessa noita kumpaakin kasvaa, ja Toni kertoili opiskellessaan yliopistossa maatalouden lisäksi metsätaloutta. Suomessa hän ei ollut koskaan käynyt, mutta tarkoituksena olisi käväistä työmatkalla lannoitevalmistajaa katsomassa nyt tulevana kesänä, maybe in June or July. Vastasin, että matkailun kannalta tuo on todellakin paras aika käydä Suomessa, mutta työmatkan puolesta kannattaa tarkistaa etukäteen, onko siellä ketään töissä silloin.

Hiking in Little Switzerland

Rappuja reitillä riitti

Hiking in Little Switzerland

Toni kertoi, että oli Luxemburgin, Tsekin ja Italian lisäksi asunut myös Yhdysvalloissa, kun oli ollut lukioikäisenä vaihto-oppilaana Minnesotassa. Hän oli huomannut, että paikalliset olivat lähinnä ruotsalaisten ja suomalaisten jälkeläisiä – lots of Janssons, Svenssons and Ericssons – ja kadulla kävellessään hän oli lyhyenläntänä ja tummatukkaisena herättänyt huomiota poikkeavalla ulkonäöllään. Mietimme hetken, mikä siinä on ollut, että suomalaiset ovat vaikkapa Kalifornian tai Floridan sijaan päätyneet juuri kylmähköön Minnesotaan. Minä mietin, että maanviljelijöille oli helpompaa muuttaa alueelle, jossa maanviljelysolosuhteet olivat samanlaiset kuin kotona, ja Toni totesi, että lisäksi Minnesotassa oli varmaan vähemmän kilpailua. The Finns have a competitive advantage in the North, since people from the South won’t survive there. Itse hän oli kuitenkin tykännyt Minnesotasta ja ihmetteli, kuinka kiintyneitä paikalliset olivat järviinsä, even if they were just these muddy little ponds!. Totesin, että olin itsekin huomannut tämän, sillä Minnesotan rekisterikilvissä muistetaan mainostaa, että osavaltiossa on kymmenen tuhatta järveä. Toni taas jäi miettimään, onko Suomeen sittenkään hyvä mennä keskellä kesää, sillä satojen tuhansien järvien maassa varmaan riittää hyttysiä.

View over Echternach

Echternachin kaupunki nyppylöiltä katsottuna. Keskellä vanha luostari, joka oli merkittävä vallankäyttäjä täällä päin keskiajalla.

View from the hills near Echternach

Seuraavalla evästauolla Toni siirtyi taas jonossa vähän eteenpäin ja sain uusia peräpään pitäjiä seurakseni. Romanialainen Raluca valitti, että kaikki kirjoittavat hänen nimensä epähuomiossa Racula, and I have no idea why, ja intialainen Ananth kertoi työstään Goodyearin talvirenkaiden suunnittelijana. I was a bit skeptical at first when they told me they want to hire me for the job, because really, I saw snow for the first time in my life only three years ago, but so far it’s been a great learning experience.

Blooming white tree

Kevät!

Blooming white tree

Belgian pyhä kolminaisuus: Olutta, suklaata ja sarjakuvia

Edellinen viikko Brysselissä kului suurimmaksi osaksi neljän seinän sisässä läppäreiden huminaa ja flaamiksi vahvasti murtavaa kouluttajaa kuunnellessa. (Tämä sivusto, mitä nyt luette, on muuten blohhhhh.) Koulutuskeskus oli sen verran laitakaupungilla, että pääsin sieltä ihmisten ilmoille vasta kuuden maissa iltapäivisin, mutta siitä huolimatta ehdin kipaista ostamassa tuliaisia: belgiolutta, belgisuklaata ja belgialaisia sarjakuvia. Itselleni tietenkin.

Godivan tehtaanmyymälä Simonisin metropysäkin vieressä kutsuu luokseen

Matkalla hotellilta koulutuskeskukseen ja takaisin olin jo parina päivänä katsellut suurta Godivan logoa metropysäkin vieressä olevan tehdasrakennuksen seinässä. Pieni googlettelu paljasti paikalla todellakin olevan tuon melkein satavuotiaan brysseliläisen suklaavalmistajan tehdas sekä tehtaanmyymälä: sinne siis! Myymälä ei ollut paljon pientä olohuonetta isompi, mutta suklaat eivät paljoa tilaa vieneet, ja alennukset olivat luokkaa 25-50%, mikä kalliissa Godivan suklaissa on jo iso summa. Kolmen suklaalaatikon rasiasta riitti hyvin myös lauantaina synttäreitään juhlivalle kaverille lahjaksi. Itse suklaatehdas on nimetty Lady Godivan mukaan, joka legendan mukaan ratsasti 1000-luvulla alasti englantilaisen Coventryn kaupungin lävitse saadakseen miehensä lopettamaan kaupungin asukkaiden raskaan verotuksen.

Godivan tehtaanmyymälä
Avenue de Jette 4, Koekelberg
Auki: ma-la klo 10-18

Mondon Bryssel-oppaasta bongasin lähellä hotelliani sijainneen Beer Manian, belgialaisen olutkaupan, jossa oli hyllyistä päätellen useaa sataa eri olutmerkkiä myynnissä. Moikkasin sisääntullessa myyjää, joka kysäisi, tarvitsenko apua. Vastasin, että kiitos katselen vain, ja myyjä kysyi, olenko kenties suomalainen. Ööh, joo. Pikainen vilkaisu vaatteisiin, mutta ei, päälläni ei ole Marimekkoa – joten mistä arvasit? Well there’s just a lot of Finnish people visiting us.

Olutta kuohuviinipulloissa. Vähän isompaan janoon?

Oluet oli lajiteltu luostarioluisiin, lambicceihin, tummiin ja vaaleisiin, joista nappasin mukaan pari pulloa, kaikkea muuta paitsi lambiccia. Viime viikonlopun aikana minulle selvisi, että Belgiassa on lambicceja, joista jopa oikeasti pidän, mutta kirsikkalambicit eli kriekit eivät tähän sarjaan kuulu, joten pitäydyin niistä varmuuden vuoksi kaukana. Kriekiä kannattanee kokeilla, jos ei yleensä pidä oluesta vaan juo mieluummin siideriä. Minä taas en keskimäärin pidä siidereistä, joten kriekitkin ovat mielestäni vähän ällöjä.

Oma hyllynsä oli myös vanhoille olutpulloille. Joidenkin lambiccien säilyvyysaika on virallisestikin 20 vuotta, joten ehkäpä osa näistä on jopa juotavia.

Belgiassa on vain kuusi trappistiluostaria, jotka tekevät aitoja luostarioluita, mutta luostarityylisiä oluita valmistaa moni muukin panimo. Koska kuusi trappistiluostaria on maisteltu jo lävitse, mukaan tarttui tällä kertaa Witkap-Patelia Slaghmuylderin panimolta, joka sekin on perustettu 1800-luvun puolella. Valinta tapahtui etiketin sekä sen perusteella, kuinka tyhjää hyllyssä oli. Mitä tyhjempää, sitä parempaa, eikös?

Beer Mania
Chaussée de Wavre 174, Ixelles
Auki: ma-la 11-21, su 13-18

Beer Maniaa vastapäätä sijaitsevassa sarjakuvakaupassa oli loppuunmyynti. Rohkeasti sisään, vähän pälyilyä ympäriinsä, ja aika pian myyjä tuli kysymään, voiko auttaa. Kyllä, olisiko teillä jotain sarjakuvia, joissa käytetty ranska olisi sieltä helpommasta päästä? Ah oui, français facile! myyjä hymyili. Pour enfants? Ei lapsille, vaan ihan itselleni ajattelin… Hmm, français facile pour adultes, myyjä toisti ja rapsutti päätään hetken. Sen jälkeen hän kaivoi esille sarjakuvia, joissa pääosissa on seikkaileva lapsiporukka ja sanoi, että kai tuota voivat aikuisetkin lukea. Niitä tunnetumpia belgisarjakuviahan ovat Lucky Luket, Smurffit ja Tintit, joista jälkimmäisiä kyselin, mutta niistä oli jäljellä vain yksi ”historiallinen alkuperäispainos” muovikuorissa halpaan 50 euron hintaan.


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.

Brysselin iltamarkkinat

Ilta on pimentymässä tai jo pimentynyt, mutta markkinat kuohuvat yhä vilkkaana. Joku vihannesmyyjä alkaa jo pakkailla kojuaan pakettiautoon, mutta peräkärryistä juustoa ja leikkeleitä myydään vielä täyttä häkää, wokkipannut ja couscouskeittiöt käyvät kuumina ja viinibaarit ovat päässeet vasta vauhtiin toimistoiden tyhjennettyä ja ihmisten lähdettyä afterworkeille.

Jos juustoista tykkää, niin niiden tuoksu Chatelainin iltamarkkinoilla on huumaava. On varmaan myös, jos ei tykkää.

Huomasin maanantaina Foursquaressa tekstin: Trending on Mondays: Marché de la Place van Meenen. Iltamarkkinat olivat juuri alkamaan päin, joten suunnittelin illan juoksulenkin niin, että sain paluumatkalla pysähdyttyä paikan päällä. Vaikka sää ei ollut kovinkaan lämmin, erityisesti juusto- ja viinikojujen luona kävi kuhina, kun ihmiset maistelivat punkkua työpäivän jälkeen. Minä pysähdyin erään valmista ruokaa myyvän kojun luona ja pyysin purkkiin mukaan kanacurrya. Sinähän sanoit currya, myyjä varmisti, ja nyökkäsin. C’est bruyant! myyjä naurahti minulle tuttavallisesti ja nyökkäsin ja naurahdin takaisin. Hotellihuoneessa piti tarkistaa sanakirjasta, mitä bruyant oikeastaan tarkoittikaan: meluisaa. Ja minä kun luulin, että syy myyjän varmistelulle oli minun jotain-sinne-päin-aksenttini…

Chatelainin iltamarkkinoilla viinibaari löytyi, kun paikallisti pöydän, jolle oli kasattu iso liuta viinipulloja. Joitain menun tapaisia niillä pöydillä kanssa näkyi, ja anniskelualueista ei ollut tietoakaan.

Van Meenenin markkinoilla viinibaarit olivat astetta pysyvämpiä, esim tämä pakun takaosaan rakennettu mobile winebar.

Keskiviikkoiltana sovin tutun kanssa treffit Chatelainin iltamarkkinoille, jotka olivat vähän van Meeneniä isommat ja selvästi suositummat. Tuttuni saapui paikalle vähän myöhässä töiden venyttyä yli seitsemään illalla, ja totesimme, että olimme lasillisemme punkkua ansainneet. Moni oli käynyt hakemassa viereisiltä ruokaständeiltä myös illallista, mutta me totesimme viilenevässä ilmassa, että emme olleet tarpeeksi brysseliläisiä tälle. Koska kaikki lähiravintolat olivat iltamarkkinoiden ansiosta tupaten täynnä, suuntasimme kävelymatkan päähän Louisen metroaseman lähelle Li Yuanin vietnamilaiseen ravintolaan (rue Jourdan 1), jonka suolaisia lättyjä voin lämpimästi suositella. Ravintolassa nimittäin tuttuni kertoi puoliksi vietnamilaisesta poikaystävästään, jonka lempiruokaa lätyt ovat, ja totesi, että nämä saisivat hänen hyväksyntänsä.

Saisiko olla ripaus karkinhimoa?


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagrammista nimimerkillä @muorra.

Vuosi Luxemburgissa, osa 2

Nyt kun tässä maassa on asuttu vuosi, on yhteenvedon aika. Edellisessä postauksessa esiintyi maalis-syyskuu, tässä loka-maaliskuu.

LOKAKUU 2013

Lokakuussa arkea kuvaa parhaiten kalenterimerkintäni alkukuusta: opiskele himassa ranskaa ja pese pyykkiä. Paljon muutakin kuukauteen kuitenkin mahtui: ensimmäisenä viikonloppuna kävin uudestaan Suomessa Iiroa moikkaamassa, toisena viikonloppuna taas Minttu yhdessä Supersuunnistajansa kanssa kävi Luxemburgissa. Samana viikonloppuna Luxemburgin viinitilat alkoivat myymään Fiederwäisseniä eli luxemburgilaista valkoviinipohjaista nouveau-viiniä, joka minusta maistui lähinnä pahan kiljun ja käytetyn lonkeron sekoitukselta, kun sitä maistoimme Bernard-Massardin viinitilalla (huom. ainoa luxemburgilainen Alkossa myytävä tuottaja, jolta saa nykyään kuohuviinin lisäksi myös auxerroisvalkkaria). Muita viikonlopun kohokohtia olivat vierailu Bourscheidin linnassa, sitä seurannut patikointi, museoiden yö sekä hyvä ruoka, mm. Luxemburgin kansallisruoka Judd mat Gaardebounen, savustettua sianniskaa papujen kanssa.

Loppukuusta Luxemburgissa vaihtui valta, mikä näkyi kahvipöytäkeskusteluissa, mutta minulle näkyvämpi asia olivat pari viikkoa kestäneet Cineast-elokuvafestivaalit, jolloin Itä-Euroopan elokuvat valtasivat kaupungin leffateatterit. Patikoidessa tuli käytyä toistekin Pohjois-Luxemburgin ruskametsissä, ja tuli sitä käytyä myös Suomi-Luxemburg-seuran syysretkellä yhden päivän visiitillä Champagnessa. Shamppanja oli edelleen hyvää, ja tällä kertaa näin myös maailman suurimman viinitynnyrin, joka oli kohahduttanut maailmaa Pariisin maailmannäyttelyssä ja melkein vienyt koko shown. Lopulta se Eiffel-torni taisi kuitenkin jäädä pysyvämmin mieliin.

MARRASKUU 2013

Marraskuu alkoi pitkällä viikonlopulla pyhäinpäivän kunniaksi, ja sen ansiosta tempaisimme Elinan kanssa Etelä-Ranskaan Ryanairilla: meno Brysselistä Carcassonneen, paluu Montpellieristä Frankfurtiin, kun kerran kummallekin kentälle on parin tunnin bussimatka täältä. Carcassonnen linnoituskaupungin lisäksi kävimme katsomassa Languedocin ruskan valtaamia viinipeltoja sekä kataarilinnoituksia, jotka hakkasivat jylhyydessä jylhimmänkin luxemburgilaislinnan 6-1. Montpellier sen sijaan ei paljoa säväyttänyt, mutta sää oli aurinkoinen ja lämmin, joten mitäs pienistä. Luxemburgiin palasimme tihkusateeseen ja kylmyyteen, jossa kuitenkin yritimme urheasti patikoida, mutta kun patikointireitit oli nauhoitettu metsästysalueeksi ja ilmassa kaikui pyssyjen pauke, suuntasimme sen sijaan glögeille. Seuraavana viikonloppuna onni oli vähän paremmin myötä, ja pääsimme katsastamaan Udelangen linnanrauniot.

Kuun puolivälissä käväisin Pariisissa moikkaamassa kaveria ja ihmettelemässä uudestaan ranskalaista elämänmenoa, ja kaveri taas puolestaan vei racletteneitsyyteni. Pian tämän jälkeen Luxemburgissa satoi ensilumi, joka jäi samalla viimeiseksi, sillä lopputalven on satanut maksimissaan hyvin vetistä räntää. Marraskuun viimeinen viikko taas meni uusissa maisemissa valtameren toisella puolen, kun kävimme Iiron kanssa etsimässä uutta asuntoa Kalliovuorilta ja siinä samassa juhlistimme kiitospäivää.

JOULUKUU 2013

Joulukuu oli täynnä kissanristiäisiä ja isompaa juhlaa. Itsenäisyyspäivänä Suomen suurlähetystö piti cocktailtilaisuuden, ja samana iltapäivänä vanhempani saapuivat Luxemburgiin minua moikkaamaan. Ohjelmassa oli joulumarkkinoita, patikointia ja Clervauxin linna, jossa oli näytillä The Family of Man-valokuvanäyttely: suoraan 50-luvulta, mutta olisi aivan hyvin voinut olla koottu eilen. Kävin saunomassa luxemburgilaisessa kylpylässä, missä avoin nakuilukulttuuri kummankin sukupuolen kesken tuntui suomalaisesta oudolta, mutta piña coladalta tuoksuvat löylyt kelpasivat. Lucianpäivänä järjestin pikkujoulut ja leivoin mahdollisesti ensimmäistä kertaa elämässäni luciapullia, ja samana viikonloppuna käväisimme Kölnissä katsomassa Gestapon vankilaa, joka oli sen verran kalsea, että sen jälkeen joulumarkkinat tulivat tarpeeseen.

Loppukuusta lähdin takaisin Yhdysvaltoihin ja ajoin Iiron kanssa puolen mantereen halki auto täynnä tavaraa halki tulvien (Arkansas) ja alijäähtyneen sateen eli suomalaisen median mukaan jäämyrskyn (Oklahoma, ei onneksi osunut täysin kohdalle). Lopulta pääsimme perille Coloradoon, mutta muuttokuorma, jonka piti tulla viimeistään jouluaatonaattona, saapui lopulta uuden vuoden jälkeen. Huonekaluja odotellessamme vuokrasimme mökin Kalliovuorilta, jossa ainoa turisteilu oli käynti The Shining-kirjan inspiraationa toimineessa Stanley-hotellissa; muun aikaa keskityimme rentoutumaan takan ääressä.

TAMMIKUU 2014

Tammikuu alkoi muuttotavaroiden purkamisella, jonka jälkeen Iiro lähti töihin ja minun piti lähteä takaisin Eurooppaan, mutta jäin kolmeksi päiväksi jumiin Coloradoon kiitos paukkupakkasten, jotka valtasivat kaikki mahdolliset vaihtolentokenttäni Pohjois-Yhdysvalloissa. Kun lopulta pääsin takaisin Luxemburgiin, juhlistin synttäreitäni tunnelmallisessa kasvisravintola Mesa Verdessä ihanan suomityttöporukan kanssa. Kuun puolivälissä kävin moikkaamassa kaveriani Lontoossa, ja yhdessä turisteilimme Greenwichissä, kävimme musikaalissa ja paransimme maailmaa. Kuun loppupuolella käväisin Suomessa moikkaamassa ystäviä ja sukulaisia ja parantamassa maailmaa. Oli ihan kiva olla poissa Luxemburgista tammikuussa, koska tihkusade ja pimeys alkoi pikkuhiljaa käydä hermoille.

HELMIKUU 2014

Helmikuu alkoi päiväretkellä Ranskan Nancyyn. Meidän piti alunperin mennä patikoimaan, mutta sää oli yhtä masentava kuin koko edellisen kuukauden, ja ajattelimme, ettei sade niin kaupunkireissulla haittaisi. Kengät litimärkinä sitten istumme kuivattelemassa kahvilassa. Hiihtolomaviikoksi (tai President’s Day -viikonlopuksi, jos amerikkalaisilta kysytään) lähdin taas Coloradoon, missä keskityimme vuoriin: patikointia, laskettelua, patikointia ja ihan vaan vuorten tiirailua porealtaasta käsin. Luxemburgissa patikointi ei onnistunut sen paremmin loppukuusta, joten lähdin spontaanille reissulle Brysseliin kaveria moikkaamaan. Helmikuun viimeisimmän päivän vietin Cambridgessa, jossa paikallisessa yliopistossa opiskeleva tuttuni tutustutti minut formal dinnereiden maailmaan.

MAALISKUU 2014

Maaliskuun ensimmäisen viikonlopun vietin Lontoossa Iiron kanssa. Kiertelimme ja kaartelimme kaupunkia yhdessä ja nautimme auringonpaisteesta, kunnes Iiro jatkoi matkaansa takaisin Yhdysvaltoihin ja minä läksin kohti Luxemburgia. Laskiaistiistaina leivoimme Luxemburgissa suomalaisporukalla laskiaispullia, jossa minun osuuteni oli murskata kardemummat, ja laskiaisviikonloppuna patikoimme linnamaisemissa, seurasimme ristinpolttoja ja kävimme katsomassa karnevaaleja Schifflangen pikkukylässä, josta en ollut kuullutkaan, ennen kuin paikallislehti vinkkasi aiheesta viikonloppuliitteessään. 15. maaliskuuta juhlistin yhtä vuotta Luxemburgissa aikaisten St. Patrick’s Day -juhlien merkeissä, ja seuraavana päivänä tajusin, että olin muistanut vuosipäivän väärin: olinkin saapunut tänne vasta 17. maaliskuuta.

Tänne, siis tuonne Luxemburgiin. Tällä hetkellä olen taas työmatkalla Brysselissä ja mietin, että ainainen reissailu on tainnut käydä kunnolle, sillä ikinä aiemmin en ole viettänyt työmatkan iltoja vieraassa kaupungissa hotellihuoneessa istuen. Silti odotan innolla, mitä seuraava vuosi tuo tullessaan!

Vuosi Luxemburgissa

Tasan vuosi sitten saavuin tänne Luxemburgiin parin matkalaukun ja jetlagin kanssa, ilman kunnollista käsitystä tulevasta asuinmaastani tai edes työstä, jonka takia tänne olin saapunut. Tiesin vain, että maassa puhuttiin kolmea kieltä, joista minä en osannut yhtäkään. Nyt vuotta myöhemmin on aika katsoa, mitä kulunut vuosi on pitänyt sisällään.

MAALISKUU 2013

Muutin Luxemburgiin maaliskuun puolivälissä, ja ykköstavoitteena oli etsiä mahdollisimman nopeasti pysyvämpi asunto AirB&Bn kautta vuokratun huoneen sijaan. Ravasin asuntonäytöissä joka ilta ja jo viikon kuluttua emmin kahden asunnon välillä. Ykkösvaihtoehtoni karsiutui lopulta siksi, ettei siihen saanut alle kahden vuoden vuokrasopimusta, ja nykyään voin olla tästä vain tyytyväinen, koska kyseisen asunnon sijainti ei näin jälkikäteen arvioituna ollut niin hyvä kuin mitä silloin hataralla kaupunkikuvallani luulin. Asunnon löydyttyä kävin paljon kävelyillä tavoitteena oppia kulkemaan uudessa kotikaupungissani, ja ihmettelin kaupunkia halkovia syviä rotkoja sekä toimistotalojen takapihailla laiduntavia lampaita. Maalis-huhtikuun vaihteessa oli pääsiäinen, jolloin ajattelin alunperin lähteä Suomeen, mutta lopulta kun pomo antoi luvan yhdelle ylimääräiselle lomapäivälle, palasin Georgiaan Iiron luokse.

HUHTIKUU 2013

Huhtikuussa palasin pääsiäisloman jälkeen maahan suoraan vastaanottamaan uuden asuntoni avaimet, ja iltapäivällä kävimme työkaverin kanssa noutamassa minulle patjan. Loppukuu meni huonekaluliikkeen kanssa säätäessä, huonekaluja kasatessa ja viallisista huonekaluista reklamoidessa; en suosittele Roller-huonekaluliikettä kenellekään. Viikonloppuisin ehdin käydä patikoimassa ja linnoja katsomassa sekä Suomi-Luxembourg-seuran mukana Belgiassa maistelemassa oluita ja suklaita, ja loppukuusta sisareni piipahti luonani työmatkansa yhteydessä, jolloin kävimme katsomassa Viandenin linnaa. Vappua juhlimme suomalaisporukassa asianmukaisesti sadesäässä.

TOUKOKUU 2013

Toukokuun alussa Iiro tuli käymään Luxemburgiin, mutta kaikki ei mennyt ihan nappiin, kun myöhästyneen lennon ansiosta Iiro jäi viideksi tunniksi jumiin saksalaiselle vaihtokentälle. Kävin siis yksin EU-tuomioistuimen avoimissa ovissa kuuntelemassa kaverin pitämää kierrosta suomeksi ja hain Iiron kentältä vasta illalla. Lopun aikaa sää suosi meitä: kävimme patikoimassa, Iiro kierteli kaupunkia minun töissä ollessani ja tapasimme töiden jälkeen terassilla jäätelön merkeissä. Parilla lomapäivälläni vuokrasimme auton (maksoimme Audi A1:stä, saimme Audi A6:n) ja kävimme ensin Bastognessa katselemassa toisen maailmansodan paikkoja ja lähdimme sitten Ranskaan Verduniin ensimmäisen maailmansodan tunnelmiin. Sieltä jatkoimme matkaa Alsacen viinitiloille, ja takaisin tullessa kävimme vielä katsomassa Maginot-linjan bunkkereita, eli aika sotahistorian täyteinen viikko.

Pian Iiron lähdettyä takaisin Yhdysvaltoihin minä suuntasin työmatkalle Lontooseen ja Strasbourgiin, josta jälkimmäiseen ystäväni tuli mukaan, ja yritimme epätoivoisesti etsiä kaupungista sporttibaaria, joka olisi näyttänyt lauantai-iltapäivän Suomi-Ruotsi-jääkiekko-ottelun. Loppukuusta sain vihdoin viimeiset huonekaluni sekä juhlin kaverin läksiäisiä, ensimmäisiä pitkässä sarjassa. Luxemburg on monelle vain nopea pysähdys elämässä.

KESÄKUU 2013

Kesäkuussa pyörin alkukuusta Luxemburgissa: majoitin sohvasurffaajan, jonka kanssa kiersin kaupunkia; kävin patikoimassa, linnavierailulla ja kulttuuririennoissa, mm. konsertissa ja taidenäyttelyn avajaisissa; ja ensimmäistä ja todennäköisesti viimeistä kertaa hyppäsin laskuvarjolla. Kuun puolivälissä piipahdin Champagnessa, jossa tapasin Pariisissa kuukautta viettävän kaverini, ja juhannukseksi lähdin lomailemaan Iiron luokse Georgiaan ja Floridaan. Minulla on mielikuva, että kesäkuu olisi ollut Luxemburgissa kylmä ja ankea, mutta kuvissa pilkahtelee myös aurinko.

HEINÄKUU 2013

Loma jatkui Floridassa vielä heinäkuussa, missä kävimme fiilistelemässä kuuraketteja Kennedy Space Centerissä ja nautimme rantalomailusta yhdessä Iiron siskonperheen kanssa. Takaisin Georgiassa kävin elämäni ensimmäisessä aidossa baseball-pelissä, mistä huolimatta oli tietenkin selvää, että Atlanta Bravesin faneja tässä ollaan. Yhdysvalloista jatkoin lomaa Suomeen, jossa grillailin perheen kanssa, pikniköin Äiti-Q:n ja parin muun kaverin sekä heidän lastensa kanssa, ja lähdin siitä sitten suoraan saaristomökille Sydneystä samana päivänä lennähtäneen Annan kanssa parantelemaan jetlagia. Yhdessä jatkoimme mökkeilemään Mintun mökille järven rannalle.

Luxemburgiin palattuani lähdin saman tien työmatkalle Ranskaan, tarkalleen ottaen erääseen linnahotelliin Pariisin lähelle (lykästää välillä minuakin työmatkakohteiden kanssa!), mutta se ei kestänyt kuin pari päivää. Kun vihdoin palasin oikeasti Luxemburgiin, tiedossa oli päivisin intensiiviranskankurssi kahdeksasta neljään ja iltapäiväisin ja viikonloppuisin upeat säät, joista nautin patikoiden ja pulikoiden. Kuun lopussa asuntoni oli vihdoin siinä kunnossa, että sain järjestettyä tuparit.

ELOKUU 2013

Elokuussa sekä hyvä sää että ranskantunnit jatkuivat, ja Luxemburgissa kaupungin järjestämä Summer in the City toi kaduille mm. sirkustaiteilijoita. Lähdin kuitenkin elokuussa pois tämän kaiken luota takaisin Yhdysvaltoihin, jossa parin Georgiassa vietetyn päivän jälkeen lähdimme kaveripariskunnan kanssa roadtripille Arizonasta Kaliforniaan. Matkalla näimme peräti kolme upeaa kansallispuistoa – Grand Canyon, Death Valley ja Yosemite – ja kesän jatkunut tavoitteellinen urheilu tuotti tulosta, kun onnistuimme patikoimaan Yosemiten Half Domen huipulle. Patikointi Yosemitessa oli aivan huippua, mutta samalla kyseessä taisi olla koko kesän terveydelle vaarallisimmat hetket, ja hyppäsin kuitenkin kesäkuussa laskuvarjolla. Reissu päättyi San Franciscoon, jossa vierailimme Alcatrazissa ja lopun aikaa keskityimme nauttimaan kaupunkilomasta.

Luxemburgissa kesä läheni loppuaan, kun suurherttuan linna avattiin vieraille ja Schueberfouer-tivoli saapui kaupunkiin. Elokuun viimeisen viikonlopun vietin kavereiden kanssa kuitenkin Pariisissa, jossa meitä hellittiin helteellä.

SYYSKUU 2013

Syyskuu oli kyläjuhlien aikaa. Palasin Pariisista mukanani kaksi kaveria, jotka viipyivät Luxemburgissa pari päivää ennen paluutaan kotiin, ja joiden kanssa tuli käytyä Schueberfouerissa syömässä ja laitteissa useampaan otteeseen – kuten myös muiden kavereiden kanssa seuraavan reilun viikon aikana. Schueberfouer on ehkä vähän liian iso tapahtuma, jotta sitä voisi kutsua kyläjuhlaksi, mutta varsinaisia kyläjuhlia olivat esimerkiksi Dräi Eechelenin vuoden 1643 tapahtumien uudelleennäyttely, Melusinan valojuhlat Neumunsterin luostarinpihalla, Mosel-joen varren viinitilojen avoimet ovet – Luxemburghan on viinialuetta, ja viininviljely on yksi tärkeimmistä maatalouden muodoista – sekä yritysten avoimet ovet, jolloin pääsin vierailemaan kaverin kanssa paikallisella juustotehtaalla. Namnam. Piipahdin myös päiväretkellä Saksan puolella Trierissä tutustumassa paikalliseen roomalaishistoriaan (ja ehkä vähän shoppailemassa), Belgiassa Orvalin luostaripanimon avoimien ovien päivässä (millä matkalla onnistuin tankkaamaan bensaa dieselautoon, tuli oluelle vähän hintaa) sekä Suomessa tapaamassa Iiroa, joka oli siellä työmatkalla. Ja totta kai aina Suomessa käydessä näkee myös kavereita ja heidän jälkikasvuaan, joka kasvaa niin kovin nopeasti.

Seuraavat puoli vuotta sitten seuraavassa postauksessa!

Brandenbourgin linna ja pakanalliset kevätjuhlat

Bock & Luxembourg in sunshine

Luxemburgista junalla pohjoiseen päin lähtiessä kannattaa istua junan vasemmalla puolella näiden maisemien takia

Sää on hellinyt Länsi- ja Keski-Eurooppaa viimeiset pari viikkoa, ja koko talven kestänyt tihkusade ja harmaus on vaihtunut teepaitakeleiksi ja auringonpaisteeksi. Viime lauantaina lähdimme kaveriporukalla kohti pohjoista, ensin junalla Ettelbrückiin ja siitä bussilla Friedhaffin kylään – jos nyt neljän talon rykelmää voi kyläksi kutsua – josta puikkelehdimme metsän siimekseen Victor Hugon mukaan nimetylle kävelyreitille. Patikoinnista kiinnostuneille muuten elinkeinoministeriö julkaisee Luxemburgin kansallisten kävelyreittien kartat PDF:inä.

Hiking along Victor Hugo Path

Victor Hugon reitti oli merkattu maastoon helposti seurattavilla keltaisilla kolmioilla, joiden ansiosta eksyimme reitiltä vain kerran

Miksi Victor Hugo? Tuo ranskalainen kirjailija-runoilija matkusti Luxemburgissa useaan otteeseen 1860-luvulla ja asui Viandenin kylässä maanpaossa kesän 1871 Ranskan kuohunnan jälkeen, jolloin hän tapasi ja inspiroi Luxemburgin kansalliskirjailija Michel Rodangen kirjoittamaan kuuluisimman teoksensa Rénert-ketusta. Herra Hugo tykkäsi kierrellä katsomassa linnoja, ja niitähän täällä riitti. Hugon piirroksia eri linnoista on näkynyt pitkin linnamuseoita, mutta tunnetumpaa tuotantoa häneltä on runokokoelma L’Année terrible, jonka hän viimeisteli Luxemburgissa asuessaan, ja josta ranskankielentaitoiset voivat lukea hänen runonsa À Vianden.

Brandenbourg Castle

Näkymä 7km kävelyn kohdalla

Brandenbourg Castle

…ja sama linna toisesta suunnasta, kun oli ensin laskeuduttu laaksoon ja kivuttu ylös seuraavaa rinnettä

Patikointireitin varrelta löytyi taas yksi uusi bongattava luxemburgilaislinna: Brandenbourg. Linna kohoaa saman nimisen reilun sadan asukkaan kylän ylle, ja pienen kipuamisen jälkeen pääsimme pitämään evästaukoa 1200-luvulla rakennettujen muurien sisään.

Brandenbourg Castle

Evästaukoa ja auringonottoa

Brandenbourg Castle

Linnan pihalle oli rakennettu lava, jonka vieressä oli grillauspaikka, mutta maaliskuussa alue oli vielä tyhjä

Brandenbourg Castle

Linnan keskustorniin pääsi kiipeämään

Brandenbourgiin rakennettiin puulinnoitus jo 800-luvulla, mutta 1200-luvulla se korvattiin kivisellä rakennelmalla. Seuraavat 400 vuotta linnaan lisäiltiin milloin mitäkin – kappeli, pari tornia, kellari – kunnes 1700-luvulla linna hylättiin. Tarina on sama kuin lähes kaikilla Luxemburgin linnoilla: niiden annettiin rapistua vasta 1800-luvulla, ja tänä päivänä suurin osa on raunoina. Joskus ihmetyttää, että mitähän 1800-luvun asukkailla on käynyt mielessä, kun eivät ole huolehtineet näinkin upeista rakennuksista? No, ehkäpä heillä oli muita huolia.

Village of Brandenbourg

Brandenbourgin kylä: asukkaita reilu sata, ja kyllä, siellä kannattaa pitää auki ravintolaa.

Brandenbourg Castle

Brandenbourg Castle

Päivä oli pilvetön, mutta jotain kosteutta ilmassa selvästi kuitenkin oli

Me jatkoimme matkaamme, sillä pienen parin kilometrin harhareittimme jälkeen totesimme, ettei pidemmille pysähdyksille jää aikaa, jos haluamme ehtiä perille kohteeseemme Viandeniin ennen auringonlaskua. Linnuntietä Viandeniin on Brandenbourgista kuusi kilometriä, mutta patikointireitti kierteli keskellä kaunista luontoa vielä 15 kilometrin verran.

Countryside near Vianden

”Voikohan tätä vettä juoda? Viimeksi kun join, niin sain vatsataudin, mutta pitäisikö kokeilla uudestaan?” Ei pitäisi.

Countryside near Vianden

Countryside near Vianden

Suurimmaksi osaksi reitti kulki metsäpolkuja, mutta myös pikkuteitä oli käytetty hyväksi

Vihdoin viimein kohteemme siinsi edessä: Viandenin kylä ja maailmanperintökohteenakin listattu linna, jonka restaurointiin Luxemburgin valtio on laittanut kaikki mahdolliset paukut 1900-luvulla.

Vianden Castle

Tyytyväiset patikoijat Sanna, Jenni, Hanna ja Elina ovat illan viiletessä jo vetäneet takkia päälle. Kameran takana Margareetta.

Me emme kuitenkaan olleet tulleet Viandeniin linnan takia; enemmistö meistä oli jo sen nähnyt, Hanna jopa kyllästymiseen asti, koska ”aina kaikki vieraat haluavat käydä täällä”. Sen sijaan pienen joenvarsikahvilassa syödyn illallisen jälkeen tiedustelimme tarjoilijalta, että missäs täällä poltetaan tänään ristejä? Viime viikonloppu oli Luxemburgissa nimittäin Buergbrennen, kevään virallinen aloitus.

Buergbrennen in Vianden

Ja siinähän se risti palaa

Buergbrennen on luxemburgilaisten oma vanha pakanallinen keväänaloitusriitti, jossa alunperin poltettiin kokkoja kevätpäiväntasauksen kunniaksi. Kristinuskon myötä Buergbrennen siirtyi laskiaissunnuntaille, ja modernin yhteiskunnan työntekopaineiden myötä puolet kylistä päätti polttaa kokkonsa jo lauantaina. Joulukuusien ilmestyessä mukaan joulunviettokuvioihin Buergbrennen-kokoissa päätettiin käyttää hyväksi edellisjoulun kuusia, ja jossain vaiheessa joku keksi polttaa pelkän tylsän kokon sijaan ristejä.

Buergbrennen in Vianden

…eli siis joulukuusiristi palaa.

Alunperin palavat ristit toivat mieleen 1960-luvun Etelä-Yhdysvallat, mutta itse Buergbrennenissä assosiaatiot hälvenivät: kaiuttimista soi letzenkielinen iskelmämusiikki, juomateltassa myytiin glögiä, koko kylän perheet olivat kokoontuneet ihailemaan tulta ja järjestystä pitivät yllä palomiehet kaljapullot kädessä. Ihan kunnon kyläjuhla siis.

Buergbrennen

Jaksoimme ihailla tulta yksien glögien verran, kunnes väsymys alkoi painaa päälle ja suuntasimme bussipysäkille ja takaisin kohti kaupunkia. Kotona odottava kuuma kylpy oli parasta lauantai-illan vietettä.

Vianden castle at night

Ken on maassa kaunehin?

Paikallislehti L’essentiel äänestytti tässä taannoin Luxemburgin kauneimmat ja komeimmat. Toisin kuin monessa muussa maassa vastaavassa kilpailussa, harva näistä ”voittajista” taitaa olla millään tavalla tunnettuja ulkomailla, mutta ehkäpä tuloksista voi päätellä jotain luxemburgilaisten kauneuskäsityksistä? Siispä ensin naisten top-5:

5. Marie Muller, 28-vuotias judoka, joka oli Pekingin olympialaisissa sarjassaan yhdeksäs

4. Monica Semedo, 27-vuotias juontaja ja laulaja, joka tuli julkisuuteen teinitähtenä Luxemburgin ainoan televisiokanavan nuoriso-ohjelmien juontajana

3. Mandy Graff, 25-vuotias Saksan Next Top Modelissakin esiintynyt malli

2. Prinsessa Alexandra, 23-vuotias suurherttuan ainoa tytär ja valtaistuimen perimisjärjestyksessä kolmas

1. Mandy Minella, 28-vuotias tennistähti, joka oli parhaimmillaan maailman 66. paras naispelaaja

Lopputuloksena siis kaksi urheilijaa, kaksi viihdepuolelta tuttua ja yksi kuninkaallinen, eikä yhtään yli 30-vuotiasta. Miesten lista taas näyttää tältä:

5. Michel Fouarge, 40-vuotias entinen malli ja nykyinen muotivalokuvaaja

4. Kevin Stamerra, 26-vuotias viime vuoden Mister Luxembourg

3. Xavier Bettel, 41-vuotias Luxemburgin pääministeri

2. Luc Spada, 28-vuotias näyttelijakirjailija, joka tekee uraa lähinnä Saksassa, mutta joka esiintyi viikko sitten näkemissämme luxemburgilaisissa lyhytelokuvissa kahdessa eri pätkässä eri rooleissa

1. Tommy Schlesser, 26-vuotias paikalliskanavan sitcomissa kuuluisuutta niittänyt näyttelijä

Kaksi lihaskimppua, kaksi nuorta söpöä näyttelijää ja yksi pääministeri. Mitäs olette mieltä näistä? Kuka teidän mielestänne on kaunein/komein?